Ladataan...
Isyyspakkaus

Syntymäpäiväni puolisalainen yllätys paljastui illalliseksi Ravintola Kuurnassa (Meritullinkatu 6), joka on yksi suosikkiravintoloistani Helsingissä. Tyttö ehti kyllä paljastaa yllätyksen jo moneen kertaan ennen iltaa.

Perjantaina hän jo kertoi, että on tulossa jokin yllätys, josta ei saa puhua, ja että vietämme isin synttäreitä koko päivän. Lauantaina hän kyseli muutamaan otteeseen, voiko hän laittaa ballerinat ravintolaan. "Ai mihin ravintolaan?" kysyin. "Illalla sinne ravintolaan, johon menemme juhlimaan synttäreitä."

En kuitenkaan tiennyt, mihin ravintolaan olemme menossa, mutta epäilin sen olevan Kuurnan, sillä emme ole käyneet siellä elokuun jälkeen.

Alkuun jotain kuplivaa. "Otatko cavaa vai samppanjaa?" No samppanjaa tietty!

Alkukeittoni oli samettinen maa-artisokkakeitto. 

Rouva otti häränhäntää puolukkasurvoksella. Jossain vaiheessa vaihdoimme annoksia, ja myös pieni sai maistaa häränhäntää. Hän piti siitä niin kovasti, että pyysi pari kertaa lisääkin!

Pääruokina maistelimme kaikki kolme vaihtoehtoa. Rouva otti rakuunaletut taleggio-täytteellä.

Itselläni oli hevosen ulkofileetä, punajuuripyreetä, ohueksi viipaloitua selleriä ja muita kasviksia.

Pienelle valitsimme paistettua siikaa "seljankalla".

Ja härregud miten hyvää kaikki oli! Siis aivan kaikki. Liha mureaa, kala mehukasta, kastikkeet maukkaita ja annokset vielä niin kauniita.

Illan kruunasi lakritsi-valkosuklaakastikkeen kanssa tarjotta marinoitu päärynä, jossa oli vielä kynttilä päällä.

Kyllä, Kuurnassa on vaan kaikki kohdallaan, ja hyvin toimi näin lapsenkin kanssa. Tämähän oli siis ensimmäinen kerta Kuurnassa tytölle. Mutta ei jää viimeiseksi!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Veimme lauantaina Jyväskylän-vieraat herkuttelemaan Kruununhakaan. Pääkohde oli Mariankadun Korea House, mutta esittelimme vieraille myös lempikahvikauppamme Creman ja lempisuklaapuotimme, Chjokon Liisankadulla.

Cremassa olin äärettömän iloinen huomatessani, että he ovat vihdoin saaneet valikoimaansa ikioman espresson! Olen kysellyt espresson perään siitä asti, kun he lanseerasivat omat kahvipaahtonsa.

Vielä en ehtinyt maistaa tätä espressoa, mutta paketillinen odottaa keittiössä. 

Korea House, Suomen ensimmäinen korealainen ravintola, sijaitsee puolentoista korttelin päässä Cremasta Mariankadulla. Ihan törkeän hyväääääää.

Kokeile esim. sushi-tyyppistä merilevärullaa (kimbap), lihatäytteisiä taikinanyyttejä (mandutygim), kimchi-omelettia (kimchi jeon), keittomaisia hot pot -patoja (chigae) tai kasvis-riisi-liharuukkua, jonka päällä on paistettu kananmuna (bibimbap). Kaikki pääruoat tarjotaan tulisen kiinankaalin (kimchi) kanssa, joka kuuluu korealaiseen ruokaan kuin munavoi karjalanpiirakalle. 

Samassa korttelissa Creman kanssa on tänä vuonna kymmenen vuotta täyttänyt suklaapuoti Chjoko. Haimme Chjokosta vielä laatikollisen praliineja ja toisen laatikollisen macaronseja kotona kahvin kanssa nautittaviksi. Kuulimme samalla, että Chjokon aiemmin tarjoama suklaabrunssi on muuttunut nyt lauantaiseksi Chocolate High Teaksi, joka sisältää sekä makeita herkkuja että pikkusuolaista. Täytyypä testata!

Kiitoksia vielä vieraille! Oli hauska nähdä!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Perjantaina oli isin ja äidin treffi-ilta. Olimme liikkeellä koko illan ja menimme nukkumaan ihan liian myöhään, mutta olipas meillä hauskaa!

Iltaan sisältyi kaksi iloista jälleennäkemistä. Kävimme pitkästä aikaa syömässä Ravintola Kuurnassa ja menimme vielä illan päätteeksi Maija Vilkkumaan keikalle Virgin Oiliin. Ilta oli siis meille kuin paluu jonnekin 2010-luvun alkupuolen tunnelmiin, jolloin kävimme useammin sekä Kuurnassa että Maijan keikoilla.

Maija Vilkkumaa jätti esiintymislavat neljä vuotta sitten. Itse asiassa tasan neljä vuotta sitten, ja olimme silloin hänen jäähyväiskeikallaan Tavastialla. Määrittelemättömän ajan mittainen keikkatauko jäi neljään vuoteen, ja nyt Maija tekee komean paluun kahdella kiertueella, uudella levyllä ja tietysti esiintymisellä Vain elämää -show'ssa. Kun huomasin Maijan tekevän paluun, hankin heti Rouvalle liput Maijan keikalle ja tilasin mummon ja papan hoitamaan lasta.

* * *

Ilta alkoi cocktaileilla Brondassa, ja Kuurnaan meillä oli varaus myöhempään kattaukseen.

Ravintola Kuurna avattiin Meritullinkadulle Kruununhakaan vuonna 2005, ja se on ollut alusta asti yksi lempiravintoloistamme. Vaikka monesti kehunkin Farangia lempiravintolakseni, Kuurna jakaa omassa sydämessäni ykkössijan Farangin kanssa.

Jostain syystä emme ole kuitenkaan tulleet käyneeksi Kuurnassa useaan vuoteen. Nyt kyselimme toisiltamme, että miksi ihmeessä, kun muistimme jälleen miten paljon molemmat pidämmekään ravintolasta. Nyt päätimme, että alamme jälleen käydä siellä useammin ja otamme myös tytön mukaamme seuraavalla kerralla.

Kuurna on niitä paikkoja, joiden olemassaolo pitää vain tietää, sillä se ei sijaitse minkään vilkkaan kävelyreitin varrella. Ravintolan ulkopuolellakin on vain hyvin eleetön kyltti "Ravintola". Mutta mikä helmi Kruununhakaan onkaan piilotettu!

Ruoka oli aivan yhtä ensiluokkaista kuin ennenkin. Ravintolan lista vaihtuu parin viikon välein, ja tarjolla on myös päivän erikoisuuksia. 

Alkuruoaksi ottamamme confit-kivipiira ja kantarellipikkelsi oli yksi parhaista ravintola-annoksista aikoihin.

Pääruokamme, itselläni rapeaa possunkylkeä ja Rouvalla metsäsieniä ja papupestoa, eivät kalvenneet alkuruoan rinnalla. Rapeaksi paistettu possunkamara oli todella rapeaa ja rouskuvaa, ja marinoidusta kesäkurpitsasta ja punaviinimarjoista tehty salaatti teki annoksesta raikkaan.

Jälkiruoiksi mantelikakkua ja suklaamoussea, ja laseissa vin santoa.

Aivan huippuhyvää, ja samanlaista palautetta oli kirjoiteltu liiduilla myös ravintolan vessan seinille.

* * *

Jälkiruokien jälkeen oli aika suunnata Virgin oiliin, jossa Maija aloitti keikkansa luvatusti puolenyön aikaan.

Hän oli yhtä energinen ja hauska esiintyjä kuin viime näkemällä ja veti reilun tunnin mittaisen hittikimaran fanien laulaessa kurkku suorana mukana.

Ja yhtäkkiä keikan loppupuolella hän päätti tehdä stage diven ja sukelsi suoraan Rouvaa kohti. Rouva on vieläkin häkeltynyt tästä yllättävän läheisestä kontaktista artistin kanssa.

Keikan jälkeen vetäydyimme kotiin ja saimme nukkua aamulla niin pitkään kuin nukutti, sillä lapsi yöpyi mummon ja papan kanssa hotellissa.

* * *

Kyllä vaan tekee hyvää, että isi ja äitikin saavat olla välillä ihan vain mies ja vaimo.

Joilla on tosi kivaa yhdessä <3

Share