Ennen kaikki oli... -haaste osa 4: Kaikki parisuhteet eivät vanhene kuin viini

Ladataan...
ite puin

18.9.2009

Ja toiset ovat etikkaa alunperinkin. Se on perjantai. Tulen töistä. Lähden baariin.

Kotiudun Tampereelle kokoajan enemmän, tapaan uusia ihmisiä. Juurrunkin jo vähäsen. Tykkään työstäni, tykkään harrastuksistani. Helkkari, minä tykkään elämästäni. Ja silti, mitä paremmin minä viihdyn elämässäni, sitä vähemmän viihdyn kotona, ja sitä vähemmän ymmärrän tuota toista joka asuu täällä. Tai tarvitsenkaan, tarkemmin ottaen.


Jossain vaiheessa parisuhteessa on hauskoja hetkiä aina vain vähemmän ja vähemmän ja niitä velvollisuuksia enemmän ja enemmän. Lopulta minusta tuntuu, että olen yksin vastuussa kahdesta aikuisesta ihmisestä, kolmesta kissasta, aamuheräämisistä, töistä, syömisistä ja ihan kaikesta. Ja jos minä hetkeksikään herpaannun suorittamasta ja huolehtimasta, jos minä hetken hengähdän tässä välissä, kukaan ei ole ottamassa minusta kiinni.

Yhdessäolo on ahdistavaa. Ei ole muuta sanottavaa kuin ilkeilyä.



Ja jostain, aina jostain, tulee väliin sen verran riittävän hyvää, että jaksaa.

Sitten alan huomata, että kaikki miehen tarinat eivät enää täsmääkään. Kummallisia, ihan merkityksettömiä asioita. Alkaen lapsuusmuistoista ja päättyen siihen, missä bensa-asemalla on tankattu eilen. Ja sitten niitä merkityksellisiä asioita; missä ja kenen kanssa on oltu ja mitä ostettu. Vaikka ruokarahat oli eilen loppu. Päädyn epäilemään vähän kaikkea. Ainakaan minua ei sitten huijattaisi. Enää.

Yritän lopettaa koko suhteen. Ei. Kyllä kaikki muuttuu, kunhan jaksaa taistella.

No jos ei hyvällä, niin yritetään sitten pahalla. Käyttäydyn huonosti, niin huonosti kuin ikinä osaan. Lakkaan puremasta kieltä ja kävelemästä varpaillaan.

Ei. Kyllä kaikki vielä korjaantuu, muuttuu ja paranee. Älä luovuta.

Mutta voisin kuulemma muuttaa vuokralle jonnekin, kunhan edelleen maksan oman osuuteni asuntolainasta, koska muuten miehellä ei ole asuntoa. Yhteisen asunnon voisi kuulemma myydä sitten, kun koko laina on maksettu, eli noin 20 vuoden päästä. Jos siis tahdoin luovuttaa. Mutta kyllä kaikki vielä muuttuu.

Olen umpikujassa ja minua alkaa väsyttää.

Päästä irti jo.

Share
Ladataan...

Kommentit

maribeibe (Ei varmistettu) http://vakitukko.blogspot.fi

Vittu mitä paskaa jotkut ihmiset/miehet yksinkertasesti on. Miten niistä edes pystyy tulemaan tuollasia? Ei jumalauta.

(Kuulosti tutulta, tiedät kyllä mitä tarkoitan..)

tiiti
ite puin

Näin jälkikäteen mietittynä sitä vähän ihmettelee, että miksi helkkarissa sitä omaa pahaa oloaan katselee niinkin pitkään, mutta kaipa se on tavallaan hyvä asia, että uskootoivooblaablaablaa. Ja tavallaan oon myöskin sitä mieltä, että toiset ihmiset vaan ei sovi toisilleen ja tuo toisissaan ne paskimmat ja huonoimmat puolet esille, vaikka toki jokainen omasta itsestään vastaakin.

Ja toisaalta, kyllähän tämmöinen jälkiviisausnäkökulma on aina hyvin erilainen kuin silloin, kun on ns. tilanne päällä, nyt ehkä osaa yhdistellä asioita eri lailla kuin silloin, kun sitä eli :D

RainDrop (Ei varmistettu)

Kiitos naista, taa "juttusarja" oli tosi mielenkiintoinen luettava. Se on kummallista, miten kauan sita jaksaa uskoa, etta kylla taa tasta paremmaksi muuttuu, ihan varmasti....kunnes sitten joku asia tai ihminen saa tajuamaan miten pielessa kaikki on.

Saiskohan sultakin toivoa samanlaista "ylimaaraista" osaa tahan jatkokertomukseen, kuin haasteen aloittajalta, eli miten tosta tilanteesta paadyttiin nykypaivaan? :) Tammonen toisten ihmisten elaman vakoilu on niin kiinnostavaa :D

tiiti
ite puin

Joo, tossa yllä kommentissa jo vähän mietiskelinkin tätä juttua. Siinä arjessa varmaan kuitenkin on niin paljon kaikkea muutakin, että pitää antaa tavallaan sen kaiken huonon kasaantua, että saa tarpeeksi kiukkua nostaakseen asian esille. Ja tätähän sivusin tossa taannoisessa meuhkaamiskirjoituksessakin, mä oon maailman huonoin lähtemään, vaan yritän aina vihoviimeiseen asti säilyttää sen entisen.

Ja muisteluhommahan nivoutui aika hyvin näillä annetuilla päivämäärillä, niin ei tarvinnut tehdä ylimääräistäkään :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen etsinyt ja lukenut kaikki mahdolliset tämän haasteen jatkotarinat eri blogeista ja nyt toivonkin, että joka ikinen Suomen bloggaaja ottaisi haasteen vastaan, nämä on niin koukuttavia.
We want more! Äkkiä jatko-osa, haluan tietää miten käy!

Piipo79

Parempi kuin hyvä romaani!

tiiti
ite puin

Joo, oon itsekin seurannut näitä haastevastauksia mielenkiinnolla, älyttömän kiva päästä vaklaamaan toisten elämää :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Pakko sanoa, että huolimatta tekstin raskaasta sisällöstä, näytät helvetin hyvältä näissä kuvissa.

t. random_stalkker

tiiti
ite puin

Haha, mä muistan, että mulla oli tässä semmoinen loistokas ja ammattimainen kuvausviritelmä, jossa mun pokkari oli asetettu yhden pahvilaation ja yhden kirjan päälle keittiön apupöydälle ja sitten ajastimella otin kuvia, ehkä siitä tuli sitten edustava kuvakulma :D (kuvista päätellen en ole tässä kohtaa vielä iiiihan oppinut säätämään white balancea, mutta olen "taidokkaasti" siivonnut gimpillä kissanhiekkalaatikon kulman pois kuvista)

Merilintu (Ei varmistettu)

Voi ei, juuri näitä ajattelin tänään, kun heräsin ja kaikki näytti yhtä mustalta kuin eilen illallakin. Mutta jotenkin sitä yrittää jaksaa. Kun on sitä hyvääkin, kun jos kuitenkin syy onkin siinä että itse vaan tekee liikaa ja stressaa liikaa. Ja kun toinenkin sen sanoo, "ei se vaihtamalla parane".
Hieno teksti!

tiiti
ite puin

Kiitokset, näähän on tämmöisiä jälkiviisaudella kirjoitettuja, eipä siinä itse tilanteessa viiltävät analyysit paljon pauhanneet, kunhan meni päivä kerrallaan eteenpäin ja tavallaan vain odotti, että jostain saisi syyn lähteä tai pysyä. Tsemppiä sinne, asiat kyllä järjestyy aina :)

Kommentoi

Ladataan...