Ladataan...
Isyyspakkaus

Tällä viikolla uutiskynnyksen ylitti tamperelaisen ravintolayrittäjän ravintoloihinsa asettama lapsiperhekielto, ja samassa yhteydessä saimme lukea myös hänen mielipiteitään lapsiperheiden käytöksestä ravintoloissa.

Ihmettelen jälleen kerran, mikä on tämä myyttinen myös some-keskusteluista tuttu lapsiperhe, joka saapuu terrorisoimaan muuta ravintolaväkeä: kurittomat lapset meluavat, sotkevat pöydät, kaatavat lasit, juoksentelevat keittiössä henkilökunnan jaloissa ja vanhemmat vain katsovat vieressä puuttumatta asiaan? Jotenkin nämä muistapiittaamattomat ja vain omaan napsan tuijottavat vanhemmat onnistuvat vielä vaihtamaan kakkavaipankin pöydässä.

Olemme käyneet lasten kanssa ravintoloissa monta kertaa (puhutaan siis kolminumeroisesta määrästä), ja toki vielä useammin ilman lapsia. Yhtään ainoaa kertaa en ole havainnut että lapsiperheet häiritsisivät huutamisellaan muita asiakkaita, enkä ole nähnyt, että lasten annettaisiin juosta ravintolassa puhumattakaan sen keittiöstä. Kakkavaipan vaihtamista ruokapöydässä en ole todistanut ikinä, eikä itselle tulisi mieleenkään tehdä sitä. Miten se olisi edes mahdollista?

Enpä ole törmännyt lapsikieltoonkaan kertaakaan, en Helsingissä, en Tampereella enkä muuallakaan, ja lapset ovat aina olleet tervetulleita mukaan.

Kiitos siis esimerkiksi Basbasille, Kuurnalle, Farangille, Boulevard Socialille, Kolmos3lle, Putte'sille, Sinnelle, Gastro Cafe Kalliolle, Sushibar & Winelle, Passiolle, Skifferille, Hoshitolle, Dong Bei Hulle, Huberille, Pikkubistro Kattilalle, Piemontelle, Meat Districtille, Ludulle, Tintålle, Gotolle, Kalatorille, Smakbylle ja monille muille sekä Suomessa että ulkomailla siitä, että olemme tunteneet itsemme tervetulleiksi myös lapsen - nyt kahden lapsen - kanssa.

On tietysti fakta, että joitain hapannaamoja lasten läsnäolo julkisessa tilassa häiritsee joka tapauksessa, vaikka he eivät ääntä pitäisikään. Kuitenkaan ratkaisu ei ole se, että lapsiperheet jävät koteihinsa vaan se, että perheet liikkuisivat lastensa kanssa entistä enemmän ja osoittaisivat näin, että lapset kuuluvat julkiseen tilaan siinä missä aikuisetkin. Muista ihmisistä häiriintyvän kannattaa jäädä itse kotiin.

Toinen ihmetyksen aihe on ravintoloitsijan ehdotus, että lapsiperheiden kuuluisi harjoitella ravintola-asiointia lapsille sopivissa ravintoloissa: siis paikoissa, joissa on pallomeret ja leikkialueet. Itse kehottaisin vahvasti kiertämään sellaiset kaukaa. Jos ongelma on, että lapset leikkivät ja juoksentelevat ravintoloiden käytävillä, miten asiassa auttaa, että heidät opetetaan leikkimään ja juoksentelemaan ravintoloiden käytävillä? Jos lapsi kaipaa tekemistä, esimerkiksi meillä piirustuspaperi ja värikynät viihdyttävät lasta hyvin.

Onneksi yleisesti ottaen lapset otetaan yhä paremmin huomioon ravintoloissa, ja esimerkiksi Family Matters Oy:n Perheet Safkaa -tapahtumapäivän (21.1.2017) tarkoitus on nimenomaan saada lapsiperheitä asioimaan tasokkaissa ravintoloissa ja opettaa lapsille ravintolakulttuuria. Tapahtumassa mukana ovat Bronda, Elite, The Cock, Juuri, Löyly, Muru, Presto, Salutorget, Shelter, Strindberg, Teatteri ja Töölönranta. Hienoa, juuri näin!

Tietääkseni yhdessäkään ravintolassa ei ole pallomerta.

 

Kuvat ovat hääpäivämme illalliselta Ravintola Kuurnasta. Pojalle se oli noin kahdeskymmenes käynti jossain ravintolassa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tämä juhannus oli kovin erityinen, ja siihen mahtui monta asiaa, joita teimme ensimmäistä kertaa.

Vähäisin asia ei tietenkään ollut se, että tämä oli pojan ensimmäinen juhannus. Hän kyllä taisi missata suurimman osan viikonlopusta.

Tyttö puolestaan pääsi ensimmäistä kertaa melontaretkelle kumiveneellä...

...pelaamaan mölkkyä...

...ja paistamaan makkaraa hiilloksella.

Hän oli myös haljeta, kun kerroin, että minulla on hänelle puhallettava uima-allas, ja hän pääsi ensimmäistä kertaa polskimaan ja kellumaan siinä. 

Mutta huhheijaa, onpas tämä ollut intensiivinen viikonloppu vanhemmille, joille tämä oli ensimmäinen mökkijuhannus kahden lapsen kanssa: kaikki se mukaan pakattu tavara, kaikki vauvanhoitoon liittyvät asiat ilman juoksevaa vettä ja pelkällä aurinkosähköllä, ajoittain vatsanväänteistä itkevä kolmeviikkoinen vauva, katkonaiset yöunet ja siihen päälle vielä huomionkipeä nelivuotias.

Naureskelinkin Rouvalle puolitosissani, että ei tämä mökkeily ole ihan lapsiperheen hommaa.

Mutta sitten se kaikki vaiva ja väsymys unohtuu, kun näkee, miten onnellinen tyttö on tästä kaikesta. Ja juhannussää on ollut paras miesmuistiin.

Tämä juhannusretki oli vasta harjoittelua, sillä olen menossa vielä ensi viikolla töihin, mutta palaamme mökkitunnelmiin varmaan jo viikon päästä. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että ei tämä ylitsepääsemättömän hankalaa ole ollut.

Ja kyllähän tämä aika herkäksi vetää, kun näkee omat pienet ihmiset ensimmäistä kertaa ikinä nukahtaneena vierekkäin mökkituvan sängylle. Hyviä juhannusunia rakkaat!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Toimittaja haastatteli minua eilen kesällä ilmestyvään lehtijuttuun, ja rupattelin tunnin verran rakkaudesta ja oman puolison ja perheen merkityksestä.

Keskustelu käsitteli myös lapsia, sekä nykyistä että tulevaa, ja tulin sitten pohtineeksi myös, millaisia ajatuksia minulla on siitä, millaista on olla kahden lapsen kanssa.

Aika pinnalla mielessäni oli Lähiömutsi-Hannen maanantainen kirjoitus siitä, miten kaksi lasta ei todellakaan mene siinä missä yksi ja miten väsyttävää ja kuluttavaa kahden lapsen kanssa voi olla, vaikka heistä olisi kuinka onnellinen.

Itse en ole koskaan kuvitellutkaan, että toinen lapsi menisi jotenkin siinä sivussa "samalla vaivalla", ja neljän vuoden ikäerolla pienetkin synergiaedut taitaa olla menetetty. Lapsista tuskin taitaa olla hirveästi edes leikkiseuraa toisilleen, kun toinen lähestyy kouluikää siinä vaiheessa, kun toinen vasta aloittelee päiväkotia.

Olemme juuri ehtineet tottua siihen, että tyttö on niin kovin oma-aloitteinen ja tekee jo monta asiaa ilman, että meidän tarvitsee hirveästi puuttua niihin. Emmekä suoraan sanoen muista enää tarkalleen kaikkia yksityiskohtia siitä, miten rankkaa vauvan hoito oli tai ei ollut.

Että olikohan tämä sittenkään ihan loppuun asti ajateltu juttu?

Sisäinen keittiöpsykologini kuitenkin järkeilee, että tämä neljän vuoden ikäero voisi suojella meitä tietyiltä kriiseiltä. 4-vuotias todella tekee itse jo niin paljon asioita, että hän ei niin halutessaan tarvitse jatkuvaa huomiota ja apua kaikessa, ja hänelle voi myös jo puhua järkeä ja selittää asioita.

Olen jo varovasti yrittänyt kertoa hänelle, että "voi olla", että vauvan tullessa isi ja äiti joutuvat ainakin alkuun keskittymään aika paljon siihen vauvaan, ja kysellyt, mitä hän ajattelee siitä, että hän ei aina pääsekään äidin syliin, jos veli onkin siellä.

Tyttö ei kyllä tainnut oikein ymmärtää kysymystä, sillä hän oli enemmän huolissaan siitä, että hän ei itse saisi pitää veljeä omassa sylissään.

Toivon varovaisesti, että tytöstä voisi olla jopa hieman apua vauvan kanssa. Hän voi hakea pyydettäessä vaippaa, pyyhettä, riepua, tuttia (jos sellaista ylipäänsä käytetään) tai jotain muuta pientä.

Keittiöpsykologini kertoo myös, että tulevaa arkeamme helpottaa se, että tyttö on niin kovasti isin tyttö. "Isi, isi, isi! Isi katso! Isi tule tänne! Äiti katso, mitä isi teki! Isi" Kun vauva on äitinsä sylissä, tyttömme voi hakea sylihoitoa isiltä. Tai vaikka kiivetä istumaan hartioille.

Tai mistä sitä tietää, jos jokin mustasukkaisuus iskee ja tuo tullessaan pahan taantuman. Aika näyttää.

Ja toisaalta suurin tekijä perheen hyvinvoinnissa taitaa kuitenkin olla nukkuminen. Jos öisin ei nukuta, kukaan ei voi hyvin. Aika näyttää tämänkin.

Jos nyt kuitenkin unohdetaan ne uniasiat, millaisia kokemuksia teillä muilla on ollut siitä, että lapsilla on ikäeroa nelisen vuotta tai enemmän?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

"Onko siellä minulle yllätys? Mikä se on?"

Se on se uusi isojen tyttöjen peitto! Se josta oli puhetta. Puoliuntuvainen, lämmin ja riittävän iso!

"Se on ihana!"

No kiva että tykkäät!

Juu-u, lapsi todella käytti tähän asti samaa vauvanpeittoa kuin alle yksivuotiaana. Se alkoi kieltämättä käydä vähän pieneksi, ja huomasin ennen joulua, ettei se yletä enää varpaiden yli, kun tyttö vetää peittoa kohti korvia.

Hän alkoi jo itse kysellä isomman peiton perään, ja hänelle annettiin oman peittonsa lisäksi villainen viltti siihen asti, että saamme hankittua uuden peiton.

* * *

Rouva hankki jo liki neljä vuotta sitten kaksi tanskalaisen Ferm Livingin pussilakanaa samalla kuosilla kahdessa eri koossa. Toinen oli pienempi vauvanpeiton pussilakana ja toinen 100 x 140 -senttinen isommalle tytölle. Tarkoitus oli, että olisimme hakeneet siihen sopivan peiton jo joulun tienoilla.

Vaan mistä? Kävi pian ilmi, että Suomessa peitot tehdään 115 x 150 -senttisiksi, ja muita kokoja ei ole edes saatavilla. Söpö pussilakanamme oli siis aivan liian pieni.

Olimme jo aikeissa tilata oikean kokoisen peiton Tanskasta, kun oikeasti aivan viime hetkellä löysin suomenkielisen Coolshop.fi-verkkokaupan, joka myi juuri etsimäni kokoista Baby Dan -peittoa. Toimitusaika oli viikon luokkaa ja hinta edullisempi kuin tanskalaisessa verkkokaupassa katselemani peiton.

No, tanskalainenhan tämäkin peitto oli ja tanskalaiseksi paljastui myös verkkokauppa.

* * *

Seuraavaksi on tietysti edessä se, että Suomesta ei löydy uusia pussilakanoita tälle peitolle, mutta Rouva tuossa jo kertoi ompelevansa sellaisia tuolla kaapissa olevista ylimääräisistä valkoisista lakanoista. Sopii. Niitä onkin siellä aika monta.

"Ja sitten minä isi tarvitsen isojen tyttöjen sängyn!"

Niin, ihan oikeassa olet. Laitetaan työn alle.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Katsoimme viime viikonloppuna romanttisen komedian Friends with Kids. Odotukset eivät olleet korkealla, joten elokuvalla oli hyvät mahdollisuudet yllättää positiivisesti. Ja sen se tekikin.

Elokuvassa neljääkymppiä lähestyvät parhaat ystävykset, mies ja nainen, kuulivat biologisen kellon tikityksen niin voimakkaasti, että päättivät hankkia yhteisen lapsen, sillä kummallakaan ei ollut sopivaa kumppania, kenen kanssa lisääntyä. Heillä ei ollut aikomustakaan liittää järjestelyyn romanttisia tunteita tai muuttaa yhteen.

Elokuva oli toki loppuratkaisuineen hyvin ennalta-arvattava, mutta se herätti myös ajatuksia teemallaan.

Aloin pohtia, että jos vaihtoehtoina on

  • jäädä odottamaan "sitä oikeaa" sillä riskillä, että jää kokonaan lapsettomaksi
  • pokata joku lisääntymishaluinen ja pamauttaa naimisiin, jos tärppää
  • käyttää pakasteisää ja kasvattaa lapsi yksin (mahdollista vain naisille) tai
  • pyytää apuun luotettava ja pitkäaikainen ystävä, johon ei tunne mitään seksuaalista vetoa, ja sopia yhteishuoltajuudesta

mikä vaihtoehdoista on vähiten huono?

Veikkaan, että kaksi ensimmäistä ovat yleisimpiä ja kolmas taas monelle naiselle liian pelottava. Mutta tapahtuuko tuota neljättä vaihtoehtoa oikeassa elämässä? Voisiko se toimia käytännössä?

Ja tapahtuisiko se muumimukissa vai luomusti?

Share