Asioita, joita opin katsomalla Suurinta pudottajaa

ite puin

Painonpudotus-tositeevee, ei-niin-salainen rakkauteni. Jätskinsyöntiin yhdistettynä, etenkin. Erityisesti pidän sarjan amerikkalaisesta versiosta, jonka täydellinen kaikenkattava ylidramatisointi on mennyt kauas ohi perinteisen shape your lazy butt up -genren jo valmiin wtf-asteen ja siirtänyt painonpudotus- ja kuntoiluohjelman viihdyttävyyden ihan uudelle ulottuvuudelle. Sarjasta olen oppinut mm. seuraavaa:

  • Painonpudotus itkettää. Ylipainokin itkettää. Vähemmän syöminen itkettää. Urheileminen itkettää. Punnitseminen itkettää. Ainoa paikka, jossa ei itketä, ovat ennen kuvat, joissa syödään Snickersiä tai all-you-can-eat taco-buffetissa. Pistää miettimään.
  • Ylipaino ja huonosti syöminen johtuvat aina traumoista. Aina kun mielesi tekee lakua ja jäätelöä, luultavasti siis joko äitisi ei rakastanut sinua tarpeeksi, et ole päässyt yli lemmikkimarsusi karkaamisesta tai 6-vuotissynttäriesi onginnassa oli nolon huonot palkinnot. Ei haittaa itkeä.
  • Sen sijaan, että kyse olisi ylipainosta ja sen poistamisesta energiaepätasapainon avulla, kyse onkin henkisestä matkasta ja uskosta itseensä. Mitä pidempi matka, sen suurempi itku.
  • On ihan normaalia iloita pitkällisesti itkien esim. siitä voitosta ihmiskunnalle, että henkilö pystyy tasahyppäämään kynnyksenkorkuiselle korokkeelle. Tähän yli-inhimilliseen suoritukseen ovat luonnollisesti pelanneet osansa myös ainakin Jeesus ja karma. Sanoinko jo, että itke vuolaasti muistelumontaasin pyöriessä.
  • Ja se tärkein oppi: Älä koskaan KOSKAAN juokse pyöräilysortseissa hidastetussa tv-kuvassa. Koskaan. Jostain syystä tässä kohtaa, jossa näkyvää syytä olisi, kukaan ei yleensä itke.



Joskus yön pimeinä tunteina mainostauoilla mietin, miltä kehitysmaiden nälkiintyneistä lapsista tuntuisi katsoa tätä sarjaa. Ja syytän välittömässä syyllisyydentunnossani ylitaitavaa globaalia viihdeteollisuutta juoniköyhän sarjan koukuttavuudesta.

Share

Kommentit

nansk

Hmm. Meillä päin syödään pizzaa (tai vaihtoehtoisesti sipsiä) ja katsellaan Suurinta pudottajaa. Ei onneksi säännöllisesti, mutta kuitenkin. Hyviä löydöksiä, selvästikin kannattaa syödä Snickersiä ja olla onnellinen!

Pumelo (Ei varmistettu)

Itse olen oppinut myös sen, että "ihanne"painoonsa laihtuneet kilpailijat ovat huomattavasti rasittavamman oloisia ihmisenä kuin olivat pullukoina. Ne hokevat siellä lavalla vain sitä, kuinka "ovat nyt löytäneet itsensä sieltä laardin alta" ja kappas, sieltähän paljastui vittumainen ämmä/omahyväinen äijä. Mutta hei, ei sen niin väliä kun se matka oli niin hieno ja itkut on itketty!

Hear Hear!

Viimeiseen kohtaan liityen: Kiasmassa oli/on sellainen videoteos, jossa melko vähäpukeiset ihmiset sheikkaa pyllyään. Hidastettuna. Koko seinän kokoisena.

Sen tuijottaminen oli jokseenkin terapeuttista, koska karu tosiasia oli, että kyll ne timmin näköiset ihmisetkin hyllyy.

tiiti
ite puin

nansk, minä ja Mars yhtiöt ollaan aivan samaa mieltä :D

Pumelo, ahhaha, toi on muuten totta, ja sitten kaiken veemäisyyden päälle ne eivät ole edes hiljaa siitä hemmetin "matkasta" :D

Kiisa, kyllä, eiköhän kaikki hylly, paitsi kuolleet (ja ehkä nekin, jos niille laittaa pyöräilyhousut ja heiluttelee niitä hidastetusti. Mutta ei nyt mennä sinne. Enempää.), mää sovellan omallakohdallani tuota siinä todistusaineiston jättämättömyyden muodossa, terapeuttisuus (ainakin itselle) katoaisi välittömästi, jos kuvassa olisin minä itte pyöräilysortseissa :D

Vierailija (Ei varmistettu)

On ihan ymmärrettävää, että nälkäinen ihminen itkee. Onneksi vaikeissa tilanteissa voi luottaa sokerittomaan purukumiin, subin patonkiin, josta on sisus leivästä kaavittu pois, sekä cheerios -muroihin. Ohjelman parasta antia ovat ehdottomasti ne kohdat, joissa kyseiset tuotteet tulevat sattumalta ja luonnollisesti keskustelun kohteeksi.

Tuo viimeinen pointti kehitysmaiden lapsukaisista on oikeasti hyytävä.

Itse keväällä kävin läpi seuraavan ajatusprosessin: Minkä helvetin takia kulutan sekä globaaleja että oman taloutemme resursseja ylenmääräisesti hankkimalla ja syömällä ruokaa määrissä, jotka ovat henkiinjäämiseni ja hyvinvointini kannalta tarpeettoman suuret (tai ehkä käänteisesti jopa henkiinjäämistä tai ainakin hyvinvointia uhkaavat) ja sitten ponnistelen ylenmääräisesti saadakseni nautitut* kalorit kulutettua?

Because I'm worth it?

* Tällä en tarkoita, että jokainen kalori olisi ollut erityisen nautinnollinen. Mutta menipähän ääntä kohti.

fab (Ei varmistettu)

Hahha:D:D Nyt itkettää!
Olin jo reippaasti suunnitellut lähteväni venyttelytunnille, mutta onneksi tajusin, että sehän menee grande finalen kanssa päällekkäin! Täytyy siis jäädä sohvalle odottelemaan huipennuksen alkamista.

Hohoo, ja mä kun luulin olevani ainoa, joka syö ja katsoo Suurinta pudottajaa. Mutta meitähän on monia. Mulla ohjelma on aina päivällisen höysteenä.

Onko kukaan muu muuten ikinä miettinyt, että kun kisaajia aletaan punnita paita päällä, niin ovatko he käyneet ihonkiristyksessä ja ovat siten täynnä arpia vai onko heillä joku löysän ihon kasaan kurova alusvaate? Toinen asia, mitä mä jatkuvasti pohdin on, että miten noiden kilpailijoiden asuinpaikat jakautuvat kartalla. Ei taida isoista kaupungeista juuri kilpailijoita olla. Mahtaakohan keskilänsi olla hyvin edustettuna? Vielä mulla ei ole sentään ollut niin tylsää, että olisin jaksanut perehtyä.

Kas, ratkesi tuo toinen pohdinta. Yhden finalistin kainalosta näkyi kiristyspuristusasua. Hahaa!

Minna J.
Oisko tulta?

Reps. :D Meillä ei ole telkkaria, joten aina nykyään jos menen jonnekin missä semmoinen on, liimaudun ruutuun. Viimeeksi kun näin kävi tämä kyseinen ohjelma oli käynnissä ja äärimmäiseksi noloudeksi huomasin alkavani itkemään kun ne tuli siltä maratonilta maaliin (ehkä tämän kaltaiset nolot kokemukset on syynä mun ylipainoon??? Ja wau- nythän voin tehdä asialle jotain kun syykin on löytynyt. Ja kylläpä taas itkettää).  

 

Ja tosta kiristystrikoohommasta: jos laihtuu puolet painostaan niin sitä ylimääräistä ihoa on PALJON. It ain't pretty. 

Mutta onko se vaan niin, että rikkaat ovat isossa mittakaavassa lihavia ja ne joilla ei ole ruokaa on laihoja? 

tiiti
ite puin

Vieralija, totta :D Juuri tässä SNICKERSIÄ syödessäni pohdiskelin tätä samaa.

Lii, oon miettinyt tuota samaa kulutus-tankkaus-juttua, ja loppujen lopuksi päädyin sellaiseen make-it-count-tekosyyhyn, eli niin kauan kun teen sen "ylikulutuksen" niin, että siitä on mulle iloa tai hyötyä, on tuollainen pienimuotoinen yli omien pakollisten tarpeiden eläminen ihan ookoo, pitää käyttää se hyödyksi ja iloksi, kun se mahdollisuus on, mutta ei tehdä sitä turhan takia. Kun ei se minun syömä raejuusto kuitenkaan mitenkään päädy sille nälkäiselle lapselle itsestään. Minä olen rehellisesti sanottuna liian laiska mitään konkreettista asian eteen tekemään ja pelkkä syyllisyydentunto ilman oikeita tekoja on suurempaa haaskausta kuin mikään.

Se on mulle jotenkin vaan ihan kummallinen ajatus, että joku tiputtaa yhden aikuisen ihmisen verran ylimääräistä rasvaa/nestettä kehostaan. Ja toki myös se, että sen verran (ja aineenvaihdunnan ihmeistä johtuen) reippaasti enemmänkin on onnistuttu ylimääräistä syömään. Kun ihan pelkästään laskien, esim. joku 70 kilon painonpudotus tarkoittaa periaatteessa sitä, että tyyppi olisi yhden vuoden ajan jokaisena päivänä syönyt "omien kaloriensa" lisäksi jonkun toisenkin päivän ruuat. Eihän se oikeasti ole noin mustavalkoisesti aseteltavissa, mutta menee kategoriaan "pistää miettimään".

Toinen juttu muuten on, että noissa ei ikinä kuule sitä "lihas painaa enemmän kuin läski, siksi paino ei tipu" -tekosyytä, vaikka tyypit pistetään vasta-alkajina salille ja dieetille.

fab, oikein :D

MinttuNörtti, täältä kyllä löytää vaikka mille paheelle vertaistukea :D Tosiaan, taitaa olla aika vähän city-ihmisiä tuolla, ehkä (jenkkiläinen) "maalais"elämä erityisesti ajaa helpommin ylipainoon (ajellaan pitkiä matkoja supermarkettiin ostamaan jättimääriä ruokia, jotka sitten tekemisen puutteessa syödään päivässä, eikä välttämättä tehdä mitään fyysistä). Pitääkin stalkata tarkasti noita kiristysvaatteita.

MinnaJ, luulen, että rikkaus on tuossa tapauksessa suhteellista, en usko, että kukaan noista on länsimaisella tasolla välttämättä erityisen varakas. Ihan jo toki siksikin, että rikkailla on varaa laihduttaa muutenkin kuin maailmanlaajuisessa teeveeohjelmassa. Toisena syynä voisi olla elintarvikepolitiikka (josta kertovat salaliittotv-ohjelmat ovat toinen suuri suosikkini), eli epäterveellinen ruoka on oikeasti halpaa ja helposti saatavilla, toisin kuin terveellinen. 

Ja kyllä muakin itkettää ja ilostuttaa, kun tyypit tekee hulluna töitä ja onnistuu ja näkee, miten ne on tosi ylpeitä ja tyytyväisiä itseensä. Toisaalta ajattelen, että se on vaan merkki siitä, etten ole maailman läpikyynistämä, toisaalta sitten mietin, että mahtaiskohan ne kehitysmaiden lapset olla yhtään niin liikuttuneita siinä kohtaa...

Siis ehdottomasti jos ylikulutuksesta on edes jotain iloa - mutta nyt pyrin välttämään ylikulutusta josta ei ole EDES iloa :D Sitäkin henkilökohtaisessa historiassani on.

Kommentoi