Ladataan...
Isyyspakkaus

Jouduimme tänään heittämään hyvästit pienelle Eppu-koirallemme, vain muutama viikko ennen sen 16-vuotispäivää. 

Suru on nyt suuri. Jäljelle jää iloisia muistoja ja kova kaipaus.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Eppu-koira oli matkamme aikana hoidossa vanhempieni luona Jyväskylässä. Hoitoaika venähtikin reilusti yli 1,5 kuukauden mittaiseksi, sillä emme yksinkertaisesti jaksaneet tehdä Jyväskylän-matkaa ennen kuin tänä viikonloppuna.

Matkat molempiin suuntiin muistuttivat hyvin, miksi keräsimme voimia tähän asti ja miksi emme ylipäänsä matkustele nykyisin hirveästi mihinkään autolla. Poikamme ei yksinkertaisesti ole niin luonteva ja hyväuninen automatkustaja kuin hänen siskonsa oli pienenä, ja matkat ovat usein melkoista huutoa. Rouva joutui nytkin käytännössä ahtautumaan paluumatkalla takapenkille kahden turvaistuimen väliin tyynnyttelemään vauvaa.

Lapset viihtyivät kuitenkin niin hyvin mummon ja papan seurassa, että saimme hetkisen leikkiä Rouvan kanssa, että meillä ei lapsia olekaan. Käytimme tilaisuuden hyväksi ja karkasimme ensin kirpputorille ja myöhemmin vielä elokuviin. Pappa käytti tyttöä myös Jyväskylän AaltoAlvari-uimahallissa, mistä puhutaan varmasti vielä pitkään.

Nyt Eppu on palannut kotiin, ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, se nukkuu lähipäivät tai -viikot sohvalla. Tai, no jaa... se ei nimittäin vielä tiedä, että vauva on sitten viime näkemän alkanut nousta seisomaan tukea vasten ja ylettää yllättävän korkealle. Asia valkenee varmasti huomenna.

Loppuun vielä kuva äitini tekemästä, maailman parhaasta sienipiirakasta. Se oli kuulemma tehty sienistä, joita tyttö ja pappa keräsivät yhdessä viime  syksynä.

Tervetuloa vaan mummo ja pappa meille kyläilemään kevään aikana (ja mummi tietty myös!), me emme jaksa vähän aikaa lähteä täältä autoilemaan yhtään mihinkään. Tuokaa sienipiirakkaa mukananne!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tältä hän näytti kahden viikon ikäisenä.

Tällainen hän oli neljävuotiaana.

Nyt hän on jo viisitoista, mutta kovin hyvin säilynyt vanhus!

Perunkarvatonkoiramme, Eppu, tuli meille syksyllä 2001. Se syntyi Wanhan Wuoren kennelissä syyskuun 19. päivänä, muutti pari kuukautta myöhemmin kotiimme ja asusteli alkuun vanhassa imurilaatikossa.

Sen korvat oli teipattu ihoteipillä pystyyn, jotta ne vahvistuisivat ja jäisivät oikeaan asentoon.

Ensimmäisinä öinä se itki ikävää mutta tottui uuteen laumaansa muutamassa päivässä.

Eppu sai elää yli kymmenen vuotta perheen pienimpänä jäsenenä, mutta nyt se on totutellut elämään lapsiperheessä jo neljän vuoden ajan.

Alkuun se oli varautunut - syystäkin - mutta viimeisen vuoden aikana se on kuitenkin rentoutunut huomattavasti. Tyttökin on oppinut jo käsittelemään sitä hellävaraisesti.

Koiravanhus nukkuu paljon ja viettää yöt kaikkein mieluiten Rouvan jaloissa.

Jos ei huomaa sen harmaita partakarvoja ja heikentynyttä näköä ja kuuloa, sitä voisi luulla nuoremmaksikin. Koskaan sitä ei ole saatu väsytettyä lenkkeilemällä, mutta juoksulenkeillä Rouva ei ole sitä enää käyttänyt.

Paljon onnea pikku Eppu-heppu ja runsaasti onnellisia eläkepäiviä! Toivottavasti syntymäpäivän juustoyllätys oli mieleinen!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Mitä täällä tapahtuu?

Siis onko tämä todella sama koira, joka on viimeiset vuodet näyttänyt hampaita ja murissut tytölle aina, kun tämä on lähestynyt?

Nyt Eppu tunkee itse nokkaansa lapsen syliin eikä pane pahakseen, vaikka tyttö paijaa ja suukottelee. Se pyrkii tytön viereen sohvalle ja nukkuu usein tämän huoneessa. 

Tätä on nyt kestänyt jo useamman viikon, ja Eppu näyttää todella vihdoin todenneen, että lapsi on sittenkin ihminen muiden joukossa ja tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee.

Antaa tämän pysyä tällaisena.

* * *

Mutta hetkinen, mitäs täällä nyt tapahtuu..?

Eppu näytti tarvitsevan vähän bling blingiä? Muutaman timanttitarran?

Wau.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Minulta toivottiin postausta Eppu-koirastamme, ja huomasin, että on todella ehtinyt vierähtää pitkä tovi siitä, kun olen viimeksi kirjoittanut koirasta ja sen yhteiselosta lapsen kanssa.

Kerrataan taustat: 11-vuotias koiraherra, joka on aina vihannut lapsia, huomaa yhtäkkiä, että hänen kotonaan asuu meluava, kovakourainen ja arvaamaton mini-ihminen. Tämä pieni ihminen puolestaan pitää koiraa kaikkein kiinnostavimpana asiana, joka taloudesta löytyy heti isänsä matkapuhelimen jälkeen. Tästä seuraa murinaa, hampaiden näyttämistä ja säikähdyksiä kaikille osapuolille.

Nyt Eppu on jo 13,5-vuotias vanhus ja huomattavasti rennompi kuin 2,5 vuotta sitten.

Tyttö ensinnäkin ymmärsi vihdoin, mitä tarkoittaa "nätisti". Se tarkoittaa sitä, että Eppua on käsiteltävä varoen. Sitä ei saa lähestyä yllättäen tai säikäyttää juoksemalla kohti. Kun Eppua silittää, se on tehtävä hellästi ja niin, että Eppu näkee lähestyvän käden. Ja mikä tärkeintä: jos Eppu murisee, se tarkoittaa: "Anna olla, mene muualle", ja sitä pitää kunnioittaa.

Nykyisin he mahtuvat jo samalle sohvalle ja lapsi saa jopa halia ja suukotella koiraa.

Toisinaan Eppu myös hakeutuu nukkumaan tytön huoneeseen hänen sänkynsä vieressä olevalle runkopatjalle, ja monina öinä se nukkuu koko yön siellä.

Tyttö puolestaan on superonnellinen, kun käymme nykyisin hakemassa hänet päiväkodista Epun kanssa. Hän kertoo muille ylpeänä, miten Eppu on hänen koiransa, ja hän myös taluttaa koiraa toisinaan osan matkasta takaisin kotiin. Kotona hän saa riisua koiran valjaat ja takin ja tekeekin sen jo todella taitavasti.

Tyttö osaa myös ojentaa vanhempiaan. Kun huutelemme Rouvan kanssa Eppua ulos lähdettäessä kymmenen kertaa ennen kuin se kuulee, ja äänen volyymi nousee joka kerta, tyttö saattaa katsoo meitä tuohtuneena ja muistuttaa: "Hei! Eppu on jo vanha koira!"

Ja todella: vanha se alkaa olla. Kuulo ja näkö ovat heikentyneet, mutta toisaalta sydänvika ei ole edennyt huonompaan suuntaan. Se nukkuu enemmän ja leikkii vähemmän kuin ennen, mutta toisaalta se käyttäytyy ulkona ja nuuskii paikkoja kuin pentukoira.

Mielessä on eräskin kohtaaminen kadulla, kun joku kysyi Epun ikää. "Kolmetoista", vastasi Rouva.

"Ai siis aivan pentu vielä, 13 kuukautta."

"Ei, vaan vuotta."

"Ihana Eppu", sanoo tyttö ja muiskauttaa suukon sen päälaelle.

Eikä Eppu näytä panevan lainkaan pahakseen. 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Joku saattaa olla kiinnittänyt huomiota siihen, miten mieltyneitä olemme brunsseihin. Siihen on se yksinkertainen syy, että ruoan ääressä on kiva tavata ystäviä ja lapsiperheen on huomattavasti helpompi tavata heitä brunssilla kuin ilallisella.

Tänään emme laittaneet brunssia kenellekään vaan saimme kutsun sunnuntaibrunssille ystäviemme luo.

Oli muuten huvittavaa, kun ystävämme kertoi, että hän oli brunssireseptejä etsiessään päätynyt sivulle, jossa oli ollut herkullinen rieskaohje. Sitten hän huomasi, että sivu olikin minun blogissani ja jätti rieskat tekemättä. Tarjolla oli niiden sijaan mm. herkullisia croissantteja ja pieniä rahkalettusia.

Tämän jutun tarkoitus ei ollut kuitenkaan kertoa resepteistä, vaan pienestä brunssivieraasta.

Ensinnäkin pitää kehua sitä, miten tyttö maistoi kaikkea ja jaksoi istua pöydässä hyvin nätisti, vaikka päiväuniaika olikin jo käsillä.

Brunssi alkoi sen verran myöhään, että se osui pahasti juuri siihen aikaan, kun tytön pitäisi olla jo menossa päiväunille. Asiaa pohdittuamme olimme ottaneet mukaan kupla-matkasänkymme, mutta epäilimme, että tyttö ei kuitenkaan malttaisi nukkua siinä. Hän ei ole nimittäin aiemmin nukkunut päiväunia kyläreissuilla. (Paitsi mummoloissa, mutta niitä ei lasketa.) Voisihan sitä kuitenkin kokeilla, mutta jos uni ei tule, niin sitten pitää lähteä kotiin, jos meno käy liian kiukkuiseksi.

Mutta mitä mitä? Sinne sammui! Woohoo!

Unien jälkeen tyttö heräsi pirteänä ja hyväntuulisena ja tuli jatkamaan brunssia aikuisten kanssa.

* * *

Mikä oli sitten pienen tytön mielestä kaikkein parasta? Croissantit? Kookoskakkuset? Prosciutto? Unet?

Ei, vaan talon väkeen kuuluva koira. Pieni sai nyt osoittaa sitä kohtaan kaiken sen rakkauden, jota oma Eppu-koiramme ei suostu vastaanottamaan.

Tämä koira tuntui vain olevan otettu saamastaan huomiosta.

Lopulta tyttö totesi: "Omaan kotiin" ja lähti hakemaan kenkiään eteisestä. Kello olikin vierähtänyt jo myöhäiseen iltapäivään, joten olihan se jo aika lähteä.

Mutta nythän tästä vasta brunssikyläilyt alkavatkin, kun ei ole kiire palata kotiin ennen päiväunia! Uusia brunssikutsuja odotellessa.

Share

Pages