Vaateostolakon opetukset

Itse Minna Mänttäri

Viime syksynä otin haasteen vastaan. Viime viikolla se tuli täyteen: vuosi ilman uusia vaatteita.

Jos sata päivää ilman tippaakaan alkoholia teki minulle tiukkaa, samaa ei voinut sanoa tästä. Oli helppoa, oikeasti. Suorastaan yllättävän helppoa. Sukkahousuja, alushousuja ja parit rintaliivit ostin, sekä kirpparilta yhdeksän euron tennarit puhkikäveltyjen tilalle. (Tosin jos tarkkoja ollaan, äitini maksoi ne enkä minä. Eläköön aikuisen, itsellisen naisen elämä!)  

Kertaakaan ei tullut eteen sellaista tilannetta, etteikö minulla muka olisi ollut mitään päällepantavaa. Pikemminkin tuntui siltä, että vaatteita on aivan liikaa. Jyvät erottuivat akanoista, lempivaatteet niistä lukuisista ihan kivoista. Huomasin pyörittäväni koko ajan samoja vaatekertoja, eikä se tuntunut tylsältä vaan pikemminkin ihanalta ja turvalliselta. 

Tuntui omalta itseltä. Minulta. 

On ollut hyvin valaisevaa ymmärtää, että vaikka vaatteet ja pukeutuminen ovat minulle tärkeitä asioita, ei persoonallisuuteni ole kiinni siitä mitä puen päälleni. Minä en ole yhtä kuin vaatteeni, vaan jotain paljon enemmän.

En ole yhtään vähemmän minä, vaikka kulkisin jätesäkissä. 

Muutama vuosi sitten tämä olisi saattanut olla huomattavasti vaikeampi pala. Ei siitä niin kauaa ole kun lääkitsin epämääräistä pahaa oloani muun muassa shoppailemalla kasapäin vitosen mekkoja ja toppeja, kuvitellen niiden tilkitsevän sen tyhjän tilan, jonka olemassaolon halusin unohtaa.

Ei se asia kaunistelemalla miksikään muutu: lohdutin ja palkitsin itseäni yhdentekevillä räteillä. 

Enää ei tarvitse. En jaa elämääni yhdentekevien ihmisten kanssa, miksi tarvitsisin yhdentekeviä vaatteita?

Tänä aamuna kaivoin paketista pari viikkoa sitten naapurin rouvan järjestämiltä vaatekutsuilta tilaamani trikootakin. Sen, jota hieman epäillen sovitin ja johon rakastuin välittömästi. 

Sen, joka näytti siltä, kuin olisi levännyt harteillani aina. 

Huono kuva, mutta täydellinen vaate. Muunlaisia en enää tästä lähtien vaatekaappiini kelpuutakaan.

Ja hyvin suurella todennäköisyydellä tämä on ainoa ostamani upouusi vaate pitkään aikaan. En tunne minkäänlaista kaipuuta ostoskeskusten ketjuliikkeisiin tai nettikauppojen loputtomaan viidakkoon. Sen sijaan olen ikävöinyt kirpputorien vaaterekkejä ja aarteiden löytämisen riemua. 

Niin. Niitä todellisia aarteita. Ei niitä ihan kivoja, hmmm joo ehkä enkä niitä ostetaan nyt jos vaikka tulee joskus käytettyä. 

Ei mitään ehkä. Jos se ei ole todellista rakkautta ensisilmäyksellä, ei sillä ole minun kaappiini enää mitään asiaa. 

Uusien vaatteiden ostamisessa ahdistavat myös lukemattomat kysymykset niiden alkuperästä. Missä ja kuka tämän on ommellut, onko hän saanut elämiseen riittävää palkkaa? Onko hän saanut työskennellä turvallisissa olosuhteissa? Entäpä materiaali? Onko riistetty luontoa, myrkytetty vesistöjä? Mitämitämitä?

Tieto lisää tuskaa. Minusta ei ole enää vitosen henkkamaukkamekkojen shoppailijaksi.

Uuden takkini liepeessä vilahtaa Ökö-Tex-merkki ja toivon hartaasti, että halpismerkkejä reilusti kalliimpi hinta tarkoittaa myös sitä että turkkilaiset ompelijat ovat saaneet oikeudenmukaisen korvauksen työstään. Mutta mistäpä minä voin sen ihan oikeasti tietää? 

Sen sentään tiedän, kuinka itse tästä eteenpäin toimin: ostan vähemmän, parempaa ja rakkaampaa. 

 

(Täältä löydät muut haastetta käsittelevät kirjoitukseni.) 

Share

Kommentit

Kiti
Katso tarkemmin

Mahtavaa. :) Upea haaste, taidan itsekin ottaa sen vastaan jossain vaiheessa, vaikkapa tammikuun alusta. Pieniä askeleita fiksumpaan vaatekaappiin on jo otettu, ja olo tuntuu ihanan vapaalta ilman niitä hyllyt täyttäviä halpoja rutkuja, jotka venähtävät ja nukkaantuvat pilalle ensimmäisessä pesussa.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Hienoa, kannustan lämpimästi! Pienistä askelista se kaikki alkaa.

Tunnistan tuon vapauden tunteen, se oli tässä haasteessa tosi hienoa. Kun käveli vaatekauppojen ohi tai laittoi Elloksen kuvaston suoraan paperinkeräykseen: ihanaa, ei koske minua

Å-mappi

Mä en voi valitettavasti toteuttaa vuosi ilman vaatteita -haastetta siitä syystä, että mun on pakko uusia vaatevarastoani hitaasti, mutta varmasti (tarvitsen mm. paremman takin ja uusia kenkiä, koska jalka kasvoi viimeisen raskauden päätteeksi), mutta olen tuntenut ihan samanlaisia tuntemuksia kuin sinä. Vitosen trikoorätit ja niiden haalimiseen ja ketjuliikkeisiin kyllästyminen, tuttua! Nykyään shoppailu tuntuu lähinnä vastenmieliseltä. Mikä ihme on saanut noudattamaan tuota mainitsemaasi logiikkaa: ostetaan nyt jos vaikka tulee joskus käytettyä.

 

Onkohan tämä vaihe, jonka suurin osa naisista on käynyt läpi? Ja jos, niin miksi? Onko se tarjonta? Joku malli? Kumpuaako tarve sisältä päin?

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Tosi hyviä kysymyksiä. On tosi kiinnostavaa pohtia, mikä on se tarve mihin sitä vaatetta oikein ostaa. Että onko se todellinen tarve, vaikka sellainen että oikeasti tarvitsee uuden talvitakin vai täyttääkö ostamisella jotakin tyhjiötä? Vai rakentaako materiasta jotakin turvapeittoa ympärilleen tässä nykymaailmassa, jossa kaikki voi muuttua milloin vaan? Vai ostaako ihan vaan siksi, että rakastaa kauniita vaatteita ja haluaa ympäröidä itsensä sellaisilla? 

Paljon varmasti ostetaan ihan vaan siksi, että no kun sai niin halvalla. Valmisvaatetarjonta on todellakin räjähtänyt käsiin siitä mitä se vaikkapa silloin kun itse olin teini-ikäinen. Ja samalla halpavaateketjut ovat, anteeksi kielenkäyttöni, nussineet pilalle ihmisten käsityksen siitä, mitä vaate saa maksaa. Ja se on minusta ihan kamalaa. 

Toimitus
Toimitus

Mahtavaa lukea ajatuksiasi ja vaatelakko onnistui selkesäti hienosti. Jaamme postauksen myös Facebookissa inspiraatioksi!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Kiitokseni toimitukselle, sieltä tulikin roimasti tykkäyksiä! 

Helmi K
sivulauseita

I like your style Minnä Mänttäri.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Tänk juu Helmi Koo.

Hanna Maria
Hanna Maria

Hienoa!! Ite en varmaan pystyisi samaan, koska rakastan kiertää kirppiksiä, mutta uutta ostan kylläkin erittäin harvoin.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

No mutta hei, voihan kirppiksillä kierrellä vaikka ei ostaisi vaatteita! Itsehän saatoin vuoden aikana tehdä kirppiksiltä useitakin kodinsisustuksellisia hankintoja, eli ei tässä ihan minään shoppailununnana sentään elelty. ;-)

Hanna Maria
Hanna Maria

Hah joo, totta. Mutta ei silloinkaan voi välttyä näkemästä niitä vaatteita ja auta armias jos silmiin sattuu jokin upea asia.. :D

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Jos katselee vain pöydille aseteltuja tavaroita eikä erehdy selailemaan vaaterekkejä niin pärjää aika hyvin. ;-)

Hieno saavutus! Täällä aherretaan saman projektin parissa, toivottavasti lopputuloksena on samanlaisia oivalluksia :)

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Hienoa, tsemppiä haasteeseen! Jotenkin uskoisin, että jokaisen vähänkään ajattelevan ihmisen päässä tällainen haaste saa kyllä liikehdintää aikaan. :-)

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Hieno saavutus, ja kyllä todellakin tuo takki näyttää siltä kuin se olisi ollut ylläsi aina :)

Mun ostosfilosofia on jo pitkään ollut se, etten osta mitään ihan kivaa tai aika kivaa tai edes tosi kivaa. Ostan sen, jota ilman en voi kaupasta poistua. Toimii. :) Tosin nyt raskaana on ollut "pakko" ostaa muutama vaate, joita tuskin hirveästi tulee enää raskauden (ja ehkä imetyksen) jälkeen käytettyä. Omassa kaapissa kun on yläosat käyneet niin vähiin, että on ollut pakko ostaa omaa kokoa isompia vaatteita jotta pituus riittää. Mutta niistäkin oon ostanut ne, jotka normaalikokoisina olisivat päätyneet kaappiin kuitenkin.

Toki tää nyt johtaa välillä esim. tämänhetkiseen ongelmaan, että mulla on vain yhdet ja samat Converset aina, eikä sopivia syyskenkiä ollenkaan. Conssit kastuu ja monta vuotta palvelleet Vagabondit alkaa olla niin kuluneet ettei kauppaa kauemmas vain kehtaa ne jalassa lähteä.

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Erinomainen ostosfilosofia! Niitä tätä vaatetta ilman en voi elää-tapauksia kun on loppujen lopuksi hyvin vähän. Liialla kranttuudella on toki myös kääntöpuolensa, kuten juuri tuo mainitsemasi kenkätilanne. Toivottavasti löydät hyvät syyspopot, ettet kastele jalkojasi ja joudu flunssan kouriin!

Kommentoi