Ysäritrendejä, joiden odotan palaavan vain, koska olen ilkeä

ite puin

Yhdeksänkymmentäluvun tyyli tekee comebackiä (luin tämän Saaran blogista). Ensimmäinen reaktioni oli "voi ei" ja sitten "VOI EI" ja sitten "hetkinen, tämähän on nykyajan pullamössönuorisolle ihan oikein". Toki crop topit ja kukkakuosihousut saattava olla oikein käytettyinä jopa melkein söpöjä, mutta seuraavia ysäritrendejä toivon karaisemaan nuorisoamme ihan pelkkää ilkeyttäni:

  • The Body shopin Fuzzy Peach. Takaan, että muutaman kuukauden heavyuseriuden jälkeen et enää ikinä katso persikoita samalla tavalla. Eli ilman oksureaktioita. Tämä siitäkin hämmästyttävästä syystä, että tuoksulla ei ollut persikan kanssa juuri mitään tekemistä.
  • Miesten keskijakaus. Jos lesbous olisi valinta, tässä olisi syy.

Bang! Aaaaaand you're off men foreva! 

  • Lantiofarkut. Hahaha, siinäpä mietitte, voitteko istua, nojata tai edes kääntää päätänne lievästi vasemmalle, ettei tarkoin asetellusta lantiolinjasta pilkahda poski.
  • Spice Girls -plattarit. Koska Gene Simmons-kävelyhän toki on uusi musta.
  • Permanentti ja Turku-heitto. Joojoo, ehkä suuressa maailmassa ysärin "The tukka" oli se Jennifer Anistonin, mutta meillä Suomessa se oli tämä hiuslakalla panssaroitu hirvitys. Tupeerauksen tuli alkaa puoli viideltä aamulta, jotta yhdeksältä koulussa olisi se hiusmaailman Pisan kalteva torni riittävän törkeästi pystyssä.
Share

Kommentit

Mindeka
Ma-material Girl

Myös Bodyshopin vaniljatuoksut olivat niiiiin väärin. Itsehän poikkesin massasta ja kylvin aamuisin kookostuoksussa. Voit vain kuvitella, voinko enää sietää kookosta missään muodossa (=hajussa).

:D

Hyvä postaus!

FFFifi
Fitness Führer

Mulle kilahti heti tuoksuvisio susta nuorena!

Kaveri käytti vaniljaa ihan hulluna, kaikki sen tavarat haisi sille :D Mä käytin Dewberryä, ja siitä ei oo kyllä mitään traumoja. Pitäisikin mennä nuuhkaisemaan vieläkö se on ihanaa.

White muskia en taida uskaltaa haistaa, voi tulla semmoisia muistoja mieleen joiden kanssa ei täti-ihminen niin vaan elelekään :D

 

FFFifi
Fitness Führer

MITÄ HITTOA Dewberry on poistunut Body Shopin valikoimista! Miksi OI MIKSI!!!

tiiti
ite puin

Mulla oli tuota white muskiakin! Säästin sitä sellaisiin tilaisuuksiin, jossa halusin vaikuttaa erityisen kypsältä ja aikuismaiselta :D

Shelley Draven

Itse käytin tuolloin The Spirit of the Moonlightia.

Ja mielestäni se oli aikoinaan juuri SE paras tuoksu ikinä. ;)

Kamalanihana ysäri. Spice Girls tikkupurkkakaramellit kielimässä tulevasta tupakoitsijasta, ne laatikkopohjakengät ja kaikki TBS:n hajuvedet. Eijei elämä. =D

Kissankieli
Hello Dolly!

Haha, Dewberry-samis! Niissä oli ne jännät tikut joilla tuoksua sai tökittyä korvan taakse: se olikin ainoa hyvä puoli Body Shopin tuoksuissa...

tiiti
ite puin

Graah, joo! Toi vanilja oli toinen ylikäyttöihme, hy-hy-hyy!

Toinen haudutus

Niin totta...mutta mikä ihmeen Turku-heitto? Onko niin, että 90-luvun nuorison hiusmuodeissa on ollut aluepoliittisia eroja kun en tunne? En muista että permanenttejakaan olisi ollut kuin pari hassua... Jaa mutta tarkoitatko juppikukkulaa? Otsis pinnillä kiinni niin korkeaksi sillaksi kuin menee? Ne oli kiitettävän hoopoja, mielelläni näkisin niitä lapsukaisten päässä taas.

Siitä olen kyllä 90-luvulle ikuisesti kiitollinen, että housut lakkasivat kuristamasta mahaa. Nythän ne tekee sitä taas, mutta minen suostu enää ikinä korkeavyötäröisiin farkkuihin kun olen oppinut että syödä voi esim. kokonaisen rusinan joutumatta aukomaan housunnappia.

tiiti
ite puin

Se on se CatCat-tyylin etuheitto, sille on monta hellittelynimeä (veikkaan, että juppikukkula tarkoittaa just sitä, meillä oli, esim. mulla, sitä sivuheittoversiota), mutta itse vanhana varsinaissuomalaisena arvostan eniten tuota Turkua :D

Mä kyllä väitän, että etuheitot oli ihan voimissaan pitkin maata vielä ihan 90-luvun alussa, sitten ne siinä saumattomasti vaihdettiin yhdellä ratkaisevalla kampaajakerralla (jota kutsuttiin parturiksi) tuohon keskijakauspottaan. Muistin juuri, että tokihan sellaisia naisillakin piti olla.

Hertta
Lilou's Crush

Meilläpäin muuten juppikukkula oli sellainen versio, jossa etuhiukset nostetiin suoraan taaksepäin "tötsälle" ja kiinnitettiin pinnillä tms päälaelle. Hitsi kun en löydä nyt mistään kuvaa.. Noita turkuheittoja oli sitten juuri nuo tanjakarpelaotsikset, ja muistan, että parhaalla kaverillani oli kaikkein korkein sellainen!

Meillä se taaksepäin kiinnitetty oli juppikupla, ja tuo sivuheitto juurikin juppikukkula. :D

Mindeka
Ma-material Girl

Samoin kuin Hertta: Juppikukkulalla kiinnitettiin otsari (ponnarilla) ja pinnillä kukkulaksi ja heitto, heittis, heittari oli sitten tuo tanjakarpelameininki.

annap (Ei varmistettu)

Näin historian opiskelijana on ihan pakko nillittää muutamasta epätarkkuudesta. Lantiofarkut ei todellakaan olleet muodissa vielä 90-luvulla, vaan vasta 2000-luvun puolella. Samoin tuo permanentti ja "Joku 'nolo suomalainen kaupunki" -heitto taisi olla kasarijämiä ysärin puolella. Mitä olisin tuohon listaan kaivannut lisää: Pikkureput! Voi kuinka niitä kaipaankaan (not).

Jos tulee ikävä ysärimuotia, kannattaa katsoa My Mad Fat Diarya Yle Areenasta, ihan parasta tyyliä niin puustuksessa kuin musiikissakin.

tiiti
ite puin

Joo, pikkureppuja oon jo nähnyt kaupoissa! Ne on kyllä mahtava idea, ihan kuin joku tekisi tosi pienen matkalaukun :D

Ja sitten on tietty ne, jotka ei ole raaskineet luopua niistä sen ensikosketuksen jälkeen.

FFFifi
Fitness Führer

Mulla oli ysärinä käsilaukkuna sellainen tosi, tosi pieni matkalaukku :D

Amarji (Ei varmistettu)

Kirjoittajan pointti lienee ollut, että muodissakin oli alueellisia eroja. Ehkä Turku oli jäljessä ne ratkaisevat vuodet ja veteli vielä permiksissä menemään 90-luvun puolellakin. Lantiofarkut taisi tosiaan tulla vasta myöhemmin. Itse muistan ysäristä lähinnä grungetyylin ja mahdollisimman isoissa/nuhjuisissa kirpparivaatteissa haahuilun.

tiiti
ite puin

No itse tosiaan käytän Turku-heitto -termiä, koska se tuo kaikki mahtavankamalat teinimuistot hauskasti mieleen. Suomi oli 90-luvun alussa aika paljon hitaammin muuttuva ja maailma isompi, kun ei ollut halpalentoja, nettikauppoja tai internetiä muutenkaan, eikä koko Suomi muuttunut vuosikymmenen vaihtuessa maagisesti tyyliltään. Ryanair aloitti ekat lennot lähempänä 90-luvun puoliväliä ja joku Henkkishän on muistaakseni tullut vasta 90-luvun loppupuolelle.

Mun muistikuvissa grunge-tyyli oli loppujen lopuksi aika vaisu, niitä isoja metsuripaitoja ja maihareita vaan puettiin sen etuheittotukan seuraksi. Toisaalta musta grunge-tyylissä ei sinänsä ole mitään kamalan pahaa, että se ei ole onnistunut traumoittamaan mua niin kuin nuo muut.

tiiti
ite puin

Näin 90-luvun teininä on sitten pakko nillittää takaisin, että kumatkin olen kyllä ansiokkaasti myrkyttänyt itseltäni juuri 90-luvulla. Toki ne voivat olla jäämiä ja tuomia, mutta tässä postauksessa pidätän oikeudekseni kutsua 90-luvun trendeiksi asioita, jotka mulle oli 90-luvulla trendejä.

Noi lantiofarkut oli tosin sellaiset, jotka piti tehdä itse, koska niitä varsinaisia versioita ei saanut silloin vielä kaupasta. Muistan tämän, koska näin sellaiset jossain Janet Jackson/Mariah Carey/jokumuumikä -videolla ja olin välittömästi sitä mieltä, että ne on UPEINTA IKINÄ. Tosin toisin kuin Janet Jackson/Mariah Carey, minä asuin silloin erittäin talvisessa Oulussa (tää on varmaan ollut loppuvuosi -98 tai -99), ja voin kertoa, että jos niitä kauppaversioita oli hankala saada pysymään riittävän peittävänä talviolosuhteissa, nää oli ihan omaa luokkaansa. Mutta silti, UPEINTA IKINÄ.

kemiläinen (Ei varmistettu)

Ai että! Se oli sitten mahtavan näköistä, kun Perämeren talvisessa viimassa kouluun tallusteli väkeä lantiofarkuissa ja lyhyessä toppatakissa. Ne siitä vaatekappaleiden välistä pilkottavat, tulipunaiseksi pakastuneet mahamakkarat paloivat verkkokalvoille ikuiseksi ajoiksi.

Mindeka
Ma-material Girl

Mariah Carey oli repinyt vyötärökaitaleen pois. Luonnollisesti yritin samaa. 

Ne överikulutetut-megalantio-bootcut-glitteri-farkut tuli sitten milleniumin jälkeen, mutta kyllä tämä lantiofarkkujen ensimmäinen tuleminen on juurikin yhdeksänkymmentäluvulta lähtöisin. Olkoonkin sitten vaan Mariahilla, Tiitillä ja minulla, mutta kyllä näin oli :D

Mariahin vyötärökaitale oli vielä hapsutettu, eikä siististi ommeltu tms.

sokeris (Ei varmistettu)

Jooooo...nyt alkaa palautua. Apua! :) Äiti ei antanut mun repiä farkuista vyötärökaistaletta irti. Varmaan ihan hyvä.

tiiti
ite puin

UPEINTA IKINÄ.

Elkku80 (Ei varmistettu)

Kyllä ne lantiofarkut oli jo ihan keskellä ysäriä. Leviksen viisviisvitoset. Ah, ne oli ihan parhaat. Nimim. entinen histis.

ei pahalla, vain hyvällä, tai jotain (Ei varmistettu)

äh komppaan kaikkea nillitystä ja sanon lisäksi että tämä kaikki on jo täällä... tovin. aika pitkänkin sellaisen. olet hieman myöhässä vain, anteeksi. katso ympärillesi tarkasti. tarkasti. katsele

tiiti
ite puin

Voimia!

sanumaria

Entäs pikkukukkakuosit ja henkselit? Ja bandanat? Ja meilläkin oli (yllätten kun Turun nurkilla oltiin) niin ysärillä vielä komeet etuheitot, etujeejeet ja juppikukkulat. Ja yhdistelmä farkkuhaalarit + body. Todella kätevät esim. vessakäyntejä ajatellen.

Bodyshophajuista meidän yläastella suosittiin kyllä mansikkaa!

tiiti
ite puin

Mun mielestä molempia saa jo Gina Tricot'sta :D Toi body on kanssa tullut takaisin, mä en oikein tiedä mikä sen tarkoitus oli silloin, kun sen kanssa pidetyt farkut oli kuitenkin korkeavyötäröisiä tai just noi mahtavat lappuhaalarit (mulla oli muuten ruskeat vakosamettiset lappuhaalarit, joita pidin rakkaudella hyvinkin 2000-luvun puolelle asti, kunnes silloinen poikaystäväni pakotti heittämään ne pois. Bodyä en myönnä.).

sanumaria

Oliko muuten ysärillä niitä sellasia pitkiä verkkoliivejä? Niinko kalastukseen sopivaa verkkoa mutta hihattomana pitkänä villatakkina?

tiiti
ite puin

Hmm... muistelisin yläasteajoilta, että joo. Lisäksi semmosia mummonpöytäliinapitsin näköisiä reikäisiä neuletakkeja, vähän kun ois just verkot niskassa. Suosikkini ribbipoolojen kanssa!

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Oih, ribbipoolot! :D

Mä muistan, kun puin tärkeänä päälleni seiskaluokalla koko yläasteen yhteistä diskoa varten räikeänkeltaisen t-paidan (joku mun isoveljen vanha, ostettu Kesportista tms. 90-luvun alussa) ja siihen päälle just tuollaisen mummonpöytäliinapitsiä muistuttavan reikäisen mustan neuleen niin mun äiti kurtisti kulmiaan ja totesi, että "eikös tuo asu ole nyt vähän liian seksaalinen?" 

(Seksaalinen oli joku sen tosi cool sana.)

CougarWoman
CougarWoman

Joko olette kuulleet/nähneet Kieszan "Hideaway" - biisin? Siinä mielestäni kulminoituu aika mainiosti koko 90-luvun alun kauheus kauneus. Itse odotin ekaa kertaa musavideota katsoessani, että koska se MC Hammer ilmestyy salihousuissaan hyppelehtimään. Mutta taisi jäädä sinne 80-luvulle kuitenkin. 

Perho Kerttunen
Kasvihormoni

Voi kyllä mä ompelin tanssitunneille vinon pinon Hammerin salihousuja ennen ysikytluvun puoliväliä. Lahkeet tosin oli leveämpiä, sillä ne leveni pirueteissa näyttäviksi. Hidas oli maailma muutoksineen tuohon aikaan!

allie (Ei varmistettu)

Body Shopin Fuzzy Peach oli PARASTA IKINÄ. Kaverilla oli pullo sitä lisäksi koululaukussa (koska muut reput kuin Eastpak tai Kipling oli ihan out ja niihin ei ollut varaa), jotta tuoksua pystyi lisäämään joka välitunti. Kyllä, joka välitunti. Luonnollisestikaan en siedä persikkaa enää missään muodossa :D Muistan kun olin tosi pettynyt, kun mulla oli niin paksut ja raskaat hiukset, ettei etuheitto onnistunut. Voi sitä elämän julmuutta.

Kissankieli
Hello Dolly!

Ai kiasus, tuskaiset muistot hiipii mieleeni. Ompelin ihan itse sellaiset lantiomittaiset alaspäin leveneväpunttiset pökät jonkun saksalaisen Burdan ohjeilla :D :D 90-luvun alussa koko luokalla oli ne hemmetin etuheitot, vieläpä usein permiksellä ryyditettynä. Muistatteko ne jättimäiset Swatch-kellot? Kellotaulu oli halkaisijaltaan vähintään ranteen levyinen... Ylisuuret vaatteet saisivat kyllä tulla takaisin, olisi ihan oikein itsensäpaljastajasukupolvelle ;D

FFFifi
Fitness Führer

Mulla on vieläkin tuollainen jättimäinen Swatch-kello ja MÄ KÄYTÄN SITÄ. Käytän myös hiusdonitseja (!) ja etsin vimmalla Uffeista ysäriä farkkumekkoa. Olen löytänyt vaan kokoa 40 ja 42 olevia, pienemmät ihmiset ovat varmaan polttaneet omansa roviolla. Tai vaalivat niitä salaa vaatekaappinsa aarteina.

Kissankieli
Hello Dolly!

Juurikin mietin että ottaisin sen ilomielin takaisin: siitä ainakin näki mitä kello on :D :D

Kieloisa (Ei varmistettu)
Vau mikä vauva!

MÄ OON NIIN ETTINYT NOITA! Siis oikeesti oon, pysyis tukka paikallaan :D

Kieloisa (Ei varmistettu)

Toi kuva on MouMoun postauksesta, jossa hän hehkutti löytäneensä niitä Henkkamaukalta halvalla.

Postaus: http://moumou.refashion.fi/2011/04/26/hiuspantojen-aatelia/

Ehkä sieltä löytyis sullekin :D

Kieloisa (Ei varmistettu)

Eiku höh, toi oliki jostain muinaisuudesta toi postaus. No, mut niitä on ollut vielä liikkeellä! Onnea metsästykseen ;)

Ilana

Mun miehellä on lukiokuvissa just tollanen ihana keskijakaus. Eipä ihmetytä, että päädyttiin yhteen vasta myöhemmin :D

Mulle muuten tarjottiin viime vuonna Body Shopissa käydessäni tuoksunäytteeksi White Muskia. Piti keksiä äkkiä hätävalhe, etten käytä ollenkaan hajuvesiä, kun en kehdannut alkaa avautua, että EI HERRANJUMALA tajuuttekste mitkä nolot nuoruusmuistot tuosta tulee mieleen!

Ribbipoolot ja pikkureput: ei enää ikinä. Sen sijaan sellaista 50-lukutyyppistä juppikukkulaa käytin, kun mulla oli vielä pitkä tukka. Se oli erityisen kätevä silloin, kun kasvatti otsatukkaa pois.

tanjatanja
Ei Beigeä

Entä tatuointikorut??

ENTÄ TATUOINTIKORUT?!?!

Jenny Villa Radhus

Nick Carter... Mulla oli yli 250 BSB-julistetta. Kyllä. Kaikki seinät ja katto tapetoitu niillä kokonaan, ja vaatekaapit sisä- ja ulkopuolelta. R-kioskilta kävin aina ostamassa niitä saksalaisia ja brittiläisiä lehtiä, missä kuvia ja julisteita ja muuta sälää oli aina mukana. Vaikken tietenkään tekstistä ymmärtänyt montaakaan sanaa. Olisin varmasti rakastunut keneen tahansa poikaan, jolla olisi vaalea keskijakaustukka. Mutta asuin niin pienellä paikkakunnalla, ettei kellään ollut. Kerran näin kaupan pihalla turistipojan, jolla oli. Tämä poika säilyi ihastuslistassani tosi kauan, vaikken ollut hänelle jutellut tai tiennyt nimeä, enkä muistanutkaan koko tyypistä kuin tukan ja vihreän takin. "Kaupan pihalla ollut Nickcartertukkapoika". Huoh. Hän ei koskaan palannut.

Virkatut liivit ja puukorut oli pop. Mulla oli discossa ribbipoolo, virkattu pitsiliivi ja valtavat puiset papukaijat korvissa ja kaulassa. Äiti auttoi tekemään etuheiton ja laittoi ponnariin korkkiruuvikiharat. Ja ponnarilla tarkoitan niitä maailman kammottavimpia paksuja kangasdonitseja. Aika pian ne liivit ja pikkukukat vaihtui huppareihin ja reisitaskuhousuihin. Mutta hajuvedet tilattiin pitkän aikaa Yves Rocherilta.

 

 

 

 

sanumaria

Olitkohan sä mun luokalla?

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Mulla ei koskaan ollut poikabändi- tai vastaavia ihastuksia, mä olin palavasti ihastunut Jarmo Myllykseen (kuudennella luokalla, kun Suomi voitti ekan jääkiekon maailmanmestaruuden). Mutta mullakin oli päiväkirjassa ns. ihastuslistoja, joissa oli myös jotain kerran ja kaukaa bongattuja tyyppejä, joista en tiennyt yhtään mitään. Seiskalla listalle pääsi mm. "Mäkkärin poika", jolla muuten myös oli vihreä takki (hmm, vihreätakkisissa pojissa taisi olla sitä jotain) ja jolle mun äiti antoi oman pirtelönsä, kun sen mielestä se poika näytti niin rähjäiseltä ja nälkäiseltä :D

Mari Johanna se on (Ei varmistettu) http://www.liuskapaivassa.blogspot.fi/

Meidän hoodeilla Turku-heitto tunnettiin Lapuavoukuna. Tai jokin lapua-alkuinen juttu se ainakin oli. Tuo heitto kovetettiin Elnett-hiuskiinteellä aivan kovaksi. Elnett-hiuslakan ja Anytime-meikkien tuoksu tuo aina mieleen yläasteen discon. Kamala kun ihan vatsanpohjasta sieppaa.

Nella
Nellancholia

NAPPIVERKKARIT.

tanjatanja
Ei Beigeä

Joillakin luusereilla oli sellaiset jotka eivät joko auenneet ollenkaan tai ainakaan koko lahkeen pituudelta. Raukat.

Niide nappiverkkarit oli mahdollisesti Tallinnan Adibas-laatua...

ylpeäparikymppinen (Ei varmistettu)

Miten kukaan ei ole huomannut puuttua yhteen oleelliseen epäkohtaan tässä postauksessa? Se, että viittaat nykyajan nuoriin pullamössönuorina. Pullamössösukupolveksihan on nimenomaan kutsuttu tätä edeltävää X-sukupolvea, jotka ovat jo pikkuhiljaa näitä tämän hetken keski-ikäisiä. Nykynuoret on kaikkea muuta.

Pages

Kommentoi