Pelkojensa kohtaamisesta.

ite puin

Meillä on uusi perheenjäsen. Sillä ei ole vielä nimeä.

Se on piano. Ajattelin kyllä, että sen nimi voisi olla Pirjo.

Pirjo herättää sekä minussa, että kissoissa kunnioitusta, uteliaisuutta, mutta myös aiheellista pelkoa. Katsokaas, olen pienenä ala-astelais-Tiitinä käynyt ahkerasti pianotunneilla. Tai siis, kahdesti viikossa koulun jälkeen kaikki kaverit menivät koulukyydissä keskenään leikkimään Barbeilla ja minä jäin keskenäni laatuharrastamaan musiikkitaidetta pimeän koulurakennuksen syövereihin. Tämän luonnollisesti kostin tekemällä pianosta lyömäsoittimen.



Koska olen tosi maalta (™) eivät pianotunnit ehkä olleet sieltä ihan parhaimmasta, pedagogiivisimmasta tai hauskimmasta päästä. Tai no, ehkä minulla on vain asennevamma siitä, että harrastuksen pitäisi olla kokolailla mukavaa hommaa. Mutta voin kertoa, että näin ei ollut. Koska kyseessä oli musiikkioppilaitos, ei siellä oltu iloisesti harrastamassa ja antamassa lapsen toteuttaa itseään yksilönä musiikin keinoin. Siellä ilmeisesti yritettiin valmistaa ekaluokkalaista amattipianistin uralle itse sillä saralla karkeasti epäonnistuneen (ja mitä ilmeisimmin siksi sysimaalle ala-asteikäisiä opettamaan karkoitetun) henkilön toimesta.



Opin heti alkuunsa, että pikkulapselle soittomotivaatio luodaan yhtä sävelaskelta toistavilla pimputuspätkillä, joihin verrattuna Tappajahain teema on varsinainen musikaalisen monimuotoisuuden iloittelu. Sitten kun kolme kirjallista näitä on kahlattu läpi, siirrytään mahdollisimman pitkäpiimäisiin muihin sävellyksiin. Hyvät (tai edes musiikiksi tunnistettavat) klassiset sävelmät ilmeisesti kuluvat, jos niitä soittaa liikaa.



Opettajaa voisi kuvailla varmasti monistakin eri näkökulmista. Itse päädyin tähän: jos 60-vuotiaan Johanna Raunion peruukki ja alligaattori kokisivat The Fly -tyyppisen molekyylinsiirto-onnettomuuden ja hirviöluomusparalle annettaisiin kostonhimoisen valkohain luonne, oltaisiin aika lähellä pianonsoitonopettajaani. Aika kultaa muistot, kuten huomaatte. Tosin se paikkakunnan vaihtoehtoinen pianonsoitonopettaja oli käsittääkseni alkoholisoitunut ja siitä syystä trioerektusmaisesta laivacombosta eläköitynyt setä, joka soitatti Tulipunaruusuja sähköuruilla. Että noh, oja tässä on allikko.



Yllättäen harrastus sitten loppuikin kuin seinään yläasteelle siirryttäessä, enkä ole tainnut koskea pianoon kertaakaan sen jälkeen. Herkkää psyykettäni oli selkeästi haavoitettu vakavasti. Mutta se, onko pysyvästi, se selvinnee lähipäivinä (sekä minulle, että lähinaapureilleni. Onnea heille, kuulevat joko armotonta eiku-eiku-pimputusta tai sen, kun lapsuustakaumien vainoamana raivoisasti huutoitken itseni uneen. Allikko, tässä on oja.).



Eikä tässä henkilökohtaisessa raa'an verevässä kasvutarinassa vielä kaikki! Ajan kuluessa selvinnee myös toinen aikamme suurista mysteereistä, eli se, ovatko pianon sisäosat se talouden ainoa paikka, johon kissa ei kykene edes projektiilisesti oksentamaan.



Elämme siis jännittäviä aikoja, minä ja lyömäsoitin.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Mää tässä mietin, että onko tuo piano tavallista pienempi vai onko Mauri noin julmetun iso?!

Miten ois Metsäkukkia? Tai Elämä juoksuhaudoissa? Vai olikos ne sama asia...

Onea uudesta perheenjäsenestä!

Pivi

^ muka olin kirjautuneena mutta en sitten muka ollutkaan... 

tiiti
ite puin

Pivi,  :D Mauri on vaan iso ja piano normaali. Eli ei ole kääpiöpiano, vaikka semmoinen ois kyllä aika hieno, nyt kun mietin.

Rhia
Evil Dressmaker

Jo Jean Sibelius aikoinaan sanoi että piano on lyömäsoitin, joten et sinä lapsuusvuosinasi niin kovin väärässä ollut :D

Mutta samantyyppisiä kokemuksia löytyy varmaan kaikilta pienillä paikkakunnilla asuneilta. Eihän siellä, god forbid, ollut mitään muuta harrastusmahdollisuutta kuin ne iänikuiset pianotunnit. Omakin musiikillinen kehitys loppui kuin seinää ala-asteen jossain vaiheessa kun ilmoitin musiikinopettajallemme (joka myös pianotunteja piti) että koska en jaksa enää harjoitella en myöskään halua käydä pianotunneilla. Osasin sentään perustella. Minusta on täysin hyväksyttävä syy lopettaa pianotunnit siksi että ei jaksa/huvita harjoitella. Silloinhan tunneilla käyminen olisi A) minun aikani tuhlaamista ja B) opettajan ajan tuhlaamista. Perustelu meni läpi ja sain lopettaa tunnit :D Täytyy kyllä tunnustaa että joskus kadun sitä etten jatkanut soittamista. Olisi ihan kivaa osata vetää Great Balls of Fire'n pianosoolo.

Arsenikki (Ei varmistettu)

Maaseutumusiikkiopistotraumatisoitunut vetopasuunaharrastaja ilmoittautuu. Perustetaanko bändi?

Midinetti
XYZ

Kyllä kissa keinon keksii. Tossahan on oiva näppis (eli se osa jota lyödään, koskettimet tai jtn, en puhu pianoa...) jolle laatata kissanpolkan tahtiin :D. Aamulla emännän voi myös herättää iloisella plim plom-serenadilla.

(Mä oon käyny kaks kertaa soittotunnilla rämpyttämässä kitaraa. Kaks kertaa Hymyhuulia piisas mulle. Kitara on edelleen komerossa - ja siellä saa pysyäkin.)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Me saatiin siskon kanssa meidän piano puoli vuotta ennen syntymääni. Oli siis jokseenkin selvää, että tuleva lapsi alkaa soittamaan, kunhan penkillä pysyy. Meillä on suvussa melko paljon muusikoita ja musikaallisesti lahjakkaita ihmisiä, joten vanhempien toiveissa kai oli, että olisin samaa kastia. Kyllä minä ryhdyinkin soittamaan, tosin vasta 7-vuotiaana. Soitin vuoden silloin, vuoden tuolloin enkä koskaan päässyt musiikkiopistoon. Tykkäsin soittaa, mutta en soittoläksyjä. Nyt vanhemmiten olen tajunnut, että olisin mieluiten halunnut oppia vapaata säestystä ja itsensä ilmaisemista, en orjallista sormijärjestystä ja loputtoman tuntoisia asteikkoja. Minä sitten soittelin vapaa-aikanani toivelaulukirjoista suomalaisia ikivihreitä ja ärsytti joka kerta, kun en osannut soittaa niitä kuin nuoteista lukemalla. Tuntui aina, että en ole oikeasti musikaallisesti lahjakas, kun en osaa soveltaa enkä osaa säestää. Siihen se eteenpäin pyrkiminen asiassa sitten varmaan jäi, kun tuntui että vuosien opiskelusta huolimatta en ollut tarpeeksi hyvä.

Nyt minulla on tuo sama piano täällä Kaliforniassa alakerran oleskelutilassa. Se matkasi tänne muiden muuttotavaroiden mukana laivakontissa, vaikka nykyään soitankin lähinnä vain joulun alla joululauluja. Joskus yritän tapailla jotain rockimpaa korvakuulolta, mutta en minä edelleenkään osaa sitä helvetin vapaata säestämistä. Pitäisi ehkä opetella ja olenkin miettinyt soittotuntien aloittamista, jos ne vaikka täällä Amerikassa olisivat erilaisia. Jokseenkin traumaattista on siis ollut minun ja Hellaksenkin yhteiselo.

IrmaG (Ei varmistettu)

Tiiti, olet ollut asian ytimessä heti alkuunsa: piano on lyömäsoitin. Onnea matkaan!

A.Sinivaara, en tiedä missäpäin Kaliforniaa täsmälleen majailet, mutta uskaltaisinpa kuitenkin suositella tuntien ottamista täällä. Itse otin joitain vuosia sitten ensin muutaman session Musikan kautta (eräänlainen opettajien tietokanta, jota kautta voi löytää itselleen opettajan, sekä hoitaa myös maksupuolen: http://www.musikalessons.com/ ) ja nykyisin olen tuota kautta löytämäni opettajan privaoppilaana. Ja joko minulla on ollut hyvä tuuri tai sitten vain oikea soitinvalinta (sax) mutta mielestäni täkäläinen musiikki- ja opetuskulttuuri on paljon kannustavampi ja positiivisempi kuin Suomessa. Töitä soittimen opettelu silti teettää... ;)

Uppis (Ei varmistettu)

No mulla ehkä meni vähän huonommin, sain yksityisopetusta tasan kaksi kertaa ja sitten se ope sai sydänkohtauksen ja kuoli (ei sentäs pianotunnin aikana, traumat olisivat tod.näk. hieman suuremmat). Ja siihen loppu se mun pimputus, ehin oppia sinisen ja valkosen (?) kertosäkeen. Ja btw, veikkaan että se tulis ihan instana vieläki. Kuinkahan pitkiä ne pianotunnit oikeen oli? Öööh.

annap. (Ei varmistettu)

Midinetti, pianon omistaja oppii nopeasti sulkemaan pianon kannen yöksi, jottei tarvitsisi kuunnella kissojen yöllisiä seikkailuja vahvistettuna. Viisasta se on sulkea myös päiväksi, mikäli ei halua hankkia häätöä asunnosta. Sitä myöten ainoa mahdollisuus laatata koskettimille on ihmisen soittaessa pianoa. Sitä en ole kokenut, mutta edesmenneellä Leevilläni oli tapana seurata käsiäni soittaessani, siis tassutella edestakaisin koskettimien päällä. Uujea, mitä polyfoniaa.

Kommentoi