Ladataan...
Itse Minna Mänttäri

No sehän selviää selaamalla postiluukusta kopsahtanutta H&M:n kevätkuvastoa. 

                                 

Jotain tavattoman liikuttavaahan siinä on, miten muoti kiertää kehää. Se, mitä tänään puet päällesi palautuu näyteikkunan mallinuken päälle kymmenen, viimeistään kahdenkymmenen vuoden päästä. Silloin tällöin muutama ennennäkemätön trendi hyppää karuselliin mukaan, mutta suurin osa on sitä samaa vanhaa jengiä, jota korkeintaan vähän freesataan tähän päivään. 

Niin kuin nyt vaikka tuo aprikoosinvärinen neule. Tai siis korallinpunaiseksi sitä silloin vuonna 1992 kutsuttiin. Äidin tekemä neule muodosti yhdessä valkoisten, kiiltäväpintaisten hiihtareiden kanssa mitä tyylikkäimmän asukokonaisuuden. Kyllä siinä kelpasi koulun joulujuhlassa esiintyä. 

Uuh.

Muistan, kun olin teini ja hippityyli teki comebackin. Sydämeni itki verta kun äitini muisteli vanhoja vaatteitaan, maripaitoja ja liehulahkeita jotka oli tietenkin silputtu matonkuteiksi aikapäiviä sitten. No ei kyl tullu mieleenkään et niitä olis pitänyt säilyttää.

Niinpä. Eihän sitä korallinpunaista neulettakaan enää ole. Olisi varmaan pitänyt säilyttää, vintagena, jälkipolville.

 

P.S. Vastaavanlaisia valkoisia legginssejä ei tullut vastaan, mutta onhan nämäkin aika hienot.

(Joku taisi juoda liikaa camparituoremehua ja sitten kävi vahinko.)

 

Kuvat hm.com