Ladataan...
Isyyspakkaus

Pikavinkki: Helsinki Design Weekin lasten viikonloppu on taas täällä! Tapahtuma järjestetään 16. - 17.9.2017 klo 10 - 16, ja kerta on jo viides. Paikkana on jälleen Suvilahden Kattilahalli, jossa luvassa on askartelua, rakentelua, arkkitehtuuria ja design-brändejä.

Nämä kuvat ovat viime vuoden tapahtumasta, jolloin meillä oli niin hauskaa, että nyt menemme ehdottomasti uudelleen!

Nähdäänkö siellä?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Helsingin kaupunginteatterin syksyn suurmusikaali, Myrskyluodon Maija, sai ensi-iltansa tällä viikolla. Musikaali perustuu Anni Blomqvistin alkuperäiseen kirjasarjaan mutta vähintään yhtä paljon se on rakennettu Lasse Mårtensonin hienon musiikin ympärille. Ohjauksesta on vastannut Kari Rentola.

Musikaalin myötä Helsingin kaupunginteatteri palaa takaisin teatteritaloon, joka oli kaksi vuotta remontissa. Oli hienoa päästä katsomaan esitystä jälleen suurelle näyttämölle, joka olikin isompi kuin muistinkaan.

Tässä maassa on tuskin ketään, joka ei tunnistaisi Lasse Mårtensonin säveltämää Myrskyluodon Maijan tunnusmusiikkia. Yksi maan kaikkien aikojen kauneimmista melodioista tuo tunteet pintaan, vaikka ei edes tietäisi, mikä tarina musiikin takana on.

Kun siihen lisää päälle vielä koskettavan saaristolaiselämää kuvaavan kertomuksen, Maija Vilkkumaan sanoitukset, ja Laura Alajääsken pakahduttavan kauniin ja voimakkaan lauluäänen, kurkkuun nousee sellainen pala, että sitä saa nieleskellä alas liki kolme tuntia. Jos joskus olen arvostellut jotain musikaalia siitä, että se ei ole oikein herättänyt mitään tunteita, nyt mennään toiseen ääripäähän.

Myrskyluodon Maija on alun perin 1970-luvulla kirjoitettu kertomus perheestä, joka elää 1800-luvun Ahvenanmaalla. Vanhempiensa naittamat Maija ja Janne muuttavat syrjäiseen Myrskyluotoon Ahvenanmaan ulkosaaristossa, saavat lapsia ja elävät melko eristyksissä muusta maailmasta. Meri ympäröi Myrskyluotoa ja ottaa vähintään yhtä paljon kuin antaa, joten kuolema on läsnä jatkuvasti.

Musikaalin kappaleiden takana on Lasse Mårtenson. Hän on ollut mukana myös musikaalin tuotannon alkuvaiheessa, mutta hänen terveytensä heikennyttyä hänen poikansa on jatkanut produktion konsultointia. Säveltäjä valitettavasti kuoli viime vuonna, joten hän ei päässyt näkemään HKT:n työn tuloksia.

Mårtensonin musiikin on näyttämölle sovittanut Arttu Takalo ja tarinan on dramatisoinut Seppo Parkkinen

Sanoitukset uuteen musikaaliin on tehnyt Maija Vilkkumaa, ja hienoa työtä hän on tehnytkin. Jos pelkkä Myrskyluodon Maijan tunnusmusiikki ilman sanoja saa silmät kosteiksi, Vilkkumaan sanoituksilla tarvitaan jo nenäliinoja. 

Ja todella, tässä tarinassa mennään niin syvissä vesissä, että on oltava aika tunteeton puupökkelö, jos ei missään tunnu. Olin ehkä itse erityisen vastaanottavaisella mielellä, mutta pyyhin kyyneliä pitkin esitystä ja tein kaikkeni pidätelläkseni äänekkäät nyyhkytykset sisälläni. Musikaali oli ehdottomasti vaikuttavin esitys, jonka olen nähnyt Suomessa, enkä muista liikuttuneeni yhdestäkään teatterikappaleesta aiemmin yhtä paljon.

Pääosaa esittävä Laura Alajääski tekee hienon roolin Maijana ja laulaa upeasti musikaalin parhaat ja koskettavimmat laulut. Tätäkin ääntä olisin voinut kuunnella koko illan, vaikka muuta lavalla ei olisi tapahtunutkaan. Hienoja kappaleita oli myös Aaro Wichmannin esittämällä Jannella.

Lavastus on pelkistetty, mutta kulissit vaihtuvat tiuhaan. Meri luodaan lähinnä sinisellä värillä ja valoilla. Ratkaisu toimii oikein hyvin, eikä massiivisempia lavasterakennelmia edes kaipaa.

Yhteen asiaan sovituksessa en ihastunut aivan varauksettomasti. Ryhmä sinisiin vaatteisiin ja vaaleisiin peruukkeihin pukeutuneita "luonnon henkiä" liihotteli useissa kohtauksissa jossain taustalla ja esitti milloin lokkeja, milloin sikoja, milloin merta ja milloin... jotain muuta, mitä? Joissain kohtauksissa heitä ei olisi tarvittu lainkaan ja joissain yleisöltä vaadittiin jo aika lailla mielikuvitusta ymmärtämään, mistä heidän liikeissään onkaan kyse.

Antti Timosen suutarihahmo jakoi mielipiteemme. Seuralaiseni piti hahmon esittämiä koomisia välinumeroita tarpeettomina. Itse pidin siitä, miten hahmo toi hieman kepeyttä ja huumoria muuten kovin vakavaan tarinaan, ja Timosen äänelle olisin suonut suuremmankin roolin esityksessä.

Myös lapsinäyttelijät tekivät erinomaista työtä ja lauloivat ihastuttavasti.

Jos yhden asian voisin muuttaa, olisi halunnut kuulla Maijan tunnusmelodian vielä yhden kerran laulettuna esityksen lopussa. Ehkä ratkaisu olisi ollut liian ilmeinen, joten nyt pitää vain toivoa, että HKT tuottaisi kappaleesta version Spotify- tai YouTube-jakeluun, jotta sitä voisi kuunnella kotona riittävän monta kertaa peräkkäin.

Yhteenvetona: Pidin aivan järjettömän paljon ja voisin katsoa esityksen saman tien uudelleen. Mene sinäkin katsomaan.


hkt.fi/esitykset/myrskyluodon-maija/

Liput esitykseen saatu HKT:lta

Näyttämökuvat: © Tapio Vanhatalo / HKT

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ooppera on ollut minulle jostain syystä hyvin vaikeasti lähestyttävä taiteenlaji. Olen nähnyt aiemmin livenä vain Mozartin Taikahuilun, kolmesti, mutta muuten en ole uskaltautunut katsomaan edes tunnetuimpia teoksia. Tavallaan olen ollut kuitenkin kiinnostunut, mutta kynnys lähteä oopperaan on ollut liian iso. Mistä aloittaa, kun ei tunne teoksia juurikaan?

Innostuimme Rouvan kanssa jo hyvän aikaa sitten kuuntelemaan kotona radiosta päivittäin Radio Classicia, ja vähitellen sisälläni alkoi syntyä oopperakipinä. Kuuntelin radion sunnuntaisissa oopperailloissa korvat höröllä mm. Verdin La Traviataa ja Puccinin Madama Butterflyta, ja radiosoittoon päässeet yksittäiset aariat ja ensemblet alkoivat kuulostaa hyviltä.

Päätin tutustua taidemuotoon myös livenä.

Nyt olen käynyt katsomassa viime kuukausina Mozartin Figaron häät ja Wagnerin Lentävän hollantilaisen sekä NYC:in Metropolitan Operassa Rossinin Sevillan parturin. Olin oikeastaan ajatellut käydä katsomassa myös Kansallisoopperan version Sevillan parturista, mutta en saanut sitä aikaiseksi ennen kuin esitykset päättyivät tältä keväältä. Viime viikolla pääsimme Rouvan kanssa yhdessä katsomaan Tšaikovskin Jevgeni Oneginin.

Kirjoitin NYC:in matkalta Metistä, ihan jo legendaarisen oopperatalonkin vuoksi, mutta syksyn Kansallisooppera-kokemuksistani en kirjoittanut blogiin. Minun oli vaikea löytää sanoja. Musikaaleista olen kirjoittanut monesti, ja niiden suhteen osaan jäsennellä ajatuksiani paremmin, mutta oopperasta kirjoittaminen tuntui liian vaikealta. En tiennyt tarpeeksi eikä ollut vertailukohtia.

Nyt, kun olen nähnyt melko lyhyellä aikavälillä neljä oopperaa, pystyn analysoimaan jo hieman paremmin omia ajatuksiani näkemistäni teoksista.

Ensimmäinen odotukseni oli, että kuulisin oopperoissa tuttuja sävelmiä, ja olin yllättynyt, että niinkin tunnetusta oopperasta kuin Figaron häistä, en löytänyt tuttuja, Sevillan parturin Largo al factotumin veroisia aarioita tai samanlaista hittikimaraa kuin Taikahuilusta. Koominen epookkiooppera isoine peruukkeineen jätti päällimmäiseksi ajatuksen, että seuraavalla kerralla haluaisin kuulla jotain aivan muuta.

Wagnerin Lentävä hollantilainen oli musiikiltaan minulle tuntemattomapi kuin Figaron häät, mutta se oli todella vaikuttavaa. Huomasin pitäväni huomattavasti enemmän vakavammasta ja melankolisemmasta oopperasta. Lentävässä hollantilaisessa minua häiritsi kuitenkin teoksen modernisointi. Lentävä hollantilainen ei ollut lainkaan valtamerillä seilaava merikapteeni vaan alkoholisoitunut taidemaalari, joka liikkui taidepiireissä. Laiva oli vaihtunut taidegalleriaksi.

Ymmärrän, että kun samoja teoksia esitetään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, tekijät haluavat etsiä uusia tulkintoja ja monet katsojatkin varmasti arvostavat sitä. Mutta minua kummastutti, että libretossa tarina liikkuu merellä, laivalla ja satamissa ja näyttämöllä näkyy jotain aivan muuta. Modernisointi oli varmasti hyvin onnistunut ja lavastus toimi hienosti, mutta itse huomasin miettiväni koko ajan, että mitäköhän oopperassa oikeasti tapahtuisi tässä kohtaa. Olisi siis hyvä, että olisi nähnyt Lentävästä hollantilaisesta jonkin hyvin klassisen version ennen kuin lähtee etsimään uudempaa.

Nyt päästään vihdoin Jevgeni Oneginiin, ja tämän teoksen ansiosta uskalsin kirjoittaa tämän postauksen. Pidin oopperasta nimittäin todella paljon.

Tarina on kaikkea muuta kuin kepeä. Omahyväinen Jevgeni Onegin särkee tähän ihastuneen nuoren Tatjanan sydämen repimällä Tatjana kirjoittaman kirjeen palasiksi. Onegin alkaa flirttailla juhlissa Tatjanan sisaren ja ystävänsä Lenskin morsiamen, Olgan kanssa. Lenski haastaa juovuspäissään Oneginin kaksintaisteluun, jossa hän myös saa surmansa. Onegin tapaa Tatjanan uudelleen vuosien päästä, kun tämä on mennyt naimisiin vanhemman ruhtinaan kanssa, ja Onegin kiinnostuu tästä vihdoin. Tatjana suhtautuu häneen kuitenkin kylmästi.

Pääosissa olivat Josef Wagner Oneginina ja Elena Stikhina Tatjanana. Lenskin roolin lauloi Tuomas Katajala. Hienot suoritukset kaikilta.

Tšaikovskin musiikki oli upeaa, melankolista ja dramaattista. Lavastuksessa yhdistyivät kekseliäästi sisä- ja ulkotila, ja vino lattia ja seinät tekivät hauskan surrealistisen vaikutelman. Lavalla oli ajoittain myös valtavasti ihmisiä, joukkokohtauksissa jopa 60 laulajaa ja tanssijaa, mikä teki esimerkiksi juhlista todella eläväiset ja näyttävät. Oli hauskaa nähdä oopperassa myös tanssijoita. Puvustuskin oli säkenöivä. 

Aivan alussa pelkäsin, olisinko liian väsynyt katsomaan esitystä, mutta verkkaisen alun jälkeen se tempaisi pian mukaansa niin, että tapahtumia ja juonenkäänteitä seurasi aivan jännittyneenä. Olisin katsonut ooperaa pidempäänkin. Myös Rouva oli haltioissaan.

Eli tällaista lisää! Dramaattista ja melankolista! Suuria tunteita!

Onko suosituksia?

Toisaalta haluaisin nähdä klassikoiden klassikoita, mutta toisaalta tutustua johonkin moderniinkin oopperaan. Ensi kaudella näytti olevan tulossa jälleen mielenkiintoisia esityksiä kuten Verdin Rigoletto ja La Traviata ja Puccinin Madama Butterfly. Ja olisipa hienoa käydä joskus myös Savonlinnan oopperajuhlilla!

 

Olen muuten käynyt tutustumassa viime aikoina myös balettiin. Lue lisää:

Joutsenlammesta,
Romeosta ja Juliasta ja
Muumibaletista

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Eilen ei ollut mikään tavallinen keskiviikko. Sen lisäksi, että tyttö on koko viikon mummolassa, myös Rouva ja poika olivat poissa kotoa, tarkemmin sanottuna yön-yli-retkellä Porvoossa. Ja mitä se tarkoitti?

Sitä että minulla oli koko ilta aikaa tehdä ihan mitä vain ilman koiran ulkoilutusta ja ruokkimista kummempia velvollisuuksia! Ja mitä tein? Kirjoitin blogipostauksia varastoon, käsittelin hullun lailla kuvia, tein kotona rästihommia, suunnittelin reseptejä tuleviin postauksiin ja kävin kuntosalilla?

No en.

Menin ensin teatteriin. Ajattelin siis tehdä jotain, jota en ole tehnyt aikoihin ja jota tulee tehtyä ylipäänsä liian harvoin. Kävin katsomassa HKT:n Arena-näyttämöllä Tenorit Liemessä -farssin, joka oli saanut hyvät arviot.

Huippunäyttelijät (Riitta Havukainen, Jonna Järnefelt, Oona Airola, Taneli Mäkelä, Iikka Forss, Eero Saarinen ja Santeri Kinnunen) tekivät hyvää työtä Jaakko Saariluoman ohjauksessa. Oopperakonsertin kulisseissa ovet paukkuivat ja väärinkäsitykset kumuloituivat, kuten kunnon farssissa kuuluukin. Hauska esitys, ja hyvä, että tuli lähdettyä, vaikka päätös syntyikin aika viime tipassa.

Kun kerran kotiin ei ollut mikään kiire, päätin käydä vielä pienellä iltapalalla, ja nousin Kolmatta Linjaa Loung3:en burgerille. Oli jotenkin hassua käydä yksi syömässä näin illalla, mutta samalla aika mukavan rentoa, kun ei ollut mihinkään kiire.

Yhden yksinäisen ja velvollisuudettoman illan jälkeen olo on rentoutunut ja levännyt. Aamullakaan ei ollut kiire päiväkotiin, joten sain nukkua hieman tavallista pidempään. Niin tärkeä ja rakas kuin oma perhe onkin, joskus tekee hyvää olla ihan vaan yksin ja hiljaa.

Tänään ohjelmassa on työpaikan järjestämä iso konferenssi. Jännää nähdä, mitä se sisältää.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: C More

Lapset nukkuvat. Mitenkäs olisi...

...jatketaanko The Young Popea vai Rimakauhua ja rakkautta?

Paljon on muuttunut tv:n katselu kymmenessä, jopa viidessä vuodessa. Jos pienten lasten vanhemmat halusivat aiemmin seurata jotain tv-sarjaa, ohjelmat oli nauhoitettava VHS:lle ja sittemmin digiboxin kovalevylle.

Silloin ohjelmien striimaaminen netistä tuntui kaukaiselta utopialta, mutta vain muutamassa vuodessa striimausteknologia ja sitä käyttävät päätelaitteet ottivat muutaman ison harppauksen, ja tässä sitä nyt ollaan. Lapset ovat nukkumassa, ja isi ja äiti miettivät, mitä sarjaa haluaisivat juuri tänään katsoa C Morelta. Kaukaiselta tuntuu myös ajatus, että vain napsauttaisi tv:n päälle ja katsoisi ihan mitä tahansa sieltä sattuu siihen aikaan tulemaan.

Aloimme katsoa Rouvan kanssa C Morelta heti ensimmäisenä The Young Pope -uutuussarjaa, jonka pääosassa on Jude Law. Sarja on todella mielenkiintoinen ja hienosti tehty, ja se päästää katsojat näkemään Vatikaanin kulissien taakse. Nuori amerikkalainen paavi aloittaa virassaan, mutta mikä hän on miehiään? Onko hän edeltäjiään liberaalimpi vai sittenkin superkonservatiivinen? Ja mitä ihmettä hän tavoittelee erikoisilla uudistuksillaan? Juonittelua ja selkäänpuukotusta koko rahalla!

Lapsi katsoo omat ohjelmansa mielellään iPadin ruudulta, mutta itse heijastan ohjelmat mieluiten puhelimesta tai tabletilta televisioon.

C More on tukenut heti lanseerauksestaan asti Google Castia, ja mekin olemme katsoneet ohjelmia televisioon kiinnitetyn Chromecast-laitteen kautta. Uusimmassa päivityksessä sovellukseen tuli Airplay-tuki, joten ohjelmat voi heijastaa nyt isolle ruudulle myös Apple TV:n kautta.

Toinen seuraamamme sarja on Rimakauhua ja rakkautta, jonka uuden, kuudennen, tuotantokauden jaksot ilmestyivät palveluun heti sen avauduttua, jo ennen kuin ne esitettiin televisiossa. Katsoimme Rimistä jo silloin viitisentoista vuotta sitten, ja on ollut ilo nähdä, että uusi tuotantokausi todella on yhtä hyvä kuin vanhat. Hahmot ovat yhtä rakastettavia omine ongelmineen, iloineen ja suruineen, ja sarja on edelleen yhtä hauska ja koskettava kuin se, johon rakastuimme vuosituhannen vaihteessa.

Sarjojen joukosta löytyy monia vanhempiakin sarjoja, ja uutta sisältöä kerrotaan lisättävän päivittäin. Sarjojen joukossa on paitsi Hollywood-tuotantoa myös kotimaista ja pohjoismaista sisältöä, ja nyt onkin hyvä mahdolilsuus katsoa esimerkiksi kaikki Solsidanin ja Sillan jaksot, jos ne ovat jääneet aiemmin katsomatta!

Kannattaa seurata C Moren Facebook-sivuja, jossa kerrotaan uusista ja tulevista lisäyksistä palvelun valikoimaan. Monia varmasti kiinnostaa esimerkiksi muutama viikko sitten jaettu uutinen, että Game of Thronesin uudet 7. kauden jaksot nähdään C Moressa tuoreeltaan 17.7.2017 alkaen! Itse en malttaisi odottaa sitä!

 

Lue lisää C Moresta ja tutustu palveluun: cmore.fi. Elokuvat, sarjat ja lastenohjelmat saat käyttöösi 9,95 €:n kuukausimaksulla. Palvelu on saatavilla tällä hetkellä iOS- ja Android-laitteille ja tietokoneelle. 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Kiasma

Nykytaiteen suurkatsaus, ARS17 - Hello World!, avautui tällä viikolla Kiasmassa. ARS-näyttelyitä on järjestetty vuodesta 1961 alkaen, ja Kiasman uusi näyttely on järjestyksessä yhdeksäs. Näyttelyitä on järjestetty Kiasmassa aiemmin kolmesti, edelliset vuosina 2011 ja 2006. ARS-näyttelyt ovat herättäneet vuosien varrella runsaasti huomiota ja kohuakin teoksillaan.

Pääsin tutustumaan näyttelyyn aivan ensimmäisten joukossa torstaina, ja näyttelyn viralliset avajaiset olivat hieman myöhemmin samana iltana.

Tämän vuoden näyttelyssä teemana on globaali digitaalinen murros. Näyttelyn nimi "Hello World!" viittaa tietokonesovellukseen, joka tulostaa ruudulle sanat "Hello World!" ja jonka koodaamisella aloitetaan usein uuden ohjelmointikielen opettelu. Kaikkien taiteilijoiden teoksissa onkin läsnä tavalla tai toisella digitaalisuus, internet ja tietokoneet.

Pääseepä yhteen virtuaalitodellisuudessa sijaitsevaan teokseen myös sisään VR-lasien avulla. Rachel Rossinin VR-teoksen Alembic Cache Passes (Time-snark) aloituspisteenä on savuava talo, ja vierailijan liikkeet vaikuttavat teoksen tapahtumiin. Muut vierailijat voivat seurata ruudulta, mitä teoksessa tapahtuu. 

Vaikka näyttely on osa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa, kotimaista taidetta tai suomalaisuutta ei korosteta sen enempää kuin muutenkaan. Kotimaistakin taidetta joukkoon toki mahtuu, ja erittäin viihdyttävä teos on Reija Meriläisen Survivor, joka on Kiasman tiloihin sijoittuva peli, jota vierailijat pääsevät pelaamaan ja joka noudattaa juoneltaan tv:stä tuttua Survivor-tosi-tv-ohjelmaa. Peli on muuten pelattavissa myös Kiasman ARS17+-palvelussa.

Toinen pelin kaltainen teos on Hito Steyerlin Factory of the Sun -video, joka yhdistelee elementtejä peleistä, uutislähetyksistä ja netin tanssivideoista. Teos kuitenkin vain näyttää peliltä, ja sen kulkuun ja tapahtumiin ei voi vaikuttaa, mikä kuvaa taiteilijan mukaan yhteiskuntaamme.

Toinen saman taitelijan teos käsittelee mielenkiintoisella ja humoristisella tavalla näkymättömyyttä ja näkyvyyttä maailmassa, jossa kaikkea kuvataan ja valvotaan kameroilla ja satelliiteilla. Aiemmin satelliittien erottelukykyä mitattiin autiomaahan maalatuilla viivakuvioilla, jotka näkyvät myös taiteilijan videolla sekä Kiasmassa. Nykyisin satelliittien ottamissa kuvissa yksi piste, pikseli, vastaa 30 cm:ä.

Yksi kiehtovimmista videoteoksista on Ed Atkinsin Ribbons. Alaston ja tatuoitu mieshahmo, "Dave", on taiteilijan liikkeitä toistava ja hänen äänellään puhuva ja laulava avatar, jonka 3D-mallin taiteilija on ostanut netistä. Video toistuu kolmessa huoneessa. Teos kuvaa sitä, miten teknologia pyrkii realismiin ja yhteyden luomiseen mutta kuitenkin epäonnistuu siinä.

Anna Uddenbergin provokatiivisesti poseeraavat Savage-naishahmot ratsastavat matkalaukuilla.

Tapasimme kierroksella myös yhden taiteilijoista. 

Charles Richardson kertoi teoksestaan Headbone, jonka videolla leijuu taiteilijan ja hänen ystävänsä ontot hahmot, jotka on mallinnettu 3D-skannerilla. Videolla esiintyvät sohva ja raskausvatsa ovat läsnä näyttelyssä myös fyysisesti.

Yksi kiinnostava teos on #alonetogether, johon liittyvä performanssi alkaa 12.4.2017. Taiteilijat Shia LaBeoufNastja Säde Rönkkö ja Luke Turner sulkeutuvat silloin kolmeen erämaamökkiin Lapissa kuukauden ajaksi, ja heidän ainoa yhteytensä ulkomaailmaan tai toisiinsa on Kiasman ARS17:ssä oleva mökki, jossa Kiasman vierailijat voivat keskustella taiteilijoiden kanssaan videoyhteyden kautta.

Pidin kovasti Nandita Kumarin lasipulloihin rakennetuista teoksista eLEMenT: EARTHpOLymORpHic hUMansCApE ja The Unwanted Ecology, jotka ovat paitsi kauniita myös interaktiviisia.

Liikkeet teosten ympärillä vaikuttavat pieniin videoruutuihin tai teosten synnyttämään äänimaailmaan. Kekseliäästi piirilevyistä ja elektronisista komponenteista rakennetut teokset ovat myös kauniita kuin korut.

Näyttävimpiä teoksia on Andrey Bogushin Proposal for image placement (stretched, curtain), jossa taiteilija on painanut Tumblr-palvelusta löytämänsä kuvan vinyyliverholle.

Kiasman Inka Hein esittelee Microsoftin kanssa yhteistyössä toteutettua Tunnelataamoa, jossa vierailijat voivat ilmeillä kameralle. Microsoftin tekoäly tulkitsee kasvojen tunnetiloja ja luo niiden pohjalta yksilöllisen videon, jonka voi jakaa verkossa.

Käy sinäkin ihmeessä tutustumassa ARS17:ään! Näyttelyyn voi hyvin tutustua myös lasten kanssa, ja kierroksen voi tehdä esimerkiksi seuraten Kiasma-monsterin reittiä.

Kaikkiin teoksiin pääsee tutustumaan Kiasman verkkosivuilla, ja lisäksi Kiasman ARS17+-palvelussa on näyttelyyn liittyvä ja sitä täydentävä verkkotaiteen kokoelma.

Teoksista ja taiteilijoista kerrotaan myös näyttävän kimaltelevassa ARS17 - Hello World! -kirjassa. Sain Kiasmalta kyseisen kirjan ja kaksi pääsylippua museoon, ja ajattelin ilahduttaa niillä jotain taiteen ystävää. Heitäpä siis viimeistään to 6.4.2017 klo 18 terveisesi kommenttiboksiin ja muista jättää myös yhteystietosi, niin arvon kirjan ja lipun kaikkien vastanneiden kesken! (Arvonta suoritettu.)

Kiasman ARS17-näyttely on avoinna 14.1.2018 saakka.

Lisätietoja: kiasma.fi/nayttelyt-ja-ohjelmisto/ars-17/

Share

Pages