Ladataan...
Isyyspakkaus

Jokohan sitä voisi huokaista pienesti helpotuksesta vai pitääkö vielä koputella käsittelemättömiä puupintoja..?

Leikattu ja sittemmin tulehtunut ja sairaalahoitoa vaatinut kyynärpääni sai uudet tikit neljä viikkoa sitten, ja ne poistettiin viime viikolla. Tällä viikolla pääsin ensimmäistä kertaa kuuteen viikkoon myös saunomaan. 

Kumpi on hassumpaa, syödä vai valokuvata mehujäätä saunassa?

En laittanut pyynnöistä huolimatta kuvaa leikkaushaavasta blogiin, mutta alla näette kyynärpään sellaisena kuin se on nyt. Kun turvotus on laskenut, se on jo aivan tavallisen näköinen - lukuun ottamatta siinä olevaa seitsemän sentin mittaista arpea.

Söin antibiootteja vielä viime viikolla, mutta olen nyt ollut ilman niitä viikon verran. Tunnustelen ja tarkkailen kättäni ja omaa oloani tietysti vähän väliä: onko turvotusta, punoittaako, onko auennut, onko kuumotusta, ei kai minulla vain ole yhtään kuumeinen olo..? Pelkään tietysti, että sama kävisi uudelleen, vaikka haava onkin nyt aivan eri näköinen ja paremmin parantunut kuin alkuperäisen leikkauksen ja tikkien poiston jälkeen.

Mutta menee tässä vielä tovi ennen kuin käsi on täysin käyttökelpoinen. En voinut taivuttaa sitä yli 90 asteen kulmaan (siis kohti kasvoja) yli kuukauteen, joten kyynärpää on jäykistynyt. Sen huomaa kireytenä, kun kättä taivuttaa ääriasentoon, ja kipuna kun herään aamulla (tai keskellä yötä), ja vain liikutan kättä sen oltua paikoillaan pitkään.

Pahinta on kuitenkin se, että kaikki ojentajaan kohdistuva rasitus tuntuu edelleen voimakkaana kipuna kyynärpäässä, enkä voisi kuvitellakaan tekeväni kuntosalilla ojentajaliikkeitä vielä pitkään aikaan. Ehkä pieni fysioterapia olisi myös paikallaan.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Nyt toivon todella, että tämä postaus jää viimeiseksi sairaskertomuksekseni.

En joutunutkaan viettämään tätä viikkoa sairaalassa kuten kirjoitin alkuviikosta. Tiistaiaamuna lääkäri nimittäin totesi, että en tarvitse enää suonensisäistä antibioottia, joten pääsin alipainehoitolaitteeni kanssa kotiin parantelemaan kättäni. Seuraava leikkausaika varattiin torstaille, jolloin haava olisi viimein määrä ommella umpeen.

Olihan se huomattavasti mukavampaa olla kotisohvalla, vaikka jouduinkin kanniskelemaan vakuumilaitetta olallani ja aika ajoin kytkeytymään pistorasiaan, jotta laite latautuisi. Pystyin silti elämään kotona lähes normaalia elämää, kun sairaalassa olisin vaan makoillut sängyssä aamusta iltaan.

Jännitin tällä kertaa leikkausta enemmän kuin viimeksi. Toivoin tietysti, että haava päästäisiin sulkemaan suunnitellusti, mutta oli olemassa riski, että lääkäri haluaisi jatkaa edelleen alipainehoitoa ja haavan sulku siirtyisi eteenpäin toiset kolme päivää. Toinen jännityksen aihe oli riski siitä, että iho haavan ympärillä olisi käynyt liian kireäksi sulkemiseen ja haava vaatisi ihosiirteen reidestä.

Sitä ei kuitenkaan tarvittu, ja leikkaus meni suunnitelmien mukaan, tai ainakin lähes. Haavan pohja oli siisti, alipainehoitoa ei tarvittu enää ja käsi tikattiin takaisin kiinni. Suunnitelma oli, että leikkaus olisi tehty puudutuksessa, mutta käsi ei puutunutkaan kunnolla. Näin käy kuulemma vain 2 %:ssa tapauksista. Riski sille, että käteni tuntisi leikkauksen aikana edelleen kipua, oli niin iso, että anestesialääkäri päätti nukuttaa minut.

Heräilin pari tuntia myöhemmin ja kuulin, että kaikki meni hyvin. Heräämön hoitaja antoi pienen naukun lääkekonjakkia ja kupillisen kahvia. Leikkauksen tehnyt lääkäri kävi vielä myöhemmin tervehtimässä osastolla ja kertomassa leikkauksesta.

Kädessä on siis tikit seuraavat 2,5 viikkoa, ja joudun edelleen kanniskelemaan sitä kantositeessä. Kättä saa liikuttaa 0 - 90 asteen kulmassa, mutta käden kuormitus on kielletty, ja kyynärpäähän ei voi nojata. Eli kyllähän tässä vielä kuukausi menee ennen kuin kättä voi käyttää lähes normaaliin tapaan ja palata sinne kuntosalille.

Olisin voinut periaatteessa lähteä kotiin vielä torstaina, mutta koska olisin päässyt kotiin vasta illalla ja tarvinnut saattajan, päädyimme Rouvan kanssa siihen, että viettäisin vielä yhden yön sairaalassa ja palaisin kotiin perjantaina aamupäivällä.

Hyvissä käsissä olen täällä Hyksissä ollut, jopa maan parhaissa. Tännehän lähetetään ympäri Suomea kaikista vaativimmat tapaukset - kuten viereisissä sängyissä maanneet nuoret miehet, joista toinen oli räjäyttänyt vasemman kätensä omatekoisella pommilla ja toisella viallinen uudenvuoden raketti oli räjähtänyt käsiin. Hän selvisi ihovammoilla.

Mutta kylläpä on ollut myös mielenkiintoinen tämä kokemus. Ensinnäkin aikuiselle ihmiselle on aika jännittävää antautua täysin toisten ihmisten armoille, maata tajuttomana muutaman tunnin ajan ja herätä aivan toisessa paikassa kuin missä on nukahtanut.

On ollut myös kiinnostavaa ihan vaan seurata lääkäreitä ja sairaanhoitajia omissa töissään ja miettiä, miten valtavan vastuullista ja tärkeää työtä he tekevät ja millaista varmuutta, ammattitaitoa ja huippuosaamista vaikkapa kirurgin työ vaatii. Ja miten monta huippuammattilaista tarvitaan ihan noinkin pieneen operaatioon kuin tulehtuneen haavan hoitoon. Kiitos hyvästä hoidosta!

Nyt olisi kuitenkin kiva jo keskittyä ihan muihin asioihin. Ja palata omiin töihin.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Annetaan heti alkuun uusi varoitus liiallisesta informaatiosta ja iljettävistä yksityiskohdista.

Kuvittelin vielä eilen, että käteni olisi kursittu tänään kasaan ja olisin tällä hetkellä lojumassa kotisohvalla, mutta toisin kävi. Nyt näyttää siltä, että olen "ainakin" torstaihin asti Töölön sairaalassa, sillä kättä haluttiin hoitaa vielä vakuumilla. Huoh.

Kelataan kuitenkin aikaa vielä vähän taaksepäin.

Käsi on siis periaatteessa parantunut hyvin. Tulehdusarvot laskivat, ja käsi ei ole enää edes niin kipeä, että tarvitsisin kipulääkkeitä. Haava pidettiin kuitenkin auki, jotta haavan pohja paranisi kunnolla eikä sinne pesiytyisi uusia bakteereja.

Hauskin vaihe oli se, kun pääsin itse huuhtelemaan ja vaihtamaan käden siteitä viikonlopun aikana. Täytyy myöntää, että kun näin haavan ensimmäisen kerran perjantaina, se näytti pahemmalta kuin ajattelinkaan. Kymmenen sentin syvä avohaava. (Ja ei, en aio postata kuvaa siitä tänne.) Ajattelin, että Rouva voisi auttaa puuhassa, mutta haava teki hänelle liian pahaa.

Ei se siteiden vaihtaminen, vaan se muu haavan hoito. Minun piti nimittäin kaksi kertaa päivässä huuhdella haavaa juoksevan veden alla kymmenen minuuttia ja sen jälkeen työntää haavan reunojen ("läppien") alle Aquacel Ag -hopeanauhaa ennen kuin käsi sidottiin. Kun Rouvasta ei ollut tähän puuhaan apulaiseksi, se oli sitten tehtävä itse peilin avulla. Olihan se ihan mielenkiintoinen kokemus työntää sormet oman ihon alle.

Haava oli suunniteltu ommeltavan umpeen tänään, mutta leikkaava lääkäri sanoi aamulla, että heidän pitää ensin katsoa leikkaussalissa, miltä käsi näyttää. Toinen vaihtoehto olisi hoitaa sitä vielä alipainehoidolla muutaman päivän ajan.

Ja kuinkas ollakaan, kun heräsin nukutuksesta, minulle kerrottiin, että haava on edelleen auki ja minulla on vakuumi kädessä. Sen pitäisi nopeuttaa haavan paranemista, ja on siis varmasti hyvä juttu, vaikka nyt vähän nyppiikin, että jouduin jäämään sairaalaan.

Enhän minä ollut tietenkään varautunut jäämään tänne, eikä minulla ollut edes puhelimen laturia mukana. Rouva kantoi kuitenkin minulle töiden jälkeen kassillisen tietokoneita, tabletteja ja latureita, joten saan kyllä nyt aikani kulumaan. Seuraava leikkaus on ehkä torstaina.

Ja minä kun jo ehdin suunnittelemaan, että voisin tällä viikolla sairaslomalla ollessani käydä lounailla kaikissa niissä uusissa ja kehutuissa hampurilaismestoissa, joissa en ole ehtinyt vielä käydä.

No, ensi viikolla sitten..?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tähän syksyyn on mahtunut vähän kaikenlaista. Yksi niistä asioista, joista en ole täällä kertonut, liittyy oikeaan käteeni, joka jouduttiin yllättäen leikkaamaan.

Oikea kyynärpääni kipeytyi jo syyskuussa eräällä salireissulla niin pahasti, että jouduin jättämään salitreenit tyystin ja lepuuttamaan kättä.

Käsi oli vielä useamman viikonkin jälkeen niin kipeä, että siihen sattui jopa ulko-oven avaaminen ja lapselle vauhdin antaminen keinussa. Tilannetta ei auttanut lainkaan se, että pamautin saman kyynärpään vieläpä kahdesti ovenkarmiin niin, että toisella kerralla kyynärpäähän tuli avohaava.

Näytin kyynärpäätä lääkärille jo lokakuussa, ja siitä otettiin röntgen-kuvat. Lääkäri ei kuitenkaan nähnyt kuvissa mitään erikoista (Huoh...), ja kivun aiheuttajan kerrottiin olevan rasitusperäinen bursiitti eli limapussin tulehdus.

Kun käsi ei tullut kuntoon kahdenkaan kuukauden levon jälkeen, päätin kysyä asiasta ortopediltä. Hän näkikin samoista kuvista luupiikin, entesofyytin, joita oli itse asiassa kaksi, ja ne aiheuttivat sekä bursiitin että kivun.

Käsi vaatisi leikkauksen, ja koska toinen piikeistä sijaitsi syvällä, suositus oli tehdä se nukutuksessa. Jaa jaa. Onneksi työnantajallani on työntekijöilleen lisävakuutus, joka kattaa myös erikoislääkärikäynnit ja toimenpiteet yksityisessä sairaalassa, joten leikkaukseen pääsi hyvin nopeasti - vain kahdessa viikossa lääkärikäynnistä.

Leikkaus oli tänään, ja vamma oli itse asiassa oletettua pahempi. Toinen luupiikeistä (sentin mittainen!) oli tunkeutunut ojentajajänteen sisään, eli ei ihmekään, että käsi oli vähän kipeä.

Leikkaus vaati sekä luun hiomista että myös jänteen tikkaamista, joten lopputuloksena on viikon mittainen kyynärvarren liikutuskielto, kantoside ja kahdeksan päivän sairausloma. Ojentajaa saa alkaa käyttää taas kahden viikon päästä.

Minut tämä yllätti, sillä odotin vain tikkejä ja kipulääkettä.

Itse leikkaus oli helppo ja nopea. Se tehtiin päiväkirurgiana, ja olin valmis lähtemään kotiin jo neljän tunnin päästä leikkauksesta. Olin nukutettuna tunnin ja vetelin siihen päälle sikeitä vielä toisen mokoman.

Tämä oli ensimmäinen nukutukseni aikuisiällä, joten suhtauduin siihen mielenkiinnolla. Yllätyin, miten nopeasti nukutusaine vei tajun kankaalle. Muistan ajatelleeni, että "nyt pyörii päässä", ja seuraavan kerran havahduin leikkausosaston heräämössä.

Kylläpä sairaalassa tarjottu hyvin myöhäinen aamupala maistuikin hyvälle, sillä en saanut ennen leikkausta syödä tai juoda mitään. Ensimmäinen asia, jonka sanoin herättyäni hoitajalle, oli: "Kauhea jano."

Nyt yritän oikeakätisenä totutella käyttämään vain vasenta kättä ja pujottautumaan vaatteisiin niin, että oikeaa ei tarvitse taivuttaa. Aloitin harjoittelun heti HC-osastolta ja söin päivällissushit puikoilla. Voit käydä Instagramissa katselemassa tarkemmin, miten se sujuu.

Ulkona käynnit on minimoitava, sillä minulla ei taida olla yhtään takkia, jonka sisään käsi mahtuisi. Niin, tai Rouvahan taisi käyttää yhtä toppatakkiani odottaessaan tyttöä, joten käsi voisi mahdollisesti mennä sen sisään...

Mutta tulevalla viikolla kaikki tehdään vasemmalla kädellä. Hitaampaa se on, mutta kyllä tämä blogin kirjoittaminen joten kuten sujuu näinkin.

Pahoittelut jos teksti on normaalia kömpelömpää ja sisältää enemmän krijoitus, ja pilkkuvirheitä. (Heh.) Se on kuitenkin tehty kirjaimellisesti sillä vasemmalla kädellä.

Share