Tunnista sääennusteriippuvuus

ite puin

Sääennuste on uusi crack (selvennyksenä: crack on vanha crack ja siinä välissä oli facebook). Ei siis sillä lailla, että polttaisin sitä pikkulusikassa kalseassa slummissa tai salaa panttaisin läheisteni tunnerikkaita arvoesineitä saadakseni niihin lisää rahaa. Mutta siis noin niinkuin riippuvuutta aiheuttavien ainesosien suhteen.



Homman nerokkaan ilkeämielinen juoni piilee siinä, että ennustetta saatetaan muuttaa jopa useita kertoja päivässä(!), näin pakottaen viattoman seuraajan palaamaan sen pariin aina uudelleen ja uudelleen.  Tässä muutamia indikaattoreita siitä, että henkilön sääennusteriippuvuus on edennyt vaaralliselle asteelle, ja vaatii pikaista interventiota läheisiltä. Tai välitöntä vertaistukea intternetistä:

  • Yhtäkkiä arkiaskareet jäävät ja henkilö kiinnostuu tiskausta ja imurointia enemmän ja enemmän siitä onko ulkona kolmen tunnin päästä 20 vai 25 prosenttiyksikön todennäköisyys puolipilvisyyteen
  • Henkilö ei vastaa puheluihin tai tekstiviesteihin, itseasiassa hänen puhelimessaan on vain sääapplikaatio
  • Kasvanut sietokyky. Henkilö voi esimerkiksi keskustella vallitsevista sääolosuhteista aivan liian pitkään, esimerksi bussipysäkillä harkitsemattomasti aloitettu ilmoja pidellyt -ajantappokeskustelu päättyy puolen tunnin esitelmään ilmankosteudesta, jonka jälkeen henkilö pyytää yhteystietojasi, jotta voisi vielä palailla lisätiedoilla jälkikäteen
  • Henkilö sepittää yksityiskohtaisia kuvitteellisia tarinoita erilaisista aktuaalisista elämäntilanteista ("kävin kaupassa, ostin jogurttia"), vaikka todellisuudessa hän on vain refreshannut sääennustesivua koko päivän, eikä todellakaan ostanut mitään jogurttia. Vaikka se olisi ollut ihan loppu ja nyt on kaikilla paha mieli ja vähän nälkä.
  • Käyttöä jatketaan vaikka sille alkaa ilmetä selkeitä haittavaikutuksia, kuten lähipiirin välittömiä väkivallantekoja yhtään minkään sääaiheisen asian esilletullessa.
  • Henkilö uskoo sääennusteiden olevan totta, vaikka kuka tahansa henkisesti normaalikykyinen tietää näiden perustuvan suurelta osin kansantaruihin ja -legendoihin. Jokainen päivä on tunnekuohuisa vuoristorata täynnä joko pieniä tai suuria pettymyksiä tai onnistumisia riippuen siitä, kuinka kohdalleen ennusteet osuivat



Tämän kuvan nähdessää n. joka 6. suomalainen tuntee pakottavaa tarvetta tehdä asiasta fb-päivitys. Oletko sinä yksi heistä?

Oletko sinä sääennusteriippuvainen? Asian avoin tiedostaminen on ensimmäinen eheytymisen merkki.

Share

Kommentit

Tiina Garvey
Fanni ja Kaneli

Tunnistettu, ainakin osittain :)

eskimo_ (Ei varmistettu)

No siis työkaverini saattaisivat (erheellisesti) kutsua minua sääennusteriippuvaiseksi, vaikka selvästikin olen vain erittäin kiinnostunut ympäristöstäni ja sen olosuhteista. Ja sosiaalisena olentona haluan jakaa tietoni ympärillä istuvien kanssa.

Ja enpäs muuten olekaan tarkastanut Forecan ennustetta sitten aamun!!

Lyyti (Ei varmistettu)

Argh, nyt tärisyttää ja kovasti, koska kuvassa ei ollu paikkakuntatietoja! Eli sääfriikkiyttä havaittavissa, oon ennusteiden lisäksi koukussa etenkin paikallisen yliopiston läheisen sääaseman täsmäsäätietoihin (24h minimi ja maksimi <3). Forecan tms. sääasema kun saattaa sijaita jopa _kilometrien_ päässä.

Lisäksi muuton jälkeen on jonkin aikaa varsin mielenkiintoista seurata edellisen asuinpaikkakunnan säätietoja ja vertailla nykyiseen. Tyyliin "hähä, siellä sataa kolmatta päivää kaatamalla, onneksi muutin!"

Vierailija (Ei varmistettu)

Tajusin just, että en oo tänään kattonu sääennustetta kun kerran, tuli vierotusoire. Niin ja eikai juhannuksena ny oikeesti voi sataa??? :D

bubbs (Ei varmistettu)

Psst, parhaat sääennustukset saa sivustolta www.yr.no . Kielivalinnaksi suosittelen kväania, se tekee kaikesta vielä vähän erityisempää. Pikku tuuli, 4 m/s alkkain: vesta–vestaetelä!

LiisaMaalla
Kivistössä

Koukussa ollaan ja pahasti. Itse luotan vain Ilmatieteenlaitoksen ennusteeseen. Paitsi jos se näyttää huonolta. Edellämainitulta on just tullut uus sääaplikaatio mut senhän kaikki sääfriikit jo tietääkin..

Siina Leppä

Tunnistan ja tunnustan. Helpottavaa huomata, etten todellakaan ole yksin :D

Vierailija (Ei varmistettu)

http://testbed.fmi.fi/
Ilmatieteen laitoksen enimmäkseen tutkimuskäyttöön rakenneltu sivusto, mutta erittäin havainnollinen ja helpostiluettava. History browser - sivu auki, ja huomaat käyväsi siellä vartin välein ;). Erityisesti repaleisten sadealueiden lähestymistä on jännä seurata.

J

Mikähän talvi se tässä oli, olisikohan ollut pari talvea takaperin kun oli hirveän lämmintä. Aloitin Forecan neurottisen seuraamisen joskus marraskuussa ja sitä jatkui tammikuuhun jolloin tuli pysyvä lumi. Muistan että riippuvuus ja lumen odotus ihan oikeasti alkoi ahdistaa :D Mikä pettymyksen määrä jos kartalla oli lumihiutale joka ei toteutunutkaan oikeassa elämässä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Hehee, tunnistin riippuvuuden vaikka yritin vältellä sitä kun luin tota alkuosaa tekstistä, lopussa kuitenkin huomasin että no vattu, mähän en nyt tiärä että onko toi Tampereen sääennuste kumminkaan ja onko se edes tän vuoden, mitäs jos sä ihan meitä addikteja kiusatakses laitoit jonkun vuoden 2009 ennusteen tänne:( Ihan nyt iski ahdistus!

tiiti
ite puin

Hahaa, loistavia kommentteja, tää on kyllä paras paikka vertaistuelle, oli tarve mikä tahansa :D Ja kiitokset myös noista uusista sääpalveluvinkeistä, auttaa ehkä tähän mmmitäs-juhannukseksi-onkaan-luvattu -kliksutus-angstiin. Tai pahentaa sitä :D

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ei oikeastaan tarvitse näin kesäaikaan kurkata säätietoja, ehkä syyskuussa seuraavan kerran. Siihen asti on pääasiassa joka päivä sunny (clear) ja lämpöä niin että hupparit homehtuu kaappiin.

Kommentoi