Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Robert Bosch Oy

Sain Boschilta pyynnön jakaa oman kotoiluvinkkini Boschin Facebook-sivujen Kotikeskiviikko-sarjaan ja testata samalla Boschin laitteita. Tämä sattuikin sopivasti, sillä tarkoitukseni on ollut jo pidempään sisustaa hieman WC:tämme, mutta akuutimmat asiat ovat olleet mielessä päällimmäisenä.

Kotoiluvinkkini liittyy WC:n somistamiseen ja siihen, miten Rouva haaveili pidempään, että WC:ssä voisi pitää toisinaan maljakossa tuoreita kukkia. Vaikkapa tuossa altaan reunalla.

Luotuani mahdollisimman pitkän et-kai-sinä-nyt-ihan-oikeasti-ole-tosissasi-ilmeeni hän myönsi itsekin, että pienten lasten kanssa kukkamaljakko minikokoisen pesualtaan reunalla ei ole kaikkein toimivin ratkaisu.

Sen sijaan seinämaljakko on! Sellaisen Rouva löysi tallinnalaisesta antiikkiliikkeestä jo viime vuonna. Nyt ajattelin laittaa seinälle myös yhden miniatyyritauluistamme, joita Rouva kehystytti hiljattain ja jotka ovat odottaneet sopivan paikan löytymistä.

Sain kokeiltavaksi kaksi Boschin laitetta: akkukäyttöisen Uneo Maxx -poravasaran, jolla voi ruuvata, porata ja vasaraporata tiukempaakin seinää. Lisäksi kokeilin UniversalDetect-rakenneilmaisinta, joka auttaa löytämään seinästä turvallisen paikan, johon poravasaransa upottaa.

Ja jälkimmäinen laite osoittautuikin heti melkoisen mainioksi vehkeeksi. Se kun ilmoitti minulle, että juuri siinä kohdassa, johon ajattelin maljakon kiinnittää, onkin metallia seinän sisällä. Ahaa! No sehän on tietysti hanalle tuleva lämminvesiputki. 

Kylmävesiputki löytyi puolestaan 20 sentin päästä siitä, ja sopiva kohta porata oli siis näiden putkien välissä. Seinän toisella puolella on myös kylpyhuoneen rättipatteri, joten tuli varmistettua samalla, että mikään patteriin johtavista putkista ei ole juuri sillä kohdalla.

Laite tunnistaa myös sähköjohdot, ja varmistin tietysti myös, että niitä ei ole kohdassa, johon poraan.

Täytyy sanoa, että vaikka olin tarkastanut, että kohta on turvallinen porata, kyllä silti jännitti upottaa terä seinään.

Kylläpä olikin kätevä peli tämä akkukäyttöinen poravasara! Olen käyttänyt aiemmin vain akkukäyttöistä ruuvinväännintä, ja kyllähän se helpottaa poravasarankin käyttöä, että johto ei ole tiellä ja sotkeutumassa ja että ei tarvitse etsiä jatkojohtoja, jos poraa jossain muualla kuin pistorasian vieressä.

Vasaraporausta en päässyt tässä pikkuprojektissa testaamaan, mutta tarvetta sille tulee, kun taas joskus kiinnitän jotain kattoon tai ulkoseinään. Ovat nimittäin astetta kovempaa materiaalia.

Ja siinä se on. Kuukausia kestäneen harkinnan ja suunnittelun jälkeen maljakon kiinnittäminen seinään vei noin viisi minuuttia. 

Käsisaippuallakin on tilaa maljakon vieressä. Hyvä siis, että vesiputki esti maljakon kiinnittämisen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Napautin vielä vastakkaiselle seinälle naulan, johon ripustimme tämän taulun. Se on peräisin Kierrätyskeskuksesta.

Uudet kehykset sopivat hyvin yhteen peilin kanssa.

Seuraavana edessä olisi seinän maalaus. Sopiva sävykin on jo löytynyt ja maali hankittu. Maalaaminen jäi, kun emme osanneet päättää, kuinka monta seinää maalataan, ja jos maalataan vain yksi, mikä näistä. Nyt luulen, että olemme saaneet tehtyä päätöksen, ja tauluseinä saa itselleen vaaleanpunaisen (!) sävyn.

Eikös alakin näyttää oikein viihtyisältä?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olemme vihdoin saaneet liki seitsemän vuotta sitten alkaneen remonttimme päätökseen.

Sen viimeinen vaihe oli olohuoneen seinän ja listojen maalaaminen, joka jäi tekemättä putki- ja keittiöremontin yhteydessä ja johon oli kovin vaikea tarttua myöhemmin. Todella vaikea. Nyt olemme kuitenkin hyvästelleet olohuoneemme punaisen seinän...

ja toivottaneet tervetulleeksi uuden sinisen seinän.

Tarkemmin sanottuna sävy on Aalto (H440) Tikkurilan Tunne Väri -värikartassa.

Rouva oli jo pitkään kyllästynyt punaiseen seinään. Sävy oli sinänsä kaunis ja pidimme siitä kovasti silloin, kun väri valittiin, mutta väri ehti olla seinässä jo liki 15 vuotta. Nyt halusimme tilalle jotain raikkaampaa ja rauhallisempaa. Tavoitteena oli löytää jokin vihertävän siniharmaa sävy.

Luulen, että seinä olisi tullut maalattua jo aiemmin, ellei pianomme olisi sijainnut juuri tällä seinustalla. Se on nimittäin niin painava, ettei uskoisikaan, ja pianon siirtäminen vaatii paitsi melkoisen ponnistuksen myös jotain, jonka päälle se nostetaan. Sen pyörät nimittäin jättäisivät lattiaan todella pahat jäljet. Ja niin kuin arvata saattaa, kun johonkin tekemättömään asiaan on vaikea tarttua, helpompi on vain antaa sen olla.

Toinen tekemätön homma oli listojen, oven karmien ja pylväiden puuosien maalaaminen. Maalasimme kaikissa muissa huoneissa nämä puuosat remontin yhteydessä, mutta olohuone jäi tekemättä, sillä kaikki tavaramme oli pakattu silloin juuri olohuoneeseen. Ajattelimme maalata ne sitten samalla, kun maalaamme seinän.

Ja nyt heti kuusi vuotta myöhemmin saimme homman hoidettua!

Värin valinta on vaan aina yhtä haastavaa, mutta hieman helpommaksi sen tekevät Tikkurilan A4-kokoiset värimallit, joita voi tilata Tikkurilalta.

Tilasimme värikartan sävyt Vesiputous (F436) Akvarelli (Y441) Spa (X442) Aalto (H440) Capri (Y370) ja Mentoli (J442) ja katselimme niitä olohuoneemme seinällä muutaman päivän ennen kuin teimme lopullisen valinnan.

Kaksi sävyä vaikutti liian vaaleilta, yksi liian vaaleansiniseltä ja yksi liian pastellinvihreältä. Arvoimme hetkisen siniharmaan Aallon ja vihertävämmän Mentolin välillä ja päädyimme Aaltoon.

Ennen maalaamista piano siirtäminen oli kuitenkin saatava ratkaistua jotenkin. Rouva bongasi eräällä lenkillään roskalavan, johon oli viety jonkin taloyhtiön remonttijätettä ja muun muassa isoja vanerilevyjä. Löysinkin lavalta sopivat vanerilevyt, joiden päällä sain rullattua pianon irti seinästä.

Ennen maalausta hoitamatta oli kuitenkin vielä yksi asia. Tein nimittäin keittiöremontin yhteydessä seinään nyrkin kokoisen reiän, kun asensin seinän toiselle puolelle pistorasioiden kojerasioita ja pamautin hieman liian kovaa taltalla ja vasaralla. Reikä on ollut seinässä sen kuusi vuotta, mutta eihän sitä pianon takaa nähnyt.

Sain nyt testattavaksi Tikkurilan uutta Hole-in-1-paikkauskittiä, jolla paikkasin kolon. Pienemmät kolot täyttyivät sillä hyvin, tosin nekin vaativat kaksi käsittelyä, mutta tämä isompi reikä alkoi olla jo niin iso, että syvän kolon täyttämiseen olisi kuitenkin sopinut paremmin aiemmin käyttämäni Presto karkeatasoite, ja pinnan olisi voinut silottaa sitten esimerkiksi tällä tuotteella. Hole-in-1 kuivui tässä isossa kolossa useita päiviä ja vaati useamman käsittelyn.

Pesin vanhan maalipinnan pesuaineella, irrotin pistorasiat ja teippasin ne umpeen.

Vedin maalarinteipit myös nurkkiin, oven karmeihin ja katon rajaan.

Maalasin seinän kaksi kertaa Tikkurila Varma -pohjamaalilla, joka oli myös sävytetty siniseksi, ja yhteen kertaan Tikkurila Harmony -pintamaalilla. Olemme maalanneet Harmonylla kaikki muutkin seinämme, joten tuote oli tuttu ja hyväksi havaittu.

Maalaaminen oli kahden illan homma. Yhden seinän maalaamiseen ei kauaa mene, mutta maalipinnan kuivuminen päällemaalattavaksi vie muutaman tunnin.

Teipit muuten kannattaa repiä pois, kun maali on vielä märkää. Jos maalin antaa kuivua, teipin irrottaminen saattaa repiä maalipinnan reunan epätasaiseksi. 

Oli muuten hauska havaita, miten hyvin maalin väri pysyy muuttumattona vuosienkin ajan. Päätimme nimittäin luopua olohuoneen seinällä olleista lehtitelineistä, joita emme koskaan oikein tottuneet käyttämään. Poistin telineet, tasoitin niistä jääneet kolot ja maalasin tasoitetut kohdat samalla sävyllä kuin muunkin seinän.

Vaikka seinä on maalattu alun perin vuonna 2003, siitä ei käytännössä huomaa, että maalipintaa on paikattu nyt 14 vuotta myöhemmin. Käytin siihen maalia, jota olin säästänyt pienessä purnukassa edellisestä remontistamme, ja sekin oli säilynyt aivan käyttökelpoisena lähes seitsemän vuotta. Sävy on muuten Maalarinvalkoinen, joka oli vanhalla värikoodijärjestelmällä F157. Uudessa koodauksessa se näyttäisi olevan G497.

Seinien maalaamisen jälkeen jäljellä olivat vielä puuosat, ja käytin muutaman illan niiden maalaamiseen. Edellisen kerran maalasin kaikki puuosat Tikkurilan Maalarin valkolakalla, mutta Tikkurilalta suositeltiin, että käyttäisin nyt hajutonta ja vesiohenteista Tikkurila Helmi -kalustemaalia.

Valitsin puolihimmeän maalin, joka sävytettiin sävyllä Paperi (F497), kuten muissakin huoneissa. Helmi kellastuu vähemmän kuin Maalarin valkolakka, joten nähtäväksi jää, miten iso ero olohuoneen ja muiden huoneiden puuosien välille muodostuu. Olohuoneen ovet kun on nyt maalattu eri maalilla kuin oven karmit.

Aivan viimeinen ratkaistava asia oli, laitammako tauluja seinälle, mitä tauluja ne olisivat ja mihin kohtiin ne sijoitettaisiin. Aiemmin emme ole kiinnittäneet tauluja seinälle lainkaan, vaan ne ovat saaneet nojata vapaasti seinään. Mallailimme useita vaihtoehtoja ja päädyimme vihdoin siihen, että seinälle pianon päälle päätyy vain kaksi taulua.

Kolmas kehys nojaa seinää vasten. Se on tarkoitettu piirroskehykseksi, johon voi vaihtaa kuvaa sen mukaan, mikä on ajankohtaista.

Hetkinen kesti, että silmä alkoi tottua siniseen seinään, mutta nyt se alkaa näyttää jo kotoisalta. Aivan kuin huone olisi myös isompi ja valoisampi.

Nyt täytyy sanoa, että olen hyvin tyytyväinen sekä lopputulokseen että siihen, että tämä homma on vihdoin tehty! 

 

Paikkauskitti, maalit ja värimallit saatu Tikkurilalta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Eräs lukijani pyysi minua kertomaan tarkemmin, miten olemme järjestäneet lastenhuoneen kahdelle lapselle ja miten sinne siirtyminen sujui. No, siirtyminen sujui kivuttomasti, mutta huoneen järjestelyn suhteen on vähän niin ja näin.

Lastenhuoneemme oli aiemmin kotimme keittiö. Se on pieni pitkulainen huone, joka oli paljon keittiössä aikaa viettäville aivan liian pieni, joten päätimme siirtää keittiön putkiremontin yhteydessä toiseen paikkaan, entiseen ruokasaliksi kutsumaamme huoneeseen.

Vanha keittiö muutettiin siis lastenhuoneeksi, tosin suunnitteluvaiheessa lapsista ei ollut vielä tietoakaan, joten se kulki työnimellä vierashuone. Vierashuoneena se ei kuitenkaan ehtinyt toimia päivääkään, sillä Rouva alkoi odottaa tytärtämme jo remontin aikana.

Yhdelle lapselle huone oli ihan toimiva. Siinä oli juuri tilaa pienelle metalliselle pinnasängylle, runkopatjalle, lipastolle ja kahdelle matalalle senkille. Seinälle kiinnitettiin pienet hyllyt.

Huoneen päässä ikkunan vieressä oleva komero jäi hieman hassusti pinnasängyn taakse niin, että kaapin ovi avautuu vain osittain, mutta ajattelimme sen olevan joka tapauksessa vain tilapäinen ratkaisu. Nyt se tilapäisyys on kestänyt jo kuudetta vuotta, ja siihen on tietysti tottunut.

Tyttö nukkui pienessä metallisängyssä 4-vuotiaaksi, jolloin hänelle hommattiin nykyinen prinsessasängyksi kutsumamme ranskalainen rautasänky. Samalla jouduimme luopumaan vierassänkynä käyttämästämme runkopatjasta, mikä vähän harmittaa, mutta kaikelle ei vain ole tilaa. Kuten siskonsa, myös poika nukkuu yönsä kevyessä matkasängyssä, joka on sijoitetu metallisängyn sisään. Tämä johtuu siitä, että sänky on pinnasängyksi hieman turhan matalareunainen ja harva.

Periaatteessa lastenhuoneemme on siis nyt kahden lapsen kanssa täsmälleen samanlainen kuin ennen toisen lapsen syntymää.

Pieni pinnasänky mahtuu edelleen olemaan ikkunan alla ja tytön iso rautasänky siinä, missä runkopatja oli aiemmin. Lapset leikkivät ja askartelevat useimmiten keittiössä tai olohuoneessa, joten varsinaista leikkitilaa he eivät huoneessa edes kaipaa.

Säilytystilaa voisi olla enemmän, mutta nykyisillä kaapeilla pärjää juuri ja juuri. Pelit ja piirustusvälineet sekä osan leluista säilytämme olohuoneessa, missä niitä myös eniten käytetään. Lastenhuoneen isossa komerossa on lisää pelejä, joitain käyttämättömiä kausivaatteita ja muuta tavaraa, jota tarvitsee harvemmin.

Matalassa liukuovellisessa senkissä vasemmalla on tytön vaatteita, ja oikeanpuoleinen senkki on kutakuinkin tyhjä, joten siihen voidaan alkaa sijoittaa pojan vaatteita, kun niille tarvitaan enemmän tilaa.

Nyt vielä pojan bodyt, housut ja paidat mahtuvat ison lipaston kahteen ylälaatikkoon. Lipaston seuraavassa laatikossa on tytön vaatteita, kolmannessa sekalaisia leluja ja alimmassa vaatteita, jotka ovat joko vielä liian isoja tai käyneet pieniksi.

Vaikka olenkin miettinyt, että pienet liukuovelliset senkit olisi kiva korvata jollain isommalla kaapilla tai laatikostolla, mitään suuria muutoksia ei liene tarpeen tehdä, sillä tiedämme nykyisen lastenhuoneen käyvän joka tapauksessa pieneksi muutamassa vuodessa.

Kun poika tarvitsee isomman sängyn, sille ei ole huoneessa tilaa, emmekä ole innostuneet hankkimaan kerrossänkyä.

Olen kertonut joskus aiemminkin, että omistamme kaksi vierekkäistä asuntoa, ja pidemmän tähtäimen suunnitelmamme on ollut yhdistää asunnot jonain päivänä toisiinsa. Puhuimme monta vuotta, että se tehtäisiin "joskus viiden vuoden päästä", mutta nyt alkaa näyttää siltä, että joudumme käyttämään jo täsmällisempiä lukuja.

Jos siis poika kasvaa nykyisestä sängystään ulos viimeistään 4-vuotiaana, lisätilaa tarvittaisiin jo kolmen vuoden sisällä. Hän on myös kookkaampi kuin siskonsa samassa iässä, joten pieni sänky voi alkaa ahdistaa jo aiemmin.

Siirtyminen yhteiseen huoneeseen on kyllä sujunut yllättävän helposti. Tyttö oli aivan innoissaan, kun sai pikkuveljen nukkumaan viereensä. Myös poika tottui uuteen järjestykseen parissa päivässä ja nukkuu siskonsa kanssa paljon rauhallisemmin kuin meidän huoneessamme.

Päiväkotiaamuina toki harmittaa, että poika herää väkisinkin samaan aikaan kuin siskonsa, mutta nyt loma-aikaan olemme saaneet nauttia järjestelyn eduista, kun lapset saattavat olla pitkät ajat hereillä kahdestaan ennen kuin tyttö tulee herättämään jomman kumman meistä. Ja jo ensi keväänä he molemmat ovat päiväkodissa ja heräävät joka tapauksessa joka päivä yhtä aikaa.

Ainoita käytännön ongelmia on ollut se, että lastenhuoneessa on paljon kaikkea pientä sälää, johon poika ei saisi koskea. On koruja, pinnejä, hiuslenkkejä, lelujen osia, kiviä, simpukoita, tarroja, kolikoita, helmiä, palapelin paloja jne, ja saamme kaivella niitä pojan suusta päivittäin. Sitten on vielä kirjat, sekä kirjaston että omat, joita poika katselee todella mielellään mutta joista hän saattaa täysin varoittamatta repäistä yhtäkkiä sivun irti.

Pienen nippelit ja nappelit sijaitsivat pitkään valkoisten senkkien päällä rasioissa, mutta aivan hiljattain siirsin nämä korurasiat ynnä muut lipaston päälle. Lipasto toimi siihen asti hoitopöytänä, mutta ei reilun vuoden ikäinen jässikkä enää hoitopöytää tarvitse, sillä vaatteet ja vaipat saa helposti puettua päälle sylissäkin.

Tavaroiden siirtäminen lipaston päälle ei tosin tuottanut haluaamaani tulosta, sillä saman tien, kun poika havaitsi kaikki kiinnostavat rasiat siellä, hän kiipesi katsomaan, mistä on kyse.

Lastenhuoneen ovea pidettäneen siis jatkossakin suljettuna, jos siellä ei ole ketään ja poika kuljeskelee vapaasti ympäri asuntoa. Tai näin ainakin niin pitkään, kun tavarat menevät suuhun ja kirjat eivät pysy ehjinä.

Luulen, että asuntojen yhdistämisen ja uuden huonejärjestyksen suunnittelu alkaa toden teolla jo ensi talvena.

 

Lue lisää lastenhuoneen

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Se tuntui silloin hyvältä ajatukselta: pimennysverhot olohuoneessa ja keittiössä. Ajattelin, että ne suojaisivat hyvin suoralta auringonpaisteelta ja auttaisivat viilentämään asuntoa keskikesällä. Mitä en tullut ajatelleeksi lainkaan oli, että ne todella pimentävät.

Keittiömme ja olohuoneemme ikkunoissa roikkui lähes 12 vuotta Ikean Tupplur-rullaverhot, joihin olimme aluksi oikein tyytyväiset. Ennen sitä meillä ei ollut minkäänlaisia verhoja, ja suoraan ikkunoihin paistava iltapäivä- ja ilta-aurinko sekä häikäisi että kuumensi asuntomme.

Pidemmän päälle minua alkoi kuitenkin häiritä, että periaatteessa valoisa asuntomme oli aina hämärä. Kun ulkona oli pilvistä, sisällä oli hämärää, ja kun aurinko paistoi, valoa läpäisemättömät verhot tekivät kodistamme vielä hämärämmän.

Voin siis sanoa rehellisesti, että näin jälkikäteen ajateltuna valoa läpäisemättömien rullaverhojen asentaminen kodin tärkeimpiin huoneisiin oli tyhmimpiä ideoita, joita olen saanut.

Mietin jo, pitäisikö rullaverhojen rinnalle hankkia jotkin valoverhot, mutta Rouva ei vieläkään lämmennyt ajatukselle. Uudet rullaverhot saisin kuitenkin ostaa, jos niitä saisi valoa läpäisevällä kankaalla. Ja saahan niitä.

Asiaa piti kuitenkin harkita vielä pidempään, ja lopullinen sysäys tälle päätökselle tuli, kun ikkunoita pessyt siivooja vahingossa katkaisi huhtikuussa yhden vanhojen rullaverhojen pidikkeistä ja näin pudotti yhden verhoista. Tämä on merkki, ajattelin.

Vain muutamaa viikkoa myöhemmin meillä oli uudet, mittojen mukaan tehdyt ja valoa läpi päästävät rullaverhot ikkunoissa, ja voi miten olemmekaan nyt tyytyväisiä! Verhot ovat aika lailla samanlaiset ja saman näköiset kuin ennenkin, mutta kangas on toisenlainen. Hintaa verhoille tuli hieman päälle 50 € per verho, ja kuuden verhon asennukset maksoivat reilun satasen. Verhot teki ja asensi Kaihdin Casadina.

Valo siivilöityy nyt tasaisena ja kauniina, mutta pahin suoran auringonvalon kuumotus heijastuu takaisin ulos.

Olisivatpa nämä verhot olleet paikoillaan jo vuosi sitten, kun aloimme kuvaamaan kirjaamme! Jouduin nimittäin kiinnittämään lakanan ikkunoihin aurinkoisina päivinä, sillä vanhat verhot pimensivät liikaa, mutta suora auringonvalokaan ei ole suotavaa kuvauksissa.

Nyt ihastelemme tätä valoa ja sitä miten verhot itsessään valaisevat huoneen, kun aurinko osuu jo ikkunaan muttei paista vielä kohtisuoraan. Saimme siis tällä hankinnalla satoja tai tuhansia tunteja lisää valoa elämäämme! 

Paras hankinta aikoihin, sanoisin!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kuva-arvoitus: mitä puuttuu tästä kuvasta?

Vihje... ei vaan vastaus näkyy tässä kuvassa.

Kyllä! Olemme vihdoin vallanneet Rouvan kanssa makuuhuoneen takaisin itsellemme, sillä poikanen siirtyi nukkumaan kuplansa kanssa lastenhuoneen pinnasänkyyn!

Siirtymä tapahtui uskomattoman (kop kop) helposti: poikanen ei ole ollut lainkaan ihmeissään uudesta nukkumapaikasta, hän ei ole heräillyt yöllä itkemään ja aamuisin hän on herännyt ensimmäisen kerran vasta seitsemän jälkeen. Pienet huraat tälle!

Teimme kyllä kahtena ekana iltana tyhmästi, ja yritimme nukuttaa poikaa jo ennen tyttöä. Eihän siitä mitään tullut. Eilen, kolmantenta iltana, odotimme pojan kanssa sen verran, että tyttö oli jo hiljentynyt sänkyynsä, ja poika nukahti heti, kun hänet nostettiin kuplaansa. 

Pojan yösyötöthän lopetetiin tammikuussa NYC:in-matkan jälkeen. Sen jälkeen hänelle annettiin maitoa vielä, jos hän heräsi aamulla viiden jälkeen itkemään, mutta sekin palvelu loppui jo muutama kuukausi sitten, ja poika alkoi nukkua heräämättä aamuseitsemään.

Voiko tämä oikeasti olla näin helppoa?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Arabia

Arabia on ollut mukana suomalaisten kuppikuntien kahvihetkissä jo yli sadan vuoden ajan. He haastoivat minutkin kertomaan omasta kuppikunnastani.

Se on tässä kuvassa.

Vaikka juonkin paljon kahvia, ryystän sumppini useimmiten yksin työpaikalla työpöytäni ääressä. Ainoa poikkeus tähän ovat yhteiset kahvihetkeni Rouvan kanssa.

Kun aloimme seurustella Rouvan kanssa, hän ei ollut kahvin juoja, vaan lipitti mieluummin teetä. Silloin keitin aika harvoin itsellenikään kahveja kotona.

Eräällä Italian-matkallamme, ehkä reilut kymmenen vuotta sitten, Rouva huomasi kuitenkin pitävänsä italialaisesta espressosta ja totesi, että tummapaahtoinen vahva kahvi sopii hänelle paremmin kuin Suomessa yleinen vaaleapaahtoinen suodatinkahvi. Kun oikea kahvi löytyi, kahvittelusta tuli vähitellen päivittäistä.

Arkiaamuisin keitämme mutteripannulla tymäkät mocca-kahvit, jotka nykäisemme espresso-tyyliin mustana, mutta viikonloppuisin ehdimme nautiskella kahvejamme pidempään. Silloin mocca-kahvi muuntuu Rouvan mukissa americanoksi ja omassani latteksi. Tai sitten keitämme suodatinkahvin vahvuutta vastaavat kahvit presso-pannulla. Maitoa tarvitsen siihenkin, sillä osaan juoda mustana vain espressoa tai moccaa.

Meillä kahvi kuuluu aamuun ja iltapäivään, ja vain hyvin, hyvin harvoin sitä keitetään enää illalla. Kovin tarkkaa aikataulua kahveille ei kuitenkaan ole toisin kuin anoppilassani, jossa maataloustyöt sanelevat rytmin päivän ruokailuille ja kahveille.

Rouva onkin oppinut tämän yhteisen kahvittelun jo tyttömme ikäisenä silloisen oman kuppikuntansa eli vanhempiensa ja kahden isoveljen kanssa. Minäkin opin aika lailla tasan kaksikymmentä vuotta sitten, heti ensimmäisellä käynnilläni tulevassa anoppilassani, että kahvipöytään on istuuduttava, kun juokee-käsky käy, ja talosta ei voi poistua ennen kuin kahvit on juotu. "Juokee"-termi kyllä hämmensi ensi kuulemalla, enkä ymmärtänyt lainkaan, mitä Rouvan isä yritti sanoa. Taisin vain nyökytellä ja naureskella ihmetyksissäni.

Näissä kuvissa kahvia hörpitään Arabian alkuvuodesta lanseeraamasta Suomi 100 -sarjasta, jossa on kymmenen eri kuvioin varustettua mukia. Sarja on myynnissä rajoitetun ajan, ja se on osoittautunut hyvin suosituksi.

Yhdeksään mukiin on lainattu kuosi Arabian vanhoista suosituista astiasarjoista, yksi jokaiselta Suomen itsenäisyyden vuosikymmeneltä, ja yksi kuosi on aivan uusi. Moni saattaakin tunnistaa esimerkiksi kahviastioista tutut Myrnan ruskeat kukat, jotka ovat peräisin vuodelta 1937 ja jotka on suunnitellut Olga Osol.

Rouva ihastui Esteri Tomulan runsaaseen Pastoraaliin (1965), jonka kuosissa on ihmishahmoja kasvien seassa (vasemmalla ylempi muki).

Omaa silmääni miellytti eniten sarjan vanhimmasta päästä oleva kuosi, vuoden 1926 She-Fo, jonka on suunnitellut G.L. Jäderholm-Snellman (keskellä ylempi muki).

Tyttönen mietti pitkään, pitääkö hän eniten uusimmasta Huvila-kuosista (vaaleanpunaiset kukat, Heini Riitahuhta, 2017) vai Suomen kukasta (1941). Hän päätyi tällä kertaa Suomen kukkaan.

Entäpä sinä, mikä sinun lempikuosisi on? Käy osoitteessa arabiarakastetutkuviot.fi, valitse suosikkimukisi ja kerro kuosin nimi kommenttiboksissa. Kaikkien vastausten joukosta arvotaan viisi voittajaa, jotka saavat suosikkimukinsa Arabialta. Mukin arvo on 18,90 €.

Vastausaikaa on ke 24.5. klo 18 saakka. Muista jättää myös sähköpostiosoitteesi. Voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Arvaatko muuten, kuka nämä kaksi kuvaa on ottanut?

Share

Pages