Ladataan...
Isyyspakkaus

En ole aikoihin käynyt metsästämässä Helsingin parasta burgeria. Nyt pääsin vihdoin maistamaan Bites Valillan (Nokiantie 2 - 4) kehuttua hampurilaista.

Olen kyllä kävellyt ravintolan ohi useita kertoja, sillä bändini treenikämppä sijaitsee samassa rakennuksessa. Paikka on hyvin epätodennäköinen sijainti hampurilaisravintolalle, keskellä vallillalaista teollisuusaluetta, joten minäkään en ensin ymmärtänyt, että tämä on se paikka, josta olin puolihuolimattomasti lukenut.

Bites on hyvin pelkistetty niin sisustuksen kuin astioidenkin suhteen. Ruoat tarjoillaan tarjottimella, jonka päälle on levitetty suojapaperi. Miljöö näyttää työmaaruokalalta - mitä se tietysti on ollutkin ennen Bitesia.

Tilasin listalta perushampurilaisen ja ranskalaiset. Purilaisia olisi saanut myös runsaammilla täytteillä, mutta halusin aloittaa perusteista. Ruokajuomaksi oli tarjolla mm. useita erikoisoluita kuten Brooklyn Breweryn tuotteita.

Ilahduin kuulleessani, että Bites käyttää hampurilaisiinsa oman leipomon sämpylöitä ja leikkaa myös ranskalaisensa itse. Ranskalaiset olivatkin todella erinomaiset ja rapeat kuin mitkä. Erityismaininnan ansaitsee myös talon itse tehty jalapenokastike, jota voi kuulemma ostaa myös mukaan silloin, kun sitä on varastossa enemmän. Siinä oli mukavaa potkua, mutta se ei kuitenkaan ollut liian tulinen. Erinomainen vaihtoehto ketsupille, ainakin näiden ranskalaisten kanssa.

Entäpä se hampurilainen? Pelkistetty, kuten tilasinkin. Pihvi oli sopivan kypsä, ei liian raa'aksi jätetty. Sämpylä oli myös aika melko sopiva ja - kyllä - leikkuupinnoiltaan paahdettu. Lähtökohdat olivat siis erittäin hyvät. Perushampurilaiseen kuului täytteenä vain juusto, kurkku ja majoneesi. Lisäsin siis saman tien ketsuppia, joka mielestäni kuuluu hampurilaiseen. Lopputulos: oikein perushyvä perushampurilainen, josta voisi sopivilla lisukkeilla tulla erinomainen.

Tänne siis uudestaan, ja sitten maistetaan listalta jotain runsaampaa!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Nautimme Amsterdamissa parhaat burgerit pitkään aikaan! The Butcher -ravintola on pieni paikallinen ketju, jolla on viisi ravintolaa kaupungissa ja kaksi Amsterdamin ulkopuolella. Nämä purilaiset söimme De Pijpin kaupunginosassa (Albert Cuypstraat 129).

Hampurilaisessa tärkeintä ovat pihvi ja sämpylä, ja tässä molemmat olivat kohdillaan. Pihvi paistetaan avotulella, mikä tekee siihen mukavan grillin maun. Olen huomannut, että pidän eniten pihveistä, jotka ovat hieman mediumia kypsempiä. Sämpylän taas tulee olla paahdettu ja sen leikkauspintojen karamelisoituneet. Pidän myös siitä, että hampurilaisen voi syödä tarvittaessa käsin. Tässä sekin oli kohdallaan.

Kun väliin heitetään vielä tuoreet kasvikset, suolakurkut ja juusto, ollaan aika lähellä sitä, mitä kutsun täydelliseksi hampurilaiseksi. Ketsuppi jakaa mielipiteet. Minun mielestäni se kuuluu hampurilaiseen, joten lisään sen väliin, jos sitä ei ole siellä valmiiksi.

Tyttönen valitsi mieluummin hot dogin, ja se olikin isoin hodari, jonka olen koskaan nähnyt. Välissä ei ollut mikä tahansa nakki vaan kunnon lihaisa makkara.

Ai että on vähän liian iso? Ei se mitään, isi auttaa mielellään.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

On vierähtänyt jo hyvä tovi siitä, kun viimeksi etsin kaupungin parasta hampurilaista. Tämä tavoite nousi kuitenkin jälleen esiin, kun huomasin muutama viikko sitten, että Hakaniemen kauppahalliin on avautunut uusi ruokapaikka! Aiemmin luomulihojaan myynyt Bosgård on siirtynyt toiselle puolelle hallia ja avannut lihamyymälänsä yhteyteen bistron. Ja mitäs listalla komeileekaan?

Luomunaudan burgeri talon oman charolais-karjan lihasta! Tämä versio on pekonihampurilainen, ja tarjolla on myös pekoniton versio.

Lihakauppa grilleineen sijaitsee hallin Hämeentien puoleisella käytävällä, aivan lempijuustokauppamme, Lentävän lehmän, vieressä. Lihatiskistä löytyy tuoretta luomunautaa monessa muodossa, ja grillistä voi tilata myös pihvejä. Bistro tarjoaa myös vaihtuvaa lounasta, ja sillä on A-oikeudet.

Me tyydyimme kyllä veteen ja Afri-colaan.

Poikanen joutui puolestaan tyytymään nuolemaan näppejään. Rattaat mahtuivat kivasti tiskin päähän.

Hampurilainen oli mehevä ja lihaisa. Pihvi oli jonkin verran murenevaisempaa kuin mihin olen tottunut, mutta mitäpä tuosta. Mausteita (pekonihampurilaisessa punasipuli, paprikarelissi sekä chilimajoneesi / tavallisessa BBQ-kastike ja valkosipulimajoneesi) olisin laittanut hieman avokätisemmin.

Kyllä minä tätäkin hampurilaista uskaltaisin suositella, ja voisin hyvinkin syödä sen toisen kerran jonain toisena laiskana lauantaina!

 

Sarjan edelliset osat:

Roslun Teurastamo - vol 2
Treffi Pub
Roslund Hietalahti
Sinne Helsinki (nyk. Ravintola Smyg)
Naughty Brgr

Friends & Brgrs
Loung3
Roslund Teurastamo

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Nyt kävi niin, että tulin jälleen burgerin perässä Teurastamon Portin Roslundille (Työpajankatu 2). Edellisellä kerralla kävin maistamassa paikan nimikkohampurilaisen Rosburger, mutta pidin hampurilaisen sisällä ollutta coleslaw'ta hieman turhan kosteana.

Mutta sitten näin Instagram-feedissäni tämän ihanuuden! Se on Roslundin Classic Cheeseburger! Tätä oli saatava!

Oh yes, ja nyt ollaan taas kaupungin kärkikastin tuntumassa. Pihvi olisi voinut jäädä aavistuksen mediumimmaksi, mutta muuten rakenne ja maku olivat kohdillaan! Täytteinä oli hyvin klassiset majoneesi, salaatti, tomaatti, sipuli ja juusto. Ruiskautin vielä sisään ketsuppia, sillä hampurilainen ilman ketsuppia on kuin pizza ilman tomaattikastiketta.

Tilasimme sivuun myös parmesaaniranskalaiset, josta riitti hyvin kolmelle. On kivaa, että hampurilainen tarjoillaan salaatin kanssa, sillä ravintola-annoksissa on ranskalaisia usein itselleni aivan liikaa.

Myös muu seurueemme nyökytteli tyytyväisenä hampurilaistensa kanssa.

Teurastamolla ollessa kannattaa hyödyntää myös tilaisuus käydä jäätelöllä Jädelinossa. Italialaiset artesaanijäätelöt valmistetaan Helsingissä. Makuvaihtoehtoja on valikoimassa kaiken kaikkiaan 50, joista päivittäin on saatavilla kahtatoista.

Kirsikka- ja lime-juustokakkujäätelöä, nam!

 

Sarjan edelliset osat:

Treffi Pub
Roslund Hietalahti
Sinne Helsinki
Naughty Brgr

Friends & Brgrs
Loung3
Roslund Teurastamo

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kävin tammikuussa testaamassa Roslundin lihakaupan burgerin Hietalahden kauppahallissa. Siellä burgeri paistetaan laavagrillissä, mutta kuulin, että Teurastamon portin Roslundissa (Työpajankatu 2Rosburgerin saa hiiligrillissä paistettuna. Sinne siis!

Teurastamon Roslundista voi ostaa samalla myös vaikkapa pihvit tai raakamakkarat.

Ja siellä se on, hiiligrilli, jossa pihvit saavat kivan savuisen aromin.

Erinomainen hampurilaisen pihvi olikin! Rosburgerissa oli myös monta muuta asiaa kohdallaan: sämpylä oli juuri oikeanlainen ja oikeaoppisesti paahdettu, mausteet hyvät ja purilaisen välissä kunnon viipaleet suolakurkkua.

Nyt kiinnitin kuitenkin huomiota hampurilaisen välissä olevaan coleslaw'hon. Kun hampurilaisen sisällä oli vielä reippaasti sinänsä oikein maukasta maustekastiketta, syöminen oli vähän sotkuista, ja käsin hampurilaista olisi ollut mahdotonta syödä. Maku oli kuitenkin vallan mainio.

Laittaisin coleslaw'n mieluummin lautaselle hampurilaisen viereen ja täyttäisin purilaisen vähän perinteisemmin. Siinä oltaisiin jo aika lähellä täydellisyyttä.

Sarjan edelliset osat:

Treffi Pub
Roslund Hietalahti
Sinne Helsinki
Naughty Brgr

Friends & Brgrs
Loung3

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Sain vinkin Ravintola Loung3:sta (Kolmas linja 18) ja sen hampurilaisesta edellisten hampurilaisjuttujeni kautta. Kiitos siitä! Tämän ravintolan olemassaolo ja aukeaminen kun oli mennyt itseltäni täysin ohi.

Ja voi mikä valkoisena loistava helmi Kolmannella linjalla sijaitseekaan!

Ravintola sijaitsee pari korttelia samojen omistajien Ravintola Kolmos3sta eteenpäin. Listalta löytyy jaettavia alkupaloja, muutama pääruokavaihtoehto ja tietysti ne hampurilaiset. Sekä hauskat drinkit.

Sisustus on tyylikäs, tunnelma leppoisa ja henkilökunta hyvin ystävällistä. Mitäpä sitä muuta voisikaan toivoa hyvän ruoan lisäksi?

Pääsimme käymään ravintolassa Rouvan kanssa aivan kahdestaan. Se tapahtui itse asiassa jo tovi sitten, kun vanhempani olivat hoitamassa lasta, ja samana iltana kävimme hampurilaisten jälkeen kuuntelemassa Helsingin kaupunginorkesterin konserttia Musiikkitalossa.

Rouva tilasi alkuun raikkaan alkoholittoman hibiskus-mocktailin, ja itse valitsin kirpsakan Kallio Sourin.  

Ruokalista näytti niin kivalta, että pohdimme jo hetken, pitäisikö jättää burgerit syömättä ja tilata sittenkin jotain muuta. Päätimme kuitenkin pitäytyä suunnitelmassa, sillä tulimme maistelemaan erityisesti paikan kehuttua juustohampurilaista.

Valitsimme sentään alkuun niitä pieniä jaettavia alkupaloja: karamellipossua, uunikuivattua tomaattia ja fetaa ja tiikerirapuja. 

Ja sitten se hampurilainen. Oh, oli kyllä kehujen arvoinen. Runsas ja mehevä. Napakka sämpylä ja paahdetut leikkauspinnat. Suloisesti sulanut juusto. Katso vaikka kuvaa.

Nyt alkaa olla jo vaikea laittaa näitä hyviä hampurilaisia parhausjärjestykseen, mutta kyllä minä tämän burgerin tulisin ehdottomasti syömään toistekin!

En kuitenkaan seuraavalla kerralla. Ravintolan lista oli nimittäin niin kiva, että haluaisin maistaa myös sitä tattirisottoa tai Ahvenanmaan karitsan niskaa. Ja sitten tulen joku lauantai tai sunnuntai Late Breakfastille ja otan - tietysti - Eggs Benedictin!

Sarjan edelliset osat:

Treffi Pub
Roslund Hietalahti
Sinne Helsinki
Naughty Brgr

Friends & Brgrs

Share

Pages