Ladataan...
Isyyspakkaus

Eilen ei ollut mikään tavallinen keskiviikko. Sen lisäksi, että tyttö on koko viikon mummolassa, myös Rouva ja poika olivat poissa kotoa, tarkemmin sanottuna yön-yli-retkellä Porvoossa. Ja mitä se tarkoitti?

Sitä että minulla oli koko ilta aikaa tehdä ihan mitä vain ilman koiran ulkoilutusta ja ruokkimista kummempia velvollisuuksia! Ja mitä tein? Kirjoitin blogipostauksia varastoon, käsittelin hullun lailla kuvia, tein kotona rästihommia, suunnittelin reseptejä tuleviin postauksiin ja kävin kuntosalilla?

No en.

Menin ensin teatteriin. Ajattelin siis tehdä jotain, jota en ole tehnyt aikoihin ja jota tulee tehtyä ylipäänsä liian harvoin. Kävin katsomassa HKT:n Arena-näyttämöllä Tenorit Liemessä -farssin, joka oli saanut hyvät arviot.

Huippunäyttelijät (Riitta Havukainen, Jonna Järnefelt, Oona Airola, Taneli Mäkelä, Iikka Forss, Eero Saarinen ja Santeri Kinnunen) tekivät hyvää työtä Jaakko Saariluoman ohjauksessa. Oopperakonsertin kulisseissa ovet paukkuivat ja väärinkäsitykset kumuloituivat, kuten kunnon farssissa kuuluukin. Hauska esitys, ja hyvä, että tuli lähdettyä, vaikka päätös syntyikin aika viime tipassa.

Kun kerran kotiin ei ollut mikään kiire, päätin käydä vielä pienellä iltapalalla, ja nousin Kolmatta Linjaa Loung3:en burgerille. Oli jotenkin hassua käydä yksi syömässä näin illalla, mutta samalla aika mukavan rentoa, kun ei ollut mihinkään kiire.

Yhden yksinäisen ja velvollisuudettoman illan jälkeen olo on rentoutunut ja levännyt. Aamullakaan ei ollut kiire päiväkotiin, joten sain nukkua hieman tavallista pidempään. Niin tärkeä ja rakas kuin oma perhe onkin, joskus tekee hyvää olla ihan vaan yksin ja hiljaa.

Tänään ohjelmassa on työpaikan järjestämä iso konferenssi. Jännää nähdä, mitä se sisältää.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Vaikka juuri vähän aikaa sitten kirjoitin siitä, miten elämä on niin kovin säännöllistä ja aikataulut toistuvat viikoittain suurin piirtein samanlaisina, nyt olen havainnut, että tämä arkirytmi on myös aika haavoittuva. Siihen ei nimittäin mahdu mitään ylimääräistä ja jokainen lisäys on pois jostain muusta.

Nyt muutamalle viikolle on sattunut poikkeuksellisen paljon poikkeuksellisia iltamenoja ja yksi työmatka, ja Rouvallakin on ollut muutamia pakollisia työmenoja, joiden vuoksi lapsen viemis- ja tuomisvuorot ovat sekoittuneet pahasti.

Tällä viikolla jouduimme jopa turvautumaan muiden apuun: vanhempani hoitivat tyttöä maanantaista keskiviikkoon, kun olin työmatkalla, joten Rouvan ei tarvinnut huolehtia päiväkotilogistiikasta. Torstaina taas jouduimme pyytämään tytön kummitädin apua, ja hän kävi noutamassa tytön päiväkodista.

Toinen juttu on sitten se, kun yritämme tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa yhdessä. Rouvan kanssa olemme kyllä onnistuneet käymään kahdestaan keikoilla ja syömässä, ja tytön kummisedän sisko on ollut silloin hoitamassa lasta, mutta koko perheen voimin on aika hankala ehtiä tehdä juuri mitään ylimääräistä.

Otetaan vaikka lauantain Ravintolapäivä esimerkiksi. Viikonloppuna on tietysti nukuttava pidempään kuin arkena, koska se on mahdollista. Sitten on hoidettava viikon ruokaostokset, jonka jälkeen onkin jo lapsen lounas- ja päiväuniaika. Sen jälkeen vielä välipalat, pottahommat ja pukemiset. Liikkeelle pääsimme lopulta siinä puoli viideltä.

Isänpäivänä Finlandia-talon juhlalounasta varten piti oikein tsempata ja laittaa tyttö nukkumaan selvästi normaalia aiemmin ja herättää hänet tavallista lyhyempien unien jälkeen. Näin ehdimme syömään jo kahdeksi.

Kun on ylimääräisiä menoja, jotain tavalliseen arkeen liittyvää jää silloin myös tekemättä. Ja ei ole vaikeaa arvata, että ensimmäisenä jää liikunta. Kun on muutenkin jo monena iltana menoja, illan viettäminen kuntosalilla ei tule mieleenkään. Juoksemiselle en ole vieläkään löytänyt tilaa arjessa, ja kun viikonloppuisin on muita menoja, jäävät sekä salit että juoksut silloinkin väliin.

No mutta ehkäpä näitä poikkeuksellisia viikkoja on sattunut nyt vain sattumalta useampi peräkkäin. Tilanne varmaan rauhoittuu heti tuossa... parin viikon päästä.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

On kyllä mukavaa, kun viikkoihin on alkanut muodostua säännöllinen perusrytmi. Työaikamme ovat melko säännöllisiä, ja varsinkin minun viikkoni pyörivät pitkälti viikoittain samoihin aikoihin toistuvien palaverien ja yhden harrastusillan määrittelemässä tahdissa.

Kun työmatkaan käyttämäni julkisen liikenteen aikataulutkin alkavat jäädä mieleen, ajankäyttö on mahdollista optimoida niin, että tiedän lähes minuutin tarkkuudella, missä milloinkin on oltava.

Elämä ei taida olla koskaan tuntunut näin säännölliseltä. Ei myöskään näin aikataulutetulta.

Mutta säännöllinen rytmi on myös tehnyt elämästä helpompaa, kun ei tarvitse käyttää niin paljon aikaa sen sumplimiseen, että kumpi vie ja kumpi tuo ja ehtiikö jonain päivänä tekemään jotain.

Rouva vie tytön hoitoon kahtena aamuna, kun minun pitää olla töissä aiemmin ja minä puolestani menen töihin hieman myöhemmin kolmena aamuna. Kun minulla on lapsen vientivuoro, saan nukkua seitsemään asti ja ehdin tehdä omat aamuhommani ennen kuin lapsi herää. Se tapahtuu aika tarkalleen 7:45. Sitten siinä on 45 minuuttia aikaa syödä puuro ja pukeutua ulkovaatteisiin.

Kun kotoa lähdetään päiväkodin suuntaan puoli yhdeksän maissa, ehdin töihin noin puoli kymmeneksi. Työpäivä kestää silloin noin puoli kuuteen, ja ehdin kotiin kuudeksi yhteiselle päivälliselle.

Kahtena päivänä viikossa roolit ovat toisin päin: herään kuudelta, käytän koiran ulkona ja yritän päästä lähtemään töihin puoli seitsemältä.

Yleensä olen töissä siinä seitsemän jälkeen, riippuen siitä, ehdinkö tiettyyn bussiin. Iltapäivällä puoli neljän maissa lähden hakemaan lasta päiväkodista. Kotona ollaan silloin puoli viiden jälkeen, ja ehdin toivottavasti laittaa ruoan ennen kuin Rouva palaa kotiin.

On tietysti joitain poikkeuksellisia päiviä, kun molempien on oltava jossain jo yhdeksään mennessä, ja näinä aamuina lapsikin viedään kahdeksaksi aamupalalle päiväkotiin. Vastaavasti joinain päivinä lapsen nouto onnistuu vasta puoli viiden maissa. Päätimmekin alkaa maksaa lokakuun alusta täyttä päivähoitomaksua, eli vaikka pyrimme edelleen pitämään lapsen hoitopäivän pituuden korkeintaan seitsemässä tunnissa, ei haittaa, vaikka se joinain päivinä olisikin kahdeksan tunnin mittainen.

Onneksi kollegat suhtautuvat ymmärtäväisesti siihen, että joinain aamuina tulen vähän myöhempään ja joinain päivinä palaverien pitää päättyä puoli neljään mennessä. Monella heistä on tietty myös pieniä lapsia ja vastaavat aikataulut.

Torstai on minun harrastuspäiväni. Menen suoraan töistä bänditreeneihin ja sen jälkeen käyn vielä kuntosalilla.  Kun kerran on poissa lähes koko illan, voi hyvin olla reissussa sen puolitoista tuntia pidempään. Rouvalla ei yhtä säännöllistä harrastusta ole, mutta hän käy monena iltana juoksemassa, kun minä laitan lasta nukkumaan.

Ainoa asia, mikä nyt on ratkaisematta, on omien juoksulenkkieni sijoittuminen arkeen. Kyllä, se on taas mielessä, kun polvikin tuntuu jo kestävän rasitusta. Valittavana on kaksi yhtä huonoa vaihtoehtoa: joko aamukuudelta sellaisena aamuna, kun minulla on lapsenvientivuoro, tai sitten iltaisin niihin aikoihin, kun lapsi on menossa nukkumaan. Aijai... Ilta voisi olla inhimillisempi. Ehkä jo tänään?

Share