Jättäkää yleisö rauhaan

Itse Minna Mänttäri

Istun pehmoisessa penkissä, hämärässä teatterikatsomossa ja seuraan esitystä. 

Äkkiä salivalot syttyvät ja hymyilevä näyttelijä saapuu eturamppiin. 

- Tervetuloa, hän sanoo lempeästi ja viittilöi yleisöä nousemaan ylös ja siirtymään katsomosta näyttämölle, mukaan loppukohtaukseen ja osaksi esitystä. 

Nousen ylös, tietenkin, muiden mukana ja kävelen lavalle, jättäydyn tahallani takariviin. Olemme puolikaaressa näyttelijöiden ympärillä, kohtaus jatkuu ja seuraamme sitä. 

Tai en minä sitä oikeastaan edes kunnolla seuraa. Koska vituttaa niin paljon.

***

Hei, olen Minna ja vihaan yleisön osallistamista. Vai onko liioittelua puhua vihasta? Ootas. Ei ole. 

Näinkin tiukka reaktio saattaa tulla yllätyksenä niille, jotka tietävät että olen tehnyt paljon teatteria ja esiinnyn työkseni. Mutta kun istun katsomossa, niin haluan olla rauhassa. Minua ei saa pakottaa nousemaan ylös penkistä, vannomaan kaikenmaailman valoja tai osallistumaan kuvitteellisiin bileisiin ja laulamaan karaokea väliajalla. 

Teatterissa on jokaisella oma roolinsa. Katsojalla se on tarkkailijan, sivustakatsojan rooli. Oikeutensa pysyä tässä roolissa katsoja lunastaa pääsylipun kylkiäisenä ja sitä oikeutta pitää kunnioittaa. Siinä on ihan riittävästi osallistumista, että yleisö ylipäänsä tulee paikalle ja taputtaa sopivissa kohdissa, jos tykkää. Ilman yleisöähän koko esitystä ei edes olisi. Eikö se jumalauta riitä? 

Tiedän kyllä, että tämä ei ole näyttelijöiden vika. Nämä ovat aina ohjauksellisia ratkaisuja. Mutta näyttelijöiden niskaanhan penkistään revitty turhautunut katsoja raivonsa kohdistaa. Tulee samanlainen tunne kuin joskus lapsuuden leikeissä, kun yhtäkkiä tajusi olevansa se kolmas pyörä. Että ollaan tässä muka näennäisesti samaa leikkiä leikkimässä, mutta nuo kaksi tuossa kikattavat keskenään ja tietävät jotain mitä minä en tiedä. 

Minä en häiritse teatterin henkilökunnan työtä esityksen aikana. Vastineeksi toivon, ettei minuakaan häiritä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö esitys saisi sörkkiä sieluani koko rahan edestä. Ravistelkaa ja potkikaa minua henkisesti ihan niin paljon kuin haluatte, kunhan jätätte minut muuten rauhaan.

Kiitos. 

Kommentit

teatterinyyppä (Ei varmistettu)

kirjoituksesi osui ihan sattumalla silmään ja oli ihan pakko kommentoida, vaikken ole blogiasi aikaisemmin lukenutkaan.

itse opiskelen teatteria tällä hetkellä ja reilun puolen vuoden päästä minun täytyisi valmistua teatterialan ammattilaiseksi. ja vaikka koulussamme kehotetaan rikkomaan rajoja ja teatterin kuuluisaa "neljättä seinää" aika rajustikin, niin pakko myöntää että olen samaa mieltä kanssasi siinä, että teatteriin mennessäni haluan pääasiassa olla rauhassa ja vain katsoa esitystä. luojalle kiitos kohdalleni ei ole vielä osunut yhtäkään esitystä, jossa tarvitsisi astella ihan lavalle saakka.

toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä, että välillä pienimuotoinen osallistaminenkin on ihan ok. ja pienimuotoisella tarkoitan sitä, että saatetaan esimerkiksi laittaa näyttelijä yleisön sekaan käppäilemään. tai että yleisöä puhutellaan suoraan tai pyydetään esimerkiksi äänestämään. mutta fyysinen koskemattomuus ja varmuus siitä, ettei ketään nolata, täytyy minunkin mielestäni säilyä. ja osallistamisen tulee _aina_ tapahtua katsojan ehdoilla, pakottamatta. suoraan sanottuna vituttaa se teatterialalla nykyään vallitseva "trendi", että katsojien päälle pitää sylkeä ja heidän syliinsä pitää hyppiä tai heidät pitää riuhtoa väkisin lavalle keskustelemaan seksifantasioistaan olettaen, että muuten tämä "kasvoton massa" ei saa minkäänlaista tunnekokemusta. se tunnekokemus tulisi saada esiin muuten kuin pakottamalla ja vääntämällä väkisin. ja ylipäätään suurimmasta osasta osallistavia teatterikokemuksia tulee vain sellainen olo että ohjaaja ei yksinkertaisesti ole keksinyt mitään muuta ratkaisua ja "haluaa tehdä jotain spesiaalia ja jännää". ARGH.

että semmoinen avautuminen tähän väliin. en tosin tiedä oliko kommentissani päätä tai häntää, saatika niitä parhaita selkäpaloja. kunhan sanoin.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Hei

ja kiitos kun tulit avautumaan! ;-) Joo-o, hyvin merkillinen on kyllä tuo olettamus ettei yleisö muka saisi tunnekokemusta jos heidän antaa rauhassa seurata esitystä. Näistä "kikkailuista" tulee nimenomaan juuri se olo, että niitä tehdään vain erikoisuudentavoittelun nimissä, Jos yleisö otetaan konkreettisesti osaksi esitystä, niin sille pitäisi mielestäni olla todella vahvat perustelut ja motiivin pitäisi välittyä selkeästi joka ikiselle katsojalle. Muuten se jää juuri sellaiseksi päälleliimatuksi hutuksi, joka pahimmillaan jättää pahan maun suuhun vaikka esityskokemus olisi muilta osin ollut ihan ässä.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.