Varo vaaraa!

ite puin

Yleensä kaltaiseni viaton ja viihdekeskeinen leffavuokraamokävijä pystyy valitsemaan karkinsyöntiharrastettaan tukevan päättömän löhöily- ja möhöilyelokuvan rehdisti kannen perusteella arvostellen. Kannessa on zombi = elokuvassa on zombi, kannessa on iso pyssy = elokuvassa on vähintään keskikokoinen pyssy, ja niin edelleen. Vaan läpipetollinen on leffakotelonkansigrafiikkateollisuus, tuo valheellinen riistäjä.







Voin muuten kertoa, että tässä elokuvassa ei ole yhtään pelottavaa aavepääkalloa. Ei yhtään. Nolla. Zero. Siinä ei itseasiassa ole edes yhtään aavetta eikä pääkalloa, eikä ylipäätään mitään pelottavaakaan. Kansikuvan tarkoitus onkin mitä ilmeisimmin varoittavasti kuvata sitä tylsyyskuoleman tunnetta, jonka katsojaparka kokee, kun huomaa hukanneensa 1 tuntia ja 22 minuuttia elämästään katsellen Sarah Michelle Gellarin esittämän maailman tylsimmän naisen villapaitaista perhe-elämää turhaan haamuisaa actionia ja veriroiskeita odotellen.

Juoni ihan todellakin kokonaisuudessaan koostuu hämmentävän pitkästä ja yllätyksettömästä pohdinnasta siitä onko ko. maailman tylsimmän naisen epäkiinnostava avioimies sittenkin epäkiinnostava veljensä. Saattoi kyllä olla toisinkinpäin, aivot hävittävät traumamuistot.  Possession - heille, joiden mielestä tapahtumat ovat elokuvissa kokolailla yliarvostettuja.



Onneksi Kung fu panda 2:ssa oli sentään panda, joka osasi kung fua. Joihinkin asioihin voi sentään luottaa.

 

kuva

Share

Kommentoi