Ladataan...
ite puin

Päivän kerrankin fiksu terveysuutinen, eikä niitä ainaisia "iik, suklaassa on kaloreita" ja "iik, tämän takaia jäätelönsyönti edistää terveyttäsi" -juttuja.

Eli toisin sanoen: jos tuloksia ei treenissä tule, ei ensimmäisenä kannata etsiä syytä lisäravinnehyllyä täyttämällä. Mieti ensin se treenaa-syö-nuku -kuvio. Ja mieti vielä uudestaan, jos tuntuu, ettei rasva pala ja gainssit maxxxximoidu riittävän monella äksällä. Sitten vasta saat luvan tilata kolmellasadalla eurolla eksoottisilla nimillä ja kryptisillä numerosarjoilla varustettuja kiiltäviä lisäravinnepöniköitä nettikaupasta ja purskutella niiden jauhoisan auvoisaa sisältöä sheikkerissä salilla. Sitten vasta.

Tässäpä siis vinosti aiheeseen liittyen muutama superkätevä nyrkkisääntö jokaisen omiin ruokanatseiluihin sopivien ja epäsopivien tuotteiden erottamiseen ruokakaupassa:

  • Jos se maistuu makealle, siinä ihan tosi todennäköisesti on sokeria. Jos siinä ei ole sokeria, siinä on makeuttavaa karsinogeeniä, tai jotain, josta muuten vaan tulee ripuli. Pick your poison.
  • Jos se maistuu rasvaiselle, siinä ihan tosi todennäköisesti on rasvaa. Jos siinä ei ole rasvaa, siinä on rasvankaltaista karsinogeeniä, tai jotain, josta muuten vaan tulee ripuli. Pick your poison.
  • Jos juomapaketissa jo päällä sanotaan, että "energiajuoma" tai jotain sen kaltaista, se hyvin todennäköisesti tarkoittaa, että siinä on aika paljon kaloreita, eli energiaa. Sama hyvin todennäköisesti koskee myös tekstiä "edistää palautumista". Jos taas edellisissä ei ole paljon energiaa, ne ovat vain huijausta. Win-win.
  • Jos nimessä esiintyvät "suklaakuorrute" ja "toffeetäyte" kannattaa miettiä, onko se ihan oikeasti hyvä päivittäinen lounasvalinta verrattuna esimerkiksi einesmakaronilaatikkoon, vaikka paketissa lukisikin pinkillä "fitness". (Vihje: ei se ole)
Share

Ladataan...
ite puin

Lempparini Virpi Salmi pörisyttää taas Lilyssä. Minäkin tahdon osallistua! Jos jätän varsin osuvat naiskuvaissuet huomiotta ja keskityn toiseen löytämääni pointtiin. Eli (etenkin) blogi- ja tositeeveemaailman trendiin siitä, että ihminen ei voi enää vain "käydä vähän salilla" tai "katsoa syömisiään, jos vaikka laihtuisi", vaan jokaisen pitäisi tehdä joku iso ja mahtava kaikkia elämän osa-alueita järisyttävä elämäntapamuutos. Matka. Ja kertoa siitä muille. Inspiroida.

Minä tiedän mistä puhun, koska minä olen Tiiti, (toivottavasti entinen) elämäntapafitness-julistaja.

Olen löytännyt liikunnan vasta reilusti yli parikymppisenä ja fiksut syömistavat siinä mukana. En etsinyt remonttia tai matkaa, eksyinpä vain työpaikan liikuntapäivänä elämäni ensimmäiselle spinning-tunnille. Ja siitä se jotenkin sitten lähti. Ja voi sitä riemua, lakkasi unettomuus, lakkasi päänsäryt ja olmimaisesti lysyttävästä toimistorottakropasta löytyi pikkuhiljaa lihaksia ja vähän voimaa ja kestävyyttäkin.

Kroppa kehittyi ja olin varma, että olin kaikilta muilta salaa löytänyt jotain todella ainutlaatuista ja ihmeellistä, siis sellaista, jonka halusin vilpittömästi jakaa muille. Yhtäkkiä olin se tyyppi, joka laittoi sunnuntaina klo 9 aamulla kavereilleen tekstiviestin "Ihana ilma aamulenkille!". Vaikka tiesin, että tyypit olivat krapulassa kotona. Olin se tyyppi, joka lounastauolla kertoi suu esanssisessa heravaahdossa kaikille ideaalisesta makroravinnejakaumasta (josta olin lukenut pakkotoistolta), vaikkei kukaan ollut asiasta minulta mitään tiedustellut ja olin se tyyppi, joka opasti puolen vuoden mittavalla salitreenikokemuksellani muille asiantuntevasti treeniohjelmia ja kuinka treenata "täysii". Olinhan lihaskasvun ekspertti, koska ensimmäistä kertaa salilla ikinä käyneenä lihakseni kasvoivat omasta mielestäni mahtaviin mittoihin. Tokihan se kasvu hidastui sen ensimmäisen vuoden jälkeen, mutta enhän minä sitä silloin tiennyt.

Lisäksi olin rehellisesti sanottuna ihan hirmuisen ylpeä siitä, että olin löytänyt itselleni mieluisan treenimuodon, että luultavasti yritin ohjata kaikki kanssani käydyt keskustelut salitreeniin tai siihen kuinka usein siellä käyn. Kerrankin minä tein jotain kansanterveydellisesti hyödyllistä, ja ihan vapaaehtoisesti! Puoliksi odotin, että joku virkamies olisi tuonut minulle pokaalin, tai edes jonkun kauniisti asetellun kukkakimpun ja viirin.

Nyt vuosia jälkeenpäin mua oikeasti välillä ihmetyttää, että kukaan tyypeistä ei ajanut ylitseni trukilla. Kiitos heille siitä. Viirinkin suhteen luovuin toivosta. Silti perusterveet elämäntavat ja liikunta ovat säilyneet mukana, mutta nykyään en jaksa juurikaan erityishurrata kaurapuurolle ja mehukeitolle. Enkä oikeastaan hirveästi edes ajattele fiksua syömistä tai liikuntaa, ne vain kuuluvat ja sopivat mun elämään. Joka päivä. En vain osaa olla ilman. Eikä edes huvita.

Niin, ja niitä helkkarin pähkinöitäkin syön, tosin lähinnä duunieväänä, kun niitä on kätevä säilyttää työpöydän laatikossa.

Ehkä omaan häpeälliseen julistusmenneisyyteeni liittyen minua toisinaan vähän hihityttää (ja hävettää omat silloiset "inspiroivat" tsemppitekstiviestini), että juuri ehkä viikko sitten ruokarytmin, salitreenin ja terveelliset elämäntavat löytäneet iloisesti julistavat "fitnesselämäntavan" autuutta, ja etenkin helppoutta. Ja vielä auliimmin neuvovat tätä myös muille. Tyylinä on monesti sellainen varsin ehdoton "Aivan mahtavaa tämä 8 purkkia paljasta maitorahkaa päivässä, en kyllästy ikinä!!! Enkä ikinä syö karkkiakaan, kun on tämä sokeriton mehukeittoherkku!!!". Kun kyllä siihen maitorahkaankin saa ja voi kyllästyä. Haaste onkin etsiä ne juuri itselle pysyvät ja arjessa riittävän helposti vaihdeltavat keinot terveelliseen syömiseen ja liikunnan iloon, tasapaino sen herkuttelun ja normaalielämän välillä. Ei se ensimmäisen kahden kuukauden motivaatiopiikki, hirveä tuskatreenaus joka kerta yli kipukynnyksen ja kaiken syötävän punnitus. Kyllähän sellaisen alkuinnostusajan seisoo vaikka päällään. Siellä maitorahkassa.

Mutta eihän tuollaista kukaan elämäntapanaan tee, eikö tuollainen ole juurikin se pelätty vihasana "kuuri", eikä elämäntapamuutos? Samoin se ensimmäinen palavinkin liikuntaharrastusrakkaus voi väsähtää ajan kuluessa, ja siihenkin pitää löytää itselleen sopivia uusia juttuja.

Hei, olisiko teillä hetki aikaa? Haluaisin kertoa teille Jeesuks matkastani!

Että jos ajateltaisiin, että se keho syntyy oman elämäntavan perusteella ja on silloin siihen just hyvä, eikä omaa elämäntapaa synnytetä pelkästään sen (unelma)kehon perusteella.

Laiskanpulskealla jorinallani olkoonkin tiivistetysti kaksi pointtia matkalaisille:

  • Se on vaihe, se menee ohi, joten älä ainakaan lähettele tekstiviestejä darraisille ystävillesi, jos haluat pitää heidät sellaisina (ainakin jälkimmäisen osan).
  • Se ei ole vielä elämäntapa, jos se on kestänyt viikon. Tai edes puoli vuotta. Se on elämäntapa, kun se on rutiini, johon ei edes tarvitse erikseen kiinnittää huomiota ja se sopii juuri sinulle. Se ei riipu siitä paljonko maitorahkaa syöt tai olet syömättä.

Ja pari matkan seuraajille:

  • Olkaa armollisia, ne oikeasti tarkoittaa hyvää. Ihan oikeasti. Ja jos joku lähettää sulle darra-aamuna tekstiviestin, käännä kylkeä, äläkä lähde ajelemaan kohti trukilla.
  • Viiri on aina iloinen yllätys.
Share

Pages