Merkkejä siitä, että lapsenuskoni on vielä tallella

ite puin

Toisinaan ihminen joutuu ihan turhankin vastatusten oman elähtäneen kyynisyytensä kanssa, ja alkaa pikkuhiljaa epäillä kärttymummoutuneensa ennen varhaisintakaan keski-ikää (tässä auttavat myös siististi värijärjestykseen viikatut muovipussit keittiökaapissa). Onneksi välillä elämässä on niitäkin hetkiä, joina huomaa, että oma lapsenomainen usko elämän hyvyyteen on vielä voimissaan, ja värikoordinoidut muovipussit tai ei, tässähän ollaan viattomia ja hyväuskoisia kuin eilen syntyneet pöwwöiset koiranpennut.



Uskon vakaasti että:

  • Television toiveuusintana mainostettua ohjelmaa on joku ihan oikeasti toivonut, ja hän todellakin tahtoo nähdä vuoden -87 Ruutuysit uusintoina. Visioin ruutupaperille tarkasti mustekynällä piirrettyä horjuvaa ja koukeroista vanhuskaunoa.

Munankeitin vai leipäkone, vain Sirpa ja maailmankaikkeus tietävät.

  • Kun tuotteessa lukee "limited edition", määrä tosiaan on rajattu muutenkin kuin tehtaan laitteiden tuotantokapasiteetilla, ja tuote (yllättävän usein uutuussuklaa) voi todellakin loppua kesken minä hetkenä hyvänsä. Kiitos vinkistä, kylläpä olisi harmittanut, jos olisi mennyt ohitse.
  • Lehtien kysymyspalstoille lähetetyt kysymykset ovat oikeita, eikä toimituksen kännissä keksimiä. Eihän kaikilla välttämättä ole Googlea. Tai yleissivistystä. Tai ystäviä.
  • Jos kyltissä lukee "erikoistarjous", tuote on superhalpa. Etenkin, silloin, kun kyltti on keltainen, valkoiseen voi vielä suhtautua harkiten. Miksi kauppias valehtelisi?
  • Joka vuosi syysvaatteita purkaessa uskon, että tänä vuonna postikorttien lupaukset lunastetaan ja _nyt_ on se syksy, jolloin voi pitää mokkakenkiä ja neuleviittoja muutenkin kuin peilin edessä sisällä. Jostainhan ne postikorttienkin kuvat on otettu, ja jokainen räntäsyksyhän tekee seuraavan vuoden idyllin vähän todennäköisemmäksi, melkein ainakin.

 

kuva

Share

Kommentit

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ethän sentään väitä, ettei se TV-shopin uusin kuntoilulaite (juuri se, jota Chuck Norris on käyttänyt jo 15 vuotta) olekaan uutuus?

Seregi
Sekaisin Seregistä

Walter de Campin palstahan on mainio. BBF:ni lähetti kerran sinne kysymyksen, johon emme keksineet vastausta. Hänen äidillään oli siis lihamylly, muttei suolia, johon lihat myllättäisiin. BFF miettikin voisiko kondomeja käyttää makkaran kuorina. Eivät ne myrkyllisiäkään voi olla, jos kerran suuseksiäkin suositellaan kondomin kanssa. 

tiiti
ite puin

A. Sinivaara, en TO-DEL-LA-KAAN, tässä kun saan tämän thigh master treenini valmiiksi, siirryn hiomaan timantinkovia absejani siihen. Ei ihme, että kaikki (KAIKKI!) tunnetut urheilijat käyttävät sitä

Seregi, melkoinen ajatus :D Voisi olla inasen sitkeää, kyllä.

Kommentoi