Ladataan...
Isyyspakkaus

Olemme nyt olleet vauvan kanssa kotona viikon verran, mutta olo on edelleen kuin olisi jäänyt jyrän alle.

Viimeiseen kahteen viikkoon on mahtunut niin monta tapahtumaa ja käännettä, että kun kerroimme niistä viime viikolla neuvolan terveydenhoitajalle, meitä alkoi oikein naurattaa, miten hurjalta tarina kuulosti.

Vauva on toipunut onneksi hyvin, ja tarkastupunnitus neuvolassa osoitti, että hänen painonsakin on lähtenyt kivasti nousuun kotiuduttuamme. Eikä ihmekään: poika syö hurjan paljon. Se on hyvä juttu, sillä se sekä edistää toipumista että on muutenkin hyvä merkki. Suurimman osan ruoasta poika saa edelleen tuttipullon kautta, sillä hän ehti tottua siihen ollessaan sairaalassa meistä erossa.

Pieni huoli meillä on edelleen pojan oikeasta kädestä. Hänen oikea käsivartensa tai olkapäänsä venähtivät rankassa syntymässä sen verran, että hän on arastellut käden käyttöä, eikä sen liikkuvuus ole yhtä hyvä kuin vasemmalla kädellä. Käden toipumista seurataan vielä pidempään fysioterapeutin ja lääkärin kanssa, mutta senkin täydelliseen paranemiseen on kaikki edellytykset.

* * *

On ilmiselvää, että en ole vielä valmis palaamaan töihin, ja onneksi ilmoitinkin heti pojan syntymän jälkeen olevani poissa sen koko kolme viikkoa, joka minulla olisi isyysvapaata. Sain kuitenkin tietää, että saan pojan sairaalapäiviltä Kelan erityishoitorahaa, joten voin nyt säästää puolet tästä isyysvapaastani ensi syksylle.

* * *

Kotona vauvan kanssa on ollut hyvin leppoisaa. Hän lähinnä nukkuu ja syö. Vaikuttaa ainakin toistaiseksi aika tyytyväiseltä tyypiltä, ja itkuista selviää joko maidolla, vaipanvaihdolla, hytkyttelyllä, sylillä tai tutilla.

Niin, poika todella lupsuttelee tuttia. Hänen siskonsa ei suostunut pitämään sellaista suussaan kuin kaksi kertaa.

* * *

Pieni isosisko puolestaan on niin ylpeä ja onnellinen pikkuveljestään, että hän haluaisi osallistua kaikkeen vauvanhoitoon. Välillä jopa liiankin kanssa. Olen nyt jo joutunut useampaan kertaan selittämään hänelle, että hän ei saa nostella vauvaa, eikä hän myöskään voi syöttää vauvaa omassa sylissään. Ja siitä hän tietysti loukkaantuu.

Vaikka tyttö suhtautuukin veljeensä suloisen huolehtivasti, huomaamme, että hän hakee poikkeuksellisen paljon huomiotamme ja myös uhmaa pyyntöjämme ja käskyjämme tavallista enemmän. Se on toki ymmärrettävää, mutta myös aika raskasta muutenkin hieman väsyneille vanhemmille.

Olemmekin yrittäneet omistaa vuorotellen tytölle omaa aikaa, jolloin hän saa kaiken huomion toiselta vanhemmalta ja tehdään yhdessä jotain kivaa. Rouva esimerkiksi kävi eilen tytön kanssa kahdestaan kirjastossa ja uudelleen Taste of Helsingissä.

Vaikka tyttö välillä osoittaa mieltään siitä, ettei saakaan kaikkea sitä huomiota mitä aiemmin, hän tuntuu kasvaneen näissä kahdessa viikossa hurjasti. Eikä kyse ole vain kontrastista vauvan ja 4-vuotiaan välillä. Hän todella auttaa paljon vauvan kanssa ja on muutenkin osoittanut monissa asioissa täysin uutta oma-aloitteisuutta.

* * *

Mutta on tämä aikamoista totuttelua meille kaikille. Nyt vielä ensimmäiset pari kuukautta menevät lähinnä vapailla ja kesälomilla, ja varsinainen työarki kahden lapsen kanssa iskee naamalle vasta elokuussa. Nautitaan siis vielä hetkinen tästä vauvakuplasta, kun siihen on mahdollisuus.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Uskomatonta, mutta perhevapaajaksostani on enää alle puolet jäljellä. Voisin kyllä käyttää jopa sanaa lomastani, sillä niin helppoa lapsen kanssa on ollut. Välillä tuntuukin jopa hieman epäoikeudenmukaiselta, miten oma kokemukseni lapsen kanssa kotona olemisesta on niin erilainen kuin vaimollani. Tuntuu kuin veisin rusinat pullasta.

Kun vielä syksyllä lapsi oli paikallaan makaava huutava möhkäle, joka vaati jatkuvaa huomiota eikä nukkunut päiväunia, nyt hän nauraa paljon, leikkii pitkiä aikoja itsenäisesti - ja nukkuu päiväunia kolmisen tuntia päivässä. Syksyllä vauva vaati maitoa monta kertaa päivässä ja yössä, mutta nyt hän syö jo isoja annoksia kiinteää ruokaa päivisin ja nukkuu yksitoista tuntia öisin.

Ehdin hänen päiväuniensa aikana hoitamaan omia asioitani ja esimerkiksi kirjoittamaan blogia, ja hereillä ollessaankaan hän ei vaadi enää jatkuvaa huomiota. Kunhan vain kuulen, että jostain kuuluu jokeltelua tai oikeanlaista kolinaa, tiedän että kaikki on hyvin, eikä minun tarvitse kulkea hänen perässään. Jos tulee liian hiljaista, on käytävä katsomassa, mitä on meneillään.

Nyt saan varmasti monien vihat niskoilleni, mutta olen myös nukkunut enemmän kuin vuosiin. En oikeasti pysty sanomaan, milloin olisin viimeksi nukkunut muutaman kuukauden ajan joka yö 8 - 8,5 tuntia, mutta nyt käyn nukkumaan iltaisin yhdentoista aikoihin ja herään aamulla vaimoni jälkeen seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Töissä käydessäni olen tottunut nukkumaan selkästi vähemmän - ja olemaan kroonisesti väsynyt.

Ja sitten itse lapsi: on upeaa seurata, miten hän on muuttunut vauvasta pieneksi tytöksi, jolla on omat puuhat ja kiinnostuksen kohteet. Kun lasken hänet lattialle, voin arvata, mihin suuntaan hän lähtee konttaamaan sen mukaan, mikä ovi on raollaan, missä koira on tai mitä tavaroita on jonkin pöydän reunalla. On kuin minulle olisi viimein luettu ääneen se jokin salainen lapsenkäyttöohje, jonka puuttumista olen harmitellut ensimmäiset yhdeksän kuukautta.

Ymmärrän hyvin, miksi niin monet äidit eivät halua viedä lastaan hoitoon juuri tässä vaiheessa, joka tuntuu olevan tähän astisista se kaikkein ihanin.

Ihmettelen kuitenkin sitä, miten niin monet isät eivät tunnu ymmärtävän samaa asiaa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Mitenkäs tässä näin kävi? Meidänhän piti Rouvan kanssa muistaa ottaa myös kahdenkeskistä aikaa ja hankkia silloin tällöin lastenhoitaja vahtimaan tyttöä.

Kävimme kyllä viime elokuussa katsomassa Madonnaa, ja tytön kummi(tus)täti ja -setä tulivat hoitamaan lasta. Syyskuussa anoppilassa ollessamme kävimme kahdestaan katsomassa Puhdistuksen paikallisella kunnantalolla. Ja sitten... Niin.

Uudenvuodenaattona mummo ja pappa vahtivat tyttöä, kun olimme kavereiden häissä (ne samat kummitukset), ja tammikuussa Rouva pääsi katsomaan bändini keikkaa Semifinaliin. Mutta voidaankos näistä mitään laskea oikeastaan kahdenkeskiseksi ajaksi?

No juu, onhan meillä ollut kahdenkeskistä aikaa kotioloissa, oikeastaan joka ilta. Olemme ehtineet tehdä ruokaa ja katsoa jonkin elokuvankin. On siinä silti jotain erilaista, että voi olla hetken kahdestaan jossain muualla kuin kotisohvalla.

Mutta se kuitenkin vaatisi ylimääräistä ponnistelua. Molemmilla on myös ollut niin paljon menoja sekä arki-iltaisin että viikonloppuisin, että kotona loikoilu ei ole ollut yhtään hassumpi vaihtoehto, kun siihen on ollut mahdollisuus.

Onneksi nyt kuitenkin saimme potkun tehdä jotain kivaa kahdestaan, kun tytön kummitustäti tarjoutui täysin oma-aloitteisesti hoitamaan tyttöä lauantaina. Siis tänään.

Oo! Mitäs mitäs? Saisikohan Boulevard Socialista pöydän?

"Lauantaina on kyllä täyttä... mutta yksi peruutus taisi tulla."

No mutta sehän riittää!

Malttaisikohan sitä nauttia koko illallisen mainitsematta kertaakaan lasta tai pohtimatta, onko kotona kaikki hyvin?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ilmeisesti "jokin vaihe" meni heti maanantaina kirjoittamani Jekyll ja Hyde -jutun jälkeen ohi, sillä tyttö on ollut koko viikon todella hyväntuulinen ja iloinen. Itse asiassa niin suloinen pieni kulta, että minulle tuli ihan paha mieli siitä, miten kuvasin hänet vain muutama päivä sitten joka asiasta itkevänä ruokanirsoilijana, joka tekee vain kaikkea, mikä ei ole sallittu.

Tällä viikolla hän on touhunnut iloisesti omilla leluillaan, harjoitellut ilman tukea seisomista lego-palikka suussaan, soittanut pianoa (!) ja esitellyt paljon puolitoistahampaista hymyään.

Nenän edestä sulkeutuvat kaapinovet ja tytön ulottumattomiin katoavat puhelimet ja tietokoneetkaan eivät ole aiheuttaneet viime viikkoisen kaltaisia raivokohtauksia, vaan hänen huomionsa on saatu kiinnitettyä muihin yhtä kivoihin, sallittuihin asioihin.

Kyytiä ovat saaneet niin legot, keittiövälineet, sanomalehdet kuin liian matalalle unohtuneet vaatelaatikotkin. Sanomalehdet kyllä päätyivät edelleen silppuna tytön suuhun, joten paperikori nousi nopeasti takaisin senkin päälle. Ilman itkua sekin.

Suurin ilon aihe on ollut palautunut ruokahalu.

Meille on muodostunut tavaksi kysellä tytöltä pöydässä: "Onko nam-nam-nam?" Siihen hän vastaa: "Mämmämmäm", jos ruoka maistuu. Eilen ja toissapäivänä jokainen ateria oli "mämmämmäm". Ihan kysymättä. Ja isi oli niin iloinen.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Meillä asuu kaksi vauvaa. Toinen on se suloinen tähtisilmä, joka nauraa paljon, syö hyvällä ruokahalulla, istuu nätisti ravintolan pöydässä ja hymyilee kaikille vieraille.

Sitten meillä on se toinen, jossa asuu riivaaja.

Se, joka vuodattaa isoja kyyneliä, kun ei saa koskea puhelimeen, kaukosäätimeen, sanomalehteen, kirjaan, ruokalautaseen, ruokakomeroon, astianpesukoneeseen, likaisiin kenkiin, pottaan, vessaharjaan, lattiakaivon ritilään, roskapussiin tai kun hänen suustaan kaivaa pois kiven tai pölypallon.

Se, joka raivoaa joka päivä sängyssään ennen kuin nukahtaa päiväunille.

Se, joka kieltäytyy syömästä epämieluisia ruokia: vääntelehtii ja huitoo pöydässä, kaivaa sattumia suustaan ja heittää ne lattialle, pullauttaa koko lusikallisen ruokaa leualleen, työntää kätensä lautaselle ja sotkee pöydän ja itsensä ruoalla, itkee lopulta lohduttomasti ja saa vanhempansa sekä vihaamaan syömistä että pelkäämään seuraavaa ruokailua.

Onhan tämä vain jokin vaihe, joka menee pian ohi?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Nyt kehun Koo-di Pop-up Bubble -matkasänkyä jo niin monetta kertaa, että on korostettava, ettei minulla ole valmistajaan tai heidän edustajiinsa mitään yhteyksiä. Mutta kun tämä tuote sattui olemaan juuri sitä mitä tarvitsimme - useammalla tavalla.

Kerroin jo aiemmin, miten ostimme viime vuonna mitään mistään ymmärtämättöminä tosi nätin pinnasängyn, jossa ei kuitenkaan voi nukuttaa vauvaa. Sängyn pohjaa ei saa laskettua, ja sen pinnatkin ovat vähän turhan harvassa. Että voi siitä sitten valita, tulisiko pää edellä reunan yli vai jättäisikö sen mieluummin jumiin pinnojen väliin.

Kun kokeilimme kaverilta lainaksi saamaamme Koo-di-matkasänkyä kotona ennen NYC:in reissua, keksin pari päivää ennen lähtöä, että sehän on kuin tehty sijoitettavaksi pinnasängyn sisään.

Matkan jälkeen tyttö on siis jatkanut nukkumista matkasängyssä ja ottaa sekä yö- että päiväunensa kuplassa, joka on sijoitettu hänen omaan sänkyynsä.

"No mutta tuleeko se lapsi sieltä koko kuplan kanssa reunan yli?" oli Rouvan ensimmäinen ajatus.

Ei, minun nähdäkseni se on aika mahdotonta. Kuplan alareunassa on tarranauhat, jotka saa solmittua pinnojen ympärille, ja eivät ne ainakaan minun voimillani auenneet, vaikka yritin vetää kuplaa reunan yli niin kuin tyttö nojaisi siihen koko painollaan.

Tyttö herää uniensa jälkeen kuplasta iloisena ja keinuttaa usein sänkyä niin, että kolisee. Kun ilmestyn ovelle, keinuttelu yltyy ja suu leviää hymyyn.

Voi, kunpa hän myös nukahtaisi jo yhtä hymyilevänä, mutta varsinkin päiväuniaikaan hän taistelee kovasti väsymystä vastaan ja vaeltelee ympäri kuplaa valittaen ennen kuin nukahtaa.

(Huomasitko muuten sängyn päällä roikkuvan lintuparven? Askartelin sellaisen tuossa jokin aika sitten. Palataan siihen lähiaikoina.)

Kupla pitäisi jo palauttaa sen oikeille omistajille, sillä he tarvitsevat sitä pian itse.

Samanlainen on jo laitettu omalle ostoslistalle.

Share

Pages