Ladataan...
Isyyspakkaus

Helsingin Sanomien Anu Silfverberg kirjoitti eilisessä lehdessä (24.3.2013) mielenkiintoisen jutun lasten kotihoidosta ja sen tukemisesta: Kotihoito ei takaa hyvää hoitoa.

Aihe on tulenarka, jopa itsesyttyvä, ja kun minultakin jokin aika sitten pyydettiin juttua samasta aihepiiristä, ajattelin että eihän siitä voi kirjoittaa.

Moni muistaa varmasti edelleen tällä sivustolla käydyn keskustelun, jonka herätti erään bloggarin juttu 21 syytä jäädä kotiäidiksi. Juttu ja koko blogi katosivat sittemmin, mutta mieleeni jäi, että juttu keräsi satoja kommentteja, puolesta ja vastaan. Ajattelin jo silloin, että OK, tässäpä aihe, jota aion välttää.

Mutta kun se on nyt taas niin ajankohtainen.

Kotihoidon tuki on mielenkiintoinen tuki. Siinähän maksetaan tukea siitä, että jättää käyttämättä jotain verovaroin kustannettavaa palvelua. Toisaalta tuki on niin pieni, että tuesta aiheutuvat välittömät kustannukset ovat yhteiskunnalle pienemmät kuin palvelun järjestämisen.

Ongelma ei ole varmasti se, että joku on vuoden tai pari kotona ja palaa sen jälkeen töihin, vaan se jos joku jättäytyy parhaassa työiässä täysin työelämän ulkopuolelle. Sopivasti ajoitettuna vaikkapa kolmen lapsen äiti voi olla liki kymmenen vuotta poissa työstä yhteiskunnan tukemana. Sen jälkeen työnsaanti voi olla aika hankalaa, eikä kaikilla ole enää aikomustakaan palata töihin. Tällainen tilanne on - poliitikkoja lainatakseni - kestämätön.

Väittely siitä, mikä on lapselle parhaaksi, on niin loputon suo, että en lähde siihen. Toisten mielestä alle kolmevuotiaiden paikka on kotona ja mikäs siinä. Kivaahan täällä kotona on minustakin olla. Jonkin aikaa. Uskon kuitenkin, että meidän lapsellemme parasta on, että vanhemmat eivät ole pidemmän päälle kokopäivätoimisia kotihoitajia. Ja vasta-argumenttina "onko niitä lapsia pakko hankkia, jos niitä ei halua hoitaa" on puhdasta ilkeyttä.

Minulla ei ole selkeää mielipidettä siitä, pitäisikö kotihoidon tukea leikata, korottaa vai pitää ennallaan. Ei sillä, onhan kotihoidon tukea kiva nostaa, vaikka se onkin niin pieni, että ilman puolison tuloja sillä ei maksettaisi kuin pieni osa asumis- ja elinkustannuksista. Olen kuitenkin itse tehnyt valintani, joten itse siitä kannan myös taloudellisen vastuun.

Osa-aikatyöhön kannustava porrastettu kotihoidon tuki kuulostaa hyvältä termiltä, mitä sitten tarkoittaisikaan käytännössä. Voisin oikeastaan jopa itse harkita osa-aikaisuutta töihinpaluuni jälkeen.

Sen sijaan en oikein tiedä saavutettaisiinko sillä mitään, että osa kotihoidon tuesta korvamerkittäisiin isille. Ainakaan vielä. Naiset eivät ole valmiita luopumaan saavutetusta edusta, ja miesten asenteita ei pelkällä lailla muuteta. Kotihoitohan on yhä naisten juttu.

Vaika STTK:n taannoinen Sankari-isä-kampanja suututti monet, siinä oli sentään hyvä yritys vaikuttaa asenneilmastoon miehisestä näkökulmasta. Itse en kaipaa, että minua kutsuttaisiin sankari-isäksi, mutta jos kampanja sai jonkun toisen miehen suhtautumaan positiivisemmin lastenhoitoon, mikäpä siinä, että homma oli laitettu hieman överiksi.

Jos miehiä yritetään nyt saada kiinnostumaan yhdeksän viikon mittaisen isyysvapaan pitämisestä, ollaan aika kaukana siitä, että miehet olisivat innostuneita vielä pidemmistä perhevapaista.

Kuka uskaltaisi tehdä Sankariäiti-videon? Sellaisen jossa nainen sanelee ehdoksi lapsen hankkimiselle, että myös mies pitää osan hoitovapaasta, jotta hän ei putoaisi työelämästä?

 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Eilinen oli jälleen yhden aikakauden loppu. Rouva palasi tänään töihin lähes vuoden poissaolon jälkeen, ja minä jäin kotiin pyörittämään arkea. Töihin paluu oli yhtä aikaa sekä odotettu että haikea. Minä taas jäin koti-isäksi enemmän kuin mielelläni.

Kokemukseni tulee olemaan varmasti hyvin erilainen kuin Rouvan viimeiset puoli vuotta.

On jännää, miten paljon tyttö on kasvanut ja kehittynyt ihan vain viimeisen kuukauden aikana, puhumattakaan kahdesta. Vaika hän on ollutkin melko helppo tapaus aivan pienestä asti, Rouva kertoi vielä alkutalvesta useana päivänä, miten tyttö oli kitissyt ja vaatinut jatkuvaa seuraa niin, että Rouva ei ehtinyt suihkussa käydä.

Muistetaan vielä, että tyttö on nukkunut päiväuniakin vasta kaksi kuukautta, sillä uskoimme aiemmin, että kaikki lapset eivät vaan nuku päivällä.

No nyt hän nukkuu, päiväunet tai kahdet, ja on muutenkin aivan eri tapaus kuin vielä tammikuussa. Päiväunien myötä hänestä tuli iloisempi, ja kun hän alkoi vielä liikkua itse, hän alkoi viihtyä pidempiä aikoja keskittyneenä omiin puuhiinsa. Nyt hän saattaa touhuta esimerkiksi lelukorinsa parissa olohuoneessa niin pitkään, että hänet voi jättää hetkeksi itsekseen ja käydä hoitamassa jonkin pikkuhomman toisessa huoneessa.

On hänen touhujaan luonnollisesti käytävä tarkastamassa vähän väliä, vaikka olemmekin keränneet sohvapöydältä ja sen alla olevalta tasolta kaiken pois.

Jos kuukausi sitten mietimme, että tytön motoriikka on kehittynyt vähän hitaasti, nyt hän seisoo jo hyvin tanakasti tukea vasten aina kuin vain mahdollista ja kiertää tomerasti sohvapöytää. Hän osaa vetää kaappien ja komeroiden ovet itse auki ja on myös havainnut, että ne sisältävät kaikkea jännää. Vielä hän ei ole keksinyt, miten olohuoneen senkin liukuovi aukeaa, mutta keittiön saarekkeen liukuoven hän avasi jo kerran. 

Keräyspaperikorin jouduin nostamaan pois tytön ulottumattomista. Ei minua se paperisilppu haitannut vaan se, että en enää jaksanut kaivaa märkiä paperipalloja tytön suusta.

"Miten menee?" kyseli Rouva pari tuntia sitten.

"Hän nukkuu. James Bondia ammuttiin juuri, ja Adele laulaa", vastasin.

Aika leppoisaa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Nyt on hoidettu kaksi ilmoitusluontoista asiaa. Tai kolme.

  • Rouvan töihinpaluun ajankohta on ilmoitettu hänen työpaikallaan.
  • Itse laitoin juuri ilmoituksen omasta perhevapaastani työpaikkani henkilöstöhallintoon.
  • Kolmas oli saman asian ilmoittaminen Kelaan, vaikka teknisesti kyseessä ei ole ilmoitus vaan hakemus ja vielä oikeammin kaksi hakemusta.

1. Rouva

En tiedä kumpi meistä jännitti enemmän omaa ilmoitustaan, minä vai Rouva. Hän aloittaa maaliskuussa uudessa tehtävässä, ja minä puolestani jätän omani reiluksi puoleksi vuodeksi tammikuun lopussa. Meillä on yhteistä vapaata reilu kuukausi ja sitten olen tytön kanssa kotona, kunnes hän menee syksyllä päivähoitoon. Yhteinen vapaa helmikuussa järjestyi Rouvan viimevuotisten kesälomien ja minun isäkuukauteni yhdistelmänä.

2. Minä

Esimiehilleni kerroin suunnitelmistani jo muutama viikko sitten, ja viime viikolla ehdin hehkuttaa asiaa aika monelle firman bileissä. Loputkin varmaan lukivat asiasta sunnuntain Hesarista tai Taloussanomat.fi.stä. Ja palaute on ollut pelkästään positiivista. Edes Taloussanomien trollipalstalle ei tullut aiheesta suurtakaan kritiikkiä, ja se yksikin "nämä nykyajan kukkahattuisät voivat painua blogeineen..."-tyyppinen taisi jo kadota kyseisen jutun kommenteista.

...ne jutut

Koti-isyys ui sekä haastatteluihin että blogiini puolivahingossa. Olin oikeastaan ajatellut kertoa siitä vasta myöhemmin, mutta sitten Hesarin toimittaja kysyi asiasta. Ja sen jälkeen Taloussanomien toimittaja soitti ja halusi keskustella pelkästään siitä. Noh, työpaikalla olin jo kertonut asiasta, joten ajattelin että mikäs siinä. Otin sen isänpäivän juttuni pääasiaksi.

Juttuun saamistani kommenteista on nostettava tähän pari:

Vierailija (11.11.2012 13:42) "... miehen työnantaja ihmetteli että voiko mies tosiaan noin vaan jäädä vanhempainvapaalle (tai 'saako')..."

Vierailija (11.11.2012 21:17): "Mieheni on jäämässä myös puoleksi vuodeksi koti-isäksi (...) Mies teki pomonsa mielestä huonon ratkaisun..."

Näihin lainauksiin kiteytyy mielestäni se suurin syy, miksi miehistä vain murto-osa jää kotiin isäkuukauden jälkeen: työnantajien asenneongelma ja työpaikan kulttuuri. Myönnän kyllä, että jos olisin töissä paikassa, jossa minua kehotettaisiin jättää perhevapaat pitämättä ja kollegat naureskelisivat ratkaisulleni, olisin miettinyt asiaa pidempään.

Mutta tiedättekös mitä? En varmaan olisi töissä sellaisessa paikassa.

Nyt varmasti moni aikoo kommentoida, että talous ei mahdollista miehen jäämistä kotiin. Tämä on varmasti totta monen perheen kohdalla. Mutta eivätpä kotiin näytä jäävän nekään miehet, joiden vaimot pystyisivät elättämään perheen. Muistetaan myös vielä, että progressiivinen verotus tasaa aika tehokkaasti perheiden sisäisiä tuloeroja.

Itse olen ajatellut, että jos talous tuntuu liian tiukalta ensi keväänä, voimme ottaa asuntolainasta lyhennysvapaata, jolloin lainasta maksetaan vain korkoa. Se on mielestäni pieni hinta yhteisestä ajasta lapsen kanssa, kun kyse on kuitenkin isossa mittakaavassa hyvin lyhyestä ja rajallisesta ajasta.

Kyseessä on siis enemmänkin tahdon asia.

Isyyttä ja koti-isyyttä käsiteltiin lehdissä enemmänkin isänpäivän tienoilla. Erittäin hyvä juttu oli Hesarin "Isä, ole itsekäs ja jää kotiin". Siinä toimittaja kertoo omasta hoitovapaastaan ja perustelee valintaansa samoilla syillä, miksi minäkin haluan jäädä kotiin. Mahdollisuus saada läheisempi suhde lapseen. Mahdollisuus tarjota vaimolle tilaisuus ottaa vastaan houkutteleva työtarjous. Mahdollisuus vaikuttaa muiden asenteisiin.

Siis mahdollisuus olla positiivinen esimerkki.

Vielä yksi kommentti isänpäivän juttuni perästä:

Vierailija (12.11.2012 12:25): "Ihanaa, kun puhut aiheesta ääneen ja annat koti-isille normaalit kasvot. Ihan tavalliset, diuunarit ja jopa johtoasemassa olevat miehet jäävät kotiin. Minunkin mieheni, puoleksi vuodeksi.

Mieti, miten hienon mallin annat teinipojille, jotka vahingossa lukevat jutun sinusta tai blogiasi. Mieti, miten paljon helpompi heidän on edes kuvitella jäävänsä kotiin, kun tietävät JONKUN JOKA ON.

Kiitos varsinkin siitä! Hyödyt sinä itse toki tiedätkin. Onnea meille naisille, jotka olemme saaneet tavallisia, järkeviä miehiä, joista on omien lapsiensa isiksi."

3. Kela

Loppujen lopulta kaikkein vaikein ilmoitusasia oli Kelan hakemuksien täyttäminen. Rouva luovuttaa minulle omasta vanhempainvapaastaan kahden viikon sijaan kolme, joten minun perhevapaani on yhdistelmä vanhempainvapaata, isäkuukautta, talvilomaa, hoitovapaata ja kesälomaa. Tuijoteltuani Kelan verkkosivujen sähköistä ilmoitusta useamman hetken totesin, että joudun käymään Kelassa paikan päällä täyttämässä hakemuksen yhdessä virkailijan kanssa.

Oli lohduttavaa, että hänkin joutui soittamaan kollegalleen ja kysymään neuvoa.

Share