Ladataan...
Isyyspakkaus

Olen suoraan sanoen onneton luistelija. Olen siksi ollut sekä iloinen että vähän kauhuissani siitä, miten innostunut tyttö on ollut luistelusta ja miten hän on halunnut tänäkin talvena jo useamman kerran luistelemaan Rautatientorin Jääpuistoon.

Pysyn kyllä luistimilla pystyssä, mutta sen kummoisempaa osaamista minulla ei ole. En osaa luistella takaperin, ja käännöksiä on turha edes yrittää. Rehellisesti sanottuna luistelu ja jääkiekko olivat lajeja, joita vihasin peruskoulussa kaikkein eniten, enkä ole ihan vieläkään päässyt yli liikuntatuntien traumoistani.

En ollut luistellut yli 20 vuoteen ennen kuin menin tytön kanssa jäälle vuosi sitten. Ei se lapsen kanssa niin hirveää ollut, mutta luistimet puristivat ja sattuivat aivan yhtä paljon kuin muistin.

Sitten huomasin kuitenkin isomman ongelman: en osaa opettaa luistelua lapselle lainkaan.

Alkuun tietysti riitti se, että lasta auttoi pysymään pystyssä ja nosti ylös, kun hän kaatui. Vähitellen hän alkoikin pysyä paremmin pystyssä, ja pari luistelukertaa sitten hän teki jo kokonaisia kierroksia luisteluradan ympäri kaatumatta kertaakaan. Vauhdin ottaminen tuntui kuitenkin vaikealta ja meno sen vuoksi huteralta.

"No sitten vaan potkaiset jalalla." "Painat luistinta siihen jäähän." "Työnnät jalkaa tavallaan sivuun."

Tyttö ei ymmärtänyt lainkaan, mitä tarkoitin. Äh.

Katsoin parhaaksi hankkia amattiapua.

Vaikka itse en innokas luistelija olekaan, olen ollut hyvin iloinen nähdessäni, miten Jääpuisto on elävöittänyt Rautatientoria näin talvisaikaan.

Keskeinen sijainti historiallisessa ympäristössä houkuttelee ilahduttavasti niin turisteja kuin meitä paikallisiakin. Pidän myös erittäin kohtuullisena 3 euron maksua lapsesta, ja on kiva, miten jääpuisto järjestää myös erilaisia tapahtumapäiviä. Aikuisille luistelu maksaa kuusi euroa ja luistinvuokra toiset kuusi. Tytöllä on omat luistimet, joten niistä ei tarvitse maksaa joka kerta erikseen.

Jääpuistossa on 4 - 10 vuotiaille lapsille kaikille vapaita ja maksuttomia luistelutunteja keskiviikkoisin klo 17 - 18 ja lauantaisin klo 13 - 14.

Niiden lisäksi on mahdollista varata yksityisopetusta hintaan 25 €/30 min. Yksityisopetusta järjestetään toki aikuisillekin.

Opettajina on Jääpuiston työntekijöitä, ja opetusta voi käytännössä kysyä mille tahansa ajankohdalle, kun jääpuisto on avoinna, sillä kaikki työntekijät ovat myös luistelijoita.

Tyttö kävi kahdella puolen tunnin yksityistunnilla *), ja ensimmäisellä niistä keskityttiin pyyntöni mukaisesti ”ihan perusteisiin". 

Opettajana toimi näissäkin kuvissa esiintyvä muodostelmaluistelija Nona Vihma. "Katso mitä se osaa ja tehkää sit mikä tuntuu järkevältä”, sanoin.

Tunti meni hienosti, ja lapsi oli innoissaan. Harjoituksissa tehtiin "pipareita", tasapainottelua ja käännöksiä. Ja opeteltiin tietysti ottamaan vauhtia.

Toisella tunnilla toisen opettajan kanssa seuraavalla viikolla jatkettiin samojen taitojen parissa, ja tyttö teki jo "norsunheittopiruetteja". Ällistyttävää.

Kyllä tuli taas todettua, että ammattiapua kannattaa toisinaan hakea. Näiden kahden puolen tunnin session jälkeen lapsella on jo huomattavasti parempi tuntuma jäähän ja luistimiin, ja lisäneuvoja voidaan käydä hakemassa jonain viikkona vaikkapa keskiviikon luistelukoulusta!

Luulen, että Jääpuistossa tulee käytyä tänä talvena vielä monta kertaa. Ja kun lapsi oppii luistelemaan kunnolla, hänen menoaan voi sitten seurata kahvilan lämmöstä ikkunan läpi kahvikupin äärestä.

Ja mikä tärkeintä: kahvilan kaakaoon saa kermavaahtoa ja strösseleitä!

 

*) Opetus saatiin veloituksetta Jääpuistolta.  

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Suuri kysymys kaikkien huulilla on, miten ihmeessä saan pidettyä vartaloni tässä veistoksellisessa kunnossa, vaikka lempiruokaani on kaikki makea, ja olen syönyt Rouvan omenapiirakoitakin syksyn aikana yksin varmaan seitsemän.

Leikki sikseen. Olin nimittäin vielä 15 vuotta sitten hyvällä matkalla kohti hyvin epäterveellisiä elintapoja, ja keskivartaloni alkoi kasvaa uhkaavasti. Koin silloin kuitenkin kuntosaliherätyksen ja aloin nostella rautaa jopa viitenä - kuutena päivänä viikossa. Tahti tasoittui sittemmin järkevämmäksi.

Vaikka en koskaan päässytkään alusvaatemallin mittoihin, sain itseni huomattavasti parempaan kuntoon, ja nyt, lähes nelikymppisenä voin olla tyytyväinen, että olen lähes samoissa mitoissa kuin kaksikymppisenä.

Olen kuitenkin suurin piirtein tämän blogin olemassaolon ajan valitellut sitä, miten arjessa on nykyisin vaikea löytää aikaa liikunnalle. Eikä pelkästään arjessa vaan myös sen ulkopuolella. Toisen lapsen myötä aikaa kaikkeen on vielä entistäkin vähemmän.

Kävin vuosia kuntosalilla aamuisin ennen töitä kolmisen kertaa viikossa, mutta lapsen päiväkodin aloittamisen jälkeen tätä mahdollisuutta ei ole ollut. Ei myöskään töiden jälkeen.

Jos vien lapsen päiväkotiin, töissä menee viiteen, ja sen jälkeen on jo kiire kotiin syömään, ja jos taas haen hänet viiteen mennessä, töissä on oltava kasilta, enkä ole niitä ihmisiä, jotka heräävät puoli kuudelta ehtiäkseen kuntoilemaan. En halua käydä salilla arkisin töiden jälkeen siksikään, että aika lasten kanssa jää muutenkin niin lyhyeksi. (Tarkoitan siis sitä normaalia työarkea, joka alkaa taas huhtikuussa.)

Huomasin kuitenkin, että olisin ollut valmis treenaamaan iltaisin, kun lapsi on jo nukkumassa, mutta silloisella kuntosalillani oli iltatreenien suhteen huonot aukioloajat. 

Kaksi vuotta sitten päätin vaihtaa kuntosalia ja liityin salille, joka on auki aina. Ja se oli loistava päätös. Kärsin kyllä käsivaivoista ja jouduin pitämään niiden ja kyynärpääleikkauksen ja siitä seuranneiden komplikaatioiden vuoksi lähes vuoden tauon saliharjoittelusta, mutta nyt päällä on kuitenkin taas hyvä flow. 

Käyn salilla kaksi ja jos vaan mitenkään ehdin kolme kertaa viikossa. Treeniaika on illalla yhdeksän ja puoli yhdentoista välillä eli en joudu tinkimään ajasta lasten kanssa. Sen sijaan katson nyt vähemmän televisiota ja näpyttelen sen ajan verran vähemmän tietokonetta. 

Kesällä ja syksyllä kuljin pyörällä töihin päivittäin, mistä tuli viikossa n. 100 km pyöräilyä, ja silloin pidin taukoa kuntosalista. Tarkoitukseni on nyt jatkaa salitreeniä kevääseen asti tällä tahdilla ja yrittää pyöräilysäiden tultua päästä rytmiin, jossa kävisin sekä pyörällä töissä että kahdesti viikossa salilla. Tai saas nähdä, miten pyöräilyinnostukselle käy nyt Länsimetron avautumisen myötä :)

Joka tapauksessa olen nyt hyvin tyytyväinen, että olen saanut liikunnan taas mahtumaan arkeeni. Olo on parempi ja energisempi, ja housutkin mahtuvat paremmin kiinni.

Jos siis sinullakin on ongelma löytää aikaa liikunnalle aamulla, päivällä tai iltapäivällä, kokeile myöhäisempää iltaa! Minulle se ainakin oli paras mahdollinen ratkaisu.

Ja se toinen vaihtoehto, täydellinen liikkumattomuus, ei ollut edes vaihtoehto. 

* * *

Tämä postaus on kirjoitettu kuntosalilla lauantai-iltana, kun tyttö meni yökylään kavereille ja pääsin salille poikkeuksellisen aikaisin. Ehdin siis katsoa vielä televisiotakin! 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Hei, oletkos sinä se tyttö, jolla on uusi pyörä? Esittelisitkö vähän, miten sillä ajetaan?

No, pyörähän ei ole varsinaisesti uusi. Vain pari päivää sen jälkeen, kun kirjoitin tytön vanhan pyörän jääneen pieneksi, päätin hankkia hänelle isomman pyörän. Käytettynä. Edellinen pyörähän ei puolestaan ollut edes varsinaisesti vanha: se oli ostettu vuosi sitten, ja sen ajokerrat voi laskea muutaman käden sormilla.

Katselin pyörää ensin netistä useammastakin paikasta ja ehdin laittaa viestin parille myyjälle, mutta pyörät olivat jo menneet, vaikka ilmoitukset oli lisätty alle vuorokausi aiemmin. Todella: käytetyt lastenpyörät käyvät ilmeisesti netissä kaupaksi kuin kuumille kiville.

Sitten keksin laittaa tytön päiväkodin vanhempien Facebook-ryhmään viestin ja kysyä, olisiko jollain pieneksi käynyttä 16-tuumaista tyttöjen pyörää. Mikä tahansa kävisi, kunhan siinä vain on etukori. Se oli nimittäin ainoa asia, jota tyttö uudelta pyörältään toivoi.

Ei mennyt varmaan kuin vartti, kun sain viestin, että sopiva pyörä olisi noudettavissa vain muutaman korttelin päästä, ja sovimme treffit samalle illalle. Pyörän hinnaksi sovimme 40 €.

Pyörä on sopivasti elämää nähnyt, eli kun sillä kaatuilee ja sitä kolhii, uudet naarmut eivät niin haittaa.

Tyttö ei näitä kolhuja nähnyt, vaan hänestä pyörä oli ihana. Ja siinä oli valkoinen kori.

Tällä mennään sitten ainakin tämä ja ehkä vielä seuraava kesä. Oma tavoitteeni olisi totuttaa tyttö pyöräilyyn vähintään sen verran, että hän jaksaa polkea kotoa puutarhamökille ja takaisin. Nyt olemme lähinnä polkeneet pyörällä metrolle ja kulkeneet suurimman osan matkasta raiteita pitkin.

Siirtolapuutarhan alue on kyllä erittäin hyvää pyöräilyn harjoittelemiseen, sillä autoja ei varsinkaan viikonloppuisin liiku hiekkateillä kuin poikkeustapauksessa.

Kun ilmat tästä lämpenevät, voimme kätevästi pyöräillä vielä puutarhamökiltä Kivinokan uimarannalle, johon on matkaa mökiltä vain kilometri.

Kivinokka on puolestaan alue Herttoniemen siirtolapuutarhan tuntumassa. Se on kaikille avointa virkistysaluetta, ja moni varmasti yllättyy, miten niin metsäistä puistoaluetta löytyy niinkin keskeiseltä paikalta Helsingistä.

Kivinokassa on myös kesämökkejä mutta niissä ei ole samalla tavalla omia rajattuja pihoja kuin siirtolapuutarhassa, vaan pihat ovat puistoaluetta. 

Nyt kävimme vain katsomassa rantaa ja käännyimme takaisin. Itseäni ei olisi voinut vähempää innostaa mereen pulahtaminen, mutta tytön silmät säkenöivät, kun hän näki pienen hiekkarannan ja kaikki ne hiekkalelut ja liukumäen, joka oli vesirajan tuntumassa.

Mitäpä jos kuitenkin palattaisiin jo takaisin puutarhamökille, ja tullaan takaisin rannalle sitten, kun sää on vähän lämpimämpi? 

Nälkäkin on jo.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ilmoitin tytön jo maaliskuussa kesäkuiseen alkeisuimakouluun. Ajattelin, että se olisi hyvä ajatus, sillä en omasta mielestäni oikein osannut opettaa uimista hänelle.

Olemme olleet todella laiskoja uimahallikävijöitä, ja katastrofaalisen vauvauinnin jälkeen olen käynyt tytön kanssa uimahallissa vain neljästi. Pappa on vienyt häntä uimaan kaksi kertaa, ja kerran kävimme uimassa järvessä. Uintikertoja ei ole siis ollut aiemmin kovin montaa. 

Uimakoulu kestää kaksi viikkoa, ja tunteja on maanantaista torstaihin, yhteensä kahdeksan kertaa. Ensimmäinen kerta oli maanantaina. Tyttö meni uimakouluun intoa puhkuen mutta hieman jännittyneenä. Vanhemmat eivät ole mukana uimakoulussa mutta näkevät uimahallin kahviosta altaalle.

Tunnin jälkeen opettaja tuli kysymään, olenko tytön isä. 

"Joo..?" vastasin varovaisen kysyvästi.

"Tosi kivasti meni, ja hänellä oli hauskaa", kuulin.

"OK, kiva!"

"Hän vain näyttää osaavan jo kaiken, mitä täällä opetellaan, ja hänen kannattaisi vaihtaa jatkoryhmään. Voin tarkistaa, onko siellä tilaa."

"!?!"

Myöhemmin tällä viikolla katselin sitten uimahallin kahvion ikkunasta, miten tyttö hyppäsi muiden jatkoryhmäläisten kanssa aikuisten altaaseen ja veteli muutamia kroolivetoja ennen kuin opettaja nappasi hänet syliinsä.

Oho. Tätä en osannut todellakaan odottaa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Pyöräilyn aloittaminen oli tytölle suoraan sanottuna tahmeaa.

Olin saanut jostain päähäni, että apupyörät hidastaisivat pyöräilemään oppimista, joten aloitimme harjoittelun vuosi sitten ilman apupyöriä. Kiinnitin pyörään kyllä työntöaisan, mutta harjoittelu sen kanssa ei ollut lainkaan niin mukavaa kuin olin ajatellut. Siitä ei oikein meinannut tulla mitään, ja tyttö kaatui aina, jos päästin vähänkin irti aisasta. Lopulta hän ei halunnut enää edes yrittää.

Emme pyöräilleet montakaan kertaa kesän aikana, kunnes syksyllä taivuin kiinnittämään apupyörät takaisin

Kevään tullen lähdimme yrittämään uudelleen, edelleen apupyörien kanssa, ja kappas: apupyörät eivät hipaisseetkaan maata. Kokeilimme vielä uudelleen, ja koska se sujui yhtä hyvin, ehdotin, että kokeilisimme pyöräillä jälleen ilman apupyöriä. Voisimme mennä siirtolapuutarhan alueelle, jossa ei ole muuta liikennettä.

Ajelimme puutarhamökille metroasemalta apupyörien kanssa, ja perillä irrotin ne. Tyttö hyppäsi pyörän selkään ja - hupsis - alkoi vain ajaa kuin vanha tekijä.

Hän jatkoi harjoittelua innoissaan koko päivän ja pyöräili puutarha-alueen polkuja edestakaisin. Kaatumatta, horjumatta, jännittämättä.

Harjoittelu sujui niin hyvin, että hän sai ajaa pyörällä takaisin metroasemallekin, ja lupasin että voimme alkaa nyt harjoittelemaan pidemmillä matkoilla.

Vaan pyörähän taitaa olla käymässä jo pieneksi, ja tyttö tarvitsisi uuden fillarin.

Onko suosituksia? Siinä pitäisi kuulemma olla kori edessä.

 

Edelliset pyöräilypostaukseni:

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kuukauden isyysvapaa vierähti uskomattoman nopeasti, ja eilen oli jo aika palata takaisin töihin. Aamulla olo oli sen verran väsynyt, että olisi ollut hyvin miellyttävää ja mukavaa mennä metrolla ja bussilla, mutta sain onneksi otettua itseäni niskasta kiinni ja hypättyä fillarin selkään.

Perinteisesti tässä pitää naureskella sille, miten vapaiden jälkeen on kiva palata töihin lepäämään, mutta onhan siinä totta toinen puoli. Olin isyysvapaani aikana kiireisempi kuin koskaan ja myös yöunet jäivät normaalia arkea vähemmälle. Kas, kun on vapaalla, on kiva valvoa joka päivä pikkutunneille, mutta eiväthän lapset herää aamuisin sen myöhemmin kuin muulloinkaan.

Ja sitten oli puutarhahommia, blogihommia, yrityksen perustamishommia, matkahommia ja lapsen syntymäpäivähommia. Kaikenlaisia hommia olikin sen verran, että en ehtinyt esimerkiksi kertaakaan kuntosalille. Myös suunnitelmani käydä joinain päivinä syömässä lounaita keskustan ravintoloissa jäi toteutumatta. Oho.

Ensimmäinen työpäivä oli vähän epätodellinen. Sähköpostin perkaamisen jälkeen ihmettelin lähinnä ruutuni ääressä, mitä pitäisikään tehdä seuraavaksi. Ehkä se alkaa jo tänään muistua mieleen.

Ilmoitin tietysti töissä myös kesälomieni ajankohdan, ja kohtahan nekin ovat edessä.

Nyt ajattelin kokeilla, miltä tuntuisi kulkea töissä pelkällä pyörällä ilman HSL:n kausikorttia. Kyllähän se näin lämpimällä ja aurinkoisella säällä tuntuu hyvältä ajatukselta, mutta saa nähdä, voittaako mukavuudenhalu ensimmäisen kaatosateen yllättäessä.

Share

Pages