Jätä se mulkku.

ite puin

Lilyn toimituksen palstalla keskustellaan pettämisestä. Ja siitä, mikä on pahinta, mitä parisuhteelle voi tehdä. Ihmiset jonossa toteavat, että joo, pettäminen, eipä se tunnu juuri missään. En minä toista omista. Tai siis pahaltahan se tuntuu, mutta pahempi se kuitenkin olisi jos vetäisi turpaan. Tai käyttäisi huumeita. Ja se oli minusta kummallista. Sitten minä ajattelin ns. olla tästä mieltä.

Kun lapsukaiset (ja minä saan näin sanoa, koska olen keskimääräistä palstanpitäjää vanhempi, ja päteminen edes vähän kumoaa kraaterimaisia silmäryppyjäni), minusta nuo kaikki edellämainitut ovat semmoisia piirteitä, joita ei tarvitse haluamattaan sietää. Ei vaikka joku toinen teko tai tekemättömyys olisi vielä pahempi. Samoin ovat muuten esimerkiksi:

sukkien heittäminen lattialle
ruma tukka
ärsyttävä tapa lausua s-äänne sanassa tismalleen
Spede-fanitus

Ja tämän ei ole tarkoitus kannustaa ihmisiä pinnallisuuteen ja arvostamaan epäolennaisuuksia kumppania valitessaan. Tarkoitus on sanoa, että oman parisuhdehenkilönsä valinnassa saa, ja pitää, olla niin pikkumainen kuin oikeasti on. Jos se ärsyttää, se ärsyttää. Jos käytös loukkaa, se loukkaa. It's not me, it's you. Tosin minä jopa väitän, että kaikki ovat pinnallisia, tiedostivatpa (tai myönsivätpä) sen tai eivät. Ja tiedättekö mitä, se on IHAN OK.

Mutta se pettäminen ja siitä loukkaantuminen. Kyse ei ole toisen omistamisesta tai vangitsemisesta, ei siitä, kenellä on vahvin itsetunto tai paras ja ylevin henkinen yhteys. Kyse on ihan vain ja ainoastaan kunnioituksesta. Minä en "hups-vahingossa" pane ketään kännissä tai selvinpäin, puhumattakaan jostain pidempiaikaisesta taustasuhteesta ilman, että tarkoittaisin sillä loukata juuri sitä, jonka olen antanut ymmärtää olevan minulle tärkeä.

"Vahinko" on paskapuhetta. Vahingothan ovat semmoista, jotka sattuvat tiedostamatta eikä tahallaan, esim. kompastuu kynnykseen tai unohtaa ostaa maitoa. Miten sellaista voi edes luvata olla tekemättä? Mä rakastan sua niin paljon, että en enää ikinä kompastu mihinkään, mä lupaan. Ai ei vai? Että kuulostaa hölmöltä? No sitä minäkin. Eli petitkin sitten tahallaan, mutta ajattelit väittää sitä vahingoksi. No sehän onkin parempi sitten se.

Minä tahdon rinnalleni toisen ihmisen, joka ajattelee samoin, eikä pane ketään muita vahingossa tai ajattele, että satunnaisella limakalvokontaktilla ei jotenkin olisi merkitystä, koska nauramme samoille vitseille. Ja sinä, juuri sinä, joka nyt ajattelet, että "no eipä tommosia miehiä/naisia ole, kaikki pettää, tai ainakin haluaa". Olet väärässä.

Parisuhteen ei pitäisi olla arvo sinänsä. Sen arvo tulee siitä, miten hyvä just sulla on olla just siinä. Ei siitä, kuinka pitkä se on, kuinka kivaa sulla oli siinä viime vuonna, kenen kanssa se on, oletko sä jonkun isä tai äiti, tai mitä sun sukulaiset ajattelee sun yliluonnollisesta kyvystä antaa anteeksi toisen yöjuoksut. Maailmassa on miljardeja ihmisiä, eiköhän joku niistä ole sulle sopiva ilman, että se vituttaa, itkettää tai muuten tuntuu pahalta (ellei tietysti edelliset ole juurikin se mistä parisuhteessa tykkäät, jossa tapauksessa anna mennä vaan).

"No mutta ihmiset tekevät virheitä." Tosin jännä sinänsä, harvemmin tavalliset ihmiset tappavat ketään vahingossa, ryöstävät pankkeja vahingossa tai kiduttavat pieniä eläimiä vahingossa, tai oikeastaan mitään muutakaan. Hyvistä vahingoista nyt puhumattakaan.

"Ja se on vain oire". Puukko naamassa on myös oire, mitäs sitäkään sen enempää pohtimaan. Edelleen, fiksu ihminen, joka arvostaa parisuhdettaan, osaa tulkita omia oireitaan ennen kuin tartutaan siihen lähimpään puukkoon/penikseen. Tee se hätähuutosi vaikka huutamalla, älä panemalla toista ja yrittämällä peitellä sitä.


Minusta anteeksiantamista tai "ylipääsemistä" pidetään ihan liian suuressa arvossa. Etenkin siihen nähden kuinka pieni mahdollisuus on oikeasti OIKEASTI tuollaista loukkausta anteeksi antaa. Ihan kuin olisi jotenkin huonoa ihmisyyttä myöntää, että hei, tiedätkös, tää oli nyt tässä. Sinä mokasit. Älä paukauta ovea matkallasi ulos.

Anteeksiantamista parisuhteessa jotenkin ihannoidaan. Että on se ylvästä, pääsi tuosta yli ja kaikkea. Siinähän voi olla vähän niinkuin se parisuhteen jeesus. Ja todennäköisesti sisällä kihisee. Jossain. Aina hoetaan, että "lähteminen on helppoa". Mutta oletteko huomanneet, että näin sanovat yleensä ne, jotka jäävät ihan viimeiseen asti? Yleensä tilanne on se, että jääminenhän on helppoa, mikäs tässä, niellään kiukku ja pettymys ja teeskennellään, että kaikki on niinkuin ennen. Vähän ylpeydestä nipsaisee, mutta eipähän tarvitse myöntää, että kyllä, ihan väärällä tavalla suurmulkun kanssa tässä haaskasin elämääni.

Mutta kun se lähteminenhän on vaikeaa. Työlästä. Hankalaa. Tulee muuttamista ja tavaroiden jakoa, oma sähkölasku, onkohan mulla varaa, ja kavereillekin pitää kertoa. Ja kenen kanssa mä sitten olen? Mitäs jos mä en ikinä löydä ketään ja kuolen yksin? Ei, kyllä se vaan on parempi pysyä yhdessä. Vaikka tämä kalvaa sisältä ihan joka päivä.

Ei ole. Jätä se mulkku.

(loppuun tähdennettäköön, että henkinen mulkkuus ei ole sukupuolisidonnaista)

Share

Kommentit

Säihky (Ei varmistettu)

Amen!

AnneVee (Ei varmistettu)

Oot mun idoli! Puit sanoiksi ajatukseni tiSmalleen.

AnneVee (Ei varmistettu)

Just tajusin: puit. Ite puit. Puida, pukea,...hö-hö-hö-hö-tirsk. :D

Enna (Ei varmistettu)

Tisssshmalleen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi Tiiti että mä tykkään sinusta <3

Tee (Ei varmistettu)

Lähteminenhän on helppoa! Helpompaa kuin jäädä siihen persiilleen menneeseen suhteeseen lapioimaan tietään ulos. Oma kokemus parisuhteesta ja pettämisestä parisuhteessa on se, että anteeksi antaminen kannatti - teetti ihan pirusti työtä ja vitutti pitkän aikaa. Mutta en ollut anteeksi antavana osapuolena puolen minuutin vertaa suhteen jeesus saati taputellut villaisella. Vuoden prosessin jälkeen pettämisen aiheuttama tunnemyrsky oli hallittavissa ja tyyntyi, ei kalvanut enää eikä kummitellut, eikä saanut puolisoani näyttämään kokovartalomulkulta. Kertaakaan en ajatellut tyytyväni siihen mitä on, en suostunut ajattelemaan itseäni pienenä sielunpuolikkaana, joka ei saa parempaa. Tärkeintä koko prosessissa oli molempien aktiivinen asian työstäminen ja halu saada parisuhde toimimaan - niinhän me tehtiin jo kauan ennen pettämistäkin, haluttiin olla yhdessä ja olla onnellisia. Jos puolisoni ei olisi suostunut terapiaan, olisin pakannut astiani saman tien ja muuttanut pienen vauvamme kanssa niiltä suorilta.

Noh, pointti lienee se, että pettämistä ei tarvitse sietää eikä hyväksyä. Ikinä. Eikä antaa anteeksikaan, jos siltä tuntuu, unohtaminenha on käytännössä mahdotonta. Mutta jokaisella on omat lähtökohtansa ja elämäntilanteensa, suhteesta lähtevää ja suhteeseen jäävää tulee kunnioittaa ja tukea ratkaisuineen ihan samalla tavalla. Mehän emme tiedä mitä itse kunkin korvien välissä tapahtuu ja millaisia prosesseja parisuhteissa tapahtuu.

tiiti
ite puin

Tässä olet ihan oikeassa, jokainen tavallaan ja niinkuin tuntuu hyvältä, totta kai! Tulee vaan vähän tylsiä paasauksia, jos laittaa tämän lauseen aina mukaan :D

Se jääminen ei vain saisi olla itseisarvo, ja pitää tajuta, että siitä oman kiukkunsa nielemisestä ei automaattisesti saa pisteitä ulkopuolelta tai välttämättä edes siltä parisuhteen toiselta osapuolelta, vaan että jokaisen pitää itse vastata omasta elämästään ja ratkaisuistaan. Omalla kohdalla olen ollut sekä lähtijä (ei sinänsä juuri pettämiseen liittyen), että jääjä ja ainoastaan ensimmäinen on kannattanut. Joka kerta.

EMerituuli
Loxodon

Juurikin näin! Kaikki nimittely, haukkuminen, hakkaaminen yms on muka niin vahinkoa. PYH! Mutta tosiaan, jos olisi PAKKO valita pettävän tai vaikka verbaalisesti loukkaavan kumppanin väliltä, niin ottaisin mielummin sen pettävän, mutta kun ei ole pakko valita. Voi ottaa kumppanin, joka ei petä, hakkaa, valehtele tai ryyppää. Ei se ole joko-tai.

FFFifi
Fitness Führer

Ihan sivuhuomautuksena vaan, että ihmiset muuttuu ja tilanteet muuttuu. Vaikka ottaisi puolisokseen tyypin, joka ei petä, hakkaa, valehtele tai ryyppää, ei valitettavasti yhtään mikään takaa sitä, että hän ei tule sitä ikinä tekemään. Eiköhän kuitenkin harvempi petetyiksi tai hakatuiksi tulleista ole mennyt yksiin pettäjän tai hakkaajan kanssa, vaan aivan ihanan ihmisen?

Toki osa esimerkiksi alkoholistien lapsista päätyy alkoholistien puolisoiksi, mutta tuskin hekään sitä tietoisesti tekevät.

Tietenkin mahdollisuus on pienempi jos ottaa pettämiseen tuomitsevasti suhtautuvan ihmisen, tai absolutistin jne., mutta eivät nämäkään takaa, että ikinä ei voisi asiat mennä toisin.

tiiti
ite puin

Ihan totta, ja harvoinhan sitä "no ei se sentään lyö" -kriteeriä varmaan käytetäänkään valittaessa sitä ihmistä parisuhteeseen. Mutta toisinaan olen sen tai jotain sen kaltaista kuullut huonoon suhteeseen jäämisen syynä, ja silloin mun mielestä kannattaa muistaa, että on olemassa ihmisiä, paljon, hienoja, hyviä ja ihan kaikinpuolin mahtavia, jotka eivät petä luottamusta eivätkä lyö.

Mun mielestä (ja siis, taas vaan mun, saa ajatella muullakin lailla) se pettäminen on jotenkin aina keskisormi minulle, henkilökohtaisesti, suoraan ja tarkoituksella. Tapahtui se missä olosuhteissa tahansa. Niillä "lieventävillä" olosuhteilla voi olla merkitystä sen toisen ihmisen seuraavissa parisuhteissa ja pettäjälle itselleen, mutta kyllä se sille suhteen toiselle osapuolelle on aina se keskisormi.

Monesti sellainen mulkkuuden tendenssi on vähän niinkun niissä tyypeissä havaittavissa. On semmoista henkistä poissaolevuutta, välttelevyyttä ja tekosyitä olla panostamatta suhteeseen ja käyttäytyä mulkusti, sillain pistemäisesti. Ja se "Säähän tiesit, että mä olen tämmöinen". Eräs suosikkini tästä on tyypit, jotka avoimesti kertovat kaipaavansa eksäänsä, jota ei voi jostain syystä saada (se on esim. kuollut tai asuu toisessa kaupungissa) ja käyttävät tätä verukkeena, aina kun haluavat olla hankalia. Parasta tässä on, että kun se ero tulee, ja tyyppi siirtyy seuraavaan, saat sitten kuulla, että tällä kertaa sinä itse olet se mystinen kaivattu ikuinen rakkaus :D

Vau mikä vauva!

Oon niin samaa mieltä tosta anteeksantamisesta. Tuntuu jo melkein, että pettämisestä johtuva ero on säälittävä ja heikko ratkasu verrattuna yhteenjäämiseen. Siis mitä, mitä raukkamaista on siinä, että ei halua elää ja jakaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka rikkoo luottamuksen ja lupaukset aivan täysin vaan mieluummin rakentaa uuden elämän, kysyn vaan. Tietty ei myöskään toisinpäin, tilanteita on niin miljoonia että ei se aina oo heikkoo suhteeseen jäädäkään. Ei niitä ratkasuja pitäis kuitenkaan arvottaa.

Plus että anteeks antaminen ei musta vielä yhtään tarkota sitä, että homma ois ok ja suhde voi jatkua. Ite ehkä jossain tilanteessa voisin joskus myöhemmin kokee antaneeni pettämisen anteeks, mutta se ei tarkota sitä että luottamus ja onni suhteessa (tai siis se suhde ylipäätään) jatkuis.

Mindeka
Ma-material Girl

Nimenomaan!

Olen minäkin antanut anteeksi edellisille puolisoilleni, mutta en ole edellenkään unohtanut. Pystyn siis moikkaamaan heitä ihan normaalisti ja vaikka vaihtamaan kuulumisiakin, mutta ikinä en ole katunut eropäätöstä. Jos minun puoliso pettää, hänestä tulee ex-puolisoni.

MUTTA: se ei suinkaan tarkoita, etteikö suhteeseen jääminen, kaiken uudelleen rakentaminen ja yrittäminen olisi jollekin toiselle se oikea ratkaisu. Koska itse en siihen pystyisi, niin jollain tavalla jopa ihailen sellaisia, jotka oikeasti pääsevät epäluottamuksen yli.

tiiti
ite puin

Joo, tarkoitus ei tosiaan ollut sanoa, että se lähteminen on ainoa ja hyvä ratkaisu, vaan sitä, että se lähteekö tai jääkö pitäisi päättää sen perusteella, mikä on itsestä hyvä, ei minkään oletetun ulkoisen arvostuksen perusteella.

Mä selkeästi tunnistan itsessäni semmoisen "jääjän", joka viimeiseen asti pitää kiinni tilanteen tasapainosta ja tavallaan se lähteminen on mulle aina se hankalin, vaikein (oli kyseessä sitten ihmissuhde tai työpaikka tai mikä vaan). Ja mun on pitänyt tietoisesti kertoa itselleni, että muutos, vaikkakin aluksi ikävä, voi tuoda myös hyviä asioita.

Omalla kohdallani ei ehkä ole kyse niinkään siitä, ettenkö _pystyisi_ antamaan anteeksi jotain tuollaista luokkaamista, minä vain en oikeastaan edes halua.

Sinänsä mietin, että mun suhtautuminen tähän anteeksiantamiseen ja siihen, että tavallaan "opettaisi toista elämään", on muuttunut ehdottomammaksi iän myötä. Joskus 20-veenä oli tavallaan helppoa antaa toisen töhöilyt anteeksi, kun oli itsekin töhö (en nyt puhu pettämisestä, mutta yleisestä osaamattomuudesta esim. parisuhteessa) ja tavallaan sitä opetteli koko ajan, ei siis välttämättä ollut mulkku, vaan ajattelematon ja aika (ja mun tapauksessa tosi) tyhmä. Mutta nykyään, mun mielestä on tavallaan jo vähän menetetty tapaus, jos ei munkaan ikäisenä vielä tajuaisi miten ihmisten kanssa toimitaan.

jepjep (Ei varmistettu)

Voi kun kaikki pettäjät sitoutuisivat vaan keskenänsä ja me ei pettämishaluiset voisimme sitoutua toisten ei pettämishaluisten kanssa. On niin turhauttavaa etsiä ihmistä johon voisi oikeasti luottaa.

Kristaliina
Puutalobaby

Oh, juuri näin. Myös EMerituuli just puki sanoiksi päällimmäisen ajatukseni tästä: "...mutta kun ei ole pakko valita. Voi ottaa kumppanin, joka ei petä, hakkaa, valehtele tai ryyppää. Ei se ole joko-tai."

sanumaria

Hear hear! Ei pettäminen ikinä ole vahinko. Ikinä.

Eerika
Bättre liv

Sä olet kans mun idoli! Amen! <3 Ja mä lupaan olla kompastumatta kynnysmattoihin!

Raleigh (Ei varmistettu)

Asiaa! Annoin anteeksi, mutta en voinut unohtaa. En vieläkään, petoksesta on 11v. ja tässä sitä sitten tekee joka päivä töitä sen eteen ettei toi nyxä oo yhtä mulkku kun exä. Ja että se voi tuoda kukkia ihan muuten vaan.

Mindeka
Ma-material Girl

Aaah! Mä niin ymmärrän tän!

Nāiádes
Naiádes

Mä en siis ylipäätään oikein ymmärrä tota keskustelua siitä, mikä on pahaa. Siis mitenniin pahaa? Pahaa kenen kannalta?

Ja ei, pettäminen ei ole vahinko. Mä olen teini-ikäisenä parisuhteessa pettänyt, monesti, eikä se kertaakaan vahinko ollut. Mä olin nääs sitä mieltä, että mua ei voi kukaan omistaa tai kahlita ja mä teen just niinkun mä itse haluan. Toisin sanoen, olin parisuhtessa koska se toinen osapuoli halusi. Ei mua mitenkään erityisemmin kiinnostanut, kaikki "mä rakastan sua"-höpinät meni ihan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kädestä pitämiset ja sohvalla halimiset oli ehdoton no-no, hyi älä viitsi muhun koskea. Miksi ihmeessä sä mua rakastat, kun en mä rakasta sua? 
Mutta nykyään olen parisuhteessa, missä oikeasti haluan olla. Ja rakastan. En voisi kuvitellakaan harrastavani seksiä toisen ihmisen kanssa. Tai siis, miksi harrastaisin? En näe siihen mitään syytä. Enkä haluaisikaan, en haluaisi että kukaan toinen ihminen koskisi muhun niin. Ja mun mielestäni pettäminen ei myöskään ikinä ole mikään "kummankin aiheuttama paha". Ihan yksin sitä toista ihmistä nussitaan, ei se ole toisen osapuolen syy.

Mutta siihen pahaan. Pettäminen luultavasti olisi asia, mitä en voi antaa anteeksi. Enkä varmaan haluaisikaan. Mutta silti vielä pahempaa olisi, jos toinen osapuoli rakastuisi johonkin toiseen. Luultavasti se satuttaisi enemmän. Siinä kun ei ole kyse vaan yksinkertaisesti typeryydestä, vaan tunteista.

tiiti
ite puin

Tämä! Mä en vaan pysty käsittämään, miten pettäisi vahingossa että se olisi "vain virhe". Mulle itselle se on ihan käsittämätöntä (ihan samalla lailla, kun osaan sanoa, että en koskaan puukota ketään naamaan tai heitä toisen koiraa alas parvekkeelta). Siksi mun on fiksua olla ihmisen kanssa, joka ajattelee samoin.

Ja taas ihmiset, joiden mielestä tämä ei ole niin justiinsa ja tarkkaa, voivat hengata keskenään. Se on ihan fine ja hyvä.

Mun mielestä on virheitä (ja vahinkoja), joita suhde kestää ja on virheitä (ja vahinkoja) joita suhde ei kestä. Ja nämä on henkilökohtaisia, eikä niitä ole mitään syytä arvottaa kenenkään ulkopuolisen taholta. Jotenkin vaan tuo toisten paneminen on erityisesti sellainen, että sen hyväksyminen olisi jotenkin mukamas merkki suhteen vahvuudesta. Että pystyy nousemaan muka jotenkin fyysisen kontaktin yläpuolelle. Paskat, sanon minä :D

Kiukku (Ei varmistettu)

Kyllä! Pettäminen on väärin,eikä kenekään sukupuolielimeen törmää vahingossa. Niin!

Mahdoton Nainen

En ollenkaan sano, että kenenkään pitäisi sietää pettämistä (tai yhtään mitään muutakaan) parisuhteessaan. Esitin vain oman näkemykseni siihen, mikä minusta parisuhteessa olisi pahinta rajojen loukkaamista ja minulle se nyt sattuu olemaan väkivalta. Minua ei kukaan lyö kuin korkeintaan kerran. Jokainen määrittelee oman suhteensa rajat ja mitä on valmis sietämään. En yrittänyt esittää omaa näkemystäni keskustelussa minään universaalina totuutena, kuten ei varmaan kukaan muukaan, kerroin vain oman näkemykseni asiaan. Pettämisen sietämiseen vaikuttaisi itselläni olosuhteet, missä tilanteessa pettäminen olisi tapahtunut ja kuinka pitkään sitä olisi jatkunut jne. Ja kaikki nämä kommentit liittyivät siis oletuksena siihen, että puhutaan yksiavioisesta uskollisesta parisuhteesta.

Voin toki entisenä sitoutumiskammoisena (terapia pelastaa!) olla jäävi näistä asioista puhumaan kun omia parisuhteita ei ole ollut nimeksikään, ja niissäkin lyhyissä joita on ollut minä olisin todennäköisesti ollut se pettäjäosapuoli mikäli pettämistä olisi tapahtunut... Olen myös viimeaikoina leikitellyt ajatuksella avoimesta tai polyamorisesta suhteesta (toki näissäkin omat rajansa on ja pettämistä voi niissäkin tapahtua), joten näkemykseni poikkeaa varmaan jonkin verran keskivertosuomalaisesta.

Myös tilastot kertovat ihmisten tekopyhyydestä (seuraavat luvut tulevat ulkomuistista ja sanoisin virhemarginaaliksi +/- 3%, olen ne joltain seksuaaliterapeutilta jossain ohjelmassa joskus kuullut), sillä suomalaisista miehistä n. 12% ja naisista n. 7% hyväksyy pettämisen, kun kumppaniaan on faktisesti pettänyt n. 40% miehistä ja 30% naisista.

tiiti
ite puin

Ja universaali totuus ei ole tämä munkaan juttu. Tää oli vaan tämmöinen tangenttiin lähtenyt ajatus ilman sitä alkuperäistä ohjaavaa kysymystä. Kyllähän mäkin oon sitä mieltä, että jos pitää valita, niin ennemmin voisi panna jotain toista, kuin ajaa trukilla mun yli. Tuolla (muissa kun sun) kommenteissa tuli musta esiin sellainen jännä arvoasetelma, jossa se pettämisen anteeksiantaminen jotenkin samalla tarkoitti sitä, että se parisuhdekin oli syvempi kuin niiden, jotka eivät suhdetta enää jatkaneet. Ja se ei mun mielestä pidä paikkaansa.

Mä olen muuten ymmärtänyt tuon tilaston niin, että jotain kumppaneistaan jossain vaiheessa elämäänsä on pettänyt noin monta prosenttia ihmisistä, ei sitä, että nykyistä kumppaniaan/suhdettaan olisi? Ei se, että on ollut mulkku entisessä parisuhteessa olosuhteissa x tarkoita, että sitä samaa mulkkuutta pitäisi edelleen harrastaa tai sietää olosuhteissa y. (Jos joku tietää tilastosta toista, saa korjata, ja romuttaa mun maailmankuva ja uskon ihmistkuntaan)

Ja se montako ihmistä seksisuhteeseen kuuluu on sopimus- ja mieltymyskysymys. Ja jokainen siten, miten tykkää. Pääasia, että tekee sen etukäteen selväksi kaikille liitännäishenkilöille :D

Nāiádes
Naiádes

Aaa, tilastoja! No sit se on ihan okei.

Mahdoton Nainen

Ei ne tilastot siitä tee hyvää ja kaunista, kertovatpahan mielestäni siitä, mitä ihmiset ajattelevat ja miten sitten kuitenkin toimivat. Ja joo, voihan olla että noista 40 ja 30 prosentista kaikki ovat oppineet tekemisistään ja siksi eivät hyväksy pettämistä, mutta ainakaan mun luotto ihmisluontoon ei ole niin suuri.

tiiti
ite puin

Mä jotenkin ajattelen asiaa niin, että mä olen aika keskimääräinen ihminen, ja mä en näe pettämistä anteeksiannettavana tai vahinkona, enkä halua paneskella vapaasti muita. Samaa mieltä on iso osa mun tuttavapiiristä (enkä näe syytä, miksi joku tästä valehtelisi). Tästä vedän johtopäätöksen, että varmaan suuri osa ihmisistä suhtautuu asiaan, kuten minä. Eli täysjärkisesti ja sillain, ettei tahdo loukata toista.

Sitten taas nuo ihmiset, jotka pettämistään puolustelevat, usein niissä on ollut se hassu piirre, että se pettäminen kyllä sallitaan itselle, mutta missäänikinä ei voida kuvitella, että se parisuhteen toinenkin osapuoli tekisi samoin. Siinä ajatumallissa on musta jo jotain tosi aitoa mulkkuutta.

Mahdoton Nainen

Se on varmasti ihan totta että suurin osa ihmisistä jotka yksiavioiseen parisuhteeseen ryhtyvät aidosti ajattelee, ettei koskaan voisi pettää kumppaniaan missään tilanteessa, ja näinhän sitä pitäisikin ajatella. Kuitenkin oikeassa elämässä ihmiset harvoin ovat järin loogisia tai järjellä ajattelevia olentoja, ja syyt miksi kuka mitäkin tekee ovat kovin monimutkaisia. Minäkin olen elämäni aikana tehnyt paljon asioita joista olen aiemmin ajatellut, että noin en voisi koskaan toimia. Toisia juttuja olen katunut, kaikkia en (ja tämä ei siis liity pelkästään pettämiseen vaan ihmisen toimintaan laajemmin).

Tarkoitan tällä sitä, että ihmisten vakaumukset, toiveet ja uskomukset itsestä eivät aina kohtaa sen kanssa miten ihmiset lopulta toimivat. Haluaisin uskoa että niissä pettäneissäkin on aika vähän sellaisia jotka ovat etukäteen tienneet tai edes uskoneet olevansa kykeneväisiä pettämiseen. En sano että se tekee siitä hyväksyttävää, mutta kovin inhimillistä kyllä.

Tuollainen kuvaamasi kaksinaismoralismi on kyllä ahterista, mutta ihmisen tunnepuoli toimii hyvinkin noin, eli se että on itse loukannut toista ei tarkoita että kestäisi itse sitä jos saisi takaisin samalla mitalla. Ja vaikka pettäminen itsessään on alhaista ja itsekästä, haluan itse välttää asioiden yksinkertaistamista ja ihmisten tuomitsemista yksinkertaisesti mulkuiksi, kun en kunkin yksilön tilanteesta mitään tiedä.

Mahdoton Nainen

Ja lisäyksenä vielä: siinä toimituksen jutun otsikossa kysyttiin onko pettäminen pahinta mitä parisuhteelle tapahtua. Kysymyshän on jo itsessään aika outo, ei se pettäminen ole asia joka parisuhteelle noin vain tapahtuu, kyllä sen aina joku pistää tapahtumaan. Ja pitääkö niitä asioita nyt muutenkaan pistää pahemmuusjärjestykseen, niinkuin tiitikin ihmetteli. Kaikilla on omat deal breakerinsa. Mutta kun kerran kysymys oli noin aseteltu niin vastasin siihen, ja minulle henkilökohtaisesti pettäminen ei ole pahinta mitä parisuhteessa voi tehdä.

Vierailija (Ei varmistettu)

niin tottaaaaaaaa!!!!!!!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja täällä ihmissuhdeanarkisti hei. Pettäminen tosiaan ei ole vahinko. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia ja tällaiset kevytkenkäiset yksilöt kuin minä voivat olla tyytyväisiä suhteessa, jossa harrastetaan seksiä muidenkin kuin oman kumppanin kanssa. Tämä luonnollisesti edellyttää erittäin hyviä vuorovaikutteisia keskustelutaitoja, luottamusta, ehdotonta rehellisyyttä ja sitä että tällainen järjestely on suhteen kaikille osapuolille fine. Myös valmiudet puhua tunteista, ihan kaikista maailman tunteista, tulee olla olemassa. Ja joillekin (harvoille, mutta kuitenkin) tällainen järjestely voi toimia hyvinkin. Eikä kukaan tule petetyksi. Eikä tarvitse lässyttää mitään "mua ei voi kukaan omistaa" tai "siinä vaan kävi niin" -schaibaa.

tiiti
ite puin

Totta. Pettäminen on tässä vain esimerkki (ja koska se oli alkuperäisessä keskustelussa annettu), ja kuten tuossa ylempänä kommentoinkin, se montako ihmistä seksi(ja tietty pari-)suhteeseen kuuluu on ihan jokaisen oma sopimus- ja mieltymyskysymys. Ja jokainen siten, miten tykkää. Pääasia, että tekee sen etukäteen selväksi kaikille liitännäishenkilöille, eikä anna ymmärtää jotain muuta.

Ja samalla lailla, ihan sama montako ihmistä siihen parisuhteeseen kuuluu, ihan yhtä arvokas (tai arvoton) se on. Eikä se monen ihmisen paneminen yhteisestä sopimuksesta vaadi tai edellytä ihmiseltä yhtään sen enempää henkistä kanttia tai muutakaan, jos sen tekee koska, ja kun, itse niin tahtoo.

RipRap (Ei varmistettu)

Respect

Vierailija (Ei varmistettu)

Pettäminen ei todellakaan koskaan ole vahinko. Ihan järkyttävän iso VIRHE se on todella usein on. Pettämisvirheitä ei pitäisi sattua, mutta niin joskus vaan käy. Pettäjät ei silti oo automaattisesti kamalia ihmisiä. En tiedä ymmärtääkö joku tätä, mutta mun on joskus vaikeaa vihata pettäjää. En hyväksy tekoja, mutta en voi tuomita ihmistä tämän tekemän virheen takia. (tähän tietty tarvitaan aito katumus jne..)

Pettämistilanteet on tosi erilaisia. Mutta voisin sanoa että usein siinä menee rikki kaksi ihmistä, ellei joskus jopa kolme. Rikki voi mennä monilla eri tavoilla. Pettäminen voi oikeasti olla oire jostain, mutta se on silloin lähinnä pettäjän oire, ei pakosti niinkään parisuhteen. Myös pettäjän taakka on joskus ihan älyttömän raskas (petetyn taakkaa yhtään aliarvioimatta). Ihmiset mokaa, yleensä jotenkin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Jos pettää, ei aina tarkoita, etteikö rakastaisi puolisoaan.

En todellakaan halua puolustaa pettämistä. Pettäminen on TODELLA väärin ja petetyn tuska on jotain niin suurta, että siinä on katoaa vahvimmankin ihmisen voimavarat savuna ilmaan. Vain toisen ihmisen yhden teon takia. Joku teko voi muuttaa jonkun toisen elämän, arvot ja ajatusmaailman hetkeksi ihan kokonaan. Mutta siitä on mahdollista selvitä.

Mun mielestä on ihan yhtä oikein pysyä suhteessa tai sitten lopettaa se. On yhtä oikein taistella ja yhtä oikein on myös "luovuttaa". Raskasta on pysyä ja raskasta on lähteä. Mutta kaikki tämä pitäisi tehdä oikeista syistä, pitää miettiä omaa parastaan. Ei pidä jäädä, koska pelkää että ei löydä toista, ei pidä jäädä myöskään pelkästä velvollisuudesta. Oon sitä mieltä että jokaisella saa ja pitää olla se oma periaate minkä mukaan toimia. Ihan yhtä arvokkaita on sellaset suhteet jossa on petetty ja sen kanssa opittu elämään (en puhu ylipääsemisestä koska se on niiiiiin vaikeeta), kuin sellaiset joissa ei ole koskaan tuollaista tapahtunut.

tiiti
ite puin

Ihan älyttömän hyvä kommentti, kiitos! Olen sun kanssa ihan samaa mieltä.

Ei mun mielestä pettäjää tarvitse automaattisesti vihata, eikä ainakaan kenenkään sen suhteen ulkopuolella (ellei kyseessä tosiaan ole sellainen krooninen suurmulkutus, jota toivottavasti on harvassa). Ihmisiä, tilanteita ja syitä on monenlaisia ja jostain (hyvästä) syystä siinä parisuhteessa kuitenkin ollaan. Ja ihmiset myös oppivat ja muuttuvat, hyvässä ja pahassa.

Mutta ikinä sitä tilannetta ei (mun mielestä) pitäisi kummankaan siinä yksiavioiseksi sovitussa suhteessa sivuuttaa tyyliin "no se oli vaan panemista", jos se tuntuu pahalta ja riipii. Ja se vaikka se pettäjä edelleen rakastaisi, ei sekään ole riittävä syy jatkaa sitä parisuhdetta. Pitää itse edelleen haluta, se on oikeastaan ainut, millä on väliä.

Mun on itsen ihan kamalan vaikea kuvitella tilannetta, jossa mä mokaisin panemalla toista. Silloin mulla olisi niin paha olla jo valmiiksi, että en usko, että sellaisella suhteella olisi mitenkään mitään tulevaisuutta. Mä luulen, että siksi olen tämän asian suhteen niin ehdoton (ja jos joku ei ole, sekin on ihan fine, eikä yhtään parempi tai huonompi, se vaan on), ja toki voi olla, että 15 vuoden päästä näen taas asian jotenkin vanhempana ja ehkä viisaampana, ja ajattelen, että olinpas tuolloin pälli :D

Vssy (Ei varmistettu)

Mun mielestä hienointa, mitä pettäjä vois tehdä, ois olla kertomatta pettämisestä. Se olis sitten sen pettäjän oma katharsis kuljettavana.

Pettämisestähän kerrotaan, kun halutaan itselle parempaa oloa, synninpäästöä, huojennusta, jne. Sillä se tuska puolitetaan ja puolet siirretään kumppanille. Ellei sitten ole jääty kiinni, ja se onkin sitten eri tarina se. Reiluinta olis kärsiä hiljaa itsekseen.

tiiti
ite puin

Tääkin on varmaan ihmisestä kiinni. Mun mielestä valehtelu on valehtelua, ja ihan yhtä vittupäistä tapahtui se valhe sitten kertomatta jättämisen tai kertomisen muodossa.

Mä näen, että olen niin aikuinen, että pystyn itse ottamaan vastuun tekemisistäni, omasta olemisestani parisuhteessani. Eikä kenenkään, varsinkaan sen parisuhteen toisen osapuolen, tarvitse, tai pidä, asettua mun yläpuolelle jotenkin suojelemaan mua tiedolta, jota en kestäisi. Tai tehdä mun puolesta sitä päätöstä, millaisen ihmisen kanssa olen parisuhteessa. Edelleen, mun puolta pidetään olemalla satuttamatta mua, ei salaamalla se, että on satuttanut. Hoitakoon katarsiksensa keskenään :D

http://liuskapaivassa.blogspot.fi/ (Ei varmistettu)

Entinen työtoverini petti vahingossa näin: meni laivalla väärään hyttiin (jotenkin kummasti se avain toimi) ja kävi suoraan sängyllä makaavan vaimonsa kimppuun ja sisään vallan. Vasta hetken kuluttua huomasi että se olikin kollega, joka oli aina jahdannut tätä miestä. Kollega oli jopa otattanut hiuksiinsa samanlaisia raitoja kuin vaimolla. Erehdytysmielessä.

Ei ollut kaunareiden jakso, vaan tapahtui Viking Cinderellalla 2003. Tätä vahinkoa sitten puitiin kotona pitkään kuulemma.

tiiti
ite puin

Erehdytysraidat! No kyllä on naiset kamalaa ja viekasta sorttia :D

Nojoo, jos noin (edes vähän) vakavasti puhuu, niin ihmisissähän on semmoinen ikävä sisäinen tarve haluta uskoa kaikki omaa maailmankuvaa ja -kaikkeutta pystyssäpitävä. Ja osoittaa syyllistävää sormea jonnekin pitkälle oman karsinan ulkopuolelle.

Ja toisaalta, onko sillä sitten väliä, jos on elämäänsä tyytyväinen noin. Yleensähän tuollaiset taitaa mennä siten, että ensimmäiset puoli vuotta tapellaan itkuisen verisesti, sitten asia vähän niinkuin unohdetaan (tai ainakin leikitään niin), kunnes parin vuoden päästä kaikki se epävarmuus, epäily ja aggressio purkautuu, ja petettyä alkaa koko homma vituttamaan niin rankasti, että se lopullinen ero sitten tulee.

Karma (Ei varmistettu)

Todella hyvä kirjoitus, olet niin asian ytimessä :) !

Hanna K
Sunday Blondie

Rakastan postauksen otsikkoa! Nyt ollaan asian ytimessä :D Asennetta, sitä monet meistä naisista kaipaavat. Itse olen äärimmäisen kiltti luonne, joka pyytelee anteeksi pienimmistäkin asioista. Aikuistumisen myötä olen onneksi terästäytynyt ja nykyään osaan kertoa paremmin, jos jokin asia alkaa vituttamaan.

Huonoon/onnettomaan parisuhteeseen jääminen on yleinen sairaus - näen sitä jatkuvasti omassa ystäväpiirissäni ja olen myös kokenut tämän kantapään kautta. Parisuhteen jatkaminen tuntuu turvalliselta, ja houkuttelee etenkin niitä, jotka tuntevat olevansa "yhtä" poikaystävänsä/miehensä kanssa. Mielestäni parisuhteessa tärkeintä olisikin oppia elämään yksin: tuntea oma arvonsa ja ymmärtää, että oma elämä ei ole täysin sidottu muihin ihmisiin.

Varsinkaan siihen typerään mieheen.

tiiti
ite puin

Hyviä pointteja. Ja mä olen myös huomannut tämän saman, ihmiset yleensä helpommin jäävät kuin lähtevät. Ja monesti jotenkin tuntuu, että se toinen osapuoli vielä tietää tämän ja yrittää vahvistaa tätä, ja käyttää sitä piirrettä hyväksi.

huopis
Merennoita

Herrajjesta et oli osuva teksti ja hyvin sanottu ja wau. Kyllä! Nimenomaan! Näin.

Silloin ei ehkä mee ihan kauheen hyvin parisuhteessa jos pitää ajatella "no ainakaan se ei lyö", tai "ainakaan se ei käytä huumeita". O.o Right. Ite elin tuossa jonkun aikaa parisuhteessa, jossa toinen osapuoli poltti pilveä - sinällään harmitonta touhua, mutta ei ihan mahdu omaan ihannemaailmankuvaan. Koitin aikani opetella elämään sen kanssa ja sietää ja suvaita, kunnes tajusin että ei. Mulla on ihan täysi oikeus olla suvaitsematta yhtään mitään mikä ei sovi siihen mun maailmankuvaan ja visioon siitä ihmisestä jonka kanssa suunnittelen ehkä viettäväni loppuelämäni. O.O

Ja kuten kommenteissa sanot itsekin, niin se kuinka monta ihmistä suhteeseen kuuluu on makuasia ja kunhan kaikki osapuolet on tietoisia ja suostuvaisia ja hyvällä meiningillä, niin kaikki on hyvin (mutta sinällään tollasilla ratkaisuillahan ei ookaan mitään tekemistä pettämisen kanssa!).

tiiti
ite puin

Joo, se elämä vain on niin paljon mukavampaa ja helpompaa ja minusta antoisampaakin, kun lähtökohtaisesti parisuhde ei ole joustamista ja ristiriitoja.

Vierailija (Ei varmistettu)

Pettämisessä ei ole mitään hauskaa, mutta jostain syystä tuli tämä mieleen: http://www.youtube.com/watch?v=eseRc2apHB4

Vahinkoja sattuu.

tiiti
ite puin

:D Noh, oon vähän sitä sorttia, jonka mielestä melkein kaikessa on ainakin jotain hauskaa.

Tee (Ei varmistettu)

Ainiin! Pettäminen on myös sellainen käsite, että määritelkää ihmeessä se parisuhteissanne, tai siis lähinnä miettikää luottamus ja asiat joita se pitää sisällä. Tuskin sellaisia asioita, mistä on kovin luontevaa alkaa tuoreessa suhteessa puhumaan, mutta kuiteskin. Jossain vaiheessa.

Tiedän pariskunnan, jotka ovat olleet pitkään yhdessä, mutta eivät koskaan asuneet yhdessä. Heillä on kummallakin tahoillaan sivusuhteita, satunnaisia sukupuolielimiin törmäilyjä. Se ei ole heille pettämistä, vaan yhdessä sovittu ja hyväksytty tapa toimia. Semmosta minä vaan lisäilemään.

tiiti
ite puin

Tää on ihan totta. Esim. tuossa tapauksessa, jossa yhteiset pelisäännöt on sovittu, ei ole mitään ongelmaa. Jokainen eläköön tavallaan, eikä yksiavioisuuden minusta pitäisi olla arvo sinänsä.

Toisaalta, olen myös kuullut tyypeistä, jotka perustelevat oikeutuksen pettämisensä tyyliin "no ei tätä varsinaisesti ole kielletty" tai "no ei me tästä olla mitään sovittu" -tyylillä, tämä siitäkin huolimatta, vaikka kihlasormukset on kuitenkin vaihdettu ja lapsiakin löytyy. Se on minusta taas kusipäisyyttä ja ihan pelkkää munattomuutta.

Vaikka yksiavioisuus ei olekaan arvo, eikä kenekään tarvitse yksiavioisesti vastentahtoisesti täällä elää, se on kuitenkin tavallaan vallitseva käytäntö. Ja minusta, jos tietää olevansa siihen poikkeus (ja haluavansa tätä toteuttaa), on niinkuin itse velvollinen asian ottamaan puheeksi, eikä odottamaan, että toinen nimenomaisesti kieltää.

Loistava teksti! Ehkä yksi tiitin parhaista! Kiitos!

Koitin tuossa noita kommenttejakin lukea mutta kaikkea en jaksanut - anteeksi siis jos menee toistoksi! 

Haluan vaan oman lusikkani soppaan laittaa senverran, että oon omassa kaverpiirissänikin samanlaisista aiheista keskustellut ja vaikka tiedän, että on paljon eri näkökulmia niin mä itse edustan sitä musta-valkotyyppiä. Joo kyllä mä tiedän että on olemassa harmaan eri sävyjä mutta mitä tulee rakkauteen ja parisuhteeseen mä oon aina joko-tai. Oli kyse sitten pettämisestä, lyömisestä tms. Osaan mäkin ne laittaa mielessäni jonkinlaiseen pahemmuusjärjestykseen mutta sinällään sillä ei ole merkitystä. Mä oon musta-valkoinen, parisuhde (ja kaikki muukin) loppuu heti kun minua petetään, hakataan tms. Lieventäviä asianhaaroja ei oteta minun oikeudessani huomioon. Eli seuraus on aina sama. Näin olen aiemmissa parisuhteissani toiminut ja niin toimisin myös jatkossa. Ja se loppuu todellakin heti!! Ja ei, en ole exieni kanssa kaveri ikinä, en halua, enkä aio olla. Koen, että elämä on helpompaa kun on näissä asioissa tiukka ja minusta vahingossa ei petetä. Suhteessa (tai pettäjässä itsessään) on aina jotain vikana jos toinen lähtee pettämään ja silloin se on eron paikka. Jos sen mahdollisen ongelman olisi halunnut korjata (uskon toki sen olevan mahdollista) niin se kuuluu tehdä ennenkuin lähtee pettämään, sen jälkeen se on myöhästä. Eli suu auki jos alkaa olla sellanen olo, että tämä suhde ei jostain syystä nyt toimi tai yksinään riitä. Kommunikointi on hyvän suhteen kulmakivi. PISTE. Edellisestä exästäni, jonka kanssa asuin erosin ihan yhtä heti kuin niistä joiden kanssa en ole asunut. Laitoin hänet viikoksi asumaan (heti) äidilleen, jona aikana muutin itse asunnosta pois. Sen jälkeen nähtiin tasan kerran kun hän toi minulle unohtamani kattilan. 

Minä annan kyllä lopulta anteeksi! Enkä jaksa edes kauhean katkeraksi jäädä mutta olen asioden suhteen ehdoton. Minä olen ota tai jätä tyyppi. Jos olet minun kanssani olet minun kanssani, jos et ole, et ole. Mitään välimuotoja ei ole. 

Hienoa jos joku jaksaa asioiden jälkeen vielä yrittää ja kestää sitä draamaa. Se on heidän päätöksensä. Tämä on vain minun tapani. Oma sietokykyni kaiken draaman suhteen on kuitenkin nolla ja elämä liian lyhyt jäädä roikkumaan yhteen ihmiseen. Kuten äitin sanoi, miehet ja naiset ovat kuin raitiovaunuja, aina tulee uusi ja kaikkiin ei ole pakko nousta kyytiin.

Nyt olen ollut jo vuosia hyvässä suhteessa ja ainakin toistaiseksi meillä toimii kommunikaatio ja kaikki muukin loistavasti. Kaikesta tästä rakkaudesta huolimatta olen yhä sitämieltä, että pettämisen tapahtuessa se olisi kerrasta poikki ja sillä selvä. Onneksi puolisoni jakaa ajatukseni, joten en usko että sitä ongelmaa tulee.

tiiti
ite puin

Tämä on totta! Mäkin ainakin haluaisin ajatella, että jos pettämistä tai lyömistä nykyisessä suhteessa tapahtuisi, olisin niin vahva, että nostaisin kytkintä.

Mä näen sen jotenkin niin, että anteeksi voi antaa, ja päästä yli, ihmisenä, mutta sen parisuhteen pitäisi kyllä olla siinä. Mä en halua olla opettamassa aikuista ihmistä puhumaan ongelmistaan, olemaan ja elämään parisuhteessa ottamalla itse henkisesti tai fyysisesti turpaan. Se käyttäytyminen pitäisi osata jo. Ja maailmassa tosiaan on useita hienoja ihmisiä, jotka ovat nuo säännöt jo joutuneet opettelemaan, ja haluaisin viettää aikani mieluummin heidän kanssaan :D

Eksät ystävänä on muuten toinen (mun mielestä) automaattisesti tosi yliarvostettu asia. Ei se tee siitä päättyneestä suhteesta yhtään sen huonompaa tai parempaa, jos ei tahdo olla kaveri eron jälkeen. Se vaan on, ihmiset tulevat ja menevät ja on aikansa toistensa elämässä.

Pages

Kommentoi