Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Robert Bosch Oy

Kirjoitin kaksi viikkoa sitten Boschin Facebook-sivujen Kotikeskiviikko-sarjaan postauksen, jossa kiinnitin WC-tilamme seinään seinämaljakon. Tässä saman sarjan postauksessa en poraa mitään vaan kerron, miten olemme pyrkineet taltuttamaan lelukaaosta kotonamme. Toisinaan onnistumme siinä paremmin, toisinaan huonommin.

Lasten kanssa on pakko oppia sietämään aivan toisenlaista epäjärjestystä ja tavarakaaosta kuin ennen lapsia. Keittiössä ja olohuoneessa kävellessä on osattava väistellä lattialle ripoteltuja ja heiteltyjä esineitä ja eteisen matolle astuessa on vain toivottava, että juuri jalan alla ei ole yhtään mattoon maastoutunutta legopalikkaa terävät kulmat pystyssä.

Koska tavaroiden kerääntyminen lattioille on väistämätöntä, on tärkeää, että ne on myös helppo siivota pois ja lapsetkin tietävät, mihin lelut kuuluisi kerätä leikkien jälkeen. 1-vuotiaan kanssa asiaa vielä harjoitellaan, 5-vuotiaalta sitä voi jo vaatia.

1. Pelit, piirustusvälineet ja askartelutarvikkeet sinne missä niitä käytetään

Ehkäpä isoin ja merkittävin elementti tässä kaaoksen hallinnassa on lasten peleille ja piirustus- ja askartelutarvikkeille pyhitetty kaappi olohuoneen nurkassa.

Eipä tässä mitään kovin mullistavaa sinänsä ole, mutta kahden aikuisen taloudessa eläneille aikuisille oli aika iso kynnys luovuttaa näin keskeisellä paikalla sijaitseva kaappi tällaiseen käyttöön. Olihan siellä paljon tärkeitä asioita kuten... hmm... maljakoita, kynttilöitä, mappikansioita, valokuva-albumeita... ja... aivan... ehkäpä se ei ollutkaan niin tärkeä.

Kuvittelimme vielä joskus, että lasten pelit ja lelut voisivat sijaita lastenhuoneessa, mutta elämä koulutti meidät tässäkin. Tavaroiden matka lastenhuoneesta olohuoneeseen on nimittäin paljon lyhyempi kuin niiden matka takaisin lastenhuoneeseen, ja tavarat jäivät pyörimään olohuoneeseen. Toisaalta pelejä alkoi ilmestyä niin paljon, että ne eivät enää mahtuneet järkevästi lastenhuoneen kaappiinkaan.

Nyt olemme hyvin tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Tärkeimmät pelit löytyvät nyt sieltä, missä niitä pelataankin, ja jos jokin peli käy tarpeettomaksi tytölle, se viedään lastenhuoneen komeroon odottamaan pojan kasvamista.

Samassa kaapissa on myös mm. tytön piirustusvälineet, puuha- ja värityskirjat, muovailuvahat, askartelutarvikkeet... ja yksi mystinen laatikko, johon hän ei ole vielä keksinyt kurkistella. Se on...

2. Piirustukset ja pienet askartelut jemmalaatikkoon

Tyttäremme piirtää mielellään ja on valtavan tuottelias. Siis todella tuottelias. Hän saattaa piirtää yhdeltä istumalta neljä piirustusta, ja päiväkodistakin kantautuu erilaisia taideteoksia säkeittäin. (No ei nyt aivan.) Piirustuksia on esillä siellä täällä ja magneeteilla jääkaappien kyljissä, ja ei siinä mitään, niitä säästänkin oikein mielellään. 

Mutta sitten ovat värityskuvat ja se kaikki muu paperisilppu. 5-vuotiaat ovat keksineet päiväkodissa keskenään, että paperista voi leikellä asioita. Tyttökin piirtää paperille mielellään keittiövälineitä, ruokia, lääkärintarvikkeita, kaloja, paperinukkeja ja sen sellaista, leikkaa ne irti ja jättää jollekin tasolle leikkiäkseen niillä myöhemmin.

Tällä paperisilpulla ei kuitenkaan enää koskaan leikitä! Ei koskaan!

Pyörittelin näitä tärkeitä paperipinoja tasolta toisella aikani, kunnes keksin todella ovelan systeemin.

Kun havaitsen kasan uusia piirustuksia, värityskuvia tai paperista leikeltyjä kuvioita ilmestyneen jonkin kaapin päälle, sujautan ne vaivihkaa tähän jemmalaatikkoon. Jos hän kaipaa niitä pian, ne voi kaivaa nopeasti takaisin esille, mutta jos niiden perään ei kysellä...

Buahhahhahhahhaaaa!

Säästän tietysti piirustukset. Ne alkavat olla jo niin taidokkaita ja uniikkeja, että ne pääsevät talteen varsinaiseen muistojen laatikkoon, mutta muu paperisilppu ja värityskuvat katoavat jossain vaiheessa.

3. Taaperon lelut senkkiin ja lelukoriin 

Taaperon lelujen on parasta sijaita olohuoneen lattialla korissa. Mutta hänelläkin alkaa olla pikkuautoja, eläinhahmoja ja muuta pienempää, jonka olisi suotavaa löytyä helposti. Siksipä myös television alla oleva senkki on luovutettu puoliksi lasten käyttöön.

Vielä puolisen vuotta sitten poika ei osannut avata liukuovea, joten tytön pienet lelut ja legorakennelmat saatiin kätevästi senkin sisään talteen. Enää liukuovi ei pidättele taaperoa pois kaapilta, joten kaapissa säilytetään nyt taaperon tavaroita.

Tai säilytetään ja säilytetään. Useammin ne taitavat olla sohvapöydällä, pöydän alla tai sohvan alla.

4. Legot ja junaradat keittiön nurkkaan

Ostin puolivahingossa Huuto.netistä tytön ollessa pieni kaksi valtavaa säkillistä Duploja. Tyttö sai puolestaan kummeiltaan 1-vuotiaana joululahjaksi kaikki heidän poikiensa vanhat Brio-junaradat, joten niitäkin kertyi hyvä kasa.

Sijoitimme jo silloin Duplo- ja Brio-korimme keittiöön, jossa leluilla on myös hauska leikkiä, ja siellä ne ovat olleet nyt viisi vuotta.

Vietämme paljon aikaa keittiössä, ja myös lapset leikkivät siellä mielellään. Lelut saa kerättyä siis helposti pois lattialta omiin koreihinsa, ja vielä helpommin ne saa niistä takaisin lattialle!

5. Pienet lelut eteisen vetolaatikoihin

Rakastan vetolaatikoita. Mitä enemmän, sen parempi! 

Rouva löysi joitain vuosia sitten Huuto.netistä hauskan miljoonalipastoksi kutsutun laatikoston, jossa oli useampi kymmenen vetolaatikkoa. Se oli lopulta meille liian suuri, mutta samalla myyjällä sattui olemaan toinen lipasto, joka oli juuri sopiva eteiseemme!

Laatikot sisältävät kaikenlaista sekavaa lasten pipoista ja lapasista jatkojohtoihin ja varalamppuihin ja -paristoihin. Ja tietysti leluihin. Osa laatikoista on omistettu pienemmille leluille, joita ei voi säilyttää kaapeissa tai isommissa lelukoreissa, kuten pikkulegot.

Lipaston laatikot lähtevät irti, joten kun legoilla leikitään, legolaatikot vain kannetaan mukana ruokapöydälle, leikitään siellä, ja leikin päätyttyä kaavitaan osaset pöydältä takaisin laatikoihin. Kätevää!

Mutta kaikki ratkaisuthan ovat hyvin eläviä, ja se mikä toimii tänään ei välttämättä olekaan hyvä ajatus enää parin kuukauden päästä.

Vaan miten ratkaista tämä legorakennusongelma? Siis että kun näitä isoja rakennelmia syntyy, mihin ne voisi sijoittaa? Ne eivät saisi olla taaperon ulottuvilla, mutta ei niitä saa purkaakaan.

Kaipa se on vain hyväksyttävä, että nämä arkiset asetelmat kuuluvat lapsiperheen kotiin.

Onko sinulla jakaa jokin oma vinkkisi lelu-, askartelu- tai legokaaoksen taltuttamiseen?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Robert Bosch Oy

Sain Boschilta pyynnön jakaa oman kotoiluvinkkini Boschin Facebook-sivujen Kotikeskiviikko-sarjaan ja testata samalla Boschin laitteita. Tämä sattuikin sopivasti, sillä tarkoitukseni on ollut jo pidempään sisustaa hieman WC:tämme, mutta akuutimmat asiat ovat olleet mielessä päällimmäisenä.

Kotoiluvinkkini liittyy WC:n somistamiseen ja siihen, miten Rouva haaveili pidempään, että WC:ssä voisi pitää toisinaan maljakossa tuoreita kukkia. Vaikkapa tuossa altaan reunalla.

Luotuani mahdollisimman pitkän et-kai-sinä-nyt-ihan-oikeasti-ole-tosissasi-ilmeeni hän myönsi itsekin, että pienten lasten kanssa kukkamaljakko minikokoisen pesualtaan reunalla ei ole kaikkein toimivin ratkaisu.

Sen sijaan seinämaljakko on! Sellaisen Rouva löysi tallinnalaisesta antiikkiliikkeestä jo viime vuonna. Nyt ajattelin laittaa seinälle myös yhden miniatyyritauluistamme, joita Rouva kehystytti hiljattain ja jotka ovat odottaneet sopivan paikan löytymistä.

Sain kokeiltavaksi kaksi Boschin laitetta: akkukäyttöisen Uneo Maxx -poravasaran, jolla voi ruuvata, porata ja vasaraporata tiukempaakin seinää. Lisäksi kokeilin UniversalDetect-rakenneilmaisinta, joka auttaa löytämään seinästä turvallisen paikan, johon poravasaransa upottaa.

Ja jälkimmäinen laite osoittautuikin heti melkoisen mainioksi vehkeeksi. Se kun ilmoitti minulle, että juuri siinä kohdassa, johon ajattelin maljakon kiinnittää, onkin metallia seinän sisällä. Ahaa! No sehän on tietysti hanalle tuleva lämminvesiputki. 

Kylmävesiputki löytyi puolestaan 20 sentin päästä siitä, ja sopiva kohta porata oli siis näiden putkien välissä. Seinän toisella puolella on myös kylpyhuoneen rättipatteri, joten tuli varmistettua samalla, että mikään patteriin johtavista putkista ei ole juuri sillä kohdalla.

Laite tunnistaa myös sähköjohdot, ja varmistin tietysti myös, että niitä ei ole kohdassa, johon poraan.

Täytyy sanoa, että vaikka olin tarkastanut, että kohta on turvallinen porata, kyllä silti jännitti upottaa terä seinään.

Kylläpä olikin kätevä peli tämä akkukäyttöinen poravasara! Olen käyttänyt aiemmin vain akkukäyttöistä ruuvinväännintä, ja kyllähän se helpottaa poravasarankin käyttöä, että johto ei ole tiellä ja sotkeutumassa ja että ei tarvitse etsiä jatkojohtoja, jos poraa jossain muualla kuin pistorasian vieressä.

Vasaraporausta en päässyt tässä pikkuprojektissa testaamaan, mutta tarvetta sille tulee, kun taas joskus kiinnitän jotain kattoon tai ulkoseinään. Ovat nimittäin astetta kovempaa materiaalia.

Ja siinä se on. Kuukausia kestäneen harkinnan ja suunnittelun jälkeen maljakon kiinnittäminen seinään vei noin viisi minuuttia. 

Käsisaippuallakin on tilaa maljakon vieressä. Hyvä siis, että vesiputki esti maljakon kiinnittämisen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Napautin vielä vastakkaiselle seinälle naulan, johon ripustimme tämän taulun. Se on peräisin Kierrätyskeskuksesta.

Uudet kehykset sopivat hyvin yhteen peilin kanssa.

Seuraavana edessä olisi seinän maalaus. Sopiva sävykin on jo löytynyt ja maali hankittu. Maalaaminen jäi, kun emme osanneet päättää, kuinka monta seinää maalataan, ja jos maalataan vain yksi, mikä näistä. Nyt luulen, että olemme saaneet tehtyä päätöksen, ja tauluseinä saa itselleen vaaleanpunaisen (!) sävyn.

Eikös alakin näyttää oikein viihtyisältä?

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olemme vihdoin saaneet liki seitsemän vuotta sitten alkaneen remonttimme päätökseen.

Sen viimeinen vaihe oli olohuoneen seinän ja listojen maalaaminen, joka jäi tekemättä putki- ja keittiöremontin yhteydessä ja johon oli kovin vaikea tarttua myöhemmin. Todella vaikea. Nyt olemme kuitenkin hyvästelleet olohuoneemme punaisen seinän...

ja toivottaneet tervetulleeksi uuden sinisen seinän.

Tarkemmin sanottuna sävy on Aalto (H440) Tikkurilan Tunne Väri -värikartassa.

Rouva oli jo pitkään kyllästynyt punaiseen seinään. Sävy oli sinänsä kaunis ja pidimme siitä kovasti silloin, kun väri valittiin, mutta väri ehti olla seinässä jo liki 15 vuotta. Nyt halusimme tilalle jotain raikkaampaa ja rauhallisempaa. Tavoitteena oli löytää jokin vihertävän siniharmaa sävy.

Luulen, että seinä olisi tullut maalattua jo aiemmin, ellei pianomme olisi sijainnut juuri tällä seinustalla. Se on nimittäin niin painava, ettei uskoisikaan, ja pianon siirtäminen vaatii paitsi melkoisen ponnistuksen myös jotain, jonka päälle se nostetaan. Sen pyörät nimittäin jättäisivät lattiaan todella pahat jäljet. Ja niin kuin arvata saattaa, kun johonkin tekemättömään asiaan on vaikea tarttua, helpompi on vain antaa sen olla.

Toinen tekemätön homma oli listojen, oven karmien ja pylväiden puuosien maalaaminen. Maalasimme kaikissa muissa huoneissa nämä puuosat remontin yhteydessä, mutta olohuone jäi tekemättä, sillä kaikki tavaramme oli pakattu silloin juuri olohuoneeseen. Ajattelimme maalata ne sitten samalla, kun maalaamme seinän.

Ja nyt heti kuusi vuotta myöhemmin saimme homman hoidettua!

Värin valinta on vaan aina yhtä haastavaa, mutta hieman helpommaksi sen tekevät Tikkurilan A4-kokoiset värimallit, joita voi tilata Tikkurilalta.

Tilasimme värikartan sävyt Vesiputous (F436) Akvarelli (Y441) Spa (X442) Aalto (H440) Capri (Y370) ja Mentoli (J442) ja katselimme niitä olohuoneemme seinällä muutaman päivän ennen kuin teimme lopullisen valinnan.

Kaksi sävyä vaikutti liian vaaleilta, yksi liian vaaleansiniseltä ja yksi liian pastellinvihreältä. Arvoimme hetkisen siniharmaan Aallon ja vihertävämmän Mentolin välillä ja päädyimme Aaltoon.

Ennen maalaamista piano siirtäminen oli kuitenkin saatava ratkaistua jotenkin. Rouva bongasi eräällä lenkillään roskalavan, johon oli viety jonkin taloyhtiön remonttijätettä ja muun muassa isoja vanerilevyjä. Löysinkin lavalta sopivat vanerilevyt, joiden päällä sain rullattua pianon irti seinästä.

Ennen maalausta hoitamatta oli kuitenkin vielä yksi asia. Tein nimittäin keittiöremontin yhteydessä seinään nyrkin kokoisen reiän, kun asensin seinän toiselle puolelle pistorasioiden kojerasioita ja pamautin hieman liian kovaa taltalla ja vasaralla. Reikä on ollut seinässä sen kuusi vuotta, mutta eihän sitä pianon takaa nähnyt.

Sain nyt testattavaksi Tikkurilan uutta Hole-in-1-paikkauskittiä, jolla paikkasin kolon. Pienemmät kolot täyttyivät sillä hyvin, tosin nekin vaativat kaksi käsittelyä, mutta tämä isompi reikä alkoi olla jo niin iso, että syvän kolon täyttämiseen olisi kuitenkin sopinut paremmin aiemmin käyttämäni Presto karkeatasoite, ja pinnan olisi voinut silottaa sitten esimerkiksi tällä tuotteella. Hole-in-1 kuivui tässä isossa kolossa useita päiviä ja vaati useamman käsittelyn.

Pesin vanhan maalipinnan pesuaineella, irrotin pistorasiat ja teippasin ne umpeen.

Vedin maalarinteipit myös nurkkiin, oven karmeihin ja katon rajaan.

Maalasin seinän kaksi kertaa Tikkurila Varma -pohjamaalilla, joka oli myös sävytetty siniseksi, ja yhteen kertaan Tikkurila Harmony -pintamaalilla. Olemme maalanneet Harmonylla kaikki muutkin seinämme, joten tuote oli tuttu ja hyväksi havaittu.

Maalaaminen oli kahden illan homma. Yhden seinän maalaamiseen ei kauaa mene, mutta maalipinnan kuivuminen päällemaalattavaksi vie muutaman tunnin.

Teipit muuten kannattaa repiä pois, kun maali on vielä märkää. Jos maalin antaa kuivua, teipin irrottaminen saattaa repiä maalipinnan reunan epätasaiseksi. 

Oli muuten hauska havaita, miten hyvin maalin väri pysyy muuttumattona vuosienkin ajan. Päätimme nimittäin luopua olohuoneen seinällä olleista lehtitelineistä, joita emme koskaan oikein tottuneet käyttämään. Poistin telineet, tasoitin niistä jääneet kolot ja maalasin tasoitetut kohdat samalla sävyllä kuin muunkin seinän.

Vaikka seinä on maalattu alun perin vuonna 2003, siitä ei käytännössä huomaa, että maalipintaa on paikattu nyt 14 vuotta myöhemmin. Käytin siihen maalia, jota olin säästänyt pienessä purnukassa edellisestä remontistamme, ja sekin oli säilynyt aivan käyttökelpoisena lähes seitsemän vuotta. Sävy on muuten Maalarinvalkoinen, joka oli vanhalla värikoodijärjestelmällä F157. Uudessa koodauksessa se näyttäisi olevan G497.

Seinien maalaamisen jälkeen jäljellä olivat vielä puuosat, ja käytin muutaman illan niiden maalaamiseen. Edellisen kerran maalasin kaikki puuosat Tikkurilan Maalarin valkolakalla, mutta Tikkurilalta suositeltiin, että käyttäisin nyt hajutonta ja vesiohenteista Tikkurila Helmi -kalustemaalia.

Valitsin puolihimmeän maalin, joka sävytettiin sävyllä Paperi (F497), kuten muissakin huoneissa. Helmi kellastuu vähemmän kuin Maalarin valkolakka, joten nähtäväksi jää, miten iso ero olohuoneen ja muiden huoneiden puuosien välille muodostuu. Olohuoneen ovet kun on nyt maalattu eri maalilla kuin oven karmit.

Aivan viimeinen ratkaistava asia oli, laitammako tauluja seinälle, mitä tauluja ne olisivat ja mihin kohtiin ne sijoitettaisiin. Aiemmin emme ole kiinnittäneet tauluja seinälle lainkaan, vaan ne ovat saaneet nojata vapaasti seinään. Mallailimme useita vaihtoehtoja ja päädyimme vihdoin siihen, että seinälle pianon päälle päätyy vain kaksi taulua.

Kolmas kehys nojaa seinää vasten. Se on tarkoitettu piirroskehykseksi, johon voi vaihtaa kuvaa sen mukaan, mikä on ajankohtaista.

Hetkinen kesti, että silmä alkoi tottua siniseen seinään, mutta nyt se alkaa näyttää jo kotoisalta. Aivan kuin huone olisi myös isompi ja valoisampi.

Nyt täytyy sanoa, että olen hyvin tyytyväinen sekä lopputulokseen että siihen, että tämä homma on vihdoin tehty! 

 

Paikkauskitti, maalit ja värimallit saatu Tikkurilalta.

Ladataan...
Isyyspakkaus

Se tuntui silloin hyvältä ajatukselta: pimennysverhot olohuoneessa ja keittiössä. Ajattelin, että ne suojaisivat hyvin suoralta auringonpaisteelta ja auttaisivat viilentämään asuntoa keskikesällä. Mitä en tullut ajatelleeksi lainkaan oli, että ne todella pimentävät.

Keittiömme ja olohuoneemme ikkunoissa roikkui lähes 12 vuotta Ikean Tupplur-rullaverhot, joihin olimme aluksi oikein tyytyväiset. Ennen sitä meillä ei ollut minkäänlaisia verhoja, ja suoraan ikkunoihin paistava iltapäivä- ja ilta-aurinko sekä häikäisi että kuumensi asuntomme.

Pidemmän päälle minua alkoi kuitenkin häiritä, että periaatteessa valoisa asuntomme oli aina hämärä. Kun ulkona oli pilvistä, sisällä oli hämärää, ja kun aurinko paistoi, valoa läpäisemättömät verhot tekivät kodistamme vielä hämärämmän.

Voin siis sanoa rehellisesti, että näin jälkikäteen ajateltuna valoa läpäisemättömien rullaverhojen asentaminen kodin tärkeimpiin huoneisiin oli tyhmimpiä ideoita, joita olen saanut.

Mietin jo, pitäisikö rullaverhojen rinnalle hankkia jotkin valoverhot, mutta Rouva ei vieläkään lämmennyt ajatukselle. Uudet rullaverhot saisin kuitenkin ostaa, jos niitä saisi valoa läpäisevällä kankaalla. Ja saahan niitä.

Asiaa piti kuitenkin harkita vielä pidempään, ja lopullinen sysäys tälle päätökselle tuli, kun ikkunoita pessyt siivooja vahingossa katkaisi huhtikuussa yhden vanhojen rullaverhojen pidikkeistä ja näin pudotti yhden verhoista. Tämä on merkki, ajattelin.

Vain muutamaa viikkoa myöhemmin meillä oli uudet, mittojen mukaan tehdyt ja valoa läpi päästävät rullaverhot ikkunoissa, ja voi miten olemmekaan nyt tyytyväisiä! Verhot ovat aika lailla samanlaiset ja saman näköiset kuin ennenkin, mutta kangas on toisenlainen. Hintaa verhoille tuli hieman päälle 50 € per verho, ja kuuden verhon asennukset maksoivat reilun satasen. Verhot teki ja asensi Kaihdin Casadina.

Valo siivilöityy nyt tasaisena ja kauniina, mutta pahin suoran auringonvalon kuumotus heijastuu takaisin ulos.

Olisivatpa nämä verhot olleet paikoillaan jo vuosi sitten, kun aloimme kuvaamaan kirjaamme! Jouduin nimittäin kiinnittämään lakanan ikkunoihin aurinkoisina päivinä, sillä vanhat verhot pimensivät liikaa, mutta suora auringonvalokaan ei ole suotavaa kuvauksissa.

Nyt ihastelemme tätä valoa ja sitä miten verhot itsessään valaisevat huoneen, kun aurinko osuu jo ikkunaan muttei paista vielä kohtisuoraan. Saimme siis tällä hankinnalla satoja tai tuhansia tunteja lisää valoa elämäämme! 

Paras hankinta aikoihin, sanoisin!

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Kärcher

Tästä ei lattioiden peseminen voi paljoakaan vaivattomammaksi muuttua! Sain testattavaksi Kärcherin FC 5 Premium -lattiapesurin, joka soveltuu kaikille koville lattiapinnoille. Laite paitsi pesee myös kuivaa lattiat pyörivillä mikrokuituteloillaan.

Tyttönen oli kovin innoissaan, kun pääsi testaamaan uutta laitetta isin kanssa.

Niin oli isikin. Lattianpesu on ehkä kaikkein ärsyttävin siivoushomma, enkä voi sietää moppien ja ämpäreiden kanssa pelaamista.

Lattianpesuri on vaikuttanut testissä tehokkaalta peliltä. Pesen sillä asuntomme lattiat parissakymmenessä minuuttissa (jos lattiat on valmiiksi raivattu), ja yksi vesisäiliöllinen näyttää riittävän koko asunnolle. Lattianpesuainetta laitan tähän säiliölliseen vain pienen osan siitä, mitä lorauttaisin ämpäriin, jos luuttuaisin mopilla.

Laite liikkuu kevyesti lattialla ja on (aikuisen käteen) kevyt käyttää.

Vaikka lattiat oli pesty vain pari päivää aiemmin, niistä irtosi hyvin musta vesi likavesisäiliöön. Lattianpesuri vaikuttaisi siis tekevän puhtaampaa jälkeä kuin moppi. Moppi varmasti siirtelee jonkin verran likaa paikasta toiseen, mutta tämän pesurin teloille syötetään jatkuvasti puhdasta vettä, joten ne myös pysyvät puhtaina ja tekevät siistimpää jälkeä.

Aivan täysin mopista ei pääse kuitenkaan eroon, sillä kaikkein matalimpiin ja kapeimpiin koloihin, kuten tiskipöydän ja hellan alle, laitteella ei pääse. Muuten lattioiden peseminen oli tällä laitteella miellyttävää ja jopa hauskaa! On hyvin palkitsevaa nähdä, miten roiskeet keittiön lattialla ja ruokapöydän ympärillä katoavat pesurin suuhun.

Tämä laite oli vain lainassa, mutta harkitsen nyt vakavasti, ostaisinko sen itselleni.

Kärcher FC 5 Premium -lattiapesuri maksaa 259 euroa ja on saatavilla mm. suoraan valmistajan verkkokaupasta.

Lisätiedot: kaercher.com/fi/home-garden/lattiapesuri/lattiapesuri-fc-5-premium-10555600.html

Ladataan...
Isyyspakkaus

Joskus tekemättömiin pikkuasioihin tarttuminen tuntuu suhteettoman hankalalta. Niin kuin vaikka sen yhden matkalaukun palauttaminen kellariin Italian-matkan jäljiltä. Tein sen vihdoin viime viikolla, noin kolmen kuukauden suunnittelun jälkeen. Siihen meni aikaa noin viisi minuttia.

No sitten oli tämä ruokapöytä, jonka käsittelyä suunnittelin useamman vuoden ajan.

Pinnassa oli jo kauan sitten naarmuja, kolhuja ja punaviinirinkuloita. Sitten tuli lapsi, ja eihän pöytää kannattanut silloin alkaa kunnostamaan. Vanhojen kolojen sekaan tulikin lapsen haarukan jälkiä ja mustikkatahroja. Toistuvasta pöydän pyyhkimisestä johtuen puu oli kuivaa ja kärsineen näköistä siinä, missä lapsi istuu.

Vaan ei enää!

Yksi hionta karkeudella 240, toinen karkeudella 400 ja pintaan kiillottavaa puuöljyä. Kaikki tarvikkeet löytyivät omasta kaapista, aikaa meni vartti ja pöytä on kuin uusi.

Tässäpä siis myös hyvä syy, miksi sijoittaa massiivipuuhun!

Milloinkahan saisin kiinnitettyä takaisin kylpyhuoneen oveen sen peilin, joka ei pysynyt kunnolla paikallaan ja joka on nojannut pianoon jo ainakin vuoden?

Pages