Elämäntapamuutokseni ja kuinka pääsin siitä yli

ite puin

Lempparini Virpi Salmi pörisyttää taas Lilyssä. Minäkin tahdon osallistua! Jos jätän varsin osuvat naiskuvaissuet huomiotta ja keskityn toiseen löytämääni pointtiin. Eli (etenkin) blogi- ja tositeeveemaailman trendiin siitä, että ihminen ei voi enää vain "käydä vähän salilla" tai "katsoa syömisiään, jos vaikka laihtuisi", vaan jokaisen pitäisi tehdä joku iso ja mahtava kaikkia elämän osa-alueita järisyttävä elämäntapamuutos. Matka. Ja kertoa siitä muille. Inspiroida.

Minä tiedän mistä puhun, koska minä olen Tiiti, (toivottavasti entinen) elämäntapafitness-julistaja.

Olen löytännyt liikunnan vasta reilusti yli parikymppisenä ja fiksut syömistavat siinä mukana. En etsinyt remonttia tai matkaa, eksyinpä vain työpaikan liikuntapäivänä elämäni ensimmäiselle spinning-tunnille. Ja siitä se jotenkin sitten lähti. Ja voi sitä riemua, lakkasi unettomuus, lakkasi päänsäryt ja olmimaisesti lysyttävästä toimistorottakropasta löytyi pikkuhiljaa lihaksia ja vähän voimaa ja kestävyyttäkin.

Kroppa kehittyi ja olin varma, että olin kaikilta muilta salaa löytänyt jotain todella ainutlaatuista ja ihmeellistä, siis sellaista, jonka halusin vilpittömästi jakaa muille. Yhtäkkiä olin se tyyppi, joka laittoi sunnuntaina klo 9 aamulla kavereilleen tekstiviestin "Ihana ilma aamulenkille!". Vaikka tiesin, että tyypit olivat krapulassa kotona. Olin se tyyppi, joka lounastauolla kertoi suu esanssisessa heravaahdossa kaikille ideaalisesta makroravinnejakaumasta (josta olin lukenut pakkotoistolta), vaikkei kukaan ollut asiasta minulta mitään tiedustellut ja olin se tyyppi, joka opasti puolen vuoden mittavalla salitreenikokemuksellani muille asiantuntevasti treeniohjelmia ja kuinka treenata "täysii". Olinhan lihaskasvun ekspertti, koska ensimmäistä kertaa salilla ikinä käyneenä lihakseni kasvoivat omasta mielestäni mahtaviin mittoihin. Tokihan se kasvu hidastui sen ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta enhän minä sitä silloin tiennyt.

Lisäksi olin rehellisesti sanottuna ihan hirmuisen ylpeä siitä, että olin löytänyt itselleni mieluisan treenimuodon, että luultavasti yritin ohjata kaikki kanssani käydyt keskustelut salitreeniin tai siihen kuinka usein siellä käyn. Kerrankin minä tein jotain kansanterveydellisesti hyödyllistä, ja ihan vapaaehtoisesti! Puoliksi odotin, että joku virkamies olisi tuonut minulle pokaalin, tai edes jonkun kauniisti asetellun kukkakimpun ja viirin.

Nyt vuosia jälkeenpäin mua oikeasti välillä ihmetyttää, että kukaan tyypeistä ei ajanut ylitseni trukilla. Kiitos heille siitä. Viirinkin suhteen luovuin toivosta. Silti perusterveet elämäntavat ja liikunta ovat säilyneet mukana, mutta nykyään en jaksa juurikaan erityishurrata kaurapuurolle ja mehukeitolle. Enkä oikeastaan hirveästi edes ajattele fiksua syömistä tai liikuntaa, ne vain kuuluvat ja sopivat mun elämään. Joka päivä. En vain osaa olla ilman. Eikä edes huvita.

Niin, ja niitä helkkarin pähkinöitäkin syön, tosin lähinnä duunieväänä, kun niitä on kätevä säilyttää työpöydän laatikossa.

Ehkä omaan häpeälliseen julistusmenneisyyteeni liittyen minua toisinaan vähän hihityttää (ja hävettää omat silloiset "inspiroivat" tsemppitekstiviestini), että juuri ehkä viikko sitten ruokarytmin, salitreenin ja terveelliset elämäntavat löytäneet iloisesti julistavat "fitnesselämäntavan" autuutta, ja etenkin helppoutta. Ja vielä auliimmin neuvovat tätä myös muille. Tyylinä on monesti sellainen varsin ehdoton "Aivan mahtavaa tämä 8 purkkia paljasta maitorahkaa päivässä, en kyllästy ikinä!!! Enkä ikinä syö karkkiakaan, kun on tämä sokeriton mehukeittoherkku!!!". Kun kyllä siihen maitorahkaankin saa ja voi kyllästyä. Haaste onkin etsiä ne juuri itselle pysyvät ja arjessa riittävän helposti vaihdeltavat keinot terveelliseen syömiseen ja liikunnan iloon, tasapaino sen herkuttelun ja normaalielämän välillä. Ei se ensimmäisen kahden kuukauden motivaatiopiikki, hirveä tuskatreenaus joka kerta yli kipukynnyksen ja kaiken syötävän punnitus. Kyllähän sellaisen alkuinnostusajan seisoo vaikka päällään. Siellä maitorahkassa.

Mutta eihän tuollaista kukaan elämäntapanaan tee, eikö tuollainen ole juurikin se pelätty vihasana "kuuri", eikä elämäntapamuutos? Samoin se ensimmäinen palavinkin liikuntaharrastusrakkaus voi väsähtää ajan kuluessa, ja siihenkin pitää löytää itselleen sopivia uusia juttuja.

Hei, olisiko teillä hetki aikaa? Haluaisin kertoa teille Jeesuks matkastani!

Että jos ajateltaisiin, että se keho syntyy oman elämäntavan perusteella ja on silloin siihen just hyvä, eikä omaa elämäntapaa synnytetä pelkästään sen (unelma)kehon perusteella.

Laiskanpulskealla jorinallani olkoonkin tiivistetysti kaksi pointtia matkalaisille:

  • Se on vaihe, se menee ohi, joten älä ainakaan lähettele tekstiviestejä darraisille ystävillesi, jos haluat pitää heidät sellaisina (ainakin jälkimmäisen osan).
  • Se ei ole vielä elämäntapa, jos se on kestänyt viikon. Tai edes puoli vuotta. Se on elämäntapa, kun se on rutiini, johon ei edes tarvitse erikseen kiinnittää huomiota ja se sopii juuri sinulle. Se ei riipu siitä paljonko maitorahkaa syöt tai olet syömättä.

Ja pari matkan seuraajille:

  • Olkaa armollisia, ne oikeasti tarkoittaa hyvää. Ihan oikeasti. Ja jos joku lähettää sulle darra-aamuna tekstiviestin, käännä kylkeä, äläkä lähde ajelemaan kohti trukilla.
  • Viiri on aina iloinen yllätys.
Share

Kommentit

Parsa_a

Kyllä tässä on ihan pointti paikallaan, kun alkuhypetys menee ohi alkaa se oikea elämäntapamuutos.  Ja elämäntapa se on vasta kun se tulee selkärangasta.

Sulla on tosi kiva tyyli kirjoittaa. Tykkään.

Eeva Kolu

Mä olen tullut superallergiseksi sanalle "elämäntaparemontti". Se haiskahtaa niin vahvasti siltä, että nyt laitetaan viikossa uusiksi kaikki syömisestä liikkumiseen ja sit alkaa "uusi elämä!". Kyllä ihminen voi ja saa muuttua, mutta aika harvalle se täydellinen muutos onnistuu viikossa tai kuukaudessa tai edes vuodessa - ja miksi edes pitäisi? Jos on 20 tai 40 vuotta  ollut tyyppi, joka arvostaa karkkia ja sohvalla köllöttelyä, niin mä en tajua miksi edes pitää pyrkiä siihen, että yhtäkkiä kumpikaan näistä jutuista ei ole enää ollenkaan tärkeä vaan suorastaan vastenmielinen. 

Ehkä kun itse olen tällainen vahvasti tolkun ja kohtuuden ihminen, niin tuntuu jotenkin pahalta kun nykyilmapiiri Suurine pudottajineen ja Pinterestin megafitnessbeibe-inspiraatiolauseineen tuntuu kannustavan sellaiseen kaikki tai ei mitään -ajatteluun. Koska ihan kokemuksesta tiedän, että suurin osa ihmisistä, jotka lähtee kaikki tai ei mitään -asenteella liikkeelle, valitsee lopulta sen "ei mitään" ja on kuukauden päästä taas sen saman sipsipussin kanssa sohvalla samalla kun lenkkarit pölyttyy eteisessä.

Kumiankka
Kelluva maailma

Hyvin kirjoitettu ja fiksu teksti, vaikka inspiksenä olikin Salmen viimeisin provo.

Se on minusta todella hienoa, että on näitä ihmisiä jotka oikeasti tykkäävät vetää jonkun viiden kilsan juoksulenkin -14 asteen pakkasessa, mutta vielä hienompaa olisi jos pitäisivät päänsä kiinni siitä, varsinkin SoMessa. Minua ja pölyisiä lenkkareitani ei vähempää voisi kiinnostaa.

Pivi

No mutta mun liikuntaharrastukset loppui kyllä ihan seinään, kun sää ja tsemppitekstarit muutitte Oulusta... :)

sanumaria

Kumiankka: mitä jos sitä ihmistä itseään kiinnostaa sinne SoMeen kirjoittaa että "vitsit tuli hyvä olo kun juoksin viis kilsaa ja oli vielä pakkastakin". Sama kait se on vaikka kirjoittais että "vitsit kun tuli hyvä olo kun söin juustokakkua"?

Nina Enroth

Mitäpä tästä aiheesta itse mitään kirjoittamaan, kun on tää sun postaus.

Mä luulen, että ihan vain treeniblogin pitäminen saatetaan silloin tällöin laskea sunnuntaiaamuisten lenkkitsemppitekstareiden veroiseksi vaahtoamiseksi ;) 

Mia-Elina

Nii, mää oon vähän niin ja näin pohdiskellut, että mitenköhän minunkin palstani nyt menee tuohon kategoriaan :) Vaikka kuntoprojektia tavallaan vedän, siinä taustalla on kuitenkin noin viiden, kuuden vuoden pohjustustyö, jonka aikana rutiinit ovat muotoutuneet, eri vaiheita on käyty läpi. Nykyinen, jolla vedän on pitänyt jo aika hyvin pari-kolme vuotta, ja se on aika paljon mun nuorella iällä!

Mut sitten kuitenkin halusin kokeilla vielä jotain uutta ja hankkia valmentajan apua... kehittyä vielä entisestään ja kokeilla rajojaan: kuinka pitkälle pääsen? Ei sillä, että se taso, jolla olen valmennuksen lopulla, tulisi olemaan se, joka säilyy loppuelämän, vaan se taso olisi sitten toivottavasti se ns. elämäni huippu, jotain mitä en omin avuin välttämättä saavuttaisi. Tähän mennessä olen ollut onnekas siinä, että kaksikymppisestä eteenpäin kunto on vain parantunut kaikilla mahdollisilla mittareilla, virtaa on aina vain enemmän - ja se on aivan hemmetin mahtava fiilis! Miksei kokeilisi rajojaan?

Mut olikohan kritiikki tai naurun kohde sitten enemmänkin sellaiset epärealistiset "elämätaparemontit", joiden vannotaan muuttavan elämä aivan loppuelämäksi? No huithait, toivottavasti jokainen itse tietää mitä polkua kulkee. ;)

ilonaxxx (Ei varmistettu)

Hallelujah!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hyvä kirjoitus, ja sun asenne, siis nykyään. ;)

Tuo kuvatekstin jeesuksesta-lipsautus oikeastaan paljastaa just sen mikä mua tässä hommassa tökkii. Siinä on juurikin tuollainen hurahtaneen uskonnollinen sävy: Jos kaikki vaan tajuaisivat tämän elämäntavan parhauden! Oikeesti tulee vaan niiiiiin hyvä mieli ja olo ja uniongelmat ja muut katoaa ja TIEDEkin sanoo että terveelliset elämäntavat on hyvät ja tsäänssit elää pitkään ja terveenä (päästä taivaaseen) paranee ja siis kuka ei haluaisi pelastua läskiltä (helvetiltä)!

tiiti
ite puin

Musta jotenkin unohdetaan, että tosiaan, suurin osa ihmisistä ei varmaan oikeasti tahdo elämäntapamuutosta, ne tahtoo sen vararenkaan pois ja jaksaa portaat hengästymättä ylös ja jatkaa mahdollisimman samaa elämään kuin ennenkin. Ja musta tässä ei ole mitään vikaa, eikä se edes mitenkään välttämättä tarkoita nopeaa ja väistämätöntä kuolemaa ylipainoon.

Liikunnankin terveysvaikutukset saa yllättävän pienillä määrillä. Eikä tarvitse missään vaiheessa treenata verenmaku suussa. Jos haluaa vaan ne terveysvaikutukset, sekin on hyvä. Tai jos ei halua, senkin pitäisi olla jokaisen oma valinta.

Kun on ihmisiä (kuten minä), joita liikkuminen ja syöminen ja se tiede siellä taustalla kovasti kiinnostaa, ja sitten on varmaan suurin osa, joita vaan kiinnostaa, että se kroppa toimii matkalla tekemään kivampia ja kiinnostavampia asioita.

Ja kyllähän mä edelleen osaan olla erityisen raskas terveysnatseilun suhteen. Yritän kaveripiirissä (ja fb:ssä) pitää sellaisen agree to disagree-mallin, eli olen tyrkyttämättä mitään ja paljastan rasittavuuteni vain kysyttäessä (voimalla, toki, kun sitten kerrankin on mahdollisuus päteä). Ihan niinkuin en mä tupakoiville frendeillä mäkätä (ihan) joka kerta, että onpas tuo epäterveellistä tai linkkaile fb:ssä, että "Ihanaa olla tupakoimatta" ja linkki johonkin syöpätutkimukseen. Aikuiset ihmiset osaavat tehdä valintansa itse.

Treeniblogin mä taas näen jotenkin niin, että se on mun oma kirjoittelupaikka, jutuille joista tykkään, ja sinne saa tulla katsomaan jos tahtoo (en sieltäkään jaa postauksia esim. kavereille fb:ssä, kuten en tästäkään blogista). Silloin en vätise kenekään naamalle. Enkä sielläkään juurikaan saarnaa tai neuvo (tai ainakin yritän olla neuvomatta ja saarnaamatta. Jotenkin tuntuu, että mitä enemmän asiaan perehtyy ja mitä enemmän tietoa kertyy, sitä vähemmän ketään edes haluaa neuvoa :D

Ja Piville erityis-<3

Pumpuliina (Ei varmistettu) http://www.pumpulipilvet.blogspot.fi/

Heh, loistava kirjoitus. :D Eksyin sivuillesi sattumalta. Tykkään tyylistäsi kirjoittaa, joten taidanpa alkaa seuraamaan blogiasi säännöllisesti. :) Aurinkoista viikonloppua.
Terkkusin Pumpuliina

Aroz (Ei varmistettu)

En halua olla mikään cf jeesustelija, enkä tuomitse kenekään tekemisiä tai liikkumisia, mutta olen niin sairaan fiiliksissä joka ikisestä kilosta jonka saan lisättyä penkkitulokseen, kyykkyyn, maveen, c+j:hin ja joka ikisestä sekunnista joka karisee samasta treenistä niin pakkohan niitä on ääneenkin hehkuttaa joskus :D Mut kyllä mä kuuntelen muiden bissenjuomisen ja lasten vaippajutut ihan kiltisti vaikka kumpikaan ei mun elämään kuulu, niin en mä koe että mä rasittaisin muita mun jutuilla kun en ole kellään tuputtamassa omaa elämäntapaani. Ja minusta tämä video oli hyvä https://www.youtube.com/watch?v=5zvqNHDTf8Y "Beauty in Strenght".

tiiti
ite puin

Tokihan sitä pitää harrastuksestaan innostua, ja hihkuakin, jos siltä tuntuu. Määkin hihkun, mutta yleensä tyypeille, jotka on samanmielisiä tai sitten just siellä treeniblogissa.

Toisaalta, jos joku tyyppi alkaisi joka kerta pitkästi ja innostuneesti kertomaan mulle vaikka agilitystä ja ralliautoilusta tai jostain, jonka koen todella vieraaksi (ja epäkiinnostavaksi) itselle, kyllä mua ehkä vähän alkaisi nyppimään. Mutta se nyt tietty riippuu yksilöstä, läheskään kaikki ei oo niin nihkeitä kuin meikä :D

Näissä treenijutuissa on yleensä se ero muihin harrastuksiin, että ne tosiaan näkyy elämässä aika kokonaisvaltaisesti, ne on läsnä arkena ja duunissa ja muutenkin kuin just siellä harrastuspaikalla. Toisin kuin jos se harrastus ois vaikka larppaus. Ei se juurikaan tule esiin, jos ei erikseen ota sitä puheeksi tai väkisin raahaa jotain styroksikirvestä aina mukanan.

Ja taas toisaalta, kaikki kuitenkin syö ja liikkuu edes jotenkin, ja kaikille se on peruskoulusta lähtien toitotettu, että pitäis sitä ja tätä syömisen ja liikkumisen suhteen. Ja siksi ehkä mikätahansa kannanotto syömisen tai liikkumisen suhteen otetaan aina jotenkin tosi helposti  samalla kannanottona kaikkien muidenkin elämäntyyliin.

Beauty in Strength -videosta pakko tosikkonillittää sen verran, että vaikka se nättiä ja tavallaan ihan inspiroivaa katseltavaa olikin, musta treenissä (ja arjessa) saa näyttää just niin perseiseltä tai äijämäiseltä kuin haluaa. Lisäksi tommonen silikoni-implantoitu sixpack-kroppa on useimmilla _ihan tosissaan_ huomattavasti vaarallisempi ja epärealistisempi tavoite kuin pelkkä laihuus. Tosi harvan naisen fysiikka kestää ympärivuotista sixpäkkikuntoa ilman todella pitkää treenitaustaa ja pitkäjänteistä ja määrätietoista treenaamista ja ruokavaliota. Tavallaan musta tuossa kuvallinen ja sanallinen viesti oli vähän ristiriidassa, kyllähän siinä on puhetta itsensä hyväksymisestä ja treenaamisesta muilla kuin ulkonäkötavoitteilla, ja ja sitten kuitenkin kuvataan märkiä beibejä mikrosortseissa. Itse voisin vaihteeksi katsella vaikka näitä.

Pitäis ehkä myös saada aikaiseksi joskus käydä kokeilemassa tuota crossfittiä :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Jaa tuo video.. Ehkä toi kroppa ei ole se mitä pitää tavoitella, mutta mä ymmärsin viestin niin, että älä pidä jotain laihuutta tai muutakaan tavoiteltavana, vaan jos haluaa jotain urheiluun/ulkonäköön liittyviä tavoitteita niin asettaisi ne päämäärät muuten kun johonkin vaakalukemaan "juoksen 100 metriä", "opin kiipeämään köyttä" "kyykkään 100 kiloa" "saan kämmenet lattiaan jalat suorana" tai mikä ikinä sitten onkin jokin realistinen mutta haastava, kyllä mä uskon että nua tuammoset motivoi enemmän ja ne on helpompi saavuttaa kuin joku vaakalukema. Ja niinkun tossakin viedeossa sanottiin, niin vaikka treenas kuinka kovaa, niin ikinä ei silti ollut tyytyväinen siihen mitä peilistä näkyi. Ja toi video on ihan huippu, noita strongman comppeja kattoo mielellään! Samoin kun kaikki power- ja oly lifting hommat on aivan sairaan hienoja!!! Niin tiukkoja naisia, et huh huh!

Vierailija Jii (Ei varmistettu)

Tunnistin tekstistä nykyisen (joskin jo parantumaan päin olevan) itseni. Nyt naurattaa ja nolottaa. Oi, voi. Kiitos! :D

tiiti
ite puin

Vierailija, joo asiaahan siinä puhuttiin, en ole siitä eri mieltä, musta vaan se kuvallinen viesti oli siinä jotenkin ristiriidassa kaikkine rasvattuine abseineen. Sellainen kunto kuin oikeasti on terveellisesti saavutettavissa tosi harvalla, muuten kuin ihan hetkellisesti. Musta ois jotenkin kiva, että treeniblogeissakin olisi enemmän noita sporttituloksia, ja kehitystä, niitä ois hauska lukea. Mäkin tykkään noista voimanaisasioista, oispa niissä nähty strong se new skinny.

 

Vierailija Jii, mun syvää häpeää lohduttaa, että löytyy muitakin :D Nyt on vielä ilmeisesti jotkut kaalisipsit tosi trendikkäitä ja joka kertan muistan ton nohevan kaalispagettikauteni :D (ja siis jokainen toki syökööt mitä tykkää, mutta omalla kohdalla olisin ihan oikeasti vaan voinut syödä sitä oikeaa spagettia ja pitää pääni kiinni, mitään eroa ei olisi ollut huomattavissa missään)

Kommentoi