Viimeisellä asemalla.

ite puin

Koska etenkin junaa odottavan aika on pitkä, syvä ja leveä, ehtii matkustaja-to-be syventyä riittävällä tarkkuudella elämän suuriin kysymyksiin. Kuten siihen, miten toimitaan, kun aika hänestä jättää. Puhun nyt siis itsestäni, älkää pelätkö. Tulin siihen tulokseen, että tahtoisin Pasilan asemasta tehtävän minun pyramidini. Ai miksi, kysytte (olkaas nyt edes vähän hengessä mukana)? No minäpä kerron:

  • Paikan pultsari- ja avohoitohengaajat ovat käytännössä katsoen muutenkin muutaman henkäyksen päässä zombie- ja muumiokostajista, joiden tahtoisin piinaavan ikuista lepopaikkaani ja etenkin sinne eksyviä haudanryöstäjiä. Kääräistään vain hieman sitä keltaisinta ja karheinta vessapaperilaatua kääreeksi, ja kas, vaikutelma on täydellinen.
  • Jos minut jostain syystä haudataan elävältä (Ai, ettekö te ole varautuneet tähän? Amatöörit.), minulla on ympärilläni tonneittain käytännössä katsoen ikuisesti säilyväksi säteilytettyä yksittäispakattua ruoka-ainesta markettien evästiskeiltä (note to self: selvitä, voidaanko myös minut säteilyttää sillä). Lisäksi voin huvittaa itseäni huutelemalla törkeyksiä kuulutusjärjestelmästä. Aina plussaa. Ja ne humalaiset ja avohoidokit varmasti nauravat vähän laimeammillekin jutuille.
  • Se ei ole oikeasti pyramidi, joten siitä saisi hauskan kaskun pääkaupunkiseudun kaupunkikulttuuriin
  • Elävänkaltaiseksi balsamoidun ruumisminun voisi laittaa liikkumaan ympyrää pitkin rullaportaita (välisiirtymät moottoroiduilla rullaluistimilla, luonnollisesti). Tälle ei ole minusta mitään tarvetta sen kummemmille perusteiluille, muuten kuin, että olisihan se nyt vain helkkarin siistiä
  • Hautajaisissani ei tarvita erillistä musiikkia, vaan tilaisuuden voi säestää sillä kuulutuksen aloittavalla pingelipongeli-äänellä. Minimalistisen tyylikästä vai helkkarin ärsyttäävää, sinä päätät!
  • Koska junat ovat aina myöhässä ja väärin, ihmisiä itkettää jo valmiiksi pyramidilleni saapuessaan, eikä heidän tarvitse pinnistellä saadakseen haikeita tunteita esiin.



Että eipä mennyt yhtään elämäni-valuu-silmieni-edessä-hukkaan tämäkään asemahengailu, vaikka aluksi luulin.

Share

Kommentoi