Ladataan...
Isyyspakkaus

Minulta kysyttiin juuri, syömmekö aina niin hienoja ruokia kuin mitä esittelen blogissa ja voisinko tehdä juttuja myös tavallisista ruoista.

Niin, mitäs siihen sanoisi? Itselleni ei tule mieleen juuri nyt yhtään erikoisuutta, joka olisi tehty vain tätä blogia varten. No, ehkä se appelsiini-salmiakkijäätelö viime vuonna, mutta kyllä tämän blogin sisältö on muuten meillä ihan arkea, samoin ne ruoat, joita Rouva sisällytti kirjaansa.

Mikä sitten on tavallista ruokaa? Jos tavallisuudella tarkoitetaan perunoita ja ruskeaa kastiketta tai kalapuikkoja niin ne eivät kuulu arkeemme, eivät myöskään einekset. Risottoja ja pastaa syömme usein, samoin esimerkiksi tomaattikastiketta ja lihapullia, ja ne ovat esiintyneet myös täällä.

Rouvan ruoanlaitto perustuu pitkälti siihen, että raaka-aineita valmistellaan iso satsi silloin kuin siihen on aikaa, yleensä viikonloppuna. Paahdettua porkkanaa, punajuurta, paprikaa ja parsakaalia on siis lähes aina valmiina jääkaapissa odottamassa ruoanlaittoa, ja niistä saa valmistettua nopeasti jonkin pastan tai vokin. Meillä se on tavallista.

Toinen hyvin tavallinen ja yleinen ruoka ovat erilaiset uunivuoat kuten tällainen karitsa-makaronilaatikko, jota söimme juuri tällä viikolla. Ja myös edellisellä. Eli tässä yksi tavallistakin tavallisempi ruoka suoraan tavallisesta arjesta. Tarjoillaan ketsupin kanssa.

Laatikko on saanut innoituksen Hanna Gullichsenin Safkaa 2 -kirjan karitsalootasta mutta on yksinkertaistetumpi. Siihen on myös upotettu kesäkurpitsaa, jota oli tänä vuonnakin tarjolla enemmän kuin tarpeeksi.

Karitsa-makaronilaatikko

Ainekset

  • 2 sipulia
  • 2 varsisellerin vartta
  • öljyä paistamiseen
  • 500 g karitsan jauhelihaa
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 3 keskikokoista kesäkurpitsaa
  • tuoretta yrttiä kuten lehtipersiljaa tai basilikaa
  • 2 prk tomaattimurskaa
  • suolaa
  • mustapippuria
  • 500 g kuivaa pastaa (penne tai fusilli)
  • pala juustoa

Valmistaminen

  1. Hienonna sipulit ja varsisellerin varret ja kuullota niitä öljyssä tilavassa kattilassa. Lisää jauheliha ja jatka paistamista
  2. Hienonna valkosipulinkynnet, kesäkurpitsa ja yrtit ja lisää ne kattliaan. Lisää tomaattimurska ja hauduta kastiketta puolisen tuntia, kunnes kesäkurpitsa on sulautunut kastikkeeseen
  3. Mausta hautunut kastike suolalla ja mustapippurilla
  4. Laita pasta uunivuokaan ja kaada kastike pastan päälle. Sekoita
  5. Raasta juusto ja ripottele juustoraaste vuoan pinnalle
  6. Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes juustoraaste alkaa ruskettua.
Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Sateisena maanantaina Toscanan-seuruettamme ei huvittanut lähteä etsimään lounaspaikkaa, vaan päätimme tehdä itse pasta carbonaran, johon olimme ostaneet tarvikkeet aiemmin. Pääsipä villamme keittiö kunnolla käyttöön.

Kananmunien kannattaa muuten olla mahdollisimman tuoreita, joten säästä vanhemmat munat muuhun käyttöön.

Pasta Carbonara

Ainekset (neljälle)

  • 4 kananmunaa
  • n. 50 g parmesaania
  • n. 150 g pekonia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 rosmariininonksaa
  • 500 g tuorepastaa (tagliatelle)

Valmistaminen

  1. Nosta kananmunat lämpenemään huoneenlämpöisiksi hyvissä ajoin
  2. Riko kananmunat tilavaan kulhoon, raasta parmesaani ja yhdistä raaste kananmuniin
  3. Laita pastan keitinvesi kiehumaan tilavaan kattilaan
  4. Kuutioi pekoni ja paista sitä pannulla omassa rasvassaan, kunnes se on rapeaa
  5. Hienonna valkosipulit ja rosmariinit, lisää ne pannulle pekonin joukkoon ja kuullota niitä miedolla lämmöllä muutama minuutti
  6. Keitä pastat pakkauksen ohjeen mukaan, kaada niiden keitinvesi pois, kippaa pastat välittömästi kananmuna-parmesaaniseoksen joukkoon ja sekoita hyvin, jolloin kuuma pasta kypsentää kananmunan
  7. Kaada pekoni-valkosipuliseos pastakulhoon ja sekoita.

Tarjoile parmesaaniraasten kanssa.

Lounaan aikana sade ehti lakata, ja iltapäivällä aurinko paistoi jälleen.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Mitä sinulle tulee mieleen, kun mainitsen sanan pastakone? Aika monelle tuntuu tulevan karjalanpiirakat, sillä niin usein olemme kuulleet, miten hyviä piirakoita sillä voi tehdä. Minulle se puolestaan tarkoittaa, että kohta saadaan ravioleja!

Edellisestä kerrasta olikin kyllä jo aivan liian pitkä aika, mutta vaikka itse sanonkin, niin kyllä näitä olisi kehdannut italialaisellekin tarjota.

Joku varmaan miettii, voiko pastaa sitten valmistaa ilman pastakonetta. Jotain paksumpaa ja pitkulaisempaa voi, mutta ainakin ravioliin tarvitaan hyvin ohut levy, ja itse en jaksaisi nähdä sitä kaulitsemisen vaivaa.

Pastakoneellakin raviolien valmistamisessa on sen verran työtä, etteivät ne aivan arkiruokaa ole. Ei ihmekään, että niitä on vaikea löytää jopa italialaisista ravintoloista. Toisinaan on kuitenkin hauska näperrellä - varsinkin, kun lopputulos on näin herkullista!

Sitruuna-pinaattiraviolit ja voi-salviakastike

Ainekset

Pastataikina

  • 1 l vehnäjauhoja
  • 4 kananmunaa
  • (Loraus maitoa)

Raviolien täyte

  • 150 g (tuoretta) pinaattia
  • 250 g ricottajuustoa
  • 1 kananmuna
  • sitruunan kuori raastettuna
  • 1/2 sitruunan mehu
  • 1/2 tl suolaa

Salviakastike

  • 50 g voita
  • 8 lehteä tuoretta salviaa

Lisäksi parmesanraastetta.

Valmistaminen

  1. Valmista ensin täyte: jos käytät tuoretta pinaattia, keitä sitä 3 minuuttia, puristele lehdet kuivaksi ja hienonna pinaatti. Jos käytät pakastepinaattia, valuta siitäkin neste pois esim. kahvinsuodatinpussissa, jotta täytteestä ei tule liian kosteaa. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään
  2. Tee sitten pastataikina: Laita jauhot kulhoon (tai kekoon pöydälle), tee niiden keskelle kuoppa ja laita kananmunat kuoppaan
  3. Sekoita jauhoja ja munia toisiinsa vähitellen haarukalla, kunnes se alkaa tuntua hankalalta. Jatka sitten vaivaamista käsin. Taikinan kuuluu olla jäykkää, mutta jos se tuntuu liian kuivalta, lisää taikinaan pieni loraus maitoa
  4. Kun taikina alkaa tuntua tasaiselta ja kimmoisalta, on aika alkaa vaivata sitä pastakoneella. Muista puhdistaa kone veivaamalla pieni taikinapallo useasti ja joka kohdasta telojen läpi
  5. Ota taikinasta puolen nyrkin kokoinen kimpale ja litistä se käsissäsi mahdollisimman litteäksi. Mankeloi levy pastakoneen läpi paksuimmalla asennolla. Taita levy puoliksi ja mankeloi se uudestaan. Jatka tätä muutaman kerran, kunnes taikina muuttuu tasaisen vaaleaksi ja kauniin sileäksi
  6. Mankeloi taikinalevy tämän jälkeen askel askeleelta ohuemmaksi. Itse en tee taikinasta koskaan ohuempaa kuin asennolla 7 (ohuin on 9), jotta siitä ei tulisi vaikeaa käsitellä
  7. Aseta valmiiksi mankeloitu taikina pöydälle ja nostele teelusikalla täytettä sen päälle n. viiden senttimetrin välein niin, että täyte on reilusti levyn keskiviivan toisella puolella
  8. Käännä levyn toinen reuna täytteen yli toista reunaa vasten, painele levyn puoliskot tiiviisti kiinni toisiinsa täytenokareiden ympäriltä ja yritä saada kaikki ilmakuplat varovasti pois täytteestä ennen kuin suljet reunan 
  9. Leikkaa raviolit taikinapyörällä ja laita ne hyvin jauhotetulle alustalle
  10. Valmista ravioleja, kunnes täyte on käytetty kokonaan ja tee lopusta taikinasta esimerkiksi tagliatelleä. Tagliatellen voi hyvin kuivata myöhempää käyttöä varten harjanvarren, vaateripustimen tai vaikkapa pyyhkeen päällä.

Raviolit kannattaa syödä pian sen jälkeen, kun ne on tehty.

  1. Kuumenna tilavassa kattilassa vesi kiehuvaksi, ja valmista sillä aikaa salviakastike: Hienonna salvianlehdet, sulata voi kasarissa ja lisää salvia siihen
  2. Kun ruokailijat jo istuvat pöydässä, mausta kiehuva vesi suolalla ja keitä ravioleja pienissä erissä, kunnes ne nousevat pintaan, n. 5 minuuttia paksuudesta riippuen. Maista yhtä raviolia tarkistaaksesi kypsyyden
  3. Kaada kypsät raviolit lävikköön ja valuta niistä vesi pois
  4. Kokoa annokset lautasille, kaada raviolien päälle voi-salviakastiketta ja ripottele pinnalle vielä parmesanraastetta.

Ja muista valita tagliatellen kuivauspaikka huolellisesti.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ennen virtuaalista matkaa Procidan saarelle kerron Italian-lomamme ruokakokemuksista. En todellakaan ole mikään italialaisen keittiön asiantuntija, joten kerron enemmänkin yksittäisistä annoksista, havainnoista tai asioista, joita opin matkan aikana - tai jotka on muuten vaan kiva jakaa kanssanne.

Pasta, Caffè Domiziano, Rooma

Aloitetaan pastoista ja risotoista:

Primi piatti

Erilaisia ja erimuotoisia pastoja on Italiassa niin valtavasti, että perusturistin on välillä mahdotonta tulkita edes englanniksi kirjoitettua ravintolalistaa pyytämättä apua tarjoilijalta. Tällä matkalla opin jälleen uuden pastalaadun: strozzapreti. Ne ovat näitä alla olevassa kuvassa näkyviä pitkiä ja melko paksuja pötkylöitä, joita italialaismamma pyöritteli Osteria da Fortunatan ikkunassa.

Strozzapreti al ragù, Osteria da Fortunata, Rooma

Cul de Sacin sitruunaraviolit olivat puolestaan suurimmat näkemäni palat pastaa: annos koostui kolmesta raviolista.

Ravioli, Cul de sac, Rooma

Procidalainen La Lampara tarjosi taas pienempiä ravioleja, jotka oli täytetty merenelävillä, kuten Välimeren saarella voi kuvitellakin tehtävän.

Ravioli frutti di mare, La Lampara, Procida

Nämä raviolit kilpailevat varmasti reissun maukkaimpien pasta-annosten palkinnosta ja jakavat palkintokorokkeen kahden spagettiannoksen kanssa.

Spaghetti frutti di mare, La Lampara, Procida

Spaghetti con polpo, Girone, Procida

No jaa, ei tämä mausteinen makkarakastikekaan kalpene maukkaudessa merenelävien rinnalla.

Rigatoni al pomodoro e salsiccia, La Campagnola, Napoli

Ja kyllähän kunnon bolognesekastike eli ragù on aina yhtä hyvää! 

Tagliatelle bolognese, La Campagnola, Napoli

Rouva sanoi myös Cul de Sacin Cacio e pepe -annoksesta: "MÄM!" Pastaa, juustoa ja pippuria.

Cacio e pepe, Cul de Sac, Rooma

Sekä pastat että risotot tarjottiin usein yllättävän al dente. Suomalainen ajattelisi jopa helposti, että ruoka on jätetty raa'aksi, mutta mikäpä minä olen italialisten kokkien näkemyksiä arvostelemaan.

Risotto frutti di mare, Fishbone, Procida

Sen sijaan procidalaiset gnocchit olivatkin taas yllättävän pehmeitä eivätkä lainkaan al dente. Gnocchi lausutaan muuten kuin njokki. Ne eivät siis ole mitään "notseja".

Gnocchi e gamberetti, Girone, Procida

Pääsimmepä maistamaan kerran ihan aitoa kotiruokaakin, kun Procidan isäntäperhe ystävällisesti tarjosi meille kerran lounaaksi kasvisrisottoa, joka oli hyvin kosteaa, ja siinä oli risiin lisukkeina porkkanaa, kaalia ja papuja. Tomaatit olivat omasta tarhasta.

Kasvisrisotto, kotiruokaa Procidalla

Antipasti

Ennen pastaa kuuluu tietysti ottaa alkupalat eli antipasti.

Roomassa makean verkkomelonin ja suolaisen prosciutton yhdistelmä maistui mukavalle.

Prosciutto e melone, Osteria da Fortunata, Rooma

Napolissa ja Procidalla alkupaloina maisteltiin taas mm. bruschettaa, grillattua kesäkurpitsaa ja munakoisoa, mozzarella-juustoa, oliiveja, uppopaistettuja perunapalloja, kalapihvejä ja -pullia, mustekalaa, etikkamarinoitua anjovista ja miekkakalaa, jättikatkarapuja ja varsinkin ihania täytettyjä kesäkurpitsankukkia.

Antipasti, La Campagnola, Napoli

Antipasti di Mare, La Lampara, Procida

Antipasti Stella di mare, Girone, Procida

Fishbonen voitaikinaan käärityt jättikatkaravut ansaitsevat erityismaininnan.

Pasta sfoglia e gamberetti, Fishbone, Procida

Samoin jo ne mainitsemani täytetyt kesäkurpitsankukat, fiori di zucca. Ne olivat niin hyviä, että niitä oli syötävä useamminkin ja niiden reseptiä udeltava Procidan asunnon emännältä.

Kesäkurpitsankukat täytetään ricottajuustolla, jonka jälkeen ne kastetaan vedestä, jauhosta ja kananmunasta sekoitettuun löysään taikinaan ja tämän jälkeen uppopaistetaan. Ihanaa! Napolin La Campagnolan kurpitsankukissa oli sisällä lisäksi myös pekonia.

Fiori di Zucca, Fishbone, Procida.

Secondi piatti

Italialaisten ravintoloiden menuissa varsinaiset pääruoat tulevat aina pastojen jälkeen, otsikon secondi piatti alla. Niiden kanssa on kuitenkin ongelma, että pastan jälkeen olo on yleensä jo aika täysi, ja annokset ovat aika tuhteja. Tälläkään kertaa emme ottaneet secondit kuin kerran, ja jälleen totesimme niiden olevan liikaa. Tässä Cul de sacin naudankieliannos sekä pitkään haudutettua häränhäntää tomaattikastikkeessa.

Lingua di Vitello, Cul de Sac, Rooma

Coda alla vaccinara, Cul de Sac, Rooma

Vini

Viinit, joita nautimme ruokien kanssa olivat usein falanghina-rypäleestä tehtyä valkoviiniä, mutta kaikkein useimmin viini oli vino bianco tai vino rosso di casa, siis edullista talon viiniä, jota sai kätevästi myös pienissä 1/4 tai 1/2 litran karahveissa.

Dolci

Jälkiruokiin emme päässeet pienestä seuralaisestamme johtuen usein, mutta suu saatiin kyllä makeaksi muutamaan otteeseen.

Tiramisùn voi tarjoilla myös näin.

Tiramisù, Fishbone, Procida

Gironessa pannacottaa oli tarjolla useamman lisukkeen kera. Valitsin Nutellan, mutta se oli sittenkin turhan tymäkkä ja makea ja peitti pannacottan oman hienon maun.

Pannacotta e Nutella, Girone, Procida

Makeuksia maistelimme myös muualla kuin ravintoloiden pöydissä.

Kadulla myytävä sitruunasorbetti, granita di limone, oli kuumalla ilmalla ihanan raikasta, ja sitä kului varsinkin Napolissa useampi kupillinen.

Granita di Limone, Napoli

Italialainen jäätelö on aivan erilaista kuin suomalainen. Vähemmän maitoista ja pehmeämpää, eikä siitä tehdä palloja vaan jäätelö lapioidaan lastalla tötteröön. Rooman Frigidariumissa jäätelötötteröön sai halutessaan vielä suklaakuorrutuksen: valmis tötterö kastettiin sulaan suklaaseen. Aah...

Frigidarium, Rooma

Aitoja sisilaisia cannoleja eli ricottajuusto-sokerimassalla täyettyjä kovia taikinarullia olen maistanut aiemmin vain kerran, kun Rouva kiikutti sellaiset tuliaisiksi Palermosta. Toisen kerran sellaiset löytyivät italialaisesta leipomosta New Yorkissa. Odotukset olivat kovat näille Napolista löytyneille rullille, mutta täytyy valitettavasti todeta, että maku ei ollut sitä, mitä odotin. Cannolejakin voidaan varmasti tehdä useammalla reseptillä, ja näissä täyte oli mielestäni liian tomusokerin makuinen.

Cannoli, Napoli

Arancini

Arancini-risottopallot ansaitsevat postauksessa oman osionsa, sillä ne olivat yksinkertaisesti aivan älyttömän hyviä ja riittävät sellaisenaan välipalaksi elleivät sitten koko ateriaksi. Yksi pallo maksoi euron.

Pallot voidaan valmistaa tähteeksi jääneestä risotosta, mutta ravintoloissa risotto valmistetaan varmastikin alusta asti vain arancineja varten. Nautimme arancineja Napolissa sekä I Decumanissa että Donna Sophiassa, ja molemmissa pallot olivat valtavan kokoisia. Ne oli valmistettu liharisotosta eikä niissä ollut sydämenä mitään muuta. Arancinit voidaan kuitenkin valmistaa myös niin, että risotto pyöritellään palloksi ja niiden keskelle työnnetään esimerkiksi juustoa ennen uppopaistamista.

Arancini, Donna Sophia, Napoli

Ja ne pizzat...

Normaalissa arjessa olen sitä mieltä, että pizza ei ole ruokaa enkä syö sitä koskaan esimerkiksi lounaaksi. Muutenkin aika harvoin.

Italiassa tilanne on tietysti aivan toinen, ja pizzaa tuli syötyä lähes joka päivä. Ei varmasti tarvitse vakuutella, että ne olivat todella maukkaita, mutta muutamia yllätyksiäkin tuli eteen.

Yksi oli Procidalla testattu perunapizza. Emme ymmärtäneet olemattomalla italiallamme, että kyseessä ei ole pizza, jonka täytteenä olisi perunaviipaleita, vaan valmiin pizzan päälle oli kaadettu uppopaistettuja ranskalaisia. Siitä pizzasta ei tullut meidän suosikkimme.

Toinen hieman epäonnistunut valinta oli Roomassa maisteltu kesäkurpitsankukka-anjovispizza (alla olevassa kuvassa oikealla). Anjovis oli aivan liian suolainen pizzan täytteenä ja peitti myös kesäkurpitsankukan maun.

Muut valinnat olivatkin onnistuneempia.

Opin mm., että napolilaisen pizzan pohja on paksumpaa ja sitkeämpää kuin roomalaisen, jonka pohja on taas ohut ja rapea. Napolissa pizzan keskelle näytettiin myös sijoitettavan aina (?) mozzarellapallo, jonka paikalliset popsaisivat usein ensimmäisenä suuhunsa.

Napolissa ja Procidalla pizzat olivat myös täytteiltään runsaampia ja kosteampia, varsinkin kuin useissa paikoissa yksi täyte oli panna eli jotain ranskankerman tyyppistä hapatettua kermavalmistetta.

Pizza, Fishbone, Procida

Parhaina pizzoina mieleen jäivät ensinnäkin Il Galeonen Frutti di mare. Suomesta ei koskaan saa näin hyvää pizzaa merenelävillä, vaan lopputulos on aina enemmän tai vähemmän purukumin kaltainen.

Pizza Frutti di mare, Il Galeone, Procida

Ja sitten ihan perusmakuja: I Decumanin kinkku-herkkusieni-pizza, koska se vaan oli niin hyvää. Maistui myös lapselle.

Pizza con prosciutto e funghi, I Decumani, Napoli.

Pizzat olivat Napolissa yllättävän edullisia. Roomassa pizza maksoi vajaat kymmenen euroa, tosin Piazza Navonan laidalla turisteilta nyhdettiin tuplahinta. Napolissa pizzat maksoivat näissä parhaiksi kehutuissa mestoissakin 4,50 - 6 €.

Limoncello

Vielä lopuksi on mainittava limoncello, makea sitruunalikööri. Sitä oli sekä maisteltavana että myytävänä lähes kaikkialla. Juoma valmistetaan oikeaoppisesti pelkistä sitruunankuorista, sillä mehu tekee siitä kuulemma kitkerää. Alkoholina käytetään hyvin vahvaa maustamatonta viinaa, jota saa paikallisista maitokaupoista. Procidan emäntä väitti, että se olisi lähes puhdasta alkoholia, mutta sitä rohkenen hieman epäillä.

Mekin saamme nyt valmistaa lähes aitoa procidalaista limoncelloa, sillä lähtiessämme Procidalta, talon omistajaperheen mamma lykkäsi meille mukaan kassillisen sitruunoita omasta puutarhastaan, ja myöhemmin myös resepti kolahti sähköpostiini. Paitsi sitruunankuorta, juomaan raastetaan myös appelsiininsukuista villinä kasvavaa sitrusta, melangoloa, jota kutsutaan Procidan murteessa cidrangoloksi. Voin myöhemmin raportoida, miten juoma onnistui.

Ihan hyvä, että matka kesti vain viikon, sillä tällä herkuttelulla housut olisivat alkaneet kiristää melko nopeasti. Onhan näitä ruokia silti jo aikamoinen ikävä...

Palataan vielä kerran yhden jutun ajaksi Italiaan, sinne ihanalle Procidalle!

Share