Ladataan...
Isyyspakkaus

Käytin tytön neuvolan kaksivuotistarkastuksessa.

Terveydenhoitaja aloitti jutustelun kyselemällä, miten menee, ja minä kerroin tyytyväisenä, miten hienosti lapsi syö kaikkea ja nukkuu hyvin, käy potalla ja treenaa pikkuhousujen käyttämistä.

Kun hoitaja tiedusteli puheen kehittymisestä, kerroin, että tyttö kyllä juttelee jo paljon ja muodostaa ihan oikeita lauseitakin. Jo muutama kuukausi sitten hän osasi kysyä esimerkiksi: "Missä on minun toinen lapanen?" mutta toisaalta joissain sanoissa kirjaimet kääntyvät edelleen hassusti väärin päin. Esimerkiksi lusikka on edelleen "lukkija", kerroin.

”Kyllä, sanat saattavat kääntyä vielä nelivuotiaaksikin asti hassusti”, hoitaja kertoi ja minä nyökyttelin. Tyttö istui tuppisuuna sylissä. ”Kyllä hän varmaan kohta jo lämpenee”, hymyilin.

”Käydäänpä sitten tuohon pöydän ääreen”, hoitaja jatkoi ja kaivoi esiin värikynät ja piirustuspaperia. ”No niin, piirräpä siihen paperiin jotain.”

Tyttö ei edes ottanut kynää käteensä. ”Kulta, piirräpä isille jotain”, minäkin yritin, mutta kynä ei noussut pöydältä. Ja niin sisäinen suorittajani heräsi. ”Kyllä se kotona tykkää piirtää, ja piirtäminen on ollut yksi sen lempipuuhista”, vakuuttelin.

Hoitaja otti itselleen toisen kynän, piirsi paperiin viivan ja sanoi: ”Piirräpä tällainen samanlainen viiva.” Vielä hetken mietittyään tyttö otti viimein kynän käteensä - mutta väärin päin. Terä osoitti kattoa kohti, ja kun hän yritti piirtää kynällä, hän käänsi kätensä niin, että rystyset ja kynän puuosa osuivat paperiin mutta kynän kärki ei. Sitten hän hinkkasi paperia kynän puuosalla. Molemmilla päillä.

"Okei, tätä testiä ei taidettu läpäistä täysin pistein", sisäinen suorittajani kuiski, vaikka tyttö hetken päästä käänsikin kynänsä oikein päin ja piirsi paperille viivan.

Kuva ei liity jutun tapaukseen, mutta siinä lapsi pitelee kynää oikein päin.

Seuraavaksi pöydälle tuotiin kahdeksan puista palikkaa, ja hoitaja kysyi tytöltä, miten korkean tornin hän osaisi niistä rakentaa. Hetken aikaa näytti siltä, että kynät kiinnostivat häntä enemmän kuin palikat, ja sisäinen suorittajani ehti jo huolestua.

Palikat alkoivat kuitenkin siirtyä pinoon: kolme palikkaa, neljä palikkaa, vielä muutama. ”Voi miten taitava, saatko kaikki palikat päällekkäin?” tsemppasin vieressä ja hetken päästä kaikki kahdeksan palikkaa olivat pinossa pöydällä. ”Huh”, huokaisi sisäinen suorittajani.

”Kuinkas monta palikkaa siinä pinossa on?” kysyin tytöltä ja osoitin kahta alimmaista: ”Yksi, kaksi…” Tyttö jatkoi: "koome, neejä, viisi, kuusi, seehemä, kaheha."

"Jes jes jes! Kuuliko se terkkari sen varmasti?" huusi sisäinen suorittajani. "Tyttöhän on nero, ja hän ei vain halunnut piirtää juuri silloin, kun sitä typerää kynää tyrkytettiin käteen!”

Testi jatkui vielä pallon potkimisella ennen kuin lapsi mitattiin ja punnittiin. Pituutta oli tullut hienosti viitisen senttiä, ja kasvu oli siis aivan odotusten mukaista.

Sisäinen suorittajani sai kuitenkin rauhan vasta, kun luin neuvolakorttiin kirjatun lausunnon. ”Reipas tyttö. Puheen kehitys ja motoriikka ikätasoista”.

Silti sisäisen suorittajani piti kuiskata vielä korvaani: "Ei kai ne kaikki vielä tässä iässä laskea osaa?" ja tehdä pieni voitonmerkki.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kun kirjoitin helmikuun alussa juttuni Katsotaan nyt ensin, onko siellä mitään elossa, enpä olisi arvannut, että juttu roikkuu vielä yli puolen vuoden päästä Lilyn etusivulla päivän luetuimpien juttujen listalla ja sitä kommentoidaan edelleen näin aktiivisesti.

Juttuun tuli tänään neljässadas kommentti. Se on luettu karvan verran yli 100 000 kertaa.

Tästä voi toki kiittää Lilyn toimituksen tekemää Facebook-mainosta, joka on vetänyt naisia klikkaamaan ja kommentoimaan juttua maaliskuusta lähtien.

Olen muutaman kerran ollut tilanteessa, jossa olen tavannut uuden ihmisen ja maininnut jossain yhteydessä, että pidän blogia isäksi tulemisesta. Reaktio on ollut: "Ai se on sinun juttusi se mikä on siellä Facebookissa, se Katsotaan nyt... jotain."

Juu, on. Pahoittelen, jos se mainos on alkanut ärsyttää. Itse en ole sitä nähnyt. En taida kuulua kohderyhmään.

Tämän päivän Hesarin Terveys-sivu käsitteli samaa aihetta kuin juttuni, ja minuakin kysyttiin haastateltavaksi tässä jokin aika sitten. Omat kokemuksemme olivat kuitenkin sen verran laimeita, etten tuntenut palavaa tarvetta päästä jakamaan niitä lehteen. Sen verran dramaattisempia tarinoita olen lukenut oman juttuni kommenttiosiosta.

Käy vaikka lukemassa. Tai kerro omasi. Ehkä päästään vielä viiteensataan?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Voisi kuvitella, että päätyökseen raskaana olevien naisten kanssa työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille kehittyisi vähitellen kiva pehmeä tyyli kommunikoida asiakkaidensa kanssa. Asiallinen ja realistinen, mutta silti positiivinen ja myötäelävä. Onhan tässä sentään kysymys asiasta, johon voi liittyä sekä suurimmat ilot että surut, joita voin keksiä.

Ymmärrän, että Kätilöopiston sairaalan vastaanottovirkailija näkee sadoittain maha pystyssä kulkevia naisia päivittäin, joten jokaiselle ei riitä samaa määrää empatiaa. Oli silti tyrmistyttävää, miten kylmän vastaanoton saimme ensimmäisellä ultraäänireissulla viime lokakuussa. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja tiedustelimme virkailijalta, olisiko mahdollista käydä ennen ultraääntä niissä muissa testeissä, joita käyntiin liittyi. Tähän virkailija totesi kuivasti: "Ei, niissä käydään vasta ultraäänen jälkeen. Katsotaan nyt ensin, onko siellä mitään elossa." Seurasi tyrmistynyt hiljaisuus, ja järkytys Rouvan kasvoilla oli niin ilmeinen, että virkailijakin meni vaikeaksi. Niin, näinhän se varmasti menee, mutta ei sitä olisi halunnut kuulla noin suoraan päin naamaa paiskaistuna.

Oma lajinsa on neuvolan tädit. Tai se yksi hihittelevä ja meitä selvästi paljon nuorempi neuvolan setä, jonka mielestä THL:n suositukset raskaana oleville naisille olivat vähän hysteerisiä. Hän sai kuitenkin pisteet suosittelemalla voin ja kerman käyttämistä ja välttämään kevyttuotteita. Ei sillä, että me niitä käyttäisimmekään, hyi sentään.

Viime viikolla mustalle listalle joutui se takakireä neuvolan lääkärirouva, joka ei osannut valita sanojaan oikein painon nousuun liittyen. Rouva punnitsi itsensä ja totesi että paino on noussut kahdeksan kiloa puolessa vuodessa. Tähän lääkäri ilmoitti: "Sä olet ihan vaan lihonut. Lapsen kasvu on vasta edessäpäin" ja jatkoi vielä "raskaana on kaikenlaisia mielihaluja, ja niin niitä kiloja kertyy." Auts. Näin jälleen Rouvan kasvoilta, että nyt joku teki virheen. Rouva puolusteli, että hänen painonnousunsa liittyy varmasti enemmänkin siihen, että hän ei ole voinut jatkaa enää juoksuharrastustaan. "No mitenkäs paljon sinä sitten juokset", lääkäri kysyi. "Neljä kertaa viikossa, ja olen juossut useamman maratonin", Rouva vastasi.

Muut neuvolan tädit ja kätilöt ovat kyllä olleet oikein asiallisia. Nähtäväksi jää, milloin homma heittää häränpyllyä ja päästään ylisöpöön pastelliväriseen hattaramaailmaan. Ehkäpä sitten Haikaranpesän perhevalmennuksissa?

Share