Ladataan...
Isyyspakkaus

Olemme vihdoin saaneet liki seitsemän vuotta sitten alkaneen remonttimme päätökseen.

Sen viimeinen vaihe oli olohuoneen seinän ja listojen maalaaminen, joka jäi tekemättä putki- ja keittiöremontin yhteydessä ja johon oli kovin vaikea tarttua myöhemmin. Todella vaikea. Nyt olemme kuitenkin hyvästelleet olohuoneemme punaisen seinän...

ja toivottaneet tervetulleeksi uuden sinisen seinän.

Tarkemmin sanottuna sävy on Aalto (H440) Tikkurilan Tunne Väri -värikartassa.

Rouva oli jo pitkään kyllästynyt punaiseen seinään. Sävy oli sinänsä kaunis ja pidimme siitä kovasti silloin, kun väri valittiin, mutta väri ehti olla seinässä jo liki 15 vuotta. Nyt halusimme tilalle jotain raikkaampaa ja rauhallisempaa. Tavoitteena oli löytää jokin vihertävän siniharmaa sävy.

Luulen, että seinä olisi tullut maalattua jo aiemmin, ellei pianomme olisi sijainnut juuri tällä seinustalla. Se on nimittäin niin painava, ettei uskoisikaan, ja pianon siirtäminen vaatii paitsi melkoisen ponnistuksen myös jotain, jonka päälle se nostetaan. Sen pyörät nimittäin jättäisivät lattiaan todella pahat jäljet. Ja niin kuin arvata saattaa, kun johonkin tekemättömään asiaan on vaikea tarttua, helpompi on vain antaa sen olla.

Toinen tekemätön homma oli listojen, oven karmien ja pylväiden puuosien maalaaminen. Maalasimme kaikissa muissa huoneissa nämä puuosat remontin yhteydessä, mutta olohuone jäi tekemättä, sillä kaikki tavaramme oli pakattu silloin juuri olohuoneeseen. Ajattelimme maalata ne sitten samalla, kun maalaamme seinän.

Ja nyt heti kuusi vuotta myöhemmin saimme homman hoidettua!

Värin valinta on vaan aina yhtä haastavaa, mutta hieman helpommaksi sen tekevät Tikkurilan A4-kokoiset värimallit, joita voi tilata Tikkurilalta.

Tilasimme värikartan sävyt Vesiputous (F436) Akvarelli (Y441) Spa (X442) Aalto (H440) Capri (Y370) ja Mentoli (J442) ja katselimme niitä olohuoneemme seinällä muutaman päivän ennen kuin teimme lopullisen valinnan.

Kaksi sävyä vaikutti liian vaaleilta, yksi liian vaaleansiniseltä ja yksi liian pastellinvihreältä. Arvoimme hetkisen siniharmaan Aallon ja vihertävämmän Mentolin välillä ja päädyimme Aaltoon.

Ennen maalaamista piano siirtäminen oli kuitenkin saatava ratkaistua jotenkin. Rouva bongasi eräällä lenkillään roskalavan, johon oli viety jonkin taloyhtiön remonttijätettä ja muun muassa isoja vanerilevyjä. Löysinkin lavalta sopivat vanerilevyt, joiden päällä sain rullattua pianon irti seinästä.

Ennen maalausta hoitamatta oli kuitenkin vielä yksi asia. Tein nimittäin keittiöremontin yhteydessä seinään nyrkin kokoisen reiän, kun asensin seinän toiselle puolelle pistorasioiden kojerasioita ja pamautin hieman liian kovaa taltalla ja vasaralla. Reikä on ollut seinässä sen kuusi vuotta, mutta eihän sitä pianon takaa nähnyt.

Sain nyt testattavaksi Tikkurilan uutta Hole-in-1-paikkauskittiä, jolla paikkasin kolon. Pienemmät kolot täyttyivät sillä hyvin, tosin nekin vaativat kaksi käsittelyä, mutta tämä isompi reikä alkoi olla jo niin iso, että syvän kolon täyttämiseen olisi kuitenkin sopinut paremmin aiemmin käyttämäni Presto karkeatasoite, ja pinnan olisi voinut silottaa sitten esimerkiksi tällä tuotteella. Hole-in-1 kuivui tässä isossa kolossa useita päiviä ja vaati useamman käsittelyn.

Pesin vanhan maalipinnan pesuaineella, irrotin pistorasiat ja teippasin ne umpeen.

Vedin maalarinteipit myös nurkkiin, oven karmeihin ja katon rajaan.

Maalasin seinän kaksi kertaa Tikkurila Varma -pohjamaalilla, joka oli myös sävytetty siniseksi, ja yhteen kertaan Tikkurila Harmony -pintamaalilla. Olemme maalanneet Harmonylla kaikki muutkin seinämme, joten tuote oli tuttu ja hyväksi havaittu.

Maalaaminen oli kahden illan homma. Yhden seinän maalaamiseen ei kauaa mene, mutta maalipinnan kuivuminen päällemaalattavaksi vie muutaman tunnin.

Teipit muuten kannattaa repiä pois, kun maali on vielä märkää. Jos maalin antaa kuivua, teipin irrottaminen saattaa repiä maalipinnan reunan epätasaiseksi. 

Oli muuten hauska havaita, miten hyvin maalin väri pysyy muuttumattona vuosienkin ajan. Päätimme nimittäin luopua olohuoneen seinällä olleista lehtitelineistä, joita emme koskaan oikein tottuneet käyttämään. Poistin telineet, tasoitin niistä jääneet kolot ja maalasin tasoitetut kohdat samalla sävyllä kuin muunkin seinän.

Vaikka seinä on maalattu alun perin vuonna 2003, siitä ei käytännössä huomaa, että maalipintaa on paikattu nyt 14 vuotta myöhemmin. Käytin siihen maalia, jota olin säästänyt pienessä purnukassa edellisestä remontistamme, ja sekin oli säilynyt aivan käyttökelpoisena lähes seitsemän vuotta. Sävy on muuten Maalarinvalkoinen, joka oli vanhalla värikoodijärjestelmällä F157. Uudessa koodauksessa se näyttäisi olevan G497.

Seinien maalaamisen jälkeen jäljellä olivat vielä puuosat, ja käytin muutaman illan niiden maalaamiseen. Edellisen kerran maalasin kaikki puuosat Tikkurilan Maalarin valkolakalla, mutta Tikkurilalta suositeltiin, että käyttäisin nyt hajutonta ja vesiohenteista Tikkurila Helmi -kalustemaalia.

Valitsin puolihimmeän maalin, joka sävytettiin sävyllä Paperi (F497), kuten muissakin huoneissa. Helmi kellastuu vähemmän kuin Maalarin valkolakka, joten nähtäväksi jää, miten iso ero olohuoneen ja muiden huoneiden puuosien välille muodostuu. Olohuoneen ovet kun on nyt maalattu eri maalilla kuin oven karmit.

Aivan viimeinen ratkaistava asia oli, laitammako tauluja seinälle, mitä tauluja ne olisivat ja mihin kohtiin ne sijoitettaisiin. Aiemmin emme ole kiinnittäneet tauluja seinälle lainkaan, vaan ne ovat saaneet nojata vapaasti seinään. Mallailimme useita vaihtoehtoja ja päädyimme vihdoin siihen, että seinälle pianon päälle päätyy vain kaksi taulua.

Kolmas kehys nojaa seinää vasten. Se on tarkoitettu piirroskehykseksi, johon voi vaihtaa kuvaa sen mukaan, mikä on ajankohtaista.

Hetkinen kesti, että silmä alkoi tottua siniseen seinään, mutta nyt se alkaa näyttää jo kotoisalta. Aivan kuin huone olisi myös isompi ja valoisampi.

Nyt täytyy sanoa, että olen hyvin tyytyväinen sekä lopputulokseen että siihen, että tämä homma on vihdoin tehty! 

 

Paikkauskitti, maalit ja värimallit saatu Tikkurilalta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Se tuntui silloin hyvältä ajatukselta: pimennysverhot olohuoneessa ja keittiössä. Ajattelin, että ne suojaisivat hyvin suoralta auringonpaisteelta ja auttaisivat viilentämään asuntoa keskikesällä. Mitä en tullut ajatelleeksi lainkaan oli, että ne todella pimentävät.

Keittiömme ja olohuoneemme ikkunoissa roikkui lähes 12 vuotta Ikean Tupplur-rullaverhot, joihin olimme aluksi oikein tyytyväiset. Ennen sitä meillä ei ollut minkäänlaisia verhoja, ja suoraan ikkunoihin paistava iltapäivä- ja ilta-aurinko sekä häikäisi että kuumensi asuntomme.

Pidemmän päälle minua alkoi kuitenkin häiritä, että periaatteessa valoisa asuntomme oli aina hämärä. Kun ulkona oli pilvistä, sisällä oli hämärää, ja kun aurinko paistoi, valoa läpäisemättömät verhot tekivät kodistamme vielä hämärämmän.

Voin siis sanoa rehellisesti, että näin jälkikäteen ajateltuna valoa läpäisemättömien rullaverhojen asentaminen kodin tärkeimpiin huoneisiin oli tyhmimpiä ideoita, joita olen saanut.

Mietin jo, pitäisikö rullaverhojen rinnalle hankkia jotkin valoverhot, mutta Rouva ei vieläkään lämmennyt ajatukselle. Uudet rullaverhot saisin kuitenkin ostaa, jos niitä saisi valoa läpäisevällä kankaalla. Ja saahan niitä.

Asiaa piti kuitenkin harkita vielä pidempään, ja lopullinen sysäys tälle päätökselle tuli, kun ikkunoita pessyt siivooja vahingossa katkaisi huhtikuussa yhden vanhojen rullaverhojen pidikkeistä ja näin pudotti yhden verhoista. Tämä on merkki, ajattelin.

Vain muutamaa viikkoa myöhemmin meillä oli uudet, mittojen mukaan tehdyt ja valoa läpi päästävät rullaverhot ikkunoissa, ja voi miten olemmekaan nyt tyytyväisiä! Verhot ovat aika lailla samanlaiset ja saman näköiset kuin ennenkin, mutta kangas on toisenlainen. Hintaa verhoille tuli hieman päälle 50 € per verho, ja kuuden verhon asennukset maksoivat reilun satasen. Verhot teki ja asensi Kaihdin Casadina.

Valo siivilöityy nyt tasaisena ja kauniina, mutta pahin suoran auringonvalon kuumotus heijastuu takaisin ulos.

Olisivatpa nämä verhot olleet paikoillaan jo vuosi sitten, kun aloimme kuvaamaan kirjaamme! Jouduin nimittäin kiinnittämään lakanan ikkunoihin aurinkoisina päivinä, sillä vanhat verhot pimensivät liikaa, mutta suora auringonvalokaan ei ole suotavaa kuvauksissa.

Nyt ihastelemme tätä valoa ja sitä miten verhot itsessään valaisevat huoneen, kun aurinko osuu jo ikkunaan muttei paista vielä kohtisuoraan. Saimme siis tällä hankinnalla satoja tai tuhansia tunteja lisää valoa elämäämme! 

Paras hankinta aikoihin, sanoisin!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Kärcher

Tästä ei lattioiden peseminen voi paljoakaan vaivattomammaksi muuttua! Sain testattavaksi Kärcherin FC 5 Premium -lattiapesurin, joka soveltuu kaikille koville lattiapinnoille. Laite paitsi pesee myös kuivaa lattiat pyörivillä mikrokuituteloillaan.

Tyttönen oli kovin innoissaan, kun pääsi testaamaan uutta laitetta isin kanssa.

Niin oli isikin. Lattianpesu on ehkä kaikkein ärsyttävin siivoushomma, enkä voi sietää moppien ja ämpäreiden kanssa pelaamista.

Lattianpesuri on vaikuttanut testissä tehokkaalta peliltä. Pesen sillä asuntomme lattiat parissakymmenessä minuuttissa (jos lattiat on valmiiksi raivattu), ja yksi vesisäiliöllinen näyttää riittävän koko asunnolle. Lattianpesuainetta laitan tähän säiliölliseen vain pienen osan siitä, mitä lorauttaisin ämpäriin, jos luuttuaisin mopilla.

Laite liikkuu kevyesti lattialla ja on (aikuisen käteen) kevyt käyttää.

Vaikka lattiat oli pesty vain pari päivää aiemmin, niistä irtosi hyvin musta vesi likavesisäiliöön. Lattianpesuri vaikuttaisi siis tekevän puhtaampaa jälkeä kuin moppi. Moppi varmasti siirtelee jonkin verran likaa paikasta toiseen, mutta tämän pesurin teloille syötetään jatkuvasti puhdasta vettä, joten ne myös pysyvät puhtaina ja tekevät siistimpää jälkeä.

Aivan täysin mopista ei pääse kuitenkaan eroon, sillä kaikkein matalimpiin ja kapeimpiin koloihin, kuten tiskipöydän ja hellan alle, laitteella ei pääse. Muuten lattioiden peseminen oli tällä laitteella miellyttävää ja jopa hauskaa! On hyvin palkitsevaa nähdä, miten roiskeet keittiön lattialla ja ruokapöydän ympärillä katoavat pesurin suuhun.

Tämä laite oli vain lainassa, mutta harkitsen nyt vakavasti, ostaisinko sen itselleni.

Kärcher FC 5 Premium -lattiapesuri maksaa 259 euroa ja on saatavilla mm. suoraan valmistajan verkkokaupasta.

Lisätiedot: kaercher.com/fi/home-garden/lattiapesuri/lattiapesuri-fc-5-premium-10555600.html

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Joskus tekemättömiin pikkuasioihin tarttuminen tuntuu suhteettoman hankalalta. Niin kuin vaikka sen yhden matkalaukun palauttaminen kellariin Italian-matkan jäljiltä. Tein sen vihdoin viime viikolla, noin kolmen kuukauden suunnittelun jälkeen. Siihen meni aikaa noin viisi minuttia.

No sitten oli tämä ruokapöytä, jonka käsittelyä suunnittelin useamman vuoden ajan.

Pinnassa oli jo kauan sitten naarmuja, kolhuja ja punaviinirinkuloita. Sitten tuli lapsi, ja eihän pöytää kannattanut silloin alkaa kunnostamaan. Vanhojen kolojen sekaan tulikin lapsen haarukan jälkiä ja mustikkatahroja. Toistuvasta pöydän pyyhkimisestä johtuen puu oli kuivaa ja kärsineen näköistä siinä, missä lapsi istuu.

Vaan ei enää!

Yksi hionta karkeudella 240, toinen karkeudella 400 ja pintaan kiillottavaa puuöljyä. Kaikki tarvikkeet löytyivät omasta kaapista, aikaa meni vartti ja pöytä on kuin uusi.

Tässäpä siis myös hyvä syy, miksi sijoittaa massiivipuuhun!

Milloinkahan saisin kiinnitettyä takaisin kylpyhuoneen oveen sen peilin, joka ei pysynyt kunnolla paikallaan ja joka on nojannut pianoon jo ainakin vuoden?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viime aikoina Lilyssa on näkynyt useampiakin blogikoteja sellaisena kuin ne ovat oikeasti: ilman siivousta, ilman stailauksia.

No, tämän blogin lukijat ovat kyllä nähneet jo ne lattialle levitellyt palapelit ja legot, ja kerran viikossa vierailevan siivoojan ansiosta pöydät ja lattiat on raivattava maanantaisin tyhjiksi, joten aivan kovin paljon kamalammaksi meidän kaaoksemme ei ehdi päästä.

Sain kuitenkin innoituksen esitellä kotiamme hieman toisesta näkökulmasta, kun tutkin vanhan digikamerani sisältöä. Annoin nimittäin muutama viikko sitten vanhan pikku-Ixukseni tytölle ja neuvoin hänelle, miten sillä otetaan kuvia. Ja tämä oli tulos. Kaikki kuvat ovat tytön ottamia.

Äiti päiväkahvilla olohuoneessamme. Huomaa post-it-lapuilla stailattu arkistokaappimme. Hermostuin, kun en enää jaksanut etsiä, mitä lehtiä on missäkin laatikossa.

Tuulikaapin ovessa lukee muistilistani, jonka käyn läpi joka aamu: Kotiavain, kulkukortti, rahapussi, puhelin, tietokone, vaipat + hella. Vaipat voisin jo poistaa siitä ja tietokoneen tilalle kirjoittaa pädin. Katsellaan. Muistilistan alle Rouva on kirjoittanut "Gastronaatti". Vuosi sitten syksyllä!

Isi tekee jotain tosi tärkeää. Usein. Pöydällä purkki muovailuvahaa.

Bloggarin pöydällä on aina myös kamera. Ja vähintään yksi kahvikuppi ja kolme sanomalehteä. Paperilehteä lukee Rouva, itse luen uutiseni sähköisesti.

Eppu-koira ei juuri nyt näytä hampaitaan, niitä muutamaa.

Hetkinen, onko väsyneen näköisellä miehellä käytössään kaksi tietokonetta? Maitolasi on muuten tosi usein pöydällä juuri tuossa kohdassa. Hämmästyttävää, mutten ole vielä kertaakaan kaatanut sitä läppärini luukulla.

Kaapin päällä on ruuhkaa.

Matkalaukkua ei ole vielä ehditty viedä kellariin. Italian-matkasta on kuitenkin vasta puolitoista kuukautta. On se sentään tyhjennetty.

Tiskejä, tiskejä! Merkkejä Oikeasta Elämästä!

Legot väijymässä sohvan takana ja suunnittelemassa keittiön lattian valtaamista.

"Oi, miten hienosti osasit!"

Varvas-selfie. Toefie?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Vieläkö joku muistaa, miten kerroin viime keväänä siitä, että meillä tehtiin sisustuslehden kuvauksia?

Siinä se nyt on: lähes uunituore, aamuhämärässä kuvattu Avotakka (3/2014), joka sisältää peräti viiden aukeaman mittaisen jutun kodistamme!

Riikka Kantinkosken upeat kuvat eivät ole näissä räpsäyksissä lainkaan edukseen, mutta kylläpä hän onkin saanut kaiken näyttämään niin kauniilta, avaralta ja valoisalta. Riikkahan on tunnettu myös tyylikkäästä Weekday Carnival -blogistaan.

Onpa jotenkin hassua nähdä oma kotinsa lehdessä, vaikka onhan näitä nurkkia esitelty ennenkin. Varsinkin tämän blogin lukijoille kaikki on jo tuttua lähestulkoon komeroita myöten, ja edellisen blogini lukijat näkivät myös sen pölyisen vaiheen, kun keittiötämme vasta rakennettiin.

Monet varmaan kiinnittävät huomiota siihen, että tyttömme on jutussa vielä tosi pieni - ovathan kuvat pian jo vuoden vanhoja. Ja niin, tässä on muuten myös yksi niistä syistä, miksi esittelin Rouvani blogissa joitain viikkoja sitten.

Nyt siis lehtikioskiin tai odottamaan postiluukun kolahdusta, niin näet loputkin kuvat ja pääset lukemaan Elina Henttosen sympaattisen jutun!

Share

Pages