Ladataan...
Isyyspakkaus

Ilmojen lämpenemisen myötä ulos lähteminen on muuttunut huomattavasti aiempaa helpommaksi. Kun talvella itsen ja lapsen pukeminen oli pieni projekti, nyt ulos voi lähteä heti, kun siltä tuntuu - suurin piirtein samoissa vaatteissa, joissa oltiin sisätiloissakin. Tämä on tietysti lisännyt omaa intoani jalkautua lapsen kanssa kaupungille.

Kun lämpötilat ovat nousseet yli kahdenkymmenen, olen huomannut, että valitsen usein mieluummin rattaat kuin kantorepun. Jos lämpötila lähentelee jo kolmeakymmentä, rattaat ovat huomattavasti miellyttävämmät molemmille. Niinä muutamina kertoina, jolloin olen viime viikkoina kantanut tyttöä repussa, olemme molemmat olleet aivan hikiset palattuamme sisään.

Sitä paitsi olen nyt huomannut, että tyttö viihtyy rattaissa todella hyvin. Hän saattaa olla kotona itkuinen ja kiukkuinen, mutta kun laitan hänet rattaisiin, hän rauhoittuu ja katselee sieltä sitten mielellään sekä maisemia että toisia ihmisiä. Nupukivikatujen tärinässä hänen suunsa leviää maailman leveimpään hymyyn.

Kun tyttö on osoittanut viihtyvänsä rattaissa niin hyvin, olen vähitellen alkanut koetella rajoja ja viedä tyttöä muuallekin kuin ostoskeskuksiin.

"Ei kai haittaa, jos otan kääpiön mukaan?" kysyn lounastapaamista ehdottavalta yhteistyökumppanilta.

"Tulen sitten tytön kanssa treeneihin", ilmoitan coverbändin kitaristeille ennen akustisen keikan treeniä.

"Ajattelin kokeilla, tuleeko tästä mitään tämän lapsen kanssa", hymyilen parturille ja parkkeeraan vaununi tuolin viereen.

Kun hiustenleikkuu onnistuu hienosti, päätän, että otetaan sitten samalla vielä amerikkalainen parranajokin. Tyttö istuu rattaissaan ja mussuttaa leipää.

"Onpa rauhallinen lapsi", ihastelevat.

No niin kai sitten. Ja hän on tottunut myös roikkumaan mukana kaikkialla. Tänään ajattelin ottaa tytön mukaan coverbändin keikkasetin pystytykseen ja sound checkiin. Keikka on illalla, sound check keskellä päivää.

Yritän yleensä ehtiä kotiin ennen tytön päiväuniaikaa, sillä jos hän ehtii nukahtaa rattaisiin, häntä ei saa enää nukahtamaan uudelleen kotona.

Tässä hän vain availee kengännauhojaan.

No nyt peli on menetetty.

On parasta jatkaa matkaa ja lähteä hoitamaan kauppa-asioita tunniksi, kunnes tyttö herää.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Siirryimme täyskantoreppuiluun marraskuussa, heti kun ensimmäiset lumet olivat sataneet, ja jätimme Bugaboo-vaunumme eteisen nurkkaan. Tuntui niin paljon kätevämmältä kävellä ulkona kantorepun kanssa verrattuna vaunujen työntämiseen hangessa ja loskassa. Bugikset toimivat siis reilut kolme kuukautta ainoastaan tytön ulkovaatteiden telineenä. Aina tähän päivään saakka!

Päivä tuntui sopivalta paitsi ulkoiluun myös Bugiksien kaivamiseen naftaliinista ja niiden muuntamiseen rattaiksi: vaunukoppa jemmaan ja rataskangas tilalle.

Ajattelin kärrytellä tyttöä vielä toistaiseksi selkä menosuuntaan ja kääntää istuimen joskus myöhemmin toisin päin.

Kaikkea kun pitää vähän jännittää, tässäkin tietysti jännitti, miten tyttö viihtyisi rattaissa. Oikein hyvin, kiitos. Nukkui mennen tullen.

No mutta miksi tämä tapahtui juuri tänään? Kas, latasin HSL:n matakorttiini kautta vain tammikuun loppuun saakka, ja minulla oli tänään asiaa metromatkan päähän kotoa. Ja hei, vaunujen ja rattaiden kanssa matkustaa ilmaiseksi koko HSL-alueella!

Nythän tästä pitää ottaa kaikki ilo irti! Museoretki Espooseen! Ostoksille Vantaalle! Vauvatreffit Kirkkonummelle! Metrolla Mellunmäkeen, K-junalla Keravalle ja koko päivä kahdeksikkoa kolmosella!

Tänään rattaat tuntuivat niin kivoilta, että taidanpa lähteä niiden kanssa liikenteeseen huomennakin, vaikken missään pidemmällä kävisikään.

Aikansa siis kutakin. Otetaan kantoreppu käyttöön taas jonain toisena päivänä.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Saimme kehutun Manduca-kantorepun kaveriltani lainaan muutama viikko sitten.

Reppu on tuntunut ensimmäisistä kokeiluista asti hyvin miellyttävältä, ja se on Stokkeen verrattuna pehmeämpi ja helpommin lähestyttävä. Manduca häviää kuitenkin tyylikkyydessä Tulalle sen säätöneppareiden ja vetoketjujen vuoksi.

Ilmojen viiletessä minun intoni kantamista kohtaan on hieman laimentunut, sillä lapsen pukeminen reppua varten vie turhan paljon aikaa ja vaunuihin hänet saa nopeammin. En ole saanut hankittua itselleni kantosuojaa, vaikka sellainen vaikuttaakin oikein kätevältä.

Rouva on sen sijaan löytänyt kantamisen ilon. Hän löysi jo aiemmin hienon talvitakin, jossa on irrotettava vuori, ja hän huomasi, että reppu mahtuu hyvin lapsen kanssa takin alle. Nyt roolit ovat siis keikahtaneet niin päin, että Rouva viilettää ympäri kaupunkia Manducan kanssa, ja minä valitsen herkemmin vaunut.

Ominaisuuksiltaan Manduca on kuin muutkin kantoreput: siinä lasta voi kantaa niin takana kuin edessä. Kun Stokke-repun kanssa minulla oli hieman ongelmia istumisen kanssa, Manducan kanssa on voinut tehdä kaikkea niin ulkona kuin sisällä. Rouva on kertonut useampana päivänä puuhailleensa kotona niin, että lapsi on roikkunut mukana repussa. Repun kanssa voi hyvin syödä myös lounasta, jos ruokailu onnistuu yhdellä kädellä.

Rouvan mukaan tyttö nukkuu Manducassa kuitenkin huonommin kuin Stokkessa, sillä hän näkee sieltä hyvin ympärilleen ja on aivan liian kiinnostunut kaikesta mitä tapahtuu.

Joku neuvoi edellisen Manduca-juttuni kommenteissa, että voisin käyttää repun yläosasta ulosvedettävää niskatukea peittämään lapsen näkymät, mutta niskatuki tuntui jotenkin tosi ihmeelliseltä viritelmältä kiinnitysnaruineen. Sitä paitsi nyt kun olen käynyt hänen kanssaan iltakävelyllä, hän on nukahtanut lähes saman tien, kun olemme ylittäneet ensimmäisen kadun. 

Näiden kolmen testirepun perusteella itselleni Manduca ja Tula ovat aika lailla samalla viivalla. Rouva taas on ehdottomasti sitä mieltä, että Manduca on tuntunut käytössä parhaalta, sillä lapsi tuntuu olevan siinä kaikkein tukevimmin. Olen tosin miettinyt, voisiko se johtua siitä, että hän on nyt lähes kaksi kuukautta vanhempi kuin Tulaa testattaessa. Ehkä tyttö vain kannattelee itseään paremmin.

Olisi oikeastaan kiva ottaa Tula uudelleen testattavaksi ja käyttää sitä vuoropäivin Manducan kanssa, jotta vertailu olisi todella mahdollista.

Luulen, että valinta on kuitenkin tehty. Manduca on päässyt Rouvan suosioon, ja ainoa jäljellä oleva kysymys lienee, saako sitä kokonaan mustana.

Olen kuitenkin huomannut, että hihnojen säätäminen edellisen käyttäjän jäljiltä on hieman ärsyttävää, joten mielessä on käynyt sekin, että pitäisikö hankkia kaksi reppua.

Ergo-reppua on ole vielä päässyt testaamaan. Ja löytyisiköhän jostain vielä jokin musta hevonen?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Sain lainaksi Manducan kantorepun, kuten kerroin jo aiemmin Facebookissa. Stokken jälkeen Manduca tuntui helpommin lähestyttävältä, ja ensivaikutelma oli muutenkin positiivinen.

Reppu on samankaltainen kuin Tulan kantoreppu, mutta tässä repussa on muutama säädin enemmän. Esimerkiksi yksi vetoketju, jolla lapsen selän taakse tulevaa osaa saa madallettua.

Pyhäinpäivä oli puolestaan kauniin syksyinen, ja auringonvalo ja tummat pilvet tekivät maisemasta dramaattisen.

Ilma oli utuinen ja kaupunki pastellivärinen.

Linnunlaulun strutsi oli palannut kotiinsa.

Manduca-repussa tyttö näki ympärilleen paremmin kuin Stokkessa. Hän viihtyi repussa hyvin katsellen maisemia, mutta samasta syystä hän ei malttanutkaan ummistaa silmiään yhtä nopeasti.

Pieni ehti nukahtaa kuitenkin lähes tunniksi ja heräsi juuri ennen kuin palasimme kotiin.

Auringonlasku värjäsi taivaan oranssiksi.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Lupasin edellisessä kantoreppujutussani parempia kuvia Stokken MyCarrier 3 in 1 -kantorepusta, joten tässä niitä on, koko rahalla, Rouvan ottamana.

Olen ehtinyt testata kantoreppua nyt parin viikon ajan, ja havaintoni ovat hivenen ristiriitaisia.

Reppu on 3 in 1 eli sitä voi pitää sekä rinnalla että selässä ja rinnalla sekä kasvot että selkä menosuuntaan. Selkään tytsy on vielä liian pieni, ja aavistin oraakkelimaisesti, millaista keskustelua kasvot menosuuntaan kantaminen herättäisi, joten näissä kuvissa tyttö on vain yhdessä asennossa - katse isään päin.

Edellisen reppujuttuni kommenteissa eräs lukija oli huolestunut repun kiinnityksistä. Näissä kuvissa ne näkyvät hieman paremmin. Lapsen paino on jykevien metallisolkien ja leveiden remmien varassa, ja pienet muoviklipsit ovat vain niskatuen kiinnittämiseksi. Ei lapsi siis tästä repusta putoa. Enemmän olisi huolissani siitä, että lapsi putoaa, kun häntä ollaan asettelemassa selkäpuolelle johonkin toiseen kantoreppuun.

Joku kiinnitti huomiota myös lapsen lonkkien asentoon. Edellisen juttuni kuvakulma taisi olla sellainen, että jalat näyttivät roikkuvan melko suorina. Joku, joka ymmärtää asiaa paremmin, voi varmasti kommentoida, näyttääkö jalkojen asento näissä kuvissa siltä miltä pitäisi. Stockmannin myyjä mainosti minulle aiemmin, että lonkkien asento olisi tässä jonkin tutkimuksen mukaan parempi kuin vaikkapa Manducassa. Tiedä häntä.

Jutun kommenteissa oli muutenkin paljon kritiikkiä repun ulkonäköä kohtaan. Ehkäpä tällainen rinkkamainen ja jotenkin tekninen olemus tuntuvat monista vierailta. Toisaalta ne kommentoijat, joilla reppu oli ollut käytössä, kehuivat sitä kovasti.

Remmejä, säätimiä, nappeja ja vetoketjuja repussa kyllä riitti. Aivan ensimmäisenä reppu näytti jotenkin hankalalta, ja myös kokoamisohjeissa tuntui olevan runsaasti askelia. Pukeminen oli kuitenkin todellisuudessa helppoa. Sen sijaan muuttaminen selkärepuksi olisi varmasti jäänyt Rouvalta tekemättä. No, pitäähän miehilläkin jotain virkaa olla.

Kokeilin selkäpuolella kantamista pikaisesti sisällä, ja kyllä lapsen nostaminen selkään oli tällä vehkeellä helpompaa kuin Tulalla. Lapsi kun laitetaan ensin reppuun ja reppu nostetaan selkään lapsineen. 

Mutta tiedättekös mitä? Tämän ja Tula-kantorepun väliltä valitsisin kuitenkin Tulan. Näin takin päälle puettuna Stokke toimi oikein hyvin, mutta pelkän paidan päällä reppu ei tuntunut yhtä mukavalta. Vyötärön ympäri menevät remmit painoivat kylkiä, ja muutenkin minulla oli koko ajan tarve korjata repun asentoa. Vastaavaa tunnetta en muista Tulan kanssa.

Suurin ongelma oli ehkä kuitenkin vyötärö. Repun istuinosan alaosassa on kovike, joka tuntui yksinkertaisesti ikävältä. Kun repun puki suoraan paidan päälle, vatsanahka jäi kävellessä tämän kovikkeen ja housujen vyön väliin. Vielä ikävämpää oli, miten kovike painoi alavatsaa istuessa. Jollain tavalla siis meidän mittasuhteemme eivät kohdaneet.

Tyttö itse viihtyi tässäkin kantovälineessä hyvin ja taisi nukahtaa kyytiin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta joka kerta.

Olen kyllä lukenut paljon positiivista tästä repusta, joten kokeilkaa ihmeessä sitä yllenne, jos siihen on mahdollisuus. Itse ajattelin kokeilla seuraavaksi Ergoa ja hankkia jostain vielä Manducankin.

Ja katsos, olinkin unohtanut, että äitiyspakkauksessa oli tuollainen kirahvi-kamelikuosinen haalari. 

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Sain viime viikolla mahdollisuuden jatkaa kantovälineiden testausta, kiitos Stokken ja heitä Suomessa edustavan Polhemin. Nyt minulla on kokeiltavana Stokken MyCarrier 3 in 1 -kantoreppu, joka on ollut markkinoilla viime keväästä alkaen.

Ensimmäinen reaktioni oli: Hui, miten monta osaa, remmiä ja solkea! Ja kokoamisohjeet kuin Ikea-kaapistolla. Monimutkaisuus oli kuitenkin näennäistä, ja lapsen sai nopeasti kyytiin.

Tai no, miten sen nyt ottaa. Nyt kun ilmat ovat jo selkeästi viileämmät, huomasin etten ole tullut ajatelleeksi lainkaan vaatetusta. En lapsen enkä omaani.

Vaunuissa kuljetettaessa lapsen voi pukea astetta kevyemmin ja asettaa makuupussiin. Kantorepussa hän ei ole juuri lainkaan suojassa sääilmiöiltä, joten hänet pitää vaatettaa paksummin päästä varpaisiin.

Vaan vaatteiden pukeminen (ja etsiminen) yksitellen viekin yllättävän paljon aikaa. Juuri kun kerroin, että lyhyille lenkeille on paljon kätevämpää lähteä kantorepulla kuin vaunuilla, joudun pyörtämään puheeni. Jos pukeminen vie enemmän aikaa kuin itse lenkki, vaunut ovat silloin sittenkin kätevämmät. Tarvitsisin siis varmaan haalarit. En itselleni.

Tai no jaa... Tajusin nimittäin myös, että joudun miettimään omankin tyylini uusiksi. Vielä viime viikolla pystyin heittämään nahkatakin kantorepun päälle ja kulkemaan takki auki. Nyt ilma alkaa olla liian kylmä siihen, joten reppu on puettava toppatakin päälle. Hmm... miksi sellaista ei näe missään mainoskuvissa?

Share