Ladataan...
Isyyspakkaus

Mitä enemmän Satu Rämö kertoo Islannista, sitä myyttisemmältä paikka kuulostaa. Jos et ole vielä lukenut hänen mahtavaa Islantilainen voittaa aina -kirjaansa (WSOY 2015), tee se ensi tilassa, ja etsi sitten käsiisi tämän vuoden uutuus, Islantilainen kodinonni (WSOY 2018).

Jos et tunne Satua entuudestaan, kerrottakoon että hän on Suomesta Islantiin muuttanut monialayrittäjä, joka asuu islantilaisen miehensä ja kahden lapsensa kanssa Reykjavikissa. Hän paitsi kirjoittaa kirjoja, työskentelee myös toimittajana, bloggaajana (salamatkustaja.com) ja matkailuyrittäjänä, pyörittää Reykjavikissa designliikettä ja juontaa vielä Hanne Valtarin kanssa Unelmaduunarit-podcastia. Hengästyttävää. En voi kuin ihailla tällaista ahkeruutta.

Kuvat ovat Islantilainen kodinonni -kirjan julkkareista muutaman viikon takaa. Tarjolla oli mm. todella hyviä islantilaisia lakusuklaita ja maailman parasta skyr-kakkua, jonka resepti löytyy myös kirjasta.

Ensin mainitsemassani kirjassa Satu kertoo siitä, miten islantilaiset uskovat olevansa parhaita kaikessa mihin ryhtyvät ja ihmeellisen usein myös onnistuvat siinä. Kirja on hauska kertomus siitä, miltä pieni saarivaltio keskellä Atlanttia näyttää suomalaisin silmin, mutta siinä on myös vakavampi puoli, joka kattaa mm. Islannin rahoitusmarkkinoiden ylikuumenemisen ja vuoden 2008 pankkikriisin.

Uusimmassa kirjassaan Satu valottaa islantilaista perhe-elämää, tasa-arvokäsitystä ja sitä, miten islantilaiset hoitavat lapsensa. Ja tässä muutamat spoilerit:

1) Islantilaiset isät pitävät perhevapaita eniten Pohjoismaissa, sillä 3+3+3-mallissa yksi kolmen kuukauden jakso on korvamerkitty vain isille, yksi jakso äidille, ja kolmannesta perheet saavat päättää itse.

2) Lähes kaikki lapset aloittavat päiväkodin kaksivuotiaina, mutta yliopiston tarjoamaan (!) päiväkotiin lapsen voi viedä jo puolivuotiaana. Yllättävän monella opiskelijalla onkin lapsia.

3) Lapset kulkevat mukana kaikkialla, ja lasten tuominen työpaikoille on niin yleistä, että monilla työpaikoilla on varta vasten leikkihuoneet.

4) Erityisen ilahduttava on islantilainen sanonta: "Kotona kasvatettu lapsi on tyhmä." Tällä ei viitata siihen, hoidetaanko lapsi juuri kotona vai päiväkodissa vaan siihen, että lasten kanssa kuuluu tehdä asioita, mennä ja nähdä, ja islantilainen yhteiskunta tuntuukin suhtautuvan lapsiin suvaitsevaisemmin kuin suomalaiset.

Islannissa on monia muitakin hyväksi osoittautuneita ideoita, joista voisi ottaa mallia Suomeen. Esimerkiksi lasten harrastukset järjestetään heti koulupäivän jälkeen ennen kuin vanhempien työpäivä päättyy. Isommissa asutuskeskuksissa urheiluseurat käyvät poimimassa lapset suoraan koulusta ja kuljettavat heidät treeneihin. Kun vanhempien työpäivä on ohi, he noutavat lapset harrastuspaikoiltaan ja vievät kotiin, eikä heidän tarvitse enää lähteä viemään lapsia harrastuksiin.

Reykjavikin kaupunki antaa myös jokaiselle lapselle 300 euron suuruisen harrastetukimaksun, jonka voi käyttää vaikkapa juuri urheiluseurojen jäsenmaksuihin.

Islantilaisnuorten päihteidenkäyttö on varmasti juuri näistä syistä suorastaan romahtanut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ja on merkittävästi vähäisempää kuin Suomessa.

Satu kirjoittaa niin mukaansatempaavasti, että kirjan olisi toivonut jatkuvan pidempäänkin. Hänellä on hieno ja ainutlaatuinen taito yhdistää henkilökohtaista, kepeää ja itseironista tekstiä faktapitoiseen ja analyyttiseen kuvaukseen yhteiskunnallisista asioista. Kirja kertoo siis paitsi Islannista, myös kirjailijan omasta elämästä ja sopeutumisesta viikinkien maan tavoille.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa Islanti tai jotka ovat joskus miettineet, voisiko perheasioita hoitaa toisinkin kuin Suomessa tehdään.

Vaikka kaikki tuntuukin olevan Islannissa paremmin, on Islannissa sentään korkea hintataso ja Suomeakin kurjempi ilmasto. Satu naureskeleekin, että hänen perheelleen, erityisesti lapsille, Suomi on lämmin ja halpa etelän lomakohde.

Universumi on tasapainossa.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viime viikolla juhlistettiin Jenni Häyrisen ja Saara Atulan Brunssikirjan - Brunch All Day (Tammi 2018) julkaisua Kahvila Blossomissa (Tehtaankatu 23).

Jenni on tunnettu Liemessä-ruokablogistaan, ja Saara kirjoittaa omaa kasvisruokablogiaan, Viimeistä murua myöten. Toisensa työpari löysi, kun Jenni etsi itselleen assistenttia bloginsa ruokakuvauksiin. Hommat synkkasivat ilmeisen hyvin yhteen, sillä viime keväänä naiset kertoivat aloittavansa yhteisen kirjaprojektin.

Ja hienoa, että aloittivat! Juuri julkaistu Brunssikirja on yksinkertaisen upeaa työtä. Kirja sisältää reilut sata reseptiä, joissa brunssiklassikoita, puuroja, leipiä, salaatteja, tahnoja, suolaisia ja makeita vohveleita, brunssijälkkäreitä ja -juomia. 

Kivojen reseptien lisäksi kirja ihastuttaa kuvillaan, jotka ovat häkellyttävän kauniita. Pelkästään kirjan kansi on kauneimpia kirjan kansia, joita muistan nähneeni. Kansi on tunnelmallinen, herkullinen ja herkkä, ja se kertoo yhdellä silmäyksellä, mistä kirjassa on kyse.

Kirjan kuvissa nähdään miljöinä mm. Suomenlinnaa, Lehtisaaren metsiä, Lohjan järvimaisemia ja Kaisaniemen kasvihuoneita. Kaikki paikat ovat tekijöille merkityksellisiä, ja on hienoa kuulla, miten kuvauspaikatkin ovat ollet viimeisen päälle harkittuja.

Kirjan kuvissa on ruokien lisäksi myös ihmisiä, sillä Jenni ja Saara pyysivät ystäviään kuvauksiin brunssimalleiksi. Järjestivätpä he yhdet kuvaukset myös blogiensa lukijoiden kanssa, ja saivat hetkessä pöydän täyteen innokkaita ja nälkäisiä faneja.

Kirjan julkkareissa oli kolmisenkymmentä vierasta. Kahvila Blossom oli itselleni uusi paikka, ja se oli hyvin viihtyisä. Kahvila sijaitsee Agricolan kirkon sisäpihalla kirkon tiloissa, mutta sen toiminta ei sinänsä liity lainkaan kirkkoon.

Laseissa kuohui kuplajuoma, ja Kahvila Blossom paistoi vieraille suolaisia ja makeita vohveleita. Maistoin molempia, ja mieleni valtasi akuutti vohvelirautakuume.

Lapsille löytyi kiva leikkinurkkaus.

Natan saapuminen julkkareihin oli ihana yllätys tytöllemme.

Vielä suurempi yllätys oli, kun äitikin ehti mukaan juhlien loppuvaiheessa, joten saimme edustaa tällä kertaa oikein koko perheen voimin!

Kiitos vielä kerran kutsusta Jenni ja Saara ja uudet onnittelut kirjavauvasta! Se on kyllä upea!

 

 Brunssikirja - Brunch All Day on saatavilla esimeriksi Adlibriksestä.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ihastuimme muutama vuosi sitten Meri Savosen kirjoittamaan ja Johanna Lumpeen kuvittamaan Peippometsän bändikilpailu -kirjaan ja jäimme odottamaan tekijöiltä jatko-osaa sille. Sitä ei ole vielä nähty, mutta samat tekijät julkaisivat viime vuonna uuden kirjansa, Iidan ja Matin seikkailupäivä (Lukutoukka 2017).

Kirjassa pieni Iida-orava ja Matti-siili lähtevät kotikylästään Klamilasta seikkailulle aikeinaan hypätä Suomen-vierailulla olevan keisariperheen laivaan ja matkustaa sillä meren taakse ihastelemaan palatsin loistoa. He pääsevät hyppäämään keisarin hovinaisen vaunujen kyytiin ja tutustuvat siellä hovinaisen mukana matkustavaan hienostolintuun, Lady Sullkaan.

Matkalla he kertovat Lady Sullkalle omasta kotimetsästään ja sen ihmeistä ja päätyvät pohtimaan, mistä kaikesta he jäävät paitsi matkansa aikana. Lady Sullkasta Klamila kuulostaa ihastuttavalta paikalta, jossa tapahtuu paljon enemmän jänniä asioita kuin palatsissa. Hän tuntee palatsissa olonsa myös hyvin yksinäiseksi.

Pian Klamilan pienet asukkaat huomaavatkin kaipaavansa enemmän omaa kotiaan ja ystäviään kuin seikkailuja, ja päätyvät pohtimaan, onko hauskempi palata kuin lähteä. 

Iidan ja Matin seikkailupäivä päättyy siihen, että he päättävät palata kotiin tutun hevosen kyydissä, sillä koti on kuitenkin maailman paras paikka.

Kirjassa on lasten kuvakirjaksi paljon tekstiä, joten luettavaa riittää useammaksikin illaksi. Me luimme kirjan iltasatuna kahtena iltana.

Savosen käyttämä kieli on rikasta ja elävää, ja aikuinenkin nauttii kirjan lukemisesta, mitä ei voi sanoa kaikista lastenkirjoista. Suuri osa kirjan viehätyksestä on myös Lumpeen kuvituksessa. Mustavalkoiset kuvat ovat todella taidokkaasti piirrettyjä ja täynnä yksityiskohtia, ja kirjan eläinhahmot ovat erittäin suloisia.

Lumpeen mestarillinen viivankäyttö pääsee mielestäni erittäin hyvin oikeuksiinsa näissä mustavalkoisissa kuvissa, vaikka kyllä minä Peippometsän värikuvistakin pidin kovasti.

Savosen monitasoiset tarinat ja Lumpeen ihastuttavat kuvat ovat niin hieno yhdistelmä, että tämän parivaljakon kirjoja näkisin mielelläni enemmänkin. Ja Peippometsän tarinaan odotan edelleen jatkoa! Tutustu sinäkin molempiin teoksiin.

Itse sain Iidan ja Matin seikkailupäivän kirjailijalta, mutta sitä voi tilata esimerkiksi Lukutoukan kirjakaupasta.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Edellisen Gastronaatti 2:n kuvista kertovan postaukseni kommenteissa minua pyydettiin kertomaan tarkemmin, miten olen ottanut painokelpoisia kuvia ja käsitellyt kuvani. Mielellänihän minä asiasta kerron, vaikken mikään ammattilainen asiassa olekaan.

Mutta ihan ensin on vinkattava arvonnastani!

Mene Instagramiin, ota tilini (@isyyspakkaus) seurantaan, jos se ei jo ole, ja etsi ylläolevan "hiljaisen porkkanakakun" kuva.

Voit osallistua arvontaan tägäämällä kommentteihin jonkun kaverisi.

Jos arpaonni osuu kohdalle, saatte molemmat postissa Gastronaatti 2 -kirjat JA vielä Balmuirin keittiöliinat! Paketteja on jaossa kaksi. Voit osallistua arvontaan myös useammalla arvalla: tägää kommentteihin niin monta kaveriasi kuin jaksat, jokainen uusi kommentti on uusi arpa! Arvon kirjapaketit perjantaina 1.12.2017 klo 18.

* * *

Mutta sitten näihin kuviin:

Olen ottanut kirjan kuvat Canon EOS 6D:llä, ja kaikki annoskuvat on kuvattu Canonin 50 mm:n linssillä. Käytän aina kameran suurinta resoluutiota 5472 × 3648 pikseliä, jotta ne olisivat mahdollisimman tarkkoja. Kuvat kestävät siis tiukkaakin rajaamista ja näyttävät silti teräviltä.

Tallennan kuvat JPG-muodossa, vaikka tiedänkin ammattilaisten käyttävän RAW-muotoisia kuvia. Olen joskus kokeillut kuvien käsittelyä RAW-kuvista JPG-kuvien sijaan enkä ole huomannut mitään eroa lopputuloksessa. Ja koska RAW-kuvat vievät tilaa moninkertaisesti JPG-kuviin verrattuna, olen päättänyt, että JPG:t riittävän minun tarpeisiini.

* * *

Kaikki kuvat on otettu jalustalla, jolloin olen voinut käyttää pitkiä valotusaikoja. Olen ottanut monet kuvat hyvin pienellä aukolla (f/10 - f/20), jotta olen saanut niihin syväterävyyttä, ja se on vaatinut niin hitaita suljinaikoja, että käsivaralla olisi ollut vaikea saada kuvia tarkoiksi. Syväterävyys on ollut tarpeen erityisesti kuvissa, joissa on juomalaseja, pulloja tai vaikkapa kukkia, sillä halusin niiden olevan tarkkoja ylhäältä alas.

Lisäksi monena kuvauspäivänä ilta yllätti kirjantekijät, ja kuvia on kuvattu hyvin hämärissäkin olosuhteissa. Esimerkiksi alla olevaa kaalikäärelykuvaa on valotettu 10 sekuntia, ja kaalilaatikkoa peräti 20 sekuntia. Mutta niin pitkään kuin valoa ylipäänsä on, kuvia voi ottaa ja hoitaa pienet värivirheet kuvankäsittelyohjelmalla.

Käsittelen kuvat Adobe Lightroomissa. Kirjan kuvia on itse asiassa käsitelty hyvin vähän. Lähinnä tarkistan:

  • Valkotasapainon: Temp ja Tint. Keinovalolla kuvat ovat usein liian keltaisia mutta hämärässä kuvattuna kuvat ovat pikemminkin sinertäviä. Jos kuvassa on valkoista/harmaata, käytän usein automaattista valkotasapainon säätötyökalua ja säädän loput käsin
  • Kirkkauden: Exposure, Contrast, Highlights, Shadows, Whites ja Blacks. Yleensä vedän mustia ja highlighteja tummemmiksi ja muita plussalle
  • Perspektiivi: Perspektiviin korjaus on yksi lempityökaluistani Lightroomissa, ja tarpeen vaatiessa oikaisen vaaka- ja pystylinjat suoriksi.

Kirjan kuvat olivat kyllä jo lähtökohtaisesti niin hyviä, että korjattavaa oli vähemmän kuin perus blogikuvissa. Esimerkiksi alla näet yllä olevat porkkanakakku- ja kaalikäärylekuvat käsittelemättöminä ja käsiteltyinä.

Niin sanottua photoshoppausta eli varsinaisia kuvan muokkauksia en ole käyttänyt kuin muutamissa kuvissa. Olen saattanut esimerkiksi poistaa lusikasta häiritsevän heijastuksen tai häiritsevän roskan annoksesta. Esimerkiksi veriappelsiiniposset-kuvassa oli koristeena käytetyn kuivatun kukan murunen, joka näytti aivan muurahaiselta. Se oli pakko käsitellä pois kuvasta.

Kovin dramaattisia eroja ennen ja jälkeen -kuvissa ei ole. Värit ovat käsiteltyinä vaan heleämpiä ja valkoiset valkoisempia. Esimerkiksi tässä nokkoslettukuvassa käsittelemätön kuva näyttää siltä, mitä se varmasti onkin eli pimeässä otettu.

Käytän myös maskityökaluja ja saatan kirkastaa vain jotain aluetta kuvassa, kuten vaikkapa puolukkakulhoa, ja käsitellä muuta osaa kuvasta kevyemmin.

Joskus, jos kuvassa ei ole yhtään valkoista, valkotasapainon automaattinen säätö menee pieleen. Niin kävi esimerkiksi tässä munakoiskuvassa, jossa jouduin muokkaamaan värejä runsaasti, jotta sain taustalevyn edes hieman lähelle sen todellista väriä.

Mihin kysymykseen en muistanut vastata? Esitä toki lisää kysymyksiä kommenteissa, niin vastaan mihin osaan!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viime viikon ja viikonlopun suurin edustustehtävä oli tietysti Rouvan osallistuminen Kirjamessuille Gastronaatti II:n ja kirjan kustantaneen No Tofu Publishingin kanssa.

Rouva oli messuilla peräti kolmena päivänä No Tofu Publishingin pisteellä, puhui torstaina Suomalaisen Kirjakaupan lavalla ja kokkasi vielä sunnuntaina ruokamessujen näytöskeittiössä.

Itse kävin messuilla lasten kanssa torstaina ja lauantaina, mutta heidän puolestaan messut oli jo nähty näinä päivinä, joten sunnuntain jätimme väliin. 

Olin itse asiassa enimmäistä kertaa Kirjamessuilla, ja tapahtuma oli erittäin positiivinen kokemus. Messukeskuksessa oli kiva kuhina, ja kirjoja oli kiva hipelöidä.

Ostin muutaman lastenkirjan kotiin ja lahjaksi, ja löysin lisäksi tytölle piirustus- ja maalausvälineitä. Olisin voinut ostaa isommankin kasan kivoja lastenkirjoja, mutta yritin hillitä itseni.

Yksi messujen suurista hiteistä oli Mauri Kunnaksen uusi Koiramäen Suomen historia (Otava), joka löytyy nyt meilläkin joulupaketista.

Laura Ruohosen kirjoittama ja Erika Kallasmaan kuvittama Tippukivitapaus (Otava) lähti myös mukaani, ja sitä aloimme jo lukea. Se on jatkoa hurmaaville Allakka Pullakalle ja Yökyöpeleille, ja se on tulossa Kansallisteatteriin musikaalina nyt marraskuussa!

Kummipoika saa joulupakettiin Timo Parvelan ja Björn Sortlandin supersuositun Kepler 62 -sarjan uusimman, kuudennen osan (WSOY).

Pienin kummipoika saa puolestaan Kunnaksen Koirien kalevalan, josta olemme itse pitäneet kovasti.

Lauantaina ehdimme käydä vielä päivän päätteeksi ruokamessujen puolella syömässä illallista: Jyrki Sukulan reseptillä tehtyä parmesaanirisottoa, parmesaanikiekossa hämmennettyä pasta bolognesea ja Street Gastron possusandwichin. Erinomaisia valintoja kaikki!

Ostinpa parmesaania vielä mukaanikin. 

Messut olivat myös ilmeisen onnistuneet. Kuulin sekä kävijämäärän että myynnin kasvaneen viime vuodesta, ja myös Gastronaatti II:n kustantajat Hanna Gullichsen ja Joonas Laurila olivat erittäin tyytyväisiä messuihin. Kirjaamme myytin hienosti, ja Rouva sai kirjoittaa niihin omistuskirjoituksia enemmän kuin kuvittelimmekaan!

Kirjat - sekä meidän että muut No Tofun teokset - olivat todella edukseen ja kauniisti esillä tässä olohuonemaisessa kirjakaupassa. Ei ihmekään, että kauppa kävi!

Rouva ihasteli, miten huikeaa oli, että niin moni tuli tapaamaan häntä, juttelemaan ja varta vasten ostamaan kirjaa. Useat kertoivat jo leiponeensa Gastronaatin ohjeella tehtyä omenapiirakkaa ja monet kertoivat lukeneensa myös edellisen kirjan.

Sunnuntain näytöskeittiössä hän leipoi samaista piirakkaa. Näytöksen juonsi Teresa Välimäki, ja järjestelyt olivat kaikin puolin huippuhienot. Rouva oli hyvin otettu, kun Teresa kertoi yleisölle, että vaikka hänelle monet ruoka-asiat ovat tulleet tutuksi vuosien mittaan, kirja tarjosi myös hänelle paljon uutta ja täysin uuden lähestymistavan ruoanlaittoon!

Kiitokset vielä Hannalle ja Joonakselle kaikesta, ja onnittelut hienoista messuista! Olen niin iloinen, että ne olivat näin onnistuneet!

Ja tänään Rouva onkin sitten puhumassa Radio Helsingin Ruokatunnin suorassa lähetyksessä klo 18 - 19.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Helsingin Sanomien Katja Bäcksbacka teki viime torstain Ruokatorstaihin arvion Gastronaatti II:sta. Arvio oli niin hienoa luettavaa, että ruokakirjan tekijät eivät voisi parempaa toivoa.

"Suosittelen kirjaa jokaiselle arkikiireiden kanssa painivalle ruuanlaittajalle."

"Kirjoittaja perustelee valinnat herkullisesti ja omakohtaisesti. Rakkaus ruuanlaittoon välittyy kivasti lukijalle."

"Omenapiirakan reseptiä kirjoittaja on ylistänyt muun muassa sosiaalisessa mediassa. (...) Resepti on ansainnut kaiken saamansa somesuitsutuksen."

"Toinen kirjan resepti, lammas-kaalikääryleet, herätti kiinnostukseni erikoisella niksillään. Kirjoittaja ei keitä kaalia saadakseen lehdet irti toisistaan vaan laittaa kaalin kokonaisena pakastimeen! (...) Niksi toimi täydellisesti. (...) Kääryleet onnistuivat erinomaisesti. "

Helsingin Sanomat 19.10.2017

Upeaa luettavaa!

Kirjasta on tulvinut niin paljon positiivista palautetta ja ihastuneita viestejä, että se suorastaan hämmentää. Kiitos kaikille, jotka olette niitä laittaneet! Ja jos kirja on vielä tilaamatta, sitä löytää mm. täältä.

Koska kirjan omenapiirakasta on tullut pieni someilmiö ja myös HS kehuu sitä kaiken saamansa somesuitsutuksen arvoiseksi, jaan piirakan reseptin nyt täällä! Eräskin Rouvan tuttu kertoi, että hän oli juuri tehnyt tätä piirakkaa ja mennyt ystävälleen kylään, jossa pöydässä oli odottanut samainen piirakka!

Saat sen sillä ehdolla, että jaat omat omenapiirakkakuvasi Instagramissa tageilla #gastronaatti2 ja @satu_koivisto :)

Ja hei, Rouva on muuten tällä viikolla myös Helsingin Kirjamessuilla

  • to 26.10.2017 klo 15 - 15:30 Suomalaisen kirjakaupan osaston lavalla
  • la 28.10.2017 klo 15 - 18 No Tofu Publishingin pisteellä sekä
  • su 29.10.2017 klo 15:30 - 16:00 Näytöskeittiössä.

Häntä kuulee lisäksi Radio Helsingin Ruokatunnissa ma 30.10.2017 klo 18 - 19. Tule tapaamaan häntä messuille ja kuuntele Ruokatunti joko suorana tai podcastina.

"Tämä on maailmankaikkeuden ihanin omenapiirakka, jonka mehevän, vähän karamellisoituneen pohjataikinan salaisuus on pieni määrä mantelijauhoa ja pinnalle ripoteltu sokeri. Tee piirakka pienehkössä vuoassa, jotta pohjasta tulee paksu ja mehevä (oma vuokani on 24 x 29 cm).

Minusta on hirveän vaikea antaa yhdellekään ruoalle lupausta siitä, kuinka monta se ruokkii, mutta tämän kanssa se on erityisen hankalaa. Sanoisin, että tämä piirakka voi hyvin ruokkia jopa kymmenen hyväkäytöksistä, oikeasta ruoasta tarpeeksi kylläistä ihmistä, jos seurana on pikkuisen jäätelöä. Mutta joskus me ahmatit syömme sen kolmeen pekkaan illan aikana."

Omenapiirakka

Ainekset

Pohja

  • 200 g pehmeää voita
  • 2 1/2 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 1 1⁄2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kardemummaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl mantelijauhoja

Päälle

  • n. 10 kirpeää omenaa (11⁄4 l lohkoja)
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl kanelia

Valmistaminen

  1. Vaahdota voi ja sokeri sähkövatkaimella kulhossa. Lisää kananmunat yksitellen ja vaahdota tasaiseksi.
  2. Sekoita leivinjauhe, kardemumma, vehnäjauhot ja mantelijauhot toisessa kulhossa. Lisää jauhot muutamassa erässä ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina uunivuokaan tai hyvin pienelle uunipellille leivinpaperin päälle.
  3. Pese ja kuivaa omenat. Leikkaa omenat neljään lohkoon ja poista kota, kotimaisia ei tarvitse kuoria. Lado omenaviipaleet tiiviisti taikinan päälle. sekoita sokeri ja kaneli pienessä kipossa ja ripottele omenalohkojen päälle.
  4. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes se ruskettuu kevyesti. Itse otan piirakan uunista himpun verran raakana, mielestäni se on sellaisena kaikkein ihaninta. Kehotan taistelemaan ”vielä ihan vähän” -ajatusta vastaan.

Nauti piirakka sellaisenaan, jäätelön kanssa tai turkkilaisesta jogurtista, sokerista ja vaniljajauheesta sekoitettavan jogurttikastikkeen kera.

Pages