"Ei mitää, ei sattunu"

Itse Minna Mänttäri

Vuosia vuosia sitten, melko tuoreena tyttöystävänä kävelin elämän mantelini kanssa talvisella kadulla. Kuinka ollakaan, lumipeitteen alle maastoutunut jää yllätti tallaajan ja tuiskahdin komeassa kaaressa suoraan perseelleni. Salamannopeasti kokosin itseni ja palautin ruhoni takaisin pystyasentoon, hymyilin reippaasti ja tokaisin että ei täs mitää, ei sattunu!

Kun vaatteet seuraavan kerran riisuttiin, paljastui myös karu totuus: pesäpalloräpylän kokoinen mustelma oikeassa pakarassa. Enkä silti suostunut myöntämään, että no joo, sattui se. 

Sellainen minä olen ollut, kaikessa. Olen ajatellut olevani rakkauden arvoinen vain silloin kun olen vahva ja reipas tyttö, joka ei pienistä säikähdä eikä pillitä jokaisesta kolhusta ja osumasta. Olen kuvitellut, että vahvuus on sitä että osaa kätkeä kipunsa ja haavansa, eikä näytä niitä muille.

Ja vahvat ihmiset ovat niitä, joista pidetään, niitä joita rakastetaan. Toisin kuin heikkoja.  

Viikko sitten, työmatkalla, istuin autossa juvalaisen halpakaupan pihalla ja itkin. Itkin ainakin puolen vuoden, ehkä pitemmänkin ajan edestä kaiken mahdollisen. Itkin jälleen yhden vankilataideprojektin päättymistä, pieniä ihmeitä joita olin saanut nähdä, kaikkia kuulemiani kauniita sanoja ja ihmisiä, jotka jättivät minuun pysyvän jäljen. 

Itkin myös kaikkea sitä paskapuhetta, jota olen saanut puskien kautta itsestäni kuulla. Että teen työtäni vain siksi, että saisin hengailla rikollisten kanssa koska pahat pojat ovat minusta niin cooleja ja ihania. Että sietäisin saada potkut, koska olen niin huono ja epäluotettava. Että olen vain typerä kukkahattutäti, joka taputtelee rikollisten päitä lämpimikseen ja omaa egoaan pönkittääkseen. 

Ja sitten itkin vielä sitäkin, että ihminen josta ajattelin hyvää ja kaunista, käskikin minun suksia vittuun. 

Mutta kaikkein eniten itkin sitä, että olin yrittänyt olla kuin mikään ei tuntuisi missään. Että olin yrittänyt kovettaa itseni, leikkiä vahvempaa kuin olenkaan vaikka totuus on se, että sattuu.

Sattuu ihan helvetisti, kun joku haluaa mitätöidä sen, minkä itse näet tärkeänä ja arvokkaana. Sattuu, että joku haluaa väkisin nähdä jotakin rumaa siinä, mikä on sinulle merkityksellistä. 

Sattuu. Mutta piru vie, sellaista on elämä. Välillä itketään kunnolla, sitten kaivetaan kassin pohjalta ensimmäinen käteen osuva nenäliinantapainen.

Ja otetaan viesti vastaan universumilta. 

Senkun louskutatte leukojanne.

Minä pyyhin silmäni ja jatkan valitsemallani tiellä: keskityn hyvään ja kauniiseen. Ihan niin kuin tähänkin asti. 

 

Share

Kommentit

jennajohannasi
Pirtti

Oot ihana <3

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kuule ihan ite oot! ;-)

Johannaamuisin
Early mornings

<3 Samaistuin "ehkä vähän". Välillä tuntuu, että "reippaiden" päälle kaadetaan vähän ekstraa, kun "kyllähän sä jaksat nämäkin kantaa". Ja tuosta reippaan leimasta eroonpääseminen tuntuu tosi hankalalle... Tsemppiä!

PS. luin lehdestä tuosta sun vankilaprojektista, ja ajattelin vain että vau, tuo on kyllä niin cooli ja kaikinpuolin rohkee muija! :) Tietynlaiset ihmiset löytävät valittamisen aihetta kaikesta, älä kuuntele niitä. Häntä pystyyn ja eteenpäin! :)

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kiitos! Joo, se leima pysyy tiukassa ja on jotenkin hirveän noloa ja hävettävää sanoa että nyt en jaksa, tai että nyt sattuu. Mutta kun ei tässä mitään koneita olla, edelleenkään. Pitäisi olla välittämättä pahoista puheista, mutta tuonne ne vaan ihon alle kaivautuu. Mutta eikun eteenpäin, sanoi mummo lumessa. ;-)

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Tätä se elämä on. Välillä kaadutaan, kohdataan ihmisiä, jotka loukkaavat eivätkä ymmärrä ja sitten mennään eteenpäin kuten Nestekin tietää. :)

Tykkään näistä sun kirjoituksista niin paljon. Tätäkin lukiessa tuli monta tunnetta ja ajatusta.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

No just sitä! Ja kyllä Neste tietää. (Tämä ei sitten ole mikään maksettu mainos, tosin en näillä autoilukilometreillä panisi kyllä yhtään pahakseni bensasponsoria.;-)

Kiitos kun luet. On ihana kuulla, että siellä ruudun takana on porukkaa, joille nämä horinani ovat tärkeitä. Yritän aktivoitua taas vähän enemmän tämän blogin kanssa, ajatuksia ja aiheita on kyllä. 

 

Pax
Liikehdintää

Taas kolahti. Onneksi olen oppinut olemaan välillä heikko ja itkemäänkin, kun ei se maailma siihen kaadu. Mutta olisihan tuon voinut ymmärtää aiemminkin niin olisi ollut ehkä vähän helpompaa. Olen silti kiitollinen, että se on sitä edes nyt.

Että kiitos samoin, kirjoita lisää! :)

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kiitos Pax. Mie kirjoitan. 

Mä kuulin sut radiossa. 

Olit mahtava. Oot mahtava.

Paskamaista tuollainen seläntakana jauhaminen. Se tuntuu pahalta, mutta kuitenkin kertoo niistä louskuttajista eniten: kateellisia, lahjattomia, jäykkiksiä, typeryksiä (nää on nyt vaan arvauksia, lisää tähän oma luonnehdintasi heistä)!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Ei saa jättää tämmöisiä kommentteja, taas tarvitaan nessuja! 

Kiitos. 

Mimosa.
Mimosa

Oon melkei sanaton. Osui ja upposi syvälle. Miksi sitä pitääkin aina olla niin reipas ja miksi meidän reippaiden niskaan kaadetaan välillä oikeen kunnolla. Vaikka ihminen on vahva (tai ainakin esittää hyvin ) niin Antaako se oikeuden latoa aina vaan lisää kannettavaksi.
Oon kelaillu just näitä asioita tosi paljon ja aukonu monia menneisyyden lukkoja.

Tää on ihan mun lempiblogi!
Älä välitä ilkeistä sanoista. Oon aina aatellu että vankilataide ja vankilassa tehtävä työ vaatii suunnatonta vahvuutta. Pitää olla juuri oikeanlaista erityistä herkkyyttä ja avoimena oloa, itseään rikkomatta ja realiteetit tajunneena. Tiedostaa ympäristö, syyt ja samalla olla tekemättä oletuksia, ennakkoluuloja. Kovin harvasta meistä siihen olisi.
On niin helppoa huudella ilkeyksiä kuin pysähtyä miettimään. Oot just best!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kiitos kauniista sanoista, Mimosa. Olen miettinyt tosi paljon tuota, olenko itsekään tarpeeksi vahva tähän työhön. Riittämättömyyden tunne on jatkuvasti läsnä, välillä tuntuu etteivät eväät kertakaikkiaan riitä, toki tämä vuosi on ollut erityisen raskas muutenkin. Mutta sitten taas, kun saa hyvää palautetta niin toki se lämmittää ja valaa uskoa omaan duuniin. Eikä enempää voi tehdä kuin mihin kykenee. 

Ilana

No voihan paska :( Mä haluaisin sanoa, että olet rohkea nainen ja mä ihailen sua. Iso halaus sinne!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kiitos Ilana. Kätken nämä sanat sydämeeni ja kaivan ne sieltä esiin aina pahoina päivinä. <3

MM
Maijan matkassa

Haluaisin sanoa niin paljon mutta en osaa sanoa oikein mitään. Onneksi muut ovat osanneet, voin vain yhtyä edellisiin. Mutta kuitenkin haluan korostaa, että

olet rohkea

olet lahjakas

olet ihana!

Sinulla tuntuu olevan sydän kohdillaan ja arvot paikallaan. Pidän blogistasi ihan hurjasti ja arvostan tekemisiäsi suuresti. 

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Huh. Kiitos tuesta ja kauniista palautteesta, tuntuu ihan hirvittävän hyvältä. 

Räyhälä
Räyhälä

Siis mitä helvetin kommentteja tollaiset muka on? Mä olisin ihan hiilenä! (Ja itseasiassa oonkin nyt vähän! Millainen ihminen kommentoi noin?! Miksi?! Mitä hittoa?)

Ihastelen joka kerran sussa ja jutuissasi kuultavaa inhimillisyyttä ja humaaniutta. Paska ja patoaminen satuttaa aina, ja onneksi sitä on itsekin kasvanut tuosta tunteettoman reippauden syndroomasta ulos, että tunteensa voi nykyään myöntää ääneen ja kohdata. Oot paras ja sun blogi on paras, eikä mua edes hävetä huudella ja fanittaa tälleen!

<3

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Voi rakas Räihis, kiitos ihan helvetisti. <3

Pitäiskö kuule ottaa lähitulevaisuuden tavoitteeksi ikään kuin tavata ihan IRL? Voitaisiin riipaista yhdessä vaikka pienet isot mitkävaan kännit ja laittaa tämä maailma kerrankin kunnolla järjestykseen! Ja huudella vieraisiin pöytiin! 

Räyhälä
Räyhälä

No ois kyllä mahtavaa! Otetaan vaan, tavoite ja mitkävaankännit. MinnaMänttäri meet & greet kiinnostaa, laitellaan vaikka mailia matkasi jälkeen, osoitteethan löytyy :)

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Ahahaa meet and greet, ei saatana! Laitamme tämän esityslistalle asap! 

Kommentoi