Ladataan...
Isyyspakkaus

Kun jää vapaalle, mielessä on varmasti asioita, joihin ajattelee olevan aikaa sitten, kun ei käy töissä. Niin myös hoitovapaalle jäädessä. En sentään ajatellut kirjoittaa kirjaa tai tehdä toista tutkintoa, mutta aika moni pienempikin suunnitelma jäi toteutumatta. 

En liikkunut lainkaan niin paljon kuin suunnittelin. Tästä kirjoitin eilenkin. Ei kunto toisaalta ole päässyt sen huonommaksi kuin yleensäkään kesäloman aikana.

En lukenut niin paljon kuin ajattelin. En ole oikeastaan vuosikausiin pystynyt keskittymään kirjoihin - se on ihan toinen juttu. Ajattelin kuitenkin, että hoitovapaalla saisin taas luettua jotain. No, onhan kolme kirjaa tietysti enemmän kuin ei yhtään, mutta on tämä saldo aika nolo. Neljäs kirja jäi jo kesken.

En lukenut sanomalehteä päivittäin aamiaispöydässä nautiskellen samalla kahvia. Aamupalat muuttuivat aikamoiseksi hässäkäksi sen jälkeen, kun tyttö alkoi haluta syödä itse, ja myöhemmin päivällä en osaa enää tarttua lehteen.

En istuskellut kahviloissa lapsen kanssa. Vaikka vielä aiemmin kuvittelin, että olisin sellainen latte pappa, joka notkuu lapsen kanssa kaupungilla, en sitä ollut. Kävin tietysti pakollisilla asioilla, mutta muuten notkuimme lähinnä vain omassa olohuoneessamme.

En käynyt lounastreffeilläkään kuin pari kertaa. Oikeastaan en usein syönyt edes koko lounasta.

En myöskään testannut eri lounaspaikkoja lapsen kanssa. Olin tavallaan ajatellut, että siitä voisi saada jotain juttuakin aikaiseksi, mutta toisin kävi. 

En tavannut kavereita lainkaan niin paljon kuin olin aikonut. Vaikka muita tuttuja oli hoitovapaalla ja aikaa kavereiden tapaamiseen olisi teoriassa ollut, päivät olivat jotenkin niin täyteläisiä, että kyläreissuja ei juurikaan tehty. Toisten lapsiperheiden uni- ja ruoka-aikataulutkin saattavat olla niin erilaiset, että vierailujen ajoittaminen voi olla hankalaa.

En käynyt Vauvakinossa. Kerran yritin, mutta sitten tapahtui jotain. Näytöksiä on harvoin ja epäsäännöllisesti, noin kerran kuussa, eikä Finnkino kerro sivuillaan kuin seuraavan näytöksen ajankohdan. Kun en siihen yhteen päässyt, en muistanut tutkia asiaa enää myöhemmin.

En lähtenyt viikoksi Jyväskylään lapsen kanssa. Se piti tehdä loppukesästä, mutta en sitten ehtinytkään.

En siivonnut yhtään kaappia tai laatikkoa. Kaunis ajatus, mutta voihan sitä käyttää aikansa kivempiinkin asioihin.

En käynyt lastenvaatekirpparilla. Kerran olin jo menossa, mutta se olikin suljettu heinäkuussa.

En katsonut niitä muutamaa elokuvaa, jotka ostin Blu-raynä talvella. Syytän Netflixiä.

En saanut mökillä aikaiseksi yhtään mitään. Ei tullut kesäkeittiötä eikä niitä portaita terassille. Edes paperille. Hyvin sinne terassille päästiin ilman portaitakin, ja helteisen ja poutaisen kesän ansiosta katostakaan ei kaivattu.

Ehdin kyllä pelata huomattavan paljon Angry Birds Star Warsia ja Candy Crush Sagaa ja katsoa useamman tuotantokauden eri sarjoja Netflixistä. Ja tietysti tuottaa noin 170 blogipostausta kuvineen. Siis lapsen- ja kodinhoidon lisäksi.

Onneksi näitä rästihommia voi jatkaa tavalla tai toisella milloin tahansa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Siinä se sitten oli, paljon puhuttu hoitovapaa. Aika paljon tuli tehtyä ja yhtä paljon jäi tekemättä. Ikimuistoista ja hauskaa se kuitenkin oli. Nyt edessä on ihan tavallinen viikonloppu, jonka jälkeen alkavat työt.

Lapsen osalta hoitovapaa päättyi jo muutaman päivän aiemmin, sillä hän aloitti tällä viikolla päiväkotiharjoittelunsa.

Alku oli pehmeää laskua: ensin käytiin leikkimässä päiväkodin pihassa tunnin verran, seuraavana päivänä leikittiin myös päiväkodin sisällä ja kolmantena päivänä osallistuttiin vielä ruokailuunkin. Neljäntenä päivänä isä häädettiin jo pariksi tunniksi pois päiväkodilta, ja viidentenä päivänä lapsi oli yksin hoitajien ja muiden lasten kanssa kolme tuntia.

Nyt olisi tarkoitus aloittaa normaali arki, jossa lapsi viettää päiväkodissa sen verran kuin kulloinkin katsomme parhaaksi. Näin alussa pyrimme rajoittamaan päiväkodissa vietettävän ajan korkeintaan seitsemään tuntiin päivässä, ensi viikolla vielä sitäkin lyhempään aikaan.

* * *

Sanotaan, että päiväkodin aloittaminen on vanhemmalle rankempaa kuin lapselle, ja kyllä se kieltämättä tuntui aika riipaisevalta jättää lapsi yksin päiväkodin pihalle.

Hän näytti siinä liukumäen reunalla istuessaan niin pieneltä ja muut lapset ja piha niin suurelta.

Mietin mielessäni, että entäpä jos hän vaikka kaatuu ja lyö pienen leukansa johonkin, eikä isi ole vieressä lohduttamassa? Huomaavatko hoitajat sen tarpeeksi nopeasti ja lohduttavat pientä? Meidän pientä?

Kun hän yhtäkkiä huomasi minut pihan toisella puolella, hymyili ja kiirehti luokseni kädet ota syliin -asentoon ojennettuna, huomasin pyyhkiväni silmäkulmiani, vaikken ollut ehtinyt edes poistua mihinkään.

Vilkutusten ja nähdään ihan pian -lupausten jälkeen oli vain käännettävä selkänsä ja jätettävä lapsi päiväkodin pihaan. "Voit kyllä soittaa ja kysyä, miten menee", hoitaja lupasi.

* * *

Palasin sovittuun aikaan päiväkodille ja kyselin varovasti: "No..? Mitenkäs täällä?"

"Tosi hyvin", sain vastaukseksi.

Tyttö oli ollut iloinen ja reipas, eikä hän ollut missään vaiheessa osoittanut minkäänlaista ikävää. Torstaina tyttö ilmestyi leikkihuoneen oviaukosta omaa tät tät tät -höpötystään hokien, katsoi minuun päin kuin todeten: "ai säkin olet täällä" ja jatkoi matkaansa toiseen suuntaan. Eikä olisi ollut mitään kiirettä lähteä pois. Kävi hän kyllä jossain välissä vähän halaamassakin, mutta mitään ikävää ei ollut havaittavissa. Perjantaina kaikki oli sujunut yhtä hyvin. Ja ruokakin oli maistunut.

Voisin siis sanoa, että tämä ensimmäinen päiväkotiviikko oli varsinainen suksee!

Kaveri kyllä varoitteli, että hänen lapsensa oli ollut ensimmäisinä päiväkotipäivinä yhtä hyväntuulinen, mutta kun poika oli eräänä päivänä huomannut, että järjestely onkin pysyvämpää laatua, myös itkunappula oli löytynyt.

* * *

Ensi viikolla nähdään sitten, miten sujuu se viimeinen jännittävä asia: päiväunien nukkuminen. Jännitys on tosin viikon aikana vähentynyt aika lailla, sillä saman tien, kun kirjoitin viikko sitten lapsen menevän aina itkien nukkumaan, se loppui seuraavana päivänä. En valehtele. Nyt kun olen nukuttanut hänet vain yksille päiväunille päivässä, hän on monena päivänä jäänyt päiväuniaikaan sänkyyn vilkuttamaan ja lähettelemään lentosuukkoja. Iltaisin hän nukahtaa saman tien, kun hänet kannetaan sänkyyn.

Tähän kohtaan pienet tuuletukset ja voitontanssit!

Ensi viikolla kuulemme, miten unet ovat lähteneet sujumaan päiväkodissa ja onko tyttö pysynyt yhtä hyväntuulisena. Nyt onkin Rouvan vuoro kuskailla lasta viikon verran: hän pitää töistään ainakin osittaisen vapaaviikon ja vie tytön hoitoon viideksi tai kuudeksi tunniksi päivässä.

Minä puolestani yritän keskittyä uuteen työhöni: muistella, miten työpaikalla kuuluikaan käyttäytyä ja miten keskustellaan ihmisten kanssa, jotka eivät tiedä mitään lapsestani tai blogistani.

Ja sitten pitäisi vielä varovaisesti tiedustella työnantajalta, että mitäs, jos lähtisin töistä tässä jonkin aikaa aina siinä kolmen jälkeen, ettei lapsen hoitopäivistä tulisi yli seitsentuntisia...

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kerroin aiemmin, että palaan töihin elokuun puolivälissä ja että tytölle on haettu hoitopaikkaa elokuun alusta alkaen. Se päivä on tänään.

Minulta on kysytty useammin, millaista hoitovapaalla on ollut ja että kannattiko jäädä. Tähän olen vastannut, että ehdottomasti kannatti, enkä vaihtaisi mihinkään näitä kuutta kuukautta, jotka olen viettänyt kotona.

Voisin jopa sanoa, että ne ovat olleet aikuiselämäni parhaat.

Tärkeintä on tietysti se, että olen saanut viettää aikaa tyttäreni kanssa ja tutustua häneen aivan eri tavalla kuin se olisi ollut mahdollista, jos olisin ollut töissä. On mahtavaa huomata, että tytölle ei ole väliä, kumpi vanhemmista syöttää, vie potalle tai laittaa nukkumaan. Välillä tosin vaikuttaa, että pienestä on nyt tullut enemmän isin tyttö, mutta kyllä hän tulee vastaan riemua kiljahdellen aina, kun äiti tulee kotiin töistä.

Olen myös ehtinyt matkailla kotimaassa ja ulkomailla, nähdä kavereita ja sukulaisia ja nauttia koko perheen kanssa upeimmasta kesästä miesmuistiin. Olen nukkunut pisimmät yöunet sitten lukioaikojen, lukenut muutaman kirjan, katsonut televisiota, tehnyt ruokaa, käynyt ravintoloissa ja löytänyt aikaa myös kuntoiluun. Ja kirjoittanut tietysti aktiivisesti blogia.

Edessä onkin aivan uusi tilanne, jossa kaikkeen tähän ei olekaan enää aikaa, ja tyttökin viettää arkensa jonkun muun kanssa. Meidän pieni.

Joku kyseli minulta jo aiemmin, miksi en olisi sitten kotona pidempään, jos se on taloudellisesti mahdollista. Samaa pohdin itsekin.

Silloin joskus, kun tätä vapaata suunnittelin, noin puoli vuotta tuntui sopivalta jaksolta olla pois töistä ja elokuun alku sopivalta ajalta aloittaa päiväkodissa. Viihdyin kuitenkin kotona niin hyvin, että aloin harkita, olisiko sittenkin mahdollista olla kotona pidempään. Tein laskelmat loppuvuoden menoista ja tuloista ja ilmoitin työnantajalleni kesäkuussa, että jatkan hoitovapaatani vuoden loppuun. Se ei kuitenkaan ollut aivan koko totuus.

Samalla kävin toisenlaista pohdintaa: palaisinko lainkaan töihin siihen paikkaan, josta jäin hoitovapaalle?

Olin nimittäin jo toukokuussa päivittänyt CV:ni ja lähettänyt työhakemuksen firmaan, josta olen ollut kiinnostunut pidempään, ja hakuprosessi oli kesken. Tein päätöksen, että jos saan hakemani paikan, palaan työelämään syksyllä ja jos en saa, saan viettää muutaman kuukauden pidempään kotona tytön kanssa. Win-win.

Arvannet lopputuloksen.

Hitaan alun jälkeen asiat etenivät nopeasti: vastasin ensin sähköpostitse lisätietopyyntöön, sitten osallistuin videohaastatteluun ja juhannusperjantaina sain seuraavalle viikolle kutsun haastatteluun yrityksen tiloissa. Se meni ilmeisen hyvin, sillä heti seuraavana päivänä haastattelun jälkeen sain työtarjouksen, jonka hyväksyin. Irtisanouduin heinäkuun alussa.

Vanhalle työpaikalle terveisiä: It's not you, it's me. Kun on tehnyt kolmetoista vuotta konsultointihommia ja viihtynyt yli seitsemän vuotta yhdellä työnantajalla, on aika katsella, minkä väristä ruoho on pöydän toisella puolella.

Uusi työnantajani toivoi, että voisin aloittaa viimeistään syyskuun alussa. Päätimmekin lykätä töihin paluutani ja tytön hoitoon vientiä kolmella viikolla ja pitää Rouvan kanssa vielä viikon verran yhteistä lomaa.

Tyttö ei siis mennytkään tänään päiväkotiin, ja ensi viikolla minä en mene töihin vaan koko perheen kanssa yllätysmatkalle Italiaan! Matka on yllätys monellakin tavalla, sillä tähän mennessä on ostettu vain lennot Roomaan ja varattu vuokra-auto viikoksi.

Kesä siis jatkuu vielä neljän viikon ajan, toivottavasti myös ilmojen puolesta.

Kuvat anoppilasta sunnuntailta. Rouva kerää yrttejä, ja tytön eno on käynyt poimimassa metsävadelmia.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Eilinen oli jälleen yhden aikakauden loppu. Rouva palasi tänään töihin lähes vuoden poissaolon jälkeen, ja minä jäin kotiin pyörittämään arkea. Töihin paluu oli yhtä aikaa sekä odotettu että haikea. Minä taas jäin koti-isäksi enemmän kuin mielelläni.

Kokemukseni tulee olemaan varmasti hyvin erilainen kuin Rouvan viimeiset puoli vuotta.

On jännää, miten paljon tyttö on kasvanut ja kehittynyt ihan vain viimeisen kuukauden aikana, puhumattakaan kahdesta. Vaika hän on ollutkin melko helppo tapaus aivan pienestä asti, Rouva kertoi vielä alkutalvesta useana päivänä, miten tyttö oli kitissyt ja vaatinut jatkuvaa seuraa niin, että Rouva ei ehtinyt suihkussa käydä.

Muistetaan vielä, että tyttö on nukkunut päiväuniakin vasta kaksi kuukautta, sillä uskoimme aiemmin, että kaikki lapset eivät vaan nuku päivällä.

No nyt hän nukkuu, päiväunet tai kahdet, ja on muutenkin aivan eri tapaus kuin vielä tammikuussa. Päiväunien myötä hänestä tuli iloisempi, ja kun hän alkoi vielä liikkua itse, hän alkoi viihtyä pidempiä aikoja keskittyneenä omiin puuhiinsa. Nyt hän saattaa touhuta esimerkiksi lelukorinsa parissa olohuoneessa niin pitkään, että hänet voi jättää hetkeksi itsekseen ja käydä hoitamassa jonkin pikkuhomman toisessa huoneessa.

On hänen touhujaan luonnollisesti käytävä tarkastamassa vähän väliä, vaikka olemmekin keränneet sohvapöydältä ja sen alla olevalta tasolta kaiken pois.

Jos kuukausi sitten mietimme, että tytön motoriikka on kehittynyt vähän hitaasti, nyt hän seisoo jo hyvin tanakasti tukea vasten aina kuin vain mahdollista ja kiertää tomerasti sohvapöytää. Hän osaa vetää kaappien ja komeroiden ovet itse auki ja on myös havainnut, että ne sisältävät kaikkea jännää. Vielä hän ei ole keksinyt, miten olohuoneen senkin liukuovi aukeaa, mutta keittiön saarekkeen liukuoven hän avasi jo kerran. 

Keräyspaperikorin jouduin nostamaan pois tytön ulottumattomista. Ei minua se paperisilppu haitannut vaan se, että en enää jaksanut kaivaa märkiä paperipalloja tytön suusta.

"Miten menee?" kyseli Rouva pari tuntia sitten.

"Hän nukkuu. James Bondia ammuttiin juuri, ja Adele laulaa", vastasin.

Aika leppoisaa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Nyt on hoidettu kaksi ilmoitusluontoista asiaa. Tai kolme.

  • Rouvan töihinpaluun ajankohta on ilmoitettu hänen työpaikallaan.
  • Itse laitoin juuri ilmoituksen omasta perhevapaastani työpaikkani henkilöstöhallintoon.
  • Kolmas oli saman asian ilmoittaminen Kelaan, vaikka teknisesti kyseessä ei ole ilmoitus vaan hakemus ja vielä oikeammin kaksi hakemusta.

1. Rouva

En tiedä kumpi meistä jännitti enemmän omaa ilmoitustaan, minä vai Rouva. Hän aloittaa maaliskuussa uudessa tehtävässä, ja minä puolestani jätän omani reiluksi puoleksi vuodeksi tammikuun lopussa. Meillä on yhteistä vapaata reilu kuukausi ja sitten olen tytön kanssa kotona, kunnes hän menee syksyllä päivähoitoon. Yhteinen vapaa helmikuussa järjestyi Rouvan viimevuotisten kesälomien ja minun isäkuukauteni yhdistelmänä.

2. Minä

Esimiehilleni kerroin suunnitelmistani jo muutama viikko sitten, ja viime viikolla ehdin hehkuttaa asiaa aika monelle firman bileissä. Loputkin varmaan lukivat asiasta sunnuntain Hesarista tai Taloussanomat.fi.stä. Ja palaute on ollut pelkästään positiivista. Edes Taloussanomien trollipalstalle ei tullut aiheesta suurtakaan kritiikkiä, ja se yksikin "nämä nykyajan kukkahattuisät voivat painua blogeineen..."-tyyppinen taisi jo kadota kyseisen jutun kommenteista.

...ne jutut

Koti-isyys ui sekä haastatteluihin että blogiini puolivahingossa. Olin oikeastaan ajatellut kertoa siitä vasta myöhemmin, mutta sitten Hesarin toimittaja kysyi asiasta. Ja sen jälkeen Taloussanomien toimittaja soitti ja halusi keskustella pelkästään siitä. Noh, työpaikalla olin jo kertonut asiasta, joten ajattelin että mikäs siinä. Otin sen isänpäivän juttuni pääasiaksi.

Juttuun saamistani kommenteista on nostettava tähän pari:

Vierailija (11.11.2012 13:42) "... miehen työnantaja ihmetteli että voiko mies tosiaan noin vaan jäädä vanhempainvapaalle (tai 'saako')..."

Vierailija (11.11.2012 21:17): "Mieheni on jäämässä myös puoleksi vuodeksi koti-isäksi (...) Mies teki pomonsa mielestä huonon ratkaisun..."

Näihin lainauksiin kiteytyy mielestäni se suurin syy, miksi miehistä vain murto-osa jää kotiin isäkuukauden jälkeen: työnantajien asenneongelma ja työpaikan kulttuuri. Myönnän kyllä, että jos olisin töissä paikassa, jossa minua kehotettaisiin jättää perhevapaat pitämättä ja kollegat naureskelisivat ratkaisulleni, olisin miettinyt asiaa pidempään.

Mutta tiedättekös mitä? En varmaan olisi töissä sellaisessa paikassa.

Nyt varmasti moni aikoo kommentoida, että talous ei mahdollista miehen jäämistä kotiin. Tämä on varmasti totta monen perheen kohdalla. Mutta eivätpä kotiin näytä jäävän nekään miehet, joiden vaimot pystyisivät elättämään perheen. Muistetaan myös vielä, että progressiivinen verotus tasaa aika tehokkaasti perheiden sisäisiä tuloeroja.

Itse olen ajatellut, että jos talous tuntuu liian tiukalta ensi keväänä, voimme ottaa asuntolainasta lyhennysvapaata, jolloin lainasta maksetaan vain korkoa. Se on mielestäni pieni hinta yhteisestä ajasta lapsen kanssa, kun kyse on kuitenkin isossa mittakaavassa hyvin lyhyestä ja rajallisesta ajasta.

Kyseessä on siis enemmänkin tahdon asia.

Isyyttä ja koti-isyyttä käsiteltiin lehdissä enemmänkin isänpäivän tienoilla. Erittäin hyvä juttu oli Hesarin "Isä, ole itsekäs ja jää kotiin". Siinä toimittaja kertoo omasta hoitovapaastaan ja perustelee valintaansa samoilla syillä, miksi minäkin haluan jäädä kotiin. Mahdollisuus saada läheisempi suhde lapseen. Mahdollisuus tarjota vaimolle tilaisuus ottaa vastaan houkutteleva työtarjous. Mahdollisuus vaikuttaa muiden asenteisiin.

Siis mahdollisuus olla positiivinen esimerkki.

Vielä yksi kommentti isänpäivän juttuni perästä:

Vierailija (12.11.2012 12:25): "Ihanaa, kun puhut aiheesta ääneen ja annat koti-isille normaalit kasvot. Ihan tavalliset, diuunarit ja jopa johtoasemassa olevat miehet jäävät kotiin. Minunkin mieheni, puoleksi vuodeksi.

Mieti, miten hienon mallin annat teinipojille, jotka vahingossa lukevat jutun sinusta tai blogiasi. Mieti, miten paljon helpompi heidän on edes kuvitella jäävänsä kotiin, kun tietävät JONKUN JOKA ON.

Kiitos varsinkin siitä! Hyödyt sinä itse toki tiedätkin. Onnea meille naisille, jotka olemme saaneet tavallisia, järkeviä miehiä, joista on omien lapsiensa isiksi."

3. Kela

Loppujen lopulta kaikkein vaikein ilmoitusasia oli Kelan hakemuksien täyttäminen. Rouva luovuttaa minulle omasta vanhempainvapaastaan kahden viikon sijaan kolme, joten minun perhevapaani on yhdistelmä vanhempainvapaata, isäkuukautta, talvilomaa, hoitovapaata ja kesälomaa. Tuijoteltuani Kelan verkkosivujen sähköistä ilmoitusta useamman hetken totesin, että joudun käymään Kelassa paikan päällä täyttämässä hakemuksen yhdessä virkailijan kanssa.

Oli lohduttavaa, että hänkin joutui soittamaan kollegalleen ja kysymään neuvoa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Saan tänään viettää ensimmäistä isänpäivääni. Se tuntuu edelleen jotenkin epätodelliselta, vaikka tyttäremme on jo viikkoa vailla kuusi kuukautta vanha.

Kun hän syntyi, olin 34-vuotias. Olisin varmasti ollut monin tavoin valmis isäksi jo aiemmin, mutta juuri tässä iässä hyvänä puolena on, että oma elämäntilanne on kaikin puolin vakaa. Niin parisuhteen, talouden kuin uran kannalta. Olen ehtinyt jo tehdä, käydä, mennä, tulla ja olla riittävästi, joten en koe, että joutuisin luopumaan mistään lapsen vuoksi.

Olisi silti väärin sanoa, että lapsi ei muuttanut mitään. Totta kai se muutti - aivan kaiken. Omat prioriteetit ovat nyt aivan erilaiset samoin kuin suhtautuminen elämään ylipäänsä. Kun vielä reilu vuosi sitten olin kiukkuinen ja väsynyt keski-ikäistyvä mies, minusta tulikin yhtäkkiä nuori, aktiivinen city-isä. Onnellinen.

Minulle on aina ollut selvää, että haluan lapsen. En oikeastaan edes vauvaa vaan lapsen, jonka kanssa voin tehdä ja jolle voin näyttää ja kertoa asioita. Vauva-aika on enemmän äidin juttu. Isä voi hoitaa lasta pari kerta viikossa, kun äiti on harrastuksissaan, mutta isän rooli on kuitenkin enemmänkin äitiä tukeva. Siksi odotan kovasti jo sitä aikaa, kun hän puhuu ja kävelee ja mikä tärkeintä: syö sellaista ruokaa, jota minäkin voin tarjota.

Olen päättänyt jo kauan ennen kuin lapsesta oli tietoa, että jos jonain päivänä tulen isäksi, haluan jäädä joksikin aikaa kotiin hoitamaan lasta. Olen jo nyt huomannut, että on ikävää, että työpäivisin ehdin nähdä lasta vain pari tuntia päivässä, ja joinain päivinä hän on jo nukkumassa, kun tulen kotiin.

Ensi keväänä roolit ovat sitten toisin päin, sillä minä jään hoitovapaalle reiluksi puoleksi vuodeksi.

Häviävän pieni osa isistä pitää hoitovapaata, ja yllättävän moni jättää käyttämättä myös isäkuukauden. Taloudelliset syyt varmasti painavat, mutta monet isät eivät yksinkertaisesti halua jäädä kotiin. Taustalla voi olla pelkoa hoitovapaan vaikutuksesta omaan urakehitykseen tai ihan vain kollegoiden ja esimiesten asenteet. Tai omat.

Oma työnantajani ja kollegani ovat suhtautuneet ilmoitukseeni positiivisesti. Niin, ilmoitukseen. Perhevapaiden pitäminenhän on ilmoitusluontoinen asia, josta ei tarvitse neuvotella.

Itse olen ajatellut, että olen ehtinyt tehdä tähän ikään mennessä niin paljon töitä, että maltan kyllä olla niistä pois vähän aikaa. Työt eivät lopu tekemällä, ja tätä vauva-aikaa ei saa takaisin. Odotan jo kovasti ensi kevättä ja kesää.

En ymmärtänyt aiemmin, miten voimakas tunneside omaan lapseen voi liittyä.

Se saattaa iskeä keskellä työpäivää fyysisenä ikävänä ja äkillisenä huolena. Pelkkä ajatus siitä, että hänelle kävisi jotain pahaa, tuntuu kuristavana tunteena kurkussa. Monena päivänä pyydän Rouvaa lähettämään minulle keskellä päivää kuvan tytöstä. Sitten ihastelen kuvaa ja näytän sitä työkavereille.

Hänen hymynsä ja naurunsa ovat parasta, mitä tiedän. On ihmeellistä nähdä hänessä omia ja vaimoni piirteitä. Kun hän nukkuu pienet huulet törröllään puristaen uniriepuaan, saatan vain katsella häntä ihastellen.

Ja mietin, miten juuri me olemmekin saaneet maailman kauneimman pienen tytön.

Hienoa isänpäivää kaikille, erityisesti niille, jotka viettävät päivää ensimmäisen kerran. Tämä päivä on meidän.

***

Olen vilpittömän hämmentynyt ja otettu blogini saamasta huomiosta.

Lue haastatteluni

Tämän päivän Helsingin Sanomissa: Urbaani isä bloggaa elämästään

Taloussanomat.fi:ssä: Nyt puhuvat isät: En halua olla pelkkä iltaisä

Useammassa kaupunki- ja paikallislehdessä, esim. Suur-Jyväskylän lehti: Miehet pohtivat blogeissa isyyttä

Share