Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Raikastamo

Pillimehuistaan ja limuistaan tuttu Raikastamo on tuonut kauppoihin litran mehupurkit. Niistä löytyy pillimehuista tutut maut: omena-päärynä ja karpalo-viinirypäle, ja saatavilla on myös omena- ja appelsiinitäysmehut, kaikki tietysti luomua.

Oli kiva saada uusia mehuja maistettavaksi, sillä omaa omenamehua emme saa vielä muutamaan viikkoon. Otimmekin mehuja viikonloppuna mukaan mökille ja nautimme niitä syystöiden lomassa eväiden kanssa.

Epäilen, että omat omenamme olisivat mehustuskunnossa kahden tai kolme viikon pääästä. Omenaa tulee vähemmän kuin viime vuonna, mutta kyllä niistä silti joitain kymmeniä litroja mehua saa puristettua.

"Hei, miksi täällä on pillimehua?" kysyi tyttäreni. Hän tunnisti heti tutut kuviot purkkien kyljistä.

"Eivät ne ole pillimehuja, vaan samoja mehuja isommissa purkeissa", kerroin.

"Siis mitä?"

"Niin, ne ovat siis aivan samoja mehuja kuin mitä olemme ostaneet pillimehuina, mutta nyt ne ovat niissä litran purkeissa eikä niissä ole pilliä."

"Ahaa! Saanko minä kaataa?"

Raikastamon mehut ovat luomutuotteita, ja kaikki niiden sokeri on peräisin vain hedelmistä ja marjoista. Valmistuksessa ei myöskään käytetä muuta kuin luomuhedelmien ja marjojen tiivistemehuja ja vettä.

Ei tarvitse kuitenkaan pelätä, että lopputulos olisi lapsia puistattavan hapan, vaan mehut ovat itse asiassa jopa makeita.

Tiedän siis, mitä mehua on toivelistalla seuraaviin lastenjuhliimme!

Raikastamon mehuja on saatavilla hyvin varustetuista ruokakaupoista kautta maan.

Voit myös osallistua arvontaan jättämällä terveisesi ja sähköpostisi postauksen kommenttikenttään. Kaikki viimeistään su 24.9.2017 vastanneet osallistuvat arvontaan, jossa voittaja saa kotiinsa sadan euron arvoisen lähetyksen Raikastamon mehuja! Niillä järjestää jo muutamat juhlat!

Kyllä nyt jaksaa taas juosta! Toivotaan, että ilmat pysyvät yhtä kauniina pitkälle syksyyn.

 

Lue lisää: raikastamo.fi/isot/

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Pikavinkki: Helsinki Design Weekin lasten viikonloppu on taas täällä! Tapahtuma järjestetään 16. - 17.9.2017 klo 10 - 16, ja kerta on jo viides. Paikkana on jälleen Suvilahden Kattilahalli, jossa luvassa on askartelua, rakentelua, arkkitehtuuria ja design-brändejä.

Nämä kuvat ovat viime vuoden tapahtumasta, jolloin meillä oli niin hauskaa, että nyt menemme ehdottomasti uudelleen!

Nähdäänkö siellä?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

En paljoa jaa tai kysele neuvoja lasten kasvatukseen. Olen todennut, että en osaa tätä hommaa sen kummemmin kuin muutkaan enkä oikeastaan ole myöskään kiinnostunut muiden neuvoista. Mutta nyt kiinnostaisi kyllä pieni vertaistuki.

Vertaistuen aihe on 'kerta kiellon päälle'. Tai oikeammin 'KYMMENEN kertaa kiellon päälle'!

Viisivuotiaan kanssa elämä on jo monin tavoin niin paljon leppoisampaa kuin 3- tai 4-vuotiaan, esimerkiksi aiemmat ruokanirsoilut ovat nykyisin muisto vain.

Mutta nyt eteen on tullut jotain, joka ajoittain kiristää pinnaa vielä nirsoiluakin enemmmän: sietämätön viivyttely asiassa kuin asiassa. Siis, että oli kyseessä mikä tahansa siirtymä paikasta toiseen, kesken olevaa leikkiä tai muuta puuhaa on toisinaan mahdoton lopettaa ja että aina voi aloittaa myös uuden leikin vaikka piti jo olla menossa johonkin.

Kun vaikkapa lapsi on heitellyt kärrynpyöriä jo muutenkin aivan liian pitkään ja alkaa olla jo kiire, hän ei ota kuuleviin korviinsa käskyjä lopettaa ja vaikkapa pukea ulkovaatteita päälle. Vähitellen tilanne alkaa kärjistyä ja isin leukaperät kiristyä.

"Odota mä vielä..." Ei käy, laita kengät jalkaan. "Mä vielä yhden kerran.." Et tee, nyt laitat ne kengät. "Enää yksi kerta." EI! (Tekee sen kuitenkin) ON SE KUMMA JUTTU, ETTÄ EI VOI USKOA KUN KYMMENEN KERTAA SANOO, ETTÄ EI ENÄÄ!!!

Olen ymmärtänyt, että tämä on hyvin yleinen asia. Kaverin tytär kuulemma aamuisin jopa maalaa kortteja ennen päiväkotiin lähtöä kielloista huolimatta. (Ai kamala, miten pelkkä ajatuskin nostaa verenpainettani.) Itse olin kuulemma halunnut aina koota vielä yhden palapelin ennen päiväkotiin lähtöä. (Pahoittelut äidilleni, tiedän nyt, miltä se tuntuu.)

Että mitäs keinoja te muut siis käytätte, jotta saatte jälkikasvunne lopettamaan jonkin asian tekemisen ja tekemään sitä, mitä pyydetään? Kun ei tunnu toisinaan toimivan kaunis pyytäminen, ei napakka komentaminen eikä kunnon suuttuminenkaan.

Vai onko tämä vain tuulimyllyjä vastaan taistelemista, ja kannattaisi vaan ruuvata omaa päätä kiristävää vannetta löysemmälle, kunnes tilanne korjaantuu itsekseen ajan myötä?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Onko se.. onko se..? Kyllä! Se on viulu!

Entäpä ne viulutunnit, joiden suhteen olin sormi suussa vielä pari kuukautta sitten?

Nekin alkoivat eilen, ja tässä kerrataan kotona ensimmäisen viulutunnin oppeja: "Karhukieli, isäkieli, äitikieli, lintukieli..."

Sain edelliseen viulutuntipostaukseeni paljon kommentteja ja yksityisviestejä, ja vaikka parhaasta metodologiasta oltiin montaa mieltä, useissa kommenteissa korostettiin, että suurin merkitys on opettajalla. Opettajia ei tietenkään voi helposti kilpailuttaa, joten jonkinlaista arpapeliä se olisi joka tapauksessa.

Kun selailin eri musiikkiopistojen tarjontaa, ja ehkä ihan vähän myös kauhistelin yksityisten musiikkiopistojen ja yksityistuntien hintoja, keksin, että soitonopettajia kouluttavat laitokset ottavat opettajaopiskelijoille harjoitus- eli pedioppilaita.

Opettaja olisi pitkällä opinnoissaan oleva viulisti, ja hänen lisäkseen opetusta valvoo vastuuopettaja. Pediopetus sai kommenteissa jonkin verran kritiikkiä, mutta positiivisiakin kokemuksia oli useampia. 

Olimme monien musiikkopistojen oppilasvalintojen suhteen vähän liian myöhässä, mutta pedioppilashaku oli edelleen käynnissä. Laitoinkin lopulta pedioppilashakemukset sekä Sibelius-akatemiaan että Metropoliaan, joka toimii Helsingin konservatorion yhteydessä.

Viime viikolla Metropolian opettaja soitti ja ilmoitti, että tytöllä olisi nyt pedioppilaspaikka odottamassa ja tunnit voitaisiin aloittaa jo seuraavalla viikolla. Saisimme myös hänen kaverinsa 1/10-viulun lainaan, joten tarvetta viulun ostamiseen ei olisi näin alkuun. Opettaja kuulosti puhelimessa superkivalta, tuntien sopiminen joustavalta ja opetuspaikkakin hyvin helposti saavutettavalta. Odottelin vielä hetkisen Sibelius-akatemian oppilasvalintoja, mutta niiden viivästyttyä päätin lopettaa jahkailun, luottaa intuitiooni ja ottaa Metropolian paikan vastaan.

Ensimmäinen tunti oli siis eilen. Opettaja kävi jo aiemmin tällä viikolla tutustumassa meihin ja tuomassa viulun kotiimme. Eilen paikalla oli varsinaisen opettajan lisäksi myös vastuuopettaja, joka osallistuu joillekin viulutunneille ja siis vastaa opetuksen laadusta. Se onkin tärkeää juuri tässä alussa, kun lapsi opettelee oikeaa soittoasentoa.

Viulunsoiton opettelu alkaa viulun käsittelystä: sen nostamisesta laukusta, kädessä pitämisestä ja asettamisesta olkapäälle. Tyttö löysi oikean asennon hyvin helposti ja pääsi pian näppäilemään myös kieliä. Jousta ei käytetä vielä hetkeen.

Opettaja käyttää muuten Colourstrings-metodia, joka tällaiselle vanhalle pianistille on tietysti täyttä hepreaa, mutta monet tuntuivat pitävän sitä suosikkinaan.

Kun nyt katson, miten lapsi nostaa instrumentin hellästi olkapäälleen, jotain läikähtää rinnassani. En voi uskoa, että tämä pieni ihminen pitelee käsissään aivan oikeaa soitinta, jonka hän on itse valinnut, ja palaa halusta oppia soittamaan sitä.

Hän on odottanut soitinta ja soittotuntien aloittamista malttamattomana siitä asti, kun joskus lupasin "katsella asiaa". Itse jahkailin asian kanssa pidempään, mutta hän oli hyvin päättäväinen ja halusi soittaa ehdottomasti juuri viulua, "koska siinä on niin kaunis sointi".

Vaikka viulu ei ehkä olisi ollutkaan itselleni ensimmäinen vaihtoehto lapsen instrumentiksi - ja ollaan ihan rehellisiä: kyllähän se hirveältä tulee kuulostamaan vielä pitkään - ovat tämä miniatyyrisoitin ja sen miniatyyrisoittaja kyllä aika söpö yhdistelmä.

Siitä se sitten alkaa ja kestää toivottavasti pitkään. Ainakin niin pitkään kuin se tuottaa iloa soittajalleen. Tiedän kokemuksesta, että eteen tulee myös vaikeita hetkiä, joten ensimmäiseen motivaationpuutteeseen soittoa ei voi antaa lopettaa. Vanhemman tärkein tehtävä on kannustaa ja tsempata.

Alussa edetään pienen askelin: kerrataan kielten nimiä, harjoitellaan oikeaa tapaa nostaa soitin laukusta ja näppäillään soitinta muutaman minuutin verran päivässä. Ja tehdään myös muita läksyjä: harjoitellaan viulun ja g-avaimen piirtämistä, taputetaan rytmissä ja kuunnellaan YouTubesta jokin viuluteos.

Kiitos kaikille teille, jotka jaoitte neuvojanne aiemmin! Ne auttoivat selkeyttämään omia ajatuksiani ja pääsemään tähän pisteeseen. Tytöllä on nyt pedioppilaspaikka täksi lukuvuodeksi, ja ensi keväänä voidaan sitten katsoa uudelleen, miten ja missä tunnit jatkuvat.

Tästä eteenpäin asia on enimmäkseen pienen viulistimme ja hänen opettajansa hyppysissä. Alku ainakin vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tällä viikolla se oikeasti iski: kesä on ohi, ja syksy tulee vauhdilla. Vielä pari viikkoa sitten pystyi ajattelemaan, että elokuukin on kesäkuukausi ja monesti elokuussa on vielä lämpimiä säitä, mutta tämä viikko osoitti, että intiaanikesästä ei tarvitse tänä vuonna haaveilla.

Puutarhamökilläkin satokausi alkaa väistämättä kääntyä kohti loppuaan: marjat alkavat huveta, kurkkujen lehdet kellastua ja kesäkurpitsakin ehtyä. Omena odottaa vielä kypsymistä, ja kasvihuoneessa on paljon tomaatin raakileita, mutta ilmojen viilentyessä ne pitänee kerätä jossain vaiheessa sisään kypsymään.

Ei syksy minua varsinaisesti haittaa, oikeastaan pidän syksystä ja se on kesän jälkeen toinen lempivuodenaikani. Värikäs, aktiivinen ja energinen. Varsinkin koulu- ja opiskeluaikoina syksyihin liittyi aina jotain uutta ja jännittävää, ja omassa mielessäni uusi vuosi alkoi aina tavallaan syksystä.

Nyt kuitenkin tuntuu, että koko kesä oli kesän odotusta, joten syksy tuli aivan liian nopeasti ennen kuin lämpimistä säistä ehdittiin nauttia kunnolla. Tällä viikolla jouduin vetämään jo tuulitakin pyöräilypaitani päälle, sillä ilmat alkoivat tuntua liian kylmiltä ilman sitä. Ei se toisaalta ihmekään, eihän elokuun vaihtumiseen syyskuuksi ole edes viikkoa aikaa. Oho.

Tämä syksy tulee olemaan monin tavoin hyvin erilainen kuin edelliset ja varmasti mieleenpainuva.

Syyskuussa meillä on tietysti edessä jännittävät kirjajulkkarit, kun Gastronaatti 2 tulee painosta.

Mutta vähintään yhtä odotettu hetki koittaa maanantaina 2. lokakuuta, kun Rouva palaa töihin mutta minä en. Vietettyään vuoden ja viisi kuukautta kotona hän palaa takaisin Maku-lehteen ja minä puolestani yritän unohtaa työasiat puoleksi vuodeksi. Olen suunnitellut palaavani takaisin töihin 2. huhtikuuta, ja pojalle on haettu päiväkotipaikkaa maaliskuun puolivälistä alkaen.

Mitään matkoja ei ole suunnitteilla mutta olen muuten päättänyt ottaa kaiken irti hoitovapaastani. Suunnittelmissa on leppoisaa oleskelua kotona lapsen kanssa, kiireettömiä aamiaisia, vähän omaa aikaa kun poika ottaa päiväunia, lounaita kaikissa niissä ravintoloissa, joissa en ole ehtinyt käydä mutta Rouva on ja iltapäiväretkiä kodin ulkopuolelle ennen kuin tyttö haetaan päiväkodista.

Enää viisi viikkoa jäljellä. Jännää.

Share

Pages