Ladataan...
Isyyspakkaus

Disney Pixarin uutuuselokuva Coco on ehtinyt ihastuttaa teattereissa jo parin viikon ajan. Näin elokuvan trailerin tammikuun puolella, ja myönnän etten ollut sen perusteella hirvittävän kiinnostunut leffasta.

Vasta kun luin useamman elokuvaa ja sen tarinaa ylistävän jutun, päätin käydä katsomassa sen tyttäreni kanssa. Hyvä, että kävin, sillä elokuva oli yksi parhaista animaatioista, joita olen koskaan nähnyt.

Tapahtumat sijoittuvat meksikolaiseen Kuolleiden päivän juhlaan, Día de los Muertos. Pienessä Santa Cecilian kaupungissa asuvan Miguel-pojan perhe asettelee kuolleiden sukulaistensa kuvia esille kotialttarille ja sijoittelee kuvien eteen herkkuja ja lahjoja. Miguelin perhe on suutareita monessa polvessa, mutta suvun historiassa on nykypäivää edelleen varjostava suru: Miguelin isoisoäidin isä on jättänyt vaimonsa Imeldan, lähtenyt luomaan uraa muusikkona eikä ole koskaan palannut takaisin.

Siitä lähtien musiikki on ollut kielletty perheessä, ja Miguelin isoäiti suhtautuu edelleen hyvin kielteisesti sekä musiikkiin että muusikoihin. Isoäidin äiti, elokuvan nimihahmo Coco, on hänkin vielä elossa, mutta huonossa kunnossa ja dementoitunut.

Miguelin suurin idoli on jo edesmennyt laulaja Ernesto de la Cruz, ja hän haaveilee muusikon urasta esikuvansa tavoin. Muutaman sattumuksen kautta hän saa selville de la Cruzin olevan hänen kadonnut isoisoisoisänsä ja päätyy varastamaan tämän hautamuistomerkistä de la Cruzin kuuluisan kitaran.

Tämä saa aikaan jotain outoa, ja yhtäkkiä Miguel huomaa näkevänsä hautausmaalla kuolleita ihmisiä, jotka ovat saapuneet juhlimaan kuolleiden päivää, katsomaan eläviä läheisiään ja keräilemään mukaansa kotialttareille jätettyjä herkkuja. Miguel on samalla muuttunut itse näkymättömäksi eläviltä mutta pystyy juttelemaan kuolleiden kanssa.

Hän löytääkin pian omia sukulaisiaan ja päätyy näiden mukana kuolleiden maailmaan. Siellä hän kuulee, miten kuolleiden valokuvat toimivat kuolleille passeina, joiden ansiosta he pääsevät Kuolleiden päivänä katsomaan läheisiään. Jos kukaan ei aseta kuolleen omaisen kuvaa esille, hän ei pääse käymään elävien maailmassa, ja kun viimeinenkin ihminen, joka muistaa kuolleen läheisensä, siirtyy ajasta ikuisuuteen, on ihmisen aika siirtyä kuolleiden maailmasta lopulliseen kuolemaan.

Miguelin on päästävä ennen kuolleiden päivän päättymistä takaisin elävien maailmaan, mutta hänen on saatava siihen siunaus joltain kuolleelta omaiseltaan. Hän ei kuitenkaan suostu ottamaan sitä keneltäkään tapaamistaan sukulaisista, sillä siunaukseen liittyisi ehto: pojan on unohdettava musiikki. Hänen on siis löydettävä kadonnut esi-isänsä de la Cruz, joka voisi antaa siunauksen ilman ehtoja.

Mukaan seikkailuun liittyy elävien maailmasta mukana seurannut meksikonkarvatonkoira Dante ja luurankomies Héctor, joka haluaisi kovasti päästä käymään elävien maailmassa, mutta kukaan ei ole laittanut hänen kuvaansa esille.

Synkästä teemastaan huolimatta elokuva ei ole lainkaan pelottava eikä surullinen. Tai ainakaan kovin surullinen. Kuolleiden maailma on viusaalisesti upea paikka, värikäs ja yksityiskohdiltaan rikas, ja kuolleet ihmiset tekevät siellä samoja asioita kuin elävätkin. Luurangot ja pääkallot on tyylitelty lapsiystävällisiksi, eikä kuolemalla säikytellä tai siihen liitetä sen enempää yliluonnollisia asioita.

Teemana kuolema on kuitenkin sellainen, että parissa kohdassa esitetään asioita, jotka ovat animaatioelokuvassa poikkeuksellisia ja hätkähdyttäviä, mutta niistä en viitsi kertoa enempää, sillä en halua spoilata juonta tätä enempää.

Elokuvassa merkittävässä osassa on tietty musiikki, ja sen takana on sama parivaljakko kuin Frozenin Let It Go -hitissä: Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lobez. Let It Go:n tavoin myös Cocon teemalaulu, Remember Me, on Oscar-ehdokkaana. Suomalaiset ääninäyttelijät tekevät myös hienot lauluroolit, mm. Luca Elshout Miguelina ja Waltteri Torikka Ernesto de la Cruzina. 

Parasta on kuitenkin tarina. Se toimii hienosti kaikin mahdollisin tavoin, esittelee kauniilla tavalla meksikolaista kulttuuria, musiikkia ja mytologiaa ja muistuttaa suvun ja läheisten ihmisten tärkeydestä. Se on jännittävä, yllätyksellinen ja vauhdikas, muttei kuitenkaan pelottava edes alle kouluikäisen mielestä.

Ei elokuvassa välty kyyneliltäkään, ja tyttäreni lohdutteli useamman kerran: ”Ei isi tarvitse itkeä.” Ei elokuva ollut varsinaisesti surullinen, mutta erityisesti isän ja tyttären välisen ikuisen rakkauden kuvaus oli hyvin koskettava.

Koskettavaa on myös ajatus siitä, miten kuolleet ovat elossa niin pitkään, kun joku muistaa heidät, ja vasta unohdettu ihminen on täysin kuollut. Ei tarvitse uskoa tai olla uskomatta mihinkään, jotta tähän ajatukseen voi yhtyä.

Todella hieno ja ajatuksia herättävä elokuva, ja yksi parhaista Disneyn leffoista kautta aikain. Lämpimät suositukset.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kun tyttö palasi iltapäivällä kotiin, häntä odotti suuri syntymäpäiväyllätys. Se saapui postissa Disney Store UK:sta, ja se on ollut tytön hartain toive siitä asti, kun näimme Aladdin-musikaalin.

Se on Prinsessa Jasminen asu. Asu tulee käyttöön torstaina kaverisynttäreillä, jotka ovat naamiaiset. Ostin Amsterdamista myös mustan peruukin, johon pitäisi yrittää väkertää jonkinlainen asuun sopiva kampaus.

Ja sitten nämä kengät... En voinut olla tilaamatta niitä, kun näin ne. Onneksi osuin oikeaan koon kanssa, huh!

Että olivatko lahjat mieleiset? Ilme kertoo kaiken.

"Kiitos, kiitos, kiitos! Tämä asu on juuri sellainen, mikä oli minun ainoa toiveeni! Ja nämä kengät... ei olisi tarvinnut... nämä ovat aivan liian ihanat!"

Tiesin, että tykkäisit.

Haluaisitko vielä lähteä tänään käymään Lintsillä siellä kummitusjunassa?

"Joo!"

Sitten vaan asu pois, niin ehditään vielä käydä siellä.

"Saanko leikkiä sillä huomenna?"

Tietysti.

"Kiitos, kiitos, kiitos!"

Isin pieni prinsessa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Yksi kevään odotetuista elokuvaensi-illoista on Disneyn Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö. Se tuo vuoden 1991 rakastetun animaatioklassikon valkokankaille live action -versiona.

Elokuva jatkaa samaa uusintaversiolinjaa, jota Disney on harrastanut viime vuosina mm. elokuvissa Cinderella - Tuhkimon tarina ja Viidakkokirja. Myös Maleficent kuuluu tavallaan samaan joukkoon, mutta elokuva ei ole varsinainen live action -versio Prinsessa Ruususesta vaan aivan toinen tarina.

En ole nähnyt näistä uusintaversioista kuin Tuhkimon, ja en ollut kovin ihastunut siihen, mutta eipä alkuperäinen Tuhkimokaan kuulu suosikkeihini. Kaunottaresta ja hirviöstä kuultuani tiesin kuitenkin, että sen haluaisin nähdä aivan heti, kun se tulee elokuvateattereihin. Alkuperäinen leffa on Disneyn parhaimpia kautta aikojen, ja trailerit lupailivat hyvää.

Moni ei varmasti tiedä tai muista, miten merkittävä Kaunotar ja hirviö Disneylle aikoinaan oli. Yhtiön 1980-luku ei ollut kovin kummoinen, vaikka Pieni merenneito väläyttelikin valoa tunnelin päässä. Kaunotar ja hirviö oli kuitenkin kaikin tavoin huippumenestys, ja elokuvana jopa niin onnistunut, että se kilpaili vuoden parhaan elokuvan Oscar-patsaasta vuonna 1992 - ensimmäisenä animaationa ikinä. Kaunottaresta ja hirviöstä tehtiin myös Disneyn ensimmäinen näyttämömusikaali, ja se sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1994. Musikaali oli huippumenestys, ja se pyöri Broadwaylla peräti 13 vuotta (ja nähtiin myös Helsingissä vuonna 2007).

Itse pidin Kaunottaresta ja hirviöstä animaationakin, mutta rakastuin siihen ja sen musiikkiin lähtemättömästi juuri musikaalin kautta. Satuin näkemään sen New Yorkissa juuri ensi-iltavuonna ja kävin katsomassa sen uudelleen Lontoossa ja vielä Helsingissäkin vuosia myöhemmin. Musikaali on edelleen yksi parhaista, joita olen koskaan nähnyt. Odotukset olivat siis hyvin korkealla, kun menin lauantai-iltana Tennispalatsiin katsomaan uutta elokuvaa. 

Onneksi elokuva myös lunasti kaikki odotukset, ja pidin siitä todella paljon. Se oli lavastukseltaan, puvustukseltaan ja tehosteiltaan upeaa katsottavaa. Se oli hauska, koskettava ja satumainen. Se oli kaikkea sitä, mitä alkuperäinen animaatiokin oli, mutta tarinaan oli saatu vielä uusia ulottuvuuksia.

Elokuva on hyvin pitkälti, jopa useita repliikkejä myöten, piirroselokuvan juonen mukainen, mutta mukana on myös uusia kohtauksia. Saamme esimerkiksi tietää, miksi Belle asuu isänsä kanssa kahdestaan ja miksi he ovat muuttaneet sihen pieneen maalaiskylään, jossa he asuvat. Myös hirviön lapsuudesta nähdään väläyksiä. Muut pienet erot, jotka havaitsin rajoittuivat lähinnä siihen, että Bellen isä ei olekaan elokuvassa keksijä vaan taiteilija.

Hahmojen tulkinnoissa eroja on tietysti, ja esimerkiksi feministinä tunnettu Emma Watson on tehnyt Bellesta huomattavasti alkuperäistä hahmoa vahvemman ja ohjat omiin käsiinsä ottavan naisen. Pääpiirteissään tarina on kuitenkin uskollisempi alkuperäiselle animaatiolle kuin vaikkapa Cinderella - Tuhkimon tarina.

Uudessa elokuvassa on mukana tietysti kaikki suuret laulunumerot alkuperäisestä elokuvasta. Kaupungin asukkaat toivottavat elokuvan alussa toisilleen Bonjour talojen ikkunoista samalla, kun Belle vaeltelee kaduilla ja laulaa: "Little town, it's a quiet village. Every day like the one before". Gaston ylistää itseään oluttuoppi kädessä pubissa ("No-one's slick as Gaston..."). Lumière tarjoilee Bellelle illallisen hirviön linnassa, ja lautaset tanssivat Be Our Guestin tahtiin.

Ja tietysti Mrs. Potts esittää elokuvan ikonisen tunnuslaulun samalla kun keltaiseen tanssiaispukuun pukeutunut Belle ja viimeisen päälle groomattu hirviö tanssivat kahdestaan kristallikruunujen alla ("Tale as old as time, song as old as rhyme..."). 

Elokuvaan on tehty myös uusia kappaleita, joista hienoin on hirviön laulama Evermore, jonka hän laulaa linnan tornista katsellessaan Bellen laukkaavan kohti kotiaan päästettyään tämän vapaaksi. Elokuvan uudet laulut ovat täysin uusia, eivät Broadway-musikaalista lainattuja.

Elokuvassa on erinomaisesti onnistunut roolitus. Emma Watson sopii täydellisesti Bellen rooliin, ja hänellä on kaunis lauluääni. Hirviönä karjahtelee Downtown Abbeysta tuttu Dan Stevens. Muita ääninäyttelijöitä ovat mm. Ewan McCregor (Lumière), Ian McKellen (Cogsworth) ja Emma Thompson (Mrs. Potts). Gastonina nähdään Luke Evans ja hänen koomista aisapariaan, LeFouta, esittää Josh Gad.

LeFoun hahmosta onkin ehditty jo kohista, sillä tässä elokuvassa hänestä on tehty "avoimesti" homo. Tämä avoimuus on kuitenkin enemmänkin elokuvan tekijöiden puheissa kuin siinä, mitä valkokankaalla nähdään. Silti kannanotto on yllättävä Disneyltä, joka pitää perinteisesti kielen keskellä suuta.

Hirviön linnan elävät esineet on toteutettu hauskasti, ja hirviökin on animoitu niin elävästi, että on mahdoton sanoa, mikä osa hahmosta on tehty tietokoneella. Hirviön linna on yksinkertaisesti upea.

Poistuin elokuvateatterista kostein silmin, ja vielä pari päivää leffan jälkeenkin huomaan elokuvan tapahtumien ja laulujen pyörivän mielessäni. Katsoisin sen oikeastaan mielellään myös uudelleen. Harva elokuva herättää nykyisin yhtä voimakkaita tunteita, joten jotain poikkeuksellisen hienoa Kaunottaressa ja hirviössä oli.

Elokuvan ikäraja on 12 vuotta, mutta se on perusteltua. Elokuva on aika jännittävä, ja myös hieman animaatiota synkempi. Menee siis vielä useampi vuosi, ennen kuin voin katsoa sen tytön kanssa. Voi, miten hän siitä pitäisikään, kun isäkin oli elokuvasta näin lumoutunut.

Mikäköhän olisi seuraava live action -leffa, jonka toivoisin Disneyn tekevän? Frozen? Liian aikaista. Leijonakuningas? Aladdin! Joo!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tyttö on jo pitkään toivonut Helinä-keijun asua. Etsimme sellaista New Yorkista, mutta emme löytäneet sitä Disney Storestakaan. Lupasin, että katselen asua netistä, kun tulemme kotiin. Tori.fi:stä tärppäsi.

Pidin löydön kuitenkin salassa ja odottelin sopivaa hetkeä. 

Tyttö sai kerätä pari viikkoa tähtitarroja, joita ansaitsi reippailla aamuheräämisillä ja auttavaisuudella. Keroimme, että kun kasassa on kaksikymmentä tarraa, hän saa superkivan yllätyksen. Kun hänellä oli jo puolet tarroista, kerroimme, mikä yllätys on. Se oli hyvin mieleinen.

Eikä tässä vielä kaikki: samassa paketissa Helinä-keijun mekon kanssa tuli myös kaksi prinsessamekkoa. Toinen on Tuhkimon mekko ja toinen kääntömekko, jonka toisella puolella on Bellen mekko ja toisella Prinsessa Ruususen mekko. Ne ovat vielä piilossa. 

Tyttö myös toivoi, että hänen viisivuotissynttärinsä olisivat naamiaiset, ja hän haluaisi, että etsisin hänelle Prinsessa Ruususen mekon juhliin. Kuulen jo isipisteiden ropisevan.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Siis mitä? Sanoiko tyttö oikeasti, että tämä elokuva on parempi kuin Frozen? Varmistin asian useampaan otteseeen, jopa useampana päivänä, ja hän oli edelleen samaa mieltä.

No nyt on kovaa kamaa! Mistä voi olla kyse?

Ei ole epäselvää, että olen suuri Disney- ja piirroselokuvafani, ja Disneyn klassikoilla on erityinen paikka sydämessäni. Monet Disneyn parhaista elokuvista tuotettiin juuri 1980- ja 1990-luvuilla, kun olin lapsi, ja erityisesti niiden musiikit tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen.

Olemme katsoneet tytön kanssa jo useampia Disney-animaatioita, ja tein niistä aiemmin hänen Top 10 -listansakin. Monta klassikkoa on tietysti edelleen näkemättä, mutta erityisesti yksi elokuva on poltellut kaapin perällä. Hankin sen nimittäin jo jokin aika sitten odottamaan sitä, että sen voisi näyttää tytölle.

Se on Leijonakuningas.

Eräänä viikonloppuna päätin, että nyt on sen aika, ja istuimme koko perheen voimin sohvalle katsomaan elokuvaa yhdessä. Olimme jo aiemmin lukeneet tarinaa kirjasta ja kuunnelleet elokuvan musiikkia, joten aivan täytenä yllätyksenä sen käänteet eivät tulleet.

On se silti aivan eri asia nähdä elokuvan dramaattiset tapahtumat elävinä kuvina. Jännittävissä kohdissa lapsi kiipesi syliin ja surullisissa kohdissa häntä itketti. Siinä sitten pyyhimme kaikki vierekkäin kyyneleitä poskiltamme.

Eniten tyttöä ei jäänyt kuitenkaan mietityttämään Simban isän kuolema vaan se, miksi Scar oli niin "tyhmä". Hän palasi samaan kysymykseen monena päivänä, ja selitimme parhaamme mukaan, miten Scar oli sairaalloisen kateellinen ja vallanhimoinen. Hän halusi myös ymmärtää, miksi Scar huijasi leijonien lisäksi hyeenoitakin, vaikka esitti olevansa heidän puolellaan.

Myös elokuvan musiikki teki häneen vaikutuksen, aivan kuten isäänsä 22 vuotta sitten, ja hän kertoi sen olleen yksi syistä, miksi hän piti elokuvasta niin kovasti. Nyt hän pyytää minua laulamaan elokuvan kappaleita harva se päivä, ja hyräilee itsekin usein Can You Feel the Love Tonightia.

Mutta että Frozenia parempi? Sitä en olisi uskonut. Ajattelin, että myös kaikki muut prinsessaelokuvat olisivat tytön listalla tämän elokuvan yläpuolella, ja Leijonakuninkaan paikka olisi jossain Kaunottaren ja hirviön takana.

Huraat sille!

Ja siitä aasinsilta Kaunottareen ja hirviöön liittyvään uutiseen: Kuulin jo jokin aika sitten, että Disney on tekemässä Kaunottaresta ja hirviöstä uutta versiota oikeilla näyttelijöillä, ja sen ensi ilta on ensi vuonna.

Belleä esittää Emma Watson ja hirviötä Dan Stevens. Myös ääninäyttelijät ovat nimekkäitä ja esim. Lumièren, Cogsworthin ja Mrs. Pottsin ääninä kuullaan Ewan McGregoria, Ian McKelleniä ja Emma Thompsonia.

Varsinainen uutinen on kuitenkin se, että Disney julkaisi elokuvan trailerin tällä viikolla, ja jo se saa aikaiseksi kylmät väreet.

Myönnän sen aivan suoraan: odotan itse tätä leffaa todella paljon. Ja trailerin perusteella olen varma, että sitä tulee jättimenestys.

Vielä jää nähtäväksi, mikä elokuvan ikäraja tulee olemaan ja esitetäänkö sitä vain englanninkielisenä. Viimeistään maaliskuussa se kuitenkin selviää!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Lupasin tytölle, että sen jälkeen kun hän täyttää neljä, voimme alkaa katsoa Disneyn klassikkoelokuvia. Hän tunsi tietysti jo monet hahmoista entuudestaan ja joitain tarinoita oli luettu satukirjoista, mutta leffoista hän oli nähnyt ennen neljää ikävuotta vain Frozenin ja Lumikin.

Taisin odottaa neljävuotissynttäreitä tästä syystä vähintään yhtä paljon kuin tyttökin, ja olemme viime aikoina katsoneet useammankin elokuvan.

Onkin ollut mielenkiintoista sekä seurata lasta katsomassa leffoja että kysellä häneltä, mitä hän niistä piti. Ja sitten olen tietysti ollut järkyttynyt, kun lapsi ei olekaan ollut jostain omasta suosikistani niin vaikuttunut.

Mutta hän on tietysti oman leffamakunsa paras asiantuntija, ja pyysin häntä laittamaan tähän asti näkemänsä Disney-klassikot järjestykseen. Ykkössija on helppo arvata, mutta muuten lista oli itselleni yllättävä.

  1. Frozen. Tietysti. Sen asemaa ei horjuta mikään, ellei sitten tekeillä oleva Frozen 2 ole vielä parempi. Ja sehän katosi nyt Netflixistä, joten Blu-ray pitää hankkia omaan hyllyyn.
  2. Kaksin karkuteillä. Tähkäpään pitkä taikatukka on vaan niin maaginen. Ja onhan siinäkin elokuvassa jokin tarttuva kappale.
  3. Pieni merenneito. Ursula oli vähän pelottava, mutta tämän elokuvan jälkeen tyttö ilmoitti haluavansa olla merenneito.
  4. Aladdin. Hienoa! Aladdin on myös omia suosikkejani, ja olin iloinen, kun se pääsi näin korkealle, vaikkei varsinainen prinsessasatu olekaan.
  5. Lumikki. Klassikkojen klassikko. On muuten sallittu kaikenikäisille, vaikka onkin paikoin pelottava.
  6. Kaunotar ja hirviö. Yllätyin siitä, että tämä ei ole korkeammalla sijalla tällä listalla. Leffa on myös omia suosikkejani.
  7. Tuhkimo. Katsoin itsekin elokuvan varmasti ensimmäistä kertaa kokonaan, ja jotenkin aika tuntui ajaneen tästä kerrontatavasta ja naiskuvasta ohi. Olin itse asiassa jopa järkyttynyt siitä, miten aivoton hahmo Tuhkimo olikaan.
  8. Peter Pan. Tyttö halusi nähdä elokuvan Helinä-keijun vuoksi, mutta ilmeisesti piti siitä myös muuten.
  9. Nemoa etsimässä. "Mitä sille äidille tapahtui?" Niin, olihan elokuvan alku vähän julma, vaikka se muuten hauska onkin.
  10. Autot. Eivät iskeneet aivan samalla tavalla kuin kummipoikaan ja hänen veljeensä aikanaan.

+Bubbling under: Toy Story.

Sitten oli mielenkiintoista kysellä tytöltä myös, miten hän sijoittaa muita viime aikoina näkemiämme elokuvia samalle listalle:

  • Vihdoin kotona, Dreamworksin avaruusolioelokuva vuodelta 2015, sijoittui yllättävän korkealle: se on kaiken kaikkiaan toiseksi paras elokuva, jonka tyttö on nähnyt ja voittaa jopa Tähkäpään tukan!
  • Angry Birds, Rovion ylpeys, on sentään parempi kuin Nemoa etsimässä mutta ei peittoa Peter Pania.
  • Pikku Prinssi vetosi tyttöön enemmän kuin Autot mutta vähemmän kuin Nemo.
  • Tenavat, elokuva, jossa isi nukahti, sijoittuu tällä listalla Pikku Prinssin ja Autojen väliin.

Seuraavaksi vuorossa ovat The Lego Movie ja Liisa ihmemaassa. Ensiksi mainittu on isin valinta, ja jälkimmäisen tyttö valitsi itse, kun esitin vaihtoehdoiksi monta Disneyn klassikkoa. Bambin hän olisi halunnut nähdä vielä enemmän, mutta kaupan hyllyssä oli vain DVD ja itse halusin ostaa leffan Blu-rayna. Yritin ehdottaa tytölle myös Itse ilkimyksiä ja Kätyreitä, mutta ne eivät kiinnostaneet.

Sitten tuolla omassa hyllyssä polttelisi Leijonakuningas, mutta se saattaa olla vielä vähän turhan pelottava pienelle. Zootropoliksen ajattelin ostaa, kun se ilmestyy kauppoihin.

Mutta voi, miten paljon on vielä näkemättä näidenkin jälkeen! 

Share

Pages