Ladataan...
Isyyspakkaus

Tarkkasilmäsimmät lukijani kiinnittivätkin jo huomiota Rouvan uuteen käsilaukkuun Kirjamessuista tekemässäni postauksessa.

Kyseessä on tämä tamperelaisen Pihka Collectionin Vanja-laukku, jonka Rouva osti nyt syksyllä.

Miten tämä sitten minuun ja blogiini liittyy? Ei muuten liittyisikään, mutta kävin noutamassa laukun Pihkan liikkeestä Tampereen Kehräsaaresta, Tammerkosken kupeesta, samalla retkellä, kun kävimme katsomassa Cats-musikaalia tytön kanssa.

Rouvan edellinen käsilaukku hajosi, ja sitä ei kannattanut enää korjata. Hän tarvitsi siis uuden laukun ja ihastui Pihkan mallistoon. Laukkujen muotoilun lisäksi hän piti Vanja-laukun erikoisesta soljesta, ja hän halusi myös tukea kotimaista käsityötä.

Paitsi laukkuja, Pihkan mallistoon kuuluu myös kenkiä.

Ja mikä hauskinta: laukkuja ja kenkiä voi tehdä myös itse! Pihka järjestää nimittäin kenkä- ja laukkukursseja, ja valmistettavan tuotteen voi valita useasta vaihtoehdosta. Esimerkiksi juuri tämän Vanja-laukun voi saada myös itse tehtynä.

Käydessäni liikkeessä yksi oppilaista oli juuri tekemässä itselleen mustia saappaita.

Kiinnostaa todella! Ei ehkä juuri saappaat, mutta matalammat kävelykengät olisivat hienot.

Pohjan kiinnittämisen hoitavat kuulemma ammattilaiset, mutta olisihan se aika hauska ajatus, että kengät olisivat muuten aika pitkälti itse tehdyt!

Jään harkitsemaan asiaa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Näyttää käyneen niin, että tyttömme lempiruoka on sushi. Jos vihjailemme ulkona syömisestä, hän jo kiljahtaa: "Mennään sushille!"

Näin kävi myös taannoisella Tampereen-teatterimatkallamme. Tyttönen ilmoitti niin päättäväisesti haluavansa sushia, että minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin selvittää, mistä sitä kannattaa Tampereella etsiä.

Tekstasin junasta luotettavimmalle tuntemalleni Tampereen ravintola-asiantuntijalle, Emmi Nuorgamille, ja tiedustelin, mikän on Tampereen paras sushimesta. Vastaus tuli lähes välittömästi: Maka Sushi (Näsilinnankatu 30). Ravintola oli myös hyvin kätevästi vain muutaman korttelin päässä teatterista, johon olimme menossa, joten valinta oli helposti tehty.

Olin päättänyt jo etukäteen, että nyt voisimme maistaa jotain muutakin kuin pelkkää sushia. Aloittelimme siis Edamame-pavuilla ja lohi-sashimilla. Tyttö rakastaa sashimia, ja hän olisikin syönyt koko annoksen yksin, ellen olisi vaatinut itsekin saada palasta.

Japanin-ruokapostauksestani asti olen haaveillut myös mustekalapullista, joita maistoin Tokiossa, ja ilahduin kovasti, kun näitä Takoyaki-pullia oli listalla. Tyttönen maistoi vähän, mutta ei arvostanut annosta yhtä paljon kuin minä.

Katkarapu-gyoza-nyytit maistuivat hänelle paremmin, ja pidin niistä kovasti itsekin. Ne ovat siis paistettuja taikinanyyttejä, joissa on katkaraputäyte.

Myönnän, että tällä lounaalla homma lähti vähän tebukurosta, ja ruokaa tuli tilattua sen verran, että sillä olisi ruokkinut kolmannenkin. Kun sushilajtelmamme tuli näiden alkupalojen jälkeen, tyttö jaksoi syödä vain kaksi palaa. Mutta eipä jäänyt nälkä. Ja kaikki tuli kyllä syötyä!

Kaikki oli todella hyvää, joten kiitos Emmille suosituksesta, ja voin lämpimästi välittää nämä suositukset eteenpäin kaikille Tampereella sushia ja muita Japanin-herkkuja kaipaaville! Nam!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ovela juoneni kasvattaa tyttärestäni itselleni musiikkiteatteriseuraa otti jälleen ison harppauksen eteenpäin. Teimme lauantaina aivan kahdestaan retken Tampereelle katsomaan Tampereen teatterin Cats-musikaalia, joka sai ensi-iltansa vain kaksi viikkoa sitten.

Cats on moderni musikaaliklassikko, jonka jokainen varmasti tunnistaa vähintään nimeltä. Andrew Lloyd Webberin säveltämä musikaali perustuu T. S. Eliotin runokokoelmaan Old Possum's Book of Practical Cats. Se sai ensi-iltansa 1982 ja pyöri sekä Lontoossa että New Yorkissa kaksi vuosikymmentä, ja oli silloin pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty musikaali Broadwaylla.

Teos esittelee useita erilaisia ja hyvin inhimillisiä kissoja, joilla jokaisella on omat luonteenpiirteensä ja erikoisuutensa. Jokainen kissa esittäytyy vuorollaan, jotta kissojen johtaja, Vanha Deuteronomi, voi päättää, kuka kissoista pääsee nousemaan jonkinlaiseen kissojen taivaaseen ja saa palata sieltä elämään uutena kissana.

Minulle Catsin suuri suosio on ollut suoraan sanoen suuri mysteeri. Teos ei ole helpoimmasta päästä, ja siinä on monta tekijää, joiden luulisi ajavan pois ainakin kaikkein kyynisimmät katsojat. Musikaalissa ei ole oikeastaan mitään juonta, esitys on läpilaulettu eikä siinä ole yhtään repliikkiä, laulut ovat monin paikoin höpsöjä kielellä leikitteleviä loruja ja koko casti on todella pukeutunut erivärisiksi kissoiksi. Tampereen versiossa mukana on myös yksi rotta.

Kävi katsomassa musikaalin Broadwaylla vuonna 1990 mutta taisin olla silloin hieman liian väsynyt ja pieni. Kun en oikein ymmärtänyt laulujen sanoista tarpeeksi, nukahdin kesken esityksen. Musikaalista jäi siis mielikuva että se oli vähän tylsä ja outo eikä siinä tapahtunut mitään.

Tältä pohjalta olin hieman jännittynyt, miten tyttö ottaisi esityksen vastaan. Esityskieli oli toki suomi eikä takana ollut kymmenen tunnin lentoa jetlageineen, joten onnistumisen mahdollisuudet olivat suuremmat.  Kerroin tytölle etukäteen, mitä olisi odotettavissa ja soitin varmuuden vuoksi vielä joitain kertoja musikaalin tunnetuinta kappaletta Memory. Kylläpä olinkin tyytyväinen kun tyttö alkoi spontaanisti hyräillä kyseistä kappaletta silloin tällöin ennen esitystä. 

Ohjaaja Georg Malvius on saanut Tampereella paljon vapauksia tehdessään versionsa musikaalista.

Lavastuksessa ei nähdä alkuperäisen kaltaisia kaatopaikan tavararöykkiöitä, vaan kissat kujeilevat rakennusten takapihoilla.

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Esitykseen on myös lisätty hahmo, jota ei ole aiemmin nähty: rotta, joka haaveilee olevansa kissa. Kissojen kohtaaminen tapahtuu tämän rotan unessa. Rotta ei itse laula tai ole esityksen keskiössä mutta hiippailee kissojen taustalla ja on mukana monissa kohtauksissa tehden mitä milloinkin. 

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Jo musikaalin avausnumero lupailee hyvää. Vaikka Jellikkilauluja jellikkikissoille on sanoituksiltaan lähes siansaksaa, esitys tempaa mukaansa. Lavalla tapahtuu jatkuvasti, ja esiintyjäkaartissa on niin huikeita laulajia, tanssijoita ja akrobaatteja, etten voi edes käsittää, miten tällainen porukka on saatu kasaan. Vauhdikkaat numerot seuraavat toinen toistaan, ja tanssia ja laulua ihaillessani unohdan kokonaan katselevani kissoiksi pukeutuneita ihmisiä, jotka laulavat lastenloruja.

Teoksen suomennus ei ole varmasti ollut helppo tehtävä. Tampereen teatteri käyttää alun perin vuodelta 1986 peräisin olevaa suomennosta, jonka on tehnyt Jukka Virtanen. Työn laatua voi arvioida esityksen aikana, sillä näyttämön päällä juoksevat laulujen tekstitykset sekä suomeksi että englanniksi.

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Jos Amerikassa puhutaan musikaalinäyttelijöistä termillä triple threat, jolla tarkoitetaan sitä että musikaaliesiintyjän pitää osaa sekä laulaa, tanssia että näytellä, tässä esityksessä osa esiintyjistä pääse esittämään myös neljännen uhan, sirkusakrobatian.

Sekä roolitus että Adrienne Åbjörnin koreografia on hyvin onnistunut, sillä esiintyjäkaarti vaikuttaa hyvin tasaiselta. Kun esitystä katsoo, ei ole lainkaan silmiinpistävää, kuka esiintyjistä on ensisijaisesti laulaja, kuka tanssija ja kuka näyttelijä.

Toki joitain suorituksia nousee ylitse muiden esimerkiksi Murr-Roopea ja kahta muuta kissaa esittänyt Tero Harjunniemi paljastui oopperatenoriksi, joka on laulanut muun muassa Kansallisoopperassa.

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Toinen kissa taas oli poikkeuksellisen näyttävä tanssija, ja maskin takaa paljastuikin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tutuksi tullut tanssinopettaja Aleksi Seppänen.

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Ja sitten on sellaisia esiintyjä kuten Katra Solopuro, jonka Demeter-kissa loistaa sekä laulajana, tanssijana että sirkustemppuilijana.

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Show'n näyttävimmästä numerosta vastasi taikurikissa Mister Mistofeli eli Aleksi Seppänen, joka pääsi esittämään hämärässä teatterissa illan upeimman valoshown. Hän ja toinen tanssija pyörittelivät ilmassa led-valoilla varustettuja keppejä ja hulavanteita jotka muodostivat ilmaan pyörivän led-näytön, jossa näkyi värikkäitä ja musiikin mukaan vaihtuvia kuvioita. (Tämä on vaikea selittää pelkin sanoin, joten kurkkaa tämä video niin ymmärrät, mistä on kyse. Video ei liity Catsiin mitenkään.)

Ja onhan se hienoa kuulla livenä Grizabella-kissan hittikappale Memory eli suomennettuna Muisto. Roolissa vuorottelevat Irina Milan ja Ritva Jalonen. Siinä on jälleen taattu korvamato useaksi päiväksi esityksen jälkeen. 

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Kaksi tuntia ja viisitoista minuuttia kuluu niin vauhdilla, että huomaan esityksen päättyessä ajattelevani: "Joko nyt?" Olisin siis voinut hyvin jatkaa katselemista vielä pidempäänkin, mutta seuralaiselleni esitys taisi olla juuri sopivan mittainen.

Kaikki oli kohdallaan: esiintyjät, lavasteet, upeat puvut, yksityiskohtaiset maskit, soitto, laulu, tunnelma... Huikeaa!

Tyttönen seurasi esitystä silmät suurina ja kuiski sen aikana korvaani ihastellen tanssijoita, valoja ja akrobaattien heittämiä voltteja. Pari kertaa hän kyseli minulta kovasti, itkenkö minä, mutta mitään en myöntänyt.

Kun kysyin sitten esityksen jälkeen, mitä hän piti, hän sanoi tykänneensä siitä kovasti. Kun kysyin vielä, kumpi oli parempi: Tampereen Cats vai Aladdin Broadwaylla, hän piti Catsia ehdottomasti parempana. Oho, se on nimittäin paljon se! Parasta oli kuulemma Mister Mistofelin valoshow, mutta olen varma, että tanssinumerot olivat lopulta se, joka piti tämän pienen tanssijattaren mielenkiinnon yllä.

Nyt hän haluaisi nähdä esityksen heti uudestaan.

Teatteriretki oli siis erittäin onnistunut, ja olen hyvin onnellinen, että se oli näin suuri elämys pienelle tytölle. Vaikka halusin nähdän esityksen itsekin, hänelle minä halusin tämän shown' näyttää. Olen myös äärettömän iloinen siitä, että hän todella nauttii musiikkiteatterista, laulusta ja tanssista ja lähtee mielellään katsomaan teatteria kanssani.

Nyt voimme sitten leijua yhdessä muutamia päiviä jossain musikaalisfääreissä, jotka vain me kaksi ymmärrämme.

 

Liput esitykseen saatu Tampereen Teatterilta.

* * *

Kävimme tytön kanssa katsomassa viime vuonna myös Shrek-musikaalin HKT:ssa ja Aladdininin Broadywaylla tammikuussa.

Muutama viikko sitten näimme Rouvan kanssa HKT:n Myrskyluodon Maijan.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kyllä olivat kuun ja tähtien asennot juuri oikeat, kun kävimme Tampereella Ravinteli Huberissa (Aleksis Kiven katu 13, Tampere).

Särkänniemen lisäksi Huber oli toinen pääkohteemme Tampereen-retkellämme, ja varasimme pöydän heti ensimmäiselle illalle niin, että meillä oli pari tuntia aikaa käydä hotellilla majoittumassa.

Huberissa kävimme syömässä edellisen kerran neljä vuotta sitten, kun tyttö oli suurin piirtein pojan ikäinen. Ruoka oli silloinkin loistavaa, joten odotukset olivat korkealla.

Lasten kanssa kun liikeessä olimme, heidän jaksamisensa oli tietty suurin huolenaiheemme. Edellisellä kerralla Huberissa emme nimittäin tainneet päästä jälkiruokiin asti lainkaan.

Tyttöä briiffasimme jo etukäteen, että tämä on sitten isille ja äidille tärkeä juttu. Viisivuotias sen jo ymmärtää.

Poikanen ei puolestaan nukkunut aiemmin päivällä junamatkalla kuin pienen hetken, mutta nukahti sentään rattaisiin, kun lähdimme kävelemään kohti ravintolaa. Perillä hän jatkoi uniaan tovin ja heräsi, kun alkuruoat olivat jo pöydässä.

Hän sai maistella kaikkea - ja maistelikin - ja muuten pidimme hänet tyytyväisenä leivällä, jota otimme kotoamme mukaan useamman viipaleen.

Alkuun otimme Paistettua kotijuustoa, porkkanaa & ruista sekä Härkää Tartar, kanamunaa & kaprista. Vahva aloitus illalliselle.

Pääruoaksi tilasimme puolen kilon Mixed Grill -satsin, joka sisälsi marmorihärkää, häränhäntää ja possun niskaa. Jotta lihaa olisi varmasti tarpeeksi, otimme vielä hevosta, jota Rouva ei ollut maistanut aiemmin. Kaikki hiiligrillissä kypsennettyjä, nam!

Lisukkeiksi tilasimme pikkelöidyt kasvikset, varhaisperunaa, kukkakaalia ja pähkinää sekä ranskalaiset. Dippeinä oli bearnaise-kastiketta ja kaprismajoneesia. Ruokaa oli riittävästi.

Liha oli aikalailla täydellistä. Taisin pitää eniten marmorihärästä, joka oli myös tytön suosikki. Hän huokaili useaan otteeseen, miten herkullista kaikki on. Osa siitä meni varmasti sen illallisen tärkeyden korostamisen piikkiin, mutta kyllä hän söi myös hyvin tukevan annoksen ja halusi jopa lisää. Ja maistoi aivan kaikkea, ihana pieni ennakkoluuloton pieni.

Poikanenkin sai pehmeää häränhäntää, mutta kokolihaan tottumattomana hän ei sitä kovin montaa murusta jaksanut pureskella.

Lisukkeet olivat nekin mainiot. Erityisesti ihastelin pikkelöityjä kasviksia, jotka maistuivat kovin raikkailta lihaisten pääruokien rinnalla.

Koska olin päättänyt, että tällä kertaa syömme myös jälkiruoat, varasin mukaan myös tussit ja piirustuspaperia, ettei vaan tulisi mitään tylsistymistä, josta seuraisi seinille hyppelyä. Pojalle annoimme lisää leipää ja vahvimman aseemme: pullollisen maitoa.

Tilasimme jälkkäriksi yksimielisesti Valkosuklaaganache, mantelia & sitruunaverbenajäätelöä -annokset. Erinomaista! Tytölle verbenajäätelö oli hieman erikoista, mutta valkosuklaaganachea hän ihasteli.

Poikanen sai listan ulkopuolelta oman erikoisherkkujälkiruokansa: tuoreita mansikoita. Hetkeä myöhemmin totesimme, että on parasta kietaista lautasliina kaulan ympäri suojaamaan paitaa.

Voi kyllä! Kyllä Huber oli juuri niin hyvä kuin muistimme, ja ilta oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Kiitos siis sekä Huberille että kaikille seuralaiselleni tästä! Muistelemme tätä illallista ja koko matkaa vielä pitkään.

Milloinkas tullaan uudestaan Tampereelle?

 

Lue myös
Junamatkasta Tampereelle ja
Särkänniemen-retkestä.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tampereen-matkamme pääkohde oli Särkänniemi, ja varasimmekin sille kokonaisen päivän. Vaikka kävimme pari vuotta sitten pyörähtämässä huvipuistossa ja kävin jopa yhdessä laitteessa, edellisestä varsinaisesta Särkänniemen-retkestäni on jo niin pitkä aika, etten edes muista, milloin se oli. Todennäköisesti viime vuosituhannella.

Nyt päätin viedä 5-vuotiaani katsomaan, millaisia laitteita täältä "Tampereen Lintsiltä" löytyy. (*)

Tytön pituus on vielä reilusti alle 120 cm, joten kaikkein hurjimpiin laitteisiin hän ei päässyt. Pienten lasten laitteista kävimme kokeilemassa paria, mutta vauhdikkaampien laitteiden makuun päässyt lapsi kaipaa jo vähän enemmän kuin hissukseen pientä ympyrää köröttelevää autoa.

Mietinkin, että juuri tämän ikäiselle ja kokoiselle huvipuistot ovat vähän hankalia paikkoja, sillä kaikkein pienimmille tarkoitetut laitteet ovat jo aivan liian lapsellisia ja moniin laitteisiin, joissa olisi kiva käydä, ei riitä pituus. Mutta sopivia laitteita kyllä löytyi silti sen verran, että tekemistä riitti koko päiväksi!

Ja 5-vuotiaamme mielestä Särkänniemen TOP 5 oli seuraava:

1. Tukkijoki

Välittyykö tästä kuvasta se, miten märkä olen? Tytölle oli onneksi mukana kuoritakki, ja suojelin häntä muutenkin pahimmalta kastumiselta - ja otin samalla itse vastaan kaikki roiskeet. 

Ja myönnetäänpäs myös sitten sekin, etten ollut eläissäni käynyt aiemmin Tukkijoessa tai missään vastaavassa laitteessa. Ajatus vaatteiden kastumisesta ei ole vain viehättänyt. Mutta hauskaahan se oli, ja tytön mielestä koko puiston paras laite! Voi niitä riemunkiljahduksia ja nauruja, kyllä ne olivat tämän kastumisen arvoiset.

2. Troika

Troika oli varmasti hurjin laite, johon tyttö on tähän mennessä päässyt. Korkealle ilmaan nousevat ja vinhasti kieppuvat vaunut olivat niin hauskat, että niihin piti päästä vielä toisenkin kerran. Äitiä hirvitti katsella vierestä.

3. Majakka

Äidistä puheen ollen: hän kun ei pidä mistään pyörivistä laitteista, saimme hänet houkuteltua tytön seuraksi Majakkaan, joka pomppii vain pystysuunnassa. Arvatkaa kuka huusi eniten kaikista laitteessa istuvista tyypeistä.

4. Angry Birds -seikkailurata

Kuvittele mielessäsi leikkipuiston kiipeilyteline ja kerro se noin 25:llä.

On portaita, putkiloita ja liukuja. Ja todella hyvät mahdollisuudet kadottaa lapsi, vaikka seisoisi itse vieressä.

5. Hattara

Hattara kuuluu huvipuistoon, ei sille mitään voi, ja se on myös yksi ensimmäisistä kysymyksistä, jos edes puhutaan mistään huvipuistoreissusta: "Saanko sitten hattaran." Eihän se hyväksi hampaille ole, mutta sokeria yhdessä hattarassa on kuitenkin vähemmän kuin pienessä pullollisessa limsaa.

* * *

Kävimme välissä tutustumassa myös Koiramäkeen, joka sijaitsee heti Särkänniemen huvipuistoalueen ulkopuolella.

Koiramäki ei ole meille vielä tuttu kirjoista, ja olemme lukeneet Mauri Kunnaksen teoksista vasta Koirien Kalevalaa ja Kaikkien Aikojen Avaruuskirjaa. 

Koiramäki on kuitenkin todella suloinen alue, johon on rakennettu sekä vanhan suomalaisen pikkukaupungin puutalokeskusta että punamultainen maalaisidylli. Maatilalla on myös ihan oikeita eläimiä paijattavana ja mahdollisuus ratsastaa ponilla.

Suurimman suosion Koiramäen kohteista sai Kreivi Drakkulan linna: monikerroksinen pompputalo liukumäkineen ja pallotykkeineen.

* * *

Pääsi poikanenkin kokeilemaan laitteita vielä ennen lähtöämme, kun olimme jo kastuneet Tukkijoessa.

Angry Birds Ride sopi aivan pienillekin ja hypytti mukavasti.

Ajoin jälkeen poika taputti käsiään. Taisi olla siis mieleen.

Myös viereinen Pikku Hinaaja oli hauska keinuva ja pyörivä laiva, joka nauratti pientä.

* * *

Entäpä isi, pääsikö hän mihinkään isojen poikien laitteisiin?

Jo vain! Kun muu perhe jäi syömään Näsinneulan juuren Neulaseen välipalaa, karkasin omille teilleni ja ehdin käydä kahdessa laitteessa.

Näistä ensimmäinen oli Tornado. Pitkä ja hurja vuoristorata-ajelu, jossa jalat roikkuvat ilmassa. Kyyti oli juuri niin hauskaa, miltä näyttääkin!

Koska Tornadoon pääsi jonottamatta, ehdin jonottaa vielä kesän uutuuslaitteeseen, Hypeen.

Hype on ylimmässä kuvassa näkyvä oranssi vuoristorata. Laite on Särkänniemen korkein ja nopein laite ikinä, ja se kulkee jopa 100 km/h. Ja olipahan aika hauska vekotin! Taisin jopa päästää suustani jonkin spontaanin huudahduksen, kun vaunu syöksyi suoraan alaspäin kovempaa kuin vapaassa pudotuksessa. Kai.

Jos aikaa olisi ollut vielä toiseen jonotukseen, olisin käynyt samassa kuvassa näkyvässä toisessa laitteessa, X:ssä. Se on massiivinen heiluri joka tekee täyden ympyrän ja laittaa matkustajat ylösalaisin. Ensi kerralla sitten.

Ja sitten vaan lapset kotiin kasvamaan ja takaisin Särkänniemeen, kun tyttönen on saavuttanut 120 cm:n pituuden! Saas nähdä, onko poika metrin mittainen ennen sitä.

 

(*) Särkänniemen elämyspassit saatu Särkänniemeltä

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kesäloma alkaa vedellä viimeisiään, ja paljon puhuttu Tampereen-matkakin on jo tehty alkuviikosta. Nyt kun pari päivää on hengähdetty kotona, lienee aika kertoa reissusta bloginkin puolella.

Tänä kesänä emme tehneet muita matkoja emmekä vuokranneet edes autoa kuten monena muuna kesänä. Poikanen oli kevään aikana niin mahdottoman äänekästä ja pahantuulista autoseuraa, että vannoimme jo aiemmin, että poistumme Helsingistä vain raiteita pitkin.

Siihen päätökseen yhdistyi hyvin toiveeni päästä pitkästä aikaa Tampereelle ja syömään Ravinteli Huberissa. Halusin myös viedä tytön käymään Särkänniemessä ja tutustua itse kesäkuussa avattuun uuteen Muumimuseoon. Rouvan silmissä pyörivät Pyynikin Munkkikahvilan munkit, joten häntäkään ei tarvinnut varsinaisesti suostutella retkelle.

Juna oli täydellinen valinta matkustusvälineeksi. Lapset saivat laskea liukumäkeä ja tepastella leikkivaunussa mennen tullen, ja heistä oli kivaa lukea leikkivaunun kirjahyllystä löytyneitä kirjoja. Matkalla tyttö sai junabingo-lappuset itselleen ja veljelleen, ja kun he olivat bonganneet ikkunasta sillan, pellon, toisen junan jne., he saivat hakea ravintolavaunusta vaniljaeskimot. Voi sitä tyytyväistä hymyä!

Ainoa haaste oli se, että koska meillä oli myös koira mukana, emme voineet matkustaa kaikki samassa vaunussa. Mennessä olin itse lasten kanssa leikkivaunussa ja paluumatkalla otin koiran kanssa unet lemmikkivaunun puolella.

Hotellihuoneen kanssa menimme helpoimman kautta ja valitsimme yösijamme Tampereen Tornista. 120 euron arkihinta per yö ei tuntunut pahalta, kun majoittujia on nykyisin neljä. Lisäksi maksoimme koirasta lemmikkimaksua 10 euroa vuorokaudelta.

Hotelli sijaitsee kätevästi aivan rautatieaseman vieressä, ja Tampere-talokin on aivan kulman takana. Tampere-talon bussipysäkiltä pääsee muuten myös Särkänniemeen Nyssen kesälinja 100:lla, johon saa VR:n Veturi-asiakkaana ilmaiset matkat kahdeksi päiväksi, kun junalipun matkan määränpää on Tampere.

Tyttö nukkui lisävuoteessa, joka piti vetää kiinni meidän sänkyymme, jotta hän ei putoa sängystä. Pojalle otimme mukaan kevyen "Kupla"-matkasängyn.

Lähtöpäivänä pidimme hotellihuonetta lisämaksusta (10 € / h) viiteen asti, jotta koira sai lepäillä siellä rauhassa, kun me muut kävimme vielä kaupungilla. Onneksi se oli mahdollista, sillä muuten olisimme joutuneet lähtemään kotiin heti huoneen luovutuksen jälkeen.

Torni oli hotellina oikein jees. Kaikki on vielä uutta, eikä mikään paikka ole päässyt römpsähtämään. Aamupala oli runsas, sisälsi myös mustaamakkaraa, ja leikkihuone pomppulinnoineen lapsista hauska.

Ja näköalat 25. kerroksen Moro-baarista tietysti hienot. Hivenen hotelli oli näin kesäloma-aikaan kapasiteettinsa rajoissa, ja jonot sisäänkirjautumiseen ja hisseihin olivat ajoittain yllättävän pitkät.

Matkan pääkohde oli tietysti Särkänniemi, mutta siitä kerron toisessa postauksessa.

Lähes yhtä odotettu kohde oli Tampere-talossa sijaitseva maailman ainoa Muumimuseo (*), jossa on esillä Tove Janssonin alkuperäiset Muumi-kirjojen kuvitukset ja Tuulikki Pietilän ja Pentti Eistolan kanssa tehdyt Muumikuvaelmat. Museossa ei valitettavasti saanut kuvata (mitä jaksan aina ihmetellä), joten voit katsella kuvia samoista teoksista vaikkapa postauksestani Ateneumin Tove Jansson -näyttelystä kolmen vuoden takaa.

Museo on ehdoton kohde jokaiselle Muumi- ja Tove Jansson -fanille, mutta jos piirrokset ja kuvaelmat on nähnyt jo useaan kertaan aiemmin Tampereen pääkirjastossa, Tampereen taidemuseossa tai Ateneumin Tove Jansson -näyttelyssä, kovin paljoa uutta itse näyttely ei tarjoa. Tila on kyllä hauskasti ja tunnelmallisesti sisustettu, ja lapsesta oli hauska lukea kaksimetristä Kuinkas sitten kävikään -kirjaa, jossa tarinaan pystyi lähestulkoon hyppäämään itse mukaan.

Koska aikataulu sen salli, kävimme vielä tutustumassa Koskipuistossa sijaitsevaan Pikku Kakkosen leikkipuistoon, joka voitti 5-vuotiaan mielestä kaikki Helsingin leikkipuistot.

Ja olihan se hieno: kiipeilytelineitä, liukumäkiä ja keinuja oli monia, ja niistä löytyi tekemistä monen ikäisille.

Entäpä kaikki ruokaelämykset ja ne Pyynikin munkit?

Taitavat olla vähäksi aikaa menneet ne ajat, kun päivässä voi käydä syömässä kahdessa tai kolmessa mainitsemisen arvoisessa ravintolassa. Aamiaiset söimme siis käytännön syistä hotellilla, samoin Särkänniemen-retken jälkeisen illallisen. Huberista olimme varanneet pöydän heti ensimmäiselle illalle, mutta siitä lisää toisessa postauksessa.

Ennen kotiin lähtöä ehdimme sentään vielä myöhäiselle lounaalle Kauppahallin 4 vuodenaikaan, jonka bouillabaisse on klassikko. 

Ja vain parin korttelin päästä saa niitä Rouvan himoitsemia munkkeja. Varsinainen munkkikahvila sijaitsee Pyynikin näkötornissa, mutta samoja munkkeja tarjotaan myös Keskustorin munkkikahvilassa. Nam!

Reissu oli hyvin onnistunut, ja oikeastaan samalla vaivalla olisi voinut hyvin olla vielä vaikka yhden yön pidempään. Mutta ainahan Tampereelle pääsee uudelleen, eivätkä ne junaliputkaan Helsingistä niin kalliit ole.

 

(*) Muumimuseon lippu saatu Visit Tampereelta

Share

Pages