Ladataan...
Itse Minna Mänttäri

Haluaisin kirjoittaa hänestä

joka söi mansikkakakkua ensimmäistä kertaa vuosiin

maisteli huolellisesti joka palasen 

hän oli rikkonut sääntöjä

ja niin muuten rikoimme mekin

 

Haluaisin kirjoittaa hänestä 

joka piti kädessään halpaa väripaperia

eikä olisi millään halunnut piirtää siihen

koska jos se on hirveän kallista ja sitten minä kummiskin pilaan sen

 

Haluaisin kirjoittaa hänestä

joka on selvästi porukan kingi

se, jolle toiset ojentavat kynänkin käteen

mutta jonka silmissä näkyy silti se sama kauhu ja epävarmuus 

ennen ensimmäistäkään siveltimenvetoa

 

Haluaisin kirjoittaa hänestä

joka ihmetteli ääneen sitä

että joku oikeasti haluaa tehdä tällaista työtä

että te kohtelette meitäkin ihan niinku ihmisinä 

 

Haluaisin kirjoittaa heistä kaikista

jotka herättävät minussa halun

kattaa pöytään kaakaomukit

ja juustovoikkarit

ja jokaiselle uusin Aku Ankka 

 

mutta minä keitän vain kahvit

 

Ladataan...
Itse Minna Mänttäri

Kun viime syksynä lähdin mukaan harjoittelijaksi vankilataideprojektiin, eräs viisas mies lausui minulle tärkeät sanat: 

Nyt Minna, opi ihmistä.

Puoli vuotta myöhemmin on minun vuoroni lausua kiitos.

Sillä ihmistä, ihmistä minä todellakin opin.

 

Neljä vankilaa, kymmeniä osallistujia, lukematon määrä teoksia.

Ja ennen kaikkea ihmisiä. Heidän tarinoitaan ja kokemuksiaan, kohtaloita ja valintoja, pimeyttä ja valoa. 

Ei vain mustaa, valkoista ja harmaata, vaan paletin kaikki sävyt. 

 

Kiitollisuus. Se on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen.

Kiitos kun sain olla mukana, kiitos, että sain kokea kaiken tämän. 

Kiitos, että saan ajatella asioista niin kovin eri tavalla kuin ennen. Kiitos, että ravistitte maailmaani. 

KIITOS.

 

VAPAAT KÄDET – vankilataideprojektin loppunäyttely on avoinna ti-su 16.2.-21.2. klo 12-18 ja ma-pe 22.2.-26.2. klo 15-20 Huopalahden Asematilassa (Kylätie 25 A 3, Helsinki).

VAPAAT KÄDET Facebookissa

Asematilan omat sivut

 

Ladataan...
Itse Minna Mänttäri

Keskustelin erään ihmisen kanssa työskentelystäni vankilassa. Kerroin, kuinka iso osa hommaa on ihmisten rohkaiseminen ja tsemppaaminen. Ei haittaa, jos teos epäonnistuu, voi aloittaa uuden. Ja jos ei millään meinaa jaksaa keskittyä tai tuntuu ettei hommasta tule mitään, sekään ei ole vaarallista. Voi pitää röökitauon tai happihyppelyn tai seistä vaikka päällään vähän aikaa ja tulla sitten jatkamaan. Taiteelliseen prosessiin kuuluvat olennaisena osana turhautumisen hetket, ei se ole niin vaarallista jos välillä meinaa hermo mennä.

No onhan se nyt vaarallista jos hermo menee, keskustelukumppanini tokaisi.

Nehän on sentään väkivaltarikollisia. 

Menin hänen kommentistaan hiljaiseksi. Oikeassahan hän tietysti omalla tavallaan oli. 

Minä en ajattele, että jos ihminen on tappanut jonkun, hän myös automaattisesti flippaa joka kerta kun sivellin lipsahtaa. Olisi melko mahdotonta tehdä tällaista työtä, jos ajattelisin niin. Sellaista hetkeä ei vankilatyössä ole myöskään tullut vastaan (eikä toivottavasti tulekaan), että olisin tuntenut turvallisuuteni uhatuksi. Kohteliasta käytöstä ja kunnioitusta olen kohdannut sitten senkin edestä. 

Muutama viikko sitten olin viettämässä iloista iltaa pikkukylän ainoassa menomestassa kun sain tanssilattialla kylkeeni turhan innokkaan ihailijan. Ei-sanan ymmärtäminen ei selvästikään kuulunut hänen saavuttamaansa oppimäärään ja tilanne alkoi olla jo kuumottava. Puuskahdin ystävälleni, etten olisi ikinä uskonut kaipaavani juuri nyt takaisin vankilaan, koska siellä saa sentään olla naisena täysin rauhassa kähmiviltä kännääjiltä tahi muiltakin ahdistelijoilta.  

Aiemmin syksyllä sain suuren kunnian osallistua vankien omaisten tukiryhmän kokoontumiseen. Kuulin siellä monta koskettavaa tarinaa. Parhaiten jäivät mieleen erään äidin sanat: Se miun poika oli niin paljon muutakin kuin pelkkä vanki ja rikollinen

Mietin, miten helposti se käy, että katsoo toista ihmistä vain yhdestä kulmasta. Miten innokkaasti sitä lätkii leimoja toisten otsaan. Ja miten hirvittävän väärin se on.

Rikokset ja pahat teot ovat aina tuomittavia. Silti jokaisella ihmisellä, hirveimmänkin teon takana, on ihmisarvo.

Ja jos minä en sitä ihmisarvoa kunnioita, en minäkään ole enää silloin ihminen. 

Pages