Ladataan...
Isyyspakkaus

No niin, viimeinen hoitovapaaviikkoni on nyt takana, ja anoppilassa vietettävän pääsiäisen jälkeen edessä on paluu töihin.

Pojan päiväkodin alku on sujunut erinomaisesti. Hän on juuri niin reipas kuin aavistelinkin, ja vaikka aamulla lähtiessäni päiväkodilta häntä on hieman itkettänyt, se on loppunut kuulemma lähestulkoon heti lähdettyäni. Hän on syönyt ja nukkunut hyvät päiväunetkin, ja joka päivä hakiessani vastassa on ollut hyvin iloinen poika.

Päiväkotiharjoittelun puolesta hän olisi siis selvästi voinut olla hoidossa jo tämän viikon alusta täysiä päiviä ja olisin voinut palata töihinkin, mutta sainpa hieman vapaata ennen töihin paluuta. Pääsin myös toteuttamaan suuren haaveeni ja söin joka päivä lounaan ulkona. Valkoisilta liinoilta vain kerran, mutta kuitenkin.

On kyllä todella mielenkiintoista nähdä, millaiseksi arkemme muodostuu. Muistan toki, millaista se oli kaksi vuotta sitten ennen kuin poikamme syntyi, mutta vielä on vaikea sanoa esimerkiksi, mihin aikaan on herättävä, jotta saa kaksi lasta ajoissa päiväkodin aamupalalle.

Toistaiseksi liikun töihin metrolla, mutta jossain vaiheessa pitäisi miettiä sekin, miten saan pojan päiväkotiin niinä päivinä, kun itse jatkaisin työmatkaani pyörällä. Lieneekö sitten parasta käydä työntämässä hänet rattailla aamupalalle ja palata kävellen kotiin hakemaan pyörää.

Otin anoppilan matkaa varten auton vuokralle, ja teimme eilen pisimmän automatkamme vuoteen. Viime vuonnahan pääsiäisretkemme samaan paikkaan oli sellaista huutoa ja kirkumista molempiin suuntiin, että päätimme, ettemme autoile ehkä enää ikinä mihinkään.

Ne ajat näyttävät nyt jääneen taakse. Automatka oli hyvin rauhallinen, molemmat lapset nukkuivat Heinolaan saakka ja käytyämme syömässä lounaan Heilassa poika nukahti uudelleen istuimeensa. Tämä antaa taas toivoa tulevaan ja voimme selvästi suunnitella tekevämme jatkossa taas autoretkiä lasten kanssa.

Anoppilassa olisi tarkoitus olla maanantaihin saakka, mutta mediassa on nyt varoiteltu lähestyvästä lumimyrkystä ja kehotettu palaamaan jo sunnuntaina, jos siihen vaan on mahdollisuus. Olisikohan parasta uskoa sitä?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tänään on se päivä, kun poikamme aloittaa matkansa läpi systeemin. Aloitamme siis päiväkotiharjoittelun, ja se alkaa kahden viikon pehmeällä laskulla.

Ensimmäisenä päivänä käymme yhdessä päiväkodin pihalla ulkoleikeissä. Huomenna osallistumme myös aamupäivän sisäleikkihin, ja keskiviikkona poika syö päiväkodissa lounaankin. Ensimmäisen kerran hän jää ilman minua päiväkotiin torstaina, mutta silloinkin vain ulkoleikkien ajaksi. Jännää.

Olen kyllä aivan varma, että hoidon aloittaminen sujuu kivuttomasti. Hän on viihtynyt hyvin kotonamme käyneiden hoitajien seurassa, ja hänellä on tietysti myös isosisko turvanaan. 

Tyttö odottaa kovasti, että saa pikkuveljen päiväkotiin. Siitä on puhuttu paljon, ja hän itse pitää tätä päivää juhlapäivänä. Olisi halunnut tavallista hienomman kampauksenkin. 

Itsekin odotan jo kovasti töihin paluuta. Juttelin viime viikolla esimieheni kanssa puhelimessa ja kuulin, mihin projekteihin pääsen mukaan. Töissä on tapahtunut puolessa vuodessa yllättävän paljon, ja on kiva päästä taas mukaan kuvioihin. Luvassa on täysin uuden tuotteen kehitysprojekti ja siinä sivussa toisen tuotteen ylläpitoa. Hyvä yhdistelmä siis!

Pitäisikö hoitovapaan päättymisestä tuntea jotain surua tai kaihoa? Itse olen ainakin iloinen siitä, että elämä palautuu taas normaaliksi ja pääsemme muodostamaan uusia arkirutiinejamme, enkä ole ajatellut lainkaan, että voi kunpa olisin voinut olla vielä vähän pidempään kotona. Puoli vuotta kotona tuntui sopivalta ajalta, ja poikakin osaa jo jonkin verran kommunikoida puhumalla.

Nyt siis päiväkotiin ja jännän äärelle!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Senaatintorin kupeessa sijaitseva siniharmaa Sederholmin talo on Helsingin vanhin rakennus, vuodelta 1757. Talossa sijaitsee nykyisin Helsingin kaupunginmuseon Lasten kaupunki, johon teimme treffit toisten hoitovapaalla olevien isien kanssa.

Isät hoitovapaalla Helsinki -ryhmä sai alkunsa, kun oman hoitovapaansa hiljattain aloittanut Johannes Laakio etsiskeli Facebookista ryhmiä, joissa olisi toisia hoitovapaalla olevia isiä. Havaittuaan, että tällaisia ryhmiä ei ole, hän perusti sellaisen.

Nyt, maaliskuun alussa, ryhmässä on reilut viisikymmentä jäsentä, ja isät ja lapset ovat tavanneet muutaman kerran leikkitreffeillä ja lounailla. Itse pääsin mukaan ryhmän isien toiseen tapaamiseen, joka pidettiin Hakaniemen Leikkiluolassa muutama viikko sitten, ja viime kerralla seitsemän isää ja kahdeksan lasta tutustuivat Lasten kaupunkiin.

Inhimillisten uutisten jutussa Isäkaveria kaivataan kerrotaan tästä ryhmästä ja isien kokemasta yksinäisyydestä ja myös haastatellaan Johannesta. Olenpa päässyt itsekin kuviin pojan kanssa, sillä jutun kuvat otettiin Leikkiluolan tapaamisestamme.

Kaikkien kiinnostuneiden isien kannattaa liittymään ryhmään. Ei tarvitse olla hoitovapaalla eikä asua edes Helsingissä. Ryhmään kuuluminen ei sido mihinkään, mutta sitä kautta voi saada jollekin päivälle vaikkapa leikkipuisto- ja lounasseuraa.

Vierailu Lasten kaupungissa oli itselleni ja pojalleni ensimmäinen. Tyttö on ehtinyt käydä siellä jo sekä äitinsä että päiväkotinsa kanssa useamman kerran, joten hän pääsi esittelemään paikkoja. Museossa kävi kova kuhina, ja siihen oli tutustumassa useampia päiväkoti- ja koululaisryhmiä. Suosittu paikka siis! Museoon on vapaa pääsy, joten siellä voi käydä leikkimässä vaikka kuinka usein.

Museon alakerta esittelee Helsingin historiaa leikin keinoin.

Alakerrassa on myös nukketeatteri, ja varsinkin vähän isommista lapsista on hauskaa keksiä omia esityksiään - ja sovitella viereisen huoneen rooliasuja.

Museossa voi kokeilla myös virtuaalitodellisuuslaseja ja katsella kuvaa ainakin Kansallismuseon tornista ja raitivaunun kyydistä.

"Hui miten korkealla! Mä putoan!" ihmetteli tyttö.

Yläkerrassa on leikkihuone, jossa kaikkeen esillä olevaan saa koskea. Huone taisi olla pienimpien vieraiden lempipaikka museossa.

Se mihin ei saa koskea, on esillä lasin takana. Vanhat nukkekodit, lelut ja keräilyesineet ovat hauska nostalgiatrippi myös aikuisille.

Lapset voivat vierailla yläkerran vanhassa koulussa, istua vanhoissa pulpeteissa ja piirrellä liitutaululle.

Mielenkiintoinen kohde on myös "Mummola". Retrovärein sisustetussa pienessä asunnossa on hauskoja retroesineitä, kuten kuvaputkitelevisio, vanha puhelin ja yksi suurimmista ihmeistä, jonka lapset ovat nähneet: kasettisoitin. Se ei ollut kuitenkaan toiminnassa, ja lupasin, että voimme kokeilla toimivaa soitinta mummilassa. (Olettaen että se toimii ja jossain on vielä c-kasetteja.)

Museokäynnin jälkeen osa isistä ja lapsista jatkoi takaisin kotiin ja osan kanssa menimme vielä pizzalle viereisen korttelin Via Tribunaliin. Siitä lisää toisella kerralla.

Oma hoitovapaani on lähestymässä loppuaan, mutta muut isät hoitovapaalla sopivat mielellään leikkitreffejä myös jatkossa! Kannustan myös muualla Suomessa asuvia isiä perustamaan omia ryhmiään, joissa tavata muita isiä, sillä eihän kavereita voi olla koskaan liikaa.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Havahduin tänään hätkähdyttävään asiaan: poika aloittaa päiväkodin tästä tasan kahden kuukauden päästä.

Ensimmäiset kaksi viikkoa on tarkoitus olla kevyempää harjoittelua lyhyemmillä päivillä ennen kuin todellinen arki alkaa huhtikuun alussa.

Päiväkodin alkaminen ja töihin paluu ovat tähän asti tuntuneet melko kaukaisilta asioilta, jotka tapahtuvat sitten joskus, mutta kaksi kuukauttahan vierähtää aivan hetkessä! Mietipä, että kaksi kuukautta sitten oli marraskuun loppupuoli, ja sehän oli vasta ihan vähän aikaa sitten.

Tämä myös tarkoittaa sitä, että ajastani lapsen kanssa kotona on kulunut jo lähes kaksi kolmasosaa!

Se puolestaan tarkoittaa sitä, että nyt iskee se samanlainen lopun ajan paniikki, joka tulee monesti lomamatkoilla, varsinkin vähän pidemmillä. Ensin aikaa tuntuu olevan loputtomasti ja suunnitelmissa on tehdä vaikka mitä. Riippumatta siitä, mitä kaikkea on jo ehtinyt, loman lähestyessä loppua alkaa miettiä, mitä kaikkea on vielä tekemättä ja mihin viimeiset päivät kannattaisi käyttää.

Toinen asia, mikä yhtäkkiä iski oli se, millä vauhdilla lapsi kasvaa. Sekä fyysisesti että taidoiltaan. Poika yllätti meidät viime viikolla neuvolassa, kun kävi ilmi, että hän on nyt vuoden ja seitsemän kuukauden ikäisenä saman kokoinen kuin siskonsa oli lähes kolmevuotiaana. Sisko oli toki pienenpuoleinen, ja ei pojastakaan jättiläistä voi näillä geeneillä tulla.

Tällä viikolla yllätyin puolestaan siitä, miten hänelle ei sopinut enää yhdetkään kengät jalkaan, ja jouduimme kurvaamaan siskon kengät jalassa kirpparille etsimään uusia talvikenkiä.

Mutta tämä vauvan muuttuminen ensin taaperoksi ja siitä leikki-ikäiseksi hätkähdyttää eniten. Hän juttelee omia juttujaan (”Kato, Muumi!”), vastaa yksinkertaisiin kysymyksiin (”Otatko lusikan vai haarukan?” - ”Haarukka.”) ja nauraa vitseille. Hän kiikuttaa syliin kirjoja ja pyytää lukemaan.

Ei ole enää mikään pikkuvauva!

Mitä viimeisen kahden kuukauden aikana pitäisi siis vielä ehtiä? Lukea lapselle. Laulaa yhdessä. Leikkiä lumessa. Käydä kaupungilla lounailla. Nähdä muita hoitovapaalla olevia kavereita. Käydä vauvakinossa. Käydä Taaperoiden taidetuokiossa oopperatalossa. Tehdä tytön vapaapäivinä retkiä paikkoihin, joissa ei tule muuten käytyä.

Enkä ole lukenut yhtään kirjaa enkä katsonut lainkaan tarpeeksi televisiota!

Apua, pitääkö näitä alkaa jo lyödä kalenteriin?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Rouva palasi tänään töihin. Minä en.

Kävin siivoamassa viime perjantaina työpisteeni ja ilmoitin palaavani takaisin ensi huhtikuussa. Olen siis seuraavat kuusi kuukautta koti-isänä!

Kerroin tästä suunnitelmasta työpaikallani jo viime keväänä, ja se on ollut melko yleisesti tiedossa ympäri talon. Kaikki suhtautuivat asiaan hyvin positiivisesti ja kannustavasti. Onneksi, sillä olen kuullut kyllä, että on niitäkin työpaikkoja, joissa miesten ei edelleenkään oleteta pitävän yhtään pidempiä perhevapaita kuin on ns. pakko.

Minulla kotiin jääminen oli itsestäänselvyys. Tähän ikään mennessä on ehtinyt tehdä töitä jo sen verran, että puolen vuoden poissaolo ei merkitse mitään, ja toisaalta tämä mahdollisuus viettää hieman aikaa lapsen kanssa on melko ainutkertainen.

Muutkin kotona lastensa kanssa aikaa viettäneet kollegat kertoivat, miten mahtavaa aikaa se oli ollut, ja kyllähän itsekin viihdyin hyvin tytön kanssa kotona silloin neljä vuotta sitten. Olin silloin pois töistä seitsemän kuukautta.

Aivan kahdestaan lapsen kanssa en tosin ollut aivan niin pitkää aikaa, sillä vietimme silloisen isäkuukauteni Rouvan hoitovapaan kanssa päällekkäin, ja kesällä Rouva piti vielä kesäloman oman hoitovapaani päällä. Nyt päällekkäisiä lomapäiviä ei ole juurikaan tiedossa joulun pyhiä ja Rouvan paria talvilomapäivää lukuun ottamatta. 

En osaa sanoa vielä lainkaan, millaiseksi arkirutiinimme tästä muodostuvat. Ehkä eniten jännittää nyt se, että olen täysin vastuussa taloutemme arkiruokailuista. Vasten yleistä käsitystä en laita itse juurikaan ruokaa, mutta pakon edessä pystyn kyllä siihen. Olen onneksi saanut siihen melko hyvät opit Rouvalta. Ja ensimmäisille päiville jääkaapista löytyy kyllä jotain valmista.

Kollegat naureskelivat, että nyt ehdin kirjoitella taas enemmän blogiin ja että Instagram-videoiden määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Ihan mahdollista sekin. Katsellaan.

Kyllä tästä varmasti aika hauskaa tulee!

 

Postauksen kuvat on ottanut tyttäreni, 5-v.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kun jää vapaalle, mielessä on varmasti asioita, joihin ajattelee olevan aikaa sitten, kun ei käy töissä. Niin myös hoitovapaalle jäädessä. En sentään ajatellut kirjoittaa kirjaa tai tehdä toista tutkintoa, mutta aika moni pienempikin suunnitelma jäi toteutumatta. 

En liikkunut lainkaan niin paljon kuin suunnittelin. Tästä kirjoitin eilenkin. Ei kunto toisaalta ole päässyt sen huonommaksi kuin yleensäkään kesäloman aikana.

En lukenut niin paljon kuin ajattelin. En ole oikeastaan vuosikausiin pystynyt keskittymään kirjoihin - se on ihan toinen juttu. Ajattelin kuitenkin, että hoitovapaalla saisin taas luettua jotain. No, onhan kolme kirjaa tietysti enemmän kuin ei yhtään, mutta on tämä saldo aika nolo. Neljäs kirja jäi jo kesken.

En lukenut sanomalehteä päivittäin aamiaispöydässä nautiskellen samalla kahvia. Aamupalat muuttuivat aikamoiseksi hässäkäksi sen jälkeen, kun tyttö alkoi haluta syödä itse, ja myöhemmin päivällä en osaa enää tarttua lehteen.

En istuskellut kahviloissa lapsen kanssa. Vaikka vielä aiemmin kuvittelin, että olisin sellainen latte pappa, joka notkuu lapsen kanssa kaupungilla, en sitä ollut. Kävin tietysti pakollisilla asioilla, mutta muuten notkuimme lähinnä vain omassa olohuoneessamme.

En käynyt lounastreffeilläkään kuin pari kertaa. Oikeastaan en usein syönyt edes koko lounasta.

En myöskään testannut eri lounaspaikkoja lapsen kanssa. Olin tavallaan ajatellut, että siitä voisi saada jotain juttuakin aikaiseksi, mutta toisin kävi. 

En tavannut kavereita lainkaan niin paljon kuin olin aikonut. Vaikka muita tuttuja oli hoitovapaalla ja aikaa kavereiden tapaamiseen olisi teoriassa ollut, päivät olivat jotenkin niin täyteläisiä, että kyläreissuja ei juurikaan tehty. Toisten lapsiperheiden uni- ja ruoka-aikataulutkin saattavat olla niin erilaiset, että vierailujen ajoittaminen voi olla hankalaa.

En käynyt Vauvakinossa. Kerran yritin, mutta sitten tapahtui jotain. Näytöksiä on harvoin ja epäsäännöllisesti, noin kerran kuussa, eikä Finnkino kerro sivuillaan kuin seuraavan näytöksen ajankohdan. Kun en siihen yhteen päässyt, en muistanut tutkia asiaa enää myöhemmin.

En lähtenyt viikoksi Jyväskylään lapsen kanssa. Se piti tehdä loppukesästä, mutta en sitten ehtinytkään.

En siivonnut yhtään kaappia tai laatikkoa. Kaunis ajatus, mutta voihan sitä käyttää aikansa kivempiinkin asioihin.

En käynyt lastenvaatekirpparilla. Kerran olin jo menossa, mutta se olikin suljettu heinäkuussa.

En katsonut niitä muutamaa elokuvaa, jotka ostin Blu-raynä talvella. Syytän Netflixiä.

En saanut mökillä aikaiseksi yhtään mitään. Ei tullut kesäkeittiötä eikä niitä portaita terassille. Edes paperille. Hyvin sinne terassille päästiin ilman portaitakin, ja helteisen ja poutaisen kesän ansiosta katostakaan ei kaivattu.

Ehdin kyllä pelata huomattavan paljon Angry Birds Star Warsia ja Candy Crush Sagaa ja katsoa useamman tuotantokauden eri sarjoja Netflixistä. Ja tietysti tuottaa noin 170 blogipostausta kuvineen. Siis lapsen- ja kodinhoidon lisäksi.

Onneksi näitä rästihommia voi jatkaa tavalla tai toisella milloin tahansa.

Pages