Ladataan...
Itse Minna Mänttäri

Naamakirjakaverini ovat epäilemättä jo kyllästyneet leuhotukseeni maalaiselämän ihanuudesta. Okei, lupaan, etten postaa enää yhtään kuvaa kasvihuoneen jättiläiskurkuista. Ehkä.

Ja koska hyviä asioita kuuluu aina vesittää sillä että no hei on täälläkin oikeesti tosi paskaa, lienee aiheellista avautua myös landepaukkuilun pimeästä puolesta.

Joka on....

... linnut. Tai tässä tapauksessa kurjet.

Kyllä, olen erittäin eläinrakas ihminen. Mutta minunkin rakkaudellani on rajat. Ne ovat nyt tulleet vastaan.

Ne kaksi perkelettä ovat nyt tulleet kolmena peräkkäisenä yönä viereiselle pellolle huutamaan. Ja kun sanon huutamaan, niin todella tarkoitan sitä. Tosin Wikipediassa kyseisten lintujen ääntelyä kuvataan hyvin korrektisti trumpettimaisiksi törähdyksiksi. 

Kuules Wikipedia. Minä kyllä kuvailisin sitä lähinnä vittumaiseksi. 

Vuosikausia olen höröttänyt tällekin sketsille. Nyt ymmärrän myös sen syvemmän merkityksen.

 

 

Ladataan...
Itse Minna Mänttäri

...säähuokailijat.

- Onpa tosi kurjaa kun sataa koko ajan ja on kylmä, lapsetkin valittaa kun ei oo mitään tekemistä! 

- Toppatakki pitää vissiin kaivaa kaapista, yhyy yhyy! 

- Joo-o, tää on niiiiiin tää Suomen kesä!

 

Nyt hei oikeesti. Takana melkoinen liuta übermegagigasuperkesäpäiviä ja mitä ilmeisimmin niitä on vielä tulossakin. 

Vielä ehtii. Elokuukin on kesäkuukausi. 

- Niin mutta kun just nyt on se kesäloma ja mussunmussunmussun! 

Huoh. Hei Renny, teepä tästä leffa!

"Suomalaiset - kun mikään ei riitä." 

 

Psst... jos kesäsi on oikeasti ollut ihan paska tai tulee sitä olemaan, kannattaa klikata FB:n Paskimmat kesäkuvat 2013-sivustolle hakemaan vertaistukea. Kyllä se siitä!

Kuva täältä.

 

 

Ladataan...
Itse Minna Mänttäri

Terveiset sohvanpohjalta! Maanantai-iltana takavasemmalta hyökännyt norovirus alkaa pikkuhiljaa hellittää otettaan, elämälle kiitos. (Ja kiitos norolle, että annoit minun kuitenkin katsoa Huippumalli haussa-ohjelman loppuun.)

Koska en halua kuulua siihen aina-ja-ikuisesti-aivan-kaikesta-valittavien jengiin, koetan nyt löytää tästäkin kokemuksesta jotakin positiivista. Kas näin:

  • Ajattelinkin, että olisi mukavaa pudottaa se pari kiloa ennen rantakelejä. Hups, sinne meni.
  • On ollut kerrankin runsaasti aikaa katsoa telkkaria ja saada vastinetta Yle-verolle, olkoonkin melko paskaa sellaista. 
  • Puhelinmyyjälle ei tarvitse valehdella, että nyt ei todellakaan ole hyvä hetki jutella.
  • Voi heittäytyä lapseksi jälleen ja pyytää äitiä tuomaan kaupasta jaffaa ja mustikkasoppaa.

Ja tietenkin kaikkein tärkeimpänä, oppii taas arvostamaan niitä elämän pieniä iloja, kuten vesihuikan pysymistä sisällä. 

Muhahahahaaa! No ei tod. Ehkä kaksi minuuttia muistaa olla siitä onnellinen ja siinä se. Koska sellainen on ihmisluonto. 

Eli mitään ei tästä(kään) opittu. Paitsi että Wordamentia kannattaa pelata neljän aikaan yöllä jos haluaa päästä heittämällä kymmenen kärkeen. 

Arvokasta, sanoisin.

 

 

Pages