Ladataan...
Isyyspakkaus

Lupasin tehdä vielä yhden yhteenvedon New Yorkista ja listata omia lempijuttujamme sekä aikuisten että lasten näkökulmasta. Päädyin kirjoittamaan samassa yhteydessä vielä muutaman random-vinkinkin.

Kaikki jutussa mainitut kohteet löytyvät muuten myös aiemmin jakamaltani Google-kartalta.

Kun kysyin tytöltä, mitkä olivat hänen mielestään kaikkein parhaita asioita New Yorkissa, vastaukset olivat hyvin selkeät:

Tytön Top 5

1. Aladdin-musikaali: Tytön ensimmäinen kerta Broadwaylla oli merkittävä sekä hänelle itselleen että isälle. Esityksen kieli ei muodostunut ongelmaksi, sillä olimme katsoneet elokuvan hänen kanssaan pariin kertaan ennen näytöstä ja kuunnelleet musiikkiakin etukäteen. Lisäksi kuiskin hänelle välillä, mistä hahmot puhuvat. Show on täydellinen lapsikatsojille: se on hyvin visuaalinen, taianomainen ja siinä on paljon tanssia. Tyttö rakasti esitystä niin paljon, että hän haluaa edelleen kuunnella Broadway-musikaalilevytystä Spotifysta päivittäin.

2. Luistelu: Alun perin ajattelimme käydä Rockefeller Centerin luisteluradalla, mutta hinnoista ja jonosta kauhistuneena katselin muita vaihtoehtoja. Brooklynin LeFrak Center asuinpaikkamme lähistöllä oli huokeampi, eikä sinne tarvinnut jonottaa. Kiitos vielä Siljalle vinkistä!

3. Vapaudenpatsas: Tyttö odotti kovasti pääsevänsä näkemään Vapaudenpatsaan läheltä. Hän oli kyllä pettynyt, ettemme päässeet patsaan kruunuun (120 cm:n raja), mutta lupasin, että menemme sinne joskus toiste, kun hän on jo isompi.

4. (Lasten)museot: Brooklyn Children's Museum ja Children's Museum of Manhattan olivat hauskoja lastenmuseoita, ja erityisesti Brooklynin lastenmuseo hyvin monipuolinen puuhamaa, jonne kannattaa vaivautua Manhattaniltakin asti. Lasten kanssa voi hyvin käydä myös muissa museoissa. Luonnonhistorian museo on kiinnostava kaiken ikäisille, ja myös Metropolitan Museum of Artissa ja MoMassa voi hyvin tehdä lyhyet kierrokset lasten kanssa. Vanhempia lapsia kiinnostaa varmasti myös Museum of the Moving Image -elokuva- ja tv-museo, ja jokaisen raideliikennefanin kannattaa käydä Brooklynin Transit Museumissa!

5. Eläintarha: Kävimme viimeisimmällä matkallamme Prospect Park Zoossa Brooklynissa. Pienessä eläintarhassa näkee mm. merileijonia ja saa silitellä kotieläimiä. New Yorkin varsinainen iso eläintarha on The Bronx Zoo, ja vesieläimiä näkee myös New York Aquariumissa, mutta niihin emme ole vielä ehtineet tutustua ja niissä kannattaa käydä mieluummin kesällä.

Lapset pitävät varmasti myös näköalapaikoista, ja parhaat näkymät tarjoavat One World Observatory, Empire State Building ja Top of the Rock. Liput kannattaa ostaa etukäteen tietylle ajankohdalle, jolloin välttää pitkät jonot.

Ja kyllähän jokainen lapsi (ja moni aikuinenkin) varmasti haluaa käydä Disney Storessa Times Squarella.

Jos joku muukin lähtee liikenteeseen vauvan tai taaperon kanssa, kätevin tapa kuljettaa pienokaista on kantoreppu. Vaunuja tai rattaita ei näe juurikaan, sillä niiden vieminen metroon voi olla vaivalloista, koska useimmilla asemilla ei ole hissejä eikä edes liukuportaita.

* * *

Rouvan Top 5

Rouva kertoi, että hän pitää New Yorkissa kaikkein eniten siitä tunteesta, että kaikki on mahdollista. Kaupungissa on jotain, joka saa hänet inspiroitumaan niin, ettei hän meinaa pysyä nahoissaan. Vaikka New Yorkista löytääkin joka kerta jotain uutta, joitain asioita on kuitenkin nähtävä, tehtävä tai koettava joka kerta, kun käymme kaupungissa.

1. McNally Jackson: Rouvan lempikirjakaupassa on mielenkiintoisesti rakennettu valikoima, ja sen ruokakirjaosastolta löytyy "aina jotain jännää". Rouva ostaa paljon kirjoja iPadille, mutta tästä kaupasta hän löytää silti joka kerta paljon uusia teoksia, joista hän ei ole aiemmin kuullutkaan. Valikoimassa on myös paljon indie-lehtiä. Kaupassa käy lisäksi puhumassa kirjailjoita, jotka ovat suomalaisesta näkökulmasta katsottuna lähes utopistisia. Tammikuussa puhujana olisi ollut Zadie Smith, jonka kirjoista Rouva pitää kovasti, mutta hänen vierailunsa oli saman päivän iltana, jolloin lähdimme, mikä harmittaa Rouvaa kovasti.

2. Lounas Buvettessa. Yksi Rouvan lempiravintoloista sekä ruoan että tunnelmansa puolesta. Lounasaikaan ravintola on kuulemma paljon kiinnostavampi kuin illallisella, sillä silloin se on täynnä elämää, kiirettä ja kuhinaa. Ravintolassa on Rouvan mukaan kiva käydä ihan yksinkin, sillä tiskin ääressä istuminen on tosi mukavaa. Silloin saattaa päätyä myös keskustelemaan ja skoolaamaan vieruskaverin kanssa. 

3. Ilallinen Buttermilk Channelissa. Tästä ravintolasta olenkin kirjoittanut jo monta kertaa. Nykyisin tuntuu jopa oudolta että kävisi New Yorkissa ilman, että kävisi Buttermilk Channelissa. Siellä on kaikki on kohdallaan. Joku on joskus myös kysellyt, mistä löydämme kaikki ne ravintolat, joissa matkoillamme käymme. Siihen ei ole yhtä selkeää vastausta, vaan Rouva bongailee kiinnostavia paikkoja esim. seuraamiensa newyorkilaisten kirjoittajien blogeista ja Instagram-tileiltä, ja osa löytyy ihan googlaamalla. Buttermilk Channel löytyi Rouvalle tutun valokuvaajan suosittelemana vuosia sitten.

4. Le Labon hajuvesi. Rouva on käyttänyt vuosikaudet Le Labon hajuvettä (No. 27), jota hän ostaa Le Labon Nolitan liikkeestä. Hajuvesi sekoitetaan asiakkaan silmien alla, ja pullossa lukee aina hänen oma nimensä.

5. MoMA: Myös Museum of Modern Art kuuluu niihin paikkoihin, joissa Rouva käy joka kerta. Esillä on yleensä aina jokin kiinnostava tilataideteos, ja on mukava käydä tervehtimässä myös vanhoja tuttuja kuten Picasson Avignonin naisia ja Monet'n lumpeita. 

Rouvasta paras tapa bongailla menovinkkejä on TimeOut-lehti. Se on nykyisin ilmainen ja sitä jaetaan lehtikioskeilla ja kirjakaupoissa ympäri kaupunkia, mm. McNally Jacksonilla. Uusi lehti ilmestyy keskiviikkoaamuisin. 

Oma Top 5:ni

New Yorkissa on niin paljon katsottavaa, että Top 5:n valitseminen on melko vaikeaa. Ykkössija on kuitenkin helppo arvata.

1. Broadway: Musikaalin katsominen Broadwaylla on ehdoton suositukseni myös niille, jotka eivät pidä musikaaleista, sillä taso on huikea kaikin puolin ja esitykset ovat karkkia silmille ja korville. Edullisempia lippuja kannattaa katsella TKTS:n lippuluukulta ja tarkistaa etukäteen Theatre Development Fundin sivuilta, mitä lippuja on ollut tarjolla edellisenä päivänä. Brooklynin lippupisteeltä saa lippuja seuraavalle päivälle, Times Squarelta vain seuraaviin näytöksiin samana päivänä. Uusimpiin ja suosituimpiin esityksiin halpoja lippuja ei kannata kuvitella saavansa, vaan liput kannattaa hankkia virallisista lippukaupoista: TicketMasterista tai Telechargesta. (Omia suosikkejani parhaillaan esitettävistä musikaaleista ovat Phantom of the Opera, Lion King, Wicked, Dear Evan Hansen, Book of Mormon ja Aladdin, ja keväällä oli luvassa myös monta huikean kuuloista ensi-iltaa.) Nyt kävin myös oopperassa, ja olihan Metropolitan Opera hieno kokemus. Ja sitten jos teatterit on jo nähty, aitoa amerikkalaista standup-komiikkaa tarjoaa esim. Comedy Cellar.

2. Brunssit: Lomillamme New Yorkissa brunssi kuuluu ohjelmaan oikeastaan päivittäin, ja tarjontaakin on huimasti. Lempibrunssipaikkojamme ovat esim. Prune ja Jack's Wife Freda. Nykyisin onneksi sunnuntaiaamuisinkin saa Bloody Maryja.

3. Nolita: Lempialueemme New Yorkissa, ja sijainniltaan parhaita paikkoja majoittua. Alue on rauhallinen mutta silti elävä. Ympäristössä on paljon ravintoloita ja kauppoja, New Museum -museo, Whole Foods Market, ja metrolla pääsee parissakymmenessä minuutissa sekä Midtowniin että Brooklynin puolelle.

4. Vaateostokset: En ostele paljoa vaatteita. Mutta kun käyn New Yorkisa, täydennän vaatekaappiani Uniqlon liikkeessä (yleensä sekä Sohon liikkeessä että 5th Avenuen Flagship Storessa) ja hankin Conversen liikkeestä Sohossa samanlaiset mustat nahkatennarit kuin edelliselläkin kerralla.

5. Jokin museo. Äh, nyt on kyllä vaikea valita. New Yorkissa on niin monta niin upeaa museota, että jonkin niistä on päästävä tälle listalle. Kokoelmaltaan huikeimpia ovat varmasti Luonnonhistorian museo ja Metropolitan Museum of Art, ja listasin myös muita visiitin arvoisia museoita jo ylempänä. Jotain aivan muuta tarjoaa vielä Tenement Museum, jossa pääsee tutustumaan New Yorkin siirtolaisten elämään 1930-luvulla autentisessa asuintalossa, jossa ei ole asuttu yli 80 vuoteen.

+1. Käyskentely: Tämä varmaan kuulostaa yhtä hassulta kuin Rouvan tunne siitä, että kaikki on mahdollista, mutta yksi parhaista asioista New Yorkissa on se tunne, että on New Yorkissa. Kaikki ympärillä on niin ikonista ja tuttua niin monesta elokuvasta ja tv-ohjelmasta, että tuntuu jotenkin epätodelliselta kokea se kaikki paikan päällä. Times Square, 5th Avenue, World Trace Center, Brooklyn Bridge, Central Park, Rockefeller Center, Empire State Building, Bryant Park, Grand Central Station, Park Avenue... Suosittelen, että ensimmäistä kertaa New Yorkissa vieraileva vain kulkee paikasta toiseen ihmettelemässä näitä paikkoja.

 

* * *

Sitten vielä pari random-vinkkiä:

Milloin mennä?

Talvi ei ole todellakaan ole paras ajankohta lomailuun New Yorkissa. Sää voi olla mitä vain kymmenen asteen pakkasesta ja lumimyrskystä yli viidentoista asteen lämpöön ja auringonpaisteeseen. Tämä vaihtelu voi tapahtua myös yhden viikon sisällä, mikä tekee mukaan otettavien vaatteiden valinnasta haasteellista.

Lapsella olisi hyvä olla mukana sadevarusteet tai vähintään kumisaappaat. Meillä ei ollut. Joulun ja uudenvuoden tienoo on lisäksi lomakausi, joten ihmisiä on liikkeellä häiritsevän paljon ja esim. kultturitarjonta saattaa olla suppeampaa.

Keskikesä ei ole myöskään paras mahdollinen aika, sillä helteillä kuumuus voi olla sietämätön.

Paras ajankohta vierailla kaupungissa lienee alkusyksy, syyskuun alku, jolloin lämpötilat ovat vielä kesäisiä.

Missä asua?

Majoituspaikan valinta on tietysti iso kysymys ihan jo pelkästään siksi, että asuminen on lähtökohtaisesti todella kallista. Jos ei käy niin onnellisesti, että voi asua kaverin asunnossa ilmaiseksi, harkitsen itse majoitusta seuraavin kriteerein:

  • Sijainti: lähtökohtaisesti Manhattanilla, mielellään Nolitassa, josta pääsee erittäin kätevästi liikkumaan kaikkialle ja alue on itsessään jo tosi kiva. Vaikka Brooklynissanin on kivoja alueita, poikittaisliikenne ei ole varsinkaan metrolla kovinkaan sujuvaa ja bussilla liikkuminen on tuskastuttavan hidasta. Voisin harkita myös Bedford Avenue aseman seutua Williamsburgissa, yhden pysäkin päässä Manhattanilta
  • Hotelli vs. asunto: Airbnb on hivenen epäilyttävä (saattaa olla periaatteessa laiton), mutta yleisesti ottaen oikean asunnon vuokraaminen lasten kanssa on huomattavasti toimivampi ratkaisu kuin majoittuminen hotellissa. Mahdollisuus laittaa ilta- ja aamupalat itse ja säilyttää ruoat jääkaapissa on toinen syy, ja toinen on se, että lapset saa todennäköisesti nukkumaan toiseen huoneeseen kuin missä itse istuu iltaa vähän pidempään
  • Hinta: Molemmista kohdista voi tietysti tinkiä riippuen siitä, mitä majoitus maksaa. Halvimmillaan Airbnb-asunto on maksanut noin 100 dollaria yöltä, mutta hinnat ovat nousseet muutamassa vuodessa merkittäväsi. Silti majoituksen kipuraja alkaa itselläni mennä 200 dollarin tuntumassa yöltä.

Liikkumisesta kaupungissa

New Yorkin metroon kannattaa hankkia MetroCard, joka toimii niin metrossa kuin busseissakin. MetroCardiin voi ladata kautta viikko kerrallaan tai kuukaudeksi. Metro saattaa vaikuttaa esim. Lontoon metroon tottuneelle sekavalta ja erityisesti poikittaisyhteyksien suhteen puutteelliselta. Matkoihin kannattaakin varata aikaa, varsinkin jos ei kulje Manhattania pitkittäissuunnassa. Kannattaa myös varautua kävelemään maan päällä pidemmän matkan, sillä se on todennäköisesti nopeampaa kuin junan vaihtaminen ja pääsy lähimmälle asemalle.

Metrossa kannattaa yrittää kuunnella kuulutuksia ja lukea asemilla olevia poikkeusinfoja, sillä asema- ja ratatöitä on paljon ja varsinkin viikonloppuisin junat voivat kulkea poikkeusreiteillä.

Matkat lentokentälle voi muuten hyvin hoitaa metrolla ja lentokentän sisäisellä AirTrainilla, mutta lasten kanssa taidan itse valita toistaiseksi taksin.

* * *

Nyt on taas kerran otettu New Yorkin -matkasta kaikki irti. Palataan aiheeseen todennäköisesti taas ensi vuonna!

 

P.S. Muista myös Top 42 (!) -ravintolavinkkini!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Ajattelin jo jokin aika sitten julkaista koostepostauksen New Yorkin -matkamme ravintoloista, mutta nälkä kasvoi syödessä. Ensinnäkin eräs lukijani toivoi, olisiko blogiin mahdollista saada jonkinlaista ravintolakarttaa. Toisekseen minulla oli niin monta hyvää vinkkiä myös neljältä edelliseltä NYC:in-matkaltamme, että olisi ollut sääli listata vain viimeisimmän matkamme löytöjä.

Siispä päädyin listaamaan tähän postaukseen sekä omat kymmenen suosikkiamme että kolmisenkymmentä muuta ravintolaa. Lisäksi tein myös avoimen Google-kartan, josta löytyvät sekä kaikki nämä ravintolat että monta muuta kiinnostavaa kohdetta, joista olen kertonut postauksissani! Olen myös liittänyt karttamerkintöihin linkit postauksiin, joissa käsittelen kyseistä ravintolaa. 

Satun ja Tommin ravintolavinkit Google-kartalla

Kartan voi avata joko selaimessa tai Google Maps -sovelluksessa. Suosittelen käyttämään selainta, sillä selain osaa näyttää karttamerkintään laittamani blogilinkin linkkinä ja noutaa myös kyseisen ravintolan yhteystiedot ruudulle.

Sitten suosikkiravintoloihimme. Nämä kymmenen ravintolaa ovat valikoituneet listalle siksi, että niissä kaikissa on jotain erityistä, joka saa meidät palaamaan niihin uudelleen. Sitä on vaikea selittää, ja vaikka moni muu alempana luetelluista kolmestakymmenestäkahdesta ruokapaikasta voisi varmasti ansaita paikan top 10 -listallakin, näitä on vaikea päihittää. Ravintolan yhteydessä on myös linkki sitä käsittelevään postaukseeni.

Buttermilk Channel

http://www.buttermilkchannelnyc.com/

Kestosuosikkimme, jossa on käytävä joka kerta, vaikka sijaitseekin pienen metromatkan päässä Manhattanilta Brooklynin Carroll Gardensissa. Tarjoaa sekä illallista että brunssia, ja viimeisimmällä matkallamme kävimme molemmilla. (Lue lisää täältä)

Buvette

newyork.ilovebuvette.com

Buvette Manhattanin West Villagessa on ravintola, johon Rouva hurahti niin kovasti, että kävi tälläkin matkalla syömässä siellä kolmesti. Ranskalaistyyppisiä pieniä annoksia, joita tilataan useampia, vilinää ja iloista puheensorinaa. (Lue lisää täältä)

Cafe Gitane

http://www.cafegitanenyc.com/

Cafe Gitane Nolitassa tarjoaa taas aivan toisen tyyppisiä, pohjoisafrikkalaisia makuja. Kestosuosikkeja ovat kanasatay-vartaat, couscous-annokset ja melonimimosat. (Lue lisää täältä)

The Fat Radish

http://www.thefatradishnyc.com/

Lower East Sidella sijaitseva The Fat Radish pääsi myös kertaheitolla sydämiimme. Ravintolan Celery Root Pot Pie on yksinään hyvä syy käydä syömässä siellä. Annoksesta insipiraation saanut selleripiiras löytyy myös Rouvan Gastronaatti-kirjasta. (Lue lisää täältä)

Freemans

www.freemansrestaurant.com

Hurmaava siirtomaa-ajan salakapakkaa muistuttava mutkaton ravintola Lower East Sidella. Kuuma artisokkadippi on ehdoton alkupala. (Lue lisää täältä)

Jack's Wife Freda

http://jackswifefreda.com/

Loistava aamiais- ja brunssipaikka Sohossa. Vihreä shakshuka ja bloody mary ja jälkiruoaksi ruusuvesivohvelit. Nam. Paikka on aina tupaten täynnä, joten varaudu jonottamaan pöytää. (Lue lisää täältä)

Prune

http://prunerestaurant.com/

East Villagessa sijaitseva Prune näyttää olevan vuodesta toiseen erittäin suosittu, joten tännekin joutunee odottamaan pöytää tovin. Ehkä parhaat eggs benedictit ikinä! Maista myös hollantilaisia pannukakkuja. (Lue lisää täältä)

Rabbithole

http://www.rabbitholerestaurant.com/

Brooklynin Williamsburgissa sijaitseva Rabbithole on kiva paikka erityisesti kesällä, kun ruoat voi nauttia ulkosalla. (Lue lisää täältä)

Rose Water

www.rosewaterrestaurant.com

Rosewater Brooklynin Park Slopessa tarjoaa kaudenmukaista ja mahdollisimman paikallista, ja sielläkin olemme käyneet jo useamman kerran. (Lue lisää täältä)

Russ & Daughters Cafe

http://www.russanddaughterscafe.com/

Russ & Daughters on ollut jo vuosikymmeniä kuuluisa bageleistaan, mutta niitä on saanut vain tiskiltä mukaan otettavaksi. Pari vuotta sitten he avasivat kahvilan, jossa bageleita voi nauttia ravintolan pöydässä. Maista myös alkoholitonta shrub-juomaa! (Lue lisää täältä)

* * *

Jos ylläolevista ei löydy mielestä tai nälkä vaivaa edelleen, tässä vielä kolmisenkymmentä muuta vaihtoehtoa, jotka tsekata. Monet olisivat voineet olla myös yllä olevalla listalla, mutta jotain valintoja oli tehtävä. Sekä yllä- että allaolevat paikat löytyvät kaikki Google-kartaltani, ja sen kautta löydät myös ravintoloiden kotisivuille. Ravintoloiden nimistä on linkki niitä koskeviin blogipostauksiini, jos sellaisia on olemassa. Blogissa aiemmin mainittu Back Forty West on lopettanut toimintansa.

  • Allswell (brunssia / Williamsburg, Brooklyn)
  • Balaboosta (hyvä illallispaikka / Nolita)
  • The Breslin (törkeän hyvä hampurilainen! / Midtown)
  • Brunswick (aamiaista / Park Slope, Brooklyn)
  • The Butcher's Daughter (kasvisruokaa / Nolita)
  • Dudley's (sympaattinen korttelikapakka / Lower East Side)
  • Egg (hyvin perheystävällinen brunssi / Williamsburg, Brooklyn)
  • Egg Shop (kaikkea kananmunalla / Nolita)
  • The Elm (brunssia / Williamsburg, Brooklyn)
  • Emporio (pizzaa ja italialaista, Nolita)
  • Esme (erinomainen brunssi / Greenpoint, Brooklyn)
  • Fette Sau (huikea grillipaikka / Williamsburg, Brooklyn)
  • Five Leaves (yksi parhaista hampurilaisista / Greenpoint, Brooklyn)
  • Franny's (loistopizzat ja arancinit / Park Slope, Brooklyn)
  • Home (comfort foodia / West Village)
  • Joseph Leonard (brunssi / West Village)
  • Little Cupcake Bakeshop (ihania kuppikakkuja / Nolita)
  • Maialino (brunssia / Midtown)
  • Marlow & Sons (tuoretta, paikallista ja kaudenmukaista / Williamsburg, Brooklyn)
  • The Meatball Shop (mahtavat lihapullat, Lower East Side)
  • Milk Bar (erinomainen aamiainen / Prospect Heights, Brooklyn)
  • Momofuku Noodle Bar (nuudeleita ja muuta aasialaista / East Village)
  • Momofuku Ssäm Bar (aasialaista fuusiota / East Village)
  • No. 7 (hyvä brunssi täälläkin / Fort Greene, Brooklyn)
  • Peels (aamiaista / East Village)
  • Quan Sushi (vakiosushimestamme / Nolitass)
  • Ruby's Cafe (hampurilaisia / Nolita)
  • Rye (lisää erinomaista brunssia / Williamsburg, Brooklyn)
  • Seamore's (kiva kalaravintola / Nolita)
  • The Spotted Pig (Michelin-tähdillä palkittu rento paikka / West Village)
  • Tacombi Fonda Nolita (mahtavat tacot / Nolita)
  • Tipsy Parson (brunssia / Chelsea)

Olemme käyneet monissa paikoissa nimenomaan brunssilla, mutta veikkaisin, että lähes kaikki brunssipaikat tarjoavat myös illallista.

Pöytävarauksia kaikki ravintolat eivät ota kuin paikan päällä, ja suosituimmissa paikoissa kannattaa varautua odottamaan pöydän vapautumista jopa yli tunnin. Rohkeasti vaan jättämään nimi listalle, ja tarjoilija kertoo, milloin kannattaa palata takaisin. Joissain edistyneemmissä paikoissa kuten Buttermilk Channelissa on tekstiviestipalvelu, jolla he kutsuvat asiakkaat takaisin pöydän ollesssa vapautumassa. Buttermilk Channel ottaa muuten varauksia illallisille.

Hintatasoltaan New York on kallis, siitä ei pääse mihinkään. Mikään näistä ravintoloista ei ole erityisen hintava paikalliseen tasoon nähden, mutta ei varmaan myöskään halvimmasta päästä. Kahden aikuisen ja yhden lapsen ruoat ruokajuomineen ja tippeineen maksavat aamiaisella tai brunssilla 100 - 120 dollaria ja illallisella helposti 200 - 300 dollaria riippuen pitkälti ruokajuomien määrästä ja laadusta.

Tippiä tulee antaa 15 - 20 % laskun loppusummasta, ja helpoiten sen saa kertomalla laskulla näkyvän veron kahdella ja pyöristämällä sopivasti ylöspäin. Jos maksat kortilla, kortti luetaan ensin ja tippi lisätään käsin pöytään jätettävälle kuitille.

Toivottavasti New Yorkin -matkaajat löytävät näistä hyviä vinkkejä! Olisi kiva kuulla myös, mitä pidit, jos päädyt johonkin näistä ravintoloista!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Mistä oli pienen tytön New Yorkin -matka tehty?

Kävelyistä isin, äidin ja pikkuveljen kanssa.

Verkkaisista aamuista Park Slopessa.

Metromatkoista Manhattanille.

"Linnoista". ("Wau! Isi anna kamera!")

Joulukoristeista.

Isoista ruseteista.

Koristeellisista näyteikkunoista.

Perhosista.

Museoista.

Kirpputorilöydöistä.

Aladdin-musikaalista.

Pretzeleistä.

Houkutuksista kadun varrella.

Vaikuttavista kylteistä.

Pienistä linnuista.

Kenkähaaveista.

Kauniista kukkasista.

Kivoista retkistä.

Pilvenpiirtäjistä.

Vapaudenpatsaasta.

Pitkistä ja runsaista brunsseista.

Hampurilaisista.

Herkuista.

Niistä oli pienen tytön New Yorkin -matka tehty!

Kaikki kuvat ovat hänen itse ottamiaan. Paitsi tämä.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Viime päivinä on ollut kovin piinallista lukea Yhdysvaltoja koskevaa uutisointia. Sen syvemmälle politiikkaan menemättä pohdin, että palasimme New Yorkista juuri oikeaan aikaan eli vain pari päivää ennen vallan vaihtumista, ja saimme viimeisinä lomapäivinämme keskittyä vain siihen, mikä oli tärkeintä: syömiseen. 

Kuten edellisenäkin päivänä, valitsimme lounaspaikaksemme jonkin tutun ja turvallisen ravintolan, ja päädyimme Freemansiin Lower East Sidelle (Freeman Alley).

Ravintola sijaitsee sivukujan päässä paikassa, johon kukaan ei ikinä eksyisi ohikulkiessaan.

Sisätiloiltaan ravintola on kuin siirtomaa-ajan salakapakka, ja rustiikkinen vanhan maailman henki näkyy myös ravintolan ruoissa.

Yksi asia meitä huvitti jälleen kovasti: sen lisäksi, että olemme käyneet tässäkin ravintolassa useammin, olemme aina onnistuneet istumaan joko juuri tässä tai sen viereisessä pöydässä. Tuli aivan kotoisa olo.

Freemansissa on otettava alkuun ehdottomasti kuumaa artisokka-juustodippiä, joka on taivaallista leivän päällä.

Tyttö halusi kuin halusikin vielä yhden burgerin, mutta hänkin pohdiskeli, että on kiva päästä kotiin ja syödä taas äidin ruokia ja kaikkea muuta kuin hampurilaisia ja hot dogeja.

Oma ruokani taas ei ollut burgeria nähnytkään, ehei, vaan se on paahtopaistisämpylä, joka tarjoiltiin perunasalaatin kanssa.

Rouva puolestaan huokaili ihastuksesta oman kukkakaali-kvinoasalaattinsa ja kokonaisena paistetun taimenensa äärellä. Mahtava yllätys oli, että kalasta oli jopa poistettu ruodot ennen tarjoilua!

Jälkiruokabrownie viimeisteli kokonaisuuden, ja poistuimme ravintolasta tyytyväisenä kaikkiin valintoihimme sekä ravintolan että annosten suhteen.

* * *

Viimeinen lomapäivämme päättyi vielä pikaiseen iltapäivävisiittiin Metropolitan Museum of Artissa, jossa ehdimme käydä katsomassa Egypti-osastoa, alakerrassa ollutta vanhoja pukuja esittelevää näyttelyä sekä itämaista puutarhaa. Museo on niin valtava, että sen osastoilla voisi viettää useita päiviä, joten parasta jatkaa taas ensi kerralla. Rouvalla myös taisi jäädä näkemättä se osasto, jota hän meni oikeastaan katsomaan.

Seuraavana aamuna oli aika pakata loputkin tavarat matkalaukkuihin, siivota asunto ja ottaa taksi kohti JFK:n kasiterminaalia.

Loma oli oikein onnistunut, ja ehdimme tehdä kaiken sen, mitä olimme ajatelleetkin etukäteen. Sen verran intensiivistä matkustaminen kahden lapsen kanssa kuitenkin oli, että tuntui jo olevan aika palata kotiin, eikä suoraan sanoen jäänyt yhtään sellaista voi-kun-olisi-voinut-olla-vielä-vähän-aikaa-fiilistä.

New Yorkin -lomamme alkaa nyt olla muuten loppuun käsitelty, mutta lupauduin tekemään vielä muutaman yhteenvedon parhaista paloista. Ja tytölläkin on niin hienoja kuvia omassa kamerassaan, etten malta olla esittelemättä myös niitä. Palataan niihin lähiaikoina.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

New Yorkin -matkan lähestyessä loppua harkitsimme hyvin tarkasti, missä haluaisimme käydä syömässä viimeisinä päivinä. Sehän olisi kamalaa, jos kävisi kuten neljä vuotta sitten, jolloin viimeisenä iltana saimme niin limaisia ja mauttomia dim sumeja, että muuten erinomaisesta matkasta jäi vähän paha maku suuhun. Päätimme siis ottaa varmaan päälle ja käydä paikoissa, joista tiesimme pitävämme.

Buttermilk Channel. "Kun se nyt on tuossa lähellä ja varmasti hyvä, mennään sinne", ajattelimme. "Eipä tarvitse ainakaan pettyä."

Jouduimme kyllä odottamaan pöytää tunnin verran, mutta käytimme sen läheisessä leikkipuistossa, mistä tyttö oli erittäin iloinen. Positiivinen yllätys oli tekstiviestipalvelu, jolla henkilökunta ilmoitti pöydän olevan vapautumassa, ja vahvistimme itse toisella tekstiviestillä, haluammeko pitää varauksen vai vapauttaa sen. Pidimme.

Eggs Huntington ja House-cured Lox Platter. Siis piimäleipäset uppomunalla, kinkulla ja hollandaisekastikkeella sekä lohi-munakokkelia lisukkeineen.

Yhteiseksi jälkiruoaksi kasa piimäpannukakkuja voin ja vaahterasiirapin kanssa. Kaikki oli juuri niin simppeliä ja herkullista kuin miltä näyttää.

Nyökyttelimme Rouvan kanssa tyytyväisenä ja kiittelimme itseämme tästä valinnasta. Ei maailman kekseliän, mutta varmasti hyvä. Ensi kerralla sitten kokeillaan taas jotain uutta paikkaa.

Mutta tietysti tulemme takaisin myös Buttermilk Channeliin!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Jos käyt talvella Brooklyn Fleassa ja haluat muuta kuin (törkeän hyvää) katuruokaa torin alakerrasta, pidä mielessä No. 7 Restaurant aivan muutaman korttelin päässä (7 Greene Avenue, Brooklyn). Me kävimme maistamassa Smorgasburgin antimet jo viikkoa aiemmin, joten toisena lauantaina oli oikein sopivaa käydä syömässä ravintolan pöydän ääressä.

Otimme erittäin maukkaan riisitäytteisen aamiaisburriton chorizo-makkaralla, hummerikeittoa uppomunalla ja - kyllä - jälleen yhden burgerin.

Siinä samalla ihailimme kirpparilöytöjämme. Tyttö löysi perhosriipuksen itse, ja ponit (Twilight Sparke, Applejack ja Pinky Pie) olivat yllätys hänelle.

Poika nautti omia eväitään.

Jälkiruoka oli mielettömän herkullinen omenapiirakka.

Kiva paikka tämäkin, suosittelen!

Share

Pages