Ladataan...
Isyyspakkaus

Olipa rentouttava viikonloppu. Lauantain tanssiesitys ja ravintolapäivällinen olivat ainoat suunnitellut ohjelmanumerot, ja sunnuntaikin oli varsinainen lomapäivä, sillä tyttö sai keskittyä koko päivän mummoon ja pappaan.

Seuraaville viikonlopuille ei sitten suunnitelmia juurikaan ole, ja onhan aivan mahdollista, että meitä on jo ensi viikonloppuna neljä. 

Uhmasin kyllä hieman onneani ja ostin viime vuoden puolella lipun Queenin keikalle, joka on ensi perjantaina. Ajattelin, että jos keikalle ei pääsekään, kyllä loppuunmyydyn konsertin lippu jollekin kelpaa.

Vanhempani lupailivat, että voivat kyllä ajaa milloin tahansa takaisin Helsinkiin, mutta ajomatkaa on sen nelisen tuntia. Kiitimme tarjouksesta, mutta meillä on jo useampi hoitopaikka sovittuna tytölle tässä muutaman sadan metrin tai parin kilometrin säteellä.

Koiran hoitopaikkaa ei vielä ole, mutta sen kanssa riittänee, että joku käyttää sitä ulkona. En nimittäin usko, että tällä kertaa tulee linnoittauduttua perhehuoneen vauvakuplaan kahdeksi yöksi. Pitäähän pieni tyttö hakea heti katsomaan pikkuveljeään. Tai -siskoaan. Hänhän on itse kovasti edelleen sitä mieltä, että vauva on tyttö, vaikka puhuukin muuten jo veljestä. 

Ai että mikä tuo otsikon granddadfie on? Tämä.

Iloista viikkoa!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Luin Juliaihmisen blogipostauksen täydellisestä listasta eli siitä, mitä kaikkea vauvalle tulisi hankkia ennen syntymää.

Tämän innoittamana päätin laatia oman listani asioista, joita olemme hankkineet toiselle lapselle ennen hänen syntymäänsä:

  • N/A

= Ei mitään.

Okei, okei. Syy on tietysti se, että kaikki on jo kertaalleen hankittu, ja toisen lapsen varusteista stressaa muutenkin vähän vähemmän. Rouva kyllä kyseli tuossa kaupassa käydessään, pitäisikö hänen ostaa paketti pienimpiä vaippoja. "No eikös ne ehdi ostaa myöhemminkin?" vastasin. Vaipat jäivät hankkimatta.

Pieniä vaatteita meillä oli kellarissa enemmän kuin tarpeeksi. Lajittelin ne eilen kokojen mukaan eri pusseihin, ja kaikki 50 - 60 -senttiset lähtivät pyykkiin.

Muutenkin tuntuu, että kaikki tarvittava on joko jo olemassa tai hankitaan tarpeen tullen.

Esimieheni kysyi minulta eilen, olemmeko jo pakanneet synnytyslaukun, kun laskettuun aikaan on kuitenkin alle kaksi viikkoa ja synnytys voi käynnistyä milloin vain. Nauroin, että emme tietenkään.

Rouva alkoi kuitenkin kysellä, että pitäisikö lastenhuoneessa olevan laatikoston päällys edes raivata hoitopöydäksi. OK, se on hyvä tehdä. Ja hoitopöytä oli kuitenkin täynnä niitä vaatteita, jotka piti joka tapauksessa lajitella, joten se kävi siinä samalla. Ja samaiseen laatikostoon piti raivata tilaa vauvan vaatteille.

No, ei kai tässä sitten muuta. Auton turvakaukalo palautui vanhempieni varastosta ja Bugaboo-vaunut odottavat omassa vaunuvarastossamme.

Täytyy myöntää, että kyllä tässä alkaa jo vähän jännittää - varsinkin kun tyyppi istuskelee edelleen tukevasti pää pystyssä äitinsä vatsassa eikä aio selvästikään kellahtaa enää oikeaan asentoon pää alaspäin.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ei vitsi, miten nopeasti aika kuluukaan! Rouvan äitiysvapaa alkoi todella eilen! Niin, vapaa. Lomastahan ei saa puhua.

Rouva kertoi, että kotiin jääminen oli yhtä aikaa haikeaa ja jännittävää. Tällä viikolla hänen olonsa oli samalla tavalla kupliva kuin ennen jotain matkaa: jotain jännää ja uutta on tiedossa.

Kollegat lahjoivat Rouvaa ja pientä tulokasta.

Miten söpöt nämä Conversen tennarisukat voivatkaan olla?

Isosiskokin hyväksyy.

Ja Mini Rodinin pingviinibody on hurmaava.

Kiitos näin isänkin puolesta näistä ja muista Rouvan saamista lahjoista.

Nyt ei ole enää montaa viikkoa jäljellä, mutta toivotaan, että Rouva ehtii nauttia vapaastaan kunnolla eikä vauva tule hirveästi etuajassa.

Jospa hän ehtisi nukkua hieman varastoon.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tiedättekö muuten, mikä on isälle kaikkein vaikeinta raskaudessa? 

No se alkuvaihe, kun asiaa pitää peitellä ja piilotella, vaikka tekisi mieli HUUTAA KOKO MAAILMALLE, ETTÄ ARVATKAAPA KETKÄ TÄÄLLÄ ON RASKAANA!

Niin, Rouvahan oli pieniin päin jo näihin aikoihin viime syksynä.

Pitkään siitä ei tiennytkään kuin pari ihmistä (tai itse asiassa saatoin "vahingossa" lipsauttaa parille muullekin), mutta esimerkiksi omille vanhemillemme paljastimme asian vasta juuri ennen joulua - sen jälkeen kun olimme ensin kertoneet asiasta tytölle.

Rouva oli kertonut työkavereilleen jo hieman aiemmin, mikä helpotti vaikkapa pikkujouluja, kun ei tarvinnut teeskennellä alkoholittomuutta siksi, että "on kipeä" tai "on menossa seuraavana päivänä johonkin" tai "jotain".

Viime syksynä meillä oli sen verran vähän juhlia tai illallisia muun kuin oman perheen kanssa, että kovin suurta ongelmaa Rouvan tilan peittely ei tuottanut. Yksi ilta jäi kuitenkin mieleen, ja se oli lokakuinen illallinen WTD-Natan luona.

Rouva ei halunnut vielä paljastaa uutista, joten sovimme, että yritän vaivihkaa vaihtaa laseja, tai jotain, kun Nata katsoo muualle.

Tai jotain, huhheijaa. Nata oli varannut illalliselle hyvät juomat, muun muassa vuoden 2004 portviiniä. Rouva maistoi juomia sen verran, että lasi kävi huulilla, mutta käytännössä siis joka kerta, kun Nata käänsi selkänsä, tempaisin Rouvan lasin omille huulilleni ja otin hörpyn. Ja huppeliskeikkaa, miten käykään, kun uhrautuu juomaan kahden ihmisen juomat.

Olin varma, että Nata näki touhuni ja ajatteli, että sielläpä on janoinen illallisvieras, kun ei omat juomat riitä.

Mutta ei! Sitten kun lopulta kerroimme Natalle tilanteesta, kysyimme suoraan, huomasiko hän sinä iltana, että join ruokajuomat kaksin käsin. Nata kuitenkin vakuutti, ettei ollut huomannut yhtään mitään.

Olen aivan kamalan huono pitämään salaisuuksia, joten kylläpä helpotti, kun siitä sai alkaa kertoa. Joulun jälkeen siitä tiesi jo lähipiiri, ja helmikuun alussa sain vihdoin kertoa siitä myös blogissa.

Pitkään asiasta ei ole ollut enää epäselvyyttä, eikä pitkään ole enää jäljellä. Alle kaksi kuukautta laskettuun aikaan. Alle kaksi viikkoa äitiysvapaan alkuun. Ihan tosi jännää.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tulevalle isosiskolle kerrottiin pikkuveljestä juuri ennen joulua. Saimme silloin kuulla itsekin, että tulokas näyttäisi olevan poika.

(Kuva ei liity tapaukseen eikä jutun aiheeseen, vaan siinä tyttö ihailee itse valitsemiaan pääsiäiskukkia.)

Rouva kävi jouluviikolla neuvolalääkärillä, ja hänelle tehtiin siellä jokin ylimääräinen ultraäänitutkimus, sillä huoneessa sattui olemaan ultraäänilaite. Rouva oli sanonut lääkärille, että voihan sitä sukupuolta yrittää katsoa, jos sen näkee. Ja näkihän sen aivan selvästi, ihan omin silminkin: poika, ei mitään epäselvyyttä. Lääkäri oli kuitenkin varoitellut, että "ei vielä kannata sen mukaan ostaa vaatteita".

Seuraava ultratutkimus oli Kätilöopiston sairaalassa tammikuun loppupuolella, ja siellä katselimme yhdessä samaa asiaa. Nyt myös toinen lääkäri sanoi, että poika siellä on, ja kyllähän me näimme sen ihan itsekin. Siellä se oli.

Rouva oli uutisen kuultuaan - jo silloin jouluna - jotenkin häkeltynyt. Hän oli pitänyt itsestään selvyytenä, että koska ensimmäinenkin oli tyttö, niin toinenkin olisi. Hänellä oli myös tunne, että se olisi tyttö. Ja lehtijutussakin oli sanottu, että tyttöraskauksista tulee voimakkaampi pahoinvointi, ja sellainenkin merkki oli jo havaittu.

Itse luotin enemmän edesmenneen appiukkoni uneen. Hän näki kuulemma ennenunia ja oli kertonut joskus Rouvalle, että hän oli nähnyt unen, jossa meillä oli ollut vielä poikalapsikin.

Mietimme, miten isosisko ottaisin uutisen poikavauvasta vastaan. Hän kun oli jo aiemmin ilmoittanut haluavansa pikkusiskon, ja myös yksi hänen parhaista kavereistaan päiväkodissa sai myös pikkusiskon.

Tyttö oli ensin innoissaan ja ihastuksissaan: "Voi, meille tulee pieni vauva! Voi ihanaa, pieni poikavauva, ihana pikkuveli!" Sitten hän piti pienen tauon, näytti pohdiskelevalta ja kysyi: "Mutta voisiko se kuitenkin olla tyttö? Kun minä en tykkää pojista."

"No höpsis, totta kai tykkäät omasta ihanasta pikkuveljestä. Ja sinä tulet olemaan hänelle maailman tärkein ja ihanin isosisko."

Sittemmin tyttö on jo tottunut ajatukseen. Rouva taas on edelleen hämillään siitä, että hänestä tulee pojan äiti. 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kolme kuukautta laskettuun aikaan. Siitä alkoi tämä blogi nelisen vuotta sitten.

Nyt ollaan jälleen samassa pisteessä, ja kolmen kuukauden päästä perheessämme on yksi jäsen enemmän.

Odotus on ollut kovin erilaista ensimmäiseen kertaan verrattuna. Silloin kaikki oli niin uutta, ihmeellistä ja hyvin jännittävää. Luimme viikoittain pienestä kirjasesta, missä vaiheessa sikiön kehitys oli ja olimme hyvin tietoisia, mitä milläkin viikolla pitäisi tapahtua.

Nyt en edes muista, mikä raskausviikko on menossa. Kaksikymmentä... jotain?

Raskauteen suhtautuu muutenkin paljon rennommin. Ensimmäisellä kerralla olin huolestunut jokaisesta Rouvan raportoimasta kivun tunteesta ja menin aivan liian helposti lukemaan netistä kaikenlaisia kertomuksia raskauskomplikaatioista - ja huolestuin lisää.

Nyt, kun Rouva kertoo, että vatsaa vihloo, tiedän että siellä vaan paikat venyvät ja että se on aivan normaalia ja asiaan kuuluvaa. Kun Rouvan vatsaa kiristää, tiedän, että sekin kuuluu asiaan, ja vasta jos supistukset käyvät kivuliaiksi, on syytä huolestua. Mitään huolestuttavaa ei ole sattunut.

Kyllä sitä silti tulee kyseltyä päivittäin, että "onkos tyyppi siellä hereillä?" tai "onkos tänään potkinut kovaa?". Tarkoitan sillä tietysti että "kai sinä tunnet ne liikkeet edelleen?"

Ja kyllä Rouva ne todella tuntee. Joka kerta, kun hän käy makuulle, minityyppi alkaa jumppaamaan. Hän on varsinainen väkkärä ja potkii kuulemma paljon napakammin kuin isosiskonsa. Tyttö enemmänkin suoristeli itseään ja työnsi takapuoltaan Rouvan vatsaa vasten. Taitaa olla aikamoinen hyrrä tulossa tästäkin.

Vaikka raskausviikkojen numeroa en muistakaan, kyllä vauvan tulo on mielessä jatkuvasti. Niin myös tytöllä, joka odottaa kovasti uuden vauvan saapumista.

Enää kolme kuukautta, niin hän on täällä.

Pieni poika, pikkuveli.

Share

Pages