Ladataan...
Isyyspakkaus

Elokuvien levitysbisneksessä on kuohunut viime aikoina, kuten olemme saaneet lukea lehdistä. Nordisk Filmin ja Finnkinon erimielisyyksistä johtuen osa leffoista on jäänyt ja saattaa edelleen jäädä pois laajemmasta jakelusta.

Missä elokuvia sitten voi katsoa, monet miettivät, jos leffaa ei pyöritetä teatterimonopolin valkokankailla? Yksi tällainen paikka on Korjaamo Kino kulttuuritehdas Korjaamossa, Töölössä (Töölönkatu 51). 

Monilla paikkakunnilla näitä pienempiä, itsenäisiä elokuvateattereita edelleen on, mutta voisin arvailla, että erityisesti keskisuurista kaupungeista ne ovat väistyneet monopolin tieltä.

Korjaamo Kino esittää mm. kohun keskellä ollutta Yösyöttöä, josta näyttää olevan vielä ensi viikolla myös vauvakinonäytös. Hmm... mitäköhän siitä tulisi taaperon kanssa..?

Rouva vietti viikonloppuna puolestaan tytön kanssa tyttöjen päivää. He kävivät ensin kahdestaan HAM:issa Eero Nelimarkan näyttelyssä ja jatkoivat sitten matkaa Korjaamolle katsomaan My Little Pony -elokuvaa.

Elokuvan jälkeen liityimme pojan kanssa seuraan ja tilasimme sushit Korjaamon Sushi Bar & Winesta, joka sijaitsee aivan elokuvateatterin vieressä.

Jos sushi ei maistu, viereisestä Korjaamon keittiöstä löytyy muutakin syötävää.  

Sushia rakastava tyttömme oli tästä retkestä aivan haltioissaan.

Hänen suurinta herkkuaan taitaa olla lohisashimi, mutta tällä kertaa maistoimme myös kevyesti grillattua sashimisettiä, jossa oli lohen lisäksi siikaa, tonnikalaa ja kampasimpukkaa. Todella herkullista!

Sushi Bar & Wine on muutenkin yksi lempisushipaikoistani. Yleensä käymme Kampintorin ravintolassa Fredrikinkadulla, mutta lista on sama myös muissa toimipisteissä kuten täällä Korjaamolla.

Nyt pitänee ottaa harkintaan se Yösyöttö ja vauvakino!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Onkohan tässä maassa vielä joku, joka ei ole kuullut tässä kuussa ensi-iltansa saavasta Tom of Finland -elokuvasta? Sain kutsun elokuvan kutsuvierasensi-iltaan ja some-etkoille Tennispalatsissa, jossa oli mahdollista tavata myös elokuvan tekijöitä.

En ole kyllä oikeastaan lainkaan sitä tyyppiä, että haluan ottaa itsestäni kuvia julkkisten kanssa, mutta kun ne muutkin olivat siinä tyrkyllä Pekka Strangin ("Touko Laaksonen" eli Tom of Finland) ja Lauri Tilkasen ("Veli Mäkinen") kylkeen, niin...

Ensi-illan avajaisissa ohjaaja Dome Karukoski piti pienen puheen ja esitteli paikalla olleet elokuvan näyttelijät.

Ihastuttava Iisa lauloi uusia kappaleitaan.

Vaikka näissä kuvissa ihmisiä näyttää olevan hillitysti, vain hetkeä myöhemmin koko tila täyttyi ensi-iltavieraista, sillä elokuvaa esitettiin Tennispalatsissa lähes kaikissa saleissa, ja vieraita oli kaiken kaikkiaan 2 500! Joukosta bongasi monia lehdistä, tv:stä ja elokuvista tuttuja kasvoja.

Entäpä se leffa?

Pidin kovasti. Elokuva oli koskettava ja kaunis. Pääpaino oli Toukon ja Velin suhteessa, ja siinä, miten Toukon piirustukset päätyivät koko maailman nähtäväksi. Se kuvasi hienosti myös sitä ahdinkoa, jossa homot elivät suurimman osan Toukon elämästä. Homous oli rikollista, ja kiinni jääneitä uhkasi hoito mielisairaalassa. Se tuntuu nykyisin sairaalta.

Touko piti kuvansa piilossa Suomessa ja sanoi elokuvassa, että niitä olisi helpompi saada julkaistua Vatikaanissa kuin kotimaassa. Arvostusta löytyi lopulta vapaamielisessä Kaliforniassa, jossa homot saivat näyttää rakkauttaan myös julkisesti. Kuvat löysivät julkaisijan, ja niistä tuli maailmankuuluja.

Touko ja Veli elivät yhdessä 28 vuotta Velin kuolemaan saakka. Hän kuitenkin salasi suuntautumisensa ja henkilöllisyytensä Tom of Finlandina suvultaan siskoaan Kaijaa lukuun ottamatta.

Hänen piirroksensa ovat nykyisin kaikkien tuntemia ja arvostettuja myös homopiirien ulkopuolella. Kuvilla on ollut valtava vaikutus homoille, ja nyt ne ovat jo osa valtavirran populaarikulttuuria.

Hieno elokuva, suosittelen! Elokuvan ensi-ilta on 24.2.2017.

Rohkeuden, rakkauden ja vapauden puolesta: tof.fi/iam/.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Käytimme lauantaina lastenhoitotilaisuuden hyväksi ja karkasimme Rouvan kanssa elokuviin Jyväskylän Fantasiaan. Edellisen kerran taisimmekin käydä yhdessä elokuvissa kolmisen vuotta sitten, ellei viime kevään Angry Birds -elokuvaa lasketa. Nyt halusimme nähdä kehutun La La Land -musikaalielokuvan.

Elokuva on ohjaaja Damien Chazellen kunnianosoitus hollywoodin kulta-ajan musikaalielokuville. Se on Los Angelesiin sijoittuva aikuisten satu, jossa jazz-pianisti Sebastian (Ryan Gosling) ja näyttelijä Mia (Emma Stone) kipuilevat omien urahaaveidensa kanssa. Sebastian haluaisi avata perinteisen jazz-klubin mutta tyytyy soittamaan joululauluja Samba & Tapas -baarissa, ja Mia kiertää koe-esiintymisissä ja tienaa elantonsa tarjoilijana kahvilassa.

Elokuvan juoni ei suuria yllätyksiä tarjoa, joten käydään suoraan käsiksi musikaalin olennaisimpaan asiaan: musiikkiin. Ja sanon aivan heti, että elokuva jätti sen suhteen ristiriitaiset fiilikset.

Musiikkia elokuvassa oli paljon mutta laulunumeroita yllättävän vähän. Koska menin katsomaan elokuvaa juuri musikaalina, olin odottanut enemmän laulua, ja olisin myös toivonut että Gosling ja Stone olisivat yllättäneet musikaalitähtinä positiivisesti samoin kuin vaikkapa Ewan McCregor ja Nicole Kidman Moulin Rougessa. Karismaattisia näyttelijöitä molemmat kyllä olivat, ja tanssijoina varsin uskottavia, mutta laulajina kovin keskinkertaisia. 

Laulujen sijaan elokuvassa oli paljon jazz-musiikkia, joka svengasi hyvin, ja musiikki ylipäänsä oli hienoa. Gosling esitti jazz-pianistia myös erittäin hienosti, ja hänen olisi voinut jopa uskoa soittavan itse pianoaan. 

Elokuvan huippukohtia olivat (hivenen korni) alkunumero, jossa lauletaan ja tanssitaan moottoritien rampilla, Sebastianin ja Mian duetto Hollywoodin kukkuloilla steppausnumeroineen (ks. elokuvan juliste) sekä aivan elokuvan lopussa ollut epilogi, jossa Mia käy mielessään läpi aiempia tapahtumia. Olisin kuitenkin toivonut näkeväni jotain yhtä pakahduttavaa kuin Moulin Rouge tai järisyttävää kuin Les Miserables, jonka jälkeen en voinut lähestulkoon puhua liikutukseltani.

Pohdin elokuvateatterista lähtiessäni, että ei tämä sellainen elokuva ollut, jota haluaisin katsella uudelleen ja uudelleen. Kuuntelimme soundtrackin siitä huolimatta Spotifysta, ja huomasin, että musiikki toimi yllättävän hyvin myös elokuvasta irrotettuna ja että pidin parista kappaleesta toisella kuuntelulla enemmän kuin leffassa. Esimerkiksi Mian koelaulu (Audition / The Fools Who Dream) jäi madoksi korvaan, ja hyräilen välillä myös City of Starsia. Molemmat kappaleet ovat myös Oscar-ehdokkaita.

Mielenkiintoista on, että kappaleiden sanoitukset on tehnyt sama parivaljakko Pasek & Paul, jotka olivat Broadwaylla juuri katsomani Dear Evan Hansen -musikaalin musiikin takana. Kyseisen musikaalin musiikki on yksi parhaista kuulemistani, ja olen kuunnellut sitä viime päivinä Spotifystä useita kertoja, sillä levytys julkaistiin vain muutama päivä sitten.

Elokuva oli kaunis, värikäs, hauska, sympaattinen ja viihdyttävä, mutta jotain jäi puuttumaan. Ehkä odotukset oli asetettu liian korkealle. Ehkä otin termin 'musikaali', liian kirjaimellisesti ja elokuva olisi pitänyt katsoa täysin tuorein silmin ja musikaaleihin tottumattomin korvin eikä odottaakaan laulajilta Broadway-tason belttausta. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen näkemäni musikaalielokuva, olisin saattanutkin ihastua lajityyliin.

Ehkä pitää kuitenkin katsoa elokuva joskus toisen kerran uudelleen kotioloissa.

Ja eiköhän tämä leffa ne Oscarinsa joka tapauksessa voita.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Lupasin tytölle, että sen jälkeen kun hän täyttää neljä, voimme alkaa katsoa Disneyn klassikkoelokuvia. Hän tunsi tietysti jo monet hahmoista entuudestaan ja joitain tarinoita oli luettu satukirjoista, mutta leffoista hän oli nähnyt ennen neljää ikävuotta vain Frozenin ja Lumikin.

Taisin odottaa neljävuotissynttäreitä tästä syystä vähintään yhtä paljon kuin tyttökin, ja olemme viime aikoina katsoneet useammankin elokuvan.

Onkin ollut mielenkiintoista sekä seurata lasta katsomassa leffoja että kysellä häneltä, mitä hän niistä piti. Ja sitten olen tietysti ollut järkyttynyt, kun lapsi ei olekaan ollut jostain omasta suosikistani niin vaikuttunut.

Mutta hän on tietysti oman leffamakunsa paras asiantuntija, ja pyysin häntä laittamaan tähän asti näkemänsä Disney-klassikot järjestykseen. Ykkössija on helppo arvata, mutta muuten lista oli itselleni yllättävä.

  1. Frozen. Tietysti. Sen asemaa ei horjuta mikään, ellei sitten tekeillä oleva Frozen 2 ole vielä parempi. Ja sehän katosi nyt Netflixistä, joten Blu-ray pitää hankkia omaan hyllyyn.
  2. Kaksin karkuteillä. Tähkäpään pitkä taikatukka on vaan niin maaginen. Ja onhan siinäkin elokuvassa jokin tarttuva kappale.
  3. Pieni merenneito. Ursula oli vähän pelottava, mutta tämän elokuvan jälkeen tyttö ilmoitti haluavansa olla merenneito.
  4. Aladdin. Hienoa! Aladdin on myös omia suosikkejani, ja olin iloinen, kun se pääsi näin korkealle, vaikkei varsinainen prinsessasatu olekaan.
  5. Lumikki. Klassikkojen klassikko. On muuten sallittu kaikenikäisille, vaikka onkin paikoin pelottava.
  6. Kaunotar ja hirviö. Yllätyin siitä, että tämä ei ole korkeammalla sijalla tällä listalla. Leffa on myös omia suosikkejani.
  7. Tuhkimo. Katsoin itsekin elokuvan varmasti ensimmäistä kertaa kokonaan, ja jotenkin aika tuntui ajaneen tästä kerrontatavasta ja naiskuvasta ohi. Olin itse asiassa jopa järkyttynyt siitä, miten aivoton hahmo Tuhkimo olikaan.
  8. Peter Pan. Tyttö halusi nähdä elokuvan Helinä-keijun vuoksi, mutta ilmeisesti piti siitä myös muuten.
  9. Nemoa etsimässä. "Mitä sille äidille tapahtui?" Niin, olihan elokuvan alku vähän julma, vaikka se muuten hauska onkin.
  10. Autot. Eivät iskeneet aivan samalla tavalla kuin kummipoikaan ja hänen veljeensä aikanaan.

+Bubbling under: Toy Story.

Sitten oli mielenkiintoista kysellä tytöltä myös, miten hän sijoittaa muita viime aikoina näkemiämme elokuvia samalle listalle:

  • Vihdoin kotona, Dreamworksin avaruusolioelokuva vuodelta 2015, sijoittui yllättävän korkealle: se on kaiken kaikkiaan toiseksi paras elokuva, jonka tyttö on nähnyt ja voittaa jopa Tähkäpään tukan!
  • Angry Birds, Rovion ylpeys, on sentään parempi kuin Nemoa etsimässä mutta ei peittoa Peter Pania.
  • Pikku Prinssi vetosi tyttöön enemmän kuin Autot mutta vähemmän kuin Nemo.
  • Tenavat, elokuva, jossa isi nukahti, sijoittuu tällä listalla Pikku Prinssin ja Autojen väliin.

Seuraavaksi vuorossa ovat The Lego Movie ja Liisa ihmemaassa. Ensiksi mainittu on isin valinta, ja jälkimmäisen tyttö valitsi itse, kun esitin vaihtoehdoiksi monta Disneyn klassikkoa. Bambin hän olisi halunnut nähdä vielä enemmän, mutta kaupan hyllyssä oli vain DVD ja itse halusin ostaa leffan Blu-rayna. Yritin ehdottaa tytölle myös Itse ilkimyksiä ja Kätyreitä, mutta ne eivät kiinnostaneet.

Sitten tuolla omassa hyllyssä polttelisi Leijonakuningas, mutta se saattaa olla vielä vähän turhan pelottava pienelle. Zootropoliksen ajattelin ostaa, kun se ilmestyy kauppoihin.

Mutta voi, miten paljon on vielä näkemättä näidenkin jälkeen! 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viikko on ollut rankka myös pienelle tytölle, joka on tottunut olemaan isin ja äidin huomion keskipisteenä. Siksi päätimme kohdistaa eilen erityisen paljon huomiota häneen ja tehdä hänen kanssaan jotain erityisen kivaa. Hän on ollut tällä viikolla muina päivinä päiväkodissa, mutta nyt hän sai viettää isin ja äidin kanssa koko päivän, auttaa veljen hoitamisessa ja syöttämisessä ja vielä pitää häntä sylissään.

Päivä huipentui kuitenkin siihen, kun isi vei tytön elokuviin. Kävimme katsomassa päivän ensi-iltauutuuden Pikku Prinssi.

Elokuva on sovitus Antoine de Saint-Exupéryn klassikosta, mutta tarina ei ala siitä, mistä kirja alkaa eikä se myöskään pääty siihen, kun Pikku Prinssi palaa takaisin tähdelleen.

Tarinan päähenkilö ei ole edes lentokoneellaan Saharaan haaksirikkoutuva kirjailija vaan pieni ranskalainen tyttö, jonka urakeskeinen äiti tekee kaikkensa, jotta tyttö pääsisi sisään hyvämaineiseen kouluun ja menestyisi siellä. Tyttö kuitenkin ystävystyy naapuritalossa asuvan erikoisen vanhuksen kanssa, ja alkaa viettää tämän kanssa sitä aikaa, joka hänen pitäisi käyttää pänttäämiseen. 

Vanhus näyttää tytölle piirustuksia ja kirjoituksiaan siitä, miten hän kerran haaksirikkoutui Saharaan lentokoneellaan ja tapasi aavikolla merkillisen pojan, joka kertoi saapuneensa sinne toiselta tähdeltä. Siis Pikku Prinssin.

Elokuvassa vuorotellaan nykyaikaan sijoittuvan kehyskertomuksen ja vanhuksen tarinan, siis Pikku Prinssi -kirjan tapahtumien välillä. Tämä näkyy myös elokuvan animaation tyylissä: kehyskertomus on nykyleffoille tyypillistä 3D-animaatiota, mutta kirjan tapahtumista kertovat osuudet on tehty stop-motion-nukkeanimaationa. Ja juuri ne stop-motion-osuudet olivat jotenkin maagisen lumoavia. Toivoin jopa, että niitä olisi ollut enemmän ja että kehyskertomukseen ei olisi käytetty niin paljoa aikaa. Toisaalta kehyskertomus vie Pikku Prinssin tarinaa lopulta pidemmälle kuin kirjassa.

Elokuva on tempoltaan verkkainen, ja mietin jopa jossain vaiheessa, jaksaako pieni tyttö katsoa sen loppuun asti. Kyllä, hän istui läpi elokuvan penkissään kuin tatti.

Hän kertoi pitäneensä elokuvasta, ja muistelimme yhdessä sen jälkeen, mistä hän oli siinä pitänyt. Hän oli tietysti samaistunut tarinan pieneen sankarityttöön, ja hän oli vaikuttunut elokuvan loppuratkaisusta. Vuodattipa hän jonkin kyyneleenkin elokuvan loppupuolella kohdassa, jossa vanhus joutui sairaalaan. Kaikki maailman tähdet itselleen haluava Liikemies oli puolestaan uhkaava, ja tyttö kertoi tämän hahmon olleen vähän pelottava.

Aikuiselle elokuva oli muistutus siitä, että lasten pitää saada olla lapsia eikä lapsuutta saa unohtaa aikuisenakaan.

Lupasimme nyt tytölle, että voimme lukea hänelle sen alkuperäisen Pikku Prinssin, ja hän selailikin kirjan sivu sivulta läpi, kun hain sen hyllystä. Hän oli pettynyt, kun kirjassa ei ollutkaan sitä samaa tyttöä kuin elokuvassa, mutta selitin, että tämä kirja on se, jonka elokuvan vanhus kirjoitti ja tyttö kokosi yksiin kansiin.

Kirjan lopussa Pikku Prinssi katoaa, mutta nyt me tiedämme, mitä hänelle tapahtui sen jälkeen. 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Oletko sinä koskaan miettinyt, voiko lapsen kanssa katsoa jo jotain elokuvaa? Elokuvan ikärajamerkintä saattaa olla vaikkapa 7 vuotta, mutta elokuvateatterit joustavat näissä kolme vuotta alaspäin - aikuisen vastuulla.

Mutta mistäs aikuinen voi tietää, millaista elokuvaa on lapselle näyttämässä, jos ei ole nähnyt kyseistä leffaa itse. ("Oho, tämähän onkin vähän pelottava... Ahaa, ja tämä henkilö yrittää siis tappaa tässä päähenkilön..?")

Vastaus on Common Sense Media.

Amerikkalaisessa verkkopalvelussa on arvioita niin elokuvista, tv-sarjoista, musiikista kuin peleistäkin.

Jokaisesta elokuvasta kerrotaan lyhyesti elokuvan keskeinen sisältö sekä mitä vanhempien pitää elokuvasta tietää. Eri osa-alueet kuten positiivisuus, väkivaltaisuus, seksuaalisuus, päihteiden läsnäolo ja kaupallisuus on arvioitu asteikolla 1 - 5, ja elokuvasta on myös sekä lasten että aikuisten omat arviot sopivasta ikärajasta.

Lisäksi voi lukea sekä lasten että aikuisten kirjoittamia arvioita elokuvasta.

Elokuvien yhteydessä on myös osio "Mistä perheet voivat puhua", jos vanhempi haluaa keskustella lapsen kanssa jostain elokuvan teemoista sen jälkeen.

Frozen näyttäisi olevan tämän palvelun mukaan sekä aikuisten että lasten mielestä sopiva vähän vanhemmille lapsille kuin mitä oma tyttömme oli sen nähdessään. Elokuvassa oli muutama pelottava kohtaus, joten myönnän itsekin, että se tuli näytettyä tytölle hieman turhan aikaisin. Nyt olen kiinnittänyt tarkemmin huomiota ikärajoihin, ja monet Disney-klassikot olen luvannut näyttää tytölle vasta sen jälkeen, kun hän on täyttänyt neljä.

Hän odottaa eniten Kaunotarta ja hirviötä ja Pientä merenneitoa. Minä Leijonakuningasta. 

Share

Pages