Ladataan...
Isyyspakkaus

Oopperaa taaperoille? No mikä ettei! Vauvojen taidetuokio marraskuun lopussa oli niin hauska kokemus, että nyt vein taaperon siskonsa kanssa Kansallisoopperan Tuhkimo-minioopperaan, jota esitetään Oopperatalon parvilämpiössä.

Miniooppera on suunnattu taaperoille ja päiväkoti-ikäisille, ja esitys kestää noin puoli tuntia. Rento esityspaikka madaltaa kynnystä lähteä katsomaan oopperaa sellaistenkin lasten kanssa, jotka ovat vielä tottumattomampia istumaan teatterisalien penkeissä. 

Poikamme oli yksi esityksen pienimmistä katsojista, ja hyvin hänkin jaksoi seurata sitä siskonsa kainalossa. Aivan lopussa alkoi olla ilmassa levottomuutta, joten otin hänet sivuun ja syliini ja lykkäsin hänen suuhunsa rusinoita.

Miniooppera on lyhennelmä Giacomo Rossinin oopperasta La Cenerentola, ja tarina esitetään kahden laulajan ja kahden muusikon voimin.

Näkemässämme esityksessä Tuhkimoa esitti sopraano Saara Kiiveri ja prinssiä baritoni Sampo Haapaniemi.

Laulajat esittävät esityksessä myös muut roolit, ja sehän on aina hauskaa, kun mies pukeutuu naiseksi. Tässä Haapaniemi esittää toista Tuhkimon ilkeistä sisarpuolista, Clorindaa.

Kohtauksissa, joissa hahmoja tarvitaan lavalle useampia, apuun tuodaan rooliasuihin puettuja Barbie- ja Ken-nukkeja. Nuket esiintyvät näyttämölle avautuvassa pienoisteatterissa ja myös ajavat autolla näyttämön halki. Aivan hittikamaa lasten mielestä.

Esitys oli todella hauska, ja tarinaa oli modernisoitu pilke silmäkulmassa: Prinssi kertoi kokeilleensa jo kaikki mahdolliset keinot ja Tinderit, mutta puolisoa ei ollut löytynyt. Tuhkimo ei suinkaan saapunut juhliin hevosten vetämänä vaan helikopteriksi muutetussa kurpitsassa.

Pidimme kovasti esityksestä - ainakin ne meistä, jotka osaavat puhua. Lapsillemme klassinen musiikki ja oopperalaulu ovat sen verran tuttuja jo kotoa, jossa kuuntelemme lähinnä Radio Classicia, että musiikki kuulosti heistä varmasti ihan tavalliselta. Hauskaa siis, että oopperaa tarjotaan myös aivan pienimmille katsojille!

Voisikohan Oopperalta toivoa ohjelmistoon myös jotain ihan oopperan lavalla esitettävää lastenoopperaa samaan tapaan kuin Muumipeikko ja taikurin hattu baletin puolella? Milloinkas Muumioopperaa on esitetty viimeksi Kansallisoopperassa..?

 

 

Kuvat kahta ensimmäistä lukuun ottamatta: Heikki Tuuli, Suomen Kansallisooppera

Pressilippu esitykseen saatu Kansallisoopperalta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olemme eläneet hyvin vaihtelevaa aikaa taaperon unien suhteen. Muutama viikko sitten alkanut kirkuminen nukkumaan mennessä näyttäisi vähitellen helpottavan, mutta edelleen lapsi protestoi nukkumaanmenoa vastaan useammin kuin käy maate mielellään.

Näiden viikkojen aikana olemme käyneet läpi jo useampia vaiheita ja kokeilleet erilaisia lähestymistapoja, jotka ovat kaikki olleet aika lailla yhtä huonoja.

1) Ei päiväunia

Ensin kokeilin väsyttää pojan päivisin niin, että hän ei nukkunut lainkaan päiväunia. Ajatus oli, että hän olisi niin väsynyt illalla, että nukahtaisi heti.

Se ei toiminut. Sen lisäksi, että hän oli päivisin ja iltaisin aivan yliväsynyt, saimme myös uuden ongelman: kirkumisen keskellä yötä. En tiedä, miten nämä asiat liittyvät toisiinsa, mutta poika todella heräsi useampana peräkkäisenä yönä kirkumaan aamuyöllä. Ei sitä pitkään kestänyt, mutta kuitenkin sen verran, että heräsin huutoon enkä saanut enää sen jälkeen itse unta.

Yöunille mennessä hän todella nukahti ensimmäisenä iltana huutamatta, mutta ongelma palasi jo seuraavana iltana. Näin ollen kuuntelimme kirkumista sekä illalla että yöllä. Ei hyvä.

2) Lyhyet päiväunet rattaissa

Poika on tähän mennessä nukkunut päiväunensa vain sisällä. Kyllä hän rattaissakin on joskus nukahtanut, mutta rattaiden on pitänyt olla jatkuvassa liikkeessä, jotta unta on tullut riittävästi.

En halunnut palata takaisin päiväunihuutoihin omassa sängyssä, joten aloin tehdä pojan kanssa retkiä kaupungille juuri päiväuniaikaan. Hän vaipuikin unten maille heti, kun haistoi raikkaan ulkoilman ja nukkui oikein kivasti ulkosalla. Pari kertaa kävi myös niin, että hän ei ollut herännyt kotiinpaluuseen mennessä, joten jätin hänet vielä nukkumaan unensa loppuun sisäpihalla ja kävin katselemassa aika ajoi, joko hän olisi herännyt.

Iltaisin hän jatkoi edelleen nukkumaanmenoitkujaan.

3) Muutama parempi ilta

Välissä oli muutama ilta, jolloin lapsi meni nukkumaan itkuitta. Ensimmäinen itkuton ilta oli se, jossa annoimme hänelle silikonisen vesipullon, jossa oli hieman vettä. Siinä oli sen verran uutuudenviehätystä, että hän nukahti pullo kainalossaan. Itku palasi taas seuraavana iltana.

Kun olin tytön kanssa Jyväskylässä, Rouva sai pojan nukkumaan hymyssä suin. Kun palasimme kotiin, itkukin palasi.

Kun olimme Rouvan kanssa oopperassa ja hoitaja laittoi lapset nukkumaan, molemmat heistä olivat menneet iloisesti nukkumaan ilman itkuja. Seuraava ilta oli taas huutoa.

Kun Rouva laittoi tytön ja pojan yksin nukkumaan, he menivät nukkumaan nätisti, mutta seuraavana iltana minun kanssani homma meni taas kirkumiseksi.

Mikä edellisille onnistumisille oli siis yhteistä? Se, että minä olin poissa. No, ei sekään ole vaihtoehto, että minä en laita poikaa nukkumaan.

4) Eroon kuplasta

Poika on tähän asti nukkunut omassa sängyssään niin, että sängyn sisään on laitettu kevyt Pop-up Bubble -matkasänky. Jos ihmettelet asiaa, niin tämä tapa alkoi jo tytön kanssa viisi vuotta sitten, kun huomasimme, että hankkimassamme vanhassa pinnasängyssä pinnat ovat niin harvat, että pienen vauvan pää mahtuisi niiden välistä ulos.

Tyttö nukkui siis myös alkuun tämän kuplasängyn sisällä, kunnes noin vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä kuplasta luovuttiin. Poika on nyt saman ikäinen.

Hän on kyllä viihtynyt kuplassa hyvin, ja vetänyt itsekin mielellään kuplan vetoketjun kiinni. Mutta näiden iltaitkujen alkamisen aikoihin vetoketjusta alkoi tulla ongelma. Poika saattoi osoitella vetoketjua ja toistella itkuisena "Avaa, avaa, avaa." Vetoketjuun ei kuitenkaan saanut koskea eikä varsinkaan vetää sitä kiinni. Jos laitoin luukun kiinni, hän raivostui ja avasi sen ja jäi itkemään.

Kun hän oli itkunsa itkenyt ja rauhoittunut, hän sulki vetoketjun itse ja jäi nukkumaan kuplaan.

Kun parina iltana vetoketju jäi kuitenki auki koko yöksi, päätin, että kupla lähtee. Se tapahtui viikko sitten.

5) Unet pehmolelujen keskellä

Samalla, kun kupla lähti, poika siirtyi jälleen nukkumaan päiväunet omassa sängyssään. Toisina päivinä hän on nukahtanut niille itkuitta, toisina ei. Sama koskee iltaunia. Muutamana iltana hän on jäänyt sänkyynsä iloisena ja huudellut: "Moi moi!" mutta toisina iltoina on saatu kuunnella huutoa.

Se ei kestä kuitenkaan enää pitkään. Ehkä puoli minuuttia. Sen jälkeen hän alkaa keräillä ikkunalaudalla olevia pehmoleluja sänkyynsä ja nukahtaa lopulta niiden keskelle. Myöhemmin, ennen kuin menen itse nukkumaan, käyn keräilemässä lelut takaisin ikkunalaudalle, suoristan lapsen ja peittelen hänet kunnolla.

Nukkumaanmeno on siis nyt helpottunut jo merkittävästi, ja noin joka toinen päivä ei tarvitse kuunnella itkuja lainkaan.

En sitten tiedä, voisiko kiukkuisuus johtua uusien poskihampaiden puhkeamisesta. Ehkä ikeniä on pakottanut illalla, kun hän on käynyt pitkäkseen. Hän on myös joskus osoitellut suutaan ja sanonut: "Au."

Ongelma voi olla jokin muukin, ja edelleen hän yrittää kertoa jotain, joka liittyy peittoon, mutta en ymmärrä, mistä on kyse. Hän osoittelee peittoaan ja hokee surullisena: "Peitto, peitto, peitto" (tai oikeammin "peippo, peippo, peippo"), mutta en ota selvää, mitä hän haluaa. Kyse ei ole siitä, että hän haluaisi peiton päälleen. Peittoa ei saa myöskään ottaa pois, asettaa sivuun tai päätyyn, kierittää palloksi tai asetella tyynyksi hänen alleen. Lopulta on vain todettava: "Kyllä, se on peitto. Laita se miten haluat. Kauniita unia."

Kai tämä on vain jokin vaihe, joka menee pian ohi.

Ja sitten tulee jokin uusi vaihe. Sitä odotellessa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Minua on stressannut jo lähes vuoden ajatus siitä, että poika ei saisi päivähoitopaikkaa samasta päiväkodista kuin tyttö. Se ei ole ilmeisesti edes vain teoreettinen mahdollisuus, vaan olen kuullut useita kauhutarinoita siitä, miten kaupunki on osoittanut sisaruksille päivähoitopaikat eri puolilta kaupunkia. Jopa Suomenlinnasta, jonne kuljetaan lautalla.

Syksyllä stressini vielä paheni, kun useampikin tuttava kertoi siitä, miten päivähoitopaikan saaminen on entistä vaikeampaa, jos paikkaa hakee kesken kauden, esimerkiksi maaliskuun puolivälissä. Heti vuoden alusta aloittavat lapset ovat etusijalla, paikat täyttyvät jo tammikuussa eikä niitä tietenkään vapaudu juuri maaliskuussa.

Olin siis varma, että hoitopaikka myönnettäisiin jostain toisesta kaupunginosasta, ja joutuisimme kuljettamaan lapsia eri paikkoihin seuraavat puolitoista vuotta. Sen verran kesti, että saimme tytöllemme siirron kotiamme lähimpään päiväkotiin viisi vuotta sitten.

Käytännössä ajattelimme jo, että jos päivähoitopaikka myönnettäisiin jostain aivan muualta, emme ottaisi sitä lainkaan vastaan vaan keksisimme kevääksi "jotain" ja hakisimme paikkaa uudelleen elokuulle. Silloin pojan olisi pakko olla etusijalla jo sisarussuhteenkin vuoksi.

Myönnän, että taisin murehtia asiaa aika lailla ja valvoin jonkin yönkin asian vuoksi sängyssä kattoa tuijottaen.

Tänään aamulla sähköposti kilahti. Otsikko oli "Päivähoitopaikka". Apua.

Poika sai hoitopaikan samasta päiväkodista tytön kanssa.

Huh. Yksi jännityksen aihe elämässä vähemmän. Viisi täyttä viikkoa enää jäljellä.

Mutta ovatko nämä sisarusten sijoittamiset eri päiväkoteihin ja kantakaupunkilaisten lähettämiset Suomenlinnaan vain urbaania legendaa, vai onko jollekulle oikeasti käynyt niin?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Päivän puheenaihe on ollut lumi, ainakin jos asut täällä päin. Sitä nimittäin satoi tänne keskiviikon aikana sen verran, että vähempikin olisi riittänyt.

Nämä kuvat ovat tosin viime viikonlopulta, jolloin lunta oli hieman vähemmän mutta juuri ja juuri riittävästi pulkkailuun ja kelkkailuun.

Itseäni talven lumettomuus ei oikeastaan ole haitannut, sillä mitään talvilajeja harrastamattomana saan lumesta vain ne huonot puolet: rattaiden kanssa on hankalampaa, kadut muuttuvat keskustassa helposti loskaksi ja lumisateella julkinen liikenne tökkii pahasti. 

Kaunista valkoinen lumi toki on, valaisee talvista kaupunkia ja innostaa lähtemään lasten kanssa ulos pulkkamäkeen. Myönnetään, että hauskempaa tämä pulkkailu on kuin leikkipuistossa seisoskelu.

Kun lumi satoi viikko sitten, lupasin että menemme pulkkamäkeen heti lauantaiaamuna ja päätin ottaa mukaani myös rattikelkan.

Omaa rattikelkkaa meillä ei ole, mutta onneksi meillä on hyvin aktiivinen taloyhtiön Facebook-sivu ja avuliaat naapurit. Jos joltain loppuu oliiviöljy, joku tarvitsee juhliinsa lisätuoleja, joku kaipaa varavuodetta, jonkun saunavuoro jäisi käyttämättä tai jonkun koira etsii tilapäistä ulkoiluttajaa, apua yleensä löytyy.

Nyt kyselin, olisiko jollain lainata kelkkaa lauantaiaamuksi. Yksi naapuri soitti pian ovikelloa ja kertoi, että voisimme lainata heidän kelkkaansa. Pian toinen naapuri laittoi viestiä, että voimme ottaa hänen kelkkansa lainaan vaikka koko lopputalveksi. Ja sillä olikin tosi hauskaa laskea alas Kaisaniemen pitkää ja loivaa rinnettä.

Yllätyksekseni taapero oli kuitenkin hyvin varautunut pulkkailun suhteen. Hän halusi laskea kanssani kelkalla vain kahdesti ja sen jälkeen vain pudisteli päätään eikä halunnut edes pulkan kyytiin.

Mutta oli hänestä kyllä hauskaa taaperrella ympäriinsä - erityisesti mäkeä alas.

Sää muuttui tänään jo lumimyrskystä vesisateeksi, ja nähtäväksi jää, miten paljon lunta on jäljellä, kun seuraavan kerran ehtisimme pulkkailemaan.

Olisi se sääli, jos se nyt sulaisi pois, kun sitä vihdoin on.

Ja olisi ihan kivaa vielä joku lumiukkokin rakentaa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Lapsiperheitä ravintola-asiakkaiksi kannustava Perheet Safkaa -tapahtumapäivä järjestettiin kolmatta kertaa lauantaina. Saimme tapahtuman järjestäjiltä kutsun ravintola Juureen, ja kävimme pitkästä aikaa siis ravintolassa koko perheen voimin.

Vaikka itsekin olemme pitäneet periaatteena, että lasten kanssa voi ja pitää käydä ravintoloissa, kahden lapsen kanssa sitä tulee nykyisin tehtyä harvemmin. Pitkän kaavan illallisella tai päivällisellä olemme käyneet viimeisen vuoden aikana muistaakseni vain kahdesti lasten kanssa.

5-vuotias on kyllä niin tottunut ravintola-asiakas, että hänen kanssaan voi mennä fiinimpäänkin paikkaan, mutta taapero ei ole kaikkein rentouttavinta illallisseuraa. Hänkin pysyy kyllä leivän avulla hienosti aloillaan moniin muihin taaperoihin verrattuna, mutta meno on aika arvaamatonta. Juomalasit, aterimet, lautasliinat ja leipäastiat on siirrettävä pois hänen ulottuviltaan, ja refleksien on oltava muutenkin viritettynä melko herkiksi.

Tällä kertaa oman lisäjännityksensä toi se, että emme antaneet viimeisen viikon aikana koettujen nukahtamisvaikeuksien vuoksi pojan nukkua lainkaan päiväunia. Hän torkahti rattaisiin matkalla Juureen, mutta tunsimme joka tapauksessa olevamme liikkeellä tikittävän aikapommin kanssa.

Tämä huomioon ottaen selvisimme päivällisestä vallan mallikkaasti, vaikka lasten hermoja koeteltiinkin urakalla. Valitsimme nimittäin listalta kuuden lajin yllätysmenun, ja vietimme ravintolassa peräti 2,5 tuntia. Varaus tehtiin kyllä jo kello 16:ksi, joten ehdimme hyvin kotiin ennen mahdollista iltaromahdusta.

Ruoat olivat fantasiset. Alkuun tarjottiin keittiön tervehdys, jossa oli veripalttua ja härkäpapua.

Varsinaiset alkuruoat olivat Juuren kuuluisia sapaksia (=suomalaisia tapaksia). Tällä aterialla ne olivat Silliä, keltajuurta ja omenaa.

Kyytönmaitoa ja punajuurta.

Fasaania ja sieniä.

Sapaksien jälkeen toisena lajina oli sipulikeittoa, sipulipyreetä ja sipulirengas.

Sen jälkeen perunaa, sipulia ja heraa.

Pääruokana tarjottiin luomuporsasta, kaskinaurista ja herukkaa.

Ennen jälkiruokaa saimme Heikkilän juustolan Rudolf-kittijuustoa.

Jälkiruokana oli herkullista maa-artisokkajäätelöä, karpaloa ja karamelliä.

Erinomainen kokonaisuus, ja loistavat viinivalinnat. Parhaina annoksina pidin sapaksia ja sipulikeittoa, ja Rouva oli vaikuttunut kekseliäästä maa-artisokkajäätelöstä.

Lapset saivat maistella kaikkia annoksiamme, ja tilasimme heille vielä omat pääruoat puolikkaina annoksina. Tyttö sai samaa possua, jota oli omassa setissämme, ja hän piti siitä kovasti. Possun kanssa tarjottu puuromainen lisuke oli kuitenkin hivenen liian suolaista jopa aikuiseen makuun, ja se jäi syömättä.

Poika sai pääruoaksi kuhaa ja palsternakkaa, jonka ajattelin olevan turvallinen valinta. Hän ei suostunut maistaamaankaan ruokaansa, joten saimme Rouvan kanssa vielä seitsemännen lajin maisteltavaksi.

Myönnetään, että aivan lopussa annoimme lapsille jo puhelimeni, ja he saivat katsoa siitä Lasten Areenaa hiljaisilla äänillä. Tyttö ei olisi ohjelmaa tarvinnut, vaan hän pysyy tyytyväisenä, kun mukaan otetaan tussit, paperia ja jokin puuhalehti. Pojan kanssa alkoi kuitenkin kahden tunnin kohdalla olla havaittavissa pientä levottomuutta, mutta Ryhmä Hau rauhoitti tilanteen.

Kokemus oli pienestä levottomuudesta huolimatta positiivinen, ja uskaltanemme lähteä neljästään ulos syömään joskus lähiaikoina uudelleenkin.

Mutta on se kyllä välillä kivaa ihan vaan aikuisten kesken.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olemme olleet tällä viikolla hyvin ihmeissämme. Muuten niin aurinkoinen poikamme, joka nukkuu levollisesti ja pitkään, on alkanut saada kamalat raivarit nukkumaanmenosta.

Tämä alkoi aivan yllättäen. Olen kyllä viime viikkoina huomannut, että hänen on ollut vaikea nukahtaa varsinkin päiväunille, mutta tähän asti hän on mennyt siitä huolimatta sänkyyn hyvin mielellään. Hän vain kellahti petiinsä, sanoi: "Bye-bye" ja jäi sen jälkeen juttelemaan omiaan pehmoleluille. Hän saattoi olla hereillä tunninkin aivan tyytyväisenä - ja lopulta nukahti.

Vaan ei enää. Pelkkä nukkumaanmenon maininta aloittaa itkun, ja kun lapsen laittaa sänkyynsä, alkaa infernaalinen kirkuminen. Niin päivällä kuin illalla. Pahaan mieleen ei tunnu auttavan mikään, ei laulut, ei silitykset ei peittely. Vaikka hänet saisi rauhoitettua makuuasentoon, kirkuminen alkaa viimeistään sitten, kun hän huomaa vanhemman poistuvan vierestä.

Ilta tai pari vielä menee sellaisella "voi pientä, mikäs nyt harmittaa?"-asenteella, mutta nyt kun tätä on kestänyt jo viikon ja joka päivä, nukkumaanmeno alkaa kiristää kaikkien hermoja. Tyttökin valittaa iltaisin vieressä, ettei saa nukuttua, kun veli kirkuu. Hän jaksaa huutaa jopa kolme varttia ennen kuin nukahtaa. Ja vieressä päivystäminenkään ei auta: huuto lakkaa vain, jos hänet ottaa pois sängystä ja pitää sylissä, mikä ei ole vaihtoehto.

Onko vastaavia kokemuksia, ja mikä siihen auttoi? Onko tämä nyt jotain uhman alkua? Että häntä ei vain nukuta ja hän on alkanut protestoida nukkumaanmenoa vastaan?

Itse ajattelin nyt kokeilla, että jätetään päiväunet sitten nukkumatta. Poika ei tunnu lainkaan väsyneeltä päivällä, joten voisikohan hän olla illalla sitten väsyneempi? Ja jäisi ainakin yhdet kirkumiset päivästä pois.

Share

Pages