Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Tarramonsteri

Päiväkodin aloitus tuo mukanaan yhden tehtävän, jonka työläys saattaa yllättää ensikertalaisen. Se on vaatteiden nimikointi. Joka ikinen vaatekappale, joka lapsen mukana kulkeutuu päiväkotiin, on nimettävä, jos sen haluaa varmasti palautuvan myös takaisin kotiin.

Ei voi luottaa siihen, että "kyllä minä oman lapseni vaatteet tunnistan" tai "ei kenelläkään ole juuri tällaista samanlaista" tai "niitähän säilytetään vain lapsen omassa lokerossa". Vähän väliä päiväkotimme vanhempien Facebook-ryhmässä kysellään kadonneiden vaatteiden perään tai pahoitellaan, että mukaan on lähtenyt juuri samanlaiset kengät kuin omalla lapsella on, ja vasta kotona on huomattu, että kenkiä onkin nyt kaksi paria.

Itsekin harmittelin kerran, kun tyttö pudotti haalarinsa hupusta yhden hanskansa johonkin päiväkodin alueelle, eikä sitä enää koskaan löytynyt. Hanska oli unohtunut nimikoida, ja uskon, että se olisi päätynyt takaisin oikealle omistajalleen, jos siinä olisi ollut nimi.

Jopa hyvin helposti tunnistettava Angry Birds Stella -huppari oli vaarassa kadota pysyvästi, kun se oli kerran riisuttu pois jossain väärässä paikassa ja jätetty johonkin, mihin se ei kuulu. En ollut huomannut hupparin puuttumista, eikä tyttökään kaivannut sitä, mutta löysin hupparin sattumoisin ennen kesälomaa, kun kurkistin aivan toisen ryhmän löytötavaralaatikkoon.

Toisaalta olen joskus itse miettinyt päiväkodin löytötavaralaatikolla, onko jokin tutun näköinen mekko tai paita ollut meidän, kun siinä ei ole ollut nimeä. Seuraavaksi on ollut etsittävä vaatekappaleita kotoa. 

Nimikointia helpottaa, että se on mahdollisimman helppoa. Käytännössä olen käyttänyt pian viisi vuotta Tarramonsterin Mini Pilkku -tarroja, joissa on lapsen nimi ja jotka ovat riittävän pieniä liimattavaksi vaatteiden niska- ja pesulappuihin. Niillä on nimetty myös unikaverit ja lelupäivänä mukaan otettavat lelut.

Tarrat ovat omasta mielestäni huomattavasti kätevämmät kuin kangastussit, varsinkin kun vaatteita kierrätetään useammalla lapsella. Inhoan sitä, miten vaatteessa lukee jonkun toisen yliviivattu nimi, ja toisaalta jos sama haalari on vaikkapa neljällä lapsella, isommastakin pesulapusta loppuu vähitellen tila. Tarran voi irrottaa tai jos ei jaksa tehdä sitä, uuden tarran voi liimata edellisen päälle.

Aivan ensimmäisiä tarroja lukuun ottamatta niiden suunnittelu on ollut myös hauska yhteinen ohjelmanumero tytön kanssa. Tarroihin voi valita haluamansa taustavärin ja kuvion. Tähän mennessä on nähty jo sinistä, valkoista, vaaleanpunaista ja violettia. Kuvioina on ollut ainakin sydämiä, tähtiä, kukkia ja lumihiutaleita. Uusimpiin tarroihin tuli violetti tausta ja pinkki tähti.

Veljelleen hän valitsi turkoosin taustan ja autokuvion. Ei siksi, että auto olisi erityisesti poikien kuvio, vaan siksi, että pikkuveli yksinkertaisesti pitää kovasti pikkuautoista, ja hän arveli veljen ilahtuvan siitä. Oikeassa oli. "Auto!" poika kiljahtaa nähdessään tarran.

Mini Pilkut ovat olleet käytössä hyvin kestäviä. Sukkiin niitä on aika mahdoton kiinnittää, ja joistain kengistä ne ovat irronneet käytössä, mutta vaatteiden niska- ja pesulappuihin kiinnitettyinä ne ovat kestäneet ainakin kymmeniä pesuja.

On näitä vaatekappaleita kuitenkin nimikoitavana sen verran, että tovi siihen vierähtää. Onneksi vanhemmasta lapsesta se on sen verran hauskaa puuhaa, että hän auttaa mielellään, ja nimikoi myös omat vaatteensa itse. Kun vaan muistaa muistuttaa asiasta.

Tarroilla voi toki nimikoida myös harrastusvälineitä, ja olen kuullut monien tilaavan Tarramonsterilta isompia tarroja sitä varten. Itse tilasin nyt omalla nimelläni ja puhelinnumerollani varustettuja Mini Pilkkuja ja liimasin niitä esineisiin, joilla on vaara sekoittua muiden tavaroihin. Näitä ovat esimerkiksi laulukamat ja varsinkin puhelimien laturit ja läppärin virtalähteet.

Valkoista valkoiselle ja mustaa mustalle!

Jos pidät tarroista, hyödynnä heti alennuskoodi ISPA18! Saat sillä 15 % alennuksen Tarramonsterin verkkokaupasta. Mutta pidä kiirettä: koodi on voimassa vain 26.3.2018 saakka!

Tarramonsterin verkkokauppaan pääset vaikkapa tästä: tarramonsteri.fi.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viitaten viime päivinä somessa ja lehdissä velloneeseen keskusteluun bisnespukeutumisesta jaan uudelleen tämän aiheeseen liittyvän kuvan vuoden takaa. 

Tässä viitataan siis Jani Niipolan ja Minna Kiistalan kirjaan suomalaisesta bisnespukeutumisesta ja Helsingin Sanomien haastatteluun, jossa he kertoivat hyvin kärjistetysti ja kärkevästi, mikä suomalaisessa työpaikkapukeutumisessa on pielessä ja miten sitä pitäisi muuttaa.

Nyt kun olen lukenut useamman vastineen ja kommentin alkuperäiseen juttuun, en oikeastaan enää tiedä, mikä on ongelma ja missä suomalaisten pukeutuminen on niin pahasti pielessä. Kaikki tuntuvat olevan yksimielisiä siitä, että pukeutuminen on muuttunut rennommaksi koska työtehtävät ovat muuttuneet ja asiantuntijatyö lisääntynyt ja että tietyillä aloilla ja tietyissä paikoissa odotetaan edelleen muodollisempaa pukeutumista.

Oma suhtautumiseni vaatteisiin on kaksijakoinen. Toisaalta haluaisin pukeutua paremmin mutta käytännössä en jaksa. En jaksa käydä vaateostoksilla enkä käyttää viittä sekuntia pidempää vaatteiden valintaan aamulla. Suoraan sanoen jopa inhoan vaatteiden etsimistä ja ostamista, ja siksikään tässä blogissa ei asukuvia nähdä.

Vaikka tyttäreni silmissä käytänkin siis aina samoja vaatteita, käytännössä ne ovat usein vain samankaltaisia: siniset farkut ja kauluksellinen pikeepaita. Viileämmällä ilmalla neule, college tai pitkähihainen puuvillapaita. Lisäksi työpisteelläni odottaa kolme työhupparia, joista valita. 

Toisaalta voisin hyvin käyttää samoja vaatteita joka päivä, jos niitä ei tarvitsisi välillä pestä.

Nykyinen työpaikkani ja koko pelitoimiala on tietysti ääriesimerkki rennosta pukeutumisesta. Monet kulkevat päivästä toiseen huppareissa ja verkkareissa, mutta kyllä kollegoissani on niitäkin, jotka napittavat joka päivä kauluspaidan päälleen.

Kun on kerran valinnut jonkin tyylin, sitä on vaikea muuttaa. Nyt kun itse olen jo profiloitunut farkut + pikeepaita -tyypiksi, olisi hyvin outoa ilmestyä töihin jonain päivänä pukeutuneena suoriin housuihin, kauluspaitaan ja slipoveriin. Huppari on myös oikeastaan koko toimialan tunnusmerkki, ja jopa työpaikkamme vartijoilla on viranomaisen hyväksymät Vartija-merkillä varustetut hupparinsa.

Koska työpukeutuminen on yrityskulttuuriin liittyvä asia, sen muotouduttua tietynlaiseksi sitä on vielä vaikeampi muuttaa kuin henkilökohtaista tyyliä. Asianajajan tai pankkiirin ei ehkä oleteta edelleenkään saapuvan töihin farkuissa, mutta epämuodollisempaa pukeutumiskoodia noudattavilla työpaikoilla katsottaisiin aivan yhtä pitkään, jos joku tulisikin töihin pikkutakissa tai kynähameessa. Tai itse asiassa siitä vitsailtaisiin: "Oletko käynyt työhaastattelussa?" Aika kaukaiselta tuntuisi myös ajatus, että työnantaja antaisi koko firmalle ohjeen korjata vaatetusta. Olen kyllä kuullut joskus näinkin tapahtuneen.

Olen kuullut myös urbaanin legendan rahoitusalalta. Kun työntekijä saapui eräänä päivänä töihin mustan puvun sijaan sinisessä puvussa, häneltä kyseltiin: "Onko tänään joku Linnanmäki-päivä?"

Työvaatetusta voi pitää univormuna, joka helpottaa pukeutumista. Kun pukukoodi on tiukka, ei ole epäselvää, miten pitää pukeutua. Pahinta ja vaikeinta on mielestäni "business casual", eli pitäisi olla rento muttei liian rento. Tämä oli useimmiten pukukoodi myös edellisessä työpaikassani liikeenjohdon konsulttina.

Silloin pidin periaatteena, että uusille asiakkaille ja ensimmäisiin tapaamisiin mentiin puvussa (musta rahoitusalalle, harmaa/ruskea muualle) ja tämän jälkeen vaatetusta sovitettiin toimeksiannon ja asiakkaan mukaan. Jos asiakkaan tiloissa työskenneltiin pitkiä aikoja ja täysipäiväisesti, mentiin rennompaan suuntaan, ja joissain toimeksiannoissa oli OK olla jopa farkuissa. Kauluspaita oli kuitenkin aina oltava, toisaalta kravatti olisi ollut useimmiten liioittelua. Ei sitä kukaan niin sanonut, mutta silti sitä noudatin. Kauluspaidan päällä saattoi sitten olla neule. Omalla toimistolla pukua ei oletettu käytettävän.

Jätin nämä hommat neljä vuotta sitten, ja viime vuonna päätin heittää ison kasan kauluspaitoja, toisen läjän kravatteja ja pari pukua kierrätykseen. En jäänyt kaipaamaan niitä.

Mitä taas tulee nykyiseen pukeutumiseeni: voisin kyllä skarpata sen suhteen vähän, kun taas palaan töihin. Mutta tiedän onneksi myös, että voin edelleen kulkea farkuissa ja hupparissa kuten tähänkin asti ja keskittyä omien töideni tekemiseen tietäen, että ketään ei yksinkertaisesti kiinnosta, millaisissa vaatteissa liikun sen enempää kuin minua heidän vaatetuksensa.

Se on aika mukavaa ja vapauttavaa.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Vieläkö muistat miten tammikuussa uhosin, että hankkiudun eroon kaikesta ylimääräisestä? Siitä kesti lähes neljä kuukautta ennen kuin sain aikaiseksi käydä vaatekomeroni kimppuun.

Miten voikin olla niin vaikeaa luopua vaatteista, joita ei kuitenkaan käytä? Olen kyllä parin vuoden välein vienyt jonkin kassillisen kierrätykseen, mutta silti henkareihin ja hyllyille jää aina jotain, josta ei raaski luopua. "Jospa kuitenkin alkaisin käyttää vielä tätä neuletta? Jos hoikistuisi muutaman kilon, niin nämä housut olisivat ihan ok. Tätäkään paitaa en ole käyttänyt vielä kertaakaan."

Rouva luki muutama viikko sitten Marie Kondon kirjan The Life-Changing Magic of Tidying Up (suomenkielinen versio: Siivouksen elämänmullistava taika), ja luki ja referoi minullekin siitä pätkiä. Kondolla oli paljon mielenkiintoisia ajatuksia siitä, miten oikeastaan juuri mitään ei tarvitse jemmata varmuuden vuoksi. Pääperiaate oli, että jos jokin asia ei tuota iloa, sitä ei tarvitse säästää.

Ja tätä minäkin kyselin itseltäni, kun kävin läpi vaatteita: Tuottaako tämä vaate minulle iloa?

  • Neule, joka on oikeastaan säällä kuin säällä liian kuuma. Ei.
  • Vähän liian tiukat farkut. Eivät todellakaan.
  • Kahdet haaroista ratkenneet farkut. Hmm. Saattaavat tuottaa iloa, mutta eivät minulle itselleni.
  • T-paitoja, joissa näytän liian tiukkaan kuoreen sullotulta makkaralta. Huoh.
  • T-paitoja, joiden painatukset ovat kuluneet lähes pois. Äh.
  • Pikeepaitoja, jotka ovat jo niin kulahtaneita, ettei niitä viitsisi käyttää kodin ulkopuolella. Nou.
  • Pari liian isoa neuletakkia. Ei ole minun tyyliäni.
  • Kasa huppareita. Ei näitäkään kaikkia tarvitse.
  • Pino aluspaitoja. En muista, milloin olisin käyttänyt.
  • Noin 20 kauluspaitaa, joita käytin konsulttiaikoinani työvaatteina. Osa aivan väärillä leikkauksilla. Ei. Pari lempipaitaa saa jäädä.
  • Slipoverejä. Setämäisiä. Virhehankintoja.
  • Liian leveitä ja kirjavia kravatteja. Pois.

Ja niin edelleen. Samaan kasaan joutui myös jokunen kassi ja muutamat kengät.

Kierrätysvaatetta tuli lopulta kaksi Ikean kassillista ja neljä täyttä muovikassillista. (Rouva vei pari pois jo ennen alla olevan kuvan ottamista.)

AAAAAAHHHH!!!!

No, todellisuudessa kyllä se vähän pahalta tuntui, mutta uskon, etten viikon jälkeen enää edes muista, mitä vaatteita laitoin pois.

Tuntuu uskomattomalta, että käyttämättömiä vaatteita on todella ollut näin paljon. Ei mikään ihmekään, että kaapit tuntuivat olevan täynnä. Mainittakoon nyt vielä, että en ole varmaan kertaakaan tehnyt näin täydellistä vaatekaapin tyhjennystä, ja pois laitetuissa vaatteissa oli sellaisia, joita muistan hankkineeni jopa viime vuosituhannen puolella.

Mutta jospas pelastaisin kuitenkin nuo kaksi Brooks Brothersin paitaa tuolta kassista. Jos niitä tulisi sittenkin käytettyä joskus...

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ja niin saatiin tähänkin blogiin päivän asu -postaus. Ja vielä tuplasellainen.

Valitettavasti en kuitenkaan voinut osallistua internetiä ravistelleeseen lapsi stailaa -haasteeseen, vaikka minua sellaiseen houkuteltiinkin, sillä mukanani oli vain yhdet housut ja kaksi paitaa.

Sen sijaan esittelen erinomaisia löytöjä tältä viikolta.

Ihan ensimmäisenä kehun Uniqlon pikee-paitoja. Ostin viime vuonna muutaman sellaisen, ja niistä on tullut lempipaitojani. Vaikka ne pestään käytännössä joka viikko, ne näyttävät edelleen kuin uusilta. Nyt minulla on niitä sitten muutama enemmän, ja voisin oikeastaan laittaa muut pikee-paitani kierrätykseen. Veikkaan jo nyt, että tästä tummansinisestä ruutupikeestä tulee uusi lempipaitani.

Sitten housut - ja tämä on ehkä suurin ilonaiheeni. Farkkujen etsiminen on lähes kamalinta hommaa, mitä tiedän. Olen nyt useamman vuoden kerännyt voimia etsiä uutta mallia, sillä pitkään käyttämäni Topmanin farkut eivät enää istuneetkaan hyvin.

Pohdin farkkuasiaa jo viime vuoden New Yorkin -reissullamme, ja nyt heti vuotta myöhemmin, päätin kokeilla Uniqlon farkkuja. Oh yes!

Skinny Fit Tapered -malli istui niin kivasti, että ostin kahdet hieman eri sävyisinä. Housut myös lyhennettiin ilmaiseksi. (Lyhin pituus on 32 tuumaa, mutta omat persjalkani vaativat 30 tuuman pituuden.)

Tämä kuulostaa ehkä vähän hassulta, mutta harkitsen nyt vakavasti, pitäisikö hakea vielä kolmannet, nuo mitkä näkyvät alla olevassa kuvassa kaikkein oikeanpuolimmaisina.

Lähes yhtä suuri ilonaihe olivat uuden Converseni, sillä nyt löysin juuri sellaiset, joita etsin vuosi sitten! Nahkaiset ja täysin mustat. Edelliset vastaavat kulutin kirjaimellisesti puhki, ja viime vuonna mallistossa ei ollut täysin mustia. Myös Rouva on aikeissa hankkia samanlaiset, sillä hänkin on käyttänyt yhden vastaavan parin hajalle.

"Isi, otatko sinä kuvan minunkin kengistäni?" kuuluu rattaista. "Ja uusista perhoshousuista?"

No tottahan toki, otetaanpas sinulta vielä ne ulkovaatteet pois päältä.

Tytön vaatteet ovat myös uudet. Perhoshousut ovat Levikset ja kengät Polo by Ralph Lauren, ja ne löytyivät Century 21:sta pilkkahintaan.

Se taisi olla isi, joka näihin farkkuihin ihastui ensin, ja pinkit tennarit taas olivat tytön omalla toivelistalla. Kenkien suhteen minulla ei ollut muuta vaatimusta kuin että ne pitää voida pukea avaamatta nauhoja. Näissä on tarra. Paita on Gapista, josta löytyi jokunen muukin vaate tytölle.

Nyt sitten tiedänkin, mihin pukeudun seuraavan vuoden ajan.

Lisää vaatejuttuja tulossa? Joo! Heti, kun käyn taas vaatekaupassa! Palataan asiaan joskus vuonna 2016.

 

Kuvat on otettu Uniqlon 5th Avenuen liikkeessä.

Ladataan...
Isyyspakkaus

"Ja sille ei sitten tule mitään vaaleanpunaisia tai -sinisiä vaatteita."

Rouva vuonna 2011.

Niin. Silloin ei tiedetty, onko tulossa tyttö vai poika, mutta selvää oli, että lapsi puettaisiin ihan kaikenlaisiin väreihin. Ja jos tulisi tyttö, vaaleanpunainen olisi se viimeinen väri vaatetuksessa.

Sitten kävi muun muassa näin. (Joulu 2014.)

Jos tytöltä kysytään, mikä on hänen lempivärinsä, vastaus on hyvin yksiselitteinen.

Jos hän valitsee useammasta vaihtoehdosta mitä vain: vaatteita, leluja, karkkeja... valinta osuu aina, kyllä, vaaleanpunaiseen. Hän ihastelee kaupan ikkunassa näkyviä vaaleanpunaisia hanskoja tai hyllyssä olevia vaaleanpunaisia kenkiä.

Pitkään ehdimmekin hiljaisesti vastustaa sitä, että tytöt pitää pukea vaaleanpunaisiin. Sitten tyttö oppi puhumaan ja kertomaan itse, miten kovasti pitää vaaleanpunaisesta. Vähitellen olemme antaneet periksi. Viimeksi tänään näiden tossujen kohdalla.

Viime viikolla tyttö kertoi, että hän haluaisi nätimmät tossut päiväkotiin. Sellaiset, joissa on rusetti. (Hän rakastaa myös kaikkea, missä on rusetti. Rusetteja ihastellaan yhä uudelleen ja esitellään ylpeänä myös muille.) Koska aiemmin päiväkotiin ostamani tossut olivatkin oikeastaan hieman liian isot, lupasin tytölle, että voisimme etsiä hänelle sellaiset.

Kävimme tänään katselemassa rusettitossuja, mutta oikeanlaisia tossuja ei näyttänyt löytyvän, vaikka kävimme useammassa liikkeessä. Yhdet olivat söpöt, mutta niissä rusetti oli kantapäässä eikä edessä, josta hän näkee sen itsekin.

Sitten vastaan tuli Forumin yläkerran Name It ja nämä vaaleanpunaiset tossut.

"Ovatko ne ihanat?" kysyin.

Olivat.

Ja vaaleanpunaiset.

Toivotaan, että hän nyt malttaa jättää tossut päiväkotiin eikä kysele niiden perään kotonakin.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Taas tuli käytyä Hulluilla päivillä säästämässä rahaa.

  • Ne kengät, joita menin tytön kanssa sovittamaan, oli loppuunmyyty
  • Se takki, jota kokeilin hänelle, oli aivan liian iso
  • Se takki, jota kävin kokeilmassa itse, olikin ruma.

Säästö: noin 390 euroa.

Jotain sentään otimme mukaamme, ettei reissu olisi ollut aivan turha.

Kymmenen hiuslenkkiä: 1 euro. Pieni oli onnellinen.

Minä puolestani voisin melkein maksaa siitä, että joku tekisi vaateostokset puolestani sekä lapselle että itselleni.

Pages