Ladataan...
Isyyspakkaus

Vihjailin tuossa muutama päivä sitten, että ilmoittauduin tanssitunneille. Kyseessä on Tanssikoulu DCA:n vain miehille tarkoitettu tanssitunti, jonka oli määrä alkaa tällä viikolla. Mutta voi rähmä, ilmoittautuneita ei ollut tarpeeksi.

DCA:lta kerrottiin, että tunti voidaan pyöräyttää käyntiin, jos ilmoittautumisia tulee enemmän. Siksipä kyselenkin, aivan täysin omaa etuani tavoitellen: löytyisiköhän joku muukin mies, jota kiinnostaisi lähteä kokeilemaan, mistä on kyse?

Tanssitunti on tarkoitettu kaikille äijille taustaan tai ikään katsomatta, ja ryhmän olisi tarkoitus kokoontua 24.11.2016 alkaen torstaisin klo 20:45 DCA:lla Helsingin keskustassa.

Jos kiinnostusta löytyy, klik klik: http://www.tanssikouludca.fi/tunnit/miesten-tunti-alk-2411.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Lauantai oli pienen tanssijattaren päivä.

Tytön tanssikoulu järjesti jälleen kevätnäytöksen Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa.

Viidakkokirjassa-numeron tanssijat saivat päälleen apina-asut ja mukaansa lavalle pienen Mowgli-vauvan.

Kenraaliharjoitus oli juuri ennen esitystä, ja sen jälkeen äidin ja isin olikin aika siirtyä katsomon puolelle jännittämään.

Tällä kertaa myös mummo ja pappa pyydettiin mukaan katsomaan esitystä ja juhlistamaan samalla tytön 4-vuotissynttäreitä, jotka olivat viime viikolla.

Esitys meni hyvin, ja tyttö oli hyvin onnellinen saadessaan ruusut sekä isiltä ja äidiltä että mummolta ja papalta.

Juhlaillallinen syötiin viereisessä Ravintola Kylässä, joka on jo aiemmin testattu ja hyväksi havaittu.

Tarkoituksemme oli tilata lapselle vain pääruoka, mutta hän halusikin syödä alkuruoan aikuisten kanssa. Luettelin, mitä listalla on ja hän valitsi kaikkien yllätykseksi etanat, saman annoksen kuin isillä.

Tyttö taisi luulla, että häntä juksataan, sillä hän kysyi moneen otteeseen, onko annoksessa oikeasti etanoita ja ovatko ne aivan oikeita etanoita. Hän uskaltautui lopulta syömään kaksi etanaa, ja kun kysyin, miltä etana maistuivat, hän vastasi: "Hyvältä!"

Pääruoaksi otin siikaa ja uusia perunoita, oikeastaan ihan vain sen kanssa tarjoillun korvasienikastikkeen vuoksi. Siikakin oli hyvää, mutta korvasieniä ei ole tullut syötyä viime kesän jälkeen.

Tyttö valitsi pääruoaksi parsarisottoa ja tiikerirapuja, ja saimme hänelle sopivan kokoisen, puolitetun annoksen. 

Kolmen suklaan jälkiruoka oli tuhti mutta niin makoisa: suklaakakkua, suklaajäätelöä ja suklaista panna cottaa. Ranskalainen Braastad Pineau des Charentes -jälkiruokaviini oli erinomainen pari suklaisille jälkiruoille, joihin voi olla haastavaa löytää sopivaa ja riittävän tuhtia ja makeaa viiniä.

Päivällinen oli maistuva ja pienen tanssiesitys suloinen. (Rouva kyynelehti jälleen katsomossa.)

Mutta kyllä tämä päivän kruunasi lopulta se ilo, mikä näkyi tytön kasvoilta, kun hän sai olla papan kanssa. Ja tunne oli selvästi molemminpuolinen. Katso vaikka näitä ilmeitä.

Korvaamatonta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tytön tanssikoulun joulunäytös oli lauantaina Tapiolasalissa, Espoossa.

Pieni tyttö, iso sali, voisi kuvitella että jännittää. Niin tekikin mutta aivan eri tavoin kuin aikuinen voisi kuvitella.

Aikuista voisi jännittää se, että katsomossa on lähes 800 katsojaa.

Lasta jännitti se, että ennen omaa vuoroa valot sammuivat hetkeksi.

Näytös meni kuitenkin hienosti, ja tyttö kertoi, että oli kivaa. Hyvä hyvä.

Näytöksen jälkeen meillä oli hänelle vaaleanpunainen ruusu, ja suuntasimme yhdessä Ravintola Kylään (Tapiontori 3), joka sijaitsee aivan Tapiolan kulttuurikeskuksen vieressä.

Espoon ravintolatarjonta kärsii kovasti Helsingin läheisyydestä. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa ei tunnu olevan juurikaan mainitsemisen arvoisia illallispaikkoja, mutta viime vuonna Tapiolan keskukseen avattu Kylä tekee tähän tervetulleen poikkeuksen.

Olen käynyt kylässä pari kertaa aiemmin lounaalla ja olen miettinyt, että sinne voisi tulla Rouvan kanssa myös illalliselle. Myöhäisen launtai-iltapäivän päivällinen ajoi toki saman asian, ja söimmekin hieman pidemmän kaavan mukaan.

Nautimme joulumenun, jonka alkuruoka oli tattibrûlée ja pääruoaksi sai valita joko punajuuririsottoa, hirveä tai siikaa.

Rouva valitsi risoton, minä hirven ja lapsi söi jälleen oman osansa molempien vanhempien annoksista. Ja täytyy sanoa, että oli kyllä todella hyvää, kaikin puolin! Myös lapsi söi hyvällä ruokahalulla kaikkea, mitä isi ja äiti jakoivat omilta lautasiltaan.

Jälkiuoaksi tarjottiiin punajuurisuklaakakkua. Erinomaista ja niin mehevää!

Suosittelen ravintolaa lämpimästi. Sitä ei ole edes vaikea saavuttaa: bussi tuo Helsingin Kampista vartissa, ja ensi kesänä avautuvan länsimetron sisäänkäynti sijaitsee aivan ravintolan tuntumassa.

Päivä oli pienelle rankka, ja vaikka kello oli vasta kuuden pintaa, hän nukahti rattaisiin heti, kun asetuimme bussiin.

Puristaen ruusuaan, tietysti.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Novelle

Elämää kannattaa nauttia ahnein kulauksin, eikä jättää muuten vain kulumaan. Joka päivä näyttää vähän erilaiselta, kun siihen oikein asennoituu. Juuri tästä asenteesta on kyse Novellen Elämän janoon -haasteessa. Se vie monenlaisiin paikkoihin ja yllättää uudenlaisilla sisällöillä – kuten vaikkapa tällä.

Keskellä heiluva takapuoli on minun. Ei ehkä uskoisi, että minullakin on jonkinlainen tanssitausta.

Todella, joskus kauan, kauan sitten tanssin useamman vuoden teatterissa ja kävin teini-ikäisenä, 19-vuotiaaksi asti, myös jazz-tanssitunneilla. En minä siinä mikään huippuhyvä ollut, mutta ihan kehityskelpoinen.

Tanssitunnit kuitenkin katkesivat armeija-aikaan, ja vaikka olin sen jälkeen mukana vielä yhdessä teatteriproduktiossa, tanssitunneille en koskaan palannut.

Ja jollain tavalla se harmitti, sillä pidin tanssista. Ihan aidosti pidin. Se oli myös ensimmäinen oikea liikuntaharrastus, josta olin koskaan ollut innostunut. Mutta jokin teki vaikeaksi palata, ja kynnys kasvoi vuosi vuodelta.

* * *

Tyttömme aloitti omat tanssituntinsa vuosi sitten, ja silloin satuin huomaamaan, että tanssikoulu tarjoaa tunteja myös aikuisille. Hmm.

Novellen Elämän janoon -kampanja sai minut pohtimaan asioita, joita haluaisin kokeilla tai tehdä, ja paluu tanssitunnille tuli mieleen oikeastaan ensimmäisenä.

Tarkemmin sanottuna päätin osallistua koemielessä kahdelle hiphop-tanssitunnille, jotka oli tarkoitettu aikuisille.

Mutta mitä tarkoittaa "aikuinen"? Pahin pelkoni oli, että tunnilla olisi lähinnä parikymppisiä koko ikänsä tanssineita akrobaatteja, jotka ovat vain liian vanhoja käymään tanssikoulun normitunneilla. Tai jotain.

Myönnän: pelkäsin näyttäväni nololta. Käytin jopa kyseistä sanaa viestissäni tanssikoululle:

"Olisiko teillä jotain tuntia, joka soveltuisi 37-vuotiaalle miehelle, joka on tanssinut joskus teini-ikäisenä mutta jättänyt harrastuksen sittemmin? Mikä on vaatimustaso esim. hiphop- ja nykytanssin adults-kesäkursseille? Entä onko syksyllä jotain aikuistuntia, jota voisi kokeilla ja jossa ei tarvitsisi tuntea itseään kovin noloksi?"

Minulle suositeltiin hiphop-kesäkurssia ja vakuutettiin, että siellä on minuakin vanhempia tanssijoita ja myös miehiä.

Silti tunnille meno vähän jännitti. Vaikka ikäkysymys olikin jo selvitetty, jotenkin tuntui, että pitäisi kovasti selittää jollekin, miksi minä, keski-ikää lähestyvä ja vähän kankea mies olen lähtenyt hiphop-tanssitunneille.

Hassultahan se kuulostaa, sillä muut olivat varmasti yhtä kiinnostuneita minun motiiveistani kuin minä heidän. (En lainkaan.) Sittemmin kävi kyllä selville, että myös muut tunnilla olleet miehet olivat innostuneet tästä liikuntamuodosta lastensa tanssiharrastusten kautta.

Nyt jälkikäteen tuntuu aivan naurettavalta, että jännitin tuntia, sillä siellä oli yksinkertaisesti todella kivaa. En minä kaikissa kohdissa pysynyt mukana sarjoissa, olinhan tehnyt edellisen kerran koreografiaa noin 18 vuotta sitten, mutta ei se ollut se pääasia. Ryhmä oli taitotasoltaan (ja ikärakenteeltaan) juuri sopivasti laidasta laitaan, ja aloittelijankaan ei olisi tarvinnut tuntea itseään lainkaan noloksi.

En uskaltautunut vielä sitoutua joka viikkoiseen tanssituntiin tämän kokeilun jälkeenkään, mutta uusi kipinä syttyi. Tiedustelin jo tanssikoululta, olisivatko he järjestämässä syksyllä jotain viikonloppukursseja. Vaikkapa sitä hiphopia. On kuulemma suunnitteilla. Ja katsotaan, jos omaan kalenteriin saisi vähän myöhemmin sopimaan myös säännöllisen tanssitunnin, sillä onhan se myös vaan aika hyvää liikuntaa.

Tässä siis neuvo kaikille teille muille epäröijille, jahkailijoille ja erityisesti miehille: Jos mielesi tekee tanssia, TANSSI! Katso oman kotiseutusi tanssikoulujen, työväenopistojen ja kuntosalien tarjonnat läpi ja etsi ryhmä, joka on tarkoitettu aikuisille.

Jos et tee sitä nyt, et ehkä tule tekemään sitä koskaan myöhemminkään.

 

* * *

Käypä taas tsekkaamassa Novellen sivuilta, mitä ihmettä lupauduin tekemään seuraavaksi!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

En tiedä, kumpi jännitti tytön tanssikoulun kevätnäytöstä enemmän, tyttö vai Rouva. Tyttö kertoi kyllä edellisenä iltana, että "jännittää", ja pohti, että haluaa nallen mukaan, jotta voi sitten halia sitä.

Kerroin hänelle, että tietysti jännittää. Isiäkin jännittää ennen esiintymisiä, kaikkia jännittää, ja se on ihan normaalia.

"Onko sinullakin tyllihame?" kysyi tyttö. "Ei ole", vastasin. "Isillä on yleensä mikrofoni."

Itse olin vielä muutama viikko sitten sillä mielellä, että tyttö ei edes osallistuisi esiintymiseen. Tapiolasali Espoon kulttuurikeskuksessa, suuri näyttämö, 700 ihmistä katsomassa - ja toinen on vielä niin pieni. Sittemmin päätimme, että esiintyminen on kuitenkin varmasti hauska juttu.

Eilen nallea ei enää muistettu, ja onneksi tytön jännityskin oli hävinnyt.

Rouvan ei. 

Mitä jos tyttö jähmettyisi lavalla tai touhuaisi aivan omiaan? Entä jos hän karkaisikin lapsenvahdilta sivuhuoneesta ja katoaisi kulttuurikeskukseen? Mitäs sitten, jos vessahätä iskee kesken esiintymisen?

Kenraaliharjoituksen jälkeen jätimme pienen lapsenvahdille ja siirryimme katsomoon.

Ja niin vaan puoli tuntia myöhemmin pieni tanssijatar kipitti reippaasti parinsa kanssa omalle paikalleen tyllihame vipattaen. (Kuvassa alla oikealla.)

Kun Robinin Kaunis päivä pyörähti käyntiin, ja pienet tanssijat alkoivat pyöriä pariensa kanssa, Rouva vuodatti jo vuolaita kyyneliä.

Kun tanssijat välillä jäivät ihmettelemään kirkkaita valoja tai unohtuivat tekemään omia pyörähdyksiään liian pitkään, yleisö oli ihastuksissaan. Lopussa tyttö keräsi pisteet kumartamalla väärään suuntaan.

Isistä ja äidistä se oli maailman suloisinta.

Esityksen jälkeen ylpeä äiti osti pienelle pinkin ruusun ja sitten mentiin Tapiolan turkkialaiseen Kilim-ravintolaan (Mäntyviita 2) illalliselle.

"Oliko kivaa?" kysyin. 

"Joo." Sain vastaukseksi.

"Haluatko uudelleenkin esiintymään?"

"Haluan."

Isin tyttö.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Jäin vielä pohtimaan lasten harrastusasiaa.

Laitoimme siis tytön tanssitunneille tuossa alkusyksystä. Tyttö tuntui keväällä olevan kovin innostunut heiluttelemaan itseään musiikin tahtiin, joten kävimme pari kertaa kokeilemassa taaperotanssia. Ja se sujuikin sitten niin kivasti, että syksyllä hän alkoi käydä tanssitunneilla säännöllisesti.

Sitten tapahtui jotain outoa, ja hän alkoi yhtäkkiä sanoa, ettei haluakaan tanssitunnille. Sittemmin tilanne on jo palautunut entiselleen, ja nyt hänellä näyttää olevan siellä jälleen kivaa. Viimeksi hän tosin sanoi, ettei halua mennä jonoon muiden lasten kanssa, mutta sitten, kun Rouva lykkäsi hänet tanssisalin ovesta sisään jonottamatta, hän juoksi iloisesti muiden joukkoon. Outoa.

No mutta nyt jäin sitten miettimään, onko oikein laittaa lapsi vastoin tahtoaan tekemään jotain, jota hän ei halua tehdä. Miten pitkälle voi ajatella, että kyllä hän siitä kuitenkin lopulta tykkää?

Jos mietin itseäni, en minäkään olisi halunnut ottaa pianotunteja kouluikäisenä, mutta vanhempani halusivat minun ottavan. Yläasteiässä klassinen piano vaihtui sitten rock-jazz-pianoon ja trumpettiin ja sittemmin keskityin pelkästään laulamiseen. Vaikka siis kävinkin vuosia soittotunneilla periaatteessa vastoin tahtoani ja näennäisesti turhaan, olenko jälkeen päin pahoillani siitä, että minut laitettiin tunneille? En tietenkään. Kärsinkö soittotunneista? No en. Oliko tunneista hyötyä? Aivan varmasti.

Mistäs ihmeestä voin siis päätellä, milloin ”en halua tanssitunnille” tarkoittaa todella sitä, että lasta ei pitäisi viedä sinne?

Aihetta sivuttiin Hesarissa viikko sitten (Lapsi hyötyy harrastuksista - useatkaan treenit viikossa eivät ole pienelle koululaiselle liikaa - Hs.fi 10.11.2014). Juttu koskee varsinaisesti vanhempia lapsia, mutta siinä asiantuntija huomauttaa seuraavaa:

”Lapsen haluttomuus lähteä harjoituksiin ei välttämättä ole merkki siitä, ettei hän haluaisi harrastaa. Moni lapsi sanoo kotona, ettei halua lähteä, mutta innostuu päästyään paikalle. (…) Se, ettei lapsi haluaisi harrastaa, näkyy usein siten, että lapsi on harrastuksessa passiivinen tai että ennen harrastusta lapsi valittaa pää- tai vatsakipua.”

Eli tärkeintä on se, että harrastuksessa on kivaa, vaikka sinne lähteminen olisi vaikeaa.

Nyt onneksi tyttö odottaa taas kovasti seuraavaa tanssituntia ja puhuu siitä päiväkodissakin. Eilenkin kuulin hoitajalta, miten hän oli selittänyt, että: "Äiti ja isi ei osaa tanssia, niin ne jää tanssitunnilla oven ulkopuolelle odottamaan."

No mutta ihan tulevaisuutta ja vastaavia tilanteita ajatellen:

Miten te muut olette suhtautuneet tilapäisiin tai pidempiaikaisiin ”en halua mennä soittotunnille/tanssitunnille/harjoituksiin/jne.”-valituksiin? Ja onko lapsi lopulta innostunut jostain harrastuksesta, joka on alussa tuntunut hankalalta?

Entäpä ne päinvastaiset esimerkit? Kärsiikö joku edelleen siitä, että on joutunut käymään pakon edestä kuorossa/luistelemassa/soittamassa/tms.?

Ja sanottakoon vielä kerran selvyyden vuoksi: minun mielestäni kaksivuotiaan ei edelleenkään tarvitse harrastaa yhtään mitään eikä tanssin jatkaminen olisi ollut mitenkään välttämätöntä, jos tyttö olisi todella kieltäytynyt menemästä tunnille useamman kerran. Ehtii sitä myöhemminkin.

Share

Pages