Haastejuttu, sis. ärsytysfaktoja

ite puin

Sain Sanulta tämmöisen blogihaasteen. Tai pffft... minä mitään saanut. IHAN ITSE piti käydä lukemassa ja tähän kopioida. Haasteeseen kuuluu Sanun kymmenen kysymystä ja sitten piti keksiä omasta itsestään kymmenen faktaa. Melko numeerista.

1. Uskotko, että Jamie Oliver oikeasti kokkaa kotona joka päivä?
Toki, sitten spontaanisti illalliselle saapuvat pääsiäispupu, joulupukki ja kaikki levymyynniltään menestyneet Voice of Finland -voittajat, jotka ensin auttavat ruuanlaiton puhdetöissä samalla iloisan tyhjänpäiväisiä jutustellen, ja lopuksi koko jengi kokoontuu tunnelmaanostattavan musiikin säestämän syömään ison pöydän ääreen.

2. Mitä ruokaa et ikinä suostuisi maistamaan?
Jo kerran syötyä?
3. Mikä on noloin asia, mitä sinulle on tapahtunut?
En laske tai järjestele. Tyydyn vain satunnaisten fläshbäkien aiheuttamiin pelon- ja vilunväristyksiin.
4. Kesämökki on niin monen suomalaisen haave. Meren, järven vai joen rannalta? Vai ei vettä lähimaillakaan?
En mää tiedä mistä ne monet haaveilee. Mutta jos siis mun pitäisi hommata mökki, niin mieluimmin keskeltä kaupunkia. Kerrostalosta.
5. Paras juhannusperinne, jota yrität yhä noudattaa?
Olla hengissä. Haasteita näkyvissä ehkä n. 70 vuoden kuluttua.
6. Hölmöin ostoksesi.
No en laske tai järjestele näitäkään. Tietysti varmaan kiva harraste, jos joskus on tosi tylsää.
7. Rutiini, josta et luovu.
Tekonäppärä kommentointi. Pyytämättä, tietenkin.
8. Maa, johon haluaisit matkustaa.
Keski-? Jos aktiivisesti haluaisin johonkin matkustaa, kai mää sitten vaan menisin sinne, enkä vänisisi blogissa  Ts. en ole varsinaisesti mikään haaveilija ja ennakkomeuhkaaja.
9. Maa, johon et lähtisi mistään rahasta.
Enköhän mä mene minne vaan, kun tarpeeksi maksetaan. Kuka oikeasti olisi niin idiootti, ettei menisi miljoonasta eurosta vaikka Ranskaan? Ihan vain periaatteesta?
10. Tv-sarja, jotka katsot, mutta et ole aiemmin kehdannut myöntää sitä kenellekään.
Myönnän kyllä ihan avoimesti kaiken teeveesarjatörkyni. Ehkä mun pitäisi alkaa katsomaan väkivaltaista kääpiöpornoa, niin sitten olisi jotain, jota voisi häpeillen tässä tunnustaa. Ehkä se on siksi niin suosittua? Olen kuullut *köh*.

Ja sitten ne 10 faktaa. Koska olen tehnyt tällaisen samanmoisen faktalistauksen ihan tosi monenmonta kertaa, tämä seuraava näkökulma minulle sallittakoon. Eikä sitä käytettäköön minua vastaan missään olosuhteissa.

1. Minua ärsyttävät faktalistaukset, joissa naamioidan omakehua mukakiinnostaviksi faktoiksi, tyyliin "minua luullaan usein missiksi, ja osaan laulaa kuin enkeli, tai näin sanoo ainakin miljonääripoikaystäväni".

2. Minua ärsyttävät faktalistaukset, joissa kerrotaan selkeästi toiveminästä eikä todellisuudesta, tyyliin "lempiruokaani aamuisin on kuiva kaurapuuro, syön sitä venytellessäni sivuspagaatissa ennen joka-aamuista maratonjuoksuani"

3. Minua ärsyttävät faktalistaukset, joissa kerrotaan itsestäänselvyyksiä ja turhanpäiväisyyksiä, tyyliin "pidän jäätelöstä, mutta minua ärsyttää muiden ihmisten kateus". (jostain syystä oma kateus ei näissä ikinä ärsytä)

4. Minua ärsyttävät faktalistaukset, joissa selkeästi yritetään olla toooosi originellejä ja persoonallisia (ja tietenkin failataan, koska ei olla), tyyliin "pidän tavasta, jolla tyhjä muovipussi leijailee kuin tanssien syksyisessä kuulaassa tuulessa."

5. Minua ärsyttävät faktalistaukset, joissa yritetään kalastella jeesustelupisteitä, tyyliin "nautin tiskaamisesta eniten ennen aamunkoittoa, koska se mahdollistaa myös ikkunanpesun ennen aamukymmentä. Eli ennen kuin lähden vapaaehtoistyöhöni orpokodissa".

6. Minua ärsyttävät faktalistaukset, joissa harrastetaan namedroppailua tyyliin "bestikseni Cheek, Gare ja Tutan-c'mon (en tunne suomiräppäreitä, kai jonkun nimi on Gare ja/tai Tutan-c'mon) pitävät minua koko possen parhaana tagaajana".

7. Minua ärsyttävät faktalistaukset.

8. Minua ärsyttävät faktalistaukset, jotka loppuvat kesken

17. Minua ärsyttävät faktalistaukset, jotka ovat ennalta-arvattavia

Nyt sitten vain odotellaan, että ottavat minut aiheeksi Trivial Pursuitiin. Minun väri on sitten se kakanruskea.

Sitten pitäisi haastaa rajattu lukumäärä ihmisiä mukaan. Mutta kun mut on traumoitettu ala-asteen pesisjoukkuevalinnoissa sinä aina-viimeisenä kentän laidalle seisomaan jäävänä niin, että saan välittömiä ahdistustakaumia tällaisessa valintatilanteessa. Että mä en nyt ehdi haastaa ketään, kun mun pitää hengitellä rauhallisesti tähän paperipussiin.

Share

Kommentit

Tunnetilan Nina (Ei varmistettu) http://ninan-tunnetila.blogspot.fi/

Ai ristus että mun mahaan sattuu! Huutonauroin ääneen tätä lukiessa. Varsinkin tuo 10 faktaa sinusta on kuin omasta näppiksestäni, paitsi etten osaa kirjoittaa yhtä nasevasti ja näppärästi kuin sinä. Kiitos ja ylistys Tiiti!

tiiti
ite puin

Hihii, kiitos, kehuja! Ne on mun lemppareita :D

Heidi/Bobby Jean (Ei varmistettu)

BUHAHA. Ensimmäinen faktakohta. Mulle tuli mieleen, kun ihan ekalla ja tokalla luokalla mä olin mielestäni aivan hirveän nätti. Ihan missiainesta, tietty. Silloin oli näitä kirjevihkoja eli kirjiksiä, mitä vaihdeltiin kavereiden kanssa ja esitettiin kysymyksiä ja vastattiin kysymyksiin. Aina välillä joku kysyi, että ootko mielestäsi nätti. Ei siihen voinut vastata tietenkään, että olen. Sehän olisi ollut itserakasta! Mä vastasin aina jotain sellaista kuin 'no en mä nyt tiedä, mutta kyllä kaikki muut ainakin niin aina sanoo'.
Semmosen itsevarmuuden kun saisi takaisin. :D

tiiti
ite puin

Meillä oli ala-asteella tehty tästä oikein taidetta. Silloinhan missin piti olla (mukamas) pitkä, eli jotain 170 senttiä. Jota kukaan ei tietenkään ollut. Tästä sitten kehitettiinkin joukkopsykoosinomainen harhahuulos, jossa tyttöporukassa seisoisemme majavahampainemme ja peikkotukkinemme pihalla ja toistelimme "kyllä mekin voitais alkaa misseiksi, muttei pituus riitä.".

S44R4 (Ei varmistettu)

Luin, että "minua luullaan usein maissiksi".

tiiti
ite puin

Mua ei juuri koskaan luulla maissiksi :'''(

MinEna
Kasvukäyrillä

Tästä on paha enää paremmaksi laittaa, ja sun kymmenen faktaa paljasti mun kaikki aikeeni :D

tiiti
ite puin

:D

Suvinen
This is our story

Sä voisit alkaa keräämään noita kuvia Pinterestiin omaan kansioon. Koska ne osuu ja uppoaa muhun aina, niin voisin stalkata niitä suoraan sieltä.

EHHEH.

 

Suvinen
This is our story

Toi oli siis linkki. Ku kerta väännetään rautalangasta.

tiiti
ite puin

Ahahah, Roberto :D

Hmm... joo, semmonen arseilu-Pinterest.

Vierailija (Ei varmistettu)

MAHTAVIAAA noi sun faktasi! :D Osu ja upposi. Vielä parempi kun noita toiveminäfaktoja kerrotaan videon muodossa. Kuinka monta kertaa pystyy tuijottamaan itseään faktojen välissä (ja niiden aikana) siitä näytöltä?

tiiti
ite puin

Hmm... totta, ehkä siitä saa jotain itsesuggestiomateriaalia, soittaa toiveminäänsä itselleen öisin, kun nukkuu, ja jonain aamuna herää sinä toiveminänään.

 

(pitääpä kokeilla)

Satu (Ei varmistettu)

Nauroin ääneen tuolle Tutan-c'monille, niin nerokasta!

tiiti
ite puin

Jos ei sellaista räppäriä vielä ole, mää varaan sen nimen itselleni!

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en kyllä mistään hinnasta matkustaisi esim. Afganistaniin tai mihin vaan turvallisuudeltaan epävakaaseen maahan, jossa naiset ovat arvoltaan jotain halvaantuneen yksisilmäisen poikavauvan ja lehmän välistä.

tiiti
ite puin

Eli jos mää maksaisin sulle 400 miljardia siitä, että menisit Afganistaniin, et menisi? Vaikka tuolla summalla voisit ajaa rajan yli titaanivalmisteisella tankilla ja peruuttaa takaisin, ja silti jäisi aika monta sataa miljardia yli. Jotka voisit vaikka lahjoittaa niille naisille, poikavauvoille silmäluvusta riippumatta ja lehmille?

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Yövuorossa sun blogi on hauskimmillaan.

Kommentoi