Ladataan...
Isyyspakkaus

Kun Jyväskylään tulee, on hyödynnettävä mahdollisuus viettää vapaailtaa ihan ilman lapsia. Viimeksi tammikuussa vietin varsinaisen superpäivän, kun kävin yhden päivän aikana elokuvissa, syömässä, parturissa ja oopperassa. Aivan yksin.

 

Aivan vastaavaa en tehnyt tällä kertaa, mutta perjantaina käytyäni pojan päiväunien aikaan tytön kanssa kylässä kavereilla, kävin tipauttamassa tytön mummolaan ja sanoin kaikille, että nähdään huomenna. Hurautin paikallisbussilla Jyväskylän keskustaan ja annoin sisäisen manboyni päästä valloilleen.

* * *

Suuntasin aivan ensimmäisenä elokuviin katsomaan Solo: A Star Wars Storyn. Ja sehän oli hyvä. En ollut lukenut elokuvasta oikeastaan etukäteen mitään muuta kuin että se kertoo Han Solon nuoruudesta. Game of Thrones ja Westworld-fanina olin ilahtunut nähdessäni molempien sarjojen lempinäyttelijättäreni, Emilia Clarken ja Thandie Newtonin, elokuvassa.

Visuaalisesti leffa oli taattua Star Wars -laatua, mutta kyllä tarinakin itseeni upposi. Olen tosin melko helppo, ja olen pitänyt niistäkin Star Wars -elokuvista, joita kai kuuluisi inhota. Silti edellinen Star Wars story, Rogue One, oli enemmän mieleeni, sillä sen tapahtumat liittyivät enemmän suoraan alkuperäiseen sagaan. Solo kyllä kertoo, miten Han Solosta tuli lentäjä, miten hän tapasi Chewbaccan ja miten hän sai itselleen Millennium Falconin.

* * *

 

Elokuvan jälkeen olin sopinut treffit kaverin kanssa, ja kävimme illalisella Stefan's Stakehousessa, joka sijaitsee Kolmikulman vieressä Kauppakadun alapäässä. Amerikan Top Chef -ohjelmassa joitain vuosia sitten kilpailleen Stefan Richterin perustamalla ravintolaketjulla on nykyisin ravintoloita useammalla paikkakunnalla, myös Jyväskylässä.

Valitsin alkuun kermaista parsakeittoa, jossa oli myös ilmakuivattua kinkkua (10 €).

Olen joskus kertonutkin, että syön ravintoloissa hyvin harvoin pihvejä. Usein muut ruoat ovat yksinkertaisesti mielenkiintoisempia ja kertovat enemmän ravintolasta. Mutta kun pihviravintolassa ollaan, on tietysti tartuttava ravintolan ytimeen.

Siispä tilasin kotimaista härän sisäfilettä (29 €/180 g), ja sen rinnalle béarnaise-kastiketta (3 €) ja bataattiranskalaiset (4 €). Kastike- ja maustevoivaihtoehtoja oli useampi, samoin lisukkeita. Pihvi oli erittäin hyvää ja mureaa, ja bataattiranskalaiset erittäin rapeat. Annos oli siis juuri odotusten mukainen.

Jälkiruoka oli After 8', eli lämmin suklaafondant ja minttujäätelöä (13 €). Suloisen suklainen ja valuva suklaatorttu oli makoisa ja varsinkin pihvin päälle melko tuhti annos. Huomasin jälleen, että puolikaskin siitä olisi riittänyt.

Ilta jatkui vielä viereisessä Teerenpelissä viskilasin ääressä. Teerenpelin oma "Savu" oli nimensä mukaisesti mukavan savuinen uutuustuote, jota voi helposti suositella savuisten viskien ystäville.

Vapaaillan jälkeen maailma on taas asteen verran parempi ja isi kaksi astetta rennompi.

* * *

Oli hauskaa, miten tyttö ehdotteli minulle lauantainakin, että "jos isi haluat tänäänkin vapaaillan, voit hyvin mennä syömään tai jotain". En kuitenkaan tarttunut tähän tarjoukseen, vaan houkuttelin hänet mukaani tapaamaan omia isovanhempiani Saarijärvelle.

Siihen taisi ehkä sisältyä lupaus siitä, että hän saa katsoa Netflixiä koko automatkan molempiin suuntiin Netflixiä (yht. 2 h). Ei tarvinnut enempää suostuttelua.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Disney Pixarin uutuuselokuva Coco on ehtinyt ihastuttaa teattereissa jo parin viikon ajan. Näin elokuvan trailerin tammikuun puolella, ja myönnän etten ollut sen perusteella hirvittävän kiinnostunut leffasta.

Vasta kun luin useamman elokuvaa ja sen tarinaa ylistävän jutun, päätin käydä katsomassa sen tyttäreni kanssa. Hyvä, että kävin, sillä elokuva oli yksi parhaista animaatioista, joita olen koskaan nähnyt.

Tapahtumat sijoittuvat meksikolaiseen Kuolleiden päivän juhlaan, Día de los Muertos. Pienessä Santa Cecilian kaupungissa asuvan Miguel-pojan perhe asettelee kuolleiden sukulaistensa kuvia esille kotialttarille ja sijoittelee kuvien eteen herkkuja ja lahjoja. Miguelin perhe on suutareita monessa polvessa, mutta suvun historiassa on nykypäivää edelleen varjostava suru: Miguelin isoisoäidin isä on jättänyt vaimonsa Imeldan, lähtenyt luomaan uraa muusikkona eikä ole koskaan palannut takaisin.

Siitä lähtien musiikki on ollut kielletty perheessä, ja Miguelin isoäiti suhtautuu edelleen hyvin kielteisesti sekä musiikkiin että muusikoihin. Isoäidin äiti, elokuvan nimihahmo Coco, on hänkin vielä elossa, mutta huonossa kunnossa ja dementoitunut.

Miguelin suurin idoli on jo edesmennyt laulaja Ernesto de la Cruz, ja hän haaveilee muusikon urasta esikuvansa tavoin. Muutaman sattumuksen kautta hän saa selville de la Cruzin olevan hänen kadonnut isoisoisoisänsä ja päätyy varastamaan tämän hautamuistomerkistä de la Cruzin kuuluisan kitaran.

Tämä saa aikaan jotain outoa, ja yhtäkkiä Miguel huomaa näkevänsä hautausmaalla kuolleita ihmisiä, jotka ovat saapuneet juhlimaan kuolleiden päivää, katsomaan eläviä läheisiään ja keräilemään mukaansa kotialttareille jätettyjä herkkuja. Miguel on samalla muuttunut itse näkymättömäksi eläviltä mutta pystyy juttelemaan kuolleiden kanssa.

Hän löytääkin pian omia sukulaisiaan ja päätyy näiden mukana kuolleiden maailmaan. Siellä hän kuulee, miten kuolleiden valokuvat toimivat kuolleille passeina, joiden ansiosta he pääsevät Kuolleiden päivänä katsomaan läheisiään. Jos kukaan ei aseta kuolleen omaisen kuvaa esille, hän ei pääse käymään elävien maailmassa, ja kun viimeinenkin ihminen, joka muistaa kuolleen läheisensä, siirtyy ajasta ikuisuuteen, on ihmisen aika siirtyä kuolleiden maailmasta lopulliseen kuolemaan.

Miguelin on päästävä ennen kuolleiden päivän päättymistä takaisin elävien maailmaan, mutta hänen on saatava siihen siunaus joltain kuolleelta omaiseltaan. Hän ei kuitenkaan suostu ottamaan sitä keneltäkään tapaamistaan sukulaisista, sillä siunaukseen liittyisi ehto: pojan on unohdettava musiikki. Hänen on siis löydettävä kadonnut esi-isänsä de la Cruz, joka voisi antaa siunauksen ilman ehtoja.

Mukaan seikkailuun liittyy elävien maailmasta mukana seurannut meksikonkarvatonkoira Dante ja luurankomies Héctor, joka haluaisi kovasti päästä käymään elävien maailmassa, mutta kukaan ei ole laittanut hänen kuvaansa esille.

Synkästä teemastaan huolimatta elokuva ei ole lainkaan pelottava eikä surullinen. Tai ainakaan kovin surullinen. Kuolleiden maailma on viusaalisesti upea paikka, värikäs ja yksityiskohdiltaan rikas, ja kuolleet ihmiset tekevät siellä samoja asioita kuin elävätkin. Luurangot ja pääkallot on tyylitelty lapsiystävällisiksi, eikä kuolemalla säikytellä tai siihen liitetä sen enempää yliluonnollisia asioita.

Teemana kuolema on kuitenkin sellainen, että parissa kohdassa esitetään asioita, jotka ovat animaatioelokuvassa poikkeuksellisia ja hätkähdyttäviä, mutta niistä en viitsi kertoa enempää, sillä en halua spoilata juonta tätä enempää.

Elokuvassa merkittävässä osassa on tietty musiikki, ja sen takana on sama parivaljakko kuin Frozenin Let It Go -hitissä: Kristen Anderson-Lopez ja Robert Lobez. Let It Go:n tavoin myös Cocon teemalaulu, Remember Me, on Oscar-ehdokkaana. Suomalaiset ääninäyttelijät tekevät myös hienot lauluroolit, mm. Luca Elshout Miguelina ja Waltteri Torikka Ernesto de la Cruzina. 

Parasta on kuitenkin tarina. Se toimii hienosti kaikin mahdollisin tavoin, esittelee kauniilla tavalla meksikolaista kulttuuria, musiikkia ja mytologiaa ja muistuttaa suvun ja läheisten ihmisten tärkeydestä. Se on jännittävä, yllätyksellinen ja vauhdikas, muttei kuitenkaan pelottava edes alle kouluikäisen mielestä.

Ei elokuvassa välty kyyneliltäkään, ja tyttäreni lohdutteli useamman kerran: ”Ei isi tarvitse itkeä.” Ei elokuva ollut varsinaisesti surullinen, mutta erityisesti isän ja tyttären välisen ikuisen rakkauden kuvaus oli hyvin koskettava.

Koskettavaa on myös ajatus siitä, miten kuolleet ovat elossa niin pitkään, kun joku muistaa heidät, ja vasta unohdettu ihminen on täysin kuollut. Ei tarvitse uskoa tai olla uskomatta mihinkään, jotta tähän ajatukseen voi yhtyä.

Todella hieno ja ajatuksia herättävä elokuva, ja yksi parhaista Disneyn leffoista kautta aikain. Lämpimät suositukset.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Finnkino Maxim

Kluuvikadun Maximissa oli uudistuneen elokuvateatterin ensimmäinen kulttuurikeskiviikko tällä viikolla ystävänpäivänä. Illan elokuvana esitettiin encore-näytös Franz Lehárin operetista Iloinen leski, joka oli taltioitu The Metropolitan Operan lavalta.

Esitys oli osa Finnkinon Event Cinema -konseptia, jossa esitetään joko suorana lähetyksenä tai tallenteena (eli encorena) esityksiä mm. The Metropolitan Operasta New Yorkista ja Bolshoi-baletista Moskovasta. Tämä Iloisen lesken näytös oli striimattu satelliitin kautta elokuvateattereihin ensimmäisen kerran vuonna 2015, ja nyt kyseessä oli uusintanäytös. 

Näytös oli ystävänpäivänä, ja pyysin mukaani ystäväni, Annen, jolle Event Cinema oli yhtä uusi tuttavuus kuin itselleni. Olen kyllä ollut aiemminkin kiinnostunut oopperoiden katsomisesta elokuvateatterissa, mutta minulla oli omat epäilykseni siitä, millainen kokemus olisi. Palataan siihen hieman alempana.

Saimme paikat Maximin parven ensimmäisestä rivistä, jonka havaitsin jo Maximin avajaisgaalassa parhaaksi paikaksi katsoa elokuvia. Valkokangas kun on juuri katseen tasalla. Sieltä tulen varaamaan paikkani myös jatkossa, jos vaan paikkoja on vapaana.

Maximin merkittävimpiä uudistuksia remontin yhteydessä ovat paitsi uudet todella mukavat laiskanlinnat, myös se, että elokuviin voi ostaa mukaan muutakin syötävää kuin pop cornia ja limua.

Päätimme maistaa kaikki Fazer Cafén kolme tapaslajitelmaa ja otimme lasilliset italialaista punaviiniä. Samoja tapaksia oli tarjolla jo elokuvatetterin avajaisgaalassa viime viikolla, joten lajitelmien komponentit olivat minulle tuttuja.

Tapas-annoksista ruokaisin on Olympia Tapas (10,90 €), jossa on paasionmarinoitua lohta, pistaasikuorrutettua kanaa, bulgursalaattia, yrtticremeä ja pitaleipää.

Pikkunälkään sopiva naposteluannos on Maxim Hummus (8,50 €), joka sisältää runsaan satsin ruislastuja, hernemummusta, artisokka-valkopapuhummusta ja paprikahummusta.

Kolmas lajitelma on Piccadilly Plate -juustolautanen (10, 90 €), jossa on Ritari-kermajuustoa, manchego-juustoa, valkohomejuustoa, kirsikkahilloketta, paahdettua paprikaa, marinoituja oliiveja, Levain-leipää ja ruislastuja.

Erittäin maukkaat olivat kaikki ruoat! Ja jos pimeässä syöminen epäilyttää, leffasaliin voi saapua jopa puoli tuntia aiemmin nauttimaan antimista, ja elokuvan aikana voi sitten keskittyä naukkailemaan juomaansa.

Itse elokuva oli hyvin positiivinen kokemus! Vaikka olinkin etukäteen hieman epäileväinen, jo muutaman minuutin katsomisen jälkeen olin myyty. Iloinen leski oli ensinnäkin hurmaava, hauska ja mukaansa tempaava teos, The Metropolitan Operan tuotanto ja esiintyjät ensiluokaisia ja mikä tärkeintä: katselukokemus oli todella hyvä.

Operetti on kepeämpi kuin ooppera, ja se on lähempänä muutenkin sydäntäni lähellä olevia musikaaleja. Operetissa on laulun lisäksi myös puhuttua dialogia, ja laulut ovat oopperaan verrattuna kevyempiä.

Juonensa puolesta Iloinen leski voisi kyllä olla myös oopperaa. Se on romanttinen komedia, jonka suuri salaisuus on se, kenet rikas leskirouva, Hanna (Renée Fleming) valitsee puolisoksensa. Upeat roolisuoritukset kaikilta sekä laulun että näyttelemisen puolesta! Ihastelin erityisesti Kelli O’Haran (Valencienne) ja Alek Shraderin (Camille De Rosillion) välistä kemiaa. Hannan ihastus, Danilo (Nathan Gunn), loistin niin ikään roolissaan.

Kuva on yhtä tarkkaa kuin missä tahansa elokuvassa ja äänen laatu huippuluokkaa. Esitys on kuvattu usealla kameralla, ja esiintyjien kasvot ja ilmeet näkee läheltä ja hyvin tarkasti. Paremmin esityksen siis näkee ja kuulee kuin paikan päällä The Metissä. Kävin oopperassa New Yorkissa vuosi sitten, ja viidennen parven Family Circle -paikalta (joka sattuu näkymään juuri kuvan yläreunassa) ei kyllä paljoa nähnyt näyttämön tapahtumista.

Esityksen alussa näytettiin kuvaa oopperatalosta. Esityksessä oli myös puolen tunnin väliaika kuten oikeastikin. Encore-näytöksistäkään sitä ei ole siis leikattu pois, ja väliaika täytetään mm. tekijöiden haastatteluilla. Väliajalla voi tietysti hakea lisää syötävää ja juotavaa Fazer Cafésta.

Minusta tuli kerralla fani, ja mietin jo, minkä oopperan kävisin katsomassa Finnkinossa seuraavan kerran! Ja jos vain mahdollista, teen sen nimenomaan Maximissa.

Siis lämpimät suositukset kaikelle ja tervetuloa Maximiin Kluuvikadulle!

 

finnkino.fi/ohjelmisto/maxim-helsinki

finnkino.fi/eventcinema/ohjelmistossa

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Finnkino Maxim

Kluuvikadun Maxim-elokuvateatteri avautuu jälleen oltuaan poissa toiminnasta pari vuotta. Vielä muutama vuosi sitten esillä oli, että toiminta olisi päättynyt kokonaan jo aiemmin, ja esillä oli jopa koko rakennuksen purkaminen suojeltua kakkossalia lukuun ottamatta.

Maximilla on kuitenkin ollut oma uskollinen fanikuntansa, joka ei hyväksynyt teatterin purkamista, ja Maximin pelastamiseksi syntyi jopa pieni kansanliike. Sittemmin halua elokuvatoiminnan jatkamiseen löytyi, ja viime vuonna Finnkino ilmoitti avaavansa täysin uusitun Maximin täysin uudella konseptilla.

Remontti on nyt valmis, uudet laiskanlinnat kannettu paikoilleen ja elokuvateatteri valmis ottamaan katsojat vastaan! 

Teatterin avajaisgaala kutsuvieraille pidettiin tiistaina, ja yleisölle se avautuu huomenna, perjantaina.

Uutta eivät ole vain pehmeät nojatuolit vaan myös niiden väliin sijoitetut pöydät, ja tietysti se että että elokuvateatterista voi ostaa mukaan näytökseen Fazer Cafén tapas-annoksia ja vaikkapa lasin viiniä.

Leffasalien ovet aukevat jo puoli tuntia ennen näytöksiä, joten ruoista ja juomista voi tulla nauttimaan hyvissä ajoin ennen esityksen alkua ja katsella samalla elokuvien trailereita ja lyhytelokuvia.

Avajaisgaalassa maisteltiin samoja tapaksia, joista lajitelmat koostuvat.

Myynnissä on kolme eri lajitelmaa, mutta gaalan buffet-pöydästä kaiken sai tietysti kerättyä yhdelle lautaselle. Todella maukkaat olivat antimet!

Hauska yksityiskohta oli muuten, että päällystakit voi ripustaa nojatuolien kylkiin kiinnitettyihin koukkuihin, eikä niitä tarvitse pitää sylissä elokuvan aikana.

Ohjelmistonsa puolesta Maxim jatkaa samoilla linjoilla kuin ennen remonttia. Maximille on muodostunut rooli ns. Art House -elokuvateatterina, eli ohjelmistossa on ollut jo aiemmin isojen Hollywood-leffojen lisäksi pienempiä taide-elokuvia. Nyt ohjelmistoon luvataan mm. Golden Globe -ehdokkaita ja -voittajia, runsaasti eurooppalaisia Art House -elokuvia, elokuvaklassikoita ja oopperaa.

Maxim järjestää myös teemailtoja. Ensimmäisessä kulttuurikeskiviikon näytöksessä 14.2. esitetään taltiointi Metropolitan Operan operetista Iloinen leski. Seuraavana päivänä 15.2. on puolestaan ensimmäinen klubitorstai, jolloin teatterissa pyörii vuoden 1980 klassikko Blues Brothers.

Maximin paikalla Kluuvikadulla on sijainnut elokuvateatteri vuodesta 1909 alkaen, joten Maximia sanotaan usein myös Suomen vanhimmaksi elokuvateatteriksi. Vaikka Kluuvikadulla merkittävä rooli onkin helsinkiläiselle elokuvayleisölle, nykyinen Maximin rakennus on peräisin vasta vuodelta 1974. Kakkossalissa on kuitenkin jäljellä alkuperäisen elokuvateatterin koristepaneelit, ja koko kakkossali on suojeltu kohde.

Siinä missä yläkerran ykkössali on sisustettu 1970-luvun tyyliin, alakerran kakkossali on entistetty 1900-luvun alun mallin mukaan.

Avajaisgaalassa oli valittavana kaksi elokuvaa, ja itse kävin katsomassa Paul Thomas Andersonin ohjaaman Phantom Threadin, jonka pääosassa nähtiin Daniel Day-Lewis.

Day-Lewis esitti 1950-luvulle sijoittuvassa tarinassa hyvin erikoista ja pikkutarkkaa muotisuunnittelijaa, Reynolds Woodcockia, joka rakastuu nuoreen tarjoilijattareen, Almaan (Vicky Krieps). Almasta tulee hänen muusansa, mutta Woodcock ei ole valmis luopumaan omista tavoistaan ja pakkomielteistään. Tarina oli hyvin erikoinen, ja Day-Lewis teki todella hienon roolisuorituksen. En olisi ehkä tullut katsoneeksi tätä elokuvaa muuten, mutta se oli todella katsomisen arvoinen.

Vieraiden joukossa oli myös tuttuja, kuten Pupulandia-blogia pitävä Jenni Rotonen, joka oli saanut kunnian pitää gaalassa yllään Mert Otsamon suunnittelemaa ja Phantom Thread -elokuvan innoittamana tehtyä iltapukua.

Mukana oli myös Juliaihminen eli Julia Thurén, joka fiilisteli avajaisgaalaa blogissaan jo eilen.

Olin muuten ensimmäistä kertaa katsomassa elokuvaa Maximin parvella, ja täytyypä sanoa, että parven ensimmäinen rivi olikin aivan täydellinen paikka leffan katsomiseen! Kun siis jatkossa ostan lippuja Maximiin, valitsen paikan sieltä.

Ja pääsenkin kokeilemaan elokuvateatteria ihan oikeassa käytössä jo ensi viikolla, sillä sain kutsun myös Iloisen lesken näytökseen keskiviikkona. Kerron siitä kokemuksesta myöhemmin!

Muu Maximin ohjelmisto löytyy Finnkinon sivuilta.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Instagram-seuraajani lienevätkin jo perillä, missä liikun täällä reaalimaailmassa. Terveisiä siis Jyväskylästä!

Olen hoitovapaani alusta asti suunnitellut, että voisin jonain viikkona tulla lasten kanssa vanhempieni luokse, mutta sopivaa hetkeä on ollut yllättävän vaikea löytää. Nyt se tuli vastaan, sillä tytön päiväkoti on vielä tämän viikon kiinni ja Rouva puolestaan koko viikon töissä.

Pakkasin siis tiistaina lapset, vaatteet ja tietokoneeni mukaani, ja hyppäsimme yhdessä Jyväskylän-junaan.

Kaikki voittivat: isovanhemmat saivat hyvin odotettuja vieraita, tyttö kivaa tekemistä jokaiselle päivälle, poikakin tavallisesta poikkeavaa ohjelmaa ja isi ja äiti hieman vapautusta lastenhoidosta. Olenkin antanut mummon ja papan hoitaa lasten ruokkimiset ja ulkoilutukset.

Sanoin keskiviikkona lounaan jälkeen moikat muille ja lähdin koko päiväksi omille teilleni: kävin kuntosalilla, elokuvissa *), syömässä **) ja parturissa. Päivän päätteeksi menin vielä kärkkymään Jyväskylän kaupunginteatterin lippuluukulle peruutuspaikkaa illan oopperaesitykseen - ja sainkin lipun ***). Aikamoinen superpäivä siis!

* * *

*) Solsidan-elokuva. Se oli pitkälti odotusten mukainen mutta tunnelmaltaan vakavampi kuin tv-sarja. Aivan elokuvan alussa käy ilmi, että Alex ja Anna ovat eroamassa, sillä Anna on löytänyt toisen miehen. Ove ja Anette puolestaan kärsivät lapsettomuudesta. Mickanilla ja Freddellä on tavanomaiset ongelmansa, mutta Fredden isä nostattaa miehen verenpainetta tavanomaista enemmän. Saa elokuvassa kuitenkin myös nauraa ja tietysti kiemurrella penkissä myötähäpeästä. Ove onnistuu jälleen järjestämään sekä parhaat naurut että suurimmat yllätykset ratkoessaan lapsettomuusongelmaansa. Elokuva oli erittäin hyvä, ja uskon kaikkien Solsidan-fanien pitävän siitä.

**) Egg-ravintola. Egg on Jyväskylän kävelykadulle, Kauppakatu 20:een, joulukuussa avautunut munakasravintola, joka aloitti toimintansa Helsingistä ja valloittaa nyt maailmaa Forenomin hostellien kanssa. Eggistä saa munakkaiden lisäksi myös mm. Huevos Rancheroseja, Croque Madameja ja pannukakkuja. Siinä missä Helsingin Egg tarjoaa ruokaa vain noin lounasaikaan, Jyväskylän Egg sijaitsee Forenomin hostellin yhteydessä ja on avoinna aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan. Itse nautin lihamunakkaan, ja se oli maukas ja mehevä.

***) Carmen-ooppera. Carmen on Jyväskylän oopperan tuotanto, ja vierailevien solistien lisäksi esityksessä kuullaan Jyväskylän sinfoniaa, oopperan kuoroa ja lapsikuoro Vox Aureaa. Haluan palata tähän esitykseen kuitenkin toisessa postauksessa.

* * *

Kylläpä olikin rentouttava päivä, ja kiitokset siitä siis vanhemmilleni, jotka viihdyttivät, ruokkivat ja nukuttivat lapset isin ollessa karkuteillä!

Aivan yhtä tiukkaa ohjelmaa en muille päiville kehittänyt. Eilen kävin lasten kanssa Saarijärvellä tapaamassa isovanhempiani ja koukkasimme paluumatkalla kavereilla istumassa iltaa. Tänään teen sekä jotain lasten kanssa että kahdestaan kaverini kanssa, jolloin isovanhemmat saavat jälleen nauttia lapsista koko rahalla.

Ja huomenna olisi tarkoitus palata kotiin Rouvan luo. Ikävä alkaa olla jo kaikilla osapuolilla.

Ladataan...
Isyyspakkaus

On omalla tavallaan hauskaa ja toisaalta vähän surullista, miten elämän ensimmäisten vuosien tapahtumat pyyhkiytyvät vähitellen pois mielestä. Tyttö kyllä muistaa monia asioita parin kolmen vuoden takaa, mutta esimerkiksi käyntiämme Eläinmuseossa vajaat kolme vuotta sitten hän ei enää muistanut.

Hauska puoli on se, että samoissa paikoissa voi siis käydä monta kertaa, ja ne tuntuvat yhtä jänniltä kuin ensimmäisellä kerralla!

Joulun välipäivät olivat houkutelleet Eläinmuseoon monta muutakin lapsiperhettä, ja museossa oli kova kuhina.

Tyttö halusi ottaa museosta kuvia puhelimellani, jotta hän voi näyttää niitä äidilleen. Äitiraukka kun joutuu olemaan välipäivät töissä eikä päässyt mukaan retkelle.

Viikko on ollut muutenkin varsinainen kulttuuriviikko.

Tiistaina Rouva kävi tytön kanssa katsomassa Ballerina-animaation, josta molemmat pitivät kovasti ja joka taisi lisätä tytön innostusta aloittaa ensi syksynä balettitunnit.

Samana iltana kävin itse katsomassa uuden Tähtien Sota -elokuvan, ja olen oikeastaan vieläkin sen lumoissa. Se oli todella hyvä ja tietenkin hienosti tehty.

Eilen vein puolestaan Rouvan Kansallisoopperan La Traviataan, johon palaan tarkemmin blogissa lähiaikoina.

Olen hyvin iloinen, että Eläinmuseokin on nykyisin mukana Museokortissa, ja uskon sen lisänneen museon suosiota entisestään.

Museo on juuri sopiva ja sopivan kokoinen tällaisille päiväkoti-ikäisille, joista on hauska ihmetellä, miten suuria norsut ovatkaan ja että ovatko nuo aivan oikeita leijonia!

Mikä oli hauskinta?

"Se oli kaikkein hauskinta, että tultiin tänne!" 

Eli kaikin puolin aika kiva retki!

Pages