Let me eat cake.

ite puin

Pitkällisen itsetutkiskelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että elämässäni on aivan liian vähän kakkua. Täytekakkua, siis. Ne kuivat pullaisat jätän muille, kuten lokeille ja autokauppojen ilmaiskahveihin. Tarvitsisinkin nyt lukijavinkkejä siitä, millä ihmeellä saisin kaivattua ja etenkin vastikkeetonta lisäkakkua arkipäivääni.

Seuraavat kuitenkin rajaan pois:

  • Itse leipominen. Ahahha, ei.
  • Lasten hankkiminen synttärikakkujen toivossa. Kakkuteknisesti liikaa vaivaa suhteessa hyötyyn, ei niillä pienillä penteleillä ole kuitenkaan kuin muutama kakkuisa juhla vuodessa (ja nekin joutuisi itse leipomaan, kunnes tyypit olisivat tarpeeksi vanhoja pitelemään tehosekoitinta. Eli ensimmäiset kolme vuotta, tai jotain.) vaikka anataisi kuinka monta etunimeä nimipäiväkekkerien toivossa.
  • Kaikkien mahdollisten tuttujen ristiinparittaminen hääjuhlien toivossa. Mahdollisuus katkeruuteen tulevaisuudessa lienee vähän turhan suuri ja avieroista taas ei saa kakkua.
  • Kakkuverotuksinen diktatuuri, jonka yksinvaltias olen minä. Noh, tätä vielä harkitsen.
  • Naamioituminen valtion viralliseksi täytekakkutarkastajaksi ja viattomien mummojen vaaniminen kakkukahvien toivossa. En pidä univormuista ja taitaisi tuo olla joku "rikoskin". Muka.
  • Toistuva sijoittuminen todistajansuojeluohjelmaan, josta saa uuden identiteetin, ja samalla nimen ja syntymäpäivän. Ja luonnollisesti tämä mahdollistaisi aina uusilla henkkareilla ilmaisen kakun ruinaamisen aina ravintolassa syödessä. Tässä ainoa ongelma on, että en ole kovinkaan iso nimi järjestäytyneen (tai minkään muunkaanlaisen) rikollisuuden piirissä.
  • Useat rinnakkaiset persoonallisuudet, joilla kaikilla on eri syntymäpäivä, myönnettäköön tilan- ja ajankäytöllisesti tehokasta, mutta mitä jos niistä sivupersoonista joku olisi hauskempi kuin minä?



Mutta oisko muita?

Share

Kommentit

sanumaria

Ilmottaudut kavereille vapaaehtoiseksi hääaveciksi, ja olet paikalla vain kakkuun asti.

Valtava Keskimääräinen Jänis (Ei varmistettu)

Norkoile yliopistolla/kunnantalolla/koulutustilaisuuksissa/pankissa... missä vaan nyt tärkeitä professoreja, kunnanvaltuutettuja tms. kokoustaa (ja siten myös kahvitetaan). Jos et kykene soluttautumaan joukkoon, sieppaa käytävältä ns. juoksukakkua. Ainoana miinuspuolena keskellä päivää muualla norkoilun vaikutukset omaan työssäkäyntiin ja ehkä satunnainen naama edellä kakkuun kaatuminen juoksukakkua annostellessa.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ryhdy kuokkavieraaksi! Ykköset päälle ja kirkon ovelle passiin. Siitä sitten vain seuraat autoletkaa juhlapaikalle notkuvien pöytien äärelle.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hanki työpaikka, jossa vähän väliä on jonkun synttärit/eläkkeellejääminen/viimeinen työpäivä. Mulla on, ja sen seurauksena oonkin viime viikkoina syönyt kakkua enemmän kun laki sallii.

Hear Hear!

Hankkiudu töihin kahvilaan tai leipomoon tai vaihtoehtoisesti hyviin väleihin sellaisessa työskentelevän kanssa.

Entinen kämppikseni kantoi kahvilatöistään usein kotiin tuhottavaksi sellaisia kakkupaloja, joita ei olisi seuraavana päivänä voinut myydä ja olisivat muuten menneet roskiin. Ja siis ihan täydellisen iskussa ja hyviä ne olivat vielä.

Iipu (Ei varmistettu)

Lähde kiertelemään kauppojen avajaisia ja erityistilaisuuksia, niissä monesti tarjoillaan ilmaiset kakkukahvit!

PB (Ei varmistettu)

Tai maksa vaivaiset 11 e ja nauti, kaksin käsin:

http://private-blend.blogspot.com/2012/03/sokerinhuuruinen-brunssi.html

PB (Ei varmistettu)

Tai maksa vaivaiset 11 e ja nauti, kaksin käsin:

http://private-blend.blogspot.com/2012/03/sokerinhuuruinen-brunssi.html

Vierailija (Ei varmistettu)

(sala)suhde kondiittoriin? likaiset, kiihkeät tapaamiset konditorian takahuoneessa, kaikkien kakkujen keskellä!

Ja tuo PB:n ehdottama kakkubuffet on ehdoton...

Salla / kompastelua.blogspot.com (Ei varmistettu)

Elämäni täytekakkuisimmat aikakaudet, josko näistä saisi vinkkejä:

- olin töissä sanomalehtitoimituksessa, joka sijaitsi konditorian vieressä ja jossa oli tuolloin töissä pelkkiä naisia.
- kuvausreissut häissä ja hautajaisissa. lauantaisten hautajaisten rääppiäisistä minulle riitti vielä tänään aamupala.

prefecta
Hieno päivä

Miten niin erobileissä ei oo kakkua? Sä oot käynyt väärissä kemuissa!

veroton etu (Ei varmistettu)

Ryhdy papiksi. Kakkua joka viikonloppu ja välillä viikollakin.

tiiti
ite puin

Ahhahah, loistavaa, kiitokset mahtivinkeistä! Eli jos alkaisin papiksi, joka freelance-valokuvaa, joka norkoilee kunnantalolla, kuokkavierailee juhlissa, maistelee vapaamielisesti kaverien kakkuja, käy myös erojuhlissa (jos niissä on kakkua) ja asuu kondiittorikommuunissa ja harrastelee sivusuhteita leipureihin, oisin aika covered :D

Ja PB:n ehdottama kakkubuffet on kyllä loistava (koska olen päässyt jo yli sen kakkuylensyönnin aiheuttamasta ällötyksestä), pakko testata vielä uudestaankin :D

Kommentoi