Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Työ- ja elinkeinoministeriö

Missä päin Suomea sinä aiot lomailla tänä vuonna? Jos matkakohteesi on Helsinki, Tampere, Turku, Ahvenanmaa, Porvoo, Jyväskylä, Mikkeli, Kuopio tai Rauma, poimi täältä talteen omat tärppini, niin tiedät ainakin, missä syödä!

Kylmäpihlajan majakka, Rauma, viime kesänä

Jos jokainen meistä tekisi tänä vuonna yhden kotimaanmatkan lisää, kasvattaisi se matkailun kokonaiskysyntää noin 800 miljoonalla eurolla. Uusia työpaikkoja syntyisi sen myötä jopa 7 000.

Meille kotimaanmatkailu on jokakesäinen perinne, ja jo monena kesänä olemme ottaneet tavoitteeksi käydä tutustumassa johonkin aivan uuteen paikkaan. Viime kesänä tällaisia uusia paikkoja oli peräti kaksi: Rauma ja Kuopio.

Tänä kesänä pienempi lapsukainen rajoittaa matkailua sen verran, että suunnitteilla on toistaiseksi vain lyhyt junamatka Tampereelle, mutta kun meno vuokra-auton takapenkillä taas rauhoittuu, uskallamme tehdä jälleen pidempiäkin retkiä.

Minne tahansa sitten menemmekin, yksi tärkeimmistä asioista lomallamme ovat ruokaelämykset. Keräsin tähän postaukseen ei sen vähempää kuin kaksikymmentä parasta ruokaelämystä ympäri Suomen. Monien perässä kannattaa matkustaa pidempikin matka. Osa ravintoloista saattaa tietysti pitää kesälomia, joten tarkista aukioloajat ja muista tehdä varaus suosituimpiin paikkoihin etukäteen.

Helsinki

Helsinki on kotikaupunkimme, mutta koska niin moni tulee tänne päin lomallaan, esittelen kolme omaa suosikkiravintolaani. Listaa voisi jatkaa vielä monella paikalla, mutta niistä teen vielä joskus erillisen postauksen.

BasBas

Tehtaankatu 27 - 29, Helsinki
basbas.fi

Baskeri ja Basso Bistro - eli tuttavallisemmin BasBas - on ravintola, jossa mielestäni jokaisen tulisi käydä. Ravintolassa on kohdallaan kaikki: tunnelma, miljöö, ruoka, palvelu. Ravintola on ollut toiminnassa nyt puolitoista vuotta, ja siitä tuli kertaheitolla lempparimme.

Myös tyttömme rakastaa ravintolaa ja on sulaa vahaa, kun paikan toinen omistaja Nicolas Thieulon käy pöydässä juttelemassa hänen kanssaan. Lista vaihtuu usein, mutta siltä voi odottaa löytävänsä laadukkaita ja tuoreita raaka-aineita, joista on loihdittu herkkuja ranskalaisella twistillä.

Kuurna

Meritullinkatu 6, Helsinki
kuurna.fi

Kuurna on puolestaan kestosuosikkini Helsingin Kruununhaassa, hieman syrjäisessä paikassa, johon kukaan ei koskaan vahingossa eksyisi. Kuten BasBasissa, myös Kuurnassa lista vaihtuu usein ja sisältää sitä, mikä on milloinkin parasta. En ole kertaakaan pettynyt ruokiin, ja paikan intiimi tunnelma on ainutlaatuinen.

Farang

Ainonkatu 3, Helsinki
farang.fi

Gastronomisen supertähden, Tomi Björckin, ensimmäinen ravintola on edelleen suosikkini BW-ravintoloiden ketjussa. Uusinta Levainia en ole vielä testannut ja Gaijin on hyvä kakkonen, mutta Farangin kaakkoisaasialaiset maut maistuvat omaan suuhuni ihanan mausteisen raikkailta.

Tampere

Tampere on kaupunki, jossa on aina yhtä kiva käydä. Tampereen ravintolaelämästä on viime vuosina tullut varsin mielenkiintoinen, eikä ole lainkaan hassumpi ajatus lähtä pienelle Tampereen-lomalle ihan vain syömään. Edellisestä retkestä onkin jo kaksi vuotta, joten nyt olen päättänyt korjata tilanteen heti, kun vaan sopiva hetki kesälomaltani löytyy sille. Ja odotan itsekin vähintään yhtä paljon kuin viisivuotiaani sitä, että pääsen Särkänniemeen ja maailmaan ainoaan, upouuteen Muumimuseoon!

Ravinteli Huber

Aleksis Kiven katu 13, Tampere
ravintelihuber.fi

En yleensä syö ravintoloissa pihvejä, sillä ne ovat usein aika samanlaisia paikasta riippumatta. Mutta Ravinteli Huberiin lähtisin pihville vaikka heti, ja se on paljon sanottu se. Tarjolla on useampia osia ja erilaisia leikkauksia, ja isommista kimpaleista riittää hyvin jaettavaksi myös muulle seurueelle. Edellisestä Huberin-illallisesta on jo niin pitkä aika, että tämä tilanne on korjattava mitä pikimmin. Haistan jo ravintolan puuhiiligrillistä nousevan vienon savun tuoksun sieraimissani.

Ravintola 4 Vuodenaikaa

Hämeenkatu 19, Tampere
4vuodenaikaa.fi

Tampereen kauppahallin ranskalainen klassikkoravintola on aina yhtä herkullinen, ja ranskalainen bouillabaisse-kalakeitto ei petä koskaan! Aamupalaa ja lounasta on tarjolla maanantaista lauantaihin, ja erikoisillallisia silloin tällöin.

Tapola Tammelantori

Tammelantori, Tampere
tapolatammelantori.com

En malta olla mainitsematta Tampereelta Tammelantoria ja Tapolan mustaamakkaraa. Onhan siinä jotain aivan erityistä hakea tätä herkkua maailman autenttisimmasta paikasta ja nauttia makkara foliopaperista puolukan ja maidon kanssa. Tämän jälkeen kaikki muut mustatmakkarat maistuvat vanhoilta ja kuivahtaneilta.

Turku

Turku on minulle vieraampi kaupunki kuin Tampere, sillä se ei ole ollut koskaan varsinaisesti matkani varrella. Päänähtävyydet olen kyllä nähnyt, ja kahtena kesänä olemme vierailleet Turussa samalla, kun olemme olleet matkalla Naantalin Muumimaailmaan, joka sijaitsee aivan Turun kupeessa.

Olemme valitettavasti onnistuneet missaamaan Ravintola Kaskiksen, jota monet kehuvat kaupungin (ellei koko Suomen) parhaaksi ravintolaksi. Onneksi muitakin hyviä vaihtoehtoja on esiteltäväksi.

Ludu

Linnankatu 17, Turku
ludu.fi

Ludu oli tänä vuonna myös Taste of Helsinki -ruokafestivaaleilla, mutta meille ravintola oli tuttu jo kahden vuoden takaa. Muistelemme edelleen lämmöllä sekä herkullista illallista että sitä, miten lämpimästi omistaja otti meidät vastaan, vaikka tulimme syömään lapsen kanssa ja aivan liian myöhään. Maarianhaminan-lauttamme saapui nimittäin satamaan, kun lapsen nukkumaanmenoaika oli oikeastaan jo käsillä. kaikki meni kuitenkin hyvin.

Tintå

Läntinen Rantakatu 9, Turku
tinta.fi

Turun kauniin jokivarren Tintå on varsin suosittu, eikä ihmekään. Ruoka on ollut joka kerta hyvää, ja tunnelma rento. Ruoka on bistrotyylistä cross kitcheniä, jossa pizzat, Lähi-Itä ja Aasia kulkevat käsi kädessä. Ravintolan erikoisuus ovat viinit, ja se on valittu jokunen vuosi sitten myös vuoden viiniravintolaksi.

Ahvenanmaa

Retki Ahvenanmaalle yhdistyy kivasti Turun- ja Naantalin-matkoihin, ja mekin kävimme kaikissa kolmessa kaksi vuotta sitten. Olin käynyt Maarianhaminassa kerran aiemmin joskus lapsena, mutta mitään muistikuvaa ei siitä enää ollut. Maarianhamina meillä kyllä jäi oikeastaan näkemättä, sillä juuri silloin vettä tuli kaksi päivää kaatamalla ja vaakatasossa, mutta onneksi muualta Ahvenanmaalta jäi aurinkoisemmat muistot.

Smakbyn

Slottsvägen 134, Kastelholm
smakbyn.ax

Smakbyn on Strömsöstäkin tutun julkkiskokki Michael Björklundin ravintola, joka sijaitsee aivan Kastelholman linnan tuntumassa reilun parinkymmenen kilometrin päässä Maarianhaminasta. Ruoka on - kuten arvata saattaa - mahdollisimman paikallista ja kaudenmukaista. Ja yksinkertaisen herkullista.

Stallhagen

Getavägen 196, Godby
stallhagen.com/sv/pub-stallhagen

Stallhagenin panimoravintola on tunnelmaltaan pubimaisempi ja ruoiltaan Smakbytä simppelimpi, mutta monet kehuvat ruokaa jopa paremmaksi. Stallhagen on manner-Suomessa tuntemattomampi merkki, mutta Ahvenanmaalla se on se olut, jota juodaan. Ehdottomasti suosittelun arvoinen paikka. Pubin yhteydessä olevasta puodista voi ostaa panimon tuotteita myös mukaan.

Porvoo

Porvoo on hyvin ainutlaatuinen paikka Suomessa. Ei vain sen hienon vanhankaupungin vuoksi vaan myös siksi, että kaupungissa on oman täysin epätieteellisen arvioni mukaan asukaslukuun nähden eniten huippuhyviä ravintoloita koko maassa.

Meat District

Gabriel Hagertin kuja, Porvoo
meatdistrict.fi

Meat Districtin listalta löytyy ravintolan nimen mukaisesti hyvin lihaisia annoksia, mutta kasvissyöjien ei kannata sitä säikähtää: kaikki annokset ja menut saa myös kasvisversioina. Aivan törkeän hyvää, ja jopa pitkään kasvissyöjänä ollut ja edelleen kokolihakriittinen Rouva piti lihaa erinomaisena. Ja se tytölle tilaamani hampurilainen - en muista syöneeni yhtä maukasta burgeria missään tässä maassa.

Jälkiruoaksi voi tilata Meat Districtin yhteydessä toimivan Cafè Postresin artesaanijäätelöitä, ja kyllä, kahvilan nimellä on suora yhteys aiemmin Helsingissä toimineeseen Michelin-tähtiravintolaan. Sanottakoon vielä, että ravintolan sijainti upeassa vanhassa puutalossa ei vähennä sen viehätystä.

Bistro Sinne

Läntinen Aleksanterinkatu 1, Porvoo
bistrosinne.fi

Bistro Sinne sijaitsee uuden Porvoon puolella, ja se on jo vakiinnuttanut asemansa ravintolana, johon tullaan pidemmästäkin matkasta. Ruoka on yksinkertaisesti erinomaista ja tehty hyvistä raaka-aineista.

Jyväskylä

Entisen kotikaupunkini ei ole ollut aivan kaikkein kiinnostavimpia ruokamatkailukohteita Suomessa, mutta nämä kaksi melko uutta paikkaa ovat ilahduttaneet entistä jyväskyläläistä kovasti.

Harmooni

Väinönkatu 1, Jyväskylä
harmooni.fi

Harmooni on Jyväskylän ravintoloista se, joka on kaikkein lähinnä omaa ravintolamieltymystäni: Kaudenmukaista ja lähellä tuotettua, hyviä raaka-aineita, kesällä villivihanneksia. Ravintolan sijainti vanhassa jugendtalossa, entisessä Halosen Harmoonitehtaassa, on iso plussa. Talo oli saanut jo purkutuomion 1980-luvulla, mutta onneksi Jyväskylän kaupunki oli pelastanut sen. Ravintolan sijainti aivan Matkakeskuksen tuntumassa on loistava ajatellen sekä matkailijoita että radan toisella puolella pöristeleviä rallituristeja. Ravintolalla on kiva terassi, jossa voi nauttia lounasta kesällä.

Kahvila Muisto

Cygnaeuksenkatu 2, Jyväskylä
kahvilamuisto.fi

Vanhoja puutaloja ei Jyväskylän keskustassa ole jäljellä kuin muutama. Yksi tällainen harvinainen miljöö on nykyisin Toivolan Vanhana Pihana tunnettu pihapiiri, joka avautui nykyisessä käyttötarkoituksessaan yleisölle vasta muutama vuosi sitten. Pihan kahvila on vierailemisen arvoinen erityisesti kesällä, jolloin kahvilan tuotteita voi nauttia ulkona, mutta myös sisätilat on kunnostettu kauniisti.

Mikkeli

Vaimoni on puolestaan kotoisin Mikkelin ja Jyväskylän välimaastosta, joten Mikkelin-retket ovat olleet lähes jokakesäinen ohjelmanumero anoppilasta ja Etelä-Savon mökiltämme.

Tertin Kartano

Kuopiontie 68, Mikkeli
tertinkartano.fi

Tertin kartanon herkullinen Kesäpöytä-lounas on kuulunut kesiimme jo usean vuoden ajan. Buffet-lounaan maut ovat tuoreita ja mielenkiintoisia ja lähiruokaan keskittyvä ravintola trendikkäämpi kuin koskaan. Rakastamme 1800-luvulta peräisin olevaa rakennusta kaikkine yksityiskohtineen. Sisustus on tehty niin pieteetillä ja kartanon historiaa kunnioittaen, että suosittelen kiertelemään läpi kartanon kaikki huoneet ja kurkkimaan sisään myös astiakaappeihin ja vitriineihin. Olemme Rouvan kanssa haaveilleet myös pitkään siitä, että jonain päivänä tulemme yöpymään kahdestaan kartanon hotelliin ja illallistamme kartanon ravintolassa.

Bistro Vilee

Savilahdenkatu 11, Mikkeli
vilee.fi

Mikkelin keskustassa sijaitseva Bistro Vilee muutti muutama vuosi sitten uusiin ja entistä arvokkaampiin tiloihin Mikkelin teatterin alakertaan. Ruoka on ollut aina yhtä herkullista, mutta uusi sijainti nosti ravintolan tasoa entisestään.

Kuopio

Savon pääkaupunki oli meille aiemmin täysin tuntematon. Edes savolainen Rouvani ei ollut aiemmin käynyt Pohjois-Savossa, mutta korjasimme tilanteen viime kesänä. Ruokapaikoista meille suositeltiin kovasti Ravintola Urbania, mutta se oli valitettavasti lomalla juuri, kun olimme kaupungissa. Onneksi minulla on siitä huolimatta kaksi erinomaista vinkkiä.

Musta Lammas

Satamakatu 4, Kuopio
mustalammas.ravintolamestarit.net

Ravintola sijaitsee 1800-luvun loppupuolelta peräisin olevassa vanhassa olutkellarissa, joka on sittemmin toiminut panimon edustustiloina ja vuonna 1982 muutettu ravintolaksi. Ainutlaatuinen ja tunnelmallinen miljöö ja ensiluokkaiset ruoat ja juomat.

Kuopion tori

Kauppatori, Kuopio
kuopiontori.fi

Vähän niin kuin mustamakkara Tammelantorilla, joitain asioita on koettava paikan päällä Kuopion torilla. Näitä ovat kalakukot, lihapiirakat ja munkit. Kuopion torilla on kaksi kilpailevaa kojua, jotka myyvät molempia: Hanna Partanen ja Irene Partanen.

Jokaisella kuopiolaisella lienee mielipide siitä, kumpi näistä tarjoaa maukkaammat leivonnaiset. Meidän kahden henken raatimme oli yksimielinen siitä, että Hanna Partasen lihapiirakat ja munkit olivat paremmat ja Irene Partasen kalakukko voitti kilpailijansa. Ja siis se Hanna Partasen omenamunkki, voi hyvä ihme, se oli ehkä paras munkki, jonka olen koskaan syönyt: litteä ja omenahilloa ihanasti koko matkalla!

Rauma

Hehkutettuani Porvoon vanhaa kaupunkia blogissa kuulin useamman kerran, miten Rauman vanha kaupunki on vieläkin hienompi. Kävimme siellä viime kesänä, ja olihan se upea! En jotenkin ollut ymmärtänytkään, että Suomessa on todella olemassa niin hyvin säilynyt historiallinen puutalokeskusta.

Goto

Kuninkaankatu 17, Rauma
ravintolagoto.fi

Ravintolassa käyminen lasten kanssa voi olla monille jännittävä kokemus, varsinkaan jos sitä ei ole tehnyt usein. Juuri tästä syystä en voi lämpimämmin suositella Ravintola Gotoa, jonka omistaja on ottanut lasten ja lapsiperheiden palvelemisen sydämen asiakseen. Miten lämmin vastaanotto voikaan ravintolassa olla? Ja voitko kuvitella, että kouluikäiset lapset syövät ravintolassa lounaan viidellä eurolla koko kesän? Herkulliset ruoat ja kaunis sijainti 1800-luvun hirsitalossa Vanhan Rauman torin laidalla. Mitä muuta tarvitseekaan?

Kalatori

Vanhankirkonkatu 26, Rauma
ravintolakalatori.fi

Kalatori, entiseltä nimeltään S. J. Nyyper, on Hotelli Vanhan Rauman alakerrassa sijaitseva ravintola, joka on uudistanut hiljattain nimen lisäksi myös ilmeensä ja ruokalistansa. Ravintola sijaitsee Vanhassa Raumassa Kalatorin vieressä, ja juuri sen mukaan ravintolakin on nimetty. Hotelli Vanhan Rauman rakennus on hieno funkkistalo, ja myös tämä hotelli näyttää paikalta, jossa haluaisin seuraavalla Rauman-reissullani yöpyä. Laadukkaat raaka-aineet, hyvin valmistetut annokset ja maut juuri kohdallaan. Sanoisin, että yksi parhaista ravintola-annoksista ja kalaruoista aikoihin.

 

+ Vielä yksi extra: Kylmäpihlajan majakka

Kylmäpihlaja, Rauma
kylmapihlaja.com

Kävi niin, että kerroin yllä jo kahdestakymmenestä paikasta, mutta en malta olla vinkkaamatta vielä yhdestä elämyksestä, jonka koimme viime kesänä. Yövyimme nimittäin Kylmäpihlajan majakkasaarella majakan tornissa sijaitsevassa hotellissa. Aika hauska kokemus, ja majakassa on myös à la carte -ravintola, jossa voi nauttia sekä illalliset että aamiaiset! Herkulliset muikut ja todella ainutlaatuinen paikka!

Kysytäänpäs siis vielä uudestaan: Missä päin Suomea sinä aioitkaan ruokamatkailla tänä vuonna?

Entä yllämainittujen kaupunkien asukkaat, osuivatko valinnat omiin lempipaikkoihisi?

 

Postaus on osa TEMin kotimaanmatkailun haastekampanjaa Suomi 100 – Löydä Suomesi.
Katso myös: Lomahaaste.fi #lomahaaste @lomahaaste

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Rauman-retkemme huippukohta oli yöpyminen Kylmäpihlajan majakassa. Olen pitkään haaveillut yöpymisestä jossain rannikkomme majakoista, ja nyt sekin on sitten koettu!

Kylmäpihlajan majakkarakennus on peräisin vuodelta 1952, ja se toimi aiemmin myös luotsiasemana. Se kohoaa 36 metrin korkeuteen merenpinnasta, ja siinä on 12 kerrosta.

Luotsit ja muu majakan henkilökunta asuivat aiemmin majakassa, ja sen tornissa sijaitsevat huoneet on otettu luotsitoiminnan päätyttyä majakkahotellin käyttöön.

Oma huoneemme oli parisängyllinen superior-huone, jossa oli tilaa myös tytön lisävuoteelle. Huoneissa on tv ja wi-fi-yhteys.

WC- ja suihkutilat ovat jaetut, mutta emme kokeneet tätä ongelmalliseksi edes lasten kanssa. WC oli heti oman oven ulkopuolella ja suihku sekä kerrosta alempana että ylempänä.

Majakassa on myös sauna, jossa on yleiset miesten ja naisten vuorot, ja sitä voi varata myös omalle seurueelle. 

Jokaisesta huoneesta on merinäköala, mutta parhaiten sitä voi ihastella tornin kattotasanteelta. Toisessa suunnassa on vierasvenesatama ja manner-Suomi.

Toisella puolella avautuu Selkämeren ulappa. Jossain tuolla kaukana on Ruotsi.

Saaren vierasvenesataman vieressä on myös kahvila ja matkamuistomyymälä.

Varsinainen uimapaikka saari ei ole, mutta ihailin kirkasta vettä ja mietin, että tästäpä olisi helppoa lähteä sukeltamaan!

Tyttö piti kovasti saaren kallioilla hyppelystä.

Sen verran piti kuitenkin katsoa perään, että hän ei molskahda kallionrakoihin kertyneisiin vesilätäköihin.

Tytölle suuri elämys oli, kun näimme rantakalliolla luikertelevan rantakäärmeen.

Majakassa toimii myös ravintola. Se tarjoaa lounasaikaan kalakeittoa ja noutopöydän. Illallisella annokset saa à la carte -listalta.

Kala oli luonteva valinta illalliselle, kun kerran majakalla oltiin. 

Itselläni oli silakkaa, Rouvalla ahventa ja tytöllä kalakeittoa.

Aivan mahtavaa kesäruokaa, ja vielä pienet makeat päälle!

Yöllä, kun lapset olivat jo nukkumassa, otin kamerani ja kävin katselemassa öistä merta ja majakan valoa. 

Tyttö oli pahoillaan, ettei nähnyt tätä valoa kuin kuvissa.

Lupasin hänelle, että voimme yöpyä toistekin jollain majakalla, ja jos majoitus ajoittuisi myöhempään kesään, valo syttyisi jo aiemmin illalla.

Hotellin aamiainen tarjottiin majakan ravintolassa.

Sen jälkeen oli vielä hieman aikaa käydä ihastelemassa kallioita ja levotonta merta.

Sitten olikin aika palata takaisin mantereelle.

Vesibussimatka kestää 50 minuuttia, lähtösatama mantereella on Poroholman leirintäalueella ja kyydityksestä vastaa Rauman saaristokuljetus. Sama vesibussi pysähtyy myös Kuuskajaskarin ulkoilusaarella.

Ja jos ei ole aikaa yöpymiseen, majakalla voi poiketa myös päiväristeilyllä.

Kiitos Kylmäpihlaja, oli hauskaa!

Ja sitten aloinkin haaveilla yöpymisestä Bengtskärin majakalla Suomenlahden puolella.

 

kylmapihlaja.com
raumansaaristokuljetus.fi

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Rauman-matkaajat huomio! Tässä kaksi ravintolaa, jotka kannattaa laittaa muistiin: Kalatori ja Goto.

Kalatori (Vanhankirkonkatu 26), entiseltä nimeltään S. J. Nyyper, on Hotelli Vanhan Rauman alakerrassa sijaitseva ravintola, joka on uudistanut hiljattain nimen lisäksi myös ilmeensä ja ruokalistansa. En tiedä vanhasta, mutta nyt oli ainakin laatu niin kohdillaan kuin vain voi olla!

Päivän kalaa x 3

Ravintola sijaitsee Vanhassa Raumassa Kalatorin vieressä, ja juuri sen mukaan ravintolakin on nyt nimetty. Hotelli Vanhan Rauman rakennus on hieno funkkistalo, ja myös tämä hotelli näyttää paikalta, jossa haluaisin seuraavalla Rauman-reissulla yöpyä.

Kävimme ravintolassa lounaalla, mutta ruoka valittiin à la carte -listalta, joten samat annokset on saatavilla myös iltaisin.

Pääruoaksi valitsimme "Päivän kalaa x 3" (ylin kuva). Annos sisälsi siikaa, ahventa ja lohta, ja se tarjoiltiin perunoiden, kasvisten, tillipeston ja dijon-kermaviilin kanssa. Annos on periaatteessa kahdelle, mutta siitä riitti hyvin jaettavaksi myös 4-vuotiaamme kanssa. Otimme sen lisäksi "Raikasta kevätsalaattia", jossa oli käytetty kivasti myös mansikoita!

Ja kylläpä olikin hyvää! Laadukkaat raaka-aineet, hyvin valmistetut annokset ja maut juuri kohdallaan. Sanoisin, että yksi parhaista ravintola-annoksista ja kalaruoista aikoihin. Lämpimät suositukseni! Itsekin tulen varmasti toiste.

Jälkiruokaa emme täällä nauttineet, sillä Wanhan Rauman KaffeBarin munkkirinkilät pyörivät Rouvan silmissä niin vinhaa vauhtia.

Toisen lounaamme nautimme ravintola Gotossa (Kuninkaankatu 17, Rauma), joka sijaitsee 1800-luvun hirsitalossa Vanhan Rauman torin laidalla.

Ravintola on vaihtanut omistajaa viime syksynä, ja uusi ravintoloitsija Rami Kurki on mukana innolla ja suurella sydämellä.

Olimme sulaa vahaa, kun hän kertoi, että ravintola tarjoaa kesällä koululaisille koululaislounaan neljällä eurolla. Miten loistava idea tutustuttaa jo kouluikäiset lapset ravintolakulttuuriin ja ulkona syömiseen! Kivaa myös vanhemmille.

Kaikki à la carte -listan annokset saa myös puoleen hintaan lasten annoksina. Tytön valitsema jokirapupasta tuli kyllä pöytään täysikokoisena pienestä tarjoilijan ja keittiön välisestä kommunikaatiokatkoksesta johtuen.

Alkuun otimme kalalautasen: kylmäsavulohta, lämmisavulohimoussea saaristolaisleivällä, sillikaviaaria, mummun kurkkua ja marinoitua punasipulia.

Rouvalla oli pääruoaksi stifadoburger eli tomaatti-yrttikastikkeessa meheväksi ylikypsytettyä häränrintaa.

Parhaan annoksen palkinto meni tällä kertaa omalle karkkipossulleni: mausteisessa liemessä ylikypsäksi haudutettua possua ja soija-karamellikastiketta. Nam.

Jälkiruoiksi valitsimme artesaanisorbetteja ja rosmariini- crème brûléetä.

Voi kyllä! Kiitos näitä paikkoja suositelleille lukijoilleni! On ilo jakaa hyviä suosituksia eteenpäin.

Ja vielä jäi muutama mielenkiintoinen paikka käymättä, joten nyt on monta hyvää syytä palata Raumalle uudelleen!

Rauman-tunnelmissa ollaan vielä yhden postauksen verra, kun kerron seuraavassa jutussani Kylmäpihlajan majakkasaaresta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

En voi suoraan sanoa ymmärtää, miten en ole koskaan aiemmin käynyt Vanhassa Raumassa. Olen tietysti kuullut siitä ja varmasti nähnyt jonkin valokuvankin, mutta en ole jotenkin ymmärtänyt, miten ainutlaatuinen ja hieno paikka on kyseessä.

Olen ihastellut monet kerrat Vanhan Porvoon puutaloja oivaltamatta, että Vanha Rauma on vielä Porvootakin laajempi ja vähintään yhtä hieno. Kyse ei siis ole muutamasta talosta ja parista kadunpätkästä vaan kokonaisesta kaupunginosasta, johon kuuluu 600 rakennusta!

Eipä ihmekään, että Vanha Rauma on myös Unescon maailmanperintökohde. Sen rakennuskanta on pitkälti peräisin 1700- ja 1800-luvuilta, ja se on säästynyt vuoden 1682 palon jälkeen uusilta paloilta ja myös 1960-luvun purkubuumilta.

Saavuimme Raumalle myöhään tiistai-iltana ja vietimme ensimmäisen yön Best Western Raumanlinnassa, joka oli suurin piirtein ainoa hotelli, jossa oli huoneita vapaana samalle illalle. (Emme kyenneet suunnittelemaan tätä matkaa yhtään aiemmin.) Olisimme kyllä halunneet yöpyä Rouva Mannerin huoneistohotelli Pikkurivissä, mutta ymmärsin myöhemmin, että kyseinen hotelli varataan käytännössä loppuun jo keväisin hotellin avautuessa talven jälkeen.

Raumanlinnassa oli aivan hiljattain valmistunut täydellinen remontti, ja huoneet oli laitettu siinä aivan viimeisen päälle ja täysin uusiksi. Vieressä oli myös kiva Keskuspuiston leikkikenttä, jossa oli paljon kiipeilytelineitä ja muita leikkivälineitä.

Kävimme ihastelemassa Vanhan Rauman puutaloja jo keskiviikkona ja myös syömässä ravintola Gotossa (siitä lisää toisessa postauksessa), mutta päätimme jäädä Raumalle vielä toiseksi yöksi, joten jatkoimme ihastelua vielä torstaina, jolloin myös ilma oli aurinkoisempi.

Lasten kanssa putiikkien kiertely jäi vähiin, mutta kävimme pyörähtämässä mm. Hauenguanon antiikissa (Kuninkaankatu 52) ja munkeilla Wanhan Rauman KaffeBarissa (Kuninkaankatu 27).

Rouva halusi myös käydä muutamalla kirpputorilla, jotka sijaitsivat vanhankaupungin ulkopuolella. Näitä olivat Vanhan tavaran puoti Eveliina (Monnankatu 39) ja MiMin kierrätysaitta (Papinhaankatu 1). MiMin kierrätysaitasta löytyi tytölle useampia kivoja vaatteita.

Rauma vaikutti näiden päivien perusteella kauniilta ja hurmaavalta, ja palaamme varmasti toisenkin kerran jatkamaan hienojen puutalojen ihastelua. Seuraavan kerran haluankin kierrellä katuja ajan kanssa ja kaikessa rauhassa ja myös yöpyä vanhassa kaupungissa.

Onneksi meillä oli kuitenkin aikaa vierailla Kylmäpihlajan majakkasaarella, ja vietimme jopa yön majakan tornissa! Palataan tähänkin aiheeseen toisessa postauksessa.

Share