Ladataan...
Isyyspakkaus

Jos viikko sitten kesti hetkinen toipua firman juhlista, nyt yritän palautua entiselleni lauantaisen luokkakokouksen jäljiltä. Ei juhlinta niin kovin rankkaa muuten ollut, mutta aika tunteikas jälleennäkemisemme oli.

Kyseinen porukka oli se, jonka kanssa aloitimme musiikkiluokan tasan kolmenkymmentä vuotta sitten Cygnaeuksen ala-asteella Jyväskylässä ja jonka kanssa olimme hyvin tiiviisti yhdessä aina lukion loppuun saakka, siis kymmenen vuoden ajan. Vaikka useimpien kanssa emme ole nähneet juurikaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, tai ehkä juuri sen vuoksi, tuntui kuin olisi pitkästä aikaa palannut yhteen perheensä kanssa.

Kun on kasvanut jonkun kanssa yhdessä yhdeksänvuotiaasta yhdeksäntoistavuotiaaksi, kuuluu yhteen lähtemättömällä tavalla. Se ei ole pelkästään sitä, että tietää kavereista paljon asioita, joita ehkä kukaan muu ei tiedä, vaan kaverit ovat myös osa sinua. Uskon, että se, että olen ollut juuri näiden kolmenkymmenen ihmisen kanssa juuri ne kymmenen vuotta elämästäni on tehnyt minusta hyvin pitkälti sen, kuka olen tänään.

Ettei mene ihan liian pateettiseksi, kerrotaan vielä, miksi tämä koululuokka muodostui niin kovin tärkeäksi. Olimme luokkamme kanssa poikkeuksellisen läheisiä ja tiiviisti tekemisissä myös koulun ulkopuolella isona ryhmänä. Kyse ei ollut pelkästään luokkabileistä vaan kaikista musiikkiluokkien kautta eteen tulleista esiintymisistä ja pienistä projekteista.

Lauloimme paljon ja joka paikassa ja olimme paljon esillä sekä koulussa että sen ulkopuolella. Osa porukasta oli mukana kuoroissa, osa soitti koulun orkestereissa, osan kanssa oli lauluyhtyetoimintaa ja hyperaktiivisimmat (itseni mukaan lukien) ehtivät mukaan kaikkeen. Kun itse lähdin luokkakaverini kanssa mukaan teatterihommiin yläasteen yhdeksännellä, harjoittelimme ja nauhoitimme kyseisen Se on elämää Misi -musikaalin esityksessä käytetyt lapsikuorotaustanauhat koko luokan kanssa. Niin myös luokkakaverit pääsivät mukaan kokemaan, millaista oli valmistella sitä silloin hyvin jännittävää teatteriproduktiota.

Kun tämä porukka hajaantui äkillisesti ylioppilasjuhlien jälkeen, elämään jäi jonkinlainen tyhjiö. Yksittäisten ihmisten tapaaminen ja näkeminenkään ei tuonut takaisin sitä tunnetta, kun olimme jossain isolla porukalla ja puhkesimme spontaanisti laulaamaan niitä lauluja, joita olimme harjoitelleet vuosien aikana. Oi Lorien, Elämän sain soimaan, The Boy from New York City, Kuu... ja tietysti kaikki maakunta- ja kotiseutulaulut, jotka oli opeteltava ulkoa.

Lauantain ensimmäiset laulut kajautettiin moniäänisesti vanhan ala-asteen koulumme pihassa, seuraavat illallispaikassa Lutakon Trattoria Aukiossa ja ilta huipentui vielä karaokeen. Luokkakaverini oli valmistellut myös hulvattoman nostalgiavisan, jossa kaiveltiin vanhoja ja muisteltiin sekä menneitä tapahtumia, luokkakavereita että vanhoja opettajia. Viimeiset juhlijat eivät malttaneet lähteä yöpaikkoihinsa vielä baarin sulkeuduttuakaan vaan notkuivat yli tunnin sateisella Hannikaisenkadulla baarin edessä.

Ilta oli niin poikkeuksellinen ja tunnelma sanoinkuvaamaton, että päätimme ottaa seuraavan tapaamisen jo ensi vuodelle. Niin paljon jäi vielä laulamatta ja muistelematta. Tavoitteena on vähintään juhlia yhteisiä nelikymppisiä.

Ja kun se lukee nyt täällä internetissä, se on totta ja sen on pakko tapahtua!

 

Musiikkiluokista olen aiemmin kirjoittanut ainakin täällä.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Hääpäivälahjani Rouvalle oli jotain, jota hän rakastaisi takuuvarmasti: Tein pöytävarauksen BasBasiin eli Baskeri & Basso Bistroon.

Vaikka hääpäivä tuleekin joka vuosi yllätyksenä, tänä vuonna muistin yllätyksen onneksi hyvissä ajoin jo kuukausi sitten ja sain pöydän juuri siihen aikaa kuin toivoin.

Hyvä, että muistin, sillä ravintola on edelleen jatkuvasti käytännössä loppuun varattu, ja pöytävaraukset kannattaa tehdä heti, kun uusia päiviä avataan.

Ensin pohdin, menisimmekö illalliselle Rouvan kanssa kahdestaan, mutta se tuntui jotenkin väärältä, varsinkin kun tyttökin tykkää BasBasista niin kovasti. Siispä sen sijaan varasinkin pöydän koko porukalle ja kutsuin mukaan myös ystävämme, Annen.

Rouvalle ja tytölle en kertonut mitään, ohjeistin vain olemaan valmiina johonkin yllätykseen puoli neljän jälkeen. Pöytävaraus oli puoli viideksi, mikä on oikein hyvä aika aloittaa lasten kanssa, jotta ehtii syödä kiireettä ja lapset ehtivät vielä ajoissa nukkumaankin.

Tietysti Rouva arvasi, mitä tapahtuu, mutta oli hauskaa pitää yllä pientä jännitystä, ja tytöstä oli myös hauskaa arvuutella, mitä olemme tekemässä: "Mennäänkö me syömään?" "Onko se pizzaa?" "Mennäänkö me laivalle?" "Syödäänkö me karkkia?" "Tuleeko sinne vieraita?" BasBasia (eli kuten hän sanoo: Nikin ravintolaa) hän ei kuitenkaan osannut arvata. Edellisestä kerrasta on kuitenkin jo puolisen vuotta.

Kyllä hänen silmänsä sitten kirkastuivat, kun hän ymmärsi, mihin menemme. "Saanko taas viiriäisenkoipia?" hän kyseli.

Viiriäisenkoipia ei ollut tällä kertaa listalla, muita herkkuja kylläkin. Söimme käytännössä listan läpi, ja aah miten taivaallista kaikki olikin!

Alkuun tilasimme pöydän täyteen kylmiä alkupaloja: aina niin ihanaa Burrataa, basilikaa ja minttua, leikkeleitä, Broccolini ja pestoa...

Siikacarpacciota, Anjovista ja kesäkurpitsaaLehtikaalia ja kantarelleja...

Ja Härkätartar. Tiedättekös, kun tarpeeksi monta kertaa on nyt syönyt tätä tartaria, alan vähitellen päästä senkin makuun!

Väliruokina tarjottiin Salvia-voitagliolinia ja Herne-mintturisottoaaaaaahhhhh..... Niin hyvää!

Entäpä pääruoat: Hiillostettua makrillia, Grillattua mustakalaa ja täydellistä Entrecôtea.

Listalla olisi ollut myös pienempi Flank steak, mutta otimme tämän kahdelle tarkoitetun lihakimpaleen, sillä syöjiäkin oli neljä. Se oli törkeän hyvää, ja piti käydä ihan utelemassa lieden ääressä puurtavalta Kalle Kiukaiselta, mikä lihan salaisuus on.

Kuulemma kuumuus: pihvi paistetaan todella kuuma pannulla niin, että rasvaroiskeetkin leimahtelevat liekkeihin. Parasta siis olla kokeilematta kotona ja antaa ammattilaisten hoitaa hommat.

Poikanen ei tällä kertaa innostunut maistelemaan kuin aivan muutamaa alkupalaa ja keskittyi mutustelemaan talon herkullista leipää.

Tyttö sen sijaan maistoi tapansa mukaan aivan kaikkea. Kun kysyin, mikä oli parasta, hän sanoi, että "kaikki oli parasta", mutta hetken pohdinnan jälkeen hän päätyi entrecôteen. En voi väittää vastaan.

Tuhdin aterian päätteeksi tarjotut marjaisat jälkiruoat maistuivat mukavan raikkailta. Mansikkaa & Creme Anglaise ja Vadelmaa & karamellijäätelöä.

Ai jai, miten tämä voikin olla näin täydellistä joka kerta. Ja Rouvan ilme kertonee, oliko lahja mieluisa. 15. hääpäivän illallinen ei olisi voinut olla parempi!

Kiitos siis vielä kerran BasBasin väelle ja nähdään taas!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

"Niin, he ihastuivat toisiinsa ensi silmäyksellä ja ovat vaihtaneet nappeja ja juosseet ympäriinsä ja olleet yhtä mittaa hupsuja. Ja nyt he ovat sähköttäneet tädilleen ja seitsemälle tuhannelle tahmatassulle ja kutsuneet kaikki häihin."

Kuva: Reijo Marttinen

Tänään on 15. hääpäivämme. Sen kunniaksi julkaisen uudelleen hieman muokattuna tämän kirjoitukseni viiden vuoden takaa:

Elokuun 10. päivä vuonna 2002 oli kesän kuumin.

Sinä päivänä:

  • sulhanen oli myöhästyä vihkimisestä - "Eivät ne ilman sinua aloita", sanoivat
  • kasvisruokamenyy herätti keskustelua
  • sulhanen lauloi Romanssin, ja morsian kyynelehti
  • booli muuttui illan mittaan aina vain vahvemmaksi
  • bändi soitti Abbaa, ja häävieraat tanssivat niin, että Kangasniemen vanhan pappilan kivijalka tärisi
  • juhlat kestivät pikkutunneille, ja hääpari poistui niistä viimeisenä, vaikka häämatkalle lähdettiin heti seuraavana aamuna.

Juhlia muistellaan edelleen kaikkien aikojen parhaina.

Kiitoskortit valmistuivat heti seuraavana kesänä.

"Hosuli asettui Sosulin kanssa käpälä käpälässä kaiken huipulle ja oli aivan suunniltaan ilosta.- Naimisissa oleminen on kauhean hauskaa!"

* * *

Mutta siis viisitoista vuotta, hurjaa. Mihin ensinnäkin aika meni, ja toisekseen miten näin nuoret ihmiset ovat ehtineet olla naimisissa niin pitkään? Uskomatonta ajatella myös, miten paljon kaikkea näissä viidessätoista vuodessa on tapahtunut, kun pelkästään viimeiseen viiteen vuoteen mahtuu jo niin monta muutosta ja käännettä.

En voisi kuvitella, että olisin kokenut ne kenenkään muun kanssa.

 

Hääkutsun ja kiitoskorttien lainaukset Tove Janssonin kirjasta Muumipapan urotyöt. 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Herään lauantaiaamuna lastenhuoneesta kantautuvaan pojan itkuun ja katson kelloa. Se on on 7:03, voihan *#%&*...

Poikanen on nukkunut viime viikkoina niin hyvin ja pitkään joka aamu, että on se aika ironista, että juuri ensimmäisenä loma-aamuna herätys tulee näin aikaisin.

Sitten kuulen tytön tiuskaisevan hyvin napakasti veljelleen: "Nyt hiljaa! Pitää nukkua vielä!" Itku lakkaa eikä ala uudestaan. Oi ihana tyttö, isin kulta, maailman paras isosisko! 

Kaikki jatkavat uniaan, ja molemmat lapset nukkuvat lopulta yli yhdeksään. 

Sain jäädä nukkumaan vielä senkin jälkeen, sillä Rouva nousi lasten kanssa touhuamaan. Ja mitä he touhusivat?

Tyttö oli aivan tohkeissaan, kun nousin, ja hän kuiskutteli äitinsä kanssa jotain toistensa korviin. Ilmassa oli salaisuuksien lisäksi leivän ja jonkin uunissa paahtuvan ruoan tuoksu.

Isi sai ensimmäisen kesäloma-aamun kunniaksi yllätysbrunssin: nyhtöpossusämpylöitä ja kaalisalaattia! Lisukkeina marinoitua punasipulia ja aiolia. Nam! 

Sämpylät oli leivottu juureen ja possu aivan poikkeuksellisen hyvää. (Reseptin löydä täältä.)

Kiitos ihanat! Sekä pitkistä unista että yllätysbrunssista! Tästä tulee hyvä loma!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tänä lyhyenä aikana, jonka olemme olleet siirtolapuutarhureita, olen havainnut kaksi erityisen hauskaa asiaa. Ensinnäkin vietän nykyisin aikaa ulkona huomattavasti enemmän kuin ennen. Toinen hauska asia on se, miten mielellään kaverit tulevat mökille vierailemaan!

Helatorstaina saimme mökille vieraiksi Lähiömutsi-Hannen perheineen ja vietimme hauskan iltapäivän grillauksen merkeissä. Pallogrilli oli ensimmäistä kertaa käytössä, ja itse asiassa kerta oli myös ensimmäinen, kun ylipäänsä laitoimme jotain ruokaa mökillämme. Tähän mennessä olemme vain tuoneet mukanamme sen, mitä aiomme syödä.

Lapset suhasivat keinukentän, kukkapenkkien ja mökin väliä, ja ihastelimme yhteen ääneen, miten kiva paikka siirtolapuutarhamökki onkaan lapsille.

Ja tietysti myös aikuisille!

Taisimme pahentaa Hannen mökkikuumetta aika lailla, sillä he ovat haaveilleet omasta kaupunkimökistä jo pidempään. Itselleni kaupunkimökkeily on edelleen kovin erikoinen konsepti - koko ajatuksenhan keksin vasta alle vuosi sitten.

Olen kasvanut paikassa, jossa siirtolapuutarhoja ei ollut, ja siellä mökki tarkoitti sitä kaikesta eristyksissä olevaa hirsirakennusta järven rannassa metsän laidalla. Se ei ole kuitenkaan koskaan ollut oma unelmani, ja tämä urbaani mökkeily kasvihuoneineen ja kasvatuslaatikoineen tuntuu enemmän minun jutultani.

Rouva kyllä viihtyisi hyvin myös siellä järven rannalla eristyksissä, mutta ehkä sen aika on taas joskus myöhemmin.

Mökille pääsee nyt niin helposti, että kynnys lähteä sinne on matala. Sinne ei tarvitse myöskään lähteä päivä- tai viikkokausiksi vaan yöksi voi tulla kotiin.

Emme itse asiassa ole edes aikoneet yöpyä mökillä todennäköisesti vielä tänä kesänä, sillä emme ole laittaneet mökin sisätiloja vielä lainkaan kuntoon, nukkumapaikkoja on vain kahdelle ja yksivuotiaan kanssa on muutenkin kivempi tulla kotiin nukkumaan.

Tämä puutarhamökki on meille ensisijaisesti puutarha, jossa sattuu olemaan mahdollisuus myös yöpyä. Haluamme toki, että yöpymisvalmiudet ovat jonain päivänä niin hyvät, että mökille voi jäädä nukkumaan ihan spontaanistikin ilman sitä, että kotoa on raahattava kassikaupalla tavaraa mukana.

Mutta ihan ensin on saatava puutarha kesytettyä, kotiloiden lisääntyminen hillittyä ja kasvihuone käyttöön. Lisäksi Hannen ja perheen lähdettyä aloin heti pystyttää kasvihuoneen taakse, entiseen rikkaruohomättääseen, kolmea kasvatuslavaa, joihin laitetaan kasvamaan vihanneksia kotiloiden ulottumattomiin. Niistä kuitenkin enemmän toisen kerran.

Kiitos vielä Hanne käynnistä ja tervetuloa uudelleen piakkoin! Pidämme unohtuneet lelut tallessa, ja sitä ruohosipuliakin voit ottaa sitten mukaan omaan kasvatuslaatikkoosi!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Äitienpäivä Hollannissa tullaan muistamaan kolmesta asiasta.

Ensimmäinen asia ovat askartelut, joita teimme tytön - ja tavallaan pojankin - kanssa ennen lähtöämme. En vieläkään ole aivan varma, mitä tytön itse suunnittelemat koristetikut ovat. Sain kuin sainkin kaikki perille vahingoittumattomina.

Toinen asia on äitienpäivän lounas japanilaisessa ravintolassa, Izakayassa (Albert Cuypstraat 2-6, Amsterdam).

Olimme oikeastaan ajatelleet jotain enemmän brunssin tyylistä settiä mutta ensimmäiseen paikkaan olisi pitänyt jonottaa puolitoista tuntia, ja sittenpä huomasimme jo nauttivamme seitsemän lajin maistelumenyytä Izakayassa.

Olipahan muuten kaikin puolin erinomainen setti, josta on vaikea sanoa, mikä oli parasta. Ehkä kampasimpukka sienellä ja tryffelillä... tai se käsittämättömän murea ja maukas liha.

Kolmas on autoretki, jolle lähdimme ystäviemme autoilla lounaan jälkeen. Tarkoitus oli katsella värikkäitä kukkapeltoja teiden varsilla, mutta kävi ilmi että ne kaikki on jo niitetty.

Koska olimme jo lähellä rannikkoa, ajattelimme käydä katsomassa biitsiä. Jännää, miten itse ei ole tullut edes ajatelleeksi, että Hollannissa on upeat, hienohiekkaiset hiekkarannat, jotka reunustavat lähes koko maata.

Ja hyvä, että kävimme biitsillä, sillä tyttönen tulee muistelemaan sitä matkan kohokohtana. Ei vain siksi, että hiekka oli niin hienoa ja rantaa jatkui silmänkantamattomiin vaan siksi, että hiekka oli täynnä simpukankuoria. Tyttönen ilmoitti keräävänsä ne kaikki.

Joskus yksinkertaisimmat ilot ovat myös kaikkein parhaita!

Maanantaina palaamme jo kotiin, mutta Amsterdamista riittää juttua blogiin vielä muutaman postauksen verran.

Iso, iso kiitos isännillemme kaikesta! Olipa hauskaa nähdä pitkästä aikaa näin ajan kanssa!

Share

Pages