Ladataan...
Isyyspakkaus

Vauvauintikausi on nyt ohi. Oikeastaan se päättyi meillä jo pari viikkoa sitten, sillä toukokuu näytti niin kiireiseltä, että peruimme paikan toukokuun puolivälistä eteenpäin. Eikä se jatku enää syyskaudella taaperouintina.

Tyttö ei siis missään vaiheessa innostunut uimisesta, kuten kirjoitin aiemminkin. Uintikerroista tuli lähinnä kumiankkojen imeskely- ja vedessähalailutuokioita. Sukeltamisesta ei tullut mitään, joten sitä ei edes yritetty viimeisinä kuukausina. Tyttö kuitenkin näytti nauttivan vedessä olemisesta, joten jatkoimme uimista. Tai jotain sen kaltaista. Kelluimme myös sellaisilla kelluvilla levyillä, piilotimme palloa veden alle ja leikimme karusellia: äiti pitää toisesta kädestä ja jalasta ja isä toisesta, ja sitten mennään pyörivällä liikkeellä ylös ja alas.

Vaikka meille sanottiin, että sukeltaminen ei ole vauvauinnin pääasia, alkoi näyttää, että mihinkään muuhun ei saa ohjausta. Vaikka se pelkkä vedessä oleminenkin oli kivaa, ei siitä viitsi maksaa lähes kahtakymmentä euroa kerralta.

Kuulimme kaverilta hiljattain, että toisessa paikassa oli erilaisia teemakertoja ja myös enemmän yhteisiä leikkejä. Meillä yhden alku- ja yhden tai kahden loppuleikin lisäksi teemana oli lähinnä: "No, mitenkäs se sukellus?" Ei sukelleta. "Noo, sitten vaan leikitään." Eli: tehkää sitten vaan jotain.

Täytyy sanoa, että lopputulos harmittaa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tämän viikon toinen epäonnistumistarina koskee vauvauintia, jossa olemme käyneet nyt reilusti yli puoli vuotta.

Menestys on ollut vaihtelevaa. Alku oli huutoa, mutta ensimmäisen kuukauden jälkeen vedessä polskimisen ilo löytyi.

Sen jälkeen uimassa on ollut oikeasti tosi kivaa, ja tyttö on ollut altaassa pääosin hyvin iloinen. Kerran uskalsimme käydä tytön kanssa uimassa jopa täysin ilman äitiä, ja kaikki meni hienosti.

Tyttö ei voi kuitenkaan sietää sukeltamista. Se ei ole lähtenyt sujumaan missään vaiheessa, ja joulukuun korvatulehduksen ja helmikuun reissun vuoksi sukelluksiin tuli vielä kahden kuukauden tauko. Sen jälkeen sukellusyritykset ovat päättyneet itkuun ja halailuun.

Päätimmekin jo kuukausi sitten jättää sukellukset kokonaan pois ja keskittyä siihen mikä on kivaa: veden loiskutteluun, lelujen perässä polskimiseen ja laululeikkeihin.

Nyt kuitenkin tuntuu, että kaikista hauskinta lapsesta tuntuu olevan niiden lelujen järsiminen ja isän tai äidin kaulassa roikkuminen, ei se uiminen. Hän niinkuin periaatteessa tykkää vedestä muttei halua tehdä siellä mitään.

Ennen kuin ehdit kysyä, onko siellä vauvauinnissa sitten järkeä käydä, vastaan itse: ei ole.

Luulenpa, että meidän vauvauintimme päättyy tähän huhtikuuhun, jatkamme kylpylelujen pureskelemista omassa kylpyammeessamme ja vähän myöhemmin voimme käydä polskimassa uimahallin lastenaltaassa.

Ja niitä laululeikkejä voisimme siirtyä leikkimään syyskaudella johonkin muskariin.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

"...ja sitten sain tehtyä sen viimeisen syötön juuri oikeaan aikaan!"

Tässä ei kerrata joukkuepelisaavutuksia vaan Rouva käy läpi perjantain vauvauintistrategiaa.

Tällä kertaa yritimme tehdä kaiken mahdollisimman oikein. Rouva huolehti siitä, että 

  • Vauva ei ollut väsynyt: hän nukkui juuri ennen uintia vaunuissa muutaman tunnin mittaisella kärrylenkillä
  • Vauva ei ollut nälkäinen: hän sai maitoa sekä juuri ennen uintia että heti uinnin jälkeen sekä
  • Vauva sai olla mahdollisimman paljon mahdollisimman turvallisessa sylissä: Rouva vei hänet sekä suihkuun että uima-altaaseen.

No tein minäkin sellaisen jutun, että vein tytön tiistai-iltana kotona suihkuun ja kylpyammeeseen pulikoimaan. Vietimme ammeessa yli puoli tuntia, ja hän selvästi nautti sekä ammeessa kellumisesta että suihkuttelusta. Ennen kylpyä hän oli itkuinen, mutta ammeessa häntä nauratti.

Tänään vauvauinti oli oikea suksee: tyttö ei itkenyt kertaakaan, ja välillä hän jopa hymyili äitinsä sylissä. Vietimme altaassa melkein koko vauvauintiajan, siis lähes puoli tuntia! Oli helpottavaa, kun sain miesten saunassakin vitsailtua siitä, miten tällä kertaa uinti meni jo paremmin ja että onpa kivaa, kun kukaan ei huuda pukuhuoneessa.

Niin, kyllä se taitaa olla niin, että vauvan pitää aloittaa uintiharrastuksensa äidin sylissä. Nyt pitelin tyttöä vain sillä aikaa, kun Rouva kävi peseytymässä, ja vedessä vain aivan lyhyen aikaa. Äiti voi sitten myöhemmin siirtyä jälleen taka-alalle, jos enää malttaa.

Arvoimme koko viikon, haluammeko enää osallistua koko uintipuuhaan, ja lykkäsin myös lokakuun uintimaksun maksamista aivan viime hetkeen asti (...mistä minulla on huono omatunto, sillä eräpäivä oli jo ollut...). Ja vaikka päätimme eilen jatkaa, tänään uutta arpomista aiheutti se, että tyttö oli jälleen kärttyisä ja itkuinen koko aamupäivän, joten pelkäsimme viime viikon katastrofin toistuvan.

Nyt voin sanoa, että onneksi emme jättäneet menemättä, sillä uinnissa oli oikeasti tosi kivaa, ja se oli oikein eheyttävä kokemus.

Varsinkin, kun se oli suurin piirtein ainoa hetki koko päivänä, kun tyttö ei itkeskellyt. Siitä lisää jokin toinen kerta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

"No tämähän on aivan perseestä! Eihän tällaisessa ole (vit*) mitään järkeä!" kiukuttelin eilisen vauvauinnin jälkeen. Jos kolmas kerta toden sanoo, nyt ei näytä kovin hyvältä.

1. uintikerta: Tyttö hymyili muille vauvoille ja polski reippaasti vedessä sen vartin, jonka vietimme altaassa. Suihkussa hän sai kuitenkin hirveän raivokohtauksen, joka jatkui siihen asti, kunnes vein hänet liikuntakeskuksen eteisessä odottavalle äidilleen.

2. uintikerta: Tyttö alkoi itkeä saman tien, kun menimme veteen. Hän kävi pari kertaa kesken uinnin rauhoittumassa äitinsä sylissä altaan reunalla, äiti kun ei itse ole mukana altaassa. Itku kuitenkin loppui, kun menimme pesulle, ja lämmin suihku vatsaa vasten sai hänet jopa naureskelemaan.

3. uintikerta: Katastrofi. Tyttö itki siitä hetkestä alkaen, kun vaihdoin hänen vaippansa uimavaippaan. Vedessä hän ei viihtynyt pitkään, ja annoin hänet jopa kolme kertaa uinnin aikana äidilleen tyynnyteltäväksi pyyhkeen sisään. Kun tyttö alkoi hymyillä varovasti, otin hänet takaisin veteen, ja hänen naamansa alkoi kääntyä saman tien nurinpäin. Edes lämmin suihku ei rauhoittanut häntä tällä kertaa, vaan hän huusi ja raivosi suihkussa ja pukuhuoneessa naama punaisena ehkä pahemmin kuin ikinä. Ne minuutit tuntuivat hyvin, hyvin pitkiltä. 

Ensimmäisellä kerralla itkeskely taisi olla muista vanhemmista vielä herttaista "alkukankeutta", ja sain sääliviä katseita. Eilen katseet tuntuivat enemmänkin ei-kai-nyt-taas-tyyppisiltä. Pitääkö vielä lisätä, että kenenkään muun vauvat eivät ole itkeneet kertaakaan - siis ei edes yhtä kertaa - vedessä eivätkä suihkussa.

Rouva ei ole osallistunut uinteihin muuten kuin altaan reunalla, ja hän on kertonut, miten toiset naiset ovat liikuntakeskuksen aulassa vuoroin surkutelleet ja vuoroin kauhistelleet pukuhuoneesta kantautuvaa infernaalista möykkää. "Juu, se on minun lapseni", Rouva on hymyillyt vaivautuneena.

Huoh. Nyt pitäisi pohtia tämän harrastuksen tulevaisuutta. Vauvauinnista on ilmeisesti hyötyä uimataidon kehittymisen kannalta sekä mökkeilyturvallisuuden suhteen (jos lapsi putoaa järveen, hän osaa pidättää hengitystä), mutta pääasiassa homman pitäisi olla kivaa. Mitäs sitten, jos se ei olekaan?

Pitäisikö siis kokeilla vielä yksi kuukausi, pitää kuukausi tai pari taukoa vai luovuttaa kokonaan? Pitäisikö polskimista treenata kotona kylpyammeessa?

Voisimme tietysti kokeilla vielä ensi kerralla siten, että myös Rouva tulee mukaan altaaseen, jos tyttö kokisikin olevansa paremassa turvassa äitinsä sylissä. Se kyllä särkisi isän sydämen.

Share