Ladataan...
Isyyspakkaus

Hys hys, uskaltaakohan tätä sanoa edes ääneen? Silläkin uhalla, että manaan tällä kirjoituksella esiin jonkin öisen riivaajan, kerron, että olemme tehneet poikasen unien suhteen läpimurron. Oikeastaan se tapahtui jo muutama viikko sitten, mutta nyt olemme varmistuneet asiasta.

Vielä New Yorkin -matkan jälkeen poika heräsi kerran yössä kirkumaan suoraa huutoa. Se tapahtui yleensä aamuneljän ja kuuden välillä ja kesti määrittelemättömän ajan, joka tuntui ikuisuudelta mutta oli varmaankin vain joitain minuutteja. Hän olisi tietysti halunnut maitoa, mutta päätimme, että sille tielle emme enää lähde. Jos yösyötöistä haluaa eroon, lapsen on opittava, että yöllä ei saa ruokaa. Sanoimme vain hänelle: "Nyt on yö, nyt nukutaan" ja odotimme, että hän nukahtaa uudelleen.

Hän tyytyi muutamassa viikossa kohtaloonsa ja alkoi vihdoin nukkua yönsä levollisesti ja heräämättä iltakahdeksasta aamuseitsemään. Huraat sille!

Vielä pari viikkoa sitten hänet saattoi tainnuttaa uudelleen maidolla ensimmäisen aamuheräämisen jälkeen, mutta nyt hän on alkanut nousta ylös aivan virkeänä seitsemän aikoihin, kun teemme tytön kanssa arkisin aamuhommia. Mutta unta tulee silti liki 11 tuntia yössä, mikä on erittäin hyvin.

Sen lisäksi, että hän nukkuu koko yön heräämättä, hän nukkuu myös kahdet päiväunet. Toiset huraat sille!

Alkoi näyttää siltä, että yhdet päiväunet olivat hänelle liian vähän, ja hän oli yliväsynyt sekä päivisin että iltaisin. Ratkaisu löytyi aamupäiväunista, joita hän alkoi nukkua pari kuukautta sitten.

Ensin Rouva kokeili samaa rytmiä, jolla tyttömme veteli päikkäreitä neljä vuotta sitten. Pojan oli tarkoitus nukkua aamupäivällä pienet unet ja iltapäivällä pidemmät. Se ei kuitenkaan lähtenyt toimimaan, sillä hänet piti herättää aamupäivällä käytännössä kesken unien, mutta iltapäiväunet jäivät silti lyhyiksi. Lopulta Rouva antoi pojan nukkua aamuisin niin pitkään kuin häntä nukuttaa, ja poika alkoi vedellä aamupäivällä hirsiä peräti kaksi tuntia ja herätä taas lounaalle.

Ei hän kyllä itse ole omasta mielestään unien tarpeessa: kun hänet viedään kymmeneltä sänkyynsä, hän valittaa kovaan ääneen. Mutta kun hänet vain jättää sänkyynsä, sanoo: "Nyt nukutaan, kauniita päiväunia" ja poistuu huoneesta, hän nukahtaa noin kymmenessä sekunnissa.

Iltapäiväunien vuoro on sitten noin kolmelta. Arkisin poika nukkuu iltapäivällä kolmen vartin verran, kunnes Rouva lähtee hakemaan tyttöä päiväkodista, mutta viikonloppuisin hän vetelee sikeitä parikin tuntia. Se tekee yhteensä 14 - 15 tuntia unta päivässä, huh.

Ei voi olla kuin kiitollinen näistä unenlahjoista. Ja kaikki sympatiat yökukkujien ja päiväunettomien lasten vanhemmille. En edes osaa kuvitella, millaista olisi elää parikin vuotta jatkuvassa univelassa.

Miten teillä muilla on päästy eroon yösyötöistä ja onko se sujunut kivuttomasti? Entä onko päiväunirytmi vakiintunut millaiseksi?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Tällä viikolla tapahtui jotain merkittävää.

Saimme vallattua sänkymme takaisin itsellemme, kun vauva siirtyi nukkumaan... no... lattialle.

Huomaatkos, mikä pilkistää sänkymme takaa? Sehän on vanha kunnon kupla! Se matkasänky, jossa tyttömme nukkui kolme vuotta kaikilla matkoilla ja hyvin pitkään kotonakin, kun pidimme kuplaa tytön pinnasängyssä patjan päällä. Nyt se siirtyy siskolta veljelle.

Mutta mitäs pojan unien kanssa on tapahtunut sitten viime kuuleman?

Kerroin aiemmin, että poika nukkui hyvin ja heräsi useimmiten vain kerran yössä.

Neljän kuukauden iässä kaikki muuttui, ehkä kiinteiden ruokien aloittamisesta johtuen, ja poika alkoi heräillä pahimmillaan tunnin välein. Ei hän läpi yötä huutanut vaan tyyntyi aina saadessaan maitoa, mutta yöt olivat joka tapauksessa katkonaisia.

Lopulta päätimme, että siirryn nukkumaan patjalle olohuoneen lattialle ja hoidan myös toisen viikonloppuöistä vauvan kanssa. Joinain viikkoina Rouva sai nukkua myös yhtenä arkiyönä ja minä heräilin syöttämään vauvaa. Nukuimme vuorotellen olohuoneen lattialla reilun kuukauden verran.

Tilanteet kuitenkin muuttuvat, ja joinain öinä alkoi näyttää, että vauvan nukkuminen parantuisi jälleen. Sitten tuli eteen kuitenkin uusi asia: poika alkoi liikkua öisin sängyssä, ja kävi ilmiselväksi, että hän ei voinut nukkua enää sängyssä, josta hän pääsee putoamaan.

Päätin, että kokeilemme täysin uutta nukkumajärjestelyä, jota emme tytön kanssa koskaan kokeilleetkaan: poika saa nukkua nyt kuplasängyssä meidän sänkymme vieressä. Siitä häntä on helppo syöttää yöllä, mutta ei tarvitse pelätä että hän putoaisi jostain. Ja tottuupa nukkumaan kuplassakin, mikä on hyvä juttu tulevia matkoja ajatellen.

Samalla, kun poika siirtyi nukkumaan kuplaan, minä päätin myös siirtyä olohuoneen lattialta takaisin omaan sänkyyn. Olemme nyt nukkuneet Rouvan kanssa ensimmäistä kertaa vierekkäin viiteen kuukauteen, ja kyllähän se on aika mukavaa. On myös mukavaa nukkua ilman vauvaa, kun tilaa sängyssä onkin taas merkittävästi enemmän.

Voi olla vähän aikaista sanoa mitään, mutta nyt tuntuu, että pojan yöunet olisivat taas muuttuneet levollisemmiksi. Jos hän vielä muutama viikko sitten heräsi yössä jopa 6 - 7 kertaa, nyt hän on herännyt syömään vain 2 - 3 kertaa, ja parina yönä (kun olin itse vahtivuorossa) vain kerran.

Myös päiväunirytmiä on yritetty opetella, ja monina päivinä hänet saa nukahtamaan yhden aikoihin 1 - 2 tunnin päiväunille.

Mutta hei, kukas sieltä tuijottaa? Nyt olisi aika ottaa ne päiväunet.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viikko oli sen verran väsyttävä, että suunnittelin aiemmin julkaisevani tämän postauksen otsikolla "Pahimpia on aamut... ja illat". Yhdentoista tunnin yöunien ja leppoisan sunnuntaibrunssin jälkeen olo oli kuitenkin niin levännyt ja lapsikin niin aurinkoisella tuulella, että se alkoi tuntua väärältä.

Viikon puolivälissä tunnelma ei ollut lainkaan yhtä seesteinen. Sen lisäksi, että olen nukkunut liian vähän ja yrittänyt totutella heräämään epäinhimillisen aikaisin (kuudelta), myös tyttö on ollut lähes koko viikon erittäin kiukkuinen iltaisin.

Päiväunet ovat jääneet monena päivänä päiväkodissa vain noin tunnin mittaisiksi, eikä tyttö ole suostunut nukkumaan toisia päiväunia enää kotona, vaikka hän on alkanut herätä samoihin aikoihin kuin mekin. Illat ovat sitten olleetkin aikamoista show'ta: kaatuilua, itkeskelyä, tavaroiden levittelemistä, kirkumista ja puremista. Yritäpä siinä sitten olla itse hermostumatta ja hokematta ei-sanaa.

Päiväkodissa hän on kuitenkin edelleen oikea hymytyttö. Hoitajat kutsuvat häntä ilopilleriksi, sillä hän on aina niin hyväntuulinen. Kivat heille. Me olemme nähneet tällä viikolla oikeastaan vain sen tytön, joka alkaa kirkua kaaressa heti, kun hänet laitetaan kantoreppuun päiväkodin pihassa.

Hän on ollut hoidossa päivittäin noin yhdeksästä neljään, ja me olemme rouvan kanssa rytmittäneet omat työpäivämme sen ympärille. Jos minulla on hakuvuoro, lähden töistä viimeistään puoli neljältä, joten työpäiväni alkaa siinä seitsemän aikoihin.

Siihen vielä iltakiukuttelut päälle, niin koko perhe on ollut aika voipunut jo muutaman työpäivän jälkeen. Ja seuraavana päivänä luvassa on sama jumppa. Ei ihme, että Maija Vilkkumaa on laulanut useana päivänä pääni sisällä: "Ja pahimpia on aamut, joiden päättymistä ei näy..."

Viikon loppua kohden iltakiukut kuitenkin jäivät, ja perjantaina tyttö oli taas oma suloinen itsensä myös kotona. Hän olikin nukkunut silloin päiväkodissa kahden tunnin päiväunet.

Perjantain ja lauantain välinen yö oli kyllä ihmeellistä itkeskelyä, ja lauantaina tyttö heräsi arkiaikatalun mukaan jo puoli seitsemän aikoihin, jolloin myös minun oli noustava. Aikaisesta herätyksestä huolimatta hän oli silti koko päivän jotenkin poikkeuksellisen nauravaisella ja veikeällä tuulella. Omaa väsymystäni se ei tosin helpottanut.

Lauantaina huomasin myös yhden mahdolisen syyn itkuihin ja pahantuulisuuteen: yksi poskihampaista näyttäisi olevan puhkemaisillaan.

Sunnuntaina sain onneksi nukkua sitten pitkään, kun oli Rouvan vuoro nousta aiemmin, ja heräsin tytön iloiseen höpöttelyyn vasta kymmenen jälkeen. Myös tyttö oli nukkunut peräti kahdeksaan asti, joten koko perhe on nyt levännyt hyvin ja valmis aloittamaan uutta viikkoa.

Ja mikäs tähän päivään oli herätessä: Rouva oli valmistellut pienen brunssin: nyhtöpossuleipiä avokadosoosilla ja uppomunalla.

Tyttökin yllätti vanhempansa popsimalla koko annoksen (salaattia lukuun ottamatta) nassuunsa ilman apua. Iso osa ruoasta osui suuhun jopa haarukalla.

Ensi viikko näyttää omalta osaltani hieman helpommalta, sillä minulle osuu useampi vienti, jolloin voin nukkua hieman pidempään. Toivotaan myös, että tyttö alkaisi nukkua säännöllisesti päiväkodissakin sen kaksi tuntia joka päivä.

Sillä kyllä se niin on, että riittävä lepo tekee koko perheestä onnellisemman. Ja brunssit.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ilmojen lämpenemisen myötä ulos lähteminen on muuttunut huomattavasti aiempaa helpommaksi. Kun talvella itsen ja lapsen pukeminen oli pieni projekti, nyt ulos voi lähteä heti, kun siltä tuntuu - suurin piirtein samoissa vaatteissa, joissa oltiin sisätiloissakin. Tämä on tietysti lisännyt omaa intoani jalkautua lapsen kanssa kaupungille.

Kun lämpötilat ovat nousseet yli kahdenkymmenen, olen huomannut, että valitsen usein mieluummin rattaat kuin kantorepun. Jos lämpötila lähentelee jo kolmeakymmentä, rattaat ovat huomattavasti miellyttävämmät molemmille. Niinä muutamina kertoina, jolloin olen viime viikkoina kantanut tyttöä repussa, olemme molemmat olleet aivan hikiset palattuamme sisään.

Sitä paitsi olen nyt huomannut, että tyttö viihtyy rattaissa todella hyvin. Hän saattaa olla kotona itkuinen ja kiukkuinen, mutta kun laitan hänet rattaisiin, hän rauhoittuu ja katselee sieltä sitten mielellään sekä maisemia että toisia ihmisiä. Nupukivikatujen tärinässä hänen suunsa leviää maailman leveimpään hymyyn.

Kun tyttö on osoittanut viihtyvänsä rattaissa niin hyvin, olen vähitellen alkanut koetella rajoja ja viedä tyttöä muuallekin kuin ostoskeskuksiin.

"Ei kai haittaa, jos otan kääpiön mukaan?" kysyn lounastapaamista ehdottavalta yhteistyökumppanilta.

"Tulen sitten tytön kanssa treeneihin", ilmoitan coverbändin kitaristeille ennen akustisen keikan treeniä.

"Ajattelin kokeilla, tuleeko tästä mitään tämän lapsen kanssa", hymyilen parturille ja parkkeeraan vaununi tuolin viereen.

Kun hiustenleikkuu onnistuu hienosti, päätän, että otetaan sitten samalla vielä amerikkalainen parranajokin. Tyttö istuu rattaissaan ja mussuttaa leipää.

"Onpa rauhallinen lapsi", ihastelevat.

No niin kai sitten. Ja hän on tottunut myös roikkumaan mukana kaikkialla. Tänään ajattelin ottaa tytön mukaan coverbändin keikkasetin pystytykseen ja sound checkiin. Keikka on illalla, sound check keskellä päivää.

Yritän yleensä ehtiä kotiin ennen tytön päiväuniaikaa, sillä jos hän ehtii nukahtaa rattaisiin, häntä ei saa enää nukahtamaan uudelleen kotona.

Tässä hän vain availee kengännauhojaan.

No nyt peli on menetetty.

On parasta jatkaa matkaa ja lähteä hoitamaan kauppa-asioita tunniksi, kunnes tyttö herää.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

"Meidän tyttö ei vaan nuku päiväunia sisällä", väitimme. "Ei lasta voi pakottaa nukkumaan", neuvolalääkärikin komppasi. "Ja mehän ei mitään rutiineja tai päivärytmiä tarvita", uhosimme. 

Ja voi miten väärässä olimmekaan.

Kun Rouva oli kuumeessa ennen joulua eikä päässytkään viemään tyttöä päivittäin ulkoilemaan, päiväuniongelmaan oli pakko keksiä toinen ratkaisu. Samoihin aikoihin aloitimme myös projektin yöunien parantamiseksi.

Yöunien suhteen ei ollut muuta ongelmaa kuin yösyöttäminen. Tyttö siis heräili edelleen useasti yössä ja vaati maitoa. Se loppui sinä yönä, kun Rouva siirtyi nukkumaan toiseen huoneeseen. Tällä viikolla kokeilimme, alkaako se uudelleen, jos Rouva muuttaa takaisin makuuhuoneeseemme. Ei alkanut. Nukumme siis kaikki jälleen samassa perhepedissä, mutta yösyötöt ovat todellakin loppuneet, samoin tytön öiset heräilyt.

Se tosin näyttää vaativan, että minä nukun Rouvan ja tytön välissä. Viime yönä kokeilimme toisin päin, ja tyttö alkoi itkeskellä kahdelta ja lopetti, kun Rouva siirtyi taas toiseen huoneeseen...

Sitten ne päiväunet ja rutiinit.

Kun Rouva ei päässyt ulos nukuttamaan tyttöä, hän päätti opettaa tytön nukkumaan päiväunet sisällä. Se taas lähti päivärytmin vakiinnuttamisesta: ruokailut tiettyyn aikaan ja unet tiettyyn aikaan.

Ensimmäisinä päivinä päiväunet olivat suoraa huutoa.

Ensimmäisenä päivänä tyttö huusi tunnin ennen kuin suvaitsi nukahtaa puoleksi tunniksi. Sen jälkeen hän heräsi, huusi vartin ja nukahti jälleen kolmeksi vartiksi.

Toisena päivänä hän huusi tunnin ja 45 minuuttia eikä ummistanut silmiään hetkeksikään.

Kolmantena päivänä hän sanoi pari kertaa jotain "mmä, mmä"-tyylistä - ja nukahti. Sinä päivänä hän nukkui liki puolentoista tunnin päiväunet. Ensimmäistä kertaa sisätiloissa, sängyssä ja yksin.

Tämän jälkeen hän on nukkunut joka päivä yhden ja kolmen välillä puolentoista - kahden tunnin päiväunet. Rytmiin on lisätty vähitellen myös reilun tunnin aamupäiväunet aamupalan jälkeen sekä aivan pienet, korkeintaan puolen tunnin iltapäiväunet päivällisen jälkeen. Ne otetaan yleensä kantorepussa. En voi kuin ihastella Rouvan päättäväisyyttä ja kärsivällisyyttä.

Vai ei lasta voi muka pakottaa nukkumaan?

Share